Ei enää

Ei mitään kliseitä. Ajattele tien valoisempaa puolta, itselläni ei "käytännössä" ole ollut koskaan isää (yhden illan tulos) Mäkin kierin pyörin laskujeni kanssa, mutta ei niistä kukaan
voi tulla sua tappamaan, olet niin tunnollinen
se koskee, RAKASTA JA ANNA LAPSILLE ISÄ
se on tärkeintä mullakin on suurperhe ja aika kovilla on oltu, mutta aina joku on maailmassa
vielä kovemmalla, et ole yksin

Se sattuu, koskee ja kirvelee, ja se tekee sitä kauan. Mutta sulla on huoli lapsista, ja sen takia sun täytyy jaksaa. Ne lapset kuitenkin tarvii sua, ehkä ei ihan niin paljon just nyt kun muutaman vuoden päästä, ja sen takia sun on kuitenkin syytä jaksaa kitkuttaa se kaikki paska läpi,jonaki päivänä helpottaa.

Eikä tässä maassa päästetä ihmisiä nälkään kuolemaan, aina on joku taho joka auttaa,käy vaikka paikkakuntasi seurakunnassa juttelemassa, sieltä on jotkut saaneet apuja taloudellisiin huoliin. En tarkota että mikään jumala tossa auttais, mutta seurakunnalla on muunmuassa ruoka-apuja olemassa.

Mulla oli johtoajatus pitkään se, että sille lähteneelle puoliskolle en näytä kuinka sattuu,vaikka välillä teki mieli kävellä junan alle. Aikaa kului, mutta nyt jälkeenpäin se ei kuitenkaan ollut kamalan pitkä se pahin jakso,yli siitä pääsee ajastaan.

Näytä niille että selviät, ja anna lapsille tulevaisuus kuitenkin!

Ymmärrän tuskasi, elänhän samanlaista elämänvaihetta itsekin.

Lapsesi eivät kuitenkaan koskaan tule ymmärtämään tekoasi, pahaa oloasi ja motiivejasi. He eivät tule myöskään siitä koskaan toipumaan ja asia raahautuu heidän mielessään ja mukanaan koko heidän elämänsä ajan. Miksi isä hylkäsi meidät? Siihen kysymykseen ei vastata aikuisten selityksillä pahasta olosta, se kysymys ei muutu miksikään vaikka lapsesi aikuistuu. Koskaan haava ei kunnolla arpeudu, ei unohdu, ei jätä rauhaan.

Isäni teki samantapaisessa tilanteessa kertomasi kaltaisen ratkaisun. Se jätti minuun ja sisareeni ikuiset haavat. Edes nyt, yli kolmekymppisenä, en voi ymmärtää miksi isi meidät hylkäsi.

Hae apua jostakin, käy lääkärillä, he määräävät todennäköisesti masennuslääkettä, mutta sillä minäkin pääsin pahimman yli. Se niinsanotusti "kovettaa nahkaa"...En itse meinannut hyväksyä näitä lääkkeitä, mutta takaraivossa jyskytti että pääsen niistä sitten eroon kun olen jaloillani..ja niin kävi. Sain ne kyllä lopetettua kun halusin eli en jäänyt riippuvaiseksi. Tuska on mieletön -- kokemuksesta tiedän !Olin itsekin tekemässä itsaria- mutta lasten takia en voinut ! Söin jopa rauhottavia! Nyt 2ja puoli vuotta siitä, olen suht onnellinen vaikkakin yksin. SIITÄ SELVIÄÄ !! USKO POIS !Pienin askelin päivä kerrallaan. On muitakin saman kokeneita..puhu asioista jonkun kanssa--se helpottaa.
Tsemppiä ja tuhat kiloa voimia sinulle : )

Sulla on kuule oikeus olla vihainen, eikä tarvi antaa ikinä anteeksi kenellekään jolle et halua

Jäin miettimään "miksi" äiti on lapsien kanssa 200km:n päässä, et kertonut. Hän muuttanut lapsien kanssa..?
Jos näin, voisitko ajatella muuttavasi "perässä"? Voisitko löytää itselle työtä tuolta (edes lähempää) ja muttaa näin ollen lähemmäksi lapsiasi? Riuhtaisisit itsesi lastesi vuoksi tutusta ympäristöstä(?), joka ehkä muistuttaa sinua yhteisestä ajastanne ja saa sinut vain ahdistumaan enemmän? Kokeilisit elämää uudelta pohjalta, samalla voiden(?) tavata lapsia useammin, ainakin viikottain ellei jopa lähes päivittäinkin?

Eläisit päivän kerrallaan eteenpäin, siten miten kulloinkin parhaalta tuntuisi. Älä ajattele nyt, että tämä on lopullinen tuomio, että asiat ovat näin vuodesta toiseen. Voisit myöhemmin muuttaa takaisin(?), jos muutto ei tuntuisikaan hyvälle.

Aika menee eteenpäin, lapset kasvavat. Jos pidät välit heihin läheisinä (vaikka sitten välimatkan takaa), niin ehkä jonain päivänä lapset voivat haluta sinun luoksesikin (jos nyt olleet liian pieniä itse päättämään?) Voivat hyvinkin myöhemmin haluta toisin, kun ikää tulee lisää ja heille muodostuu omat selkeät mielipiteet, voisiko olla näin?

Olisiko vielä mahdollista ajatella tältä kannalta, ennen kuin lakata yrittämästä?
Jos pääsisit lähemmäksi lapsiasi, niin olisiko mahdollista tehdä sopimukset uusiksi, enemmän tapaamisia tai vuoroviikko-asuminen, elatusmaksujen pienentyminen tätä myötä..??

Haluan uskoa, että sinunkin kohdalla vielä onni kääntyy, kunhan jaksat itse vielä sitä odottaa ja tehdä voitavasi. En tyrkytä uutta suhdetta, mutta ehkä sellainen kohdalle sattuessa muuttaa ajatuksesi aivan toiseksi ja palauttaa elämänhaluisi. Edessä voivat olla vielä ajat, joista et nyt osaa edes unelmoida.
Ehkä uudella paikkakunnalla odottaisi nainen, joka on odottanut "sinua".. elämäsi nainen, millaista et tiennyt olevankaan, kun ajattelit ehkä ex-vaimosi olleen sellainen, etkä tiennyt paremmasta...?

En tiedä tavoistasi ja tottumuksistasi, mutta yleisesti voisi sanoa, että tingi kaikesta ylimääräisestä materiasta, mutta älä elämänlaadusta. Eli jos voit asua halvemmassa asunnossa, tee se, ellei elämänlaatusi todella kärsi siitä. Jos voit elää ilman autoa, ilman alkoholia, tupakkaa jne..

Mieti mitkä asiat voisivat parantaa elämänlaatuasi tai kohentaa tämänhetkistä oloasi.
Panostaminen lasten tapaamisiin (useammin), virkistäytyminen, loma..??
Vaikeaa tietysti järjestää, jos rahaa ei kertakaikkiaan ole mistä enää säästää, mutta ehkä siltikin vielä löytyisi joku "reitti"..

Voisit laittaa esim. heti ensimmäisenä tuetun lomahakemuksen, että voisit irrottautua hetkeksi arjesta ja saisit ehkä uusia ajatuksia.
(esim. lomayhtymä tms., lisää vaihtoehtoja löydät tuetut lomat- haulla). Eihän sitä tiedä, vaikka löytäisit tätä kautta itsellesi ystävän joka haluaisi sinua kuunnella, auttaa, lohduttaa, jos sinulla ei sellaista juuri nyt ole. Hanki ihan miespuolisiakin ystäviä, ehkä toisia eroisiä, joiden kanssa voit jutella murheistakin.

Oletko vieraillut jo mm. eroperhe.net ja tukiasema.net -sivuilla? Suosittelen osallistumaan keskusteluihin, näin voit saada myös tukea ihmisiltä, jotka ovat käyneet samoja asioita läpi. Ehkä heillä jollain olisi sinulle hyviä neuvoja kuinka tästä eteenpäin.

"Täältä netistäkin" löytyy paljon ihania ihmisiä, juttele rohkeasti esim. chateissa, useimmat naiset yllättyvät positiivisesti, jos joukossa on muitakin kuin "seksin vonkaajia".
Kokeile esim. ikäryhmäsi chattiä (esim. suomi24 40 ). Toivon, että löydät uusia ilonaiheita ja saat vielä elämäsi järjestykseen.

Muista, sateen jälkeen paistaa aina aurinko, kun vain jaksaisit vielä uskoa noin..

Enkeleitä elämääsi..

ja punni tekojesi seurauksia. Vaikka nyt ahdistaa, niin, ettei meinaa happea saada, niin usko, kyllä siitä selviää. Niin olemme me muutkin selvinneet. Ja ajattele samalla millaisen viimeisen opetuksen tulet antamaan Rakkaille lapsillesi, jos itseltäsi hengen viet. Heille tulee käsitys, että jos hirveen vaikeeta elämä on,(mikä jokaisella ihmisellä jossain elämänvaiheessa on)niin aina voi tehdä itsemurhan. Tavallaan itsemurhan teon kynnys madaltuu..(ajatus..tekihän iskäkin niin, kun ei enään jaksanut)

Yritä sopia, että voisit vaikka pitää lapsia luonasi vaikka vähän pitempään ja samalla keskustella ex-vaimon kanssa, josko vaikka elatusmaksuista voisi sopia, että et kovin suuria summia joutuisi maksamaan, vaikka esim. silloin kun lapset ovat sinun luonasi vähän pitempiä jaksoja.

Uskon että elämääsi ilmestyy vielä uusia tärkeitä ihmissuhteita ja vaikket nyt sitä jaksa uskoa, niin varmaankin vielä tulet rakastumaan ja jatkamaan elämääsi jonkun toisen ihmisen kanssa.

Voimia ja elämän henkäystä sinulle! Ja muista, meillä on vain yksi elämä, arvosta sitä, lapsesi rakastavat sinua!!!

Ehkä nyt tuntuu ihan ylitsepääsemättömän pahalta. Mutta kyllä se iloksi muuttuu. Älä anna elämässä periksi! Minullakin on aivan helvetinmoisia ongelmia firman kanssa joka meinaa kaatua melkein kuukausittain ja tulevaisuus näyttää tosi synkältä mutta en aio antaa periksi. Puhu jollekin puolituntemattomalle jos tuntuu pahalta. Sekin joskus tuo helpostusta. Yritä selvitä vain yksi päivä kerrallaan. Älä ajattele tulevaisuutta liian pitkälle...

Vaikea oli lukea viestiäsi liikuttumatta,sillä
olen eläny aivan saman vaiheen läpi.

Välimatkaa 200km ja lapset ovat usein mielessä.
Mulla oli jopa itsetuhoisia ajatuksia,mutta pääsin niistä,kun rupesin ajattelemaan lasten
kannalta asiaa.Huomasin lapsia tavatessa,että
merkitsen niille paljon,joten päätin hyväksyä
nykytilanteen.

En ole hyväosainen,kaukana siitä.Yli 2vuotta
työttömänä ollut ja saan työmarkkinatukea.
Elämä on niukkaa,mutta suurin ilonaiheeni ovat
lapset.Jaksan aina seuraavaan tapaamiseen asti.

Joten kaikkea hyvää,tulet selviämään hienosti,
usko vaan.Eikä se ahdinko taloudessa voi jatkua
vuosikausia.Tsemppiä!

Mitä ihmettä juuri tulevassa joulussa on sellaista, että ennen sitä ei voi "kävellä tuohon sulaan"?? Tuolla logiikalla pitäisi odotella kaikki tulevatkin joulut, syntymäpäivät ja ties mitkä.

Naurettavaa tuollainen nariseminen. Älä uhkaile vaan toimi! Vai kalasteletko täältä "kyllä se siitä" -kirjoituksia?

Ja tiedätkö, jos todella hautoisit "sulia asioita", et niistä täällä kirjoittelisi. Siksiskin kirjoittelusi on erittäin naurettavaa.