Zoo

Astuttuani ulos huomasin ensimmäiseksi, että räystäiltä tippui vesi. Kesä, ajattelin. Oli tammikuun alkupuolisko. Huoneenlämpöinen tuuli kävi kasvoillani, siirsi minua pois ajankohtaan kuuluvasta synkkyydestä. Sankari-isä työnsi edelläni lastenvaunuja kohti bussipysäkkiä. Oli kassia ja lapsia, valtavasti puhetta.

Istuin mahdollisimman pitkään kurditaustaisen naisen kanssa öisessä kahvihuoneessa, ja keskustelin elämästä tämän laitoksen seinien ulkopuolella, siellä, jossa oikea elämä oli. Työminämme oli sangen retorinen, vihreä ja haluttu. Kahvi oli pahaa.

Jopa niin yksinkertainen asia, kuin valitus kahvin laadusta, voi yhdistää ihmiset tosiinsa näiden elinajaksi. Hissi nousi kerrokseemme. Jätimme pahan kahvin pöydälle ja kiiruhdimme pitkin käytävää kohti avautuvaa valoa. Huomasin ajattelevani kesää. Kykenin tekemään mitä tahansa vain ajattelemalla kesää.

(naurua)
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikeastaan on vain yksi asia maailmassa, josta en kykenisi keskustelemaan satunnaisen ihmisen kanssa, ja se on tämä saitti.

Kukaan ei tiedä tämä olemassaolosta mitään.

(globaalia naurua(

Äänestä
  • Eli tämä on yksityinen päiväkirjan sivu, johon nyt kirjoitan. Kaikenlainen valitus asian tilasta on sekä naurettavaa että turhaa.

    (reps)

    Äänestä

  • Sonne kirjoitti:

    Eli tämä on yksityinen päiväkirjan sivu, johon nyt kirjoitan. Kaikenlainen valitus asian tilasta on sekä naurettavaa että turhaa.

    (reps)

    Piste.

    (pisteyttävää naurua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sonne kirjoitti:

Astuttuani ulos huomasin ensimmäiseksi, että räystäiltä tippui vesi. Kesä, ajattelin. Oli tammikuun alkupuolisko. Huoneenlämpöinen tuuli kävi kasvoillani, siirsi minua pois ajankohtaan kuuluvasta synkkyydestä. Sankari-isä työnsi edelläni lastenvaunuja kohti bussipysäkkiä. Oli kassia ja lapsia, valtavasti puhetta.

Istuin mahdollisimman pitkään kurditaustaisen naisen kanssa öisessä kahvihuoneessa, ja keskustelin elämästä tämän laitoksen seinien ulkopuolella, siellä, jossa oikea elämä oli. Työminämme oli sangen retorinen, vihreä ja haluttu. Kahvi oli pahaa.

Jopa niin yksinkertainen asia, kuin valitus kahvin laadusta, voi yhdistää ihmiset tosiinsa näiden elinajaksi. Hissi nousi kerrokseemme. Jätimme pahan kahvin pöydälle ja kiiruhdimme pitkin käytävää kohti avautuvaa valoa. Huomasin ajattelevani kesää. Kykenin tekemään mitä tahansa vain ajattelemalla kesää.

(naurua)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu