Joskus koulussa opettaja kysyi, mikä on elämän tarkoitus. Jokainen kirjoitti vastauksen pienelle paperilapulle, ja opettaja sitten luki laput ääneen. Aika moni oli sitä mieltä, että elämän tarkoitus olisi olla onnellinen. Minä en aivan ensiksi lähtisi lähestymään asiaa siltä kannalta, että se olisi elämän tarkoitus. Voi sekin olla elämän tarkoitus; en lähde väitettä tyrmäämään. Minä kuitenkin näkisin elämän tarkoituksen korkeammalla tasolla, yhteiskunnan ja koko ihmislajin tasolla. Minun mielestäni elämän tarkoitus on lisääntyä ja turvata lajin säilyminen. Elämän tarkoituksena on myös edistää yhteistä hyvää yhteiskunnassa. Yhtenä elämän tarkoituksena voisi olla myös toimiminen ekosysteemissä.Onnellisuuskin on tavoiteltava asia, mutta mielestäni ainakaan yksittäisen yksilön onnellisuudella ei ole niin suurta merkitystä, että määrittelisin sen ensimmäisenä elämän tarkoitukseksi.
Elämän tarkoitus
14
<50
Vastaukset
- Raippari
Elämän tarkoitus on olla onnellinen ja saavuttaa päämääränsä. Ja ne jotka eivät saavuta onnellisuutta menettävät kaiken ja joutuvat aloittamaan kierteen taas alusta.
"Elämä on biologinen tila, joka on jollain syntyneellä, mutta ei vielä kuolleella asialla. Käsitteellä ei ole yksinkertaista määritelmää. Elämän määrittely olisi suhteellisen helppoa, jos pitäydyttäisiin vain siinä, millaista elämää maapallolla on nyt. Kun otetaan huomioon kysymykset elämän synnystä maapallolla, Maan ulkopuolisesta elämästä ja keinotekoisesta elämästä, aihe osoittautuu huomattavasti monimutkaisemmaksi."
Elämälle tai sen tarkoitukselle ei ole merkitystä. Kaikki elävät elämänsä miten elävät. Todellisuudessa sisällämme saattaa olla olio, olemme itse se olio, joka hakee jonkinlaista pääsyä toisiin ulottuvuuksiin. - kjehkjeh xD
"Minun mielestäni elämän tarkoitus on lisääntyä ja turvata lajin säilyminen."
Niinpä. Ei raamatussakaan turhaan lue että olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa. "....päättelimme että elämämme tarkoitus
lienee murheen karkoitus...."
Biologisesti katsottuna se aika varmasti onkin se lisääntyminen jne. mutta ihmisiä on nyt tarpeeksi, joten voimme siis miettiä muitakin vaihtehtoja. Aika moni määrittelee itse elämänsä tarkoituksen. Joku omistaa sen Jumalalle, osa pohdiskelee syntyjä syviä ja jotkut kehittivät jonkin matemaattisen kaavan. Eli voiko eri ihmisillä olla erilaisia tarkoituksia elämälleen ja ovatko tarkoitukset aina positiivisia ja hyväksyttäviä?
Minun mielestäni elämälle ei ole olemassa mitään sinänsä syvempää tarkoitusta. Einstein ja muut, voiko heidän aivoituksistaan sanoa, että se oli heidän elämänsä tarkoitus? Hekinhän loppujen lopuksi seurasivat omia mielenkiinnon kohteitaan (joillakin se on Raamattu, joillakin lisääntyminen). Ja vaikka kaikki eivät noin tekisikään, ei mielestäni voi sanoa, että heidän elämänsä olisi ollut tarkoituksetonta. Riippuu tietenkin näkökulmasta, sehän on tarkoituksellista nimenomaan sille ihmiselle ja hänen lähipiirilleen.
Mutta kai se tarkoitus, jos sellainen on, on sitä, että on sellainen varmuus, että on tehnyt oikein ja kuuluu juuri siihen, missä silloin sattuu olemaan..... Tämäkin tietenkin vaihtelee, mutta kuitenkin.Ei elämä ole tarkoituksenmukaista.
- Herra X
Luulen, että elämällä ei ole tarkoitusta. Se on vain sattumalta syntynyttä.
Tässä asiassa olen samaa mieltä Herra X:n kanssa.
- Herra X
Oletko jossain muussakin? Minulla taitavat olla hengenheimolaiset harvassa.
Elämällä ei ole tarkoitusta, kunnes toisin todistetaan.
- biologi_ei_kirj.
Minun mielestäni elämän tarkoitus on lähinnä filosofinen ongelma, joten minkäänlaista todistusta ei varmaankaan pystytä minkään näkemyksen tueksi laatimaan. Filosofia on kysymyksiä, joihin ei ole oikeita vastauksia.
biologi_ei_kirj. kirjoitti:
Minun mielestäni elämän tarkoitus on lähinnä filosofinen ongelma, joten minkäänlaista todistusta ei varmaankaan pystytä minkään näkemyksen tueksi laatimaan. Filosofia on kysymyksiä, joihin ei ole oikeita vastauksia.
Ei ole myöskään todistettu, että sillä olisi tarkoitus, eli JT:n vastavirtaan uiva näpäytys on hyvinkin paikallaan.
- motari
älkää te elämättömät paskat täällä tärkeilkö asioista joita ette narsistin aivoillanne voi käsittää
- iratom
äläkä sinä käsittämätön aivo täällä asioi paskasta jota et narsistin elämällä voi tärkeillä
Ihminen ei voi tietää sitä. Olisin jättänyt lapun tyhjäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222387
- 941523
- 1161248
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18949- 52852
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18831MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209830- 34785