Suomessa on miljoona yksin asuvaa sinkkua

Eli 500 000 nirsoa naista jotka ovat nirsoja ja ovat ytm jännämiesten panoringeissä. Siksi me kunnolliset miehet emme pääse treffeille. Naiset ei tietenkään myönnä mitään että naiset ovat nirsoja tai panevat jännämiehiä mutta kyllä jokainen sen tajuaa.
31229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Haluaisitko olla se, jonka nainen valitsee jos ei saa haluamaansa?

Äänestä
  • Ihan sama, kunhan antaa reikää.

    Äänestä

He-hee-he. Herrassaan on tämäkin asia.

Äänestä

miehen jos haluaa. Kyse on pelkästään naisen haluamisesta. Nyt tilanne on se että yli 500 000 suominaista ei halua miestä.

Äänestä

Onneks on olemas sellaset pikkuhousut jotka suodattaa pierunhajun.

Äänestä
  • Haluaisin mieluummin sellaiset isot housut, jotka vahvistavat pierun hajua sekä myös ääntä.

    Äänestä

Katkeria miesten fantasioita on aina yhtä hauska lukea. Mitä enemmän näitä lukee, sitä naurettavammilta ne kuulostavat kun tuntee vähän todellistakin elämää.

Mitä enemmän näitä juttuja uskoo, sitä vaikeampaa on todellisessa elämässä (joka ei toimi yhtään niin, ja sitten tulee hirvee angsti vääntää kaikkea näkemäänsä teorian mukaiseksi), mutta eihän palstaäätämit toisaalta oikeaa elämää haluakaan.

Tämä on yksinäisten miesten hautausmaa. Tänne kun jää, vieraantuu niin muusta ihmiskkunnasta (johon myös naiset kuuluvat, toim. huom.) ei ulos enää pääse. Jää ikuisiksi ajoiksi palvelemaan muita katkeria vanhoja poikia ja heidän uusia vasallejaan.

Äänestä
  • Jos minä luen tutkimuksen netistä, että suomalaisella naisella on keskimäärin 15 seksikumppania, niin mitä muuta enää tarvitsee? Se on sellaista elämää, johon minä en halua olla osallisena. Tutkimus ei ole uskoa, vaan tietoa.

    Äänestä

  • sinkkua fantasiaa?

    Äänestä

  • onko 1 100 000 kirjoitti:

    sinkkua fantasiaa?

    panoringit, ytmit, se miten "systeemi" toimii..

    Äänestä

  • puhdas mies kirjoitti:

    Jos minä luen tutkimuksen netistä, että suomalaisella naisella on keskimäärin 15 seksikumppania, niin mitä muuta enää tarvitsee? Se on sellaista elämää, johon minä en halua olla osallisena. Tutkimus ei ole uskoa, vaan tietoa.

    Missä tommonen tutkimus ja tulos on julkaistu?

    Äänestä

  • wecef kirjoitti:

    panoringit, ytmit, se miten "systeemi" toimii..

    on todellinen:
    ätmi=ei saa pillua
    ytmi=saa pillua

    Ytmit pyörittävät panorinkejä, eli, pieni määrä miehiä nussii kaikki naiset.

    Äänestä

Tuolla vanhainkodeissa on tuhansittain sinkkunaisia vapaana. Osa heistäkin varmasti vielä neitsyitä ja todennäköisesti eurojakin tilillä. Ja eiku onnea kokeilemaan!

Äänestä
  • Käytetyissä naisissa ei ole mitään vikaa.

    Äänestä

  • Sinkkumies. kirjoitti:

    Käytetyissä naisissa ei ole mitään vikaa.

    Opintojen ja työn lisäksi elämään ei mahdu tällä hetkellä oikein mitään muuta. Ei pääse edes nirsoilemaan kun ei tapaa miehiä treffimielessä, varsinkaan missään panoringeissä. Kyllä nämä jutut ovat niin kaukana naisten arjesta.

    Äänestä

  • 2345 kirjoitti:

    Niinpä. Ja mitä enemmän päänsä täyttää palstasaduilla, sitä vaikeampaa on kohdata naisia ja naisten arkea sellaisena kuin ne ovat. Monella tapaa samanlaisina, joillain tapaa erilaisina.

    Äänestä

  • 2345 kirjoitti:

    Opintojen ja työn lisäksi elämään ei mahdu tällä hetkellä oikein mitään muuta. Ei pääse edes nirsoilemaan kun ei tapaa miehiä treffimielessä, varsinkaan missään panoringeissä. Kyllä nämä jutut ovat niin kaukana naisten arjesta.

    Ei mahdu?

    Eiköhän kysymys ole ihan omista valinnoista. Siis mahtuu jos haluat.

    Äänestä

  • PalstaTrolli kirjoitti:

    Ei mahdu?

    Eiköhän kysymys ole ihan omista valinnoista. Siis mahtuu jos haluat.

    ei halua miestä..

    Äänestä

500 000 nirsoa sinkkumiestä joile ei kelpaa kuin korkaamaton alle 25v. neitsyt

Äänestä
  • mies saa;)

    Äänestä

  • Minulla on kaksikymppinen kaveri, joka on nätti neitsyt opiskelijatyttö. Miksi ihmeessä hän valitsisi jonkun yli kolmekymppisen neitsytsedän?

    Äänestä

  • nainen antaa kirjoitti:

    mies saa;)

    Ehei, sä olet ihan liian vanhanaikainen. Nainen saa ja mies antaa, molemmat antaa, molemmat saa ;)

    Äänestä

  • jbjkklnskökl kirjoitti:

    Ehei, sä olet ihan liian vanhanaikainen. Nainen saa ja mies antaa, molemmat antaa, molemmat saa ;)

    ISIS-miesten toiminnassa.

    Äänestä

  • 200lol kirjoitti:

    Minulla on kaksikymppinen kaveri, joka on nätti neitsyt opiskelijatyttö. Miksi ihmeessä hän valitsisi jonkun yli kolmekymppisen neitsytsedän?

    Niinpä. Itsekin 21v. nätti opiskelijatyttö ja en todellakaan valitsisi 30 neitsytsetää, yäk.

    Äänestä

  • jessicaa_ kirjoitti:

    Niinpä. Itsekin 21v. nätti opiskelijatyttö ja en todellakaan valitsisi 30 neitsytsetää, yäk.

    panorinkejä pyörittävä jystärikarju kelpaa, nam nam.

    Äänestä

  • mutta 30+ kirjoitti:

    panorinkejä pyörittävä jystärikarju kelpaa, nam nam.

    Neitsytsetä ja jyystärikarju ovat siis ainoat vaihtoehdot. Ei saa haluta tavallista, mukavaa nuorta miestä. Eipä ihme, että naiset valitsevat sinkkuuden.

    Äänestä

  • 200lol kirjoitti:

    Neitsytsetä ja jyystärikarju ovat siis ainoat vaihtoehdot. Ei saa haluta tavallista, mukavaa nuorta miestä. Eipä ihme, että naiset valitsevat sinkkuuden.

    naiset eivät halua tavispoikia, nainen antaa, mies saa.

    Äänestä

  • mutta 30+ kirjoitti:

    naiset eivät halua tavispoikia, nainen antaa, mies saa.

    Jos käsitys suhteista tai seksistä on tasolla "nainen antaa, mies saa" niin ei ihme, että jää yksin. Jos tajuaa, että molemmat antaa ja saa, niin sillä pääsee jo pitkälle.

    Äänestä

  • eavwv kirjoitti:

    Jos käsitys suhteista tai seksistä on tasolla "nainen antaa, mies saa" niin ei ihme, että jää yksin. Jos tajuaa, että molemmat antaa ja saa, niin sillä pääsee jo pitkälle.

    Naiset jotka eivät halua antaa jäävät sinkuiksi, miehet jotka eivät saa jäävät sinkuiksi.

    Äänestä

  • mutta 30+ kirjoitti:

    Naiset jotka eivät halua antaa jäävät sinkuiksi, miehet jotka eivät saa jäävät sinkuiksi.

    Tässä taas ätmien logiikkaa, pitäisi antaa mutta olla puhdas neitsyt silti? Hahah ilmankos olette yksin ja kyllä se menee niin jos haluaasuhteen, että molemmat antavat ja saavat.

    Äänestä

  • lmjspådåkfwpe kirjoitti:

    Tässä taas ätmien logiikkaa, pitäisi antaa mutta olla puhdas neitsyt silti? Hahah ilmankos olette yksin ja kyllä se menee niin jos haluaasuhteen, että molemmat antavat ja saavat.

    Ei vaan saamisen ja antamisen logiikka. Ytmit saa, ätmit ei saa. Naiset antaa ytmeille, naiset ei anna ätmeille. Naiset antaa mtös panoringeissä ytmeille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kiltti atm kirjoitti:

Eli 500 000 nirsoa naista jotka ovat nirsoja ja ovat ytm jännämiesten panoringeissä. Siksi me kunnolliset miehet emme pääse treffeille. Naiset ei tietenkään myönnä mitään että naiset ovat nirsoja tai panevat jännämiehiä mutta kyllä jokainen sen tajuaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu