uusi duunini on kamala paikka

Masentunut

Aloitin vuoden alusta uudessa paikassa ja voihan h...... mihin olen pääni pistänyt. Se on täynnä loppuunpalaneita vanhoja kääkkiä, jotka ovat olleet siellä tosi kauan ja valittavat kaikesta ja mesoavat tosi pienistä asioista. Selän takana haukutaan koko ajan muita, muutamaa henkilöä varsinkin, joita ei huolita kahvi- ym. taukoseuraksi. Siellä on ihmisiä, jotka eivät sano esim. aamulla huomenta vaikka sä sanot, eivätkä tervehdi muutenkaan. Olen seurannut tähän asti turpa kiinni sivusta ja yrittänyt opetella omaa työtäni, mutta juuri äsken tossa kirjoitin yhden työnhakupaperin, eli tonne en todellakaan aio jäädä. Esimies on ihan samaa pataa. Kyseessä on hoitoalan työpaikka ja kaikki on naisia, patsi yksi. Tänään kun tulin töistä, muo vaan itketti, olen niin ahdistunut siitä ilmapiiristä. Työtilatkin ovat aivan onnettomat.

14

3841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koeta onnea !

      Vaihda alaa. Hoitoalalla on pilkkutauti, sekä nokkimis järjestys ja se on hyvin tarttuvaa.
      Olen päässyt läheltä seuraamaan tuota kaikkea ja voin sanoa, että AHDISTAA vieläkin kun muistelen.
      Joskus voi onni kuitenkin potkaista, toivotan sinulle onnea !

      • Insinööri

        ...huomannut että naisia ei saisi laittaa samaan paikkaa liian montaa. Se ei toimi työilmapiirin kannalta. Miesvaltaisilla työpaikoilla on paljon parempi työilmapiiri kuin naisvaltaisilla.

        Varmaan parempi että naisten keskuudessa olisi edes muutama mies.


      • Insinööri2
        Insinööri kirjoitti:

        ...huomannut että naisia ei saisi laittaa samaan paikkaa liian montaa. Se ei toimi työilmapiirin kannalta. Miesvaltaisilla työpaikoilla on paljon parempi työilmapiiri kuin naisvaltaisilla.

        Varmaan parempi että naisten keskuudessa olisi edes muutama mies.

        Luulin jo hetken että olen itse kirjoittanunt tuon :)


      • Anonyymi
        Insinööri2 kirjoitti:

        Luulin jo hetken että olen itse kirjoittanunt tuon :)

        Miesvaltaisillakin aloilla on paljon kiusaamista, syrjintää ja juoruiluja. Niitä ei vain käsitetä sellaisina, vaan "asian puhumisena" ja jos olet "mies", ei siitä sovi valittaa. Kokemusta on. Yhden työpaikan ilmapiiri parani huomattavasti, kun saatiin naisia enemmän työntekijöiksi ja pomokin vaihtu naiseksi, joka alkuvähättelyjen jälkeen muutti lopulta myrkyllisen ilmapiirin ihan erilaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miesvaltaisillakin aloilla on paljon kiusaamista, syrjintää ja juoruiluja. Niitä ei vain käsitetä sellaisina, vaan "asian puhumisena" ja jos olet "mies", ei siitä sovi valittaa. Kokemusta on. Yhden työpaikan ilmapiiri parani huomattavasti, kun saatiin naisia enemmän työntekijöiksi ja pomokin vaihtu naiseksi, joka alkuvähättelyjen jälkeen muutti lopulta myrkyllisen ilmapiirin ihan erilaiseksi.

        Ei kiitos, en tule teille töihin, älä edes unta näe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiitos, en tule teille töihin, älä edes unta näe.

        Koko urani historian aikana noin puolet pomoni ajasta oli nainen. Yleisesti ottaen naiset olivat selkeästi kiinnostuneita työstään, selviytyivät paremmin tuotantotehtävistä, selviytyivät paremmin johtamisesta ja heidän ohjauksessaan oli helpompi työskennellä, mikä autto koko työyhteisöä.


    • Hylätty

      Oletko samassa työpaikassa kuin minä??? No ei, et voi olla, koska en ole hoitoalalla. Meillä töissä on juuri tuollaista ja minä olen se hyljeksitty. Mulle ei koskaan kerrota mitään, kukaan ei tuu kahville tai syömään samaan pöytään, vaan oon aina yksin. Huomenta olen myös saanut sanoa minäkin vain itselleni, vastausta on turha odottaa, vain pois käännettyjä päitä. Kauankohan pää kestää tätä?!?

      • Masentunut täällä taas

        Näitä tällaisia työpaikkoja ilmeisesti riittää. Itse olen jo 40 v ja tämä on ehdottomasti ensimmäinen kerta kun törmään tällaiseen työyhteisöön ja toivottavasti viimeinen. Olen miettinyt sitäkin, että miksi nämä äidit,aviovaimot,koulutetut terveydenhuollon ihmiset voivat käyttäytyä noin. En ymmärrä. Minäkin saan syödä yksin, eikä kahviseuraakaan ole. Kukaan ei halua tutustua minuun, olen kuin ilmaa siellä. Tänään laitoin yhden hakemuksen, koska en todellakaan voi jäädä tuonne. Tai en halua. Haluan itse olla empaattinen, ystävällinen, mukava työkaveri, tuossa ilmapiirissä se on mahdotonta. Pahinta on myös se, että tämä idioottikäytös näkyy myös potilas-omaiskontakteissa. "Taasko se sen vaimo soittaa, voi ei... " ei ole mikään harvinainen lause tuolla ym.
        Olen kyllä työskennellyt isossa päiv.pkl:lla sairaalassa vuosikausia, ja siellä meillä oli tosi hyvä henki. Myös kokemusta lääkäriasemalta löytyy, eikä sielläkään tällaista ollut. En voi kyllä lähteä enää ulkomaille, täällä sitoo velat, perhe yms. asiat. Toivon vain löytäväni uuden työn. Suosittelen myös muissa samassa tilanteessa oleville lähtöä paikasta. Muuten ollaan kohta tosi ahdistuneita ja syödään lääkkeitä että jaksetaan arkea. Haluaisin mennä työhön iloisella mielellä ja työskennellä myös hyvällä mielellä.


    • Fry

      Olin Etelä-Suomessa eräässä MS-hoitolaitoksessa puolisen vuotta työharjoittelussa ja voi vittu! Kusipäisempiä ihmisiä saa hakemalla hakea. Vaihdoin samantien alaa, kun huomasin hoitoalan arjen.

      Oikein "ihania", "ihmisystävällisiä" ja "sosiaalisia" tapauksia.

      • Masentunut

        Ei ole tuo laitos. Nyt kun olen ystävieni kanssa asiaa puinut (hoitoalan ihmisiä), olemme huomanneet, että tosi usein nämä sairaalamaailmat ovat tämäntapaisia mätäpaisetyöpaikkoja. Onko se rankka työ? Motiivi on mennyt? Pahimmat tyypit ovat olleet siellä tosi kauan, ehkä siinäkin on syy. Valitetaan ja ollaan tympääntyneitä työhön, mutta ei osata vaihtaa työpaikkaakaan. Muo kyllä hävettää olla tuolla töissä, taas tänään kuulin/näin kamalaa käytösä omaisten tullessa katsomaan läheistään.


    • Juppe

      syksyllä muutin avoimin mielin pääkaupunkiseudulle, työvoimakoulutuksen ja siihen liittyvän työharjoittelupaikan takia. Saisin työkokemusta ja ehkä työpaikan harjoitteluyrityksessä. Mutta pomo pitää ilmaisena työntekijänä ja sihteeri vihaa minua yli kaiken. Kyttää kaikkea tekemistä ja jokaisesta pienestä virheestä on aina valittamassa ja kertomassa pomolle. Henkisesti tämä on todella raskasta, aamulla jos tuun paria minuuttia yli kahdeksan, niin heti mainitaan asiasta. Vielä kolme kokonaista viikkoa ja sit loppuu tää työvoimakoulutus ja harjoittelu.

      • pahamieli

        Tuttuuko?Äiti mä en mee enää kouluun,kiusaajat saapuvat.....Niin voisi kääntää Pomo hei,mä en tuu enää töihin,mä olen kans työpaikan (orja)olen se ainot joka ei viitsi karjua,haukkua muita,jne niimpä olen se jolle karjutaan,jota haukutaan,joka on ilmaa jossei ole sanottavaa,luulisi että työelämässä ollaan aikuisia?että pystyttäis kommunikoimaan,vaan ei.ja monesti sen työ ympäristön kurjuus on pomosta kiinni,tai sen luomasta ympäristöstä,eikö vain?


    • asiat kuriin!

      Tuo mitä ole kokenut on jotain sellaista mitä kenenkään ei tulisi kohdata. Itse olen ollut samassa tilanteessa ja tiedän kuinka ahdistavia ne hienot keski-ikäiset naiset vaihdevuodineen voivatkaan olla. Ollaan niin hienoja ja ylpeitä että oikein oksettaa. Sitten kun aiot heittää huulta, ollaan niin kuin äimän käkenä ja nokka pystyssä ohitetaan toisen sanoma.Inhottavaa! Olisi hyvä jos jokaiseen hoitolaitokseen saataisiin jonkinlainen olojenvalvoja, joka tutustuisi työympäristöön ja siinä oleviin epäkohtiin varsinkin juuri kanssakäymisen tasolla. Sellaiset käppänät joutaisivat itse petiin makaamaan, jotka vain piruilevat ja luulevat itsestään liikoja työpaikallaan!

    • Anonyymi

      tjaa. Itselläni onkin käynyt hyvä tsäkä. Olen jo työurani loppupuolella. Aina on ollut kivoja duunikavereita ja työssä olen viihtynyt aika kivastikin eri ikäisten kanssa. Useampia työpaikkoja on ollut matkan varrella., Kukapa sitä nyt yhdessä paikassa viettää vuodesta toiseen, Sitä kun haluaa uudistua ja kehittyä ammatilisesti ja katsella maailmaa eri tulokulmista. Pysyy vireessä ja tikissä paremmin. tv yks kipusisko Turusta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      216
      2886
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      170
      2539
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1072
    5. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1028
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      978
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      323
      946
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe