Työelämässä ja elämässä yleensä on oltava käytöstapoja.
Esim. teitittelyn ja ruokailutapojen osaaminen luo viihtyvyyttä.
Esim. teitittelyn ja ruokailutapojen osaaminen luo viihtyvyyttä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
töissä, kun ylempää pitää teititellä.
Mä olin kerran duunissa paikassa, jossa johtaja peräänkuulutti sivistynyttä käyttäytymistä. Itse hän oli kuitenkin koko ajan juonimassa jotakin jonkun pään menoksi ja kertoi tästä muille ihan avoimesti. Halusi pelotella. Vaikka eihän todellisuudessa kukaan sitä rääpälettä, uhoajaa pelännyt.
Siinä kyllä ollut sivistyneellä käyttäytymisellä mitään arvoa, kun oli unohdettu mitä se sydämensivistys on. Liekö herra koskaan kuullutkaan moista.
Sinun kaltaisia selittäjiä ja jutun keksijiä on jo kuunneltu kyllästymiseen asti!
Onhan noita selittäjiä, jotka peräänkuuluttavat muiden käyttäytymistä ja samaan aikaan ovat täysin sokeita omalle käytökselleen.
Huolehtisivat kaikki vain siitä omasta käyttäytymisestään. Eihän sitä työelämässä missään peruskoulussa olla, missä tarvitsee muille huomautella toisten käytöksestä kuin opettaja luokalleen.
Jos joku ei osaa käyttäytyä, niin se on hänen murheensa. Kyllä minä hieman kieroon katson ihmistä, joka sen "opettajan" roolin siellä työpaikalla ottaa ja alkaa kohtelemaan työtovereitaan kuin pikkulapsia.
Olipa muuten hyvän käytöksen mukainen ja sivistynyt tuo sinun kommenttisi tuohon minun vastaukseeni.
Niin että...
...onhan noita selittäjiä, jotka peräänkuuluttavat muiden käyttäytymistä ja samaan aikaan ovat täysin sokeita omalle käytökselleen.
aina näitä patoja löytyy sitä kattilaa soimaamaan. ;D;D:D kuten tässäkin huomaamme ;D