Onko luterilainen kirkko tullut tiensä päähän?

Anteeksi väärä palsta, mutta sensuuri ei päästä tätä läpi oikealla palstalla.

Yhdysvaltojen luterilainen kirkko (ELCA) on todella pahassa kriisissä. Siellä on valittu piispaksi nainen ja julkisesti homoseksuaali. Kyse on kuitenkin vain jäävuoren huipusta ja viimeisimmästä kulminoitumisesta.

Oma lukunsa on joidenkin UCLA:n kirkkojen jumalatar sofian (sophia) palvonta.
Kyseinen jumalatar hahmo tulee Gnostilaisuudesta (jumalatar, joka "avasi" ensimmäisten ihmisten silmät omenan avulla).
Tätä käytetään Isän saamiseksi sukupuolettomaksi.

Liberaarit tuulet puhaltaa siellä ja kunnolla... ja konservatiivit saavat "väistyä".

Amerikan luterilainen kirkko on (tämän hetkisen) jäsenmääränsä takia yksi merkittävimmistä luterilaisista kirkoista (luterilaisia on maailmanlaajuisesti vain noin 70 miljoonaa)

Pohjoismaiden kaikki luterilaiset kirkot on myös enemmän tai vähemmän kriisissä ja jäsenmäärät tippuu. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut
lähes täydellinen muutos ja liberaarisuus voittaa koko ajan enemmän alaa.

Oma lukunsa on Afrikan luterilaiset kirkot, jotka ovat törmäyskurssilla Pohjoismaiden liberaarien suuntausten kanssa.
12133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Lutelaiset kaivavat oman kuoppansa ,muita ei voi syyttää .Kaikki kirkkouskonnot ovat heikoissa .Uskonnoliisuus häviää jonakin päivänä tosi vähiin .Jeesus mainitsi aikananaan ,löytääkö hän mitään uskoa maan päältä tullessaan takaisin ottamaan vallan isänsä YAHWEn hyväksymänä .Minulle ei tule sen takia suru puseroon .Ennustukset täyttyvät vuoren varmasti .Tosi uskovaisten pieni lauma odottaa Armagedonia mielihyvällä ,koska se aika on vapautuksen aikaa saa-t-a-nan kahleista .

Äänestä

Tämä Sophiamessu oli hieno uutinen aikoinaan! Voi, kun meillekin tulisi tällainen. Jumalan feminiininen puoli on unohdettu täysin omasta riituksestamme.

Miten sydämellinen palvelus:
http://youtu.be/1-leM9SwhdA

Äänestä

"Siellä on valittu piispaksi nainen ja julkisesti homoseksuaali"

Noinhan kävi Ruotsissakin. Liberaalit tykkää kovasti. Samoin Suomessa liberaalit ovat kovin ihastuneita Mäkiseen, joka levittää homoseksin ilosanomaa.

Niin kauan kuin rahaa riittää kaikki jatkuu samaan suuntaan.

Äänestä

Palvotaan pakana jumalatar sofiaa, jonka teot on ovat 1:1 paholaisen tekoihin Raamatussa (1 Moos: Paratiisista karkoitus).

Useammassa maassa valittu homoseksuaali nainen piispaksi.

Metallimessut, Kirkkojen häpäiseminen, Raamatun ylikävely...

Mitä tekemistä tällä on enää Kristinuskon kanssa?

Äänestä

Tiensä päässä on, hajoamisprosessi on jo pitkällä. Toisin ei voi ollakaan, kun aletaan toimimaan ja opetramaan vastoin omaa oppiaan. "Ei yksikään talo joka riitautuu itsensä kanssa....."

Tämä oli vastaukseni myös luterilaisuuspalstalta sensuroidussa ketjussa.

Äänestä

Aika erikoista on tosiaan että luterilaisuus-palstalla muiden maiden luterilaiset kirkot ovat niin arka aihe että tällaiset hyvinkin asialliset ja oleelliset avaukset sieltä hävitetään. Satuin näkemään tämän avauksesi aiemmin ja hyvin pikaisesti se sitten poistuikin.

Osaatko valottaa paremmin tuota sofianpalvontaa? Mitä kautta se on luterilaisuuden piiriin ilmaantunut ja missä merkityksessä sitä noissa piireissä palvotaan? Ihan jumalattarena vai jonain abstraktimpana (viisauden) konseptina?

Äänestä

Luterilaisuutta eli Kristinuskoa seuraavakin!
"Joka uskoo Jeesukseen pelastuu ja saa iankaikkisen elämän!" Uuden Testamentin mukaan.
Voi vain kysellä miten toisten käy!
Usko Jeesuksen taas tarkoittaa uskoa niinkuin Jeesus opetti!
" Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa kuin Jeesuksessa Kristuksessa, jonka kautta me pelastumme Jumalalle!" Uuden Testamentin mukaan.

Gnostilaisuus on Markionin perustama, kun oli eroitettu läntisestä kirkosta, siirtyi Palestiinaan ja perusti lukuisia oman oppinsa markionilaisuuden mukaisia gnostilaisia seurakuntia. Lahkolaisuutta tuo markionilaisuus.

"Nainen vaietkoon seurakunnassa!" " ja "Joka ei tottele,sillä ei ole Jumalaakaan!"
1. Kor.14, Raamatun käännös 1992
Toisaalla Apostoli Paavali toistaa tuon käskyn:
"Hän(Paavali) ei salli, että nainen opettaa!"

Äänestä
  • Missäs sanotaan, että Uusi (tai sen puoleen vanhakaan) testamentti ois totta millään tasolla? Muista, että kehäpäättely ei ole sallittua...

    Kovin on miehiä hyödyttäviä nämä yksijumalaiset uskonnot. Eikö se jo kerro tarpeeksi?

    Äänestä

Vastaus Utille

Olen ymmärtänyt, että perusteluna käytetään sitä, että Jumalasta halutaan tehdä sukupuoleton. ...annetaan femiini muoto...

Se miksi sofia on kaivettu gnostilaisuudesta tätä varten on minulle täysi mysteeri.
...tai no...Itse uskon pahan olevan sen takana.

Järjellä ei pysty mitenkään perustella sitä, että otetaan palvonnan kohteeksi joku, jonka teot mytologian mukaan ovat samat kuin paholaisella.

Äänestä
  • Jumalalla ei ole sukupuolta.

    Äänestä

Raamattu puhuu sanoin Isä Jeesuskin mainitsee isä eikö nämä sanonnat osoita sukupuolen. Ei tähän riitaan kannata sotkeentua sillä muut väittämät ovat harhauskoisten harhoja.
Luterilainen kirkko voi yllättävän hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Voidakseen tulevaisuudessakin se edellyttää vahvaa yhteisöllisyyttä ja siinä ovat piispat ja papit merkittävässä asemassa että myös seurakuntalaiset etteivät profosoidu maallisista väittämistä.
Joskus tuntuu siltä että ihmiset jotka eivät usko puhuu Jumalasta eniten mutta väärillä argumenteilla. Jos näin on niin mikä on tavoite tavoite ei taida olla yhtenevä kirkon opin kanssa joten ne on hylättävä alkuunsa ja siirrettävä mappi ööhön.
Nyt tuntuu että sielun vihollinen riehuu ihmisten mielten vaikuttajana tavallista terhakkaammin mutta siitä ei sen enempää se olkoon hänen asiansa kun niin huonosti on osansa valinnut sillä paremminkin voisi valita.
Soutakaamme kirkkolaivaa rauhallisesti ja vakaasti ja nimenomaan yhdessä.

Äänestä
  • "Muuta väittämät ovat harhauskoisten harhoja"

    Ymmärrätkö, että sinäkin olet jonkun mielestä harhauskoinen? Jokaisella on oikea usko, se vain saattaa olla toisinaan hieman puutteellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fghlkjkölkjl kirjoitti:

Anteeksi väärä palsta, mutta sensuuri ei päästä tätä läpi oikealla palstalla.

Yhdysvaltojen luterilainen kirkko (ELCA) on todella pahassa kriisissä. Siellä on valittu piispaksi nainen ja julkisesti homoseksuaali. Kyse on kuitenkin vain jäävuoren huipusta ja viimeisimmästä kulminoitumisesta.

Oma lukunsa on joidenkin UCLA:n kirkkojen jumalatar sofian (sophia) palvonta.
Kyseinen jumalatar hahmo tulee Gnostilaisuudesta (jumalatar, joka "avasi" ensimmäisten ihmisten silmät omenan avulla).
Tätä käytetään Isän saamiseksi sukupuolettomaksi.

Liberaarit tuulet puhaltaa siellä ja kunnolla... ja konservatiivit saavat "väistyä".

Amerikan luterilainen kirkko on (tämän hetkisen) jäsenmääränsä takia yksi merkittävimmistä luterilaisista kirkoista (luterilaisia on maailmanlaajuisesti vain noin 70 miljoonaa)

Pohjoismaiden kaikki luterilaiset kirkot on myös enemmän tai vähemmän kriisissä ja jäsenmäärät tippuu. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut
lähes täydellinen muutos ja liberaarisuus voittaa koko ajan enemmän alaa.

Oma lukunsa on Afrikan luterilaiset kirkot, jotka ovat törmäyskurssilla Pohjoismaiden liberaarien suuntausten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu