Tarvitsisin vähän apua. Aluksi kerrottakoon, että en ole vielä eronnut, enkä ole puhunut suunnitelmistani vaimolleni mitään.
Ensinnäkin suuttuessaan vaimoni on mahdoton suustaan. Hän on useasti uhannut erolla ja toivonut minun kuolemaa. No seuraavana päivänä hän on itse aurinkoisuus ja pyytelee kovasti anteeksi. Olen niellyt tuota p... oikeastaan siksi, että meillä on pieniä lapsia. Lisäksi pidin asian omana tietonani ja se on näköjään noussut nyt pintaan.
Toiseksi minua ärsyttää vaimoni tyyli, jos hän on jostakin tyhjänpäiväisestä suuttunut mm. bussi on myöhässä vartin ja se on täysi. Hän kyllä ilmoittaa bussissa kuuluvalla äänellä kuinka hän inhoaa busseja. Lisäksi hänen tyylinsä ilmoittaa jostakin asiasta, joka häntä häiritsee niin tutuille kuin tuntemattomille, on usein hyvin loukkaava.
Tässä vain pari syytä, jotka ovat alkaneet ottamaan päähän. No sitten kun rakkaus pääsi väljähtämään menin ja petin vaimoani yhdellä reissulla. Kerroin asiasta vaimolleni viikon kuluttua tapahtumasta. Vaimoni otti asian tyynesti vastaan ei suuttunut tai mitään. Vaikka tekoani en kadu pätkän vertaa, niin se haittaa minua sen verran, että rehellisenä ihmisenä en haluaisi olla suhteessa, jossa olen pettänyt, sillä se on kuitenkin moraaliarvojani vastaan.
Ongelmallista tässä on, että vaimoni rakastaa minua ihan oikeasti. Äh, antakaa neuvoja, mitä pitäisi tehdä, sillä erohan on tosi iso juttu ja kukaan tuttuni/tuttumme ei ole eronnut. Lapsethan ovat minun lapsiani aina, enkä hylkää heitä vaikka muuttaisinkin pois kotoota ja aion nähdä heitä ainakin joka toinen viikonloppu. Tää ongelma alkaa olemaan jo sen verran iso, että se haittaa työntekemistänkin. Toisaalta en viitsisi ottaa asiaa puheeksi ennen joulua.
Ensinnäkin suuttuessaan vaimoni on mahdoton suustaan. Hän on useasti uhannut erolla ja toivonut minun kuolemaa. No seuraavana päivänä hän on itse aurinkoisuus ja pyytelee kovasti anteeksi. Olen niellyt tuota p... oikeastaan siksi, että meillä on pieniä lapsia. Lisäksi pidin asian omana tietonani ja se on näköjään noussut nyt pintaan.
Toiseksi minua ärsyttää vaimoni tyyli, jos hän on jostakin tyhjänpäiväisestä suuttunut mm. bussi on myöhässä vartin ja se on täysi. Hän kyllä ilmoittaa bussissa kuuluvalla äänellä kuinka hän inhoaa busseja. Lisäksi hänen tyylinsä ilmoittaa jostakin asiasta, joka häntä häiritsee niin tutuille kuin tuntemattomille, on usein hyvin loukkaava.
Tässä vain pari syytä, jotka ovat alkaneet ottamaan päähän. No sitten kun rakkaus pääsi väljähtämään menin ja petin vaimoani yhdellä reissulla. Kerroin asiasta vaimolleni viikon kuluttua tapahtumasta. Vaimoni otti asian tyynesti vastaan ei suuttunut tai mitään. Vaikka tekoani en kadu pätkän vertaa, niin se haittaa minua sen verran, että rehellisenä ihmisenä en haluaisi olla suhteessa, jossa olen pettänyt, sillä se on kuitenkin moraaliarvojani vastaan.
Ongelmallista tässä on, että vaimoni rakastaa minua ihan oikeasti. Äh, antakaa neuvoja, mitä pitäisi tehdä, sillä erohan on tosi iso juttu ja kukaan tuttuni/tuttumme ei ole eronnut. Lapsethan ovat minun lapsiani aina, enkä hylkää heitä vaikka muuttaisinkin pois kotoota ja aion nähdä heitä ainakin joka toinen viikonloppu. Tää ongelma alkaa olemaan jo sen verran iso, että se haittaa työntekemistänkin. Toisaalta en viitsisi ottaa asiaa puheeksi ennen joulua.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos parisuhde alkaa tuntua ahdistavalta niin kannattaa varmaan ottaa asia esille vaimon kanssa. En varmaan ole mikään neuvomaan, mutta itselläni on muutaman kerran käynyt niin, että itseäni alkaa ahdistaa yhdessäolo ja olen tullut siihen ratkaisuun, että haluan eron. Oma mielenterveyshän siinä kärsii ja jos tosiaan vaimon/tyttöystävän kanssa asiat ei suju missään laajuudessa, niin vaikeaahan se yhdessä olo on. Jotkut parit yrittävät LASTEN takia olla yhdessä, mutta voisin ja uskallan väittää, että lasten kannalta useasti on parempi vanhempien sopu ero, kun katella kyräileviä ja riiteleviä vanhempia kotona, johan siinä lasttenkin mielenterveys kärsii. Siispä ota härkää sarvista ja keskustele vakavasti vaimosi kanssa, ja jos päädytte eroon tehkää se sovussa. "Aika parantaa haavat". Itselläni on ensinmäisen vaimoni kanssa jopa paremmat välit nyt, kuin silloin jolloin olimme naimisissa. Asioista pystytään keskustelemaan huomattavasti paremmin. Varmaankin koska ei ole mitään odotuksia ja velvoitteita toisia kohtaan.
Meinaa muuten taas olla meikäläisellä sellaiset ajat että ahdistaa tää nykyinen yhteis elo ja samat asiat kuin sinullakin on mielessä ja taidan pakata kamppeeni ja lähteä kuleksimaan. Terv. M-56
...ja sitten vaan baanalle, niinkö? Onpa kypsä asenne. "Ahistaa, täytyy lähteä". JOopa joo. Kannattaisko ite jutella vaimolle? Ennen kuin häipyy. VÄHÄN KUNNIOITUSTA MEILLE NAISILLEKIN, PLEASE!
että, asiaani en ilmaise vain miesnäkökannasta, vaan varmaa on se, että myös naiset ajattelee samoin. Missään tapauksessa en yleistä tätä mielipidettä miehiin. Tiedossani on pariskuntia jossa eron ovat haluneet naiset ja varmaan samoin perustein.
Ole ihminen ja puhu hänelle. Kerro mikä vituttaa, anna hänelle mahdollisuus korjata asia. Ja myös toisinpäin. Varmaan hänellä on syynsä käyttäytyä niin kuin tekee. Jos vaikka parisuhteessa jokin kiristää, tai töissä tai missä vaan?? Ootko koskaan kysynyt? Itse tulin jätetyksi ja miehen perustelut olivat juuri tuonkaltaisia että olen 'mahdoton'. Olisin ehkä ollut vähemmän mahdoton jos olisin tiennyt että se häntä tosissaan rassasi. KOMMUNIKOIKAA HYVÄT IHMISET!
Muistan kolme vuotta sitten kun minulla oli todella paha ja ahdistava olo. Rintaa puristi jatkuvasti kuin olisi ollut vanne ympärillä. Minä otin asian puheeksi mieheni kanssa, puhuin ja puhuin. Kauniita sanoja käytin enkä ääntäni korottanut. Toinen kuunteli hiljaa.
Kerroin kuinka paha oli olla kun emme ole koskaan yhdessä, meillä on jatkuvasti vain arki ja loputon työ. Olin vuotta aiemmin pyytänyt miestäni pienelle risteilylle, mutta ei häntä kiinnostanut. Olin laittanut kalenteriin muutaman teatteriesitysajan mutta ei hän ehtinyt. Jos kutsujana olisi ollut joku yhteisö tai muu niin ei olisi estettä ollut ja aikaa oli silloin mutta minun kutsuillani ei ollut mitään vaikutusta.
Siis minä puhuin ja pyysin mutta toinen ei vastaan tullut. Hänen ainoa vastauksensa minun pahaan olooni oli että hänellä on kaikki asiat hyvin. Keskustelua oli siis turha jatkaa, jos toisella asiat kohdallaan ja minulla ei. Mieltäni masensi, kävin lääkärissä ja söin pillereitä pitkään jonka aikana tein suuren muutoksen elämässäni. Muutin pois.
Minulla on vieläkin ikävä kotiin, mutta miten voi olla ihmisen kanssa joka ei tee hyväkseni yhtään mitään.
Syytä erolle ei ole "olemassa", vaan ero on seuraus jostain. Näin minä sen järkeilisin. Jos toisesssa jokin risoo, tulee nostaa kissa pöydälle ja tuoda ilmi mielipiteensä asiasta ja jollei muutosta syystä tahi toisesta tapahdu on parempi kääntää kantapäät vastakkain ja jatkaa matkaa eri suuntiin. Mutta, et voi muuttaa toista, ellei hän halua. Toki lapset tuovat oman lisänsä soppaan. Kysy suoraan, koska on puhunut erosta, onko tosissaan? Jos kyseessä on pelkkää löpinää, käske,siis KÄSKE lopettamaan.
Ja mistä tiedät vaimosi todella rakastavan sinua? Sanoista, teosta vai mistä? Selvitä ne itsellesi ja mieti. Voihan olla pakkopulla vaimollesi olla aviossa kanssasi, ympäristön paineet, taloidelliset realiteetit ym.
olisin ollut kyllä naimisissa koko loppuelämän vaikka ei rakkautta olisi enää ollutkaan.Mutta kun minua aikuista ihmistä tukistellaan ja päälle syljetään,se ei onnistunut.Jos olet eri mieltä jostain toinen ivaa ja Kaikki ei kerro miten huonosti toinen kohtelee oikeasti!!!
nyt itekin, onko nuo hyviä syitä eroon. Jos vaimon käytös toisinaan rassaa, puhu hänelle asiasta. Ehkä hän ei vain itse huomaa sitä tai syy ärhentelyyn on jossakin muualla kuin bussin myöhästymisessä tms. Ketään et voi muuttaa mutta jos asia käsitellään, vaimokin voi itse muuttaa käytöstään. Haitko omalla pettämiselläsi syytä eroon? Aika fiksusti vaimosi otti asian. Jos noin isosta asiasta selvisitte ja olette vielä yhdessä, ei kyllä kannata erota vain sen takia, että vaimo suuttuessaan on kova suustaan.
ilmoittanut vaimolleni ne asiat, jotka minua ottaa päähän. Vaimoni vastasi, että hän haluaa muuttaa tapansa ja pyrkii jatkossa olemaan ystävällisempi. No saapa nähdä. Ainakin toistaiseksi vaimoni on ollut super-kiltti, mutta en tiedä pelastaako se mitään. Rakkautta on jotenkin vaikea löyttää uudelleen, kun se on kadonnut jonnekin syövereihin.
Puhuin vuosia asioista jotka ärsyttivät miehessäni. Kävimme avioliittoneuvojallakin ja yritimme olla onnellisia lasten takia. Hän uhkaili minua erolla ainakin kerran vuodessa.
Vuodesta toiseen sama tilanne, hetken kaikki hyvin ja sitten taas solmussa.
Viime keväänä kun taas kerran erolla uhattiin, hain itse eron. Rankkaa on ollut, vaikka työstin eroa sisälläni jo niin monta vuotta ennen lopullista päätöstä. Ja ehkä eropäätös tuli tavallaan yllättäen. Aikansa pinna venyy ja venyy, kunnes se katkeaa...
Mieheni muuttui täysin yritti ja yritti saada mieleni kääntymään ja yrittää edelleen, mutta tiedän että rikkoisin vain itseäni lisää. Olen jo niin pitkällä itseni kanssa tässä prosessissa, että en voi enää perääntyä, enkä edes halua. Sama tilanne tulisi joskus kuitenkin taas eteen...
Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata se väärään ihmiseen...
No tätähän juuri tarkoitin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000005517453
tarinasi on tuttu, mieheni uhkaili erolla 10vuotta ja se tapahtui ainakin 1000 kertaa. Yhteiseen eloomme mahtui puhumattomuutta, kyräilyä ja keskustelun puutteesta johtuvia väärinkäsityksiä. Viime keväänä sain tarpeekseni henkisestä väkivallasta ja "yksin yrittämisestä parisuhteessa" ja lähdin pois. Mieheni oli järkyttynyt. Neuvoksi kaikille pareille ..puhukaa, puhukaa ja ottakaa toisen ahdistus todesta!!!
Selvähän se on, että kun suhde on kestänyt jonkin aikaa, jotkut asiat toisessa alkavat ärsyttämään. Eikä se ihastumisen tunne tosiaan voi ikuisuuksia jatkua. Jos parisuhdetta haluaa, saa mukanaan nuo ärsytystunteet. Alkuperäisen vaimo ei kovin mahdottomalta tapaukselta vaikuta. Nykyään vaan vallitsee tuo mentaliteetti: ei oo kivaa, minä eroan! Olisi voinut ehkä miettiä kaksi kertaa ennen sitoutumista ja lasten saamista, onko riittävästi kärsivällisyyttä perhe-elämään.
"Lapsethan ovat minun lapsiani aina, enkä hylkää heitä vaikka muuttaisinkin pois kotoota ja aion nähdä heitä ainakin joka toinen viikonloppu"
Ja sekö lapsille riittää?
Eron myötä lapset näkevät toista vanhempaa max joka toinen viikonloppu.
Ja on myös reissutyöläisiä, onnellisesti aviossa ja tapaavat vain max joka toinen viikonloppu.
Ei lapset ole hyvä peruste jatkaa huonoa avioliittoa. Joskaan en tällä kommentoi siihen onko alkuperäisen kirjoittajan syytä jatkaa vai jättää, vaan Nitan naivia asennetta.
Huono avioliittoko on sellainen, että puolisossa jotkin asiat ärsyttää? Ei kai sellaista liittoa olekaan, ettei toinen ärsyttäisi enemmän tai vähemmän? Lapset on erittäin hyvä syy pysyä liitossa, jos ei erolle tavanomaisten ärsytystunteiden lisäksi ole muuta syytä. Kuka on naiivi, se, joka korostaa itsekkyyden unohtamista ja lasten huomioimista vai se, joka ikuisesti hakee sitä "suurta rakkauden tunnetta, joka jatkuu ja jatkuu" ? Puolison vaihtamalla saa hetken taas kokea huumaa, mutta onko se sen kaiken kärsimyksen arvoista?
En oikein jaksa uskoa että pariskunnat eroavat sen vuoksi että toisessa on piirre joka hiukkasen "ärsyttää" ... eli tyyliin mies vaihtoon jos vessan kansi jää ylös, tai rouva ei osaa silittää paitoja oikein niin uutta rakasta hakemaan.
Kyllä ne syyt lähes aina ovat hiukkasen isompia -- joskus hyvin ilmiselviä ja hyväksyttäviä (väkivalta, päihteet jne.) toisinaan sellaisia mitä ulkopuolisen vaikea käsittää ("hehän olivat niin onnellisia yhdessä, ja sitten rouva sekosi"-tyyliin). Parisuhdekriisit usein korjattavissa, etenkin kun ulkopuolinen asiaa neuvoo tai kommentoi ... vaikeaksi toteuttamisen tekee se, että loppupelissä molemmista puolisoista on löydyttävä tahtoa, taitoa, ja voimia ryhtyä muuttamaan ja korjaamaan suhdetta sellaiseksi missä molemmat voivat olla onnellisia (se yhteinen sävel ja visio tulevasta löydyttävä). Toivoa sopii, että useammat pariskunnat tuohon pystyisivät, tai ainakin tosissaan yrittäisisvät.
"...molemmista puolisoista on löydyttävä tahtoa, taitoa, ja voimia ryhtyä muuttamaan ja korjaamaan suhdetta sellaiseksi missä molemmat voivat olla onnellisia... "
Ei tuota tuon paremmin pysty kukaan sanomaan. Laittakaa tämä ylös kaikki ne jotka tuntevat, että ero voi olla joskus mahdollinen. Parein olis alkaa totetuttaa heti vaikkei ihan heti ero mieleen tuliskaan.
Mielestäni sinun pitäisi puhua asioista vaimollesi suoraan ja mitään pois jättämättä!! Kukaan puoliso ei voi lukea toisen "aivoja" jos ei mitään puhu mikä toisessa ärsyttää jne.. Mieti myös mikä voi olla syynä vaimosi käytökseen? Kysy häneltä suoraan asiaa!!
Ehkäpä vaimosi on tulinen luonne ja puhu mitä suuhun sattuu eksymään, sitäkin asiaa voi korjata ja hillitä itseensä, kerroppa toiveesi!
Miksi lähtisit heti oitis ero linjalle? Mieti mitkä ovat omat elämän arvosi ja toiveesi.
Mistä tiedät , että vaimosi rakastaa sinua oikeasti? Voiko rakastaa oikeasti jos toivoo toisen kuolemaa? "huoks"
Niin ja lapsille toki tulet olemaan aina isä..monia perheitä jotka ovat samassa tilanteessa..lapset jommalla kummalla vanhemmalla joka toinen viikonloppu. Itse en vain voisi olla lapsista erossa noin pitkää aikaa.
Nyt puimaan parisuhdetta ja sitten vasta ratkaisuun,ei mitään hätiköityä eroa josta kärsii kaikki. Toisaalta eroa ei ole syytä pitkittää jos kaikkensa on yrittänyt...täällä ollaan kerran!
Onnea sinulle
Etkö ymmärrä, että sinun kannattaisi odottaa lastesi kasvamista.
Eilisessä Hyppönen/Enbuske -showssa Lilli Suomalainenkin sanoi, että parisuhde ei ole normaali silloin kun lapset ovat pieniä.
Anna aikaa vaimollesi ja tälle parisuhteellesi. Lapset kasvavat ja vaimosi muuttuu hurmaavaksi naiseksi!