just luin

Vai ei ero vaikuta lapsiin. Eräs julkkis avautui alkoholismista,raitistui.Kertoi hyvän liiton lapsena auttavan muita erolapsia. Kuinka kävi julkisuus ja mielessä kaivertaneet omat ongelmat,,hyvän liiton erolapsena. En sano mitään ,lapsen suusta totuus?9
6125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikella mitä ihmisen elämässä tapahtuu on vaikutusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mitään saisi tapahtua, tapahtumia pitäisi vältellä kuin ruttoa.

Vaikutusta on sillä, miten tapahtumiin suhtaudutaan, miten käyttäydytään, miten toimitaan. Kun pieni lapsi kaatuu, hän luontaisesti nousee ylös jaloilleen, ja jatkaa matkaa. Tästä meidän aikuisten tulisi ottaa oppia. Jos tai kun kaatuu, nousee vain ylös. Eikä jää rähmälleen itkemään, syyttämään toisia, tai rypyssä ollutta mattoa.

Äänestä

Ymmärrän näkökantasi ja kuvaat tuossa lähinnä tuota itsesäälissä rypemistä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, Että tuo syyttely ei johda mihinkään hyvään. Näkisin asian näin, että jos me osoitamme toista sormella, monta sormea osoittaa meitä itseämme päin. Eli siinä vaiheessa ihmisen pitäisi ymmärtää kehittyä itse, eikä etsiä syytä ulkopuolelta.
Kuitenkin kokemuksistahan täällä opiskeluplaneetalla jokainen oppii.

Mennään hymyssä suin eteenpäin ja katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan.

Äänestä
  • Asiat vaan pitää käsitellä ja vaikka tänne kirjoittaa,eikä hautoa. Jos rankan vääryyden on kokenut ja sen salaa ,pitää olla vahva että kestää eteenpäin. Taloudellisesti kuin henkisesti ja ne lapset vaan on ja myös kasvavat vinoon,vaikka eteenpäin mennään. Kaikki ihmiset ei ole eläimiä,monella on tunteet. Asiat vain on käsiteltävä kukin tahollaan.

    Äänestä

  • Niinkö. Yhtä hyvin voidaan kehottaa sisällisodassa perheensä menettäneelle ja vammautuneelle ihmiselle, että meneppä eteenpäin hymyillen, äläkä haudo menneitä?

    Todellisuudessa ihminen saa rauhan vasta silloin, kun oikeudenmukaisuus toteutuu. Mm. natsivainot ovat jatkuneet oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Rikos toista ihmistä kohtaan on rangaistavaa.

    Äänestä

Olen lukenut Fisherin kirjaa Jälleenrakennus ja eilen illalla juuri oli kohta lapsista.

Kirjoitan kohdan sanasta sanaan.
" Lapset saattavat tuntea, että heitä ei rakasteta, koska toinen vanhemmista on lähtenyt. Monet pelkäävät menettävänsä toisenkin vanhempansa. Juuri silloin, kun lapset tarvitsisivat paljon vanhempiensa rakkautta, vanhemmat käyvät läpi omaa traumaansa eivätkä usein pysty antamaan lapsilleen niin paljon rakkautta kuin nämä tarvitsevat. Tietoisuus tästä ongelmasta ja yritykset sen voittamiseksi ovat hyvin tarpeellisia tällä ratkaisevalla hetkellä.
Erityisen tärkeää on keskustella lasten kanssa paljon ja rehellisesti siitä, mitä tapahtuu sekä vakuuttaa heille, että molemmat vanhemmat rakastavat heitä hyvin paljon.

Kirjassa kerrotaan paljon eri vaiheista ihmisen elämässä, jotka ovat lapsuudesta jääneet kaivertamaan, etenkin kapinointi aikuisiässä aiheuttaa parisuhteessa monesti eron, vaikka se ei oikein ole koko parisuhteesta oleva asia, vaan kapinointi päästä ulos omista ajatuksistaan.

Monelle kirjan ostaminen varsinkin oman paikkakunnan kaupasta saattaa olla ylivoimainen asia, sillä tuossa omassa traumansa vaiheessa kaikki tuntuu olevan vaikeaa, ihminen luulottelee, että hänet tunnistetaan, häntä arvioidaan, oma itsetunto on vaillinainen.

Ostaminen käy mainiosti verkon kautta ja on mahdollisesti vielä halvempikin, paketin voi ohjata nykyisin hakupisteeseen, josta sen noutaa itse, joten kukaan ei tule kaupan vaiheissa kasvokkain.
Googlen avulla ja Fisher ja Jälleenrakennus löytyy linkkejä verkkokauppoihin.
Toivottavasti edes kirjaa voitte lukea, silläkin saa terapiaa. Toki itsellenikin kävi niin, että aluksi en jaksanut keskittyä, mutta nyt olen ajatuksen kanssa voinut lukea.
Jotenkin antaa "eväitä" nähdä asioita ja toivon mukaan vielä ehtii lapsillekin antaa turvallisuuden, jota he ovat jääneet paitsi. Kuulin lapsen sanat itsekin, kun sanoi, että kukaan ei välitä, kukaan ei rakasta. Tottahan lapsi puhui, häntä ei huomattu.

Äänestä

Eihän kukaan ole väittänytkään, ettei ero vaikuttaisi lapsiin. Totta kai vaikuttaa, vaikka nämä olisivat aikuisiakin.

Kriisissä oleva ei vain pysty useinkaan näkemään lasten tilannetta, kun oma kriisi on päällä. Jälleenrakennus on hyvä kirja, sitä suositan minäkin lukemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin kertoopi kirjoitti:

Vai ei ero vaikuta lapsiin. Eräs julkkis avautui alkoholismista,raitistui.Kertoi hyvän liiton lapsena auttavan muita erolapsia. Kuinka kävi julkisuus ja mielessä kaivertaneet omat ongelmat,,hyvän liiton erolapsena. En sano mitään ,lapsen suusta totuus?9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu