Onnistunut kumppaneiden vaihto lennosta?

Onko kukaan onnistunut hyvin vaihtamaan kumppaneita vaikka näin että

1. miehen vaimo 2.miehen vaimoksi, 1. miehelle uusi vaimo, 2.miehen naiselle uusi aviomies

silleen että kaikki on olleet tyytyväisiä ja salassa huokaisseet helpotuksesta kun saivat vaihdettua uuteen parempaan
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikö kannattaisi ensin tutustua ja seurustella hiukan pidempään että ei heti tarvitse suunnitella parinvaihtoa?

Äänestä

Free Will, vai että uuteen ja parempaan. Asia voi alkuun tuntua siltä, kuitenkin on suuri vaara, että kun huuman jälkeen alkaa huomata ne muutkin puolet toisessa, saakin havaita tehneensä elämänsä suurimman virheen.

No tietenkin asian kanssa on pakko elää, takaisin tuskin entistä saa, vaikka kuinka nyt olisivat silmät avautuneet huomaamaan, että olikin parasta elämässä se entinen.

Toki tästä uudesta eroon pääsee, sitten on vain kuljettava joko yksinäistä polkua tai aina oltava jahdissa, sillekin kyllä tulee jossakin vaiheessa päätepiste.

Kun vain jokainen ymmärtäisi jättää nuo haihattelut pois ja ajatella pitkällä jaksolla eteenpäin. Yleensä käy niin, että elämä muuttuu seesteisemmäksi, opitaan tavallaan ymmärtämään puolisoa, ajattelu menee samaan suuntaan, seksi pelaa, vapaa aikaan löytyy sykettä,. taloudellinen tila paranee, voidaan tehdä yhteisiä matkoja, ostella mielitekoja.
Opitaan myös keskustelemaan enemmän yhteisistä asioista.
Puolisot oppivat luottamaan toisiinsa, alussa nuoren perheen elämässä on paljon asioita, vielä ei tunneta kovin hyvin. On vasta yhteisen elämän luomisen aika ja siinä voi sitten pinnakin palaa aivan suotta, sillä parisuhdehan vaatii hieman joustoa. Se oma minä vain tahtoo olla niin kovassa kiinni, että kapinoi ja sitten voi tapahtua suuri virhe.

Äänestä

tuttavapiirissä kävi juuri tämä parinvaihto päittäin. Ensin petettiin ja sitten petetyt löysivät toisensa. nyt ovat kaikki tyytyväisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Free Will kirjoitti:

Onko kukaan onnistunut hyvin vaihtamaan kumppaneita vaikka näin että

1. miehen vaimo 2.miehen vaimoksi, 1. miehelle uusi vaimo, 2.miehen naiselle uusi aviomies

silleen että kaikki on olleet tyytyväisiä ja salassa huokaisseet helpotuksesta kun saivat vaihdettua uuteen parempaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu