Nimimerkin "Shulamit" saama sanoma 20.12.2014

Herra alkoi eilen puhua sydämeeni asiaa vuodesta 2015. Suostutaan Hänen vaihetuspöydällensä, sillä Hänellä on iankaikkiset suunnitelmat meitä kohtaan, omiaan, joita Hän niin rakastaen kutsuu kruununsa jalokiviksi. Monet teistä ja meistä olemme saaneet nähdä Hänen hyvyyttään ja ilmestymisensä voimaa tänä vuonna. Hänellä on uutta varattuna uudelle vuodelle. Hänen Pyhyytensä tulee näkymään tavalla, jota ei ole ennen nähty. Hän haluaa pyhittää meidät. Hän haluaa meidän saavan pyhyyden kosketuksen uudella tavalla. Hän haluaa puhua Sanastaan avaten sen meidän sydämillemme vielä voimallisemmin kuin tähän asti. Tämä voi järisyttää elämäämme, se voi värisyttää sydämiämme, mutta suostutaan siihen, annetaan Hänen tehdä työnsä meissä, se on turvallista ja siihen voit rohkeasti astua. Hän muuttaa sydämemme aina rakkaudesta käsin. Annetaan kaiken väärän palaa poroksi, että se, jonka Hän tuo esiin meissä Hänen Nimensä kunniaksi, olisi kirkas, puhdas ja pyhä niin kuin Hän on PYHÄ. Halleluja.

Rukoillessani näin, miten kirkas tarjotin, kirkasta kuin lasi kaikessa loistossaan, laskettiin alas maan päälle.

"Katsokaa, koko taivas tullaan laskemaan teidän tykönne. Minä avaan taivaan ikkunat kansalleni tänä tulevana vuonna. Te olette jo nähneet, kuinka minä olen vuodattanut voimaani keskellänne, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä minä olen teille nyt varannut ja mitä te tulette vielä näkemään. Katsokaa, minun aarreaittani on rikkauksista täysi. Minä annan minun lapsilleni sitä, mitä he janoavat: minun ilmestymiseni teidän keskellenne, minun voimani ja tuleni. Elian ajan kirkkaus laskeutuu teidän tykönne. Katsokaa maanpiiri tulee vapisemaan minun voimastani ja kirkkaudestani ja teistä ei yksikään tule olemaan sen jälkeen sama kuin ennen, kaikki te, jotka janoatte nähdä minut. Minun voimani ja pyhyyteni tulee muuttamaan teidät ja teidän ympärillänne olevat ihmiset.

Antautukaa vain täysin minun Pyhän Henkeni vietäväksi, murtakaa rukouksin alas kaikki muurit, jotka estävät teitä tässä. Minä kutsun teitä pyhyyteen, sen kaltaiseen, joka minun Pojallani on. Teillä on jo Hänen Nimensä, ja te tulette saamaan kaiken muunkin mitä tarvitsette täyttääksenne tehtävät, jotka minä annan.

Nöyryys on teidän avaimenne minun Valtakuntani salaisuuksiin. Kaikki, mikä ei ole pyhää minun omieni elämässä, tullaan repimään maahan perustuksia myöten. Suostukaa minun puhdistettavikseni, antakaa minun tuleni polttaa pois kaikki se kuona, mikä maailmasta on teihin tarttunut. Kysykää minulta, mitä se on kunkin kohdalla. Olkaa pyhät niin kuin minä olen pyhä. Vaeltakaa kuuliaisina minulle se lyhyt aika, minkä maan päällä vietätte ja te tulette korjaamaan satona iankaikkisen elämän.

Nyt minä rakkaasti kutsun, minä haluan omieni olevan kirkkaita tulenliekkejä tämän pimeän ajan keskellä. Ottakaa vaari minun Sanastani ja teidän käy hyvin. Suunnattomat siunaukset lasketaan taivaasta teidä tykönne, sillä minä olen teidän Isänne, rikas antaja, enkä kitsastele. Hakeutukaa minun pyhyyteni ilmapiiriin ja te koette tänä aikana muutoksen elämässänne, lähipiirissänne, josta ette ole osanneet uneksiakaan vielä. Olkaa pyhät ja pysykää lähellä minua - minä vastaan teistä ja pidän hyvän huolen. Ottakaa selvää, kuinka hyvä minä olen. Minä jaan rikkauksiani henkilöön katsomatta, minä katson ainoastaan sydämeen, onko se minulle otollinen. Minä rakastan puhtaita sydämiä. Puhtaat sydämet, minua kohti pyrkivät sydämet vapautetaan täyteen rauhaan Jeesuksen nimessä, aamen."
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pimeyden keskellä. Hyvin sanottu.

Äänestä

Antautukaa vain täysin minun Pyhän Henkeni vietäväksi, murtakaa rukouksin alas kaikki muurit, jotka estävät teitä tässä. Minä kutsun teitä pyhyyteen, sen kaltaiseen, joka minun Pojallani on. Teillä on jo Hänen Nimensä, ja te tulette saamaan kaiken muunkin mitä tarvitsette täyttääksenne tehtävät, jotka minä annan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pihon sivusto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu