Luterilainen ajatuksenjuoksu

Minä en ymmärrä miksi luterilaisia tulee tänne kirjoittelemaan omia vihakirjoituksiaan ja kertomaan kuinka väärässä kaikki Katolilaiset on. Suurimmalla osalla ei ole edes mitään käsitystä siitä, mistä he kirjoittavat.

Kristitty ihminen ei hyökkää toisia vastaan tai lähde syyttelemään mutu -tiedoilla.

Jos teitä häiritsee Lutherin teot ja mietitte sisimmässänne, että oliko hän ja reformaatio oikeassa, niin perehtykää asiaan sen sijaan, että tulette tänne uhoamaan ja haukkumaan muita.

Jostainhan se kertoo, jos ihmisellä on poikkeuksellisen suuri tarve todistaa jotakin toisille...
475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Todellinen syy moisten ressukoiden öykkäröintiin täällä on se, että pakkoluterilaisuus on tulossa tiensä päähän; luterilaisesta kirkkokunnasta erotaan kovalla vauhdilla, sillä ei ole mitään hengellistä tarjottavaa ja lapsikin ymmärtää, että luterilaiset ovat luopuneet Raamatun sanomasta. Kun tähän vielä lisätään, että internet-aikana lapsille ja nuorille ei voi enää syöttää pajunköyttä rappiomunkki Martin Lutherin "sankaruudesta" ja katolisen kirkon "rappiosta", pakkoluterilaisuudelle kääntävät selkändä myös nuoret sukupolvet. Yhä useammat nuorista palaavat suomalaisten esi-isiemme elävään, hengelliseen ja rikkaaseen katoliseen uskoon.

Äänestä
  • Vain vähemmistö suomalaisista uskoo enää jumalaan. Se ei kuitenkaan johdu luterilaisuudesta, vaan on yleinen ilmiö länsimaissa. Kun yleinen koulutustaso on noussut, ja ihmiset saavat muutakin informaatiota kuin pappien tarinat, jumalausko katoaa muilta paitsi kaikkein yksinkertaisimmilta ja aivopestyimmiltä.

    Myös katolisessa Ranskassa jumalaan uskomattomuus on hyvin yleistä. Eurobarometri 2010 ilmoittaa uskonnottomien osuudeksi Ranskassa 40% väestöstä.

    Erityisen vähän uskovaisia on tieteenharjoittajien joukossa. Syy on selvä, vaikka uskovaiset eivät sitä pysty tajuamaan.

    Äänestä

  • "Yhä useammat nuorista palaavat suomalaisten esi-isiemme elävään, hengelliseen ja rikkaaseen katoliseen uskoon."

    Muistakaamme samalla että kristinusko tuli Suomeen (idästä!) jo ennen kuin Rooman piispan alainen lännen kirkko aloitti suuren skisman ja erkaantumisen oikeaoppisesta eli sananmukaisesti ortodoksisesta uskosta...

    Äänestä

mua ainakin kyllästyttää tämän palstan kirjoittajien
homovastaisuus. millä ihmeen lihaksilla te täällä
kuittailette homojen avioliittoa vastaan vaikka esim
Ranskassa ja Espanjassa sellainen jo on --
puhumattakaan että katolisen kirkon henkilökunta
koostuu pääasiassa sinkku-miehistä.... haloo

uskokaa mitä uskotte mutta aito kristinusko ei kyllä
anna mitään valtakirjaa kiusata homoja mistään
h elv etin liuskoihin joutumisesta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jutyujtyrue kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi luterilaisia tulee tänne kirjoittelemaan omia vihakirjoituksiaan ja kertomaan kuinka väärässä kaikki Katolilaiset on. Suurimmalla osalla ei ole edes mitään käsitystä siitä, mistä he kirjoittavat.

Kristitty ihminen ei hyökkää toisia vastaan tai lähde syyttelemään mutu -tiedoilla.

Jos teitä häiritsee Lutherin teot ja mietitte sisimmässänne, että oliko hän ja reformaatio oikeassa, niin perehtykää asiaan sen sijaan, että tulette tänne uhoamaan ja haukkumaan muita.

Jostainhan se kertoo, jos ihmisellä on poikkeuksellisen suuri tarve todistaa jotakin toisille...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu