Exät ja Facebook

Mun mies haluu pitää exiä Facessa, koska ei haluu poistaa ketään. Vaikka se sattuiskin muhun. Ja kaiken lisäksi suhteen aluksi valehteli, ettei hänen Facessa ole edes säätöjä. Oisin vielä voinut hyväksyä ne exät Facessa suhteen alussa, jos olis ollu rehellinen ja sanonu että niitä on.

Nyt sitten ihmettelee, kun en halua pitää sormusta, vaikka itse petti luottamuksen valehtelemalla.

Mulle ainakin luottamus on se suhteen perusta. Soronoo!
28360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

ehkä pettäminen on vahva sana mutta ymmärrän kyllä sinua. Me tehtiin puolison kanssa sopimus muutaman isomman riidan jälkeen että kaikki joiden kanssa on edes romanttisesti keskusteltu poistetaan ja bännätään facesta. Kumpikin sitten oman harkintansa mukaan myös suoritti operaation. Luotan häneen että hän poisti kaikki, ainakin poisti kaikki jotka itse tiedän ja saman tein itsekin. Kaikki lähti.

Ja tunnustan että helpotti henkisesti itselläkin, ei enää tunnon tuskia jos joku ex haluaa jutella. Ei ole numeroita, ei mitään kontakteja kehenkään. Miksi olisi? Ei ex:t ole kavereita, ne on ex:ä. Kaverit on kavereita ja ex:llä/ex:ssä on aina joku muu intressi mukana eikä niihin tarvi olla yhteidessä elleivät ole lasten vanhempia.

Äänestä
  • Lähtökohtaisesti en tajua että jos ryhtyy parisuhteeseen niin miksi pitäisi muiden kanssa romanttisesti keskustella feississä?? Ennen nykyistä suhdetta olen toki minäkin, vapaana miehenä, jotakin romanttista höpötellyt joidenkin naisten kanssa (en exien) mutta kun uusi suhde alkoi niin tietty lopetin höpisemisen, sanoin vain että olen löytänyt kumppanin ja palauttanut keskustelut asiatasolle. Ketään ei ole tarvinut blokata kavereista, kaikki ymmärsivät ja onnittelivatkin. Sen jälkeen vain asiakeskustelua heidän kanssaan. Romanttiset höpinät käydään kumppanin kanssa.

    Äänestä

  • miesvm_1967x kirjoitti:

    Lähtökohtaisesti en tajua että jos ryhtyy parisuhteeseen niin miksi pitäisi muiden kanssa romanttisesti keskustella feississä?? Ennen nykyistä suhdetta olen toki minäkin, vapaana miehenä, jotakin romanttista höpötellyt joidenkin naisten kanssa (en exien) mutta kun uusi suhde alkoi niin tietty lopetin höpisemisen, sanoin vain että olen löytänyt kumppanin ja palauttanut keskustelut asiatasolle. Ketään ei ole tarvinut blokata kavereista, kaikki ymmärsivät ja onnittelivatkin. Sen jälkeen vain asiakeskustelua heidän kanssaan. Romanttiset höpinät käydään kumppanin kanssa.

    Eiku korjaan, yhden olen blokannut mutta syystä että hän unelmoi liikaa yhteisestä elämästä ja itki kaikkea päivittäin. Eikä meillä ollut mitään yhteistä joten miksi kiusata toisiamme, näin paremmaksi blokata hänet, ei sitä itkua kukaan täysjärkinen olis kestäny, ihme että itekin niin kauan sitä voivottelua ja valitusta kuuntelin. Siinä vaiheessa siis kun ei ole muuta keskusteltavaa kuin toisen epäonni ja sen päivittäinen jauhaminen niin kannattaa oman mielenterveyden takia poistua kuviosta. Onneksi löysi toisen miehen, pienensi mun omantunnon kuormaa :D

    vapaina mekin oltiin kun ne romanttiset keskustelut on käyty ja taisit tuossa korjauksessasi juuri täydentää oman operaation perimmäisen syyn. Kun ei ole syytä olla fb:ssä niin voi hyvin poistaa. Yleisesti en usko että yksikään mimmi joiden kanssa olen romanttisesti jutellut on suurella sydämmellä kannustamassa parisuhdettani. Sen tajuamiseen meni hetki kuitenkin. Kaikilla meillä on intressi, on se mikä se sitten onkaan, olla jonkun kaverina facessa. Ja hyvä muistaa että siellä jaetaan myös oman elämän tärkeitä asioita jotka ei kuulu välttämättä kaiken kansan hämmästeltäviksi

    Äänestä

  • miesvm_1967x kirjoitti:

    Eiku korjaan, yhden olen blokannut mutta syystä että hän unelmoi liikaa yhteisestä elämästä ja itki kaikkea päivittäin. Eikä meillä ollut mitään yhteistä joten miksi kiusata toisiamme, näin paremmaksi blokata hänet, ei sitä itkua kukaan täysjärkinen olis kestäny, ihme että itekin niin kauan sitä voivottelua ja valitusta kuuntelin. Siinä vaiheessa siis kun ei ole muuta keskusteltavaa kuin toisen epäonni ja sen päivittäinen jauhaminen niin kannattaa oman mielenterveyden takia poistua kuviosta. Onneksi löysi toisen miehen, pienensi mun omantunnon kuormaa :D

    täydennän vielä, minulla oli pari mimmiä jotka eivät tajunneet lopettaa pommittamista vaikka sanoin olevani parisuhteessa. Ja hänellä niitä oli useampia, ja kun mies ei lopeta niin siinä alkoi jo mullakin pää meneen vihreeksi. Eli tämä se perimmäinen syy oli. Eämä vain on helpompaa kun ei tarvi vahtia auki jäänyttä tietokonetta.

    Äänestä

  • Me olemme jo aikuisia, -/-40 v, ja voin kyllä sanoa, että meillä molemmilla on exiä, jotka ovat kavereita. Veikkaisin että miehelläni on ex-tyttöystäviä, hoitoja, deittejä tms ainakin lähemmäs 20 kpl... Osa heistä edelleen lähtisi mieheni matkaan, jos miestä kiinnostais. Mutta ei häntä kiinnosta. On kasvanut "menojensa" ohi. Fiksu ja kypsä mies. Meillä on onnellinen perhe, johon molemmat ovat sitoutuneet.

    Ja minullakin on muutama entinen deitti naamalan kavereissa. Mitään peliä ei ole, enkä sellaista ole pitänyt sen jälkeen, kun miehen kanssa rupesimme seurustelemaan.

    Meillä on sopimus, että olemme muiden naisten/miesten kanssa samalla tavalla jutuissa, kun voisimme olla silloin, jos oma kumppani on kainalossa koko ajan. Eli ainahan ihmisten kanssa voi jutella, kysyä kuulumisia ja vaikka työhommista. Mutta siihen se jää.

    Aloittajankin kannattaisi luottaa mieheensä.

    Ja jos epäkypsästi ajattelen, niin tavallaan on ihan hauskaakin, että mieheni entiset jätetyt deitit näkevät naamalassa, että mies on vakiintunut minun kanssani... :)

    Äänestä

  • Hkokoko kirjoitti:

    Me olemme jo aikuisia, -/-40 v, ja voin kyllä sanoa, että meillä molemmilla on exiä, jotka ovat kavereita. Veikkaisin että miehelläni on ex-tyttöystäviä, hoitoja, deittejä tms ainakin lähemmäs 20 kpl... Osa heistä edelleen lähtisi mieheni matkaan, jos miestä kiinnostais. Mutta ei häntä kiinnosta. On kasvanut "menojensa" ohi. Fiksu ja kypsä mies. Meillä on onnellinen perhe, johon molemmat ovat sitoutuneet.

    Ja minullakin on muutama entinen deitti naamalan kavereissa. Mitään peliä ei ole, enkä sellaista ole pitänyt sen jälkeen, kun miehen kanssa rupesimme seurustelemaan.

    Meillä on sopimus, että olemme muiden naisten/miesten kanssa samalla tavalla jutuissa, kun voisimme olla silloin, jos oma kumppani on kainalossa koko ajan. Eli ainahan ihmisten kanssa voi jutella, kysyä kuulumisia ja vaikka työhommista. Mutta siihen se jää.

    Aloittajankin kannattaisi luottaa mieheensä.

    Ja jos epäkypsästi ajattelen, niin tavallaan on ihan hauskaakin, että mieheni entiset jätetyt deitit näkevät naamalassa, että mies on vakiintunut minun kanssani... :)

    Ymmärrän pointtisi, mutta itselle tuottaa vaikeuksia ymmärtää sitä, miksi haluaa pitää tiettyjä exiään Facessa. Nämä kun käyvät aina "tykkäämässä", kun vaihtaa profiilikuvaansa.

    Äänestä

  • Soronoo kirjoitti:

    Ymmärrän pointtisi, mutta itselle tuottaa vaikeuksia ymmärtää sitä, miksi haluaa pitää tiettyjä exiään Facessa. Nämä kun käyvät aina "tykkäämässä", kun vaihtaa profiilikuvaansa.

    Itse huomasin sellaisen erikoisuuden jossain välissä että ex:t tykkäs vain niistä kuvista missä puoliso oli yksin ja kun oltiin yhdessä niin niistä ei tykätty koskaan. Kyllä tuo kertoo intressistä aika selvästi

    Äänestä

  • Tarkkana kirjoitti:

    No ei välttämättä kerro! Exäni on fbkaveri ja ihan kaunis nainen joten yleensä tykkäsin hänen kuvista. Sitten löi hynttyyt yhteen aivan karsean pärstän omistavan tyypin kanssa. Ei niistä yhteiskuvista voi vaan tykätä kun tyyppi on niin ruma. Kerran juttelin kaverin kanssa aiheesta ja se epäili että olen vain mustasukkainen ja pidän siksi rumana. Näytin sillekin yhtä yhteiskuvaa ja se säikähti ja nauroi "ei helvetti mitä ton naamalle on tapahtunut?"

    Äänestä

  • näixilleen kirjoitti:

    Täydensit juuri sen mitä tarkoitin, jos et välittäis niin olisit happy hänen parisuhteestaan

    Äänestä

  • Sillai noin kirjoitti:

    Täydensit juuri sen mitä tarkoitin, jos et välittäis niin olisit happy hänen parisuhteestaan

    Minähän olen tosi happy hänen parisuhteestaan mut kerroin vain että on mahdotonta tykätä heidän yhteisistä kuvistaan. Koita nyt keskittyä siihen mitä ihmeiset sanoo, kommunikaatiota katsos

    Äänestä

  • näixilleen kirjoitti:

    Minähän olen tosi happy hänen parisuhteestaan mut kerroin vain että on mahdotonta tykätä heidän yhteisistä kuvistaan. Koita nyt keskittyä siihen mitä ihmeiset sanoo, kommunikaatiota katsos

    Mitä väliä sillä on miltä se puoliso sun silmissä näyttää jos hän on tyytyväinen? Eihän sillä pitäisi tässä tapauksessa olla sinulle mitään väliä?

    Äänestä

  • Tarkkana kirjoitti:

    Itse huomasin sellaisen erikoisuuden jossain välissä että ex:t tykkäs vain niistä kuvista missä puoliso oli yksin ja kun oltiin yhdessä niin niistä ei tykätty koskaan. Kyllä tuo kertoo intressistä aika selvästi

    Mutta minä en ymmärrä sitä, että mitä sillä on väliä? Jos kaksi ihmistä on onnellisessa ja luottavassa parisuhteessa, niin ketä kiinnostaa, vaikka tyrkyllä olisi molemmille muitakin? Minä tiedän, että varmasti on miehestäni kiinnostuneita naisia, ja minusta kiinnostuneita miehiä. Olisihan se sääli, jos olisimme yhdessä vain siksi, ettei muille kelvannut.;)

    Eli jos luottaa, niin ihan sama vaikka joku muukin olisi kiinnostunut. Olkoot naamalassa, tulkoot kahvilassa juttelemaan jne. Saahan sitä tuttuja olla. Jos eivät ole häiriöksi, niin mitään syytä en näe niitä poistella naamalasta. Jos eivät osaa käyttäytyä, vaan esim ehdottelevat useammin kuin kerran jotain epäsopivaa varatulle, niin siinä tapauksessa on perusteltua poistaa naamalan listalta. Ei kumppanin takia, vaan siksi että saa itse elellä rauhassa.:)

    Äänestä

  • Kdkskendnn kirjoitti:

    Mitä väliä sillä on miltä se puoliso sun silmissä näyttää jos hän on tyytyväinen? Eihän sillä pitäisi tässä tapauksessa olla sinulle mitään väliä?

    Ei hitto osaatko ollenkaan lukea? Kerroin että miksi pidän exän kuvista ja miksi en pidä yhteisistä kuvista puolisonsa kanssa, vaikka minulla ei ole intressejä exääni kohtaan. Mahtuuko tämä siis päähäsi ollenkaan?

    Äänestä

  • näixilleen kirjoitti:

    Ei hitto osaatko ollenkaan lukea? Kerroin että miksi pidän exän kuvista ja miksi en pidä yhteisistä kuvista puolisonsa kanssa, vaikka minulla ei ole intressejä exääni kohtaan. Mahtuuko tämä siis päähäsi ollenkaan?

    Ei, en ymmärrä lainkaan. Olet täysin epälooginen kirjoituksissasi

    Äänestä

Jos miesystäväni alkaisi kytätä, ketä minulla on FB-kavereissa, saati vaatia poistamaan sieltä ihmisiä, niin todennäköisesti se olisi hän, joka poistuisi elämästäni. Kyllä hän silloin osoittautuisi ihan erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä hänestä uskon.

Fb ei ylipäänsä ole minulle "romanttisten keskustelujen" foorumi. Se on kontaktiverkosto. On siellä exäkin, koska vaikka me olemme eronneet jo vuosia sitten, niin meillä on edelleen yhteinen harrastus johon liittyviin keskusteluihin osallistumme ja josta saatamme toisillemme vinkata (esim. tulevat tilaisuudet, lehtijutut aiheesta yms). Ja yhteisiä ystäviä, joiden keskusteluketjuihin osallistumme.

En jaksa ymmärtää, miksi FB on joillekin niin suuri ongelma.

Äänestä
  • "En jaksa ymmärtää, miksi FB on joillekin niin suuri ongelma"

    No jotkut vaan rakentaa elämäänsä liiaksi sen varaan ja sen kautta. Mä en onneksi rakentanut sen varaan mitään, pidin jalat ihan vaan maassa, en digimaassa. Ongelmahan siitä tulee jos feissin kautta elää elämäänsä ja kun kuvioihin astuu uusi konkreettinen kumppani jolle "ei voi" näyttää sitä todellisuutta että on pälpättänyt itsestään ihan pöljän feississä, romanttisestikin. Kumppanillani on mun lupa tutkia mun feissijutut ihan milloin vain, toki esitin toiveeni siitä että vaikka olen joidenkin naisten kanssa käynyt syvällisiäkin keskusteluja, ettei hän lukisi niitä koska mitään syytä ei ole olla mustis ja toisekseen ne olivat luottamuksellisia keskusteluja joten olisi näitä ystäviä kohtaan periaatteellisestikin väärin että joku "ulkopuolinen" saisi lukea meidän keskustelut. Pettäisin silloin toisen luottamuksen. Lupa on mutta käsittääkseni kumppani on kunnioittanut mun toivettani eikä ole niitä juttuja tsiigaillu.. eikä siihen tosiaan ole mitään syytäkään, ehkä kunnioituksestani toista kohtaan vain sulaisi palanen pois. En myönnä enkä kiellä, odotan rehtiä kohtelua :)

    Äänestä

  • Fb ei ole sulle suuri ongelma mutta jos jäbä pyytäisi sinua poistamaan ex armeijan niin pistäisit jäbän pihalle? Oliko tuo kovin loogista?

    Äänestä

  • Fb fani kuitenkin kirjoitti:

    Fb ei ole sulle suuri ongelma mutta jos jäbä pyytäisi sinua poistamaan ex armeijan niin pistäisit jäbän pihalle? Oliko tuo kovin loogista?

    "hän silloin osoittautuisi ihan erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä hänestä uskon."

    Jos miesystäväni osoittautuisi turhasta mustasukkaiseksi niin miettisin kyllä, että mitä hän seuraavaksi vaatisi. Ensin exät pois FB-ystävistä, sitten en ehkä saisi enää osallistua samoihin keskusteluryhmiin heidän kanssaan, seuraavaksi hän ehkä haluaisi päästä lukemaan yksityisviestini, sitten kieltäisi minua ylipäänsä tapaamasta miespuolisia ystäviä ja tuttavia, jne.

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    En edelleenkään ymmärrä tuota vimmaa pitää yhteyttä exiin

    Äänestä

  • Kskskskss kirjoitti:

    En edelleenkään ymmärrä tuota vimmaa pitää yhteyttä exiin

    "meillä on edelleen yhteinen harrastus johon liittyviin keskusteluihin osallistumme ja josta saatamme toisillemme vinkata (esim. tulevat tilaisuudet, lehtijutut aiheesta yms). Ja yhteisiä ystäviä, joiden keskusteluketjuihin osallistumme."

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    "meillä on edelleen yhteinen harrastus johon liittyviin keskusteluihin osallistumme ja josta saatamme toisillemme vinkata (esim. tulevat tilaisuudet, lehtijutut aiheesta yms). Ja yhteisiä ystäviä, joiden keskusteluketjuihin osallistumme."

    Sun tapauksessa ymmärrettävää, yleisesti kun katselee näitä kommentteja niin kauhee puolustus siitä että 'minulla on oikeus'. Exien stalkkaaminen ja kyttääminen tuntuu olevan näiden pohjalta erittäin tärkeä asia. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä tuota lainkaan ja ymmärrän heitä joita se ärsyttää. Jos kyseessä on lyhyt suhde ja ei lapsia niin mitä pirua niitä roikottaa mukanaan? Toi on nykypäivän versio siitä kun teininä merkittiin sängyn päätyyn kuinka monta panoa on saatu elämän varrella. Minulla ei kiinnosta exien tekemiset tippaakaan, enkä halua heidän kanssaan jakaa mitään omia elämän vaiheita mistään asiasta. Ne eivät yksinkertaisesti kuulu heille. Samoin on puolisoni osalta, en halua että minun yksityisyyttäni jaetaan joillekin panoille menneisyydestä. Kuten sanoin, ex vaimoni on fb:ssä vain sen vuoksi että lasten asioiden hoidosta tulee välillä jotain keskusteltavaa. Mitä tulee ystäväpiiriin, meillä on hyvin vähän yhteisiä ystäviä nykyisellään, lähinnä jotain sukulaisia kummankin puolelta. Mutta eroni oli siisti ja rauhallinen jonka vuoksi on pystytty keskustelemaan ja kunnioittamaan toisiamme.

    Äänestä

  • Fkkdldllavzvdv kirjoitti:

    Ja tosiaan näiden ex "panojen" osalta, en vain ymmärrä tuota vimmaa. Sen verran pitäisi puolisoaan kunnioittaa että kuuntelee mikä ärsyttää. Ei nämä ole mitään hallinta-asioita, ihmiset on mustasukkaisia, haluavat pitää tietyt asiat yksityisinä jne. Valitettavasti noista kommenteista yllä käy hyvin usein ilmi että kyseessä on puhdas mielenkiinto ex:n tekemisiin kuten esim toi yksi joka arvosteli ex:n nykyisen puolison ulkonäköä. Mahtaakohan kundi tietää mitä mimminsä ex keskustelee hänestä kavereidensa kanssa. Nuo on juuri niitä asioita minkä vuoksi noi kaikki ex pitää lanata heti pois kun tarve niiden roikottamiselle loppuu, on se tarve sitten mikä tahansa

    Äänestä

kysy ensin miksi haluat että poistaa ex:t? jos vasaus on oma pelko että jotain on menossa vanhojen kanssa, keskustele ja kerro. jos vastaus on että pidät heitä kauniimpina / ihanempina jne kun itseäsi keskustele itsesi kanssa, miksi niin on.
aina pitää muistaa että jokaisella on historia ja ex on aina jostain syystä ex.

jos jotain säätöä on eli viesti menee yli "mitä kuuluu" keskusteluiden kannattaa puhua, kertoa että loukkaa / häiritsee. jos toine hömistyneenä katselee ja ihmettelee miksi en voi ex.n bikinikuviin kommentoida "olisimpa ollut siellä" kannattaa harkita onko toinen valmis parisuhteeseen ja ennenkaikkea selvittää mitä hänelle parisuhde on. jos sen omia periaatteita vastaisesti "vanhojen säätöjen vikittely" niin ei kun kantapäät yhteen ja erisuuntiin.

omalla miesystävälläni on kaksi ex naista fb kavereissa. sitä mitä viestittelevät en tiedä, en näe tarpeelliseksi kytätä. miehen ex vaimo on upean näköinen blondi, mutta luonne on kaikkea muuta kuin upea ja siitä syystä hän on ex. mies myös tietää että minun rajat ja jos ne ylittää eli ex.n (tai uuden tuttavuuden) mukaan lähtee niin voi samalla sekunnilla sanoa minulle hyvästi.

itsellänikin on pari exää kavereissa, miehelle olen ne kertonut kun tuli puheeksi. hän myös tietää miksi ex on ex eli historian heidän suhteen.

Äänestä
  • Lähinnä mietityttää, miksi haluaa pitää niitä henkilöitä, joiden kanssa ollut jotain juttua/lyhyitä suhteitaan Facessa. Olemme jo vakiintuneet pari vuotta sitten. Olen vuosien varrella pariin otteeseen kysynyt asiasta, ja vastaus on ollut, "ettei FB ole hänelle niin tärkeä". Kerroin kuitenkin samalla hänelle, että itseäni loukkaa, jos siellä on tuollaisia ihmisiä, joilla joku jo mainitsikin, on varmasti erinäisiä intressejä.

    Miksi siis ei poistaisi näitä, jos FB ei olisi itselle tärkeä? Kysymyksessä kun ei kuitenkaan ole sellaisia henkilöitä, joiden kanssa olisi yhteisiä harrastuksia, lapsia jne.

    Mene ja tiedä, vaikeeta on välillä ymmärtää.

    Äänestä

Luottamus on suhteen perusta. Näinhän se on, mutta miksi sitten itse olet niin epäluuloinen? Eikö kontrollointi ja epäilyksessä eläminen ole loppujen lopuksi aika raskasta ja turhauttavaa?

Hanki itsellesi itsetunto tai joka vaikka kiva harrastus, kyllä se siitä helpottaa.

Äänestä
  • Taisin aloitusviestissäni mainita, että "suhteen aluksi valehteli, ettei hänen Facessa ole edes säätöjä". Haluaisin kyllä luottaa häneen.

    Äänestä

Jos haluatte kuulua kyseiseen palveluun niin hyväksykää kolmannet pyörät elämäänne. Face on siitä ihmeellinen keksintö että siellä on hyväksyttävää pitää exiä kavereina kun tosielämässä ne pitää olla aina pois pyyhittyinä elämästä. Itse olen päälle kolmekymppinen mies ja kyllästyin aikanaan koko faceen sen takia kun naisystävillä oli järjestään kaikilla exiä ja yhdenillan panoja ja ihan vaan jotain ihme miehiä siellä aina olkapäänä ja lohtuna eli "kaverina" joten kyllästyin koko palveluun. Itse poistin profiilin ja en halua naista jolla on kyseinen profiili. Olen mielummin yksin. Sattuikin että törmäsin treffeillä naiseen joka sanoi että "en muuten kuulu faceen enkä tule koskaan kuulumaan ja pidän yhteyttä ihmisiin puhelimitse ja tapaamalla livenä" joten otin yhteyttä. Nyt me facettomat outoudet olemme yhdessä ilman kolmansia pyöriä jotka luonnollisesti ovat "ihan vaan kavereita"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Soronoo kirjoitti:

Mun mies haluu pitää exiä Facessa, koska ei haluu poistaa ketään. Vaikka se sattuiskin muhun. Ja kaiken lisäksi suhteen aluksi valehteli, ettei hänen Facessa ole edes säätöjä. Oisin vielä voinut hyväksyä ne exät Facessa suhteen alussa, jos olis ollu rehellinen ja sanonu että niitä on.

Nyt sitten ihmettelee, kun en halua pitää sormusta, vaikka itse petti luottamuksen valehtelemalla.

Mulle ainakin luottamus on se suhteen perusta. Soronoo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu