Oikominen helppoa ja huoletonta!

Minulla (28v) ollut kohta 1.5v tavalliset valkoisen väriset hammaskojeet ylhäällä ja alhaalla eikä ole ollut mitään ongelmia! Vaikka aluksi peloteltiin ja tulihan sitä täältä netistäkin luettua jotain tarinoita ongelmista.
Aluksi toki kojeet tuntuivat oudoilta ja jopa epämukavilta, mutta äkkiä niihin tottui. Itsellä pelkästään esteettisistä syistä, eli varsinaisia ongelmia ei ole ollut. Hampaiden välit vain olleet paikoin aika isojakin :) Aikuisiällä toki hampaiden siirtyminen hitaampaa, mutta silti osa hampaista siirtyi yllättävän nopeasti.

Aluksi tietenkin sitä söi ja pureskeli hyvinkin varovasti, mutta kyllä sitä aika äkkiä alkoi syömään kaikkea ja kojeetkin unohtaa ajan myötä helposti tälläkin saralla. Hampaita tulee kyllä pestyä ehkä jo luonnostaan tavallista pidempään, mutta hyvin pitkälti pelkästään sähköharjalla.

Tällä hetkellä ei ole mitään kiirettä edes saada näitä pois. Kustannuksia toki seuraan, eikä sekään ole ylittänyt arviota. Kustannuksia tulee alkuvaiheessa aika paljon, mutta alun jälkeen pelkästään kojeiden kiristely n. 1krt/kk maksaa itsellä yksityisellä n. 130e. Kiristelyjä voi tehdä myös esim. suuhygienistit, jolloin kustannukset toki pienemmät.

Ja mitä tulee siihen monelle tärkeimpään asiaan, niin varmasti osa on kojeet nähnytkin suussani. Se taitaa riippua aika paljon ihmisen suun rakenteesta. Peilin edessä voit puhua ja katsoa, miten hampaat näkyvät :) Ei kaikki "hyvä hampaisetkaan" hymyile hampaat näkyvillä. Harva kojeista kuitenkaan mitään kyselee, jossain koulussa nuorilla se on varmasti toista.. Aikuisiällä se on ehkä myös merkki, että sulla on vähän sitä ylimääräistä rahaakin :)

Rohkeasti vain oikominen käyntiin jos siellä joku miettii, se on kuitenkin (yleensä) vain pieni aika elämästä!
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Riippuen toki suun yleisestä voinnista ja kojeiden mallista, reikiintymistä pelotellaan turhan paljon. Jo pelkästään sähköharjatkin ovat kehittyneet niin paljon, että "apuharjojen" käyttö on vähän kyseenalaista. Retentiokaaret ym. hammasrivin taakse laitettavat kojeet voi olla sitten toinen juttu..

Yleensä kuitenkin nuorilla ja lapsilla on hammasraudat ja siinä iässä myös reikiintyminen tietääkseni yleisempää yleinen välinpitämöttömyys suunhoitoon. Joten pelottelu tämän suhteen ehkä ihan hyvästä.

Mitä ylipäänsä oikomiseen tulee, niin se on niin tapauskohtaista. Joillain voi kestää pienetkin oikomiset pitkään ja päinvastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gfad kirjoitti:

Minulla (28v) ollut kohta 1.5v tavalliset valkoisen väriset hammaskojeet ylhäällä ja alhaalla eikä ole ollut mitään ongelmia! Vaikka aluksi peloteltiin ja tulihan sitä täältä netistäkin luettua jotain tarinoita ongelmista.
Aluksi toki kojeet tuntuivat oudoilta ja jopa epämukavilta, mutta äkkiä niihin tottui. Itsellä pelkästään esteettisistä syistä, eli varsinaisia ongelmia ei ole ollut. Hampaiden välit vain olleet paikoin aika isojakin :) Aikuisiällä toki hampaiden siirtyminen hitaampaa, mutta silti osa hampaista siirtyi yllättävän nopeasti.

Aluksi tietenkin sitä söi ja pureskeli hyvinkin varovasti, mutta kyllä sitä aika äkkiä alkoi syömään kaikkea ja kojeetkin unohtaa ajan myötä helposti tälläkin saralla. Hampaita tulee kyllä pestyä ehkä jo luonnostaan tavallista pidempään, mutta hyvin pitkälti pelkästään sähköharjalla.

Tällä hetkellä ei ole mitään kiirettä edes saada näitä pois. Kustannuksia toki seuraan, eikä sekään ole ylittänyt arviota. Kustannuksia tulee alkuvaiheessa aika paljon, mutta alun jälkeen pelkästään kojeiden kiristely n. 1krt/kk maksaa itsellä yksityisellä n. 130e. Kiristelyjä voi tehdä myös esim. suuhygienistit, jolloin kustannukset toki pienemmät.

Ja mitä tulee siihen monelle tärkeimpään asiaan, niin varmasti osa on kojeet nähnytkin suussani. Se taitaa riippua aika paljon ihmisen suun rakenteesta. Peilin edessä voit puhua ja katsoa, miten hampaat näkyvät :) Ei kaikki "hyvä hampaisetkaan" hymyile hampaat näkyvillä. Harva kojeista kuitenkaan mitään kyselee, jossain koulussa nuorilla se on varmasti toista.. Aikuisiällä se on ehkä myös merkki, että sulla on vähän sitä ylimääräistä rahaakin :)

Rohkeasti vain oikominen käyntiin jos siellä joku miettii, se on kuitenkin (yleensä) vain pieni aika elämästä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu