Avopuolisoni jäi nolosti kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä loppuvuodesta. Olemme olleet yhdessä nyt vuoden ja asuneet yhdessä virallisesti reilun puoli vuotta. Kaikki on tuntunut menevän niin luontevasti eteenpäin ja tuntunut hyvälle. Olemme myös antaneet perheenlisäyksellä luvan tulla kun on tullakseen. Olemme kolmenkympin molemmin puolin, avopuolisoni minua kuusi vuotta vanhempi.
Mieheni sai jo kesällä tekstiviestejä lähipaikkakunnalla asuvalta naiselta, joka oli jo aiemmin nähnyt mieheni ilmoituksen nettideittipalstalla. Joka siis oli ollut olemassa ennen kuin tapasimme ja siellä mekin tavattiin. Sovimme sitten kuitenkin jo kuluneen vuoden alkupuolella että molemmat poistavat profiilinsa ja niin teimme. No, tämä nainen sai ystävänsä kautta oikean nimen selville ja mistä lie numeron ja alkoi sitten viestitellä. Kesällä mieheni kertoi avoimesti näistä viesteistä ja vastasikin napakasti naiselle että on aloittanut parisuhteen. Viestittely loppui. Nyt sitten loppuvuodesta sain itse kuulla tutulta jonka vanha opiskelukaveri oli esitellyt millaisen miehen kanssa viestittelee ja tuttuni tunnisti hänet minun mieheksi. Sitten tältä tutulta kuulin koko jutusta. Mieheni ei ollut sanonut mitään ja jouduin sitten itse kysymään että oletko pettänyt. Sanoo että ei ole. Tekstiviestien sisältö jäi nyt tuttavani kertoman varaan sekä toki sitten mieheni kertomaan. Tutulta kuulin että viesteissä oli keskusteltu lemmen hetkistä, mieheni oli tiedustellut kuvaa nähtäväksi jne. Mieheni oli myös kehoittanut naista olemaan laittamatta viestiä tiettyinäi aikoina jottei kotona tule tilannetta... Jne..
No, kun kuulin, olin aivan varma että tämä oli tässä. En voi uskoa miksi joku tekee noin. Mistä voisin tietää mitä on oikeasti tapahtunut... Toki meillä on ollut yhdessä olo todella tiivistä ja tiedän melkein koko ajan missä mieheni on ja on ollut. Mutta sitten taas olen päivät töissä itse 40 km päässä missä mieheni ja missä asumme, joten epäilys iski, tapahtuuko siellä päivisin jotain. En jaksanut olla vihainen, olin vaan niin pettynyt ja epävarma. Tätä yhdessä surimme ja mieheni pyysi etten jättäisi häntä vaan pohtisin omia tuntemuksia vielä. En jättänyt häntä. Sanoin, että toistaiseksi en voi häneen tai häneen sanaansa luottaa ja että katsotaan mihin tämä vie. Hän vaikutti ymmärtävänsä asian ja että nyt on yhdessä tehtävä tämän parisuhteen eteen töitä.
Tämän stoorin jälkeen kysyn, olenko teidän mielestänne epäireilu ja toiminko väärin kun olen nyt pyytänyt miestäni olemaan lähtemättä poikien reissuun joka heillä oli suunnitteilla keväällä? Mieheni itse ehdotti tätä ensin, että ei lähtisi, silloin kun jäi kiinni. Sitten mieli muuttui ja olikin lähdössä mutta minä sanoin että nyt ei kyllä luottamusta taida siihen riittää. Mieheni on nyt mielestäni kanssani samalla linjalla tai sitten vaan tyytynyt kohtaloonsa ja tajunnut että itse hän sen kaiken meni sotkemaan kun hölmöili. Tähän on vielä lisättävä että olivat mieheni ja hänen kaverinsa viestitelleet tästä tekstarinaisesta ja hänet olivat ottamassa mukaan poikien reissuun. Kuulemma ihan vitsillä, mutta silti ei minua naurattanut. Tämä oli ehkä se jyrkin syy miksi en halua hänen menevän. No, nyt sitten tämä mieheni kaveri kääntää tämän tietysti minun syyksi ja on vaatimassa minulta jo reissuun käyttämiään rahojaan takaisin jne. Mieheni kanssa hänellä ei ole mitään epäselvää asiassa. Itse en ole jaksanut tuohon kaveriin nyt energiaani kohdistaa koska en edes juurikaan häntä tunne, emmekä ole saaneet tutustumiseen mahdollisuutta. Tämä kaveri on aiemmin lähetellyt miehelleni jotain naisten pornahtavia tanssivideoita, vaikka tietää että olemme yhdessä. Hänellä on itsellään myös vaimo.
En tiedä mikä olisi nyt oikea ratkaisu. Tämä tuntuu itsestä nyt hyvälle. En haluaisi tästä miehestä erota koska olen itse niin kovin rakastunut ja ihastunut häneen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Minun mielipiteeni tuohon reissuun on, että ei oikeastaan kannata kieltää. Et voi parisuhteessanne häntä kuitenkaan ikuisesti ja alituiseen valvoa, ja jos hän haluaisi pettää sinua, hän tekee sen joka tapauksessa. Lisääkö reissuun lähtemättä jättäminen luottamustasi miestä kohtaan? Jos, niin miten? Jättääkö hän kaikki muutkin reissut tekemättä? Onko mitään, miten hän voisi todistaa sinulle, ettei petä? Vai onko reissukielto hänelle rangaistus? Miksi siis oikeastaan kiellät reissun?
Pointtina siis se, että luulisi onnistuneen reissun pikemminkin tuovan teitä lähemmäs toisianne ja rajoittamisen etäännyttävän.
" olin aivan varma että tämä oli tässä"
Minulle olisi ainakin riittänyt. Kun luottamus menee, niin etenkään tuollaisen tyhmän tapauksen jälkeen en jaksaisi odotella sen palaamista.
Ei nyt täysin avautunut, että viestittelikö miehesi todellisuudessakin tämän toisen naisen kanssa vai onko puhe vain toisen käden tietoa? Sen verran olen elämäni aikana tullut kusetetuksi tällaisilla "tiedoilla", että sitä epäilen ensimmäisenä....
Ensinnäkin tulee tunne että miehesi ei ole ollut lähdössä kaverin kanssa vaan tämän panonsa vuoksi. Et voi olla varma että suhde on ohi, varsinkaan kun niehen mieli reissun suhteen on muuttunut. Tekstisi antoi kuvan että olet kiltti ja haluat mieklyttää muita, älä edes yritä petturia. Se kostautuu sulle monin kertaisesti. Älä syytä itseäsi jos haluat sitoutumista, äläkä jää suhteeseen jos näet että miehestäsi ei siihen ole. Kun joku on uskoton ja ymmärtää tehneensä väärin, hän haluaa kaikin tavoin korjata virheensä jos ei ynmärrä muuten ei hän myöskään ole suhteen jatkamisen arvoinen. Anna tuta kkuinka hänen tekonsa loukkasi, jos haluatte vielä jatkaa sun on luotettava, mutta hän ynmärtää jättää tuollaiset reissut väliin. Älä ole liian kiltti.
Kuulostaa omituiselta että tutun kautta oli ottanut selville numeron ja kuviakaan ei ollut vaihdettu muka. Kuulostaa puhtaalta valheelta! Nainen ei ikinä tavoittele tuntematonta miestä noin innokkaasti eli numerot on kyllä vaihdettu eri tavoin!!
Näinköhän sun mies koskaan poisti profiiliaan netistä? Selitellä ainakin osaa. Eiköhän sillä ole koko ajan verkot vesillä ja uuden hölmöläisen haku menossa. Aika mauton vitsi ottaa mukaan vieras nainen reissuun. Meinasivatko harrastaa kimppakivaa?
Et sä voi miestäsi kieltää menemästä minnekään. Mies itse tekee valintansa aikuisena ihmisenä.
Jätä tuo jätkä.
Petturi ja peluri, mikä peluri.
Sitä saa, mitä tilaa.
Luuletko, että nettideittipalstoilla on sitoutumiseen halukkaita ihmisiä?
Epäilen.
Olet typerä, jos jatkat.
Pistäkää nyt se lastentekohaave ainakin jäihin. Ei ole liittonne siinä kunnossa, että perheenlisäys olisi ajankohtaista.
Miehesi nettideittailee edelleen,.viestittelee ja tapailee naisia tai naista. Deittipalstojen pelurien vitsaus sairaus..ikävä kyllä, johon hyväuskoiset kiltit sortuvat.
Älä hanki lasta vielä tämän tontun kanssa! Kun nyt on jo epäselvyyksiä suhteen alussa, niin onpa aika huolestuttavaa.
oletko ihan varma et viestittely jatkui naisen tai naisten kanssa? ja että hän on oikeasti pettänyt sinua. voitko lukea viestit? pystyykö siellä deittisivustolla käymään katsomassa onko miehesi profiili vielä siellä sittenkin?
ei nyt kyllä kannata vauvaa hankkia ja asiat on noin epävarmalla pohjalla. epäilen että miehesi deitti profiili löytyy edelleen netistä,jos käyt kattomassa ja sen olemassa oloonkin o varaan joku "todella hyvä" selitys