Nautitteko oikeasti "Taivaassa" olemisesta?

Olen lukenut sen verran Raamattua, että tiedän siellä sanottavan että "pelastuvia" tulee olemaan vain vähän ja "kadotukseen" joutuvia paljon enemmän.Olen keskustellut em. asiasta myös uskovaisten kanssa ja heidänkin mukaan on tosiasia, että "Helvettiin" joutuu suurin osa ihmisistä(eli tämä ei siis ole juurikaan tulkinnanvarainen asia Raamatussa).Jos Helvettiin joutuvia on esim. 90% kaikista ihmisistä, tulee siellä olemaan myös uskovien perheenjäseniä ja ystäviä.Uskovat, miten voitte siis nauttia Taivaassa olostanne, jos tiedätte esim. äitisi tai hyvän ystäväsi viruvan Helvetissä.Eli siis kristinuskon mukaan on kaksi loppusijoituspaikkaa: Helvetti, jossa on sekä fyysisiä että henkisiä tuskia sekä toinen Helvetti jossa on henkisiä tuskia, jotka johtuvat perheenjäsenten ja ystävien kärsimysten aiheuttamasta myötäkärsimisestä.
4353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oma kantani ei olekaan näin mustavalkoinen kuin näillä fundamentalisteilla mutta hehän ovat usein pyrkineet selittämään tuota asiaa monella eri tavalla.

Keskiajalla arveltiin, että taivaassa olijat saavat vain lisää nautintoa katsellessaan helvetissä olevien sielujen käristymistä tyyliin: "KÄRSIKÄÄ PERKELEET!". Tämä tuntuu kuitenkin vähän niinkuin sadistien taivaalta tämä tämmöinen.

Nykyään jotkut fundikset selittävät asian salonkikelpoisemmin siten, että muisto noista helvetissä olevista omaisista pyyhitään muka pois taivaassa olevilta. Tämä tekee tietenkin Jumalasta epäilyttävän "aivopesijän" ja ongelmaksi tulee se, että kun Raamatun mukaan meidän tietotasomme tulee olemaan taivaassa sama kuin Jumalalla, niin kuinkas tämä tälläinen "dementia" on selitettävissä.

Edelleen jotkut arvelevat että itse Jumalakin pyyhkii muistoistaan pois nuo kadotetut ja heidän olinpaikkansa. Tässä selostuksessa on taas ongelmana taas se, että Jumala ikään kuin rajoittaa omaa kaikkivaltiuttaan ja kaikkitietävyyttään vapaaehtoisesti ja laittaa osan maailmankaikkeudesta vapaaehtoisesti tietämyksensä ulkopuolelle.

Tällöin Hän lakkaisi olemasta Jumala siinä merkityksessä kuin terve järki sanoo...

Äänestä
  • ...fudamentalisteilta tai ylipäätään keneltäkään uskonveljeltä. Eivät uskonnolliset dogmit tahdo oikein kestä sitä että niitä tarkastellaan loogisesti- kuten edellinen viesti osoitti. Siispä syvä hiljaisuus...

    Äänestä

Itse henkilökohtaisesti uskon, että Jumala on niin paljon maailmaa rakastanut, että lähetti Poikansa meidän syntien sovitukseksi, jotta voisimme syntisinä ja vajavaisina pelastua ja päästä lopulta iänkaikkiseen lepoon ja rauhaan.

Tuo mitä sanoit, että osa menee kadotukseen ja osa taivaaseen, ei todellakaan käy yksiin sen tosiasian kanssa, että jos rakkaamme ovat kadotuksessa, miten voimme nauttia taivaasta tai ylipäänsä jos tiedämme läheisemme olevan kadotuksessa.
Ei se ole edes kristillistä käytöstä nauttia taivaasta jos osa on jossain ikuisessa tulessa.

Ihmisesssä oleva paha poistuu ja joutuu kadotukseen, ihmisen sielu puhdistuu ja pääsee ikuiseen lepoon.

Helvetti ja taivas on täällä maanpäällä. Valitsemmeko tien joka johtaa kohti omaa tuhoamme vai sitä mikä rakentaa meitä ja yhteiskuntaamme ja lähimmäistämme.

Emme me ole kukaan ihminen niin synnitön ja puhdas, että pääsisimme automaattisesti taivaaseen. Me pääsemme sinne Jumalan suuresta armosta ja sinä hetkenä Jumala ei katso kuka teki mitäkin vaan kysyy uskotko hyvään ja siihen mitä Jeesus kertoi lähimmäisen rakkaudesta.

Raamattua on tulkittu ja tulkitaan ihmisen toimesta yhä edelleen ja perustetaan kirkkoja ja lahkoja sen mukaan miten ihminen on tulkinnut Jumalan sanaa.

Se seuraammeko Jeesuksen opetusta ja Jumalan sanaa vai lahkon/kirkon oppeja on meistä itsestämme kiinni.
"Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Matt.12:50

Usko on jokaisen ihmisen ja Jumalan välinen asia ja toinen ihminen ei ole kylliksi suuri tai viisas sanomaan niin tai näin. Ainoa jolla on valta armahtaa on Jumala.

Uskotaan ja toivotaan, että hyvä voittaisi ja kaikki eläisimme elämämme niin että voisimme viimeisenä päivänä kohdata Jumalan.

Jumalan rakkaus ja armo ihmistä kohtaan on niin käsittämätön, että moni varmastikin on aivan ihmeissään miten hyvä ja rakastava Jumala onkaan meillä.
Mutta ikävä kyllä ihmisessä on se paha puoli, että hän haluaa itse määrätä ja määrittää mikä on Jumalalle kelpaavaa ja hyvää.
Se on sitä, että näkee toisessa sen puutteen, jota itsessään ei näe.

Vain täydellinen rakkaus karkoittaa pelon ja Jumala on rakkaus.

Rakastakaamme siis toinen toisiamme katsomatta siihen mitä aatetta ideologiaa edustamme.

Siunaten kaikkia;))

Äänestä

Jos ei ihminen muista enää sukulaisiaan tai muitakaan elämänsä aikaisia ihmissuhteitaan, niin mitä väliä sillä on, varsinkin kun ei edes muista helvetinkään olemassa oloa, saatikka sinun. Höh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vain huonoja vaihtoehtoja. kirjoitti:

Olen lukenut sen verran Raamattua, että tiedän siellä sanottavan että "pelastuvia" tulee olemaan vain vähän ja "kadotukseen" joutuvia paljon enemmän.Olen keskustellut em. asiasta myös uskovaisten kanssa ja heidänkin mukaan on tosiasia, että "Helvettiin" joutuu suurin osa ihmisistä(eli tämä ei siis ole juurikaan tulkinnanvarainen asia Raamatussa).Jos Helvettiin joutuvia on esim. 90% kaikista ihmisistä, tulee siellä olemaan myös uskovien perheenjäseniä ja ystäviä.Uskovat, miten voitte siis nauttia Taivaassa olostanne, jos tiedätte esim. äitisi tai hyvän ystäväsi viruvan Helvetissä.Eli siis kristinuskon mukaan on kaksi loppusijoituspaikkaa: Helvetti, jossa on sekä fyysisiä että henkisiä tuskia sekä toinen Helvetti jossa on henkisiä tuskia, jotka johtuvat perheenjäsenten ja ystävien kärsimysten aiheuttamasta myötäkärsimisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu