Tervehdys kaikki äidit.. olen 25v äityli ja meillä on 9kk vanha tyttö. miten jaksatte touhuta päivät lapsienne kanssa? ITSE KYLLÄ TUNTUU ettei jaksa. Päivät on vahtimista kun neiti on kova menemään.Illalla olen hirmu väsynyt ja ei jaksa enää mitään.
äityli
sannak
81390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mitäs läksit
Luulitko, että lapsen saatuasi saisit makoilla vain sohvalla ja katsella tv:tä? No niinhän se ei mene. Ensimmäisen vuoden ajan ollaan lähes koko ajan väsyneitä ja sille ei voi mitään.
Koita nyt järjestellä kotisi mahdollisuuksien mukaan sellaiseksi ettei neitisi pääse vaarallisiin paikkoihin/tekemään pahojaan. Meillä on ainakin keittiöön pääsy kielletty kokonaan paitsi ruoka-aikoina, koiraportti on tähän tarpeeseen erittäin hyvä.
Tee kaikki kotityöt, mitä tarvitsee lapsesi ollessa hereillä ja lepää päiväunien aikaan. Ja senhän oletkin varmasti oppinutkin, että nukkumaan samaan aikaan kun lapsi...
Ja paras vinkki jaksamiseen: Pitäkää hauskaa. Nauttikaa lapsenne lapsuudesta, sitä ei pitkää kestä. Huumoria arkeen.
Muistathan kuitenkin tarkkailla tilannetta, ettei kysymys ole masennuksesta?
Jos vain mahdollista ota kerran viikossa omaa aikaa, että tyttö on isänsä kanssa ja tietysti aina olisi hyväksi jos saisitte vaikka joka toinen viikko käydä kahdestaan esim. syömässä.
Tässä pari linkkivinkkiä väsyneille/masentuneille äideille:
http://welcome.to/Mammatuki
www.aima.fi
www.lapsiperhe.net/unihiekka/
Meillä vaimolla vähän samaa ongelmaa, kun on kaksi pientä lasta, jotka eivät tietystikään nuku yhtä aikaa, vaan näyttävät sopineen vuorotyöaikataulun.
Nuku silloin, kun nukuttaa - vaikka sitten pienokaisen rytmiin. Miehesi tulisi ymmärtää, että sinäkin tarvitset unta. Siispä äiti iltasella "päikkäreille", kun isi hoitaa lasta. Jos ei nyt joka päivä, niin ainakin kerran viikossa. Viikonloppuna isukki voi myös lähteä ulkoilemaan lapsen kanssa, saatpa sinä siitäkin lepotauon.
Olisiko käynyt niin, että olet väsynyt tekemisen puutteeseen. Mielestäni 1 lapsi hoitoineen ei työllistä tarpeeksi, eli päivistäsi puuttuu virikkeitä.
Älä anna lapsen "määrätä" vaan ohjaa päiväjärjestys pikkuhiljaa itsellesi sopivammaksi. Nouskaa aikaisin, ulkoilkaa, tavatkaa muita lapsia ja äitejä. Päivällä lapselle hommia; lelujen keräämistä, yhteistä lukemista. Lapsi mahdollisimman pienenä mukaan kotitöihin ja pihalla kävelemään heti kun kykenee.
Hanki kirppikseltä huonompia vaatteita, joissa voi vaikka vähän sotata. Päiväunet suunnilleen samaan aikaan päivittäin eikä kovin myöhäiseksi niin saat muksun aikaisin nukkumaan. Jää itsellesi "omaa" aikaa hetki.
Hurjan hyviä neuvoja. Tommosia minäkin olisin voinut jakaa vielä muutama vuosi sitten, vielä puoli vuotta sitten, kun tämä nyt reilu 1 vuotias oli vauva-asteella.
Ajattelin, että kunhan organisoin, toimin niin ja näin itse, ja sitten otan lapsen mukaan siihen ja tähän hommaan, niin johan sujuu eikä tule tunnetta, että homma leviää käsistä, ei tule tunnetta, ettei jää aikaa itselle ollenkaan, eikä ole illallakaan väsynyt.
Mutta kun se ei mene aina noin, ohjekirjojen mukaan.
Joskus jo aamu alkaa huonosti, lapsen aamu siis. Ruokailu on huutoa, kaikki kiukuttaa ja suututtaa eikä mikään kelpaa eikä ole hyvin. Ulkona ei viihdy, rattaissa kävelyllä ei viihdy, ei halua leikkiä yksin, ei yhdessä, haluaa syliin mutta ei viihdy siinä..... ja koko ajan, ihan kaiken aikaa, roikkuu siellä missä ei pitäisi.
Kun silmänsä kääntää toisaalle, niin muksu roikkuu kaksin käsin kaapin ovissa (onneksi lukitut).
Onneksi voin illalla siirtää homman isälle, samoin viikonloppuisin.
Käymme pari kertaa vkossa äiti-lapsi-touhuissa.
Yksi lapsi hoitoneen kyllä työllistää ainkin minut ihan riittävästi. Tekemistä olisi enemmänkin, en vain ennätä. En voi neuloa, muksu könyää syliin ja minulla on puikot käsissä.
Lelujen kerääminen, kotitöihin mukaan ottaminen ei ainakaan tämän kanssa onnistukaan kuten vanhempien lasten kanssa. Luulin minäkin, että onnistuisi kun vaan opettaa ja opastaa. Mutta kun ei tämän kanssa.. Tämä ipana sählää sillä tavalla, että jos haluan myös luututa, kerätä ne lelut, laittaa vaatteet kaappiin, on ne kaikki tehtävä silloin kun muksu nukkuu päikkäreitä tai isä on jo kotona.
Minulla siis on jo vanhempia lapsia, jotka olivat jo hyvin pienenäkin mukana mm. leipomassa, ojentamassa pyykkejä, keräämässä leluja. Mutta ei, tämä lapsi ei. Hän vaan on tämmönen sählääjä. Pyykin ripustaminen menee jo hupaisaksi: muksu vetää pyykkiä lattialle koneesta, lähtee sitten juoksemaan pitkin huushollia puhdas tyynyliina kädessä. Jos kylppärin ovi on kiinni, hän alkaa tutkia vessanpyttyä, vessaharjaa, viemäriaukkoa (suihkutilasta), purkaa hyllyä jossa on shampoot.....
Että semmosta täällä-
Alkuperäiselle vaan jaksamista ja voimia.
Kyllä välillä tuntui että kaikki on ihan p******stä. Lapsi nukkui n 5 kuukautisesta hyvin yöllä - 01.00 - 8.30. Päivällä päikkärit oli kiven takana, justiinsa kun oli saanut kahvin kuppiin ja lehden eteen, niin eikös tämä herännyt (päivällä nukkui max 45 min/reissu). Sitten jossain vaiheessa se helpotti.
Koeta päästä lapsen kanssa johonkin yökylään niin, että joku ottaa lapsen aamulla kun se herää ja saat itse nukkua. Kokeilin kun tyttö oli 1 v 5 kk ja heräsin päivällä puoli yhdeltä....
Laita se ukko sitä lasta hoitamaan joka päivä kun tulee duunista. Kai se töitä tekee? Tai jos ette kaksi raukkaa sitä lasta jaksa hoitaa, niin pankaa hoitoon, että saat levätä!!!
Minä menin oman lapsen täyttäessä 10 kk kolmivuoroduuniini. Joskus lapselle ei ollut yövuoron jälkeen hoitopaikkaa, niin valvoinpa sitten päiväunille asti lapsen kanssa. Tosin en nukkunut kyllä töihin menon jälkeen puoleen vuoteen montaa tuntia yössä, kun lapselle nousivat hampaat, ja hän itkeskeli sen takia öisin paljon. Niin ja pienenä oli tietysti se koliikki!
Kaiken lisäksi jaksoin touhuta ja tehdä tyttären kanssa kaikkea, ja nauttia jokaisesta päivästä vaikka välistä väsyttikin niin pirusti. Kerrankin kun tytär oli n. 3 v. istuin wc-pytyllä meisseli kädessä ja itkin elämän vaikeutta, kun lavuaarin hajulukon ruuvi ei suostunut aukeamaan , niin tyttö tuli ja halasi, sekä sanoi: "elä äiti itke, kyllä se aukeaa." Siihenpä se elämän vaikeuden itkeminen sitten loppui - kuinka elämä voikin olla niin uskomattoman yksinkertaista.
Ai niin ja meinasi vielä unohtua, ettei minulla sitä ukkoakaan ollut, ihan kahdestaan oltiin. No miksi sitten jaksoin? Siksi, koska rakkaus omaan lapseen, menee yli kaiken muun, ja se kasvaa päivä päivältä, vuosi vuodelta - täyttää koko sydämen! Eikä se ole minulta hurskastelua, vaan sitä oppia jota olen omilta vanhemmiltani saanut.