Minkälaisia kokemuksia teillä on väliaikaisesta asumiserosta? Tarvitseeko sitä pelätä turhaan ja miten se auttaa selventämään ajatuksia?
Meille on vaimon kanssa suhde ollut kriisissä viime keväästä asti, taustat ongelmiin ovat paljon pitemmältä ajalta. Mielialat vaihtelevat laidasta laitaan joten välistä tuntuu että tarvitsee omaa aikaa ajatusten selvittämiseen. Töissä ei parisuhdetta ehdi paljon miettiä ja kotona ei tahdo saada mielenrauhaa asioille.
Asioista pystymme keskustelemaan aika avoimesti, suhteen realiteetit ovat auenneet kriisin aikana ja on tullut huomattua ettei suhdetta ole osattu hoitaa aiemmin ja monet enemmän tai vähemmän pienet asiat ovat jääneet käsittelemättä ja näin ne ovat ajan mittaan paisuneet. Molemmilla on ollut sellainen mentaliteetti ettei me koskaan erota, joten tavallaan on vaan tyydytty odottamaan parempi aikoja.
En tiedä onko aika sitten jo ajanut ohi? Intohimo on kadonnut meidän väliltämme ja suhde on muodostunut vähän sisko/veli tyyliseksi kaverisuhteeksi. Lapsia meillä ei ole.
Tarkoitus olisi löytää joulukuuksi toinen kämppä jossa jompikumpi olisi ainakin viikot. Mitään tavaroiden muuttamista ei siis ole tarkoitus tehdä.
Meille on vaimon kanssa suhde ollut kriisissä viime keväästä asti, taustat ongelmiin ovat paljon pitemmältä ajalta. Mielialat vaihtelevat laidasta laitaan joten välistä tuntuu että tarvitsee omaa aikaa ajatusten selvittämiseen. Töissä ei parisuhdetta ehdi paljon miettiä ja kotona ei tahdo saada mielenrauhaa asioille.
Asioista pystymme keskustelemaan aika avoimesti, suhteen realiteetit ovat auenneet kriisin aikana ja on tullut huomattua ettei suhdetta ole osattu hoitaa aiemmin ja monet enemmän tai vähemmän pienet asiat ovat jääneet käsittelemättä ja näin ne ovat ajan mittaan paisuneet. Molemmilla on ollut sellainen mentaliteetti ettei me koskaan erota, joten tavallaan on vaan tyydytty odottamaan parempi aikoja.
En tiedä onko aika sitten jo ajanut ohi? Intohimo on kadonnut meidän väliltämme ja suhde on muodostunut vähän sisko/veli tyyliseksi kaverisuhteeksi. Lapsia meillä ei ole.
Tarkoitus olisi löytää joulukuuksi toinen kämppä jossa jompikumpi olisi ainakin viikot. Mitään tavaroiden muuttamista ei siis ole tarkoitus tehdä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Paha sanoa miten ero sujuu...voi olla että tykästytte uudellleen,tai sitten vapaus kihahtaa päähän ja se on sitten menoa-tai ei...
Itse olin mustis, kun toisella asunto olla ja elää yksin(meillä oli lapsia ja minä naisena tietty lasten kanssa).Eipähän hän sitten siellä kaikkia öitäkään viettänyt ja sekös ketutti....
Hän vahti minua,etten vaan toisi ketään luokseni...jep,ennestään vaikeat asiat vain mutkistui...
Nyt asumme samaa taloutta,vaan se oli tyhmä temppu!!Lapsista huolimatta ois pitäny jäädä erilleen,vanhat ikävyydet eivät unohdu ja niitähän tässä nytkin on riidelty:(
Kannattaako vanhaa soppaa väkisin pitää lämpimänä?Teillä on kadehdittava tilanne,kun ei ole lapsia...
Tästä selostuksesta ei tainnut paljon hyötyä olla....
Meillä se johti lopulliseen eroon.
Toinen meistä muutti "hetkeksi" pois kotoa miettimään asioita, olimme myöskin aina ajatelleet ettemme koskaan eroa, lapsiakin on.
No, tilanne on siis tänä päivänä sellainen, että hetkellinen asumisero muuttui lopulliseksi eroksi. Surullista ja erittäin vaikeaa kaikille, mutta paluuta entiseen ei meidän kohallamme ollut, valitettavasti.
kuinka kauan olitte asumuserossa? Entä oliko ns. kolmansia osapuolia kuvioissa?
Kummankaan puolelta ei ollut kyse kolmannesta osapuolesta, eikä ole vieläkään..
Asuimme erillään kaksi kuukautta ja sinä aikana yritimme luoda uudelleen yheteyttä toisiimme, yövyimmekin välillä toistemme luona, teimme lapsien kanssa jotakin yhdessä..kaikkea sellaista.
Mutta ei siitä mitään tullut, etäännyimme loppujen lopuksi niin, että päädyimme eroon.
Toiselle alkoi sitten se vapaus maistumaan vähän enempi eikä mitään ollut enää tehtävissä.
Olemme kuitenkin hyvissä väleissä ja ero oli yhteinen päätös.
Aluksi myös minä ajattelin, että etäisyys tekee hyvää ja rakastamme toisiamme sen jälkeen yhä enemmän, mutta toisin kävi. Ja kaiken tämän jälkeen olenkin huomannut mitä "vikaa" suhteessamme oikeastaan olikaan emmekä kumpikaan varmaan koskaan olleet niin onnellisia kuin kuvittelin, jotenkin ne asiat ovat selkeytyneet vasta nyt, kun olemme olleet erossa.
Raskasta eroaminen on, en muistanutkaan miten raskasta ja toivon, että te saatte asianne kuntoon!
Edellinen kertoi kaiken oleellisen, asumisero on keino päästä toisesta jotenkin, sitä on vaikea tunnustaa, mutta usko pois, paluuta yhteen ei ole.
Kannataisi miettiä omia tarkoitusperiä? Ero vaan vireille TAI sitten yhteinen PÄÄTÖS sitoutua. Kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa, eroa ei kannata kokea ellei ole pakko
Asumisero on lopun alku,se mikä on ollut väljähtyy entisestään sitä rupee katsomaan enemmän ympärilleen.Se kumpi asumuseroa ehdottaa on yleensä miettinyt asioida pidemmälle kuin se joka lähtee yleensä mies(isä)Naiset on aika laskelmoivia!
Taluodellisesti nainen pärjää omillaan yleensä paremmin kuin mies joka saa kontolleen elatusmaksuja ja saattaa jopa muiutaman vuoden maksella rouvansa asuntoa että sillei
Pelottavia nuo edellisten kommentit. Itselläni on edessä asumisero - tosin aluksi hyvin hyvin lyhyt sellainen. Mutta siis ko. sanaa käytettiin. Avovaimo haluaa minut pois yhteisestä asunnosta, jotta saisi rauhaa miettiä. Hänellä on kuitenkin toinen mies ajatuksissa, joten minulla on todella suuri pelko että huonosti minulle tässä kyllä käy.
Aika samanlainen tilanne on meillä ollut kuin mitä sinä kerroit. Olen nyt vasta kriisin edessä huomannut, miten stressaantunut ja masentunut olen ollut viimeiset pari vuotta - avovaimolla on myös ollut jo pitkään todella ahdistava tilanne, mm. työpaikkakiusaamisen takia. Tietenkin tuo on myös heijastunut minuun, siis ahdistanut kun hän joutui sellaista kokemaan.
Meilläkin on ollut se ajatus että aina ollaan yhdessä, enkä kyllä olisi ikinä kuvitellut että kuvioihin tulisi joku kolmas - minulla ei ole ollut koskaa mielessä että kaipaisin jonkun muun, enkä osannut todellakaan avovaimostani kuvitella tällaista. Sen vielä jotenkin käsittäisin, jos avovaimoni olisi halunnut minusta hetkellisesti eroon itsensä ja omien ajatusten selvittelyn takia, mutta kun on tuo toinen mies nyt kuviossa.
Yritän elätellä toiveita että tästä selvitään, mutta toisaalta tiedostan kyllä senkin että todella huono tämä tilanne on.
Minusta teidän suhteellanne on vielä mahdollisuus jos vain haluatte yrittää.
Valmistaude sihen, että ero on tulossa. Syy on tämä toinen. Muita syitä ei naiset tarvitse. He eivät ajattele realistisesti, jos rakastuneet. Järjellä ei ole sitten mitään tekemistä siinä tilanteessa
Olemme kyllä aika avoimesti keskustelleet asiasta ja avovaimo on suht. rationaalisesti miettinyt tilannetta ja niitä asioita miksi minut valitsisi ja miksi taas tuon toisen, tai toisaalta myös sitä hän on pohtinut mikä tuossa toisessa on kenties "vikana" ja mikä minussa on se asia joka on tärkeätä.
Mutta pahalta tämä minun kannaltani silti näyttää ja kyllä ahdistus on suunnaton eikä mitään oikein kykene tekemään. Kahdeksan vuotta olemme olleet yhdessä ja koko ajan minä olen rakentanut minäkuvaa myös sen pohjalta että ollaan tulevaisuudessakin yhdessä. Minusta tuntuu melkein siltä, että avovaimoni tavallaan kuolee - ja jos suhteemme loppuu niin kyllähän näin tavallaan käykin, eli hänestä "kuolee" se millaisena minä hänet tunnen. Samalla tuntuu että iso osa omaa itseä kuolee myös.
Hei!
Mielestäni asumusero on ainoa oikea vaihtoehto,joka takaa sen että suhteella on toivoa jatkossakin.Tällöin huomaa paremmin toisen arvon, pitää olla riittävän kaukana,jotta näkee lähelle!
Taass naisen laskelmoivaa logiikkaa
oman edun nimissä
Veikkaan että suurin osa asumisero ehdotuksista tulee juuri naisilta
Mies on sen verran fiksu otus että osaa ajatella järkevästi,mutta kun nainen saa päähänsä jotain "fiksua" niin sillä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä
Mitä jos ratkaisu ei olisikaan asumusero? Sehän sisältää jo ajatuksen eroamisesta... (asumus-ero). Ihmisen mieli kun välillä toimii niin, että jos jotain odotetaan, se tapahtuukin.
Te siis haluatte katkaista kriisin ja selventää ajatuksia. Ehdotukseni teille, järkevän kuuloisille aikuisille ihmisille on seuraava: älkää ryhtykö asumuseroon. Pitäkää sen sijaan kumpikin tahollanne mietiskelyloma. En tiedä työkuvioistanne, kiireistänne enkä taloudellisesta tilanteesta, mutta mahdollisuuksien mukaan ottakaa kumpikin itsellenne mieluinen paikka, jonne lähteä pohtimaan mitä elämältä haluaa ja miten suhdetta pitäisi muuttaa, että voisitte taas sitoutua siihen. Lappiin? Luostarin retriittiin? Etelään? Mökille? Kylpylään? Yksin? Yhdessä luotettavan ystävän kanssa? Ihan mikä tuntuu hyvältä. Lähtisitte sillä periaatteella, että lupaatte olla vielä uskollisia, mutta rehellisesti pohtia itseksenne omia ajatuksianne. Tilanne on varmaan kuluttanut voimavarojanne, näin voisi myös ladata akkuja, jotta olisi resursseja alkaa työskennellä suhteen hyväksi.
Toivon, että löydätte ratkaisun...
.... asua erillään ... niin asuimme ja erosimme -- hyvä niin, tapauksessamme.
Parempien aikojen odottelu on sinänsä järkevää,mutta tuleeko ne odottelemalla?
Kyllä kaikki suhteet vaatii päivitystä silloin tällöin,kuinka sen itsekukin toteuttaa, onkin sitten mutkikkaampi juttu. Väärä arviointi tai asian nostaminen pöydälle voi olla joskus tuhoisaa!
Ei kokemuksia asumuserosta mutta voin sanoa, että kaikki mahdollinen kannattaa kokeilla ennen lopullista avioeroa. Kaverisuhde on hyvä asia avioliiton taustalla, varsinkin jos on löytänyt sielunkumppanin. Intohimo menee ja tulee taas kun asiat ovat kohdallaan. Niin kauan kun voi sanoa, että rakastaa toisiaan, tulee tehdä kaikkensa. Huonoa oloa ja tunnetta voi tuntea aika ajoin mutta on vain otettava itseään niskasta kiinni ja kerrottava tunteistaan ja ajatuksistaan, kumpikaan toisiaan syyttämättä. Ei se elämä aina (useinkaan) ole ruusuilla tanssimista mutta aina tulee aika parempi. Uuteen suhteeseen ei todellakaan kannata rynnätä ennen kuin nykyinen/vanha on kaikinpuolin selvä.