Mitä teen kun koko ajan vain ajattelen Suurta Ensirakkauttani??! Erostamme on viisi vuotta, mutta silti ajattelen häntä melkein päivittäin.. Joskus mielessä pyörii "jos olisimme vielä, niin.." En ole nähnyt häntä kuin muutaman kerran eromme jälkeen ja joskus mailailemme. Tiedän, että hänkin ajattelee minua paljon. Pitäisikö nähdä häntä enemmän jotta en sekoita hänen todellista minäänsä ja unelmaani? Vai pitäisikö katkaista kaikki yhteydet häneen? Nykyinen kihlattuni ei tiedä että ajattelen häntä, miten sen muka sanoisin hänelle?!!
Kokemuksia?!
Kokemuksia?!
Vastaukset 9
Vanhimmat
sitten jokseenkin samanlaisessa tilanteessa. Exäni, josta erosin pari vuotta sitten, oli (ja on ehkä vieläkin) elämäni Suuri Rakkaus. Suhde hänen kanssaan oli kuitenkin mahdoton, ja tiedän etten koskaan olisi voinut olla onnellinen hänen kanssaan. Silti mietin pitkään, että mitäs jos kuitenkin... Pidimme yhteyttä jonkin aikaa eromme jälkeen, mutta kun tapasin nykyisen poikaystäväni, pikkuhiljaa katkaisin kokonaan yhteydenpidon exääni. Koin itselleni loppupeleissä helpommaksi sen, etten enää ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Tottakai hän edelleen tulee mieleen silloin tällöin, mutta pahimmasta olen päässyt yli, koska hän ei jatkuvasti ole meileillään tai tekstareillaan muistuttamassa minua itsestään.
Luulen, että tosiaankin vaalit ajatuksissasi jonkinlaista unelmaa tästä exästäsi. Teillä varmasti kuitenkin oli hyvät syyt erota silloin aikanaan?
Entä onko nykyisessä parisuhteessasi kaikki hyvin? Ehkä haikailet mennyttä, kun nykyisyydessä jokin mättää?
Ei kuitenkaan varmaan kannata mennä kertomaan kihlatullesi, että ajattelet exääsi niin paljon - se saattaisi loukata häntä hyvin pahasti.
Jos olet tyytyväinen ja onnellinen nykyisessä suhteessasi, suosittelen kyllä että katkaiset välisi tähän exään. Oma mielipiteeni on että niin on helpompaa.
Joka tapauksessa, tsemppiä sinulle!
Nyt justiinsa jätät kihlattusi, elät pari kuukautta yksin ja sitten rupeat lämmittämään Suurta Rakkautta, katso mitä siitä tulee (jätettiinköhän sinut, kun asiat eivät tulleet selviksi) vai aiotko haikailla vielä 60 .
Miksi ihmeessä olet kihloissa, jos haikailet exän perään?Et ole siihen vielä tarpeeksi aikuinen, väärin perustein olet kihloihin mennyt ja myönnä se pois.
Olen 30-vuotias ja onnellisesti naimisissa. Kymmenen vuotta sitten erosin elämäni rakkaudesta. Olimme tunteneet toisemme lapsesta asti ja rakastin häntä todella syvästi. Pidimme eromme jälkeen yhteyttä jonkin verran ja haikailin kamalasti hänen peräänsä. Tapasin nykyisen mieheni ja osittain jatkoin haikailua ex-poikaystävän perään. Kamalaa, eikö! Mutta nykyinen mieheni tunsi tilanteen ja antoi kaiken tukensa, auttoi minua, silloin kun eniten apua tarvitsin. Rakastan nykyistä aviomistäni kamalasti, mutta tiedän, että rakauteni lapsuuden ystävääni / sielunystävääni kohtaan ei tule koskaan katoamaan.
Emme pidä enää mitään yhteyttä ex-rakkauteni kanssa ja se on mielestäni oikea ratkaisu. Luulen kuitenkin, että hän pysyy sydämessäni kuolemaani asti, joskin olen ahdistanut tai ainakin yritän ahdistaa hänet hyvin pienelle alueelle sydämessäni.
En osaa neuvoa sinua. Olen useasti vuosien kuluessa miettinyt, olenko tehnyt asioita oikein elämässäni ja useasti todennut, etten ole. Minulla on kuitenkin käynyt todella hyvä onni, kun olen löytänyt ihanan miehen rinnalleni loppuelämäksi. Mutta ehkä sen voin sanoa, että hoida asiasi / suhteesi aina loppuun saakka. Iselläni tämä "toipumisaika" on ollut hyvin pitkä ja piinallinen ja ikävä on riistänyt ajoittain elämäniloani. Sitä en toivo kenellekään.
En kuitenkaan ymmärrä kommentteja, että jätä nykyien, ole yksin ja iske ex-poikaystävän kimppuun. Eivät elämän tiet ole niin yksinkertaisia ja suoria. Harhapolkuja esiintyy ja niiden kautta voi löytää paremman tien kulkea. Mutta tiedän kuitenkin kokemuksesta myös sen, että tuska on todella ahdistava elämänkumppani. Aika kuitenkin onneki auttaa ja helpottaa myös ikävää. Ja muista, että rakkautta voi olla monenlaista... Itse koen, että rakastin aikoinani aivan liikaa ja tuota osittain ahdistavaakin rakkautta en halua enää kokea.
Voimia!
Kiitos viesteistä!! Enpä kuitenkaan taida jättää nykyistäni, sillä hänen kanssaan haluan olla, haluan vain päästä eroon ex-ajatuksistani! Kuten Essi kirjoitti, Suurta Rakkautta tulee aina rakastamaan jollain tavalla.. sille ei vain voi mitään.. Mutta ehkäpä taidan lopettaa kaikki yhteydenpidot häneen, jospa se vuosien saatossa unohtuisi.. =(
Itselläni "suuresta rakkaudesta" on kulunut siis jo 10 vuotta. Aika auttaa mielestäni sillä tavalla, että, jos vielä 5 vuotta sitten itkin ja kaipasin päivittäin, nyt ajattelen ex-suhdetta hyvällä. Ajoittaisesta kaipauksesta huolimatta olen onnellinen, että olen saanut kokea elämässä niin monia "järisyttäviä tunteita". Ongelmana vain on se, että saatan joskus vielä "törmätä" häneen, sillä olemme kotoisin samalta suunnalta ja kotonani vierailessani voi lenkkipolulla vastaan astella tuttu hahmo. Sillä vaikka ajattelenkin tätä asiaa nykyään hyvällä ja rauhallisin mielin, en halua häntä enää kohdata muuten kuin muistoissani. Vaikka en tunne tilannettasi, tuntuu, että tiedän tunteitasi ja ymmärrän.
Tässä teille klishee:
"aika kultaa muistot"
Minä mahdottomampi se ex on saada takaisin, sitä ihanampi kultsipuppeli se on ollut. Niin kauan ex:n haikailu on OK, kun sallit sen kumppanillesikin...Eikö olisi ihana että 7 vuoden suhteen jälkeen Maunosi tunnustaisikin yhä haikailevansa Emilian perään kenen kanssa oli juuri ennen sinua mutta ei missään nimessä halua laittaa suhdetta sinuun poikki... ;)
Kyllä näin varmasti monesti on ja ymmärrän pointtisi. Mutta on myös hyvin erilaisia ihmisiä, ihmiskohtaloita ja elämänteitä. Itse koen menettääni todella tärkeän ihmisen en vain rakastajaa. Onneksi mieheni tuntee tilanteeni täysin, on seurannut elämääni läheltä jo vuosia ennen kuin löysimme toisemme. Olen ollut hänelle rehellinen ja uskon, että hän on aina tiennyt missä mennään. Joskaan en ole häntä enää pitkään aikaan vaivannut entiseen rakkauteen liittyvillä unillani / ajatuksillani. Mutta selvä se, että usein aika kultaa muistot, mutta joskus on vain niin kovin vaikeaa omien tunteittensa kanssa. Niitä ei välttämättä voi tukahduttaa edes ajalla.
Yleensä jonkun muun perään haikailu tarkoittaa sitä että omassa olemassaolevassa suhteessa on jotain puutteita, joita ei ole valmis myöntämään edes itselleen. Yritä nähdä ikäväsi taakse, mitä oikeastaan kaipaat. Ja miten asiat saisi kuntoon siinä parisuhteessa, mikä sinulla on. Itse olen vuosia taistellut tämän asian kanssa. Itseään pitää arvostaa sen verran, että elää oikeaa elämäänsä niin täysipainoisesti kuin pystyy, eikä haaskaa energiaansa itsensä ja parisuhteensa ulkopuolelle. Jos siis haluat säilyttää sen, mitä sinulla on nyt.