Nyt kun edesmenneen valtakunnanjohtaja Pekka Siitoinin kuolemasta on kulunut pian vuosi, olisi jo korkea aika valita Suomelle uusi Valtakunnanjohtaja.
Michael Aalto toimi jo 1980-luvulla KDP:n toiminnassa mukana ja tunsi hyvin Siitoinin.
Hän oli pitkään uusnatsien kakkosmies Suomessa.
Näin ollen Suomen uusi Valtakunnanjohtaja tulisi olla Michael Aalto.
http://galleria.suomi24.fi/Komentaja

Vastaukset 9
Vanhimmat
Vai että Aallosta uusi Valtakunnanpelle? Luulisi hänen nyt uskoontulonsa jälkeen kieltäytyvän moisesta kunniasta...
valtakunnanjohtajaksi Ben Zyskowiczia. Hän pystyisi lobbaamaan kdp:n kaiken kansan tietouteen
Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin aikoinaan nimesi opetuslapsensa Suomisen. seuraajakseen, koska Suominen. osasi parhaiten ottaa suohin Pekka Siittimeltä.
Todiste:
http://www.xs4all.nl/~docmskin/images/02a.jpg
Tämä on viimeinen varoitus. teistä saatta tulla valtakunnan itäisten läänien prefektori mutta valtakunnan ylin johto kuuluu johtajalle.
Edellä oleva esimerkki on taas kerran osoitus tämän palstan anti-kansallisten kirjoittajien homofantasioista. Idioottmaisten herjausten kohteista tuollaiset jutut eivät kerro yhtään mitään, kirjoittajista itsestään kylläkin.

Lisäksi kirjoitetaan taas toisten nimimerkeillä. Hävetkää raukat!
aivan elävästi Shrek.
(boing) Pick ME! (boing) Pick ME! (boing) Pick Me! (boing)...
En kannata Michael Aaltoa Suomen uudeksi valtakunnanjohtajaksi.
Tuota... Minun mielestäni seuraavan Valtakunnan Johtajan valinta on yksin KDP-puolueen sisäinen asia. Puoluekokous tekee aikanaan päätöksen Siitoimen seuraajasta ja tekee sen toivon mukaan demokraattisessa järjestyksessä kunnioittaen Suomalaisen parlamentarismin henkeä ja sääntöjä.