Tapailen keski-ikäistä fiksua, koulutettua, miellyttävän näköistä ja sosiaalisesti notkeaa miestä. Hän on ollut niin kauan yksin, ettei tiedä miten koskettaisi. Nauttii äärettömän paljon läheisyydestä ja silittelystäni. Hän ei ole koskaan elänyt kenenkään kanssa saman katon alla. Hänen taustojaan kysyessäni kuulin, että hän joutuu jatkuvasti vastaamaan kysymyksiin perheettömyydestään. Tämän vuoksi en kysele tässä vaiheessa enempää. Olen tuntenut hänet kymmenen vuotta ja vasta äskettäin on alettu tutustua lähemmin. Pohdin aikaisemmin, selittääkö hänen tilannettaan homous. Ei, hän kiihottuu silminnähden läheisyydestämme ja etumus pullottaa kutsuvasti. Vaatteiden vähentämiseen emme ole kuitenkaan vielä päätyneet, koska kumpikaan ei ole ollut siihen valmis.
Kuorensa alla kovasti tunteellinen ja monesti tunteensa näyttävä mies. Voiko olla satutettu kovasti joskus? Olenhan minäkin ollut yli kaksi vuotta yksin, mutta en osaa kuvitella elämääni ilman suhdetta montaa vuotta. Vai voiko siihen vain liukua huomaamattaan, jos ei etsi aktiivisesti kumppania. Oletko sinä ollut pitkään yksin jossain elämän vaiheessa ja miksi?
Kuorensa alla kovasti tunteellinen ja monesti tunteensa näyttävä mies. Voiko olla satutettu kovasti joskus? Olenhan minäkin ollut yli kaksi vuotta yksin, mutta en osaa kuvitella elämääni ilman suhdetta montaa vuotta. Vai voiko siihen vain liukua huomaamattaan, jos ei etsi aktiivisesti kumppania. Oletko sinä ollut pitkään yksin jossain elämän vaiheessa ja miksi?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kunhan tutustut häneen lähemmin, voi vastaus löytyä kysymykseesi.. Parisuhteessa tai jo tapailuaikana voi toisesta tulla sellaisia negatiivisia piirteitä esiin, mitä ei ystävät, sukulaiset tai edes oman vanhemmat tiedä toisessa olevan.
Ensimmäinen seksisessionnekin voi paljastaa paljon.. itselläni on kokemusta parista pikkuruisesti varustetusta miehestä vailla mitään halua tyydyttää nainen.. seksi on kuitenkin suhteessa niin tärkeä osa, että jos se ei toimi, vaikka kuinka etumus pullottaisikin, niin itse en ainakaan ala suhdetta rakentelemaan.
Niin, vastaus varmasti löytyy, jos tapailette pidempään. Myös biseksuaalisuus tai jokin muu erikoisempi seksuaalinen mieltymys voi olla syynä. Jos mies olisi sosiaalisesti estynyt niin silloin voisi jokin pettymys selittää, mutta jos hän on sosiaalisesti notkea, niin entäpä sitten vain se, ettei häntä parisuhde kiinnosta.
Kyllähän sitoutumisen vaikeus on omanlaisensa psykologinen häiriö sekin. Eli tunteet loppuvat, kun toisen tunteet syvenevät ja tulee taas uusi ihastumisen kohde, joka on parempi. Kukaan ei ole tarpeeksi hyvä, jos läheisyys pelottaa. Naista vaihtamalla se ei parane, vaan täytyisi olla halua selvittää mistä tuo johtuu. Mutta monet yksinelävät miehet ovat tyytyväisiä elämäänsä naisten vaihtuessa ja pitävät sitä parhaana vaihtoehtona, jos naisseuraa kerran helposti löytyy seksiinkin. Eivät kaikki halua elää parisuhteessa, joten ei kannata automaattisesti "säälitellä" moista elämänkohtaloa. Itsehän me elämämme rakennamme mieleiseksi ja olemme siitä vastuussa.
En itse lähtisi rakentelemaan kovin herkästi jo ikääntyneen, koskaan parisuhteessa elämättömän kanssa mitään parisuhdekuvitelmia. Onhan parisuhteessa eläminenkin jo iso osa elämänkokemusta vähänkin vanhemmalla ihmisellä. Parisuhteessa joutuu itsensä ja omat virheensä kohtaamaan väkisinkin, mutta yksin elävällä ei ole ollut sellaista elämänkokemusta. Oma elämä voi olla hyvä ilman yhdessä asumista ja sitoutumista.
Tuollaiset puheet, että "olen ollut niin kauan yksin, etten tiedä miten koskettaisi" kuulostavat minusta suoraan sanoen vähän sellaiselta naisiin menevän miehen lirkutteluilta. Monet sen tapaiset miehet, jotka nauttivat poikamieselämästä ovat juuri hyviä vetoamaan puheillaan ja tuntemuksillaan, joten en ehkä ihan kaikkea uskoisi, mitä melko tuntematon uusi tuttavuus kertoilee. Varsinkin, jos se kovasti itseen vetoaa, niin ehkä hän vain osaa käsitellä naisia.
Toivon, että olen väärässä ja liian kyyninen :) Monesti ihminen uskoo helposti sellaista, minkä toivoo olevan totta. Itselleni tuollaiset puheet ovat vähän sellainen varoitusmerkki miehissä.
Olin yksin pitkään, seitsemän vuotta, monestakin syystä. Edellinen ero oli sen verran kova juttu, etten pariin vuoteen sen jälkeen ollut edes kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Sitten, kun kiinnostus taas heräsi, niin ei sopivaa miestä ihan heti tullut vastaan. Miehellä, jonka kanssa nyt seurustelen, oli hänelläkin vuosia sinkkuelämää ennen kohtaamistamme (ei ihan niin montaa kuitenkaan kuin minulla).
Näiden kuukausien aikana, mitä nyt on tunnettu, en kyllä ole huomannut hänessä mitään outoa. Vietämme yhdessä viikonloput ja tapaamme 1-2 kertaa viikolla, eli aikaisempiin suhteisiini verrattuna olemme paljon enemmän yhdessä. Kummallakin on takanaan yksi avioliitto.
Omaan ystäväpiiriini kuuluu useita 40 naisia, joilla on hyvinkin monia vuosia yksinelämää jo takanaan. Ei vapaita tuon ikäluokan miehiä kasva joka oksalla, ainakaan jos etsii ongelmatonta, työelämässä olevaa ja mahdollisesti koulutettua.
Itsellä on ollut välillä muutamia vuosia etten ole seurustellut, tapaillut kyllä miehiä. Mutta olen vähän sen sorttinen, että jos ei nappaa niin ei nappaa, en viitsi tapailla miestä joka ei kiinnosta ja sytytä. Mieluummin silmät auki josko löytyisi sellainen joka nappaa! Jos joku ajattelee että onko tuo lesbo, niin sitten ei voi kuin nauraa.
Ja totta, tuo että ei tiedä miten koskettelisi, voi olla pelimiehen lirkuttelupuhetta naisille. Mulla on kaverina yksi pelimies ja hän lirkuttelee naisille, että ei ole sekstaillut eronsa jälkeen puoleen vuoteen. Kun tarvii tunteita jne. Ja pah, tälläkin miehellä on joka viikonloppu eri nainen kierroksessa. Ja kun keksi tinderin, niin naisia tuli vaan lisää. Että ei kannata aina uskoa kaikkea ihan 100 %
Koska aikuistuin ja aloin kaivat elämänkumppania panokumppanin lisäksi:)
Yksin olemisen syynä voi olla yksinkertaisesti se, ettei ole koskaan ihastunut kehenkään.
Ihastuin ammoin nykyiseen vaimooni, mutten ole kokenut mitään vastaavanlaista vuosikymmeniin. Jos jäisin yksin, en pidä todennäköisenä, että sattuisin rakastumaan. Enhän edes törmää naisiin elämässäni.
Aivan mahtavaa, näin monta asiallista vastausta! Kiitos kaikille tähän mennessä vastanneille.
On käynyt mielessäni tuo sama asia kuin mitä muutamat jo toivatkin esille. Kokemattomuutta voi esittää saadakseen sympatiaa ja ehkä anteeksi taitamattomuuttaan. Kokemattomuus ja hvyät sosiaaliset taidot eivät oikein käy yksiin. Ammatissaan hän joutuu miettimään käytöstään tarkkaan ja asettelemaan sanansa oikein (ei ole myyntimies), joten sikäli voisi olla vain esitystä. Toisaalta kokemattomuuden hän on ottanut ohimennen puheeksi vain kahdesti, joten ei hän sillä koko ajan ratsasta. Tietenkin katson häntä ihastuneen naisen silmin valikoivasti ja vapaasti tulkiten :) Se antaumus, millä hän pienestä hellittelystä nauttii, on jotain erityistä. Monta ihmistä minäkin olen tähän mennessä tavannut ja elämästä oppinut, mutta hyvin aidolta hänen reaktionsa tuntuvat. Huvittaa, miten tarkkaan häntä seuraan ja analysoin. Sanotaan, että pupillit suurenevat mielihyvää kokiessa. Tässä tapauksessa näyttää pitävän paikkansa, sydämen sykekin nousee hillittömäksi ja kädet hikoavat.
Hyvät sosiaaliset taidot eivät tietenkään tarkoita, että haluaisi olla parisuhteessa, mutta parantavat valmiuksia vrt. harvasanainen jörrikkä, jota ei tiedä, mitä puhuisi. Voihan hän saada tyydytyksen muiden ihmisten kanssa olemisesta työssään ja haluaa omistaa vapaa-aikansa kokonaan itselleen. Miehillä ei ehkä pariutumisvietti ole niin vahva kuin naisilla. Ehkä antoisa työ korvaa elämän tätä puolta ja sitten keski-ikäisenä huomaa, että niin vain on käynyt, että parisuhdetta ja perhettä ei ole.
Aika mysteeri koko mies, eiköhän se siitä ajan myötä selviä. Lukisin edelleen mielelläni muiden tarinoita yksin olemisen syistä.
Miksi naisten pitää aina miettiä että jossakin on varmasti jotain vikaa, miksi ei voi vain tutustua ja ottaa itse selvää asiasta.
Aina tätä "tyhjässä ravintolassa on varmasti jotain vikaa" ajattelua..
Ei "vikaa", vaan syyn etsimistä. Oma mielikuvitus ei riitä keksimään kaikkia mahdollisia ihmimillisiä syitä, siksi halusin kuulla toisten omakohtaisia kokemuksia. Eikä kaikkeen tarvitse olla erityistä syytä, niin vain on käynyt. Toisaalta jos tietäisi tai aavistaisi, osaisi suhtautua enempi ymmärryksellä. No joo, me naiset ollaan tällaisia saivartelijoita ja halutaan tietää kaikki :) Ihan hyvässä tarkoituksessa.
Jostain syystä se menee niin että kelpuutatte kuitenkin niitä ns renttuja ja pelimiehiä kellä on ollut paljon naisia ilman mitään epäröintiä.
Naisen mielestä mies jolla ollut paljon naisia kuulostaa hyvältä ja mies joka ollut pitkään yksin on epäilyttävä tapaus?
Ei se noin mene. Ääripäät eli sekä kukasta kukkaan lentäjät että täysin yksin eläneet epäilyttävät naisia. Noista kahdesta vakituiseen suhteeseen kuitenkin houkuttaa enemmän ikisinkku näinä tautisina aikoina (niin kuin ap:takin houkuttaa). Jatkuvasti naista vaihtavaa miestä ei suurin osa naisista ota mistään hinnasta kuin korkeintaan yhdeksi illaksi, jos nainen harrastaa yhden illan suhteita. Useimmat eivät harrasta.
Jos aloittajan miesystävällä on poikuus tallella, eikä kehtaa sanoa sitä. Mitä jos tekisit hienovaraisen aloitteen ja alkaisit hyväillä miestä varovasti "sieltä". Hän ei uskalla aloitetta tehdä, koska pelkää, että alkaisit syyttää häntä pelkäksi seksinvonkaajaksi. Seksiä kehiin nainen! Äläkä paheksu, jos häneltä tulee heti.
Onhan noissa vastauksissa totuuden siemeniä siellä täällä. Se kuitenkin menee sillälailla että mitä pidempään on ollut yksin, sitä helpompaa se on. Yksinoloon ajautuu yhä syvemmälle ja siitä alkaa pitää. Tietää että kaksin olisi parempi mutta yksinolo on turvallista. Kukaan ei pysty satuttamaan kun ei pääse liian lähelle. Sillälailla menee vuosi, toinenkin.. kohta viides jne. Elämä on juuri sellaista kuin sen itse haluaa, asunto juuri niin kuin haluaa jne. Ketään ei tarvitse ottaa huomioon, kenenkään pillin mukaan ei tarvitse hyppiä jne. Jos vielä taloudellisesti elämä on kunnossa ja ikääkin sen verran ettei hormoonit juoksuta niin yksinolo pitkittyy vaikka loppuiäksi.
Naisen täytyy olla hyvä ja ennenkaikkea luottamuksen arvoinen että turvallisesta yksinolosta uskaltautuu pois. Ja seksielämän uudelleen aloittaminen vuosien jälkeen ei ole maailman helpoin temppu.
Joku on tietysti erimieltä kanssani mutta väitän olevani oman elämäni asiantuntija.
Ai, kun kuulostaa yksinäisen elämä houkuttelevalta.
Jaa, itsellä on mennyt aina niin, että yksin on parempi, kuin kaksin. Parisuhteissa alkaa aina ennemmin tai myöhemmin mättää moni asia, sitten pitää olla selvittelemässä sitä, tätä ja tuota tapahtumaa ja tunnetta..
Tässä minustakin tuntuu olevan ikisinkkumiehen ajatus niiden tuttavamiesten piirissä, jotka eivät ole olleet koskaan pidemmässä parisuhteessa (suhteet kestäneet pari kuukautta). He ovat näin sanoneet ihan itse, että suhteesta on vain liikaa vaivaa ja mitä kauemmin menee niin seksikään ei enää niin paljon kiinnosta että jaksaisi nähdä vaivaa.
He ovat yksin, koska se on heidän mielestään helppoa ja tuntuu ihan hyvältä eivätkä kaipaa parisuhdetta. Siksi en ainakaan minä alkaisi hevillä kuvittelemaan, että rakentaisin parisuhdetta tällaisen miehen kanssa. Sehän on ihan totta, ettei mikään ihmissuhde kehity eikä voi edes olla olemassa ainaisesti ongelmattomana ja helppona. Ei parisuhde ei ystävyyssuhde eikä mikään muukaan suhde mutta parisuhde kuitenkin noista vaativin.
Ei siinä elämäntavassa ole mielestäni mitään sanomista muilla eikä arvostelemista. Eläisin ehkä itsekin niin ihan mielelläni.
On helppoa olla yksin ja silti kaivata parisuhdetta, joka olisi myös helppo;)
Helppo parisuhde ei ole vääntämistä, kääntämistä, saivartelua, vaatimista, ikuista sopimista missä järjestyksessä mitäkin koskakin tehdään.
Helpossa parisuhteessa on luottamus ja kun sitä on helppous tulee vapaudesta ja asiat soljuvat ilman jatkuvia suunnittelu palavereja, asiat ja tulevaisuuden tekemiset jotenkin vaan loksahtavat paikalleen yhdessä ollessa ja eläessä, on valmius pystyä joustamaan ja muuttamaan suunnitelmia hyvinkin nopeasti jne...;)
Vuorovaikutuksen helppous - siinä suurin osa toimivasta parisuhteesta. Mistä se tulee? Keskinäisestä arvostuksesta ja kunnioituksesta, erilaisten näkökulmien sietämisestä, sen ymmärtämisestä, että toinen on helmi, luottamuksesta, siitä, että puolin ja toisin hyväksytään toinen sellaisenaan yrittämättä muuttaa häntä. Nuo ovat valtavan isoja asioita ja jos ne ovat kunnossa, ei tarvitse esittää mitään, ei tarvitse olla aina valmis puolustautumaan eikä hyökkäämäänkään.
Minulla oli kerran tuollainen suhde. Ihmettelin olemisen helppoutta monta suhdetta kokeneena. En olisi uskonut, että kenenkään kanssa voi olla yhtä mutkatonta. Seurustelimme tiiviisti, mutta ei missään vaiheessa ei asuttu yhdessä. Aina ei oltu samaa mieltä, mutta kun suhde on niin luottamuksellinen, uskaltaa sanoa mitä mieltä on eikä siitä nouse riitaa vaan analyyttinen keskustelu, miten olisi parempi toimia. Eikä siinä varmaan kumpikaan pitänyt lukua siitä, kumman mielen mukaan on tehty enemmän. Suhteesta puuttui kuitenkin se tietty kipinä. Minua se ei häirinnyt, sillä menneet suhteet olivat olleet myrskyisiä ja nautin olemisen helppoudesta. Parin vuoden jälkeen hän kuitenkin halusi vielä kerran elämässään kokea intohimoa ja jalat alta vievän rakkauden ja lopetti suhteen. Olin ajatellut, että jos tämä suhde ei kestä niin ei sitten mikään. Eipä kestänyt ja nyt olen ollut muutaman vuoden yksin, koska meni usko minkään kestävyyteen ja pelko uudesta jättämisestä nousee vuoren korkuiseksi, jos jotain uutta on aluillaan. En tiedä, onko tämä koko loppuiän olotila. Ainakin lupaavalta näyttää.
Juuri tuo tunne, ettei tarvitse koko ajan olla puolustamassa oikeuksiaan ja selvittämässä, meneeköhän kaikki asiat aina tasan ja oikeudenmukaisesti, vaan hyväksytään että toinen joskus saa "enemmän" ja toinen huomioi asian ja antaa myöten jossain toisessa asiassa, ilman monen tunnin keskinäisiä keskusteluja;)
Vanhemmalla iällä nääkin asiat tajuaa paremmin, onneksi edes silloin;)
Itselläni tuli ero lapseni isästä n.15-vuoden kälkeen. Ekat pari vuotta meni ihanassa itsellisyyden tunteessa, kun rakenteli palikat uusiksi, omannäköiseen elämään. Ja tietty ne tunteet kohdistuivat eodelleen entiseen suuntaan, mutta olin sulkenut sen mahdollisuuden mielestäni.
Sitten tuli vuoden mittainen epäonninen leikkauskierre, jona aikana unohdin olevani seksuaalinen olento. Kun siihen taas havahduin, aloin katselemaan miehiä uusin silmin.
Vaan missä ne kaikki ihanat miehet nyt olivat? Kadulla käveli vastaan muutamia, miten ne nappaisin? Olin ollut seurusteleva nainen sitten varhaisen teini-iän, en minä osannut olla sinkku. Oli minulla kuitenkin ihailijoitakin, mutta sekin lähinnä ahdisti. En osannut vain tapailla, vaan koin läheisyyden heti liian sitovaksi.
Lähipiiriin ajautui yksi komea mies, joka alkoi pyöriä siinä ympärilläni jatkuvasti. Ihastuin. Aikaa myöten tarina värittyi erotiikalla - ja pian sen jälkeen kysyin mieheltä suoraan, että mites me. Mies ei ollut valmis suhteeseen. Ryhdyin unohtamaan häntä, puoli vuotta siihen meni.
Lähelleni oli ilmaantunut toinen komea mies. Suhteemme virittely kesti kauan, ehkä siksi, että toisin kuin kyseinen mies, minä olin jo valmiiksi seurustelumoodissa, tapailuhan oli mulle ihan vierasta elämänaluetta. Suhteemme onkin aikamoista läheisyyden ja etäisyyden opettelun säätelyä, ja luulen että tuossa onkin se juttu. Tämä mies oli minulle riittävän etäinen, meillä ei ollut kiire. Sain rauhassa sopeutua tähän - ja oppia kaipaamaan, hulluna ja paljon.
Yrittelin aikanaan seurustelua melko lailla samassa asetelmassa kuin aloittaja. Keski-ikäinen mies, ei perhettä, ollut pitkään yksin. Mun nähdäkseni hänellä tilanne johtui pitkälti siitä, että hänellä ei ollut koskaan ollut niin paljon vetoa seurusteluun, että olisi tinkinyt muista muista asioista sen takia. Ja niitä muita asioita riitti: ensin oli ollut opiskelu, sitten työ, näiden rinnalla koko ajan toinen työ, joka vaati reissaamista toisella paikkakunnalla, ehdoton vaatimus harrastaa pari tuntia rankkaa liikuntaa joka päivä...
Miehen kalenterissa oli noin kaksi vapaata tuntia joka toinen viikko, hyvin järjestetty elämä. Ei siihen oikein ollut mahtunut seurustelua, enkä sitten lopulta mahtunut kyllä minäkään.
ylempää. Tuo Rosvo-Rudolf kertoi jo mistä on kyse. Omaa elämääni miettiessäni, asia on ollut suurinpiirtein noin.
Kaverini oli naimisissa yli 10 vuotta. Sitten vaimo otti eron. Sen jälkeen kaveri oli muutaman vuoden pituisessa suhteessa jonka hän itse lopetti. Sitten hän osti pienen mökin ja muutti siihen. Sen jälkeen oli ehkä pari-kolme lyhyttä suhdetta ja niiden jälkeen ei mitään. Eli noin viiteen vuoteen ei mitään. Käy töissä ja elelee koiran kanssa ja on mukava mies, mutta suhteeseen ei enää ryhdy(olen kysynyt). Vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä elämäänsä.
"Miehen kalenterissa oli noin kaksi vapaata tuntia joka toinen viikko, hyvin järjestetty elämä."
Miten tuollainen on edes mahdollista. Itsellä on töiden jälkeen vapaata noin 7 tuntia joka arkipäivä joiden kanssa en tiedä mitä tekisin, mielellään viettäisin nuo tunnit naisen kanssa jos sellainen olisi.
"mielellään viettäisin nuo tunnit naisen kanssa jos sellainen olisi"
Et tiedä, mitä toivot. Naiset eivät ole sellaisia kuin ne mielikuvitusolennot, joita olet mielessäsi kehittänyt.
Kertomassani tapauksessa oli siis kaksi työtä ja aikaa vaativa harrastus, kyllä siinä nopeasti tunnit loppuvat kesken. Lisätään siihen vielä tunnollisuus, eli jos jonkin asian on aloittanut ja kalenteriinsa laittanut, se myös hoidetaan. Olen kyllä itsekin vähän samanlainen, mutta olen myös opetellut joustamaan joskus mahdollisuuksien mukaan.
Näköjään nykyään pitäisi olla hieno CV, olipa haun kohteena työpaikka tai nainen. Jos ei ole aikaisempia näyttöjä, ja CV:ssä isoja aukkoja, ei kai sitten kelpaa kummassakaan tapauksessa.