Aspergerinfo -foorumi

aattelin vaan

Löytyykö kiinnostuneita Aspergerinfo -foorumin kehittämisestä? Täällä on toivottu vaikka mitä toimivalta foorumilta, mutta onko oikeasti halukkaita olemassa tällaisen keskustelufoorumin päivittämiseksi, toimiva pohjahan on jo valmiina. Siellä oli myös kaikki tarvittavat linkit kunnes portaalisivusto jouduttiin ottamaan pois käytöstä edellisen palveluntarjoajan lopettaessa ilmaisfoorumien ylläpidon ja sivusto siirrettiin toiseen osoitteeseen.

Tässä olisi myös empeille oiva kanava tuoda esiin ehdotuksiaan sekä lasten vanhemmille informoida toisia vanhempia ja miksei muitakin kirjolaisia ajankohtaisista tapahtumista?

Löytyykö halua keskustella asiasta täällä? Minusta on hölmöläisen hommaa perustaa kymmeniä eri keskustelupalstoja saman asian ajamiseksi eteenpäin.

Ehkäpä yp tarvitsisi hieman kannustusta, hyvälle asialle kun on lähtenyt aikoinaan..?

278

1281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivitystä 7.1.2015
    • as-psykologi

      TUO on hiukan sama kuin että Darian "puolison" Alrikin ylläpitämällä Aspergerfoorumilla vuosikausia haukuttiin aspalstalaisia erinäisin psykologisin menetelmin, minkä jo etukäteen tiedettiin vahingoittavan herkän as-henkilön persoonaa. Koska Alarik sekä Daria ovat väärindiagnosoituja psykopaattivanhempien kasvatteja, he yhä jatkavat narsistista toimintaansa, tällä kertaa "hiljaksiin".

    • ent. taustailija.

      Tuonne oli tullut pari uutta viestiä. Ei hullumpi foorumi. Kokeilen sitä jatkossa jonkin aikaa ja jos ei foorumi toimi haluamallani tavalla, lopetan kirjoittamisen sinne.

      • XYZ-info

        "Siis; kunnioitan sinua ihmisenä ja haluasi auttaa muita -mutta... kun minä jo ennestään
        tiedän nuo kaikki asiat ja vain yritin selvittää, oletko pätevä alallasi. Joten; kysyn
        vielä kerran, oliko tuossa viestissä osa totuutta vaiko oliko se vain saman toistoa, mitä psykiatrian alan kirjallisuudessa on jo 5000 vuotta selvitelty. Älä ota tätä HUloukkauksena, mutta aspergerilla joskus on erityinen huumorintaju. Minua ********* se, että ihmiset pitävät jotenkin heidän mielestään poikkeavanlaatuisesti ajattelevia ihmisiä vammaisina."

        Viesti lähti HUSiin sekä muutamaan muuhun paikkaan.

        Nyt kun olen hoidellut 6 tuntia paikallisten poliisien tehtäviä sillä aikaa kun he viettävät leppoisaa perjantai-iltaa barissa, yritän rentoutua.


      • ettänäin8

        ps. en muuten ymmärrä sitä, miksi lähes kaikilla pääkaupunkiseudun vastaaville ylilääkäreillä on alkanut olla puhelin lähes jatkuvasti kiinni. silti saa heti tarvitsemaansa apua ilman ajanvarausta kun vain kävelee ovesta sisälle.

        -Miksei Autismiliitosta vastata sähköposteihin, ainut joka vastaa on uusi toiminnanjohtaja.


      • LUELISÄÄ
        XYZ-info kirjoitti:

        "Siis; kunnioitan sinua ihmisenä ja haluasi auttaa muita -mutta... kun minä jo ennestään
        tiedän nuo kaikki asiat ja vain yritin selvittää, oletko pätevä alallasi. Joten; kysyn
        vielä kerran, oliko tuossa viestissä osa totuutta vaiko oliko se vain saman toistoa, mitä psykiatrian alan kirjallisuudessa on jo 5000 vuotta selvitelty. Älä ota tätä HUloukkauksena, mutta aspergerilla joskus on erityinen huumorintaju. Minua ********* se, että ihmiset pitävät jotenkin heidän mielestään poikkeavanlaatuisesti ajattelevia ihmisiä vammaisina."

        Viesti lähti HUSiin sekä muutamaan muuhun paikkaan.

        Nyt kun olen hoidellut 6 tuntia paikallisten poliisien tehtäviä sillä aikaa kun he viettävät leppoisaa perjantai-iltaa barissa, yritän rentoutua.

        1)Uusin henkilööni kohdistettu muutama tunnin takainen komentiointi eräältä tuntemattomalta henkilöltä; olet visaanoloinen, kaunis, järkevä ihminen, mutta en ymmärrä kuinka voit toimia "noin". Mutta hyvää jatkoa sinulle. Olet mukava ihminen.?????

        2) "Mikset vastaa puhelimeesi"?

        Siis ovatko nämä tällaisten kommenttien esittäjät terveitä psyykkisesti? Onko heillä älyä tai psyykkist kapasiteettia harkita, mitä lähimmäisilleen puhuvat? En ole vihainen, mutta tahtoisin vain lisätä hieman ymmärrystä siitä mitä aspergerius on. Kaikki, mitä autisminkirjoin henkilöistä kirjoitellaa maailmanlaajuisesti "FIKSUJEN, YLIOPISTO-OPISKELIJOIDEN SUISTA ON PELKKÄÄ KUSETUSTA. Siksi pyytäisin ESIM Dariaa olla kopioimatta jenkkipaskaa jenkkisivustoista ja soveltamatta sitä suomalaiseen yhteiskuntaan.
        Ja nyt kaipaisin jotain järkevää omaperäistä kommentointia, jota ei ole kopioitu sieltä jenkkilästä.

        Autismiliitolle tiedoksi; kokemuskouluttajuuskurssit taidetaan lopettaa. Samoin kuin yhteistyö tahojen kanssa, jotka hyväksikäyttävät autisteja.


    • Aspergerinfon jäsen

      Oikeusavusta

      http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=106&t=450&sid=97d86f3a0dda853f67e6652e4ccf9248

      Autisminkirjon henkilöiden selviytyminen on kiinni paljolti rahallisista avustuksista yhteiskunnassamme, joka ei tue erilaisia ihmisiä (=yhteiskunnan mielestä eriarvoisia eli omaperäisiä persoonia, sillä yhteiskuntamme tarkoituksena on eriarvoistaa kansalaisia eli suosia niitä, joilla on rahaa ja näennäistä valtaa päättää muiden asioista). Joten ottakaa kantaa asiaan kaikki jotka vain jaksavat!

      Usein myös autisti voi joutua ilman omaa syytään virkavallan kanssa tekemisiin, ketkä eivät yhtään ymmärrä koko diagnostiikasta mitään. Sen vuoksi olisi erittäin tärkeää, tuoda kaikilla mahdollisilla foorumeilla esiin asioita, joihin tahtoisi henkilökohtaisesti vaikuttaa!

      • asinfon jäsen

        Just noin. Hyvä kirjoitus!


    • Ystävä

      Muuten kiinnostava bolgi, mutta vierastan katkeruutta, joka ei anna sijaa positiiviselle vaihtoehdolle.

    • infolainen
    • ***

      Voisiko tätä ketjua jatkaa? Aspergerinfo-nimimerkki on tuonut paljon asiaa tälle foorumille. Minusta on hienoa, että joku jaksaa yrittää tukea tuntemattomia ihmisiä pyyteittä. Sopisitte keskinäiset riitanne ja keskittyisitte olennaiseen, kuten Aspergerinfokin on yrittänyt tehdä.

      • 100%

        Samaa mieltä!


    • Oma koti infolle

      Onnea infolaisille omasta kodista!

      Eikö siellä ole hyvä olla?

      Eikö silloin ole hyvä että infolaiset pysyvät omalla foorumillaan, ja lakkavat harhaisesti solvaamasta aivan sivullisia ihmisiä täällä nimettömästi.

      • vuokralla

        Onko joku as-lapsen vanhempi kirjoittanut noin sairaan viestin jossa raa'asti pyritään eliminoimaan asperger-aikuisten ja as-lasten vanhempien yhteistyö? Kerro mistä olet noin katkera?


    • .......

      Asperger-koira
      4.4.2014 21:45
      25
      Sulje
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/6478899

      Tästä otettiin suoraan kopiot Tampereelle siihen koiranäytelmään. Eli käytettiin suoraan hyväksi stalkkausta erään henkilön perässä kuukausikaupalla netissä ja Autismiliitto antoi tälle kannatuksensa. Plus tämä pistettiin lopuksi Asyn kotisivuille. Aika törkeää. Vähän sama kuin tuolla toisessa kirjoituksessa jossa kehoitettiin MIETTIMÄÄN keinoja, joilla voidaan ratsastaa käyttäen suruttomasti toista ihmistä hyväksi. Tällaiseen toimintaan Autismiliiton ohella keskittyy Asy.

      • wer2345srd

        Voitko selventää miten koirakeskustelusi liittyy Tampereen asperger-aiheiseen näytelmään tai stalkkaukseen tai Asyyn? En tajua yhteyksiä ollenkaan.


      • assi -54
        wer2345srd kirjoitti:

        Voitko selventää miten koirakeskustelusi liittyy Tampereen asperger-aiheiseen näytelmään tai stalkkaukseen tai Asyyn? En tajua yhteyksiä ollenkaan.

        Eiköhän se jo ole tullut selväksi niille, jotka jotain jostain mitään ymmärtävät. Tosin kohteliasta olisi ollut mainita käsikirjoittaja esityksen julkaisun yhteydessä sekä mistä ideat on poimittu. MIETTIKÄÄ te, jotka tahdotte ratsastaa toisten kustannuksella ja pärjäätte omillanne! Nämä henkilöt ovat tiedossa, ja todella säälittävää sekä paheksuttavaa on toimintansa.


    • asioista tietävä

      Aspergerinfo toi alunperin esiin käsitteen "asperger-koira". Tätä henkilöä, joka omasta koirastaan kirjoitti, ryhdyttiin stalkkaamaan eli kaikki hänen internetiin kirjoittamansa puheenvuoronsa kopioitiin tälle ryhmälle koostettavaksi ja tuotiin esiin heidän omana ideanaan. Tämän jälkeen esitystä alettiin suositella netissä. Näin toimii sairas as-yhteisö Tampereella jonka piiskurina on toiminut Asy.
      Samalla tavalla kuin Autismiliitto on vuosia kopioinut kaikka mahdolliset liiton kehittämisehdotukset paikallisyhdistystensä muassa, on tässä tapauksessa toimittu. Eli tämänkaltaisella käytöksellä edesautetaan aitojen Asperger-henkilöiden sekä kaikkien autistien syrjäytymistä sekä suositaan väärinkohtelua ja epäoikeudenmukaista kohtelua autististen henkilöiden keskuudessa.

      • bestialbeast

        Teatteriesitys jota täällä mainostettiin, Yöllisen koiran merkillinen tapaus, perustuu Mark Haddonin v. 2003 kirjoittamaan saman nimiseen romaaniin. Väitätkö että hän on kopioinut romaaninsa jostain suomipalstan keskustelustasi? Olet vielä enemmän sekaisin kuin uskalsimme kuvitellakaan!


    • n.p-u

      Näytelmä on kopio samoin kirja.

    • sekaisin?

      bestialbeast luulee olevansa kaikki (huom! monikko) ja tietävänsä kaiken neuroleptihöyryissään

    • auroran lopulle
    • As-info fani

      Suomi24-foorumin formaatin muutoksen / päivityksen aikana autismiaiheisia keskusteluja voi jatkaa Aspergerinfossa foorumin arvojen puitteissa. Keskusteluja voi myös jatkaa Aspergerinfossa Autismiliiton siirtymävaiheessa Autismi- ja Aspergerliitosta Autismiliitoksi, jonka tulisi rahoittaa toimintansa RAY:n sijaan Vammaispalveluiden kautta. RAY:n varat tulisi ohjata Asperger-henkilöiden kuntoutus -viriketoimintaan, mitä pääkaupunkiseudullamme, maamme "ytimessä" edes ei ole olemassa resurssipulasta johtuen. Sosiaalityöntekijät nostavat kätensä pystyyn eivätkä kuulemma "voi tehdä asioiden eteen "mitään" (laiskaa porukkaa). Tässä näkee kuka/ketkä nauttivat vain typerästä 8-16 työstä ja ketkä ovat valmiita oikeasti TOIMIMAAN.

      • päivitystä

        Foorumi toimii tällä hetkellä parhaiten Explorerin uusimmalla versiolla. Firefox on kuukausia estänyt kirjautumasta rekisteröityneitä käyttäjiä foorumiin.


      • hymiöitäeisallita

        As-info -fani on viisas.


      • helsinkiläinenAS

        http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=106&t=456


    • enkeksinimimerkkiä

      Missään ei kyllä ole tarjolla mitään sellaista mitä kaipaisin tueksi.
      Mitään virikkeitä en tarvitse, vaan vaikkapa palvelevan puhelimen, jossa ihan oikeasti ymmärretään aspergeria, eikä kaikki kaatuisi mahdottomiin kommunikaatiovaikeuksiin,

    • Kiitosksia
      • Aspergerinfo

      • infolainen

        No esim. sellaisissa tilanteissa, joissa nenttityöntekijät vastaavat autistien puheluihin "palvellakseen" heitä.


      • Aspergerinfo_YP
        Aspergerinfo kirjoitti:

        http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=106&t=449&sid=18a19a36191b1c91c820118c51db5cf5

        Minkälaisia asioita palvelevassa puhelimessa tulisi voida käsitellä eli mihin kaivataan apua/tulkkausta? Ts. millaisissa asioissa/tilanteissa eniten ilmaantuu kommunikaatiovaikeuksia ja väärinymmärryksiä?

        Tähän sain erään kommentoinnin lääketieteen ammattilaiselta, joka on pätevä alallaan, toiminut 50 vuotta johtotehtävissä. Hän yhtyi kantaani eli ehdotukseeni n. 90 prosenttisesti ja kiitti avusta kehitettäessä julkisia sairaanhoitopalveluja, joissa otetaan autiminkirjonhäiriöisten problematiikka tosissaan. Häneltä olen saanut vuosia kestäneen yhteistyömme tuloksea useita muitakin ajattelemisen arvoisia vinkkejä. Olen hänelle opettanut mitä aspergerius käytännössä on ja hän on sen ymmärtänyt.


    • Enkeksinimimerkkiä

      No minä en tule yleensä ymmärretyksi ollenkaan vaikka puheeni on selkeää, ajatusradassani selkeä logiikka, asia sanottu rehellisesti ja kirjaimellisesti ja tarvittaessa vielä perustelen niin paljon kuin ikinä on tarvis.
      En tiedä miksi asiat ei mene ollenkaan perille näin selittämällä.
      Yksi ongelma on, että kyse voi olla ennakkoluulosta niin, ettei minua oikeasti edes kuunnella.

    • Enkeksinimimerkkiä

      Valtava määrä erilaisia kommunikaatiovaikeuksia.
      Yksi pieni esimerkki:
      Jos sanon jonkun asian jonka varmuudella tiedän lyhyesti ja ytimekkäästi,
      siis vaikka niinkuin tyyliin, että: Minä en voi syödä mannapuuroa. Toivoisin, että asia olisi sillä selvä ja keskustelussa päästäisiin eteenpäin, mutta sitten alkaa ne kyselyt: Miksi sinä ajattelet niin, ettet voi syödä kaurapuuroa ? Vastaan, että kannattaako tuota nyt alkaa sen tarkemmin selittämään. Sitten sanotaan joten epäluuloisen kuuloisena, että kerro nyt vaan. Noh kun sitten alan kertoa, niin kuuntelijalta menee hermot ja alkaa arvostelu, että kulutan ihmisten aikaa puhumalla pitkästi mannapuurosta. En minä halunnut. Itse vaativat.

    • Enkeksinimimerkkiä

      Ps.
      Olen puhelias aspergeri mutta alkaa jo kohta tuntua, että olisin mieluummin puhumaton autisti, kun pääni vain pursuaa sanoja niin, että olen jo aivan pökerryksissä sanojen maailmassa, mutta mikään asia ei tule selväksi, vaikka minut koetaan hyväksi puhujaksi.
      Ei taida olla totta, sillä jos olisin, niin varmaan jotain joskus perusajatuksestanikin menisi perille.

    • Enkeksinimimerkkiä

      Tai sitten se kommunikaatio meee ikäänkuin näin:

      Sanon: "Minua kiinnostaisi hirssipuuro"
      Keskustelu välissä
      Ja lopuksi minulle sanotaan: "Sinähän sanoit, että tarvitset mannapuuroa".

    • Enkeksinimimerkkiä

      Anteeksi vaan kun monta viestiä selostusta.
      Ja valitettavasti tämä menee niinkin, että mitä enemmän verbaalisesti kehityn, sitä monimutkaisemmiksi keskustelujen sisällöt menevät ja väärinkäsitykset kasvavat.
      Osaan kyllä sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi. Mutta minua ei uskota ilman perustelujani, joten sitten pakko puhua niin pitkästi ettei kaikilla pysy ajatus mukana tai jotain...

      • Aspergerinfolainen

        Tuo viittaa dementeettiseen oireyhtymään, mihin ei ole keksitty hoitokeinoja. MUTTAKOSKAJOS et ole kykenevä ilmaisemaan sanomaasi tiivistetymmin, esim. yhdellä lauseella, jätä koko asia sikseen.


    • Enkeksinimimerkkiä

      Mietin vielä asiaa. Ongelma on ehkä siinä, että ihmiset eivät tarkoita mitä sanovat minulle. Ja minä en tajua mitä järkeä on puhua jos ei tarkoita mitä puhuu.

      • Aspergerinfo

        JUURIKIN NOIN. Ihmiset eivät tarkoita mitä sanovat, mistä aiheutuu väärinkäsityksiä!


      • Aspergerinfo

        Oletko miettinyt syvemmin sitä, miksi ihmiset sanovat mitä eivät tarkoita? Hekö eivät osaa miettiä sitä mitä sanovat syvällisemmin eivätkä pohtia jo ennalta sitä, minkälaisia vaikutuksia heidän sanomisistaan voi aiheutua, mikäli he eivät harkitse sanojaan oikein puhuttaessa tosiasioista ts. yhteiskunnallisten tärkeiden asioiden viemisestä eteenpäin.


    • Aspergerinfo

      Kiitos keskustelun jatkamisesta aiheesta. Itselläni samankaltaisia ongelmia. Kirjoitan myöhemmin lisää.

      • KEnimimerkkionliianlyhyt

        "En voi syödä neurolepteja".
        -Mikset?
        "Koska niistä aiheutuu vaikeita neurologisia ongelmia, kuten puheentuottamisen vaikeutta, kävelykyvyn menettämistä, koordinaatio-ongelmia jne."
        -Mistä noin päättelet?
        "No en mistään kai, ihan vain keksin muutenvain."
        -No eikö sitten olisi helpointa, että olisit syömättä ko. lääkettä jos sinulle sitä on määrätty, ja yrittäisit sen sijaan keskustella ongelmistasi jonkun kanssa?"
        -"Heh."
        -Suosittelisin sinua menemään kotiin takaisin nukkumaan ja jos vielä huomenna voit yhtä huonosti, voit milloin vain tulla takaisin päivystykseen. (Tosin se on siirretty Haartmaniin, josta lähetetään, kuten ennenkin, autisminkirjon asiakkaat, takaisin perusterveydenhuoltoon eli terveyskeskukseen.)


      • hiiohoooooo

        Siis kun jos eli tai vai...henkilö kokee tulleensa väärinymmärretyksi hoitotahojen tai yhteiskunnan taholta ja yrittää siitä johtuvaan oirehdintaansa saada jonkinlaista tukea, niin lähetetään terveyskeskukseen TAKAISIN...hakiessaan keskustelullista apua masennusoireistoon...joka on ympäristötekijöiden aiheuttamaa...


      • Enkeksinimimerkkiä

        Ja sitten päälle ei tee hyvää sellainen keskusteluapukaan, jossa ei ole mitään järkeä, jos toinen puhuu mitä ei tarkoita ja ymmärtää kaiken toisin mitä hänelle sanotaan kuin mitä sanojalla on ollut mielessä, eikä hän kuuntele tarkasti mitä hänelle on kerrottu, vaan 90% menee ohi korvien ennakkoasenteiden johdosta.


      • KEnimimerkkionliianlyhyt

        Valitettavasti kaikki tämä kuuluu "ammattitaitoisuuteen"..


      • takaisin

        Miksi linkki Aspergerinfo-ketjussa?

        Kertaa Aspergerinfon arvot.


    • Aspergerinfo

      Hei

      Kiitos uusille foorumiin kirjautuneille mielenkiinnosta foorumia kohtaan. Voitte kirjoittaa omalla nimimerkillänne myös halutessanne ilman rekisteröitymistä. Yritän lähiaikoina päivitellä kirjoittajien/lukijoiden oikeuksia siten, että enemmän keskustelualueita avautuu kaikkien käytettäväksi.

    • Aivantotta

      Tällä foorumillla on virheellisesti viime päivinä annettu ymmärtää, että kaikki autismi-diagnoosin saaneet, siis myös Aspergerit ilman kehitysvammadiagnoosia olisivat kehitysvammaisia. Asianlaita ei näin suinkaan ole, vaikka Asperger kuuluukin autisminkirjon "häiriöihin". Joten, voisitteko te, joilla on autismi ja kehitysvamma samanaikaisesti ottaa huomioon tämän, ettei yleisesti syntyisi käsitystä, mitä kehitysvammaisuus todellisuudessa on.

      • vammaistenomaisille

        Niin tai kirjoittajien läheiset myös pitää mielessä mistä kaikesta syntyy vihamielisyyttä vammaisia ihmisiä kohtaan,,nykypäivänä vammaisten "palvonta" on mennyt äärimmäisyyksiin ja todennäköisimmin lähitulevaisuudessa tällainen "kansanliike" kääntyy itseään vastaan.

        Vammais-diagnoosin saaneet henkilöt omaisineen järjestäen säännöllisesti haukkuvat sekä arvostelevat negatiiviseen sävyyn tahoja, jotka heitä yrittävät tukea. Tällainen käytäntö ei johda yhtään mihinkään. Voisiko käyttäytymismalleja yrittää muuttaa suvaitsevaisempaan suuntaan?


    • asvammaisten-puolesta

      Oikein. Ns. puolivammaiset eli väliinputoajat tahdotaan tappaa. He eivät saa mistään mitään tukea.

    • ASpergerinfo

      Mitä tarkoittaa vastuuvapaus syytettäessä rikoksesta?

      • infolaisetjatkavat

        Sitä, että esim. Autismiliitto pyrkii tukemaan vammaisia oikeuskäsittelyjen aikana eli edesauttamaan heidän etujaan. Se, että edunvalvontayhteisö pystyy oikeasti puolustamaan jäseniään syyttömiä syytettäessä erinäisistä rikoksista.
        Tästä oiva esimerkki on eräs Asperger, joka on jätetty oikeuslaitoksen toimesta syyttämättä jo kaksi kertaa perusteellisesti, eikä hänelle lainvastaisista väärinkohteluistaan ole kerrottu edes, mistä hän voisi tukea tilanteeseensa hakea.

        Tämä henkilö, joka on tällaista joutunut kokemaan, on yrittänyt hakea Autismi- (ja Asperger) liitolta vuosia apua sitä saamatta, minkä jälkeen tilanteet konkretisoituvat; eivät vain tämän yhden henkilön kohdalla, vaan näitä väärinkohdeltuja autisteja on kymmeniä maassamme, joita ei ole pystytty/tahdottu auttaa ajoissa. Pääosin he ovat aikuisia autisminkirjon henkilöitä ja Asperger-aikuisia.


      • sportyydude

        Oletkohan käsittänyt autismiliiton roolin vähän väärin? Ei se ole mikään lakiaputoimisto.


      • psykedeelineninfonarsist

        Kyllä edunvalvontaliiton nimeä kantavan järjestön tulisi kyetä tasapuolisesti kaikkia autisminkirjon henkilöitä tukemaan tilanteessa kuin tilanteessa, erityisesti kun ihan yleisesti on tiedossa oikeusjärjestelmässämme havaittavat puutteellisuudet tänä päivänä varsinkin erityisryhmien kohdalla.

        Minusta tehtiin rikosilmoitus taannoin, syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Taistelin asiasta kauan. Näitä tapauksia toivoisi lisää, jossa voidaan perustellusti osoitaa, ettei autisti ole tahallaan tarkoituksellisesti tehnyt mitään väärin, mutta joka saa rikossyytteen siksi, koska häntä ei ole osattu ymmärtää oikein, sekä turhien oikeustoimien kohteeksi joutuneiden autisminkirjolaisten tukemista EDES RAYn tukien turvin toimivalta Liitolta eli jotain muutakin, konkreettisempaa, kuin jatkuvaa opiskelijoiden paapomista vuosi toisensa perään. On hieno asia, että ulkomaalaisia autisteja tuetaan sekä perheitä, joissa on autistisia lapsia, mutta epäoikeudenmukaiselta monesta tuntuu sellainen, ettei aikuinen Autisti saa mistään tukea eikä apua sitä oikeasti tarvitessaan.


      • khgffh

        Olisi mielestäni hyvä jos jokin virallinen taho ottaisi johonkin projektiin käsiteltäväksi aiheen, että autismin kirjolaisilla voi olla oireyhtymään liittyviä vaikeuksia, joita ei tunnisteta, oikeusjärjestelmässä.
        Tätä aihetta olisi mielestäni hyvä pohtia mm. neuroetiikkaan pohjautuen.


      • Itä-Helsinki
        psykedeelineninfonarsist kirjoitti:

        Kyllä edunvalvontaliiton nimeä kantavan järjestön tulisi kyetä tasapuolisesti kaikkia autisminkirjon henkilöitä tukemaan tilanteessa kuin tilanteessa, erityisesti kun ihan yleisesti on tiedossa oikeusjärjestelmässämme havaittavat puutteellisuudet tänä päivänä varsinkin erityisryhmien kohdalla.

        Minusta tehtiin rikosilmoitus taannoin, syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Taistelin asiasta kauan. Näitä tapauksia toivoisi lisää, jossa voidaan perustellusti osoitaa, ettei autisti ole tahallaan tarkoituksellisesti tehnyt mitään väärin, mutta joka saa rikossyytteen siksi, koska häntä ei ole osattu ymmärtää oikein, sekä turhien oikeustoimien kohteeksi joutuneiden autisminkirjolaisten tukemista EDES RAYn tukien turvin toimivalta Liitolta eli jotain muutakin, konkreettisempaa, kuin jatkuvaa opiskelijoiden paapomista vuosi toisensa perään. On hieno asia, että ulkomaalaisia autisteja tuetaan sekä perheitä, joissa on autistisia lapsia, mutta epäoikeudenmukaiselta monesta tuntuu sellainen, ettei aikuinen Autisti saa mistään tukea eikä apua sitä oikeasti tarvitessaan.

        Hienoo K.E.


      • PALAUTELOMAKE

        Taisi lähteä Aspergerinfosta viestiä Autismi- ja ASPERGERliittoon koskien vanhusprojektia!


      • arvojohto
        psykedeelineninfonarsist kirjoitti:

        Kyllä edunvalvontaliiton nimeä kantavan järjestön tulisi kyetä tasapuolisesti kaikkia autisminkirjon henkilöitä tukemaan tilanteessa kuin tilanteessa, erityisesti kun ihan yleisesti on tiedossa oikeusjärjestelmässämme havaittavat puutteellisuudet tänä päivänä varsinkin erityisryhmien kohdalla.

        Minusta tehtiin rikosilmoitus taannoin, syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Taistelin asiasta kauan. Näitä tapauksia toivoisi lisää, jossa voidaan perustellusti osoitaa, ettei autisti ole tahallaan tarkoituksellisesti tehnyt mitään väärin, mutta joka saa rikossyytteen siksi, koska häntä ei ole osattu ymmärtää oikein, sekä turhien oikeustoimien kohteeksi joutuneiden autisminkirjolaisten tukemista EDES RAYn tukien turvin toimivalta Liitolta eli jotain muutakin, konkreettisempaa, kuin jatkuvaa opiskelijoiden paapomista vuosi toisensa perään. On hieno asia, että ulkomaalaisia autisteja tuetaan sekä perheitä, joissa on autistisia lapsia, mutta epäoikeudenmukaiselta monesta tuntuu sellainen, ettei aikuinen Autisti saa mistään tukea eikä apua sitä oikeasti tarvitessaan.

        Niinpä. Maslowin tarvehierarkia kertoo seikkaperäisesti havainnollisest, selkeästi ihmisten tarpeista, jotka toteutumatta jäädessään johtavat mielenterveyden häiriöihin, mikä suinkaan ei ole sairastujan itsensä syytä vaan sairaan yhteiskuntarakenteen, joka sairastuttaa yksilöt.


      • tukholmankatu
        sportyydude kirjoitti:

        Oletkohan käsittänyt autismiliiton roolin vähän väärin? Ei se ole mikään lakiaputoimisto.

        Kyllä autismiliitto on nimenomaan edunvalvontajärjestö, mihin kuuluu vaikkapa sitten ulkoistettu lakiasiainapu. Muuten; Husin Neuropsykiatrian polin tiedot päivitetty...yksärein.


    • As-infoa

      Tänään tulee vitoselta klo 21 hieno elokuva nimeltä Heräämisiä. Katson sen neljättä kertaa. Aihe on ajankohtainen. Taitavat näyttelijät.

    • Concerta

      Adjutantti voisi välillä päivitellä foorumiaan..

    • ihmemaasta

      Minä saan Aspergeriin Concertaa ja se on auttanut erittäin hyvin keskittymiskyvyn puutteeseen. Siitä ei ole aiheutunut mitään sivuvaikutuksia, mutta se on selvästi lisännyt keskittymiskykyä sekä vireystilaa. Olisinpa saanut tätä lääkettä jo vuosia sitten. Sen tiedetään vaikuttavan joskus haitallisesti lapsen kehitykseen, mutta aikuiselle se sopii miedolla annostuksella depottina erittäin hyvin; tämäkin tietysti riippuu yksilöstä eli itse pitää kokeilla kutakin lääkeainetta jotta tietää miten ne omaan elimistöön vaikuttavat. Minä sain avun. Joku toinen ei ehkä saa tai sivuvaikutukset estävät lääkeaineen käytön.
      Outoa, että tuoteselosteessa lukee, ettei lääkettä käytetä aikuisten tarkkaavaisuushäiriöiden hoitoon, vaan lääke on tarkoitettu vain lapsille!?

      • HUSHUSHUS

        Yhtenä sivuvaikutuksena tuoteselosteen mukaan on mainittu äkkikuolema. Elikkäs lääke todennäköisimmin on soveltuva varsinkin lapsille, joiden aivojen kehitys on vielä erittäin kesken!

        t. Aspergerinfon ylläpito

        Jakelu: Elina Sihvola/P.Tani/Hus_neuropsykiatrian yksikkö


    • katsottava
      • pikku_apulainen

        Tuohon on tullut joitain kommentointeja.


    • Kysymykseni

      Mikä yhteys on rikollisuudella ja Aspergerin oireyhtymällä?

      • tilastotieteilijäAS

        Ei ole mitään yhteyttä.


    • kiinnostaisitietää

      Löytyykö aikuisia Asperger-henkilöitä, joilla on lapsuudenperheeseen välit kokonaan poikki eikä yhtään ystävää?

      • tiedänmonia

        Täältä löytyy. Kirjoitan sulle yksäriä.


    • cv-uusi_m2

      Kuulemani mukaan Aspergerinfon yp on ehdolla. Autismiliiton hallitukseen. Tämänhetkinen Vertaistyöntekijä joka informoi asioista puolueettomasti, toisin kuin aiemmin on toimittu, puoltaa henkilöä liittymään assiyhteisöön, jolle hänellä mahdollisesti voisi olla jotain annettavanaan.

      • solidaarinen_journalisti

        Perustelut?
        Uusi toimitusjohtaja sanoi tuntevansa Aspergerinfon yp:n, muttei koskaan aiemmin ollut kuullut hänestä mitään. Silti hän suositteli osallistumaan yhteisön toimintoihin. Nähtävästi kuitenkin tämän estävät jonkinlaiset sisäiset ristiriidat, jotka syövät herkkää as-persoonaa ja jollei häneen henkilökohtaisesti oteta yhteyttä ei voida olla varmoja kuinka tulevaisuudessa liiton tulee käymään.


    • Aspergerinfo_Hki

      Hei

      tähän ketjuun vähän lisäinfoa.

      Elämän kriisitilanteissa voi ottaa yhteyttä seuraaviin puhelinnumeroihin

      - Sosiaalipäivystys p. 020-696006
      - Kriisipäivystys p. 09-83924005

      Sosiaalipäivystyksen numeroon soittaminen on kalliimpaa kuin kriisipäivystyksen numeroon soittaminen, sillä se on 020-alkuinen.

      • Aspergerinfo_vertainen

        Mitä eroa on sosiaali- tai kriisipäivystyksellä? Eikö kummankin tavoitteet ole yhteneväiset? Voiko ihminen tarvita sosiaalista tukea, mikäli hän ei ole jonkinlaisessa kriisitilanteessa?


      • Aspergerinfo

        Kirkon päivystävä puhelin

        010-1900711.


    • ensiprojekti
      • AspergerinfoFANI

        Koska ei todellakaan ole, niin...? Naapurini, Asperger juuri kuoli, koska kukaan ei hänestä mitään taloyhtiössämme välittänyt. Hän oli kaikille ystävällinen eikä pitänyt koskaan "melua" itsestään. Ja tämä on faktaa. Asumme aivan pääkaupungin keskustassa toistaiseksi vielä "arvostetulla" asuinalueella.
        Isännöitsijä ei ole halukas kommentoimaan millään tavalla tapahtunutta.


      • ykskysymys
        AspergerinfoFANI kirjoitti:

        Koska ei todellakaan ole, niin...? Naapurini, Asperger juuri kuoli, koska kukaan ei hänestä mitään taloyhtiössämme välittänyt. Hän oli kaikille ystävällinen eikä pitänyt koskaan "melua" itsestään. Ja tämä on faktaa. Asumme aivan pääkaupungin keskustassa toistaiseksi vielä "arvostetulla" asuinalueella.
        Isännöitsijä ei ole halukas kommentoimaan millään tavalla tapahtunutta.

        Miksi sinäkään et hänestä välittänyt?
        Assi viihtyy yksinään ja on luonnollista, että hän kuolee myös yksin eikä hänen kuolemasta pidä pitää älämölöä.


      • ufokki
        ykskysymys kirjoitti:

        Miksi sinäkään et hänestä välittänyt?
        Assi viihtyy yksinään ja on luonnollista, että hän kuolee myös yksin eikä hänen kuolemasta pidä pitää älämölöä.

        Minä nimenomaan välitin. Hän oli lähes ainut taloyhtiöstämme, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Siksi asia sattuu.- Kaikki me kuolemme yksin. Eihän kukaan voi kuolla toisen kanssa samanaikaisesti ennaltasovitusti. En älämölise, mutta näin on. Ja siksi kirjoitin, sillä kunnioitan naapureitania ja muitakin ihmisiä toisin kuin he minua.


    • Aspergerinfofani

      Pekka Tani sekä Neuromental Tarja Parviaisen ohella ottavat lähiaikoina yhteyttä Aspergerinfon ylläpitoon, eli osoitteeseen Aspergerinfo.foorumi.eu. Sähköpostia voi vapaasti lähettää ylläpidon sähköpostiin, joka on löydettävissä osoitteesta Aspergerinfo.foorumi.eu.

      Myös Tani odottaa Autismi- ja Aspergerliiton kannanottoja viimeaikojen tapahtumia koskien. Myös edelliseltä toiminnanjohtajalta.

    • kolmenpisteenvihje
    • Asinfo_ystävä

      Aspergerinfofoorumi ei ole mikään feikki. Siellä kirjoittavat ihmiset ylläpidon ohella aivan oikeasti ja aidosti ovat autisminkirjon ihmisten asialla. Siksi onkin kovin surullista, jos foorumia vielä jatkossa herjataan missään.

      Mm. tänäänkin yp. on yrittänyt vaikuttaa taloyhtiön asukkaisiin kertomalla aspergeriudesta positiivisluonteisesti. Nyt jää nähtäväksi tuleeko taloyhtiöstä kenkää vai lähdetäänkö hallituksen jäseneksi. Tsemppiä yrityksellesi!

      ps. jos/kun olet kertonut aspergeriudestasi asuntosi omistajalla sekä korostanut sitä, ettei se ole sairaus vaan VAHVUUS, olet VAHVOILLA.

    • Aspergerinfo_Hki

      AspergerINFOfoorumin YP sai juuri kuulla saavansa savantististen kykyjensä ansiosta vuokra-asuntonsa omakseen. Hän toimi omana itsenään vuosia sekä kertoi aspergeriudestaan avoimesti

    • siun_ystävä

      Moi Aspergerinfo! Ja onneksi olkoon 12-vuosissynttäreiden johdosta sakullesi sekä sinulle. Olet kyllä upeasti osannut hoitaa koirasi yksi koko sen eliniän. Harva saku nykypäivänä enää elää noin vanhaksi, joten hatunnosto sinulle!
      Niin, piti vain käväistä täällä katsastamassa mitä sulle kuuluu. Upeeta kuinka oot saanut tämänkin foorumin muutettua kaltaiseksesi. Muuten, nähtäiskö huomenna? :)

    • Open_folder

      Postikiintiö: 174,64MB / 200,00MB (87,32%)


      outbox: Fwd: Re: VS: Re: VS: Re: VS: Re: VS: VS: päätös (961 / 961)

      Merkitse: Uusi Tärkeä
      Päiväys: Fri, 15 May 2015 11:47:55 0300 [11:47:55 EEST]
      Lähettäjä: anonymous@***.com
      Vastaanottaja: [email protected]
      Otsikko: Fwd: Re: VS: Re: VS: Re: VS: Re: VS: VS: päätös
      Otsikot: Näytä kaikki otsikkotiedot



      "Neurologiset oireet esiintyvät vain stressitekijöiden alaisena ollessani. Kaikki tuki ja
      turva silloin on tarpeen. Tätä pitäisi myös painottaa dementiapotilaiden hoidossa. Jos
      ihminen kärsii vanhuusiän muistisairaudesta, tulisi hänelle taata sellaiset olot, missä
      olisi mahdollisuus tähän.
      Itse en kärsi onneksi vielä (kai) dementiasta, sillä muistinihan juuri testattiin
      hyväksi, mutta Autismiliitossa on käynnissä Vanhusprojekti, jonne ehkä voisinkin välittää
      tämän viestini. Ja ehkäpä myös muutaman edellisen viestini.
      Päiväys: Fri, 15 May 2015 09:22

      Jakelu: Autismiliitto

      terv. Aspergerinfo

      • lehtopöllö

        Sullahan on 147 äo, mikset siis pysty edes maksamaan laskujasi ajallaan etkä käymään kaupassa ostamassa itsellesi ruokaa päivittäin? Ohjaisin sut suljetulle.


    • haamuinfo

      "Entä oletko sen vuoksi vastaillut minulle suoraan suoriin kysymyksiini, jotta saisit minut ymmärtämään, miltä se tuntuu? Noin pitäisikin ihmisten aina yleiselä tasolla toimiakin. Eli jos kysytään, siihen vastataan, eikä kierrellä. Jos pahoitetaan toisen mieli ajattelemattomuuttaan, pyydetään anteeksi omaa sen hetkistä ajattelemattomuutta, mikä on inhimillistä meille kaikille. Ja elämä jatkuu. Ei siten, että valehdellaan, kieroillaan, yritetään peitellä asioita, koska kaikki on läpinäkyvää. Siksi Aspergerinfon yksi tärkeimmistä päämääristä onkin ollut yrittää tuoda aspergerius LÄPINÄKYVÄKSI. -Aspergerius, joka kuuluu autisminkirjoon on voimavara ja kertoo ihmisen henkisestä kehittyneisyydestä sekä älykkyydestä, kertoivatpa viralliset diagnoosimäärittelyt mitä tahansa muuta.

    • lepakkonainen

      Kiitos läpinäkyvän infon mutta mitä näkyvää onkaan jäljellä kun Asperger on kadonnut tietoisuuden mustaan läpeen. Jäljellä on vain tyhmyyden kirjon imelä haju.

    • psta

      kiitos sinulle suorasanaisesta kommentoinnistasi

    • kaksikäsivuode

      Mie, AspergerINFOfani jatkan vielä; nimittäin jos Alarikilta löytyy tipan vertaa emapatiakykyisyyttä, hän nyt tämän asian osannee ajaa eteenpäin siten, etteivät aspergerinfolaiset haavoittuisi pahemmin. Muutoin joudutaan ottamaan yhteyttä poliisiin.

    • Asperger_

      "Selviydyin juuri ja juuri yo-kirjoituksissa englannin kuullunymmärtämisestä, vaikka
      luettuna ymmärrän täysin helposti englannin kieltä sekä pystyn esim. tv:stä
      seuraamaan sarjoja joissa on tekstitys englanniksi.
      Auditiivisen muistin heikkous vaikeuttaa kaikkea ihmisten välistä vuorovaikutusta,
      siksi väsyn todella helposti tilanteissa, joissa joutuu kuuntelemaan
      samanaikaisesti usean eri henkilön puhetta."

    • feikkaajille

      Edellisen omakohtaiseen kokemukseen perustuvan viestin perusteella voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan Tilli ei ole Asperger, vaan ADHD muutamin assipiirtein. Kunnioitan kaikkia ihmisiä, mutten voi sietää sellaista, jos joku julkisesti esittää Aspergeriä, jolla ei ole Asperger päädiagnoosinaan!

    • osoite

      Joku kyseli Aspergerinfon vastaanotosta, milloin ja missä. Vastaanotolla on hieman ruuhkaa tällä hetkellä kuulemma, muutama syömishäiriöpotilas sekä dementikko menevät jonon ohi, mutta sen jälkeen löytyisi aikoja kesäkuun puolella.

    • assiystävyydellä

      Hei

      Älä kuluta muita auttamalla itseäsi loppuun sillä itselläsikin on vaikeaa ja tarvitset voimia. Tiedän, että sinulla on hyvin paljon kokemusta vaikka mistä, mutta nyt sinun tulisi ajatella vain itseäsi, mitä harvoin teet.

    • ettänäin80753

      Valtakunnallinen terveyspalvelunumero 0931010023 ei vastaa. Ei vastata myöskään hätänumerossa 112. Ovat nähtävästi kahvitauolla.

    • FBI_Asperger

      Kummallista, Sonera, Elisa eikä Dnakaan toimi, palvelut ovat suljettu toistaiseksi.

      Juuri tuli tieto, että tilanne johtuu kansainvälisestä konfliktista, minkä vuoksi jenkkilä on sulkenut Suomenmaan ilmatilan eli myös sairaalakäytössä ovat laitteet eivät saa sähköä eli ovat pois käytöstä, myös teho-osastoilla.

    • Asperger_

      Tämä on vielä PAKKO kertoa; istuin viime viikolla lähibaarissa yhdellä siiderillä koirani maatessa ravintolan ikkunalaudalla, sattumoisin siinä vieressä istui nainen, joka kertoi olevansa lakimiessuvusta. Hän ylisti minua, älykkyyttäni sekä ulkonäköäni ja ihmetteli kuinka voinkaan näyttää n.20 v nuoremmalta mitä olen. :D No, se oli todennäköisimmin vitsi, assilla on erikoinen huumorintaju, mutta hän noin sanoi aivan pokkana eikä ollut edes humalassa kovin. :) Siis ongelma on siinä, että minä kuten kaikki Aspergerit ovat järkeviä ja ajattelevaisia ihmisiä, lapsiominaisuuksin ja näyttävät tavallista nuoremmilta. Enpä sanokaan enää tällä hetkellä muuta. Tällainen häiritse sielullista tasapainoa joskus. Koskaan vielä kuitenkaan ei ole tullut psykoosidiagnoosia. Asperger osaa välttää psykoosit järkeä käyttämällä eikä vajoa mihinkään tuntemattomaan mustaan aukkoon, jos ei sitä tieten tahtoen halua. Eli psykoosin voi tahdonvoimalla välttää, ilman lääkityksiä.

    • Infolainen

      JOS jollakulla on jotain mielessä, mitä pitäisi kertoa Tanille tai Haartmanin sairaalaan mikä liittyy assiuteen tai autismiin yleisesti, kertokaa. Toimitan toivomukset/parannusehdotukset liitteineen epäkohdista eteenpäin.

    • taukomuusikko
    • taloyhtioX

      Ei tarvitse kertoa, teen listan omakohtaisista kokemuksistani ja omalla vastuullani toimitan sen eteenpäin. Otan kaiken vastuulleni yksin, jos tulee jotain negatiiivista palautetta. Raportoin sitten niistä täällä.

    • 85390

      Nyt infoa kirjoitellaan myös dementiapalstalle sekä eräille koiriin liittyville palstoillekin JOPA. Kenties jossain vaiheessa lehdistöllekin lähtee sähköpostia joidenkin pikku vinkkien kera.

    • eikyllästynyt

      Katsos kun aspergerius ei ole mielenterveyden häiriö. Minnehän palstalle sinä kuuluisit vai tuolta mainitsemaltasiko juuri tänne tulit käväisemään halventamaan mielenhäiriössäsi autisteja? kun ei parempaakaan kanavaa löytynyt purkaa patoutumiasi. Eli purat ne autisteihin. Kiitos huomaavaisuudestasi lähimmäisiäsi kohtaanb.

    • wesikuBBi

      Käsitteistöä-osioon päivitys; KOLLEKTIIVINEN PSYKOOSI. Asiaa tarkennetaan tuonnempana.

    • hänIII

      "Sinulla puolustusmekanismina toimii toisinaan huumori, jota kaikki eivät välttämättä ymmärrä siten kuin sinä sen tahtoisit tuoda julki. Mahdatkohan olla Asperger? Tosin aspergeriuden poissulkee sosiaalisuutesi, minkä perusteella näkisin sinun kärsivän kaksisuuntaisuudesta, minkä pystyt neuroleptein pitämään hallinnassa siten, etteivät ulkopuoliset sitä huomaa kovin helposti.

      ----- Edelleenvälitetty viesti lähettäjältä [email protected] -----
      Päiväys: Wed, 20 May 2015 15:51:17 0300
      Lähettäjä: [email protected]
      Vastausosoite: [email protected]
      Otsikko: Re: Read: Fwd: Re: Read: Re: Read: diagnoosini
      Vastaanottaja: [email protected]

      "Ehkä ymmärsin väärin näennäisen sosiaalisuutesi. Tosiasiassa oletkin
      ujo ja vain tahdot peitellä sitä esittämällä jotain mitä et ole.

      Kiva, että olette yhä AAAAAn kanssa hyvissä väleissä. Sekä BBBBBn.

    • infoilaisten_puolesta

      "Jos jatkossa et kerro mitä kollegojesi kanssa selkäni takana puuhailet tai minusta heille
      puhut, tapahtuu jotain. Minusta ei puhuta mitään, jos en itse ole paikanpäällä. Tämäkään
      ei ole vitsi, vaikka puolustusmekanismeihisi kuuluukin projektio eli omien ongelmiesi
      projisoiminen asiakaskuntaasi, minkä sitten jossain vaiheessa käännät asiakkaidesi
      ongelmaksi, jotta voisit ylläpitää työpaikkasi sekä yksityisvastaanottosi
      materialistina.:) Sinun ei myöskään kannattaisi lähetellä minulle yhtäperää useita
      tekstiviestejä siksi, että ymmärtäisin jotain mitä sinä et ymmärrä minun ymmärtävän ja
      siksi kostat minulle jotain sellaista mitä neurologiastani johtuen teen. Tuonlaisella
      käytöksellä et saavuta mitään ja rikot vain välimme. Sinä olet lääkäri, minä en vielä,
      vaikka joskusn tuntuukin, että ymmärrän psykiatriasta enemmän kuin yksikään suomalainen
      lääkäri. Älä ota itseesi."

    • mieaspalstalta

      ELIKKÄS; nyt taloyhtiöstä sain muutaman narkkarin hoideltua. Mikäli vielä kerrankin käyttäytyvät aggressiivisesti yhtäkään ihmistä kohtaan, tapahtuu jotain. Vielä tämän vihoviimeisen kerran saavat anteeksi enkä tee heistä raporttia eteenpäin. Mutta se täaaytyy muistaa TODELLA, että samanlainen meno ei enää koskaan tule toistumaan. Muuten voi tulla koppia tai käsirautaa.

      aspalsta.net

    • hehvaan

      Mutta koska isäni veli eli enoni oli myös Asperger, samoin kuin äitinsä ja kuoli liian nuorena tapaturmaisesti, vaikka isoäitini elikin kohtuu vanhaksi, kuolinsyyn tutkinta jätettiin kesken, sillä pelättiin kaiken paljastuvan, jolloin koko suvun maine olisi mennyt iäksi. _ Nyt kun taloyhtiössä ei asu enää juurikaan muita, arvokiinteistössämme, täällä on ihanan hiljaista. Nautin suorastaan, hieman samanlaista kuin hautuumaalla. Ja kaikki taloyhtiön satavuotiset viat sekä useasti vaihtuvien huoltoyhtiöiden aiheuttama rakennuksen lopullinen rapautuminen olikin ykskaks minun syytäni. Eli lähtö tuli. Tai sitten ei. Mutta jos lähtö tulee, voi aika moni menettää esim. henkensä tai osan omaisuudestaan ja korkein oikeus saa lisää töitä. Oikeuslaitos rules.

      • aspergerinfolainen

        Aiheesta löytyy lisää osoitteessa aspergerinfo.foorumi.eu osiosta kuoleman jälkeistä elämää ts. mitä kuolema todellisuudessa on.

        terv. KE


      • meedioinfo
        aspergerinfolainen kirjoitti:

        Aiheesta löytyy lisää osoitteessa aspergerinfo.foorumi.eu osiosta kuoleman jälkeistä elämää ts. mitä kuolema todellisuudessa on.

        terv. KE

        Kuinka ihmeessä voit tietää etukäteen mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Tai ylipäätään siitä, mitä huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna tapahtuu?


    • analysaattori_vitutus3

      Miksi käytät konsonantteja peräkkäin useissa eri lauseissa. Lause sisältää yhden verbin, jotta sitä voisi virallisesti kutsua lauseeksi. Eli aloitat isolla alkukirjaimella., kerrot lyhyesti sanottavasi ja lopetat lauseen pisteeseen. So simple.

    • lemmikeistä

      "Lopuksi; minä olen opettanut saksanpaimenkoirani pennusta asti kulkemaan vierälläni vapaana, silti olen 50000 kertaa siitä saanut sakot, vaikka koirani ei KOSKAAN ole kenellekään mitään tehnyt. Nyt 12 v. Hallitsen myös koirani tilanteessa kuin tilanteessa, KOSKA minulla on synnynnäinen koiranlukutaito, mihin kuuluu myös SYNNYNNÄINEN koirankoulutustaito positiivisin menetelmin, millä mm. omasta tämänhetkisestä koirastani olen saanut luonnollisesti tehtyä sen verran yhteiskuntakelpoisen, että voimme liikkua aivan missä vain ongelmitta.

      Aidosti kehoittaisin Saksanpaimenkoiran sairaudet-foorumin ylläpitäjänä kouluttamaan koiranne siten, että ne omistajansa kanssa tulisivat toimeen myös kaupunkiympäristössä. Jos jollain on jotain kysyttävää, autan mielelläni. Tavoitteena juuri tuo edellämainitsemani eli opettaa koira elämään siten kerrostalossa kaupungissa, ettei se kärsi sekä siten, että se osaa käyttäytyä. Keino, millä koiran saa noin käyttäytymään ja toimimaan liittyy positiiviseen vahvistamiseeen. Koiraa ei koskaan saa rangaista ei-toivotusta käytöksestä, vaan kehua silloin, kun se tekee sille opetetut asiat oikein.

      Kysy mitä vain koirien koulutuksesta, vastaan asiantuntemuksella ja 40 v koiria omistaneena.

      Kysymyksiä voi esittää täällä tai osoitteessa aspergerinfo.foorumi.eu osiossa saksanpaimenkoirat."

      Samalla palstalla voi myös keskustella autisminkirjoon liittyvistä asioista, vaikkei autismi olekaan sairaus, mikäli samanaikaisesti ei ole kehitysvammadiagnoosia. Aspergerius on voimavara, ei sairaus, eikä varsinkaan psyykkinen sellainen. Siksi Asperger-henkilöitä on turha yrittää psykiatrisin keinoin auttaa. Myös "pakkonenttiyttäminen" eli diagnoosin omaavan henkilön väkisinmuotittaminen/tasapäistäminen on henkistä väkivaltaa. Jokainen ihminen saa olla omanlaisensa ja tätä tulisi kunnioittaa."

      Jakelu: Autismiliitto

      terv. Aspergerinfo

    • näinteen

      Nyt kaikki taloyhteisöstämme tietävät, mitä aspergerius on. Kerroin siitä vuokranantajalleni sekä isännöitsijälle avoimesti. Lisäksi taloyhtiön ilmoitustaululla on muutama fakta, joka kannattaisi ottaa jatkossa huomioon. Olen saanut useita ystäviä, jotka kumartavat älykkyydelleni :). He ovat kertoneet, etteivät KOSKAAN ole tavanneet noin älykästä ihmistä.:) Ihmiset ovat idiootteja, vihaan heitä. Kukaan ei ymmärrä aikuisten oikeasti, mitä aspergerius on käytännössä. Menen metsään muutamaksi viikoksi kahdestaan koirani kanssa, suljen puhelimen, tietokoneen enkä kerro kenelläkään, missä olen.

    • assinäiti

      Kiitos infosta.

    • syömishäiriötuki
    • AggreAsINFO

      Sain tänään 5 uutta aitoa ystävää reaalielämässä, olemalla oma itseni ja kertomalla aspergeriudestani. Onnittelut itselleni. Sekä kaikille niille, jotka pystyvät jatkossa tai ovat jo pystyneet samaan. Ihmisillä on todella paljon ennakkoluuloja erityisryhmiä kohtaan. Raja-aidat kuitenkin kaatuvat pikkuhiljaa toimimalla maltillisesti, asianmukaisesti, rauhallisesti.

      Sain kuulla tällaisia kommentointeja vaikken tehnyt yhtään mitään; rakastamme sinua, olet todella mukava ihminen, haluamme pitää sinuun aina yhteyttä, tavataan toivottavasti piakkoin uudelleen, kanssasi oli erityisen mukava keskustella, annoit minulle paljon, kiitos olemassaolostasi, olet vähän outo, muttei sillä väliä..jne.

    • naapuri-info

      Aspergerinfon arvot postitettu taloyhtiön asukkaille henkilökohtaisesti.

    • moderaatio

      Muutama päivitys.

    • infoaspergerautisti

      Nyt se tapahtui. POLIISI joutui kiikkiin, koska ei aiemmin ollut ottanut Aspergeria vakavasti kiusaamistapauksessa, johon itsekin osallistui.

      Soitto maksulliseen numeroon; "isoisäni oli upseeri, serkkuni toimii puolustusvoimissa, isäni sekä serkkuni toisen isoisäni ohella ovat lakimiehiä." So?

      • lopullisestiko

        Isännöitsijä hiljeni.


      • Admin_

        Tällä hetkellä ei ole vielä varmuutta asiasta, mutta toivottavasti. Mikäli kiusaaminen ja ylimielinen painostava käytös jatkuu, mietitään uudelleen kuinka olisi parasta as-yhteisön kannalta toimia tulevaisuutta silmälläpitäen.


    • 0606151312

      Foorumia päivitetty.

    • Aspergerinfo

      Voisitko sinä joka linkität tänne vauvapalstan keskusteluja käydä lisäämässä linkin Aspergerinfoon, jotta sitäkin kautta ihmiset voisivat löytää hyödyllisiä keskusteluja ja saada vastauksia kysymyksiinsä?

      Voit perustaa vaikka palautetta foorumista -osioon ketjun, jonne kirjaat haluamasi linkin. Kiitos yhteistyöstäsi.

    • Poliisi-info

      Toisinaan harmittaa suunnattomasti, että joutuu hoitelemaan jatkuvasti vapaa-ajallaan poliisin tehtäviä, ja kun poliisilta kysyy voisinko jotenkin auttaa, vastaus on "ET VOI".
      Tänäänkin päivystimme 2 tuntia tuossa lähistöllä ja hommat hoitui lopulta. Loppupäivän todennäköisesti saan pitää vapaata?

      • assimies78

        Kiitos todella paljon poliisille. Nyt t.äytyy nostaa hattua


    • Admin_

      Äsken kirjoittamani viesti hävisi, joten tässä se uudelleen noin pääpiirteittäin.

      Isäni veli, joka oli Asperger ja joka vaihtoi nimeään viimemetreillään Monenaksi, oli erittäin lahjakas sekä visuaalisesti että verbaalisesti. Hän myös harrasti koiriensa kanssa metsästystä. Kaikki koirat, mitä hänellä oli, kuten äidilläänkin ja minulla, olemme kouluttaneet perinteisen koiranlukutaitoisuutemme ansiosta verovapaiksi. Koirat ovat olleet isokokoisia, suurin osa palveluskoiria, kuten rottweilereita sekä sakemanneja, muutaman metsästyskoiran ohella. Isoäitini, joka oli myös Asperger, oli erittäin viisas ihminen, rauhallinen luonteeltaan, opettaja ammatiltaan, joka avioitui upseerin kanssa, siksi serkkuni toimiikin puolustusvoimien palveluksessa. Ja siksi koska isoisäni sekä serkkuni isäni ohella ovat lakimiehiä, en voi kertakaikkiaan olla reagoimatta kirjoituksiin täällä, jotka ovat lainvastaisia tai jossain määrin rikkovat ihmisoikeuksia. Tapansa kullakin, kaikki olemme vain ihmisiä.

      • 1111100010111

        Meitä on moneksi.


    • sähköposteista

      "En epäile. Mutta perustuuko ihmisen elämä diagnooseilla ja erinäisillä defenssikäsitteillä pelleilyyn?
      Onko koko psykiatria tuota samaa pelleilyä vuosikymmenestä toiseen? Yrität kartoittaa, minkälaisesta terapiasta hyötyisin; xxxxxx sanoi, etten tarvitse minkäänlaista terapiaa."

    • huoHHH

      Isännöitsijämme on mielisairas. Hänellä eikä yhdelläkään hallituksen jäsenellä ole minkäänlaisia vuorovaikutustaitoja. He toimivat miten sattuu eivätkä edes ymmärrä, että ulkopuoliset tämän huomaavat helposti. Lisäksi he ovat nähtävästi mutisteja, sillä eivät suostu puhumaan vaan lappuleikit kiinnostavat enemmän kuin puheen opettelu tai vuorovaikutustaitojen kehittäminen.

    • iso_Dee_

      :DD

      Pari viikkoa sitten näin unta, että AspergerINFOfoorumilla oli samanaikaisesti 37 käyttäjää. Olen ennenkin nähnyt enneunia.

    • miksi_oimiksi

      "Kuinka ihmeessä voit olla noin nuoren näköinen?"

    • 4957merkkiäjäljellä
    • Admin_
    • mode_III
    • hymiöinfo

      Nyt joukolla suodattelemaan valheinformaatiota totuuksista.

      • Suodattaja

        On meillä sentään edes jonkintyyppiset suodattimet tehokkaatkin,
        vaikka osa nuo aistiärsyketulvasuodattimet falskaisikin !!!!


    • Vammainen

      Ihmeellistä porukkaa nuo foorumilaiset. Mitä ihmettä ne tekee täällä vammaisten autistien palstalla, jonka olemme saaneet lahjoituksena Suomi24 verkosta. Ettekö voi pysyä omassa hienossa foorumissanne ja jättää meidät vammaisiasta vammaisimmat rauhaan???

      • KIITIOLLINENVAMMAISUUDES

        Oletko niin ahdasmielinen, ettet suvaitse muita kuin täysin samanlaisia ihmisiä kuin sinä itse. Olisitko tyytyväinen/onnellinen, jos kaikki maailman ihmiset olisivat kopioitasi?


      • hämmentynyt5

        Mistä nimimerkillä "vammainen" kirjoittaneen henkilön viha juontuu? Onko hänet joku aivopessyt jotain tiettyä tahoa vastaan? Jos nimimerkki/henkilö on autismiliiton asiakas, voisiko autismiliitto puuttua tuonlaiseen outoon käytökseen vertaispalstalla vertaisia kohtaan?


    • hih__

      Voisiko joku selventää, mitä tarkoittaa jos joku sanoo "nyt ollaan sujut". Tämän voisi lisätä käsitteistöä osioon sen jälkeen kun se yhdistetään "symboliikka"- osioon.

      • sanoja

        Omin sanoin sitä, että kumpikaan ei ole mitään velkaa kellekään millään tasolla materiaalisesti tai henkisesti.
        (Ottakaamme kuitenkin huomioon, että jos joku noin sanoo, hän voi silti valehdella)


      • kiitos_sanoista

        Tuo pitänee paikkansa eli voidaan mahdollisesta todeta tämän olevan totta. Tämä vain tuli mieleeni tänään päivällä kun pitkäaikainen kiusaajani/ahdistelijani ehkä viimein ymmärsi mistä valheessa/totuudellisuudessa on kyse. Hän aiemmin oli käyttäytynyt törkeästi minua kohtaan valehdellen, herjaten ja poliisitkin olivat mukana asiassa useita kertoja, mutta nyt hän on alkanut kunnioittaa minua, puolustaa minua, jopa tarvittaessa lainaa rahaa, mikä nyt itseasiassa kuulu aiheeseen ollenkaan, mutta silti. Usean kuukauden ajan kerroin sekä sanallisesti että elein kuinka paljon hän on minua loukannut ja kiusannut ja että olen joutunut käymään jopa sairaalassa hänen kiusaamisensa takia. Maksoin hänelle hänen lainaamansa 10 euroa takaisin ja hän sanoi noin eli "nyt ollaan sujut". Jäin miettimään asiaa oliko sillä jotain muutakin merkitystä kuin se, että maksoin hänelle sen 10 euroa heti seuraavana päivänä takaisin, minkä hän ilman pyytämistäni minulle lainasi.


      • sanoista

        Niin...vaikea sanoa.
        Eri ihmiset käyttävät sanontaa eri tasoisesti.
        Joku voi tarkoittaa vain sitäkin, että velat on maksettu rahallisesti, jos se sanotaan velan maksun yhteydessä.
        Kun nyt on vielä niinkin, että loppuenlopuksi melkein mitkä vain sanat voivat tarkoittaa mitä vain.

        Olen kokenut monesti, että kiusaajat itse ovat lopulta reilumpia kuin heidän kiusaamisestaan innostuneet auttajat, jotka voivat lietsoa ryhmäkiusaamista.
        (en omassa kirjoituksessani viittaa poliisiin, sillä poliisiin minulla on vielä luottamusta jäljellä.)


    • OmaKanava

      Nykyään on niin paljon kanavia, että kaikki kanavat alkavat muistuttaa toisiaa. Enää eivät kanavien sisällötkään pysy omilla hyllyillään kuten tämäkin keskustelu, joka koskee aivan muuta kanavaa...

      • eräskanava

        Arvot kuitenkin ovat samat?


      • 130715

    • yhteistyökyky

      Asysta otetaan yhteyttä, puhelinnumero löytyy osoitekirjasta; nimet.

    • benedetti

      Oletetun narsistin muokkaaminen hienovaraisesti yhteiskuntakelpoiseksi. Valheellisuuksista koostuvan maaperän uudelleenlannoitus as-arvoin.

    • todellasivustaseurannut

      Eipä ole vaan otettu, vaikka on soittopyyntökin jätetty..sensijaan machoilu/"yksityisyrittäjyys" jatkuu..

    • sähköpostiviestit

      "Ihmissuhdetaitoja ei puutu, mutten enää jaksa, koska ne puuttuvat niin monilta. En myöskään jaksa mitään small-talking -idiotismia YHTÄÄN."

    • päiväkirjaketjuun_lisäys
    • vastaan_nyt_tänne

      "Autismi ei ole sairaus, vaan erilainen tapa kokea ympäristöä, mihin kuuluvat aistiyliherkkyydet, joiden vuoksi joskus elämä tässä kaoottisessa maailmassa meillä Suomessakin voi tuntua joistain herkemmistä yksilöistä hyvinkin vaikealta välillä. Varsinkin kun neurologia on vielä maassamme kohtuullisen lapsenkengissä. - Skitsofreenikko-diagnoosin saaneet kokevat ympäristönsä tavallisuudesta poikkeavasti, koska aivokemiat ovat erilaiset verrattuna "normaaliin". Heitä ei kuitenkaan tulisi aliarvioida eikä lääkityksin "alistaa" zombie-tasolle, sillä perusteella, että hei eivät "sovi muottiin" eli julkisen auktorisaation alle! Heille tulisi antaa vapaus ilmaista mielipiteitään vapaast ilman lääkkeiden vaikutuksen alaisena olemista tietyin säännöin; lähes jokainen psykooseista kärsivä henkilö, pystyy kokoamaan itsensä halutessaan, jolloin tämänkaltainen rakentava vuorovaikutus voisi mahdollistua. - Neuroleptit aiheuttavat arvaamatonta käytöstä sekä saavat ihmisen, jolle ne eivät sovi, aggressiiviseksi sekä vieraantumaan itsestään sekä tarkoitusperistään. Tiettyjen lääkeaineiden vaikutuksen alaisena ihminen voidaan saada puhumaan tai tekemään lähes aivan mitä vain, mikä hänen itsensä kannaltaan ei ole suotavaa. - Neuropsykiatrisiin oireyhtymiin liittyvä aggressiivisuus ympäristöä kohtaan voitaisiin hyvin helposti saada kanavoitua johonkin hyödylliseen, ilman keskushermostoa tuhoavia lääkityksiä. Mikäli tähän löytyisi osaamista Suomenmaasta."

    • YLLÄPITO_

      Päivitettyä tietoa Helsingin kaupungin julkista terveydenhuoltoa koskien tulossa..

    • psykoterapioista
    • Tomminentti

      ONNEKSI OLKOON CH RAKAS YSTÄVÄNI IÄNIKUINEN! OLET SAANUT TEHTYÄ OMALTA OSALTASI ASPERGER-HENKILÖYDEN NÄKYVÄKSI, JOKA OLIKIN TAVOITTEESI. - ONNISTUIT SIINÄ ERITTÄIN HYVIN !

    • AS_______________perger

      ! ! !

    • lue_Aspergerinfon_arvot
    • terveiset_täältä

      Kiitos epäviralliselle projektipäälliköllemme.:)

    • Tämä_ketju_on

      aloitettu vain, jotta muuan narsistipelle voisi pitää itseään esillä.

    • noinko_luulet

      Päivitystä tulossa sähköpostiviestityksen suhteen useille eri foorumeille koskien julkista terveydenhuoltoa as-näkökulmasta nähtynä eli faktana.

      • Tuossa_on_yksi

        esimerkki siitä, miten narsistipelle pitää itseään esillä tyhjänpäiväisiä kommentteja lähettelemällä. Sen sijaan, että kertoisi faktaa, hän lupailee, että niin tapahtuisi joskus tulevaisuudessa.


    • edelliselle_infoa

      Älä ihan oikeasti viitsi. Anna puhelinnumerosi, niin soitan sinulle vaikka heti takaisinpäin. Aivan turha jatkaa täällä toisten mollaamista. Fiksuja aikuisia ihmisiä ollaan kaikki.

      En jatka moista pelleilyä kanssasi enää. Jos oikeasti tahdot vertaisiasi auttaa ja tukea, muutat käyttäytymistapojasi jonkin verran; huumorissa ei ole mitään paheksuttavaa, kuten ei faktatiedon tai sähköpostiviestin kirjaamisella tai jakamisella eteenpäin.

    • voimia_läheisille

      Mitä tälle asialle on tehty?

      http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kadonneen-nelan-aviomies-vaihtoi-etsintäpaikkaa-toivon-että-hän-on-jossain-lämpimässä/ar-AAf9BnB?li=AAaDcIL

      Päästäkääpä piru irti. Robin Hood uskomattomine vaistoineen ei vielä ole häntä löytänyt, vaikka nenänkäyttö aatelisena onkin huippuluokkaa. Toki paikka sijaitsee korvessa, missä etsintöjä on suoritettu aivan erään talon lähistöllä, mihin jäljet johtivat. Poliisi on lopettanut kuulemma etsinnäin toistaiseksi. Pelastuskoiraliitolta ei ole löytynyt apuvoimia henkilön jäljittämiseksi. Vaikka koira olisi hyväksytysti suorittanut rauniot, ei siitä välttämättä ole apua tämänkaltaisissa tilanteissa. Joten, kukin kouluttakoon koiransa siten, että siitä todellisissa tilanteissa on jonkinlaista todellista hyötyä. Kuinka voi olla mahdollista, ettei poliisi ja rajavartiosto ole kumpikaan pystynyt jäljittämään henkilöä heti kun hänet kadonneeksi havaittiin?

    • AS-apua

      Eli Aspergerinfon päivystävä puhelin on 044-9752629.

      Puhelimeen vastaavat henkilöt, joilla on autisminkirjon diagnoosi sekä vuosien omakohtainen kokemus sekä näkemys teoriatiedon ohella neuropsykiatriasta

    • työjärjestys

      Noniin. Voisiko Lundinin "perheenpää" eli PERUSMUOTO taas vaihteeksi käydä hieman "ojentamassa" puolisoaan. Kiitos jo etukäteen. Sen jälkeen voi jatkaa kirjojen lukemista sohvalla.

      • Kas_vain

        nimimerkki "kuollut elava" (eli Chr. J. Leino) sentään muistaa, että NAINEN ON IHMISEN PERUSMUOTO, mutta kuitenkin harhaisesti kuvittelee, että tämä olisi keksitty jossakin Tampereen suunnalla.


    • joogisti

      Jumittumisen purkaminen toimii hyvin helposti; menet lattialle polvillesi, hengittelet muutaman kerran syvään, jonka jälkeen kumarrut niin, että päälaki koskettaa lattiaa. Pysyt siinä asennosssa noin 5 minuuttia koko ajan hengittäen rauhallisesti ja syvään. Kädet voit pitää missä asennossa tahansa sillä välin, ihan mikä itsestä tuntuu sopivimmalta. Vaikka mielesi tekisi, et saa muuttaa asentoa 5 minuuttiin. Tänä aikana todennäköisesti mieleesi tulvii ajatuksia, jotka sinun tulisi yrittää mitätöidä, työntää pois kokonaan tietoisuudestasi. Pikkuhiljaa huomaat vapautuvasi kaikista pakkomielteistäsi, yksi kerrallaan. - Voit nousta takaisin polviasentoon ja siitä vähitellen seisomaan. - Mikäli ensimmäisellä kerralla et onnistunut saavuttamaan tarpeeksi rentouttavaa tilaa, mihin harjoitusta ennen pyrit, voit toistaa saman puolet hitaammin muuten noudattaen samaa kaavaa. - Maltti on valttia. Asiassa kuin asiassa.

    • marple1

      Sinne lähti Tampereen poliisiin muutama keskenjäänyt asia.

    • infolainen
    • yrittäisit_edes

      Hmm, kokeilikohan nimimerkki "alarik" jo tuota "joogistin" menetelmää käytännössä? Riittikö hänen aivokapasiteettinsa moiseen yksinkertaisen harjoituksen läpiviemiseen? Kaikkeen muuhun näkyy riittävän eli olisiko suurimpana ongelmana tällä hetkellä impulssikontrollin saaminen hallintaan eli itsesäätelyn ongelmat?

      Jos et pysty, niin ei sillä niin väliä. Sitten seuraavana päivänä yrität uudelleen paremmalla menestyksellä. Ei elämän aina tarvitse olla niin kovin vakavaa. Maakunnasta riippuen/riippumatta.

      nimimerkki muuten tulee erään psykiatrian ammattilaisen lausahduksesta, mitä TODELLA jäin miettimään..:)

    • Aspergerinfo_mode

      Aspergerinfolaiset (aspergerinfo.foorumi.eu) ovat nyt saaneet lyhyessä ajassa vaikutettua koko kaupungin terveydenhuollon säälittävään jo vuosia kestäneeseen tilaan; nyt ylilääkärit ovat alta aikayksikön hoitaneet viime viikkojen ja kuukausien aikana as-henkilöiden asioita vihdoinkin kiitettävästi eteenpäin. Byrokratiarakenteita olisi tarpeen vieläkin keventää lisää.

      Julkisen terveydenhuollon kehittämisestä as-ystävällisempään suuntaan lisää tuonnempana.

    • lisää_kannanottoja
    • Aspergerinfo

      Laura Pikkarainen vastaa Haartmanin päivystyksestä. Autisminkirjolaisten "hoito" akuuttitilanteissa on nyt siis järjestetty sinne. Elikkäs; soitin Haartmaniin äsken ja kysyin, kuinka he suhtautuvat autisminkirjon henkilöön, joka ei pysty puhumaan tai osaa kommunikoida sanallisesti hätätapauksissa? Num.!!!erosta 09-31010023 ei ostattu vastata asiaan. Kerroin heille, kuinka tulisi toimia, jos autisminkirjon henkilö tarvitsee akuuttia apua eikä pysty kommunikoimaan sanallisesti. EI OSATTU AUTTAA MIHINKÄÄN SUUNTAAN, joten ohjeistin heitä: Toivottavasti meni perille, myös Fredrikssonille Asy:n.

    • raporttia

      Aspergerinfo jatkaa..

      Aspergerinfo.foorumi.eu

    • Tuki_

      Täytyy tähän ketjuun vielä kirjoittaa jokunen lausahdus kaiken sen jälkeen mitä täältä sekä toisaalta on saanut lukea eli faktaa maamme julkisen terveydenhuollon tilasta; ei ole ihmekään jos kuka tahansa ilman edes mitään diagnoosia voi huonosti. Nostan hattua niille, jotka jaksavat yrittää pitää lähimmäisistään huolta tässä kaoottisessa yhteiskunnassamme. Ei ole kovinkaan helppoa heilläkään. Kunnioitan Aspergerinfon (menikö oikein) arvoja loppuun asti. Toivottavasti ihmisiltä löytyisi vielä nykyaikanakin, joka on erittäin kovaa kaikin puolin, tahtoa ja jaksamista tukea lähimmäisiään oman jaksamisensa puitteissa.

    • lapsonen_maan

      Neljänsuora säännöllisesti käyt lukaisemassa samanaikaisesti jokainen omilta koneiltaan, mitä Aspergerinfoon on kirjoitettu, minkä jälkeen naureskellaan yhdessä hetki, kunnes kukin käsiteltävä asia auktorisoidaan ilman lähteitä.

    • Concerta

      Tänään eli 24.11. vuonna 2015 kävi Aspergerinfo kertomassa taloyhtiölleen, ettei rapussa, jossa simnhenkilöitä asuu, tulisi kenenkään aiheuttaa senkaltaisia ylimääräisiä ääniä klo 07-23 välillä arkisin tai viikonloppuisin, jotka jollain tavoin häiritsevät kanssaihmisiä ts. esim. samassa rapussa/talossa asuvia ihmisiä.

      Asperger-henkilölle ei KOSKAAN tulisi määrätä CONCERTAA!

    • yliopisto-opiskelijoiden

      tietotaito...>YLIOPISTOJEN LAKKAUTTAMINEN

      >>>



      Aspergerinfo, joka ei KOSKAAN missään tilanteissa suosittele ketään käyttämään huumeita eli esim. metyylifenidaattia, tahtoo varoittaa Husin neuropsykiatrian poliklinikan tutkimusjaksoille osallistuneita henkilöitä, varsinkin lasten vanhempia, joiden lapsille on huumeita määrätty miettimään todella tarkkaan mitä ovat tekemässä.

      terveisin, Pekka Tanin ent.asiakas & sisätautitääkäri Sihvola, lääketieteen tohtori, Helsingin Yliopistosta.

    • ei_kukaan_

      Nostan apteekista 10 min päästä 300 tablettia metyylifenidaattia. Heh vaan. Ja terveiset Suomen johtavaan HUSin neuropsykiatrisia sairauksia tutkivaan yksikköön Tanille sekä Sihvolalle, joka jatkaa Proneuronissa Neuromentalin alaisessa yksikössä.

      Jakelu; XXXXXXXX

      &

      Meilahden Sairaalan sisätautiyksikkö.

      Medi-Heli

      Rajavartiosto.

    • ASYlle

      Tuntuu todella oudolta, ettei metyylifenidaattia ole määrätty koskaan Aspergereille, ja nyt sitten joku saa sitä aivan kuinka paljon vain tahtoo halutessaan; KOSKA

      Palliatiivinen lääketiede kannattaa oireenmukaista "hoitoa" ts. eutanasiaa henkilöille, joita ei ole kyetty auttamaan psykiatrisin/psykologisin keinoin koskaan; tähän ihmisryhmään kuuluvat mm. autisminkirjon vanhukset! Ne ennenkaikkea, ketkä eivät osaa kommunikoida tai halua osata päällepäsmärien painostuksen alla.

    • informaattori_info

      Tulihan se hiljaisuus vihdoinkin tähänkin taloon! Tässä talossa ei metelöidä enää KOSKAAN. Aivan sama mitä tulee tapahtumaan, MUTTA JOS ei ala asiat hoitua, tapahtuu jotain. Isännöitsijä on kädetön minkään asian suhteen, joten jos ei normaaleita käytössääntöjä, mitä tavallisimmin taloyhtiöissä on tapana noudattaa, ei noudateta, niin se joka ei niitä noudata, tulee henkilökohtaisesti vastaamaan aiheuttamastaan häiriöstä.

    • Kulta_Into_Pii

      Eikö hissi toimi? Ilmankos onkin ollut niin kovin rauhallista ja hiljaista viime yönä.

    • 25102015057

      180 kpl huumetta maksaa 126,04 euroa. Jota ei suositella autisminkirjon henkilöille, varsinkaan Aspergereille.

    • Aspergerinfo

      Mistä aikuinen Asperger-henkilö/ As-vanhus saa akuuttia ensiapua pääkaupunkiseudulla, mikäli tarvitsee ympäristötekijöistä johtuen psykiatrista ensiapua taikka on sairastunut fyysisesti? Mistä saa toissijaista apua eli kuntoutusta tapauksissa, jossa henkilö on sekä julkisen terveydenhuollon että edunvalvontajärjestön toimesta syrjäytetty kaikesta?



      Tämä kysymys autismi- sekä ASPEGERliitolle.

      Pikaiset vastaukset ovat tervetulleita osoitteeseen aspergerinfo.foorumi. eu.

      Tämä ei ole pila, vaan vakavastiotettava erittäin akuutti aihe, mistä tulisi avoimesti pystyä keskustelemaan.

    • erkki_nimimerkki

      :))

    • tuolta

      044-9752628

    • 1725

      Sorry, niitä onkin viisi.

    • 2348

      Hissi toimii normaalisti joskaan ovia ei paiskota. Naapurikin rapussa totesi; onpa tässä talossa ihanan hiljaista.

    • Admin_
    • marplex

      Isännöitsijä ei vastaa puhelimeen koskaan, ei vastaa soittopyyntöihin, tekstiviesteihin, sähköposteihin. Eikä ole paikanpäällä toimistossaan.

    • Näitämerkkejäeisallita

      En kovastikaan ihmettele, jos Nuuksiosta löytyy ruumiita. Kenelle tahansa voi käydä samoin, vaikka olisi alun perin ollut elämäniloinen ihminen. Olen todella surullinen tapahtuneesta, hän ei varmastikaan tehnyt sitä tahallaan vaan olosuhteiden pakosta. Hän olisi tahtonut vielä elää, muttei jaksanut.

    • jäsen_
    • voivoivoi_oioivoivoi

      Montako taloyhtiötä löytyy pääkaupunkiseudulta, jossa aistiyliherkkä Asperger voi ongelmitta elää!?

      Etsiköön typerät väärindiagnosoidut narsistiassit (=asylaiset) itselleen sopivammat kolot viihtyä!

    • päivitystä
    • 131120152016
    • 90jidgf09idf09gidfg
    • pentagon5reservistö

      Asy voisi miettiä tämän ketjun aloitusta hieman yksityiskohtaisemmin..edelleen..

      Fredrikssonin kunnia ei anna periksi, eikä se johdu aspergerista vaan surkeasta itsetunnosta, joka ei ole vertaisten syytä.

    • pleksitön

      Kuka teistä on AO koskaan edes tavannut toisianne, muutamaa hätäistä puhelinsoittoyritystä lukuunottamatta? Vammaisuus ON.

    • Aspergerinfo_YP

      Hei

      yrittäkää miettiä henkilökohtaisella tasollanne, joka on kunkin omaa reviiriä kokonaisuudessaan, kuinka voisitte olla osallisina toistenne tukemisessa. Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään eikä ketään voi pakottaa mihinkään. Mutta jos joku tahtoo, saa tehdä jotain hyvää toisten, kaltaistensa eteen/kanssa, jos omat voimavarat siihen riittävät ja asia on kiinnostava vapaaehtoiselta pohjalta. Pääasia on, ettei ketään painosteta mihinkään mitä yksilö ei tahdo, vaan aivan kaikki pohjautuu vapaaehtoisuuteen. Voi olla ja toimia myös yksin, eikä siitä kukaan saa moittia ketään. Kaikkea ei tarvitse aina tehdä yhdessä toisten kanssa, myös yksin voi edesauttaa asioita hyvään, yhteiskunnallisesti parempaan suuntaan puhuttaessa mm. ihmisoikeuksien toteutumisesta.

    • kuka_on

      Lue ajatuksella aloitus.

    • jerry_cotton_the_first

      Palauteosio näkyy jälleen. Olen rekisteröity käyttäjä! Ystäväni ei näe samaa mitä minä näen.:)

    • vieraita_tulossa
    • suosikkifoorumini
    • Aspergerinfon_psta

      Tulossa:

      sähköpostiviestiketjuun päivitystä.

    • Hehinfo

      Yksityisesti lähetettäviksi tarkoitetut sähköpostiviestit ovat palveluntarjoajan toimesta toistaiseksi kiellettyjä.

      Suomifoorumi "rules".

      Haloo Allermedia.

      lue lisää...

    • huhumylly

      Kuulin, että info on saanut kutsun linnaan

    • faktaa

      Oikeassa olet. Nimittäin ensi kesän Oopperajuhlille Olavinlinnaan, eräältä erittäin vaikutusvaltaiselta henkilöltä. Tänä vuonna hän jättää kutsusta huolimatta Linnan juhlat väliin.

    • tervetuloa_info
    • hei_asy
    • mode_ASinfo
    • we_want_more

      Aukesko?:D

    • tyttönen_ehkä
    • fffffffffgggg
    • selvennystä_kiitos

      Olen seuraillu tuota saksanpaimenkoirapalstaa enkä ymmärrä vieläkään mikä tai kuka toi "Flic"k on. Liittyykö se jotenkin aspergeriin?

    • Tonttutiina

      Kuulin, että pikkujoulut on tulossa, mutta missä ne pidetään?

    • tri_watson

      Nimimerkille "selvennystä_kiitos"

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/12375226/dakota039s-flick-osa-ii

      Tämä koira olettaakseni on infon aspergerkoira, josta on jonkin verran ollut juttua viime vuosina siellä missä tämä koirakko asustelee. Mm. paikallislehdessä oli jokunen aika juttua tästä parivaljakosta.:) Eli koira on 12,5 v saku, jonka omistaja on huolehtinut siitä YKSIN koko tuon ajan. Ehkäpä se siksi onkin elänyt noinkin vanhaksi ja voi edelleen hyvin. Tervemenoa katselemaan kuvia, joita löytyy mm. taloyhtiön rappukäytävän ovista.

    • mieleen_jääneitä_musiikk
    • anonymousinfo

      Olisiko mahdollista jatkossa hoitaa tiedotustoiminta aikuisia AS-henkilöitä koskien autisminkirjon diagnoosin ammattitaitoiselta neuropsykiatrilta saaneiden henkilöiden virallisen tiedotuskanavan eli Aspergerinfon kautta sen sijaan, että toiminta hajautetaan vuodesta toiseen sinne sun tänne. Voisiko tällainen mitenkään mahdollistua?

      Todennäköisimmin tätä tahtoisivat monet, joita ei aikoinaan ole kuultu. AS-henkilöitä, joilla on ilmennyt jonkin tasoisia ongelmia ympäristötekijöistä johtuen, pärjätä tämänhetkisen arvomaailman omaavassa yhteiskunnassamme.

    • Aspergerinfo

      Nyt pikkueläimet ovat kukin omilla paikollaan. Tervetuloa katsomaan. Pahoitteluni, mikäli en ole muutamaan päivään kommentoinut minulle lähetettyjä sähköpostiviestejä. Tarkoitus oli tänään vastailla, mutten ole vielä saanut syödyksi mitään, joten päivitän tilannetta aamupalan jälkeen (joka voi venähtää [pahimmassa tapauksessa] huomiseen).

    • Aspergerinfo

      Masennuslääkkeistä (lääkitysten neurotoksisuudesta)

      http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=81&t=296

      http://www.laaketietokeskus.fi/

      ---

      Lääketietokeskukseen voi ilmoittaa yksityiskohtaisemmin mm. lääkitysten haittavaikutuksista sekä lääkkeen määränneen lääkärin perusteista lääkityksen määräämiseen kuten myös tämän mahdollisuuksista/halukkuudesta seurata asianmukaisesti lääkkeen vaikutuksia yksittäisellä potilaalla.

    • Aspergerinfo
    • Aspergerinfo_mode

      Tervetuloa foorumiin uusille kirjoittelijoille.

    • Aspergerinfo
    • jatkoa_tulossa
    • pähkinä_purtavaksi
    • Aspergerinfolainen

      En kysyisi neuvoja lakiasioihin tuolta

      laki24.fi

      mitä Autismiliitto on joskus suositellut.

      Tämä varoituksena erityisesti nimimerkille

      "Ikuinen porttikielto riistää elämän sivuraiteille ".

      Nimimerkki "käräjätuomari" ei ole käräjätuomari.

      Sattui selviämään äskettäin.

      Sen sijaan Aspergerinfon lakipalveluihin voi luottaa, suvusta löytyy arvostettuja osaajia eri vuosikymmeniltä. Kysy mieluummin siis tuolta www.aspergerinfo.foorumi.eu, mikäli jokin lakiasia askarruttaa mieltäsi.

    • IIIO__oo__OIII
    • ASrauhaakaikille

      Päivitystä; Töölössä on ihanan hiljaista toistaiseksi. Talostamme kaikki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat lähteneet viettämään joulua muualle. Eli hiljaisuus tuntuu sanoinkuvaamattoman ihanalta. Jos jotain häiriötä alkaa ilmaantua, katsellaan kuinka toimitaan. Esim. Pasilaan on parin minuutin ajomatka. Taloyhtiö ei salli talossa pidettävän isokokoisia hyvinkoulutettuja palveluskoiria. Varsinkaan, jos yhtiössä on koirienpito kokonaan kielletty.:)

    • Aspergerinfolainen
    • matka-aika-12-min

      Kohta lähdemme Headerin kanssa 2B raitiovaunulla kohti Lutherinkatua. Mielenkiintoista nähdä, onko paikalla muita asseja.

    • takaisin_kotona_

      Saa vapaasti arvata, mitä kävi...

    • näinkövaikuinka
    • Aspergerinfo

      Kuinka noin yleisesti ottaen muiden assien joulu sujui? Tämä on siis gallup, johon ei ole pakko vastata. Minulle Joulu toi sekä pahaa että hyvää. Siitä tuonnempana eri medioissa.
      ps. monessako paikassa kävitte saarnaamassa?

    • hiljaisuuden_tyyssija
    • Admin_

      Sähköposteista

      "Otat ensin pienen annoksen amfetamiinijohdannaista, minkä jälkeen palauttelet aivohermoihin kohdistunutta ärsytystilaa pienellä annoksella neuroleptivalmistetta, esim. Risperdal tai Ketipinor.

      Luojalle kiitos, että ymmärsin ajoissa lankeamasta tuohon ansaan. Tällä hetkellä olen lähes kokonaan lääkkeetön. Vain Asacol menee CU-sairauteen, jonka puhkeamiseen osasyyllinen oli fluoksetiini, mikä kuuluu SSRI-lääkkeisiin. Näin mutulla. Ehkäpä tästä joskus joku julkaisee jonkinlaisen tieteellisen tutkimuksen "virallisesti".

    • suo-ma-lai-nen

      http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=119&t=588 .

    • kiitos_osallistujille
    • käväisin_foorumilla
    • Aspergerinfo

      Aikuisten Asperger-henkilöiden virallinen keskustelufoorumi toimii osoitteessa

      aspergerinfo.foorumi.eu

      joka on vuonna 2011 perustettu vertaistukeen perustuva yhteisöllinen sähköisessä muodossa toimiva kanava mielipiteiden vaihtoon autisminkirjon henkilöiden asioiden eteenpäinviemiseksi.

    • ufjlkjggjm

      Minä en näe kuin joka puolella kutistumistaan kutistuneita asperger ja autismi keskusteluja.

    • rekisteröitynyt

      Ehkäpä et näe riittävän tarkasti taikka sitten et näe kaikkea.

    • Aspergerinfo
    • Helsinki_maaliskuu_2016

      Pääkaupungissamme Helsingissä ei enää hoideta muualta Suomesta tulevia Suomen kansalaisia terveydenhuoltoyksiköissä, jotka ovat keskittyneet akuutteihin sairauksiin, jotka vaativat välitöntä lääketieteellistä osaamista. Jos potilaita on samanhetkisesti useita, päätetään hoidot taikka hoitamattajättämiset sukutaustan perusteella. Myös kartoittaen seikat, jotka ovat johtaneet akuutin sairaanhoidon tarpeeseen. Eli tiedoksiannonomaisesti; jos asut muualla kuin Helsingissä, voi olla mahdollista, että joudut hakeutumaan hoitoon ulkomaille saadaksesi apua akuutteihin sairauksiisi, johon pikku nuhakuumeet eivät esim. kuulu.

      Tuossa läheisellä terveysasemalla istuskelee "potilaita" päivittäin, jotka räpeltävät omasta mielestään hienoja älypuhelimiaan hakeakseen nuhaansa todistuksia poissaolopäiviinsä työpaikoiltaan. Ja viimeksi eilen, kun olin kaksi vuorokautta valvonut ja lähdössä ulos asunnostani hoitamaan arjen velvollisuuksia kuten käymään kaupassa ja viemään roskia, joku idiootti vielä kehtasi heittää; "voisitko vähän auttaa meitä". Tyyppi oli nuori mies. Ei osannut avata edes hissin ovea itsenäistesti, ilman vanhemman asukkaan apua, eikä hän edes asu talossa. Hänen sukulaisensa asuu/asui jonkin aikaa, ja kohta onkin jo muuttamassa talosta pois.

    • Aspergerinfo_tiedotus

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe