Uusperheiden säälittävä tilanne heijastuu yhteiskuntaamme välinpitämättömyytenä ja pahoinvointina, jonka ilmentymiä ovat lasten masennus, ahdistuneisuus, päihteiden käyttö ja rikosten teko. 80-luvulla käyntiin päästetty avioerokierre ruokkii itse itseään. Eronneet selittelevät hirmutekoaan parhain päin ja kehuvat eroa ratkaisuksi muillekin. Itsekkyys ja anteeksiantamattomuus yleistyvät parisuhteessa. Nykyaikainen ihminen on ylpeä eikä siedä toisessa minkäänlaista ärsyttävää piirrettä. Asioita ei enää haluta sovitella eikä riitoja ratkoa. Halutaan näyttäviä ja lopullisia ratkaisuja elokuvien malliin.
Avioerojen suurimpia kärsijöitä ovat lapset. Yhteiskuntamme yrittää turvata lapsen elämän monin tavoin. Vanhempien taloudellisesta tilanteesta huolehditaan ja lapsille järjestetään hyvä koulutus sekä ensiluokkainen terveydenhuolto. Lapsia halutaan suojella mainoksilta, joissa paljasta ihoa näkyy liikaa.
Lasten perusturvallisuudesta, tärkeimmistä ihmissuhteista omaan isään ja äitiin ei sen sijaan välitetä lainkaan.
Aikuisten valinnanvapauden perusteella jokainen voi hakea avioeron heti, kun uusi kumppani on saanut keimailullaan pään pyörälle. Monet asiantuntijat, jotka yleensä itsekin viettävät irtonaista elämää, neuvovat avioeron olevan hyvä ratkaisu melkein mihin tahansa ongelmaan. Jotkut menevät niin pitkälle, että suosittelevat eroamaan, jos vain asia on edes käynyt mielessä.
Ihmisen luontainen ylpeys ajaa eronneet selittelemään asioitaan parhain päin. Omaa ratkaisua kehutaan useaan otteeseen. Syyksi esitetään mitä erilaisimpia tarinoita, joista tyypillisimpiä ovat liioitellut tai keksityt kielteiset ominaisuudet entisessä puolisossa. Näiden tarinoiden törkeydelle ei ole mitään rajaa, ja pahimmin ne sattuvat lapseen, jonka toinen vanhempi, oma rakas isä tai äiti, esitetään mitä suurimpana törkimyksenä. Ahdistusta, jonka tämä lapsessa herättää, ei voi sanoin kuvailla.
Jotkut, jotka ovat eronneet vähemmän riitaisissa merkeissä, kertovat yleensä vain, että oli "aika erota". Sellaista aikaa ei kuitenkaan ole eikä tule.
Varma keino tarpeettoman avioeron huomaamiseen on se, että eron aktiivinen osapuoli (jäljempänä syyllinen) on epäilyttävän lyhyen ajan kuluessa löytänyt itselleen uuden kumppanin. Tämä todistaa, että entisessä kumppanissa ei ollut mitään vikaa ja että koko avioero ja siitä lapsille seuraava suunnaton, pitkäkestoinen ja täysin epäoikeudenmukainen kärsimys on aiheutunut pelkästään eroon syyllisen omista mieliteoista, jotka hän on röyhkeästi asettanut oman puolustuskyvyttömän lapsensa edun edelle. Tällaiset ihmiset, avioeroon syylliset, ovat tästä syystä erittäin halveksittavia ja heidän käytöksensä on poikkeuksellisen tuomittavaa, koska he syyllistyvät pahimpaan tekoon, josta yhteiskunnassamme ei ole säädetty rangaistusta. Vieläpä niin, että teon seuraukset kohdistuvat puolustuskyvyttömään lapseen, jota yhteiskunta muuten yrittää kaikin keinoin varjella ja suojella.
Kun avioero on tapahtunut, lapsen elämä muuttuu helvetiksi. Lapsen pitää tulla toimeen riitelevien vanhempiensa kanssa ja sietää pahimmassa tapauksessa viikoittaista kyyditystä vanhempien välillä. Lapsi otetaan aina mukaan vanhempien keskinäiseen vihanpitoon ja hänestä yritetään saada liittolainen entistä kumppania vastaan käytävässä henkisessä taistelussa, jota kumpikaan ei voi voittaa.
Lapsi hemmotellaan monesti piloille riitelevien vanhempien taholta. Kumpikaan ei halua asettaa lapselle rajoja siinä pelossa, että lapsi suuttuisi. Lapsen kehitys tapahtuu hallitsemattomasti, hänelle ei aseteta rajoja eikä hänestä välitetä. Vääristä teoista ei välttämättä rangaista. Lapsi on suuressa vaarassa kehittyä luonteeltaan joustamattomaksi ja hänen on vaikea sietää vastoinkäymisiä tai antaa periksi muille. Tai antaa anteeksi, mitä tietysti vanhemmatkaan eivät ole osanneet.
Kieroon kasvamisen lisäksi lapsen kehitystä uhkaavat isä- ja äitipuolet. Heillä ei monestikaan ole minkäänlaista kiinnostusta vierasta lasta kohtaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Vieras lapsi on tullut uuden kumppanin mukana niin kuin kuluneet talvirenkaat käytetyn auton mukana.
Parhaassa tapauksessa isä- tai äitipuoli voi muodostua lapsen hyväksi ja luotetuksi ystäväksi. Näin kävisi useammin, mikäli eronneet ihmiset eivät olisi luonteeltaan äkkipikaisia, kuten monesti on asian laita. Lapsen kannalta myös varsin neutraalikin suhtautuminen on ongelmatonta, kunhan se on asiallista. Jälleen voidaan todeta, että eronneiden osalta näin ei läheskään aina ole.
Lapsen kannalta on hyvin vahingollista, jos isä- tai äitipuoli inhoaa tai vihaa häntä. Tästä seuraa se, että vieras aikuinen asettaa omat biologiset lapsensa etusijalle, mikä johtaa katkeriin riitoihin. Riidat kärjistää pahimmilleen se, että ne voivat siirtyä lasten välille. Tällaisissa riidoissa vieraan aikuisen lapset saattavat saada paremman kohtelun, jolloin voi tapahtua monenlaisia vääryyksiä. Pahat teot voivat jäädä rankaisematta tai niihin voidaan aikuisen taholta jopa kehottaa, kunhan tekijänä on oma lapsi. Lapset huomaavat herkästi pienenkin epäoikeudenmukaisuuden. Eronneet aikuiset pystyvät herkästi suureenkin epäoikeudenmukaisuuteen, onhan heidän oma mielensä monesti lähellä lapsen tasoa mm. vastuuttomuuden osalta. Monen uusperheen arkea helpottaisi, jos siellä asuisi edes yksi aikuinen.
Ikävimmät tapaukset, joihin yhteiskuntakin sentään puuttuu, jos saa tietää, ovat isä- tai äitipuolen suorittamia väkivallantekoja uusperheen vieraita lapsia vastaan. Näille on tyypillistä sama ongelma kuin muillekin perheväkivallan ilmenemismuodoille: tapaukset eivät tule tietoon tai niiden käsittely pysähtyy ennen aikojaan jossakin oikeusprosessin monista vaiheista. Vaikutukset syyttömään lapseen sen sijaan ovat varmoja ja pysyviä.
Ihmisten erilaisuus vaikuttaa henkisten vammojen seurauksiin. Jotkut selviävät elinikäisillä pahan mielen kokemuksilla, jotka oma, parempi elämä voi onneksi painaa taka-alalle. Monesti lapsena kärsitty vanhempien avioero aiheuttaa uhrissaankin samoja ominaisuuksia, jotka olivat alkuperäisen eron syynä: piittaamattomuus, ulkopuolisuus, rakkauden ja anteeksiannon puute. Pahimmillaan avioerokokemukset voivat johtaa itsetuhoisiin tekoihin.
Että edellä kerrottu on totta, on helppo todeta vertailemalla avioerojen määrää niistä aiheutuvaan lastenpsykiatrian menojen kasvuun, joka on ollut siksi rajua, että tarkoitukseen varattuja määrärahoja on jouduttu nostamaan jopa kesken budjettikauden. On valitettavaa ottaa puheeksi lasten kärsimyksiin verrattuna niin mitättömät raha-asiat, mutta koska ne ovat yhteiskunnassamme etusijalla, käytettäköön niitä tässä kuvaamaan ongelman laajuutta omalta, pieneltä osaltaan.
Avioerolla on aina seurauksia lapsille, ja seuraukset ovat aina kielteisiä. Olisi erittäin suotavaa, että yhteiskuntamme voisi rajoittaa avioeroja tehokkaammin. Koska rajoitusten teho parhaimmillaankin on vain kohtalainen, tulisi yleisen mielipiteen huomioida lasten asia puheiden lisäksi myös tekojen tasolla. Hauskalta tuntuva, vitsinomainen erokehotus ystävälle voi tuottaa elinikäisen helvetin ystävän viattomille lapsille.
Median vastuuttomuus näkyy tässä asiassa erityisesti väärinä ihmissuhteiden hoitoa koskevina neuvoina. Jokainen ymmärtää, miten typerää olisi, jos autolehti neuvoisi lukijoitaan viemään autonsa heti romuttamolle vian ilmetessä. Kuitenkin monien lehtien sivuille ovat päätyneet neuvot, joiden mukaan avioliitto on paras päättää, jos se ei syystä tai toisesta miellytä.
Vertaukseni peltilehmän ja avioliiton välillä on näennäisesti karmaiseva, mutta se paljastaa, miten rahaan kytköksissä olevissa asioissa halutaan nykyisin olla tarkkoina, kun taas ihmissuhdeasiat koetaan pehmeiksi arvoiksi, joista voi kirjoittaa kevytmielisesti ja viihteellisesti. Jokainen myös kuvittelee olevansa jonkinlainen ihmissuhteiden asiantuntija, koska on ihminen. Koska ihmissuhteet eivät myöskään välittömästi maksa mitään, luullaan, että niitä voi rikkoa huvin vuoksi, toisin kuin autoja. Uuden ihmissuhteenhan saa ilmaiseksi. Kirjoittajilta unohtuu tässä asian kääntöpuoli: rikottua ihmissuhdetta ei voi korvata millään rahalla.
Lasten elämänlaadun turvaamiseksi on nyt aika kerrankin valjastaa raha palvelemaan elämänlaatua. Avioeron yhteydessä on verotustietoihin merkittävä, kumpi puoliso halusi eroa. Jos molemmat halusivat, merkintä tehdään molemmille. Merkintä poistuu asianomaisen henkilön kuoltua.
Avioeroa halunneen henkilön, siis avioeroon syyllisen, verotusta kiristetään sitten erityisellä lastenpsykiatriamaksulla, joka on kiinteästi kaksi prosenttia bruttotuloista.
Maksusta kertyneet tuotot ohjataan lastenpsykiatriatoimintaan ja vähäisessä määrin avioerojen seurauksista tiedottamiseen. Yli jääneet varat voidaan täysimääräisesti kohdistaa sellaisille yksinhuoltajille, jotka eivät ole eroon syyllisiä.
Vaikka suuria rahoja ei tässä järjestelmässä kulkisikaan, olisi järjestelmän olemassaolo signaali siitä, että avioero on ikävä asia, jota on kaikin keinoin vältettävä. Järjestelmä todennäköisesti myös estäisi useita avioeroja pidentämällä harkinta-aikaa. Useimmat ihmiset pystyvät oikeisiin ratkaisuihin, jos saavat miettiä asioita rauhassa. Raha-asioiden mukaantulo saattaisi saada toisiin ajatuksiin myös monet sellaiset, joiden mielestä ihmisen tunteet eivät ole minkään arvoisia.
Järjestelmää sovellettaisiin siitä annettavan lain voimaantulon jälkeen tapahtuviin avioeroihin.
Ehdotukseni ei ole suunnattu ihmisen valinnanvapautta vastaan vaan kannustamaan oikeiden valintojen tekoon. Samalla se on kannanotto niiden lasten puolesta, jotka kärsivät vanhempiensa tyhmyydestä ilman omaa syytään. Nämä lapset ovat voimattomia puuttumaan asioihin ja ajamaan omaa etuaan. He eivät välttämättä edes täsmällisesti tiedä, miksi elämä tuntuu kurjalta. He ansaitsevat parempaa, onhan ehjien perheiden lapsillakin oikeus parempaan.
Näitä lapsia on Suomessa kymmeniätuhansia.
---
Olen nuori aikuinen. Kirjoitukseni lopuksi haluan eroamista harkitsevien, monesti itseni ikäisten miesten ja naisten, muistavan seuraavat asiat.
AVIOERO EI UNOHDU KOSKAAN
PAHEMPAA ET VOI LAPSELLESI TEHDÄ
Avioerojen suurimpia kärsijöitä ovat lapset. Yhteiskuntamme yrittää turvata lapsen elämän monin tavoin. Vanhempien taloudellisesta tilanteesta huolehditaan ja lapsille järjestetään hyvä koulutus sekä ensiluokkainen terveydenhuolto. Lapsia halutaan suojella mainoksilta, joissa paljasta ihoa näkyy liikaa.
Lasten perusturvallisuudesta, tärkeimmistä ihmissuhteista omaan isään ja äitiin ei sen sijaan välitetä lainkaan.
Aikuisten valinnanvapauden perusteella jokainen voi hakea avioeron heti, kun uusi kumppani on saanut keimailullaan pään pyörälle. Monet asiantuntijat, jotka yleensä itsekin viettävät irtonaista elämää, neuvovat avioeron olevan hyvä ratkaisu melkein mihin tahansa ongelmaan. Jotkut menevät niin pitkälle, että suosittelevat eroamaan, jos vain asia on edes käynyt mielessä.
Ihmisen luontainen ylpeys ajaa eronneet selittelemään asioitaan parhain päin. Omaa ratkaisua kehutaan useaan otteeseen. Syyksi esitetään mitä erilaisimpia tarinoita, joista tyypillisimpiä ovat liioitellut tai keksityt kielteiset ominaisuudet entisessä puolisossa. Näiden tarinoiden törkeydelle ei ole mitään rajaa, ja pahimmin ne sattuvat lapseen, jonka toinen vanhempi, oma rakas isä tai äiti, esitetään mitä suurimpana törkimyksenä. Ahdistusta, jonka tämä lapsessa herättää, ei voi sanoin kuvailla.
Jotkut, jotka ovat eronneet vähemmän riitaisissa merkeissä, kertovat yleensä vain, että oli "aika erota". Sellaista aikaa ei kuitenkaan ole eikä tule.
Varma keino tarpeettoman avioeron huomaamiseen on se, että eron aktiivinen osapuoli (jäljempänä syyllinen) on epäilyttävän lyhyen ajan kuluessa löytänyt itselleen uuden kumppanin. Tämä todistaa, että entisessä kumppanissa ei ollut mitään vikaa ja että koko avioero ja siitä lapsille seuraava suunnaton, pitkäkestoinen ja täysin epäoikeudenmukainen kärsimys on aiheutunut pelkästään eroon syyllisen omista mieliteoista, jotka hän on röyhkeästi asettanut oman puolustuskyvyttömän lapsensa edun edelle. Tällaiset ihmiset, avioeroon syylliset, ovat tästä syystä erittäin halveksittavia ja heidän käytöksensä on poikkeuksellisen tuomittavaa, koska he syyllistyvät pahimpaan tekoon, josta yhteiskunnassamme ei ole säädetty rangaistusta. Vieläpä niin, että teon seuraukset kohdistuvat puolustuskyvyttömään lapseen, jota yhteiskunta muuten yrittää kaikin keinoin varjella ja suojella.
Kun avioero on tapahtunut, lapsen elämä muuttuu helvetiksi. Lapsen pitää tulla toimeen riitelevien vanhempiensa kanssa ja sietää pahimmassa tapauksessa viikoittaista kyyditystä vanhempien välillä. Lapsi otetaan aina mukaan vanhempien keskinäiseen vihanpitoon ja hänestä yritetään saada liittolainen entistä kumppania vastaan käytävässä henkisessä taistelussa, jota kumpikaan ei voi voittaa.
Lapsi hemmotellaan monesti piloille riitelevien vanhempien taholta. Kumpikaan ei halua asettaa lapselle rajoja siinä pelossa, että lapsi suuttuisi. Lapsen kehitys tapahtuu hallitsemattomasti, hänelle ei aseteta rajoja eikä hänestä välitetä. Vääristä teoista ei välttämättä rangaista. Lapsi on suuressa vaarassa kehittyä luonteeltaan joustamattomaksi ja hänen on vaikea sietää vastoinkäymisiä tai antaa periksi muille. Tai antaa anteeksi, mitä tietysti vanhemmatkaan eivät ole osanneet.
Kieroon kasvamisen lisäksi lapsen kehitystä uhkaavat isä- ja äitipuolet. Heillä ei monestikaan ole minkäänlaista kiinnostusta vierasta lasta kohtaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Vieras lapsi on tullut uuden kumppanin mukana niin kuin kuluneet talvirenkaat käytetyn auton mukana.
Parhaassa tapauksessa isä- tai äitipuoli voi muodostua lapsen hyväksi ja luotetuksi ystäväksi. Näin kävisi useammin, mikäli eronneet ihmiset eivät olisi luonteeltaan äkkipikaisia, kuten monesti on asian laita. Lapsen kannalta myös varsin neutraalikin suhtautuminen on ongelmatonta, kunhan se on asiallista. Jälleen voidaan todeta, että eronneiden osalta näin ei läheskään aina ole.
Lapsen kannalta on hyvin vahingollista, jos isä- tai äitipuoli inhoaa tai vihaa häntä. Tästä seuraa se, että vieras aikuinen asettaa omat biologiset lapsensa etusijalle, mikä johtaa katkeriin riitoihin. Riidat kärjistää pahimmilleen se, että ne voivat siirtyä lasten välille. Tällaisissa riidoissa vieraan aikuisen lapset saattavat saada paremman kohtelun, jolloin voi tapahtua monenlaisia vääryyksiä. Pahat teot voivat jäädä rankaisematta tai niihin voidaan aikuisen taholta jopa kehottaa, kunhan tekijänä on oma lapsi. Lapset huomaavat herkästi pienenkin epäoikeudenmukaisuuden. Eronneet aikuiset pystyvät herkästi suureenkin epäoikeudenmukaisuuteen, onhan heidän oma mielensä monesti lähellä lapsen tasoa mm. vastuuttomuuden osalta. Monen uusperheen arkea helpottaisi, jos siellä asuisi edes yksi aikuinen.
Ikävimmät tapaukset, joihin yhteiskuntakin sentään puuttuu, jos saa tietää, ovat isä- tai äitipuolen suorittamia väkivallantekoja uusperheen vieraita lapsia vastaan. Näille on tyypillistä sama ongelma kuin muillekin perheväkivallan ilmenemismuodoille: tapaukset eivät tule tietoon tai niiden käsittely pysähtyy ennen aikojaan jossakin oikeusprosessin monista vaiheista. Vaikutukset syyttömään lapseen sen sijaan ovat varmoja ja pysyviä.
Ihmisten erilaisuus vaikuttaa henkisten vammojen seurauksiin. Jotkut selviävät elinikäisillä pahan mielen kokemuksilla, jotka oma, parempi elämä voi onneksi painaa taka-alalle. Monesti lapsena kärsitty vanhempien avioero aiheuttaa uhrissaankin samoja ominaisuuksia, jotka olivat alkuperäisen eron syynä: piittaamattomuus, ulkopuolisuus, rakkauden ja anteeksiannon puute. Pahimmillaan avioerokokemukset voivat johtaa itsetuhoisiin tekoihin.
Että edellä kerrottu on totta, on helppo todeta vertailemalla avioerojen määrää niistä aiheutuvaan lastenpsykiatrian menojen kasvuun, joka on ollut siksi rajua, että tarkoitukseen varattuja määrärahoja on jouduttu nostamaan jopa kesken budjettikauden. On valitettavaa ottaa puheeksi lasten kärsimyksiin verrattuna niin mitättömät raha-asiat, mutta koska ne ovat yhteiskunnassamme etusijalla, käytettäköön niitä tässä kuvaamaan ongelman laajuutta omalta, pieneltä osaltaan.
Avioerolla on aina seurauksia lapsille, ja seuraukset ovat aina kielteisiä. Olisi erittäin suotavaa, että yhteiskuntamme voisi rajoittaa avioeroja tehokkaammin. Koska rajoitusten teho parhaimmillaankin on vain kohtalainen, tulisi yleisen mielipiteen huomioida lasten asia puheiden lisäksi myös tekojen tasolla. Hauskalta tuntuva, vitsinomainen erokehotus ystävälle voi tuottaa elinikäisen helvetin ystävän viattomille lapsille.
Median vastuuttomuus näkyy tässä asiassa erityisesti väärinä ihmissuhteiden hoitoa koskevina neuvoina. Jokainen ymmärtää, miten typerää olisi, jos autolehti neuvoisi lukijoitaan viemään autonsa heti romuttamolle vian ilmetessä. Kuitenkin monien lehtien sivuille ovat päätyneet neuvot, joiden mukaan avioliitto on paras päättää, jos se ei syystä tai toisesta miellytä.
Vertaukseni peltilehmän ja avioliiton välillä on näennäisesti karmaiseva, mutta se paljastaa, miten rahaan kytköksissä olevissa asioissa halutaan nykyisin olla tarkkoina, kun taas ihmissuhdeasiat koetaan pehmeiksi arvoiksi, joista voi kirjoittaa kevytmielisesti ja viihteellisesti. Jokainen myös kuvittelee olevansa jonkinlainen ihmissuhteiden asiantuntija, koska on ihminen. Koska ihmissuhteet eivät myöskään välittömästi maksa mitään, luullaan, että niitä voi rikkoa huvin vuoksi, toisin kuin autoja. Uuden ihmissuhteenhan saa ilmaiseksi. Kirjoittajilta unohtuu tässä asian kääntöpuoli: rikottua ihmissuhdetta ei voi korvata millään rahalla.
Lasten elämänlaadun turvaamiseksi on nyt aika kerrankin valjastaa raha palvelemaan elämänlaatua. Avioeron yhteydessä on verotustietoihin merkittävä, kumpi puoliso halusi eroa. Jos molemmat halusivat, merkintä tehdään molemmille. Merkintä poistuu asianomaisen henkilön kuoltua.
Avioeroa halunneen henkilön, siis avioeroon syyllisen, verotusta kiristetään sitten erityisellä lastenpsykiatriamaksulla, joka on kiinteästi kaksi prosenttia bruttotuloista.
Maksusta kertyneet tuotot ohjataan lastenpsykiatriatoimintaan ja vähäisessä määrin avioerojen seurauksista tiedottamiseen. Yli jääneet varat voidaan täysimääräisesti kohdistaa sellaisille yksinhuoltajille, jotka eivät ole eroon syyllisiä.
Vaikka suuria rahoja ei tässä järjestelmässä kulkisikaan, olisi järjestelmän olemassaolo signaali siitä, että avioero on ikävä asia, jota on kaikin keinoin vältettävä. Järjestelmä todennäköisesti myös estäisi useita avioeroja pidentämällä harkinta-aikaa. Useimmat ihmiset pystyvät oikeisiin ratkaisuihin, jos saavat miettiä asioita rauhassa. Raha-asioiden mukaantulo saattaisi saada toisiin ajatuksiin myös monet sellaiset, joiden mielestä ihmisen tunteet eivät ole minkään arvoisia.
Järjestelmää sovellettaisiin siitä annettavan lain voimaantulon jälkeen tapahtuviin avioeroihin.
Ehdotukseni ei ole suunnattu ihmisen valinnanvapautta vastaan vaan kannustamaan oikeiden valintojen tekoon. Samalla se on kannanotto niiden lasten puolesta, jotka kärsivät vanhempiensa tyhmyydestä ilman omaa syytään. Nämä lapset ovat voimattomia puuttumaan asioihin ja ajamaan omaa etuaan. He eivät välttämättä edes täsmällisesti tiedä, miksi elämä tuntuu kurjalta. He ansaitsevat parempaa, onhan ehjien perheiden lapsillakin oikeus parempaan.
Näitä lapsia on Suomessa kymmeniätuhansia.
---
Olen nuori aikuinen. Kirjoitukseni lopuksi haluan eroamista harkitsevien, monesti itseni ikäisten miesten ja naisten, muistavan seuraavat asiat.
AVIOERO EI UNOHDU KOSKAAN
PAHEMPAA ET VOI LAPSELLESI TEHDÄ
Vastaukset 101
Vanhimmat
pari hyvää pointtia kyllä, pitää myöntää, mutta muuten aikamoista sontaa koko teksti.
eipä saa tälläinen ehdotus minkäänlaista kannatusta minulta.
onkohan tämä nyt sellainen kuuluisa provo-viesti? Ainakin merkit näyttäisivät selviltä, karkeaa yleistämistä jne...
parempi erota ku sinnitellä yhdessä vaik kaikki menee päin pers... siinähän ne lapset vasta oudon kuvan saa parisuhteesta! kyllä asiallisestiki voi erota, ei siin aina tuu älyttömii riitoja jos molemmat on jo asiaan (liittoon) kypsyneitä. ja aikuisethan yleensä, normaalisti tajuu, mitä lasten pitää kuulla ja mitä ei. AIKUISUUTTA JA KYPSYYTTÄ KEHIIN!!! meil lapset ainaki iteki helpottu ja nauttii nykyään olostaan...:)
Parempi erota. Lisäksi, parempi lasten katsoa riitaa erotessa (jos tulee) kuin parisuhteessa ja saada käsitys että niin asioita hoidetaan.
"parempi erota ku sinnitellä yhdessä vaik kaikki menee päin pers..."
Miten kaikki voi koko ajan mennä päin takapuolta? Eiväthän asiat vain itsestään mene jotenkin. Asioita hoitavat ihmiset, ja avioliittoa hoitaa peräti kaksi ihmistä. Tai ainakin kahden ihmisen pitäisi sitä hoitaa.
Asioiden takapuolelleen menoa edistää kummasti, jos kolmas pyörä rikkoo perhettä ulkopuolelta toisen aviopuolison myötävaikutuksella. Riitelyyn tarvitaan periaatteessa kaksi, mutta aviopuolison sättimiseen ja aiheettomaan moittimiseen riittää yksikin. Varsinkin, jos hän saa taustatukea ulkopuoliselta perheenrikkojalta.
Avioero on toki laillinen, ja siihen voi päätyä hetken mielijohteesta. Siirtyminen välittömästi uuden kumppanin luokse varmistaa, ettei paluuta ole siinä vaiheessa, kun tullaan katumapäälle.
Kirjoituksessani pyrin kannustamaan ihmisiä tarkempaan ja pitempään harkintaan. Puoliso ei yleensä vaihtamalla kummene, varsinkaan silloin, jos todellista vikaa ei ole ollut. Lasten kannalta on todella viisasta sietää huonoltakin tuntuvaa puolisoa. Avioeron siirtäminen esimerkiksi 20 vuodella voi joissakin tapauksessa ratkaisevasti vähentää sen ikäviä seurauksia.
"kyllä asiallisestiki voi erota, ei siin aina tuu älyttömii riitoja jos molemmat on jo asiaan (liittoon) kypsyneitä"
Entäpä lapsen kokema perheen rikkoutuminen, matkustelu vanhempien välillä, uusien kumppaneiden suhtautuminen, epäselvä asema uusperheessä, irtonaisuuden ja juurettomuuden tunne? Käsittelet tässä ilmeisesti asiaa vain vanhempien näkökulmasta.
"meil lapset ainaki iteki helpottu ja nauttii nykyään olostaan...:)"
Voi olla, että asiat ovat hyvin. Tai sitten ne ovat hyvin vain päällisin puolin.
Jos lapsilta kysytään, oliko ero hyvä ratkaisu, he pyrkivät vastaamaan sen mukaan, mikä aiheuttaa kysyjässä (isässä tai äidissä) myönteisimmän reaktion. Jos esimerkiksi äiti on järjestänyt eron ja mennyt uuden miehen luokse asumaan, hän on varmasti kehunut eroa moneen otteeseen. Lasten kannattaa olla samaa mieltä, silloin saa rahaa ja karkkia. Ja kyllähän se myös edistää perheen hyvinvointia, kun ei ole ilmiriitoja. Uusperheen muut lapset eivät välttämättä edes huomaa tai ajattele asiaa.
Lapset, joilta on riistetty ehjä perhe, kyllä tietävät ja muistavat asian. Tämä voi tulla esille lukuisilla eri tavoilla tai sitten pysyä vain ihmisen sisäisenä ahdistuksena. Jälkimmäisen vaihtoehdon hyvä puoli on siinä, että ympäristön ei tarvitse kärsiä.
Juuri näin … kaksi ihmistä hoitavat ja huoltavat suhdetta KOKOAJAN… laakereillaan ei pidä levätä kummankaan, pienet korjausliikkeet ne laivatkin väylällä pitävät.
PAH… suhteen väliin ei muut pyörät pääse jos puolisoilla on taitoa, tahtoa, rakkautta, näkemystä, ja yritystä … vaikka kriisi käsissä olisikin (jokaisella joskus).
>
AI JAA … sinuahan varmasti on suorastaan kiusattu syyttä – kuulostaa että olet itse pyhimys… kuinka olet VOINUT epäonnistua puolison valinnassa niin pahasti että petollisen haahkan olet lastesi äidiksi valinnut … provosoin – myönnän… mutta koeta nyt hyvä mies lukea ajatuksella omat kirjoituksesi, etkö näe yhtään katkeruutta ja totaalista objektiivisuuden puutetta niissä ?!
>
näinpä varmasti *hah*… aikamoinen supermies se joka hyvän suhteen väliin pääsee, onneksi ei ole täälläpäin näkynyt pyörivän….
juuh… ja joskus hetken mielijohteesta ihmiset menevät jopa naimisiin ja valitettavasti joskus lisääntyvätkin… Sellasita tää elämä on.
No nyt löytyy taas yhteinen sävel. ALLEKIRJOITAN TÄYSIN tuon neuvon. Oikein.
>
No puolison viat ja sopimattomuus kai jonkun muun kuin sinun arviosi varassa. Turhaa tuota pohdit. Ja kyllä se puoliso joskus vaihtamalla paranee … mutta vain jos on oppinut puolison valinnasta jotakin (virheien tekeminen inhimillistä, toistaminen typeryyttä)
>
Lapset aistivat, tuntevat, näkevät, ymmärtävät ja kärsivät kun vanhemmilla asiat ”kroonisesti” päin persettä (ja yrittämisestä / korjaamisesta huolimatta mikään ei muutu … koska puuttuu osaamista, jaksamista, näkemystä ja rakkautta) – SE ON helvettiä lapsille, kuvitteletko että tietoinen uhraaminen lasten ”eteen” ei näkyisi oirehtimisena … kun he asian tajuavat kokonaisuudessaan, ajattele miltä se heistä tuntuu. Koeta nyt hyvä mies nähdä asiat laajemmin !
Vaikeita, haasteellisia ja vastuuntuntoa vaativia järjestelyjä vanhemmilta nuo kaikki – mutta eivät mahdottomia – joihin on löydyttävä voimia kun päästy pois lopullisesti toimimattomasta suhteesta, päätös mitä ei ole tehty äkkipikaistuksissa, tai jokaista ”kiveä” kääntämättä.
Tai argumenttisi kääntäen … tahtovatko lapset elää perheessä missä äiti mielisairauden partaalla kun isä asiaa tiedustelee uhkakuvia maalaten hajoavasta ”lintukodosta” – kuvitteletko että vastaus olisi mitenkään objektiivinen. Maailma ei ole mistavalkoinen….
>
Ilmeisesti et tiedä oikeastaan lasista yhtään mitään….
Yksikään nainen tai mies ei lähde perustuksiltaan ehjästä parisuhteesta – vaikka vaikeita hetkiä olisikin (ja on). Mikä sitten on ”ehjä perhe” – se on yhteisö missä kaksi aikuista rakastavat toisiaan (ja rakatelevat), keskustelevat erimielisyytensä, sopivat riidat, tekevät kompromisseja, kunnioittavat toisiaan, kuuntelevat ja puhuvat, ovat myös yksilöitä silti ottaen vastuuta toisesta ja itsestään … kasvattavat lapsia, rakastavat heitä ja tahtovat näille pelkästään parasta -- TUOKO on sinulta riistetty, en usko….
>
En oikein ymmärtänyt kommenttisi liittymistä yleiseen keskusteluun, mutta oikeassa olet. Luulen että puolisosi koki suhteenne juuri noin… sisäinen ahdistus kasvoi niin suureksi että asialle vain oli pakko tehdä jotain – villi arvaus, voin olla väärässäkin.
"kuinka olet VOINUT epäonnistua puolison valinnassa niin pahasti että petollisen haahkan olet lastesi äidiksi valinnut … provosoin – myönnän…"
En ole kirjoituksessani kertonut itsestäni mitään. Ehkä tuo silti kelpaa provokaatioksi. Koska se ei kuitenkaan perustunut kirjoitukseeni, en edes teoriassa voi provosoitua.
"etkö näe yhtään katkeruutta ja totaalista objektiivisuuden puutetta niissä [kirjoituksissasi] ?!"
Ainakaan omakohtaista katkeruutta ei niissä ole. Olen kuitenkin tyytyväinen, jos asian käsittely on onnistunut tuomaan esille niiden avioerolasten katkeruuden, jotka ovat jääneet itsekkäästi käyttäytyvien vanhempiensa jalkoihin, eivätkä ole pystyneet puolustamaan itseään tai tilannettaan mitenkään.
Kirjoitukseni on tarkoitettu muokkaamaan yleistä mielipidettä objektiivisempaan suuntaan. Nykyisin kehutaan vain uuden haluttavan kumppanin kanssa elämisen hyvistä puolista, erityisesti ensimmäisistä viikoista ja kuukausista.
Haluan tuoda keskusteluun lapsen näkökulman. Tämä on perusteltua, koska tältäkin palstalta lapset puuttuvat, vaikka ovat avioerojen suurimpia kärsijöitä ja vaikka kyseessä nimenomaan on avioeropalsta.
"näinpä varmasti *hah*… aikamoinen supermies se joka hyvän suhteen väliin pääsee, onneksi ei ole täälläpäin näkynyt pyörivän…."
Kyse ei kuvaamassasi tapauksessa ole supermiehestä vaan sellaiseksi tekeytyvästä. Kolmannet pyörät ovat joskus yksineläjiä, mikä tarkoittaa, että heillä on aikaa ja rahaa. Pelkästään tämä saattaa ajattelemattomalle ihmiselle antaa mielikuvan, että vaihtamalla puoliso paranee. Ikään kuin aika tulisi uuden puolison myötä. Raha toki voi tulla.
Arjen alkaessa huomataan kuitenkin, että samat lapset ovat hoidettavina - ellei sitten suurempikin määrä.
"juuh… ja joskus hetken mielijohteesta ihmiset menevät jopa naimisiin ja valitettavasti joskus lisääntyvätkin… Sellasita tää elämä on."
Yritin kirjoituksellani kehottaa ihmisiä harkitsemaan tarkkaan edes elämänsä suurimman ja peruuttamattoman virheen tekemistä. Tämä ei ole liikaa vaadittu.
"No puolison viat ja sopimattomuus kai jonkun muun kuin sinun arviosi varassa."
Tosielämässä monikaan ei pysty vaihtamaan työtöntä juoppoa rikkaaseen pankinjohtajaan. Toki uusi puoliso voi olla luonteeltaan helpompi kuin entinen, millä tietysti on ylivoimaisesti suurin merkitys, mutta tätä on vaikea päätellä vaihtotilanteessa, joka ei ole normaali perhe-elämän tilanne. Kuten jo mainitsin, arki on erilaista kuin hetken huuma.
"kuvitteletko että tietoinen uhraaminen lasten ”eteen” ei näkyisi oirehtimisena"
Tällaisessa tapauksessa, joka lienee varsin harvinainen, lapsella on tukenaan omassa kodissa asuvat oma isä ja oma äiti.
Tietoinen uhraaminen avioeron välttämiseksi ei ole jatkuvaa. Monesti riittäisi, jos pystyisi unohtamaan yhden houkutuksen.
"Vaikeita, haasteellisia ja vastuuntuntoa vaativia järjestelyjä vanhemmilta nuo kaikki"
Aivan. Hyvää ei lupaa se, että vastuuntunto ei riittänyt avioeron estämiseen. Olet kyllä oikeassa siinä, että kun vahinko on tapahtunut, seuraukset pitää minimoida. Näin minäkin ajattelen, mutta haluan puhua myös sen puolesta, ettei vahinkoa tapahtuisi.
"päätös mitä ei ole tehty äkkipikaistuksissa, tai jokaista ”kiveä” kääntämättä."
Jos päätös on hyvin ja pitkään harkittu, ovat sen seurauksetkin yleensä helpommat, vaikka päätös sinänsä olisikin väärä. Lyhyt harkinta-aika jättää ikävät tunteet pintaan.
Korostan jälleen, että käytännössä erojen seurauksetkin pitää yrittää hoitaa hyvin. Itse eroa ei sen sijaan saada tekemättömäksi seurauksia hoitamalla.
"tahtovatko lapset elää perheessä missä äiti mielisairauden partaalla kun isä asiaa tiedustelee uhkakuvia maalaten hajoavasta ”lintukodosta” – kuvitteletko että vastaus olisi mitenkään objektiivinen."
Jos äiti on mielisairauden partaalla, kun isä uhkailee erolla, tarvitsisivat molemmat vanhemmat hoitoa. Ero ei tuollaiseen auta. Lapsille on tärkeää, että koti pysyy ehjänä, vaikka vanhemmat sairastavatkin.
"Ilmeisesti et tiedä oikeastaan lasista yhtään mitään…."
Avioeroon syyllisillä on tapana puristaa lapsista haluamansa mielipide. Se voidaan tehdä hyvällä tai pahalla. En halunnut kuvailla pahoja tapoja.
"Yksikään nainen tai mies ei lähde perustuksiltaan ehjästä parisuhteesta"
Monikin on todellisuudessa lähtenyt houkutuksen perään, vaikka mitään ongelmaa ei olisi muuten ollut.
"Mikä sitten on ”ehjä perhe” – se on yhteisö missä kaksi aikuista rakastavat toisiaan (ja rakatelevat), keskustelevat erimielisyytensä, sopivat riidat, tekevät kompromisseja, kunnioittavat toisiaan, kuuntelevat ja puhuvat, ovat myös yksilöitä silti ottaen vastuuta toisesta ja itsestään … kasvattavat lapsia, rakastavat heitä ja tahtovat näille pelkästään parasta -- TUOKO on sinulta riistetty, en usko…."
Jälleen totean, että minulta ei ole riistetty mitään.
Täydentäisin tuota "ehjän perheen" käsitystäsi sillä, että lapsen kannalta ehjään perheeseen kuuluu oma isä ja oma äiti. Jos toinen vanhemmista on korvattu ventovieraalla ihmisellä, perhe ei ole ehjä. Hyvä ja lämmin asuinpaikka se voi lapselle silti olla.
"Luulen että puolisosi koki suhteenne juuri noin… sisäinen ahdistus kasvoi niin suureksi että asialle vain oli pakko tehdä jotain – villi arvaus, voin olla väärässäkin."
Arvaus meni valitettavasti täysin pieleen. Eikä ihme - enhän ole kertonut itsestäni mitään.
Anteeksi tulkinta – koetan jatkossa kirjoittaa oikeammassa persoonassa. Suurta vahinkoa ei toivottavasti ole syntynyt.
Tyytyväinen olen minäkin jos keskustelu tuota on edistänyt – eroissa lasten etu todellakin usein unohtuu, tai muuttuu vanhempien riitelyn välikappaleeksi ja vallan ”symboliksi”. Toivottavasti lasten etua ajatellaan yhtä avoimin mielin parisuhteissa mitkä totaalisen toimimattomina ”lukossa” eikä asiat mihinkään muutu (tai niille ei tehdä mitään) vaan ydessä ollaan lasten ja kullissin vuoksi.
Mielestäni juuri objektiivisuus puuttui kirjoituksestasi – ehkä olen sitten suuren osan muiden kommentoineiden lisäksi asian väärin tulkinnut.
>
ja tuo kertoo paljon elämänkokemuksestasi….
Tuo on hyvä … ja siinä hengessä sinulle on vastattukin.
Ilmeisesti et ole pahemmin tätä palstaa sitten lukenut … HYVIN usein lapsia käsitellään täällä olevissa keskusteluissa ja kysymyksissä, tuska ja huoli aiheesta on ilmeinen niin etä- kuin lähivanhemmillakin. Ja hyvä niin.
No voi kyynel … kyllä naiset sitten onkin tyhmiä nautoja … SITÄKÖ tarkoitat ?
>
Eli yleisesti puolisot ovat ajattelemattomia ?
Totta – sitä heidän sopii pohtia.
Ei olekaan – olen samaa mieltä.
Niin, se on heidän asia huomata ja elää … sinulla toki oikeus mielipiteeseesi, ja sellaiseksi se jää.
Kyllä … kaiken sen lisäksi mitä normaaliin perhe-elämään kuuluu … mistä olen paljon tähän keskusteluun kirjoittanut. Ellei sitä ja sen edellytyksiä ole (pysyvästi), ero on usein paras vaihtoehto.
Tämä on sitä tahtoa ja yrittämistä … uskoa yhteisestä tulevaisuudesta, rakkautta ja kumppanuutta. Ellei näitä ole, kyse nimenomaan uhrautumisesta … ja lopulta joillain ihmisillä ”eject-eject-eject” raktio iskee päälle – eli avioliitosta lähdetään sivusuhteen kautta kun rohkeus muuhun ei riitä. Valitettavaa, mutta inhimillistä.
Osin olet oikeassa – miksi mieli sairastaa tietenkin selvitettävä, se voi liittyä työhän, geeneihin, tms. Tarkoitin sitä, että kulissiavioliitossa joka sisältä ja tunnepohjalta on kuollut monet naiset ja miehet rupeavat oirehtimaan, vaikka kuinka tahtoisivat pitää kulissit kasassa – ja se EI OLE lasten etu (eikä kenenkään muunkaan). Ja ellei mitään kukaan tee, lopulta pää voi hajota todella huolella.
noh… lasten manipulointi onnistuu molemmilta vanhemmilta jos sille tielle lähtevät – väärin ja tuomittavaa se on aina, riippumatta kumpi näin tekee Siinä unohtuu lapsen etu ja oikeus molempiin vanhempiin. Toisaalta, ei ole välttämättä manipuloinnin tulosta, jos lapset ovatkin onnellisempia ja tasapainoisempia kun vanhemmat ovat eronneet … ”erotetulle” se voi tosin olla kova paikka…
Niinkö heikkoja luulet kaikkien olevan – puhu vaan omasta puolestasi. Kyllä taustalla usein on jotain paljon isompaa ”kränää” – mutta ymmärrän että ikävähän se on itselleen tunnustaa.
Tuon voin kyllä allekirjoittaa … mutta ellei kaikkea voi saada, niin silloin optimoitava. Johtoajatus siitä että ”äidin ja isän” asuvat samassa osoitteessa jotta lapsilla ”hyvä” ei ole looginen mutta tavoiteltava. ”Ventovieras” henkilö muuttuu tutuksi ajan kanssa … isäksi tai äidiksi ei tietenkään koskaan, eikä pidäkään.
"Suurta vahinkoa ei toivottavasti ole syntynyt."
Tällä palstalla ei onneksi synny suuria vahinkoja, vaikka niitä täällä käsitelläänkin.
"eroissa lasten etu todellakin usein unohtuu"
Aivan. Siksi on paikallaan puhua asiasta.
"Toivottavasti lasten etua ajatellaan yhtä avoimin mielin parisuhteissa"
Totta tämäkin. Se voi tapahtua myös siten, että...
"ydessä ollaan lasten ja kullissin vuoksi"
...vaikka tämä ei paras ratkaisu olekaan, avioeroa selvästi parempi kylläkin.
"Mielestäni juuri objektiivisuus puuttui kirjoituksestasi"
Tässä olet oikeassa. Kirjoitukseni on lasten puolesta, eikä se ole objektiivinen käsittely avioerosta. Se kuitenkin vie keskustelua objektiivisempaan suuntaan, koska lasten näkökulma pääsee näin esille edes vähäksi aikaa.
"ja tuo [erojen kehumisen havaitseminen] kertoo paljon elämänkokemuksestasi…."
Saattaa olla. Elämme aikaa, jolloin avioeroja suunnattomasi kehutaan ja suositellaan. Uusperhe nähdään jopa luonnollisena elämänvaiheena. Jos olisin elänyt 1600-luvulla, elämänkokemukseni olisi erilainen.
"Tuo [lapsen näkökulman esilletuonti] on hyvä … ja siinä hengessä sinulle on vastattukin."
Ei oikeastaan. Vastaukset ovat olleet varsin itsekeskeisiä, koska vastaajina ovat melkein poikkeuksetta eronneet aikuiset.
Jos tarkoitit, että vastaukset ovat olleet lapsellisia, niin voi olla. Monet ovat varsin lyhyitä ja sisältävät perusteetonta inttämistä.
"Ilmeisesti et ole pahemmin tätä palstaa sitten lukenut …"
Silmäilin palstaa pikaisesti ennen kuin kirjoitin asiani näkyville. Lasten näkökulmasta en havainnut merkkiäkään. En ole aikaisemmin käynyt palstalla, enkä myöskään aio jäädä tänne pysyvästi kirjoittelemaan.
Otin kuitenkin kirjoitukseni talteen ja julkaisen sen uudelleen, jos myöhemmin havaitsen palstan muuttuneen jälleen pelkäksi avioeron kehumiseksi. Saatan myös julkaista kirjoitukseni uusperheiden mietittäväksi, mutta joudun siinä tapauksessa lisäämään siihen uusperheen arkea tukevia ja ymmärtäviä elementtejä, etteivät lukijat täysin murtuisi.
"tuska ja huoli aiheesta on ilmeinen niin etä- kuin lähivanhemmillakin."
Eikä ihme.
"Ja hyvä niin."
No ei se pelkästään hyvä asia ole, että huoli ja tuska on ilmeinen. Jos ei olisi erottu, tällaista huolta ja tuskaa ei edes olisi. Lasten kannalta on tietysti hyvä, että vastuuntunto herää edes jossakin vaiheessa.
"No voi kyynel … kyllä naiset sitten onkin tyhmiä nautoja … SITÄKÖ tarkoitat ?"
En tarkoita. Eikä tekstistäni mitenkään voi saada tuollaista käsitystä ilman omaa, vilkasta mielikuvitusta.
"Eli yleisesti puolisot ovat ajattelemattomia ?"
Kolmannen pyörän houkutuksiin myöntyvät ovat yleisesti erittäin ajattelemattomia. Eivät suinkaan kaikki puolisot.
"se on heidän asia huomata ja elää"
Se on myös lasten asia. Kun uusi puoliso paljastuu pettymykseksi, lapset saavat unohtumattoman kokemuksen ajattelemattomuuden ja typeryyden seurauksista, mikä toki jossain mielessä voi olla hyväkin asia.
"ero on usein paras vaihtoehto."
Ero on melkein aina huonoin vaihtoehto.
"avioliitosta lähdetään sivusuhteen kautta kun rohkeus muuhun ei riitä. Valitettavaa, mutta inhimillistä"
Avioliitosta lähdetään kolmannen pyörän houkutuksesta, kun tunteet saavat vallan ja järki ei riitä. Valitettavaa ja inhimillistä.
"Tarkoitin sitä, että kulissiavioliitossa joka sisältä ja tunnepohjalta on kuollut monet naiset ja miehet rupeavat oirehtimaan, vaikka kuinka tahtoisivat pitää kulissit kasassa – ja se EI OLE lasten etu"
Oirehtiminen ei ole lasten etu.
Olen kuitenkin täysin eri mieltä siitä, että kiivaimpien tunteiden laannuttua avioliitosta tulisi kulissiavioliitto. Näin ei tapahdu. Pikemminkin siitä tulee tavallinen avioliitto.
Kolmas pyörä tekee avioliitosta kulissin. Ei mikään muu.
"lapset ovatkin onnellisempia ja tasapainoisempia kun vanhemmat ovat eronneet "
Miten avioero syyllisyyden ja vihan tunteineen tekee lapsista onnellisempia ja tasapainoisempia? Eroriitahan voi jatkua vuosikymmeniä. Ole siinä sitten onnellinen ja tasapainoinen.
Poikkeuksia toki on. On olemassa ihmisiä, jotka eivät tunnu soveltuvan mihinkään kanssakäymiseen toisten kanssa. Tällaisesta eroon pääseminen on varmasti kaikkien etu - mutta tällaiset ihmiset ovat onneksi erittäin harvinaisia.
"Niinkö heikkoja luulet kaikkien olevan – puhu vaan omasta puolestasi. Kyllä taustalla usein on jotain paljon isompaa ”kränää” – mutta ymmärrän että ikävähän se on itselleen tunnustaa."
En puhu tässä omasta puolestani enkä edes omista asioistani.
Avioliitossa on aina riitoja, niin kuin missä hyvänsä ihmisten välisissä suhteissa. Kolmas pyörä pyrkii vahvistamaan näitä riitoja. Jos riita on vaikkapa tiskivuoroista, kolmas pyörä toteaa, että "minä sitten kyllä tiskaisin meillä aina". Ja jatkaa, että "et kai todellakaan aio tiskata puolisosi astioita lopun ikääsi".
Jos tällaista pidetään isona riitana, niin kaipa sitten jokaisen eron taustalla on iso riita.
Tästä olemme ja varmasti pysymmekin erimielisinä… viittaan tässäkin keskustelussa omakohtaisesta tilanteestaan kommentoineiden mietteisiin – lähes poikkeuksetta ”hyvä avioero” on ”huonoa avioliittoa” parempi aivan jokaiselle osapuolelle.
… ja kullissiavioliitoissa kärsineiden omakohtaiset kokemuksetko sitä eivät ole olleet?
Joidenkin mielestä kai avioeron näkeminen ja ymmärtäminen valitettavana sekä surullisena elämäntilanteena johon kukaan ei toivo joutuvansa, mutta viimeisenä keinona joskus suositeltavana … on erojen kehumista … niin sille mielipiteellesi en kai mitään voi…
>
Mielestäsikö se sitten luonnoton? On paljon onnellisia ja toimivia uusio-fuusio-perheitä missä ”sun-mun-ja meidän” lapset ihan sulussa sovussa elävät tasapainoista arkeaan … EI, en väitä että aina näin olisi, EIKÄ aina avioliitto ole lainkaan parasta lapselle … nämä ovat asioita missä mustavalkoinen ja tuomitseva näkökanta EI todellakaan ole lapsen etu… yleistäminen hyvin hyvin vahingollista ja ajattelematonta.
>
öööhhh … niin varmasti, uutisarvo kymmenen.
>
hmmm… mistähän VOISI johtua että vastanneista suuri osa ovat eronneita – pohdipa hetki. Muiden vastaukset ovat olleet minusta hyvinkin omakohtaisia kokemuksia, kai se sitten itsekeskeisyyttä. Omani mielestäni aika avarakatseisia ja usealta kantilta tutkailtuja – ovatko sinun? Kääntäen, avioliitossa elävien lasten vastaukset olisivat todellakin erilaiset kuin esimerkiksi minun … josta herääkin kysymys… ääähhh… olkoon ;-))
Tuo on hieman totta… valitettavasti. Olen koettanut (ja koetan) eron tiimellyksessä riiteleville ”puusilmille” vääntää rautalangasta etteivät lapset saa olla erossa ”lyömäaseita”, eikä vanhemmuus eroon saa loppua (eikä varsinkaan tarvitse) … vaan molempien vanhempien velvollisuus on sitä TUKEA, vaikka ero olisikin käsissä syystä mistä hyvänsä.
Copy-Paste täälläkin usein käytetty … ja uusintoihinha asian jo lukeneiden ei tarvitse aikaansa tärvätä :-)
heh… ettet luulisi liikoja kynäsi voimasta hyvä Attila….
Kuules, eroon ajaudutaan koska arjessa EI lopulta OLEKAAN mitään muuta kuin tuskaa (henkistä tai fyysistä) ja huolta. Eron jälkeen se yleensä lakkaa toipumisen myötä, ja tasapainoinen vanhemmuus (minkä vain ehjä aikuinen voi lapsilleen antaa) on mahdollista. Tämä jotain mitä sinä tuskin koskaan tulet ymmärtämään … ehkä joku toinen tämänkin lukeneesta…
… niin, eropäätös VOI olla lopulta se kaikkein vastuuntuntoisin teko…
Joenkin arvasin että tähän teemaan palataan… Toimivassa parisuhteessa missä kriisit osataan ja tahdotaan korjata, opitaan suhteessa (molemmat), rakastetaan ja kunnioitetaan toista, tahdotaan elää yhdessä vaikka niitä alamäkiä tuleekin (ja niille tehdään jotain) – EI YKSIKÄÄN ”kolmaspyörä” pääse väliin – luulen että sinulle tämän totuuden ymmärtäminen on liian tuskallista, mutta ehkä joskus…. toivottavasti.
No se on sitten uusi suhde, jossa varmasti uudet haasteet ja karikot … suhde johon kaikki kirjoittamani ajatukset ja kommentit pätevät jälleen. Uusi suhde voi olla yhtä huono kuin aikaisempikin (jopa pahempi) ellei eronneet OLE OPPINNEET aikaisemmista kokemuksistaan mitään. Jälleen yleistit perusteettomasti.
Olen erimieltä, kunhan se tehdään pitkän pohdinnan ja aidon yrittämisen (molempien puolisoiden) jälkeen … mutta kanssasi tämä aihe juupas-eipäs-linjoilla.
höpö höpö, ks. vastaukseni yllä.
Ei tietenkään kaikki avioliitot ongelmienkaan jälkeen ole kulissiavioliittoja vaikka jatkuvatkin!! … onneksi sitäkin tapahtuu että kriisistä päästään yli, kiivaat tunteet käsitellään, ongelmiin puututaan, molemmat oppivat, rakkaus ja tahto voittavat – ja käsissä on entistä vahvempi avioliitto. Tähän tietenkin on pyrittävä, mutta vaatii paljon voimia, tahtoa, ja taitoja … ja rohkeutta puuttua ongelmiin ajoissa lakaisematta kaikkea jatkuvasti ”maton alle”
Luepa uudelleen muiden tänne kirjoittaneiden kokemuksia, ja kysele sitten….
>
Riitelyyn tarvitaan kaksi vanhempaa… mietipä sitä…. Totta, riitely lapsille hyvin vahingollista (niin avioliitossa kuin erossakin) – miksi JOTKUT vanhemmat sitä lapsilleen tekevät kun ero ilmeinen (avioliittoon kun tarvitaan kaksi, toista ei voi pakottaa rakastamaan) ONKIN erittäin hyvä kysymys, ja tekona lasta kohtaan tuomittava. Ellei sovussa pystytä elämään, voidaan silti sovussa erota jos oman lapsen etu yhtään mielessä.
Jotenkin minun ja monen muunkin tätä lukeneiden tätä vaikea uskoa – mutta olkoon niin…. ei vaikuta keskusteluun mitenkään.
ks. vastaukseni yllä … riitoja on kaikilla, kyse siitä miten ne käsitellään – jos suhteen perustukset kuitenkin kunnossa, kolmannet eivät pääse väliin tai ”ukko tartu pulloon”.
Ja näinhän voi ollakin – mutta tuskin kukaan tiskivuorojen vuoksi on eronnut….
Ai siitäkö teillä tossu muka mielestäsi puristi … eiku… ethän sä mistään omakohtaisesta kirjoittanutkaan. HEI, ei KUKAAN ota avioeroa tuosta syystä (tai rinnastettavasta) – tekosyynä se erolle kai voi olla, ellei kehtaa tunnustaa toiselle todellista syytä – EN RAKASTA SINUA, ENKÄ OLE KOSKAAN RAKASTANUTKAAN – OLIT ISO VIRHEVALINTA.
... eli satuja lapsille...
Yleistät liikaa. On ehkä ns. normaaleja perheitä maaseudulla, missä jälkikasvu sit tappaa keverinsa pumppuhaulikolla porstuaan ... ja yh-äiten lapset näitä hyväpalkkaisina juristeina puolustavat. Eli, ei nää asiat liity mitenkään toisiinsa.
Avioero oirehtivassa perheessä, missä kaikilla "pahaolla" .... on yleensä paras vaihtoehto. Vaan toki sinulla oikeus omaan näkemykseesi ... kulissiavioliitot siis kunniaan ?!? Missä rakkaus, jos se tunne kuollut?
"Yleistät liikaa. On ehkä ns. normaaleja perheitä maaseudulla, missä jälkikasvu sit tappaa keverinsa pumppuhaulikolla porstuaan ... ja yh-äiten lapset näitä hyväpalkkaisina juristeina puolustavat. Eli, ei nää asiat liity mitenkään toisiinsa."
Entäpä sinun yleistyksesi? Normaaleja perheitä on "ehkä" ja nimenomaan "maaseudulla". Eikö todellakaan missään muualla? Vai tarkoititko näillä sanoilla kuvaamaasi väkivallantekoa, jota hyväpalkkaiset juristit käsittelevät?
Kieltämättä monet avioerolapset soveltuisivat juristeiksi, onhan heillä omakohtaista kokemusta ja näkemystä elämän nurjista puolista, ellei jopa oikeuskäsittelyistäkin. Toivottavasti hyvä palkka voi korvata avioerosta tunnetasolla syntyneet kärsimykset, mitä tosin epäilen.
"Avioero oirehtivassa perheessä, missä kaikilla "pahaolla" .... on yleensä paras vaihtoehto."
Eikö todellakaan ensin kannattaisi selvittää, miksi perhe oirehtii? Kannattaisiko hakea apua? Kyllähän yhteiskuntamme ammattiauttajat yrittävät joskus auttaa myös avioliittoja. Ongelmana on se, että harvoin pyydetään apua, kun ratkaisuksi on toinen puolisoista jo keksinyt koko perheen lopullisen rikkomisen.
Jos puolisot eivät siedä toisiaan, kannattaa muuttaa tilapäisesti asumaan erilleen ja antaa tilanteen rauhoittua. Tämäkin vaihtoehto on tietenkin vain teoreettinen, jos kolmas pyörä on jo mukana kuvioissa.
Jos täyteen avioeroon mennään, olisi myös lasten kannalta paikallaan, että uusia kumppaneita ei ainakaan ensimmäisinä vuosina haalittaisi paikalle. Tämäkin on monesti toiveajattelua, koska perheet rikotaan yleensä juuri uuden kumppanin myötävaikutuksella. Tällöin ollaankin jo toiseksi pahimmassa vaihtoehdossa (jota sinä pidit yleensä parhaana). Lapset kärsivät ensin erosta ja sitten ventovieraista ihmisistä, joiden käytös vieraita lapsia kohtaan voi olla mitä tahansa.
"kulissiavioliitot siis kunniaan ?!?"
Tuolla sanalla on paha kaiku, mutta lasten kannalta se on varsin hyvinkin perusteltua. Ainakin jokapäiväinen elämä sujuisi normaalisti oman isän ja oman äidin kanssa, vaikka he eivät olisikaan normaaleissa väleissä keskenään. Tämä tietenkin edellyttäisi sitä, että lapsen etu asetettaisiin oman edun edelle, mitä avioerossa ei yleensäkään tapahdu.
"Missä rakkaus, jos se tunne kuollut?"
Ei varmaan missään silloin. Onko kuitenkaan oikein viattomia lapsia kohtaan, että hekin joutuvat kohtuuttomasti ja ilman omaa syytään kärsimään siitä, että toisen vanhemman rakkaus toista kohtaan on yhtäkkiä loppunut? Eihän se ole lasten syytä. Eihän?
Kas niin, kun yöllä tuli ”provoiltua”, niin koetan ottaa jälleen asiallisemman kannan.
Yleistykseen vastasin toisella yhtä huonolla – hyvä kun huomasit … ei, en ole ”oikeesti” sillä kannalla miten keksimäni yleistyksen voi tulkita.
He varmasti soveltuvat hyvin moniin ammatteihin … ja onneksi vain murto-osa avioeroon liittyvistä järjestelyistä menevät riita-asioina oikeuteen. Onneksi.
Parisuhteen nurjista puolista on varmasti käsitystä myös niillä lapsilla, jotka elävät kylmässä ja rakkaudettomassa ”perheessä”, missä yhdessä ollaan vain siitä syystä jotta ”lapsilla ois hyvä koti” (ja systeemi taloudellisesti ehkä ”kannattavaa”) … ilman iloista yhdessäoloa, vanhempien välistä normaalia parisuhdetta, tai muutakaan mitä perhe-elämäksi kutsutaan (osoitetta lukuun ottamatta). Mutta uskon tähän problematiikkaan vielä palattavan…
>
Epäilen myös – eikä se korvaa ”perhehelvetissäkään” eletyn elämän traumoja…
Kannattaa, pitää … ja tulisi! Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Vaikkei kukaan ulkopuolinen pystykään avio- tai avoliittoa (parisuhdetta) pelastamaan, niin apua pitäisi hakea ennen lopullisten ratkaisujen tekemistä – näin meilläkin. Mutta turha kuvitella että terapeutti tai perheneuvolan ammattiauttaja mikään ”sateentekijä” ole … hän kyllä auttaa parisuhteessa eläviä aikuisia selvittämään kriisiään, keskustelemaan mitä suhteelta toivoo, mitä ei tahdo… onko olemassa yhteistä visiota tulevaisuudesta, onko edellytyksiä – tahtoa – taitoa – voimia molempien kasvaa ja oppia uutta suhteessaan niin, että siinä hyvä ja tyydyttävä olla … voivatko ihmiset olla onnellisia, vai ollaanko tilanteessa missä riippumatta siitä mitä tai miten tehdään ”ruukku” niin rikki ettei sitä saa ehjätyksi vaikka mitä tehdään. Ammattiauttaja auttaa myös eroon liittyvissä henkisen kasvun asioissa, millainen on hyvä ero … jos se todellakin lopulta ainoa keino lopettaa huono parisuhde (mihin tietenkään vanhemmuus ei varsinaisesti liity)
Niinpä … mutta kun ihmisiä olemme, niin ei ketään voi pakottaa sopimaan tai saada puolisoon ”kaadettua” sitä voimaa ja tahtoa ryhtyä korjaamaan suhdetta AJOISSA. Joskus puolisot sellaisia, että pitävät asiat sisällään, kantavat kulissia niin kauan kuin henkisesti jaksavat, yrittävät yksin – kun tuntuu ettei mitkään ”vihjaukset” kriisissä mene puolison tajuntaan … silloin voi käydä että suhteesta lähdetään niin että toiselle se ”salama kirkkaalta taivaalta”, mutta lähtijälle ehkä viimeinen keino pysyä järjissään ja toimintakykyisenä vanhempana lapsilleen.
Tuo voi olla hyvä keino saada aikalisää jos tilanne todella tulehtunut ja riitaisa … mutta yleensä kyse ei tästä, ja ”asumusero” vain pehmentää tulevaa eroa.
>
Tämä kommenttisi kertoo paljon sinusta ja tilanteestasi. Olen pahoillani, varmasti joskus vielä osaat nähdä asiat kokonaisuutena ja vähemmän mustavalkoisesti.
Riippuu tapauksesta, ei pidä yleistää. Mutta se on faktaa, ettei kukaan kolmas pääse hyvän ja toimivan parisuhteen väliin missä rakkautta ja tahtoa – vaikka kuinka kriisissä (mitä kaikilla joskus on)
>
Kerran vielä, en ole mikään avioeron puolestapuhuja – se on aina kriisi jokaiselle osalliselle, surullinen tilanne, pettymys ja haaveiden romahdus (myös lähtijälle). MUTTA, jos muut vaihtoehdot aidosti ja vilpittömästi käyty läpi, tai loppupelissä riittävän ”kitumisen” jälkeen uusi rakkaus löytyy (jossa tapauksessa ero olisi pitänyt uskaltaa tehdä jo paljon aikaisemmin, mutta, mutta … inhimillistä). Uskon vanhemmuuteen niin paljon, ettei oman lapsen lähelle päästetä ”paskoja” ukkoja tai akkoja … sen uskon että sinä asian näet toisin.
höpö höpö ja kirjeessä loput. En tiedä kuinka aivottomina tunnevammaisina yleisesti lapsia pidät, vai puhutko kokemuksesta … mutta EIHÄN asia noin mene. Lapset aistivat kun perhe oirehtii, äidillä ja isällä on paha olla … se voi ääritapauksena näkyä väkivaltana (henkinen tai fyysinen), usein äidin tai isän oirehtimisena (masennus, syömishäiriöt, kärttyisyys, päihteet, sivusuhteet, riidat, kylmyys, yms.) --- mutta aina lapset huomaavat ja kärsivät taatusti ”kulissiliitossa” vaikkei ”perhehelvetiksi” vielä olisikaan muuttunut, siitä nomaali elämä kaukana. Lapsen etu on, että vanhemmat pysyvät täysipäisinä ja heillä on hyvä olla … joka edellytys sille että lapselle pystyy tarjoamaan parhaat mahdolliset olot ja hyvät henkisen kasvun pohjan – jos siihen päästään vain eron kautta (valitettavaa silti), niin se on ainoa oikea ratkaisu. Olisi kauheaa kasvaa lapsena ymmärtäen että vanhemmat jotka eivät voi sietää toisiaan ja ovat onnettomia, ”kituvat” minun vuokseni … SITÄKÖ sinä tahtoisit lapsillesi, tai ajattelepa omalle kohdalle!?
Kuten yllä vastasin … ei ole kohtuullista lapsille että he tajuavat olevansa ainoa syy miksi vanhemmat ovat yhdessä… ja kärsivät. Vanhemmuus ei eroon lopu, muuttaa muotoaan kyllä … mutta se on vanhempien sovittava – JA SILLOIN todella lapsen edun tajuaminen punnitaan.
"He [avioerolapset] varmasti soveltuvat hyvin moniin ammatteihin … ja onneksi vain murto-osa avioeroon liittyvistä järjestelyistä menevät riita-asioina oikeuteen. Onneksi."
Avioerolapseksi joutuminen ei ole lasten syytä. Nämä ihmiset ovat samanlaisia kuin muutkin sillä erotuksella, että he ovat kokeneet avioeron tuskan. Tämän tuskan määrä vaihtelee, ja koska ihmisillä on muutakin tuskaa, ei voida selvästi sanoa, että avioerolasten elämä olisi kokonaisuudessaan jotenkin erilaista tai huonompaa kuin muiden.
Olin kuitenkin havaitsevinani alkuperäisessä kirjoituksessasi yrityksen osoittaa, että avioerolapsestakin voi tulla juristi. Toivottavasti olen väärässä, etkä sinäkään alitajuisesti pidä avioerolapsia huonompina kuin muita.
Mainitsin edellisessä viestissäni ehkä hieman mauttomasti rahasta tunteiden korvaajana. Tämä oli tarkoitettu hienoiseksi kannanotoksi edellisessä kappaleessa esittämääni asiaan.
"Parisuhteen nurjista puolista on varmasti käsitystä myös niillä lapsilla, jotka elävät kylmässä ja rakkaudettomassa ”perheessä”, missä yhdessä ollaan vain siitä syystä jotta ”lapsilla ois hyvä koti” (ja systeemi taloudellisesti ehkä ”kannattavaa”) …"
Ongelmia on joka puolella. Tämä on kuitenkin avioeropalsta, joten en käsittele asiaan liittymättömiä ongelmia täällä.
"silloin voi käydä että suhteesta lähdetään niin että toiselle se ”salama kirkkaalta taivaalta”"
Näin ei saisi käydä. Vihjauksien avulla ei pidä hoitaa vakavia asioita vaan suoraan puhumalla. Äkkilähtöjen taustalla on monesti nopeasti tarjoutunut tilaisuus, jonka on järjestänyt kolmas pyörä.
"lähtijälle ehkä viimeinen keino pysyä järjissään ja toimintakykyisenä vanhempana lapsilleen"
Jos kolmatta pyörää ei ole, ero saattaa hyvinkin johtua todellisista syistä, ja on siksi ymmärrettävämpi, vaikkakaan ei lapsille välttämättä helpompi.
"Tämä [kolmannen pyörän teoreettinen mahdottomuus asumuserossa] kommenttisi kertoo paljon sinusta ja tilanteestasi."
En heti keksi, mitä se kertoisi minusta. Tilanteestani se ainakaan ei kerro yhtään mitään. Mitä kuvittelit sen kertovan?
"se on faktaa, ettei kukaan kolmas pääse hyvän ja toimivan parisuhteen väliin"
Tämä on totta. Koska ihmiset eivät kuitenkaan ole täydellisiä, on osa parisuhteistakin vajavaisia, sellaisinaankin kuitenkin lapsille tärkeitä. Haluan puolustaa myös vajavaisia parisuhteita, ja juuri nehän tarvitsevat eniten tukea.
"Uskon vanhemmuuteen niin paljon, ettei oman lapsen lähelle päästetä ”paskoja” ukkoja tai akkoja … sen uskon että sinä asian näet toisin."
Minäkin haluaisin uskoa tuohon omien lasten suojeluun. Totuus on toisenlainen. On tilanteita, joissa oma vanhempi ei ole kotona. Näitä voi esim. vuorotyön takia olla toistuvasti. Tämän lisäksi uusi kumppani voi osoittautua määräileväksi ja alistaa lapsen oman vanhemman. Tämän voi tehdä esimerkiksi raha-asioiden avulla.
Paras turva lapselle ovat oma isä ja oma äiti. Vieras ihminen voi olla mukava - tai olla olematta.
"Olisi kauheaa kasvaa lapsena ymmärtäen että vanhemmat jotka eivät voi sietää toisiaan ja ovat onnettomia, ”kituvat” minun vuokseni … SITÄKÖ sinä tahtoisit lapsillesi, tai ajattelepa omalle kohdalle!?"
On vaikea uskoa, että sietämättömyys voisi jatkua kovin pitkään. Välit voivat olla viileät, mutta ainakaan eroamalla ne eivät parane. Jos vanhemmat kituvat, kuten mainitset, parempi on kitua alkuperäisessä perheessä kuin vieraassa uusperheessä, jossa sitten lapsetkin kituvat. Sitä en haluaisi lapsilleni enkä itselleni.
"ei ole kohtuullista lapsille että he tajuavat olevansa ainoa syy miksi vanhemmat ovat yhdessä… ja kärsivät"
Lapset eivät missään tapauksessa kärsi tästä. Tämähän juuri osoittaa, miten vanhemmat rakastavat lapsiaan. Voiko sitä enää selkeämmin osoittaa?
Ajatellaanpa vastakohtaa: mitä lapset ajattelevat, jos vanhemmat eivät viitsi pysyä yhdessä edes lasten edun nimissä?
"Vanhemmuus ei eroon lopu, muuttaa muotoaan kyllä … mutta se on vanhempien sovittava – JA SILLOIN todella lapsen edun tajuaminen punnitaan."
Mielestäni lapsen edun tajuamisen pitää tapahtua ennen eroa. Sen voi tajuta eron jälkeenkin, mutta sitten on jo myöhäistä. Seurauksia voi toki yrittää lieventää.
hmmm … juu, totta. Avioero on vaikea paikka kaikille siinä osallisina oleville – sitä en kiistä koskaan.
heh … niin että alitajuntaisesti mielestäni juristiksi ryhtyvä olisi huonompi ihminen … mielipidekysymys *virn*. Ei, en ajattele näin.
Kuules, täällä voi käsitellä aivan kaikkia asioita … koska ne nivoutuvat toisiinsa. Up to you…
Ei pitäis niin … mutta niin vaan usein käy. Kolmas pyörä tosiaan voi olla keino pois suhteesta, ei syy sille että väistämätön ero on tulossa (jollei asioille tehdä mitän).
no mites nämä kolmannet osapuolet sitten voitaisiin eliminoida kuvioista JOS puoliso sellaista hakee ?! Siveysvyö?
Täydellistä parisuhdetta ei ole … mutta sen oltava sellainen missä molemmilla on aidosti hyvä olla (isosti suurimman osan valveillaoloajasta). Ja silloin se on ”de facto” parasta myös lapsille.
Niin, sinun absoluuttinen totuutesi *nauraa* -- pahuutta valitettavasti maailmassa on, niin näennäisen ”onnellisissa” ydinperheissä kuin uusio-fuusio-perheissäkin … se on ihmisistä, sinusta ja minusta, meistä vanhemmista kiinni jotta lapsillamme hyvä olla (vaikka vanhemmilla ei olisikaan hyvä olla samassa osoitteessa). Ei asumismuodosta tai erosta.
>
Niinpä – mutta tuohon pahan olon tekemiseen ja ”määräilyyn” kykenee biologinenkin vanhempikin oikein sujuvasti, jos tahtoo. Paras turva lapselle on rakastava ja lämmin koti … hienointa jos siihen kuuluvat isä ja äiti.
Kyllä voi, luepa tätä palstaa tarkemmin.
>
Eivät ne paranekaan eroon … ne lakkaavat olemasta tai/ja muuttavat muotoaan (vanhemmuus ei lakkaa olemasta) – se on yksi perustavista syistä MIKSI ihmiset eroavat.
öööhhh … no sehän pönttö tyyppi on joka kituu milloin missäkin suhteessa lapsineen. Kai niitäkin ihmisiä on (joille sinkkuus olisi parempi) – mutta ihmiset tekevät kipeitä päätöksiä erosta jotta kituminen lakkaa ja muuttuu onnellisuudeksi – mitä pahaa siinä on?
TÄH !! Lapset kärsivät sata varmasti perheessä missä suhteet kroonisesti kuralla – ja jos vanhemmat yhdessä VAIN lasten vuoksi (sivusuhteineen, tappeluineen, päihteineen, ja mitä oireita kukin keksiikään) niin edelleen, lapselle tuon asian ymmärtäminen on julmaa lapselle (teini-ikäisenä asia viimeistään valkenee). Tämä lienee asia mitä et koskaan tule käsittämään…
Jos valitettavaan eroon päädytään, on lapsille on tärkeätä tietää että vanhemmat tekivät kaikkensa jotta suhde olisi saatu korjatuksi, että vanhemmat eivät eronneet ”äkkipikaistuksessa” – eikä lasten (-kaan) vuoksi jätetty ”kiveäkään kääntämättä” kun ratkaisua etsittiin. MUTTA eivät lapset tahdo kasvaa tiedossa että vanhemmat viitsivät olla yhdessä vain lasten vuoksi. Jaksan uskoa että sinäkin tämän ymmärrät…
Niin, lapsen etua pitäisi miettiä jo silloin kun ruvetaan lisääntymään tai potentiaalista äitiä/isää ”valitaan”, vai kuinka ?
"Kuules, täällä voi käsitellä aivan kaikkia asioita … "
Voi olla. En tunne palstan seriffiä. Varmuuden vuoksi käsittelen täällä vain avioeroasioita.
"Kolmas pyörä tosiaan voi olla keino pois suhteesta, ei syy sille että väistämätön ero on tulossa"
Väistämätön ero ei ole tuosta vain "tulossa".
On tietenkin inhimillistä sanoa, että pääasia oli päästä suhteesta ja että kolmas pyörä oli keino siihen. Tämä kuulostaa paremmalta kuin se, että kolmas pyörä oli pääasia ja avioero keino siihen. Varsinainen asia ei sanamuodoilla kummene.
"no mites nämä kolmannet osapuolet sitten voitaisiin eliminoida kuvioista JOS puoliso sellaista hakee ?!"
Tähän ei länsimaisessa yhteiskunnassa ole laillista keinoa. Toisaalta tästä ei juuri koskaan edes ole kyse. Aviopuoliso eliminoidaan kuvioista, kun kolmas pyörä sellaista haluaa.
"molemmilla on aidosti hyvä olla (isosti suurimman osan valveillaoloajasta)"
Avioliitolle asetetaan selvästi ylisuuria odotuksia. Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei elämä ole aina kivaa, eikä edes voi olla. Hyviä ja huonoja päiviä on kaikenlaisissa elämänmuodoissa.
Esimerkiksi sellaista asiaa, kuin uuteen ihmiseen tutustumisen viehätystä ei avioliitossa voi olla. Jos "aito hyvä olo" riippuu tällaisesta, irtosuhteet ja puolison vaihtelu ovat ainoa keino.
Jokaiselle pitäisi olla selvää avioliiton alussa, että kyse on loppuelämän kestävästä asiasta. Tämä olisi hyvä muistaa myös silloin, kun tuntuu, että on huono päivä tai että puoliso on ihan tyhmä. Erityisesti asia pitäisi muistaa kolmannen pyörän houkutuksia kuunnellessa. Toisaalta niitä ei pitäisi edes kuunnella.
"Ja silloin se on ”de facto” parasta myös lapsille."
Tietenkin myös lapset nauttivat sellaisesta ilmapiiristä, jossa vanhempien välit ovat poikkeuksellisen läheiset.
Mutta eiväthän kaikkien välit voi olla poikkeuksellisen läheiset. Eihän kyseessä silloin olisi poikkeus. Kyllä tavallistenkin avioliittojen pitää kestää.
Avioelämän pitää olla peruuttamaton vaihtoehto irtosuhteille ja omien himojen jatkuvalle tyydyttämiselle.
"Eivät ne paranekaan eroon … ne lakkaavat olemasta tai/ja muuttavat muotoaan (vanhemmuus ei lakkaa olemasta) – se on yksi perustavista syistä MIKSI ihmiset eroavat."
Eivät ihmisten välit lakkaa olemasta ennen kuolemaa. Pitkä matkakaan ei poista tunteita edelliseen puolisoon. Jos joku sanoo, ettei edelliseen puolisoon ole mitään tunteita, hän varmasti valehtelee.
Ihmisten välit voivat muuttaa muotoaan (mitä se sitten tarkoittaakin). Mutta silloinkin ajattelussasi on virhe: välien muuttuminen erossa ei voi olla eron syy, koska se tapahtuu vasta eron jälkeen. Eikö totta?
"no sehän pönttö tyyppi on joka kituu milloin missäkin suhteessa lapsineen"
Jos noin haluat asian ilmaista.
"tekevät kipeitä päätöksiä erosta jotta kituminen lakkaa ja muuttuu onnellisuudeksi – mitä pahaa siinä on?"
Se, että lasten onnellisuus voi muuttua kitumiseksi - jopa koko loppuelämäksi.
"Lapset kärsivät sata varmasti perheessä missä suhteet kroonisesti kuralla – ja jos vanhemmat yhdessä VAIN lasten vuoksi (sivusuhteineen, tappeluineen, päihteineen, ja mitä oireita kukin keksiikään) niin edelleen, lapselle tuon asian ymmärtäminen on julmaa lapselle (teini-ikäisenä asia viimeistään valkenee)."
En voi mitenkään uskoa, että pelkkä avioero muuttaisi sellaisen ihmisen käytöksen, joka harrastaa sivusuhteita ja tappeluita, käyttää päihteitä ja oirehtii. Avioerolapsia tämä ei lohduta. Edellä mainittujen oireiden lisäksi tulevat kaikki avioeron murheet.
"Tämä [että edellinen lainaus olisi totta] lienee asia mitä et koskaan tule käsittämään…"
Näin varmasti on.
"Jos valitettavaan eroon päädytään, on lapsille on tärkeätä tietää että vanhemmat tekivät kaikkensa jotta suhde olisi saatu korjatuksi, että vanhemmat eivät eronneet ”äkkipikaistuksessa” – eikä lasten (-kaan) vuoksi jätetty ”kiveäkään kääntämättä” kun ratkaisua etsittiin."
Tällaista tietoa ei varmaankaan kukaan ole saanut. Sen sijaan lapset huomaavat, että kolmas pyörä teki kaikkensa, jotta vieras perhe saataisiin rikotuksi ja jotta eroasiaa ei ehdittäisi ajatella kunnolla. Lapsista kolmas pyörä viis veisaa. Eihän hän lasten vuoksi perhettä riko, vaan koska haluaa toisen miehen/naisen vaimon/aviomiehen itselleen.
"MUTTA eivät lapset tahdo kasvaa tiedossa että vanhemmat viitsivät olla yhdessä vain lasten vuoksi. Jaksan uskoa että sinäkin tämän ymmärrät…"
Lapset ovat keskeinen aviopuolisoita yhdistävä tekijä - vaikkakaan eivät ainoa. Toivottavasti sinäkin tämän ymmärrät. Jos et ymmärrä, osoittaa se, että et välitä lapsista lainkaan.
Siltähän tämä tosin vähän vaikuttaa. Lausuntosi yhdessäolosta "vain lasten" vuoksi kertoo paljon. Kyseessä siis "vain lapset". Eli ei juuri mitään. Minulla on tähän asiaan melko lailla päinvastainen näkökulma.
"Niin, lapsen etua pitäisi miettiä jo silloin kun ruvetaan lisääntymään tai potentiaalista äitiä/isää ”valitaan”, vai kuinka ?"
Ei varmasti haittaisi. Erilaisia nautintojahan on saatavilla myös siten, ettei niihin liity lasten hankkimista.
On kuitenkin todettava, että lasten hankkimista ei pitäisi käyttää huonolta tuntuvan avioliiton tukemiseen, varsinkaan jos lapsia ei vielä ole. Näin kuitenkin joskus menetellään, mikä huomattavasti suurentaa riskiä siitä, että lapset joutuvat kokemaan avioeron.
Ero on väistämätön elleivät puolisot saa kriisissä olevaa suhdettaan korjattua. Mutta se on totta, etteivät jokaiseen suhteeseen kuuluvat alamäet ja vaikeudet tietenkään eroon johda, päinvastoin … ne voivat luoda suhteesta entistä vahvemman ja paremman – JOS molemmat puolisot osaavat ja tahtovat sitä… oppia ja kasvaa suhteessaan, huoltaa sitä, rakastaa toisiaan --- mutta elleivät, niin silloin ero on väistämätön.
Joo, tuosta käytän ns. ”pomppulautasuhde” termiä … kuten kirjoitit, keino päästä pois suhteesta, kun rohkeus ei riitä lähtemiseen muuten – väärin itseään, exää ja sitä kolmatta kohtaan. Mutta voi olla, että eron todellisten syiden myöntäminen liian vaikeata molemmille – ei ole helppo myöntää epäonnistuneensa puolison valinnassa (eikä varmasti sitä kuulla).
>
Entäpä jos pääsyy olikin ettei puolisoa rakasta, tai ei ole koskaan rakastanutkaan … suhteeseen ollaan aikanaan ryhdytty aivan vääristä syistä. Tai se, että parisuhde on ollut ”hoitamatta” niin pitkään ettei korjausliikkeisiin enää ollut voimia, eikä ehkä tahtoakaan… VOI olla että kolmannenpyörän syyttäminen sittenkin helpointa jottei oma pää hajoa….
heh… ja sinustako pitäisi olla? On sulla isot luulot niiden mystisten kolmansien pyörien voimasta ja vallasta naisia/miehiä kohtaan…
Totta, kriisit ja vaikeudet ovat osa elämää … myös avioelämää … kyse siitä miten niihin puututaan, miten molemmat niihin menettelevät ja ottavat opikseen (vaikka sitten rupeaa tiskaamaan useammin)… tekevät korjausliikkeitä, eikä toisaalta aliarvioi toisen pahaa oloa – eikä ylireagoi (ns. hätiköityero, joita tosiaan joskus tapahtuu, mikä valitettavaa)
Jos nyt oikein ymmärsin, niin viittaat miehiin/naisiin joilla patologinen tarve kokea rakastumisen huumaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen… tai vaihtaa ”vaakapainipartneria” viikoittain … totta, heille ”sinkkuus” sopii parhaiten (ja sitä yleensä ovatkin). Tätä ei pidä sekoittaa orehtivaan suhteeseen … joka VOI ilmetä sivusuhteina.
Aivan varmasti JOKAINEN joka avioliittoon rakkaudesta ryhtyy, ajattelee sitä elinikäisenä sitoutumisena – ja siksi sen päättyminen onkin pettymys ja kriisi molemmille. Tuosta ylä- ja alamäkien problematiikasta ja toisaalta jokaiseen parisuhteeseen kuuluvana jo kirjoitinkin yllä.
>
…sulla on varmaan sana ”kolmaspyörä” jonkun pikanäppäimen takana *heh*
POIKKEUKSELISEN läheiset ?! Johan on termi !!! Kerropa minulle millainen perhe se missä vanhempien välit ovat POIKKEUKSELLISEN läheiset?? ois kiva kuulla….
Ei ole ei .. valitettavasti … ja silloin perhe kärsii … eikä vähiten lapset…. SILLOIN perhe on kriisissä – ja jos joku asiaan osallinen tätä vähättelee tai pitää normaalina on AIVAN yhtä paljon vastuussa eroon kuin sekin joka haki ”pomppulaudan” jotta rakkaudettomasta suhteesta pääsi pois (kun muunlaiset puheet kaikuivat kuuroille korville – ”tällasta kaikissa avioliitoissa on”-tyyliin)
Miten sitten määrität tavallisen avioliiton ?? Eikö kaikki avioliitot missä on tahtoa, rakkautta, yrittämistä, taitoa, oppimista, sopeutumista ja toisen kunnioittamista kestävät … vaikka vaikeitakin hetkiä tulee. Ja ne nimenomaan ovat niitä tavallisia avioliittoja…. mielestäni. ”Tavattomat” avioliitot päätyvät eroon elleivät osalliset TEE asioille jotain, ja näe asioita hieman omaa napaansa pidemmälle… ajoissa (ja ellei päädy, ollaan kulissiavioliitossa, tai pahimmillaan perhe
Avioliitto on lupaus ja sopimus, tahtotila elää yhdessä toista rakastaen ja kunnioittaen (huolehtien ja pelkkää parasta hänelle tahtoen – minkä näyttävä MYÖS tekoina)… ja ”oikeutus toiseen” on tavallaan lunastettava joka päivä. Mutta KUN avioliitto ajatellaan ”peruuttamattomana vaihtoehtona” missä ollaan maailman tappiin kun pappi aamenensa sanonut, ja sitten ollaan tyytyväisiä tekemättä suhteen eteen mitään – NIIN se on IHME ellei eroa tule ennemmin tai myöhemmin.
Ellei ole lapsia, niin voi hyvinkin käydä. Jos lapsia, suhde muuttuu pelkäksi yhteisen lapsen vanhemmuudeksi, yleensä. Siis nyt puhun avio- tai avoerosta.
>
Tunteita voi toki olla, ja/tai ne muuttavat muotoaan ajan kanssa. Kyllä minulla on tunteita edelliseen puolisooni, ja paljon hyviä sellaisia – hän on oikein hyvä äiti lapselleni, jonka muistaa ja näkee etenkin silloin kun poika luonani (meillä lähes jaettu huoltajuus – en siis ole viikonloppuisä). Mutta ei, en rakasta exääni – se tunne on joskus ollut, ei enää.
En nyt oikein ymmärtänyt tuota lausettasi… eron syistä olen tässäkin kommentissa kirjoittanut --- ne niitä syitä minun mielestäni … samassa rytäkässä välit puolisoon varmasti muuttuvat – mikäs sitten syy ja mikä seuraus….
VOI tietenkin … äideille ja isille on inhimillistä tehdä virheitä, typeryyttä toistaa niitä. Lasten onnettomuutta VOI olla kituminen toimimattomassa avioliitossa (tänne kirjoitettu aiheesta omakohtaisia kokemuksia, lue ne), ja valitettavasti sitä se voi todellakin olla uusioperheessäkin, tai yh-äidin kanssa. MUTTA pointti onkin siinä, ettei mikään näistä ole automaatti lasten hyvinvoinnille … sen tekevä vanhemmat ja muu lähipiiri – EI suinkaan itsetarkoituksellinen ”pakkoavioliitto” jonka KUVITELLAAN oleva se autuaaksitekevä asumismuoto lapsille. Tätä et ehkä koskaan tule ymmärtämään – sääli.
EI niin … eikä sitä tee avioliittokaan … kuvaamasi asiat eivät liity avioeroihin ja toimimattomasta suhteesta johtuviin oirehtimisiin. Ääritapauksissa tilanteeseen puuttuu lastensuojelu (riippumatta siitä, elävätkö lapset avioliitoksi kutsuttavassa perhehelvetissä vai eivät)… mutta se sitten jo oma keskustelunsa.
Ai, no kyllä ainakin täälläpäin…
>
Luuletko että kolmaspyörä mukana JOKAISESSA erossa – sellaisen kuvan tässä alkaa saamaan…
>
höpö höpö…
Keskeinen tekijä kyllä – mutta ei suinkaan ainoa. Tämän ymmärrän oikein mainiosti.
Niin no, jos suhde mikä toimii siinä ollaan hyvin monesta syystä – kuten lapset. Jos kaikki muu ”perseestä”, niin silloin lapset kokevat usein kuten eräs tänne kirjoittanut kaveri (syyllisyyttä siitä että vanhemmat olivat yhdessä vain hänen vuokseen… onnettomina)
Aivan totta, tuo huono motiivi lisääntyä.
Allekirjoitan alkuosan jutusta täysin. Kysynkin nyt jutun kirjoittajalta, saako tuosta ottaa paloja jos haluaa julkaista? Sen verran oli asiallista juttua.
Tekstiäni saa vapaasti lainata ja julkaista.
Sen verran pöljää tyhjän tynnyrin kolistelua oli suurin osa tekstiä, etten vaivaudu edes kommentoimaan. Kerropa kuitenkin, mikä logiikka on väitteessäsi: "Avioeroa halunneen henkilön, siis avioeroon syyllisen..."? Onko takana ajatuksen puolikastakaan? Siis se henkilö, joka piinaa, kärventää, laiminlyö, huijaa, pettää tai pahoinpitelee puolisoaan, ja saa toisen näkemään avioeron parhaana ratkaisuna syvän harkinnan jälkeen, on syyllinen avioeroon? Entä se toinen, joka ei ole ottanut kuuleviin korviinsa puolisonsa ja lastensa kärsimystä toimintansa vuoksi? Syytön ressukka pulmunenko? Hohhoijaa...
Rivien välistä tulkitsen, että kirjoittaja on kokenut sen tilanteen, jossa puolison pään on sekoittanut joku häntäheikki sekaantumalla varattuun ja lapsiperheen Äitiin, ja äiti on tähän luvan antanut. Katkera? Varmasti.. Syytäkin. Pidän tilannetta hyvin kuvaavana nykymenosta. Miksi ei nähdä sitä mitä seuraa erosta nimenomman lapsille.Itsekkyys on karmeaa, jos edes omien lasten hyvinvointi ei ole tärkeä. Seksi ja kiihkeät yöt uuden kanssa muuttuvat alle kahdessa vuodessa arkielämän aherrukseksi, jolla ei entiseen ole mitään eroa. Tätä ei ymmärretä.Valitettavasti, rakkaus on sokea, se ei kysy aikaa ja paikkaa. Tutkittua tietoakin asiasta on julkaistu viimeaikoina, se vie järjen, ja tuhoaa elämän.
"tyhjän tynnyrin kolistelua" "etten vaivaudu edes kommentoimaan"
Voisitko kuitenkin selventää, mitä tarkoitit tyhjillä tynnyreillä? Oliko kirjoitukseni täysin perätön? Kerrottiinko siinä asioista, joita ei oikeasti tapahdu? Olinko liiaksi eri mieltä asioista kuin sinä? Otinko esille joitakin arkaluonteisia asioita, joista haluaisit vaieta?
Tyhjien tynnyreiden sijaan sanoisin, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
"Siis se henkilö, joka piinaa, kärventää, laiminlyö, huijaa, pettää tai pahoinpitelee puolisoaan, ja saa toisen näkemään avioeron parhaana ratkaisuna syvän harkinnan jälkeen, on syyllinen avioeroon?"
Tässä virkkeessä on ilmeisesti tahaton virhe. Tarkoitit varmaan, että esim. väkivallan uhrin ei pitäisi olla avioeroon syyllinen, vaikka hän sitä haluaisikin.
Tästä olen samaa mieltä, vaikka en tätä tuonutkaan alkuperäisessä kirjoituksessani esille. Väkivallanteko avioliitossa on mielestäni hyväksyttävä eron peruste. Lapsillekin se on tyypillistä avioeroa helpompi ratkaisu, koska oikeutettu syy on nähtävillä eikä kuvioihin liity kolmatta pyörää.
Väkivaltaa ei voi hyväksyä missään muodossa, ja jos joku sitä avioliitossa tekee, hän olkoon eroon syyllinen, vaikka toinen haluaisi eroa.
Olen pahoillani, että tämä näkökulma puuttui alkuperäisestä kirjoituksestani. Tarkoitukseni oli lähinnä arvostella puolison vaihtamista toiseen, eli tilannetta, jossa kuumat tunteet uuteen puolisoon syrjäyttävät lasten edun.
"Syytön ressukka pulmunenko? Hohhoijaa..."
Pahoittelen vielä kerran puutteita alkuperäisessä kirjoituksessani. Toivon, että ymmärrät nyt näkemykseni oikein, vaikket sitä hyväksyisikään.
Kirjoitin aiemmin "Sen verran pöljää tyhjän tynnyrin kolistelua oli suurin osa tekstiä, etten vaivaudu edes kommentoimaan." Vastasit kysyen "mitä tarkoitit tyhjillä tynnyreillä? Oliko kirjoitukseni täysin perätön? Kerrottiinko siinä asioista, joita ei oikeasti tapahdu? Olinko liiaksi eri mieltä asioista kuin sinä? Otinko esille joitakin arkaluonteisia asioita, joista haluaisit vaieta?
Tyhjien tynnyreiden sijaan sanoisin, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."
VASTAUS: tyhjillä tynnyreillä viittasin sanontaan, jonka mukaan tyhjät tynnyrit kumajavat kovimmin. Tällä tarkoitin, että kirjoituksestasi puuttuu elämänkokemuksen tuoma käsitys ja ymmärrys siitä, että asiat ihmisten välisissä suhteissa eivät ole niin mustavalkoisia kuin kirjoitit.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että parisuhde on mahdollista kariuttaa heppoisesti. Eri mieltä olen siitä, että kariutunut parisuhde on merkki siitä, että eroa hakenut puoliso on ollut heppoisin perustein liikkeellä. Sinä kirjoitit, että avioeroa halunnut henkilö on avioeroon syyllinen, minä taas halusin väittää, että aktiivinen eroa hakenut osapuoli ei mitenkään välttämättä ole se avioeroon syyllinen osapuoli, vaan että toinen on voinut tehdä avioliiton mahdottomaksi, mutta ei tietenkään koe tarvetta hakea eroa koska häntä itseään ei kohdella huonosti. Eroa hakee tässä tapauksessa kaltoin kohdeltu henkilö, joka ei kestä enempää. Virkkeessä ei siis ollut tahatonta virhettä, vaan ihmettelin logiikkaa alkuperäisessä viestissäsi.
Jos oletat, että olen itse lähtenyt avioliitosta toiseen vuoteeseen päästäkseni, olet valitettavasti väärässä. Kerrot, että tarkoituksesi oli lähinnä arvostella puolison vaihtamista toiseen, eli tilannetta, jossa kuumat tunteet uuteen puolisoon syrjäyttävät lasten edun. Tässä olemme samaa mieltä, enkä katso aiheelliseksi niistä asioista vaieta. Toivon vilpittömästi, että jokainen lapsi ja aikuinen olisi rakastettu, saisi hyvän kodin ja hyvän kohtelun. Sitä tämä maailma ei valitettavasti tarjoa kuin osalle ihmisistä.
...olkaa nyt edes itsellenne rehellisiä...
ei parisuhteen väliin päse mitkään "heikit" jos homma perustuksiltaan on kunnossa...
Aamen
Muutama asia joita tarvii kommentoida… eli :
Hyvä että tuosta olemme hyvin samaa mieltä – siis väkivallasta, mitä on myös henkinen sellainen.
Luuletko TODELLA että vaimosi vaihtoi sinut noin vain kesken auvoisen avioliiton .. ihan oikeesti hei ?!
Arvaan että täällä hyvin moni ymmärtää motiivisi ja viestisi syyn … minä ainakin hyväksyn sen keinonasi selvittää ja selvitä erosta – toivottavasti jatkossa näet asiat laajemmin kuin nyt. Ja ajatuksissasi on paljon hyvää ja sellaista mistä voi olla samaa mieltä … ja sellaista mistä ei – ilmiötä kutsutaan keskusteluksi.
"Luuletko TODELLA että vaimosi vaihtoi sinut noin vain kesken auvoisen avioliiton .. ihan oikeesti hei ?!"
En ole kertonut mitään vaimostani enkä asioistani muutenkaan. Siksi hämmästelen tekemiäsi johtopäätöksiä. Ilmeisesti tarkoituksesi on saada keskustelu henkilökohtaiselle tasolle. Tätä en halua, koska tällä kertaa haluan tuoda esiin avioerolasten kipeät kokemukset ja joskus surkeankin aseman.
"Arvaan että täällä hyvin moni ymmärtää motiivisi ja viestisi syyn"
Toistaiseksi ei ole kukaan tehnyt oikeaa arvausta, ei lähellekään oikeaa. Sitä paitsi olen jo maininnut, että alkuperäisen viestini välitön syy oli sattumalta suomi24:n etusivulla ollut uusperheiden ahdinkoa käsittelevä kirjoitus. Se perustui kirjoittajan omiin kokemuksiin.
Jatketaan keskustelua aiheesta ja jätetään arvuuttelu sikseen.
"minä ainakin hyväksyn sen keinonasi selvittää ja selvitä erosta – toivottavasti jatkossa näet asiat laajemmin kuin nyt."
Tämä kommentti perustuu omaan mielikuvaasi, jonka olet saanut kirjoitustani lukiessasi mutta joka ei ole totta.
"Ja ajatuksissasi on paljon hyvää ja sellaista mistä voi olla samaa mieltä … ja sellaista mistä ei – ilmiötä kutsutaan keskusteluksi."
Sinunkin ajatuksesi ovat tässä hiljalleen selvinneet ja muuttuneet monipuolisemmiksi. Olen myös yrittänyt selventää omaa mielipidettäni.
Anteeksi päätelmät … rivien välistä lukemisen haittoja tämä.
>
Sopii mulle.
Uskon sinun tarkentavan, jos/kun näin tapahtunut.
Olen samaa mieltä kanssasi monesta asiasta jotka ensimmäisessä kirjeessä mainitsit. Itse en ollut enää lapsi kun vanhemmat erosivat, ja täytyy sanoa että olen heille ikuisesti kiitollinen siitä että vaikka heillä oli monenlaisia ongelmia ja tiedän että erostakin oli joskus vuosien varrella puhuttu, niin he jaksoivat odottaa siihen kun minä ja sisarukseni olimme kaikki täysi-ikäisiä. Heillä oli meidän parhaamme mielessään ja siksi he hakivat apua ongelmiinsa ja taistelivat liittonsa puolesta. Ja vaikka ero loppujen lopuksi tulikin, niin minulle jäi lapsuudestani kuva hyvästä, rakastavasta ja turvallisesta perheestä. Vanhempien ero oli vaikea pala vielä parikymppisenäkin, en halua edes kuvitella miltä se olisi tuntunut lapsena. Mieluummin perhe jossa on välillä pitkiäkin ongelmallisia jaksoja kuin hajonnut perhe. Näin koen omalla kohdallani.
En ymmärrä miksi nämä ihmiset jotka täälläkin kirjoittavat että "parempi erota kuin kärsiä" menevät avioon, eli hakeutuvat elinikäiseen liittoon. Ehkä heillä ei ole mitään ymmärrystä siitä mitä elinikäinen liitto tarkoittaa. 50-vuoden liitossa vaikka 5 vuoden vaikea jakso ei ole kovin pitkä. Elämässä tulee eteen monenlaisia vaiheita. Ei se ettei koko ajan ole kivaa ja mukavaa tarkoita että elämä tai liitto olisi huono (nyt en puhu perheväkivallasta, alkoholismista tai tietyistä mielen sairauksista). Jos ei ole valmis 'tuhlaamaan' elämästään pitkiäkin jaksoja toisen kanssa risukasassa istumiseen, ei ehkä kannata sitoutua alunperinkään. Sen sijaan voisi tehdä kyllä lapsia, mutta ydinperheenä olisi alunperinkin 'minä ja mukulat' ja perheen aikuisella olisi sitten suhteita hänet onnelliseksi tekeviin ihmisiin heitä sen kummemmin perhe-elämään sotkematta. Mielestäni lapsen onnellisuuden perusta ei ole perhe jossa on isä ja äiti (suppeata ajattelua jossa ei osata katsoa länsimaisen perinteen ulkopuolelle), vaan vakaat ja turvalliset perheolosuhteet, oli kokoonpano mikä tahansa.
Muutama kysymys kuitenkin heräsi. Ehdotat että 'syyllisen' verotietoihin tulisi merkintä avioerosta. Millä tavalla tämä syyllisyys todettaisiin? Kun eihän se ole niin yksiselitteistä että eron hakija on aina 'syyllinen'eroon. Esim. juuri tässä perheväkivalta tapauksessa joka jo mainittiinkin. Mikä riittäisi todisteeksi? Että väkivallasta olisi joskus tehty poliisille ilmoitus? Että väkivallan tekijällä olisi tuomio? Kuten varmasti tiedät, valtaosa perheväkivaltatapauksista ei päädy viranomaisten tietoon. Eikö uhrilla silti olisi oikeus eroon ilman 'syyllinen' merkintää? Riittäisikö uhrin sana todisteeksi? Ulkopuolinen todistaja? Entäs pettämisen todistaminen jos syytetty ei myönnä?Tässä liikutaan erittäin heikoilla jäillä.
Pakko oli vastata sillä itselläni on eriävä mielipide.
Vanhempani erosivat ollessani 12-vuotias eli siis ihan lapsi vielä. En kiellä sitä etteikö olisi tuntunut pahalta kun muutimme pois lapsuuden kodista ja melkein kaikki vanhat tutut asiat muuttuivat. Mutta... Siltikin olin hyvin onnellinen kun huomasin kummankin vanhempani olevan omalla tahollaan onnellisia. Pahiten satutti se, että huomasi kotona vanhempien välien olevan viileät ja ilmasta pystyi vaistoamaan sen että kumpikaan ei ollut enää onnellinen. Ehdin jo muutamaan kertaan miettiäkin miksi he eivät etsineet onneaan muualta vaan jäivät kummatkin onnettomina saman katon alle. Meillä ei koskaan riidelty, ero ei johtunut siis erimielisyyksistä. Vanhempani vaan totesivat olevansa enemmän ystäviä kuin aviokumppaneita. Olisihan tuota suhdetta pystynyt näinollen jatkamaan, mutta onnelliseksi heistä ei kumpikaan olisi enää tullut. Mitä on suhde ilman lämpöä ja romantiikkaa?
Minulle selvisi myöhemmin että muutaman vuoden vanhempani pysyivät yhdessä vain minun ja veljeni takia. He halusivat odottaa että olisin tarpeeksi vanha ymmärtämään. Hieno ajatus sinänsä, mutta omalla kohdallani koin sen kuitenkin syyllistävänä. Surin sitä että vanhempani elivät takiani monta vuotta sellaista elämää mitä eivät olisi halunneet elää. Pointtini tässä koko kirjoituksessa kuitenkin on että lapset ovat onnellisia kun näkevät vanhempansakin olevan! Tietysti tarvitaan tasapainoinen ympäristö ja lasten tarvitsee tuntea olonsa turvalliseksi vaikka mitä tapahtuisi.
Älkää ottako tätä kirjoitustani niin vakavasti, halusin vain kertoa oman kokemukseni aiheesta.
Ehkä kannattaisi pyytää vanhempiani kirjoittamaan kirja, siitä voisi olla apua monelle. He ovat muuten edelleen ystäviä... =)
"Anteeksi päätelmät … rivien välistä lukemisen haittoja tämä."
Ei haittaa. Pyydän samalla itsekin anteeksi sinulta, jos olen loukannut kirjoituksillani. En väitä olevani aina oikeassa ja kerron vain oman mielipiteeni, jonka tosin olen pyrkinyt perustelemaan mahdollisimman hyvin.
"Uskon sinun tarkentavan, jos/kun näin tapahtunut."
Lupaan menetellä näin.
Kiitos viestistäsi.
"...niin he jaksoivat odottaa siihen kun minä ja sisarukseni olimme kaikki täysi-ikäisiä"
Tässä hyvä osoitus siitä, miten odottelu voi parantaa tilannetta. On edes viitsitty harkita asiaa, eikä ole tuosta vain lähdetty kolmannen pyörän mukaan - jos sellaista olikaan. Ilman muuta puoli pistettä tästä vanhemmillesi.
"minulle jäi lapsuudestani kuva hyvästä, rakastavasta ja turvallisesta perheestä"
Tämä on mukava kuulla, ja asia varmasti auttaa sinua eteenpäin. Onnellista lapsuutta ei voi keneltäkään jälkikäteen riistää.
"Vanhempien ero oli vaikea pala vielä parikymppisenäkin, en halua edes kuvitella miltä se olisi tuntunut lapsena."
Vanhustenkin ero voi olla vaikea pala heidän keski-ikäisille lapsilleen, vaikka harvemmin vanhukset edes eroavat. Olen itse yrittänyt saada tänne lasten näkökulmaa, siis sellaisten ihmisten, jotka eivät voi vetäytyä omiin oloihinsa eroriitojen keskeltä. Koulunsa käyneet, ansiotyössä olevat ja ehkä oman perheen perustaneetkin ovat selvästi paremmassa asemassa kuin pienemmät lapset, jotka joutuvat usein eron heittopusseiksi ja suurimmiksi kärsijöiksi. En silti väitä, etteikö kärsimystä tulisi aina.
"Mieluummin perhe jossa on välillä pitkiäkin ongelmallisia jaksoja kuin hajonnut perhe. Näin koen omalla kohdallani."
En ole nähnyt tapausta, jossa näin ei olisi. Tällä palstalla tuntuu kyllä olevan erilaisiakin näkemyksiä. Lähinnä niitä esittävät eronneet puolustellakseen omaa tekoaan.
"50-vuoden liitossa vaikka 5 vuoden vaikea jakso ei ole kovin pitkä."
Todellakin! Ehkäpä nykyään ollaan niin kiireisiä, että avioelämässäkin jokaisen osavuosikatsauksen on oltava plussan puolella.
Toisaalta tulevaisuuteen on vaikea nähdä, ja jos asiat tuntuvat menevän huonosti, ihminen voi masentua. Tällöin optimistinen pitkän tähtäimen ajattelu voi vaikeutua.
"Ei se ettei koko ajan ole kivaa ja mukavaa tarkoita että elämä tai liitto olisi huono"
Ei todellakaan. Ihmisten pitäisi tottua tavalliseen arkeen ja tyytyä siihen. Ei siinä loppujen lopuksi mitään vikaa ole.
"Mielestäni lapsen onnellisuuden perusta ei ole perhe jossa on isä ja äiti (suppeata ajattelua jossa ei osata katsoa länsimaisen perinteen ulkopuolelle), vaan vakaat ja turvalliset perheolosuhteet, oli kokoonpano mikä tahansa."
Perheasiat ovat vain yksi lapsen onnellisuuden perusta. Vakaat ja turvalliset olosuhteet edistävät niitä. Mutta näitä olosuhteita on vaikea saavuttaa omituisilla ja teennäisillä kokoonpanoilla.
Tiedäthän myös, että avioliitto ja perhe, jossa on äiti, isä ja lapsia, ei ole vain länsimaista keksintöä. Sellaisia perheitä tavataan myös afrikkalaisista ja aasialaisista kulttuureista. Tarkemmin ajatellen länsimaisiksi omituisuuksiksi voidaan lukea nimenomaan uusperheet ja yksinhuoltajuus. Eihän juuri missään ole niin paljon avioeroja kuin Suomessa. Missään ei myöskään lapsilla tunnu olevan niin paljon henkisiä ongelmia. Näillä asioilla on selvä yhteys, vaikka siitä ei haluta puhua. Minä en kuitenkaan vaikene tosiasioista. Sananvapauttamme hyväksi käyttäen kerron urheasti mielipiteeni nimimerkin suojasta.
"Millä tavalla tämä syyllisyys todettaisiin? Kun eihän se ole niin yksiselitteistä että eron hakija on aina 'syyllinen'eroon."
Ei olekaan. Olen täsmentänyt tätä pienissä kommenteissa. Alkuperäisestä kirjoituksestani tämä näkökulma puuttui. Pahoitteluni.
"Esim. juuri tässä perheväkivalta tapauksessa joka jo mainittiinkin. Mikä riittäisi todisteeksi?"
Kameravalvonta, joka tallentaa koko ajan kaikissa huoneissa. Nauhuri sijaitsee poliisilaitoksella. Nauhoja voidaan katsella oikeuden luvalla.
"Kuten varmasti tiedät, valtaosa perheväkivaltatapauksista ei päädy viranomaisten tietoon. Eikö uhrilla silti olisi oikeus eroon ilman 'syyllinen' merkintää?"
Sittenhän kaikki avioerot johtuisivat perheväkivallasta, jos todisteita ei tarvittaisi. Koko lakiehdotus menettäisi merkityksensä.
"Riittäisikö uhrin sana todisteeksi?"
Et kai ole tosissasi. Eihän asianomistaja voi olla myös todistaja.
"Ulkopuolinen todistaja?"
Kolmas pyöräkö? Siinäpä vasta luotettava todistaja.
Jos et muuten ole kuullut, aiempina vuosikymmeninä Suomessa tarvittiin todistajia avioeroon.
Eräässä tapauksessa kaksi kilometrien päässä asuvaa miestä todistivat, että mies oli avioliitossa käyttäytynyt epäasiallisesti vaimoaan kohtaan. Kyse ei ollut väkivallasta, mutta tämä "todistus" kuitenkin riitti avioeron tuomitsemiseen.
"Entäs pettämisen todistaminen jos syytetty ei myönnä?Tässä liikutaan erittäin heikoilla jäillä."
Myönnän, että todistaminen tulisi olemaan vaikeaa. Lainsäädännössä on muitakin mahdollisuuksia kiristää suhtautumista avioeroihin, jos tuo pieni rahasumma tuntuu sinusta liian suurelta.
Et ole suinkaan loukannut hyvin erustellilla mielipiteilläsi, vaikken niiden kanssa olekaan kovin usein samoilla kannoilla -- sitä tää keskustelu on ;-))
Hyvä jos/kun vanhemmat kykenivät lasten ollessa pieniä yrittämään ja jatkamaan suhdetta -- se on juuri sitä peräänkuuluttamaani yrittämistä. Vanhemmillasi valitettavasti suhde tästä huolimatta päätyi eroon, joskin myöhemmässä vaiheessa kuin esim. hänellä joka vastasi sinulle oman elämäntilanteensa valossa.
Yleistämistä varottava, suuntaan jos toiseenkin -- suhteet kun ovat niin kovin erilaisia...
Onpa, onpa katkeraa, hyvin jäsenneltyä, kasvatusopastekstiä yhdistettynä oman navan ympärillä pyörimiseen.
Puhutko yleisesti, puhutko pienistä lapsista vai puhutko nyt itsestäsi, jossa nukkekotimainen illuusio perheestä on romuttunut ja kas, sinun onkin nyt lennettävä omilla siivilläsi, kenties 24 vuotiaana jopa? pesästä pois.
Ei lapset, ei nuoret aikuiset näe vanhempiansa ihmisinä, tuntevina ihmisinä. Eivät näe sitä tunnekylmyyttä, tunnevajaata ihmissuhdetta joka toimii vain siten, että ollaan viikonloppu toisensa jälkeen menossa, muiden seurassa. Mutta kahdestaan ei uskalleta jäädä.
Miksi vanhempien pitäisi pilata, vaikka sitten se 20-30 seuraavaa ikävuottaan jäämällä suhteeseen, joka on "rakennettu" nuoruuden harhoille, nuoruuden ihanteille. 20 vuotiaana olet erilainen kuin 40-50 vuotiaana.
Mutta niitä pienten lasten perheitä, parisuhdetta yms. arjen jaksamista tulee tukea.
Kirjoituksestasi vain sai sen kuvan, että maailmasi on romahtanut parikymppisenä. Voisko sieltä oman navan keskipisteestä vähän kurkistaa muuallekin, ne 50 vuotiaat vanhemmat ovat eläviä, tuntevia olentoja. Ja jos olet nuoriAIKUINEN, osaat sanoa mielipiteesi jäämättä kynnysmatoksi vanhempiesi taistoihin.
Olen nuori aikuinen, kuten jo mainitsin.
"Onpa, onpa katkeraa, hyvin jäsenneltyä, kasvatusopastekstiä yhdistettynä oman navan ympärillä pyörimiseen."
Oliko näkökulmani jotenkin katkera tai itsekeskeinen? Millä tavalla?
"Puhutko yleisesti, puhutko pienistä lapsista"
Puhun yleisesti, ja puhun myös pienistä lapsista. Mutta myös isommista. Kaikista ihmisistä, jotka ovat joutuneet kokemaan vanhempiensa avioeron. Tämä kokemushan ei unohdu, kuten ehkä tiedäkin.
"puhutko nyt itsestäsi, jossa nukkekotimainen illuusio perheestä on romuttunut ja kas, sinun onkin nyt lennettävä omilla siivilläsi, kenties 24 vuotiaana jopa? pesästä pois."
En puhu itsestäni. Minkälainen on nukkekotimainen illuusio perheestä? Onko se eronneiden keksimä haukkumanimi normaalille perheelle, jotta voitaisiin puolustella omaa hirmutekoa? Voihan nukkekodissakin tapahtua avioero, mikä kyllä olisi suuri sääli.
Otit kyllä esille hyvän näkökohdan siitä, miten uusperheen ahdistava ilmapiiri voi joskus heittää lapset ulos, vaikka he eivät olisi siihen valmiita. Kiitos tästä.
"Ei lapset, ei nuoret aikuiset näe vanhempiansa ihmisinä, tuntevina ihmisinä."
Miten voit kirjoittaa noin? Etkö sinä huomaa vanhempiesi tunteita? Eivätko vanhemmat ole ihmisiä? Harkitsepa uudelleen, mitä kirjoitat. Avioeroa voi puolustella järkevämminkin.
"Eivät näe sitä tunnekylmyyttä, tunnevajaata ihmissuhdetta"
Nämäkin sanat tuntuvat kuin luoduilta avioerojen selittämiseen. Vaikka ne olisivat todellisuuttakin, ne eivät mielestäni oikeuta riistämään lapsilta oikeutta perheeseen, jossa ovat oma isä ja oma äiti.
""rakennettu" nuoruuden harhoille, nuoruuden ihanteille"
Lasten kannalta on sama, minkä iän harhoille suhteet rakennetaan, kunhan suhteet pysyvät.
Siinä olet oikeassa, että kovin nuorena naimisiin menneet saattavat jotenkin kaivata menetettyä nuoruuttaan ja ovat ehkä alttiimpia sellaisille houkutuksille, jotka voivat johtaa perheen rikkoutumiseen.
"Kirjoituksestasi vain sai sen kuvan, että maailmasi on romahtanut parikymppisenä."
Pyrin kuvaamaan avioeron aiheuttamia kärsimyksiä lasten kannalta, koska lasten asia unohdetaan monesti, kun vanhemmat ajattelevat vain itseään.
Oma maailmani ei ole romahtanut.
"Voisko sieltä oman navan keskipisteestä vähän kurkistaa muuallekin"
En lainkaan kirjoittanut itsestäni tai omista asioistani. Toivoisin kyllä sinun laillasi, että kaikki ihmiset ottaisivat muutkin huomioon. Esimerkiksi eroa harkitsevat vanhemmat voisivat ajatella asiaa lastensa kannalta. Tätä ei yleensä haluta tehdä, koska silloin niin tavoiteltu avioero ei olisikaan hyvä ratkaisu.
"50 vuotiaat vanhemmat ovat eläviä, tuntevia olentoja"
Mutta heidänkään ei tarvitse olla vastuuttomia ja piittaamattomia, kuten ei minkään muunkaan ikäisten vanhempien.
Johan on paksua tekstiä ... kun noita parisuhteen perusteita ei ole (tai ole kaskaan ollut) niin silloin käsissä "kulissi" missä kaikki kärsivät, myös lapset.
Voi harmi, mahtaa tällä "lasten puolesta" kirjoittavalla olla paha olo ja käsittelemättömiä asioita sekä suunnattomia katkeruuksia sisällään..
Olen työni puolesta tutkinut ja läheltä seurannut monen tasapainoisen, onnellisen ja lapsille terveen (monissa tapauksissa jopa terveemmän, kuin aiemmin kahden biologisen vanhemman) kasvuympäristön takaavia uusioperheitä ja heidän elämäänsä. Nämä kirjoitetut yleistykset eivät tue niin tutkimuksia kuin tilastojakaan. Olisi siis syytä perehtyä faktoihin, ennen kuin alkaa yleistämään ja syyttämään näinkin kovin sanoin julkisilla foorumeilla.
Ei ero ole kenellekään itsestäänselvä tai helppo ratkaisu ja tällaisten itseoppineiden kansankynttilöiden paatos ei varmasti helpota ketään erokriisin kanssa painiskelevaa.
Mutta toivon, että tuon kirjoituksen ulos saattaminen helpotti kirjoittajan oloa hetkeksi. Parempaa tulevaisuutta sinulle!
Asiallista teksiä kaikki. Nuoret aikuiset, ette omaa kokonaiskäsitystä saippuaoopperaelämässänne. KAtsokaa omia vanhempianne, yhdesasä pysytään, satoi tai paistoi. Lopputulos on kokonaisuutena ihna varmasti parempi KAIKKIEN kannalta, kuin eroaminen sen takia, ettei oikein nyt juuri kumppanin kanssa suju. Miten on tilanne kun ikää mittarissa on 65 v ?Kiinostaako edelleen samat asiat kuin 40- kyppisenä? Pettäminen ja perheen uhraaminen oman itsensä takia? Miettikää kaikki pettäjät
Lasten asiaa ei mielestäni voi tarkastella vain erilaisten "objektiivisten" tutkimusten ja mittarien avulla. Miten lapsen paha olo ja ikävät tunteet voidaan mitata mittarilla? Et kai tosissasi usko sellaiseen?
"Voi harmi, mahtaa tällä "lasten puolesta" kirjoittavalla olla paha olo ja käsittelemättömiä asioita sekä suunnattomia katkeruuksia sisällään.."
Kirjoitin tekstin, koska suomi24:n etusivulla sattui olemaan uusperheen ongelmia käsittelevä kirjoitus. En kuitenkaan halunnut häiritä uusperheitä, joissa vahinko on jo tapahtunut. Kirjoitin mieluummin tänne, jotta edes joku ajattelisi asiaa myös lasten kannalta.
Menestys ei ole ollut kovin hyvä, sillä useimmat ajattelevat edelleen vain itseään ja omia tarpeitaan. Ehkä olen kuitenkin saanut edes jotkut tätä palstaa lukevista harkitsemaan avioeroajatuksia uudelleen ja huomaamaan, että lapset menettävät avioerossa paljon enemmän kuin mitä eroon syyllinen voi siitä itselleen saada.
Minulla ei ole erityisen paha olo, mutta useimpia vastauksia lukiessa ei kyllä tule hyväkään olo. Avioerosta kun ei juuri myönteisiä piirteitä löydy. Tämä on ehkä yksi ahdistavimmista suomi24:n palstoista, koska täällä käsitellään hirveimpiä kärsimyksiä, joiden aiheuttaminen yhteiskunnassamme yleensä on laillista.
Minulla ei itselläni ole käsittelemättömiä asioita eikä katkeruuksia avioeroasioissa vanhempiini, sisaruksiini, puolisooni eikä lapsiini liittyen. En kuitenkaan julistaudu objektiiviseksi, koska tuskin kukaan ajatteleva ja tunteva ihminen voi suhtautua avioeron kaltaiseen kärsimykseen neutraalisti.
"Nämä kirjoitetut yleistykset eivät tue niin tutkimuksia kuin tilastojakaan."
En anna mitään arvoa tutkimuksillesi ja tilastoillesi, jotka eivät todista avioeroa huonoksi ratkaisuksi. Sama asia olisi tutkia, onko punainen vai keltainen ruusu parempi. Tunteita ei voi mitata, ellei niitä sitten yritetä mitata rahassa. Tällöin ottaisin esille lähinnä lastenpsykiatrian kasvaneen rahantarpeen, vaikka avioerot tuskin siinäkään ovat ainoa syy.
"Olisi siis syytä perehtyä faktoihin, ennen kuin alkaa yleistämään ja syyttämään näinkin kovin sanoin julkisilla foorumeilla."
Minun faktani ovat ihmisten elämästä ja ihmiskohtaloista, eivät tilastojen kuivista numeroista.
Yritit varmaankin jotenkin tieteellisesti osoittaa, että olisin väärässä. Se ei onnistu, koska se ei edes ole mahdollista. Kerron syyn siihen vielä kerran: tunteita ei voi mitata.
"Ei ero ole kenellekään itsestäänselvä tai helppo ratkaisu ja tällaisten itseoppineiden kansankynttilöiden paatos ei varmasti helpota ketään erokriisin kanssa painiskelevaa."
Ero on yllättävän helppo ratkaisu vastuuttomalle ihmiselle, jonka uusi kumppani on hurmannut. Mainitsemasi "erokriisi" on vain tilanne, jossa asia on tullut esille. Se ei ole kriisi sille, joka sen on järjestänyt, vaan pikemminkin toivottu uusi mahdollisuus.
Erokriisistä voidaan puhua sen kannalta, joka on tullut jätetyksi, ja erityisesti lasten kannalta, joita odottaa suurin kärsimys. Tekstini ei helpota heitä, mutta ei vaikeutakaan heidän asemaansa, koska samaa he varmasti itsekin ajattelevat. Totuuden kirjoittaminen ei yleensä syyttömiin satu.
"Mutta toivon, että tuon kirjoituksen ulos saattaminen helpotti kirjoittajan oloa hetkeksi."
Ei helpottanut. Nyt joudun kommentoimaan suurta määrää vääriä käsityksiä ja puolusteluja omasta erosta, jotka yritetään yleistää koskemaan kaikkia avioeroja, jotta avioero saataisiin näyttämään hyvältä vaihtoehdolta.
"Parempaa tulevaisuutta sinulle!"
Kiitos samoin. Toivotan onnea tutkimuksiisi. Ehkä pystyt joskus tutkimusten avulla löytämään keinot avioerojen vähentämiseen.
...tulipa alla säestettyä sua lähes sanasta sanaan ... toisto ei ollut tarjoitus *hymy*
Väitän että suurin osa eroavista vanhemmista ajattelee nimenomaan lapsen etua … miten hänelle voin olla hyvä ja ehjä vanhempi, enkä ihmisraunio. Valitettavasti joskus se edellyttää eri osoitteessa asumista lapsen toisen vanhemman kanssa.
Keskustelun avauksesi on tervetullut – kiitos siitä.
Luulen että SINÄ ajattelet itseäsi – avioeron ei tarvitse olla tuhoisaa lapselle, muuta avioliitto sitä voi olla. Jälleen, hyvin hyvin yksilöllistä.
>
Tuota toivon minäkin … eli että ihmiset ajattelevat asioita monelta kantilta ja mahdollisimman objektiivisesti.
Totta, ei avioerossa mitään iloista ole … se on lopullinen ratkaisu kestämättömälle tilanteelle – tai pitäisi olla. Hieman kuin amputaatio… kuoliossa olevaa jalkaa voidaan koettaa parantaa, vaikka niin pitkään että potilas kuolee. Mutta jossain vaiheessa amputaatio tehtävä, ei sitä kukaan tahdo ja varmasti vammauttaa … mutta siitä huolimatta hyvä ja pitkä elämä voi olla edessä.
Tuo on huomattu ;-)) Mutta toivottavasti jonain päivänä osaat katsoa asioita toiseltakin kantilta, mutta kaikelle on aikansa.
Tuo kommentti kertoo HYVIN paljon sinusta…
Ja tuo sitten jälleen aivan oikea oivallus … olen samaa mieltä.
En usko että tuosta oli sinua kommentoineella mielessä. Tunteita ei tosiaan voi mitata, mutta niitä kannattaa tarkastella hieman laajemmin kuin nyt teet … suosittelen kun olet siihen valmis.
Ei lainkaan noin – mutta jos tuon uskominen auttaa tuskaasi, niin se suotakoon sinulle.
… oliskohan se toinen elänyt kriisissä jo vuosia, etkä sinä ole asiaa huomannut, tai siihen tahtonut, osannut tai jaksanut puuttua – kunhan arvaisin…
Mielenkiintoinen kappale – hyvin kirjoitettu, vaikken samaa mieltä olekaan. Minun valtavan vaikea uskoa, että sinua jätetty ”tosta vaan”, tilanteen on täytynyt olla kuralla jo pitkään, vain sinä osaat vastata siihen mitä asioille silloin teit… tai olit tekemättä. Minusta hyvä lukea tästäkin keskustelusta avioerolasten ajatuksia – eivät ole kovasti näkemyksiäsi myötäilleet.
ja tuoko tuli yllätyksenä sinulle ?!
Lait, auttajat, lapset, tutkimukset tai tämä palsta ei avioeroja vähennä … vaan ja ainoastaan ne ihmiset jotka tahtovat yhdessä puolisonsa kanssa elää rakkaudessa ja kumppanuudessa huolimatta kriiseistä mitä kohtaavat – koska osaavat, jaksavat ja tahtovat niille tehdä jotain (eli niitä ”korjausliikkeitä”) – siis kasvaa ja oppia elämään parisuhteessaan, vaikka tilanteet ja ympäristö muuttuvatkin.
En ole erityisen nuori ... enkä taatusti sauppuaoopperoita katsellut ... tosin eipä kommenttisi ollut osoitettu suoraan minulle.
IHAN kaikkien kannalta KAIKKEIN kamalin ratkaisu on että yhdessä ollaan pakosta, siinä tilanteessa kärsitään (aivan kaikki) ja oirehditaan ... kohta huomataan että "kulissiliitto" muuttuu "perhehelvetiksi". Ihmiset eivät rakasta toisiaan, tunnelma on kylmä ja kyräilevä -- riitaisa ja pakahtunut. Lapset siinä kärsivät vanhempien lisäksi ... en todellakaan tahtoisi elää suhteessa missä puolisoni on kanssani "pakosta" tai lasten vuoksi ... ENKÄ todellakaan heidän lapsenaan tahtoisi elää ymmärryksessä että vanhempani ovat sietäneet toisiaan vain vuokseni. Ihmisen elämä liian ainutkertainen ja lyhyt tuohon.
Silti, eroon ei pidä eikä saa rynnätä -- pettäminen on väärin -- kriisit yritettävä selvittää. Kiinnostuksen kohteet muututvat kuten kirjoitit ... taito on hakea kokoajan niitä YHTEISIÄ ja uusia kiinnostuksen kohteita ... suhdetta on HUOLLETTAVA !
"Väitän että suurin osa eroavista vanhemmista ajattelee nimenomaan lapsen etua … miten hänelle voin olla hyvä ja ehjä vanhempi, enkä ihmisraunio."
Nyt olen täysin eri mieltä kanssasi. Lasta voidaan toki käyttää väärän päättelyketjun osana, esimerkiksi "lapselle on hyvä jos eroan" -> "minäpä eroan" -> "olen hyvä lapselle".
Suurin osa eroajista ajattelee itseään. He ajattelevat asian niin, että onni ja autuus, joka heille näyttäisi erosta koituvan, on moninkertaisesti suurempi kuin lasten kärsimys. Moni myös ajattelee, miksi kärsiä lasten takia. Varsinkin, kun lasten isä/äiti on niin ikävä ihminen. Jos lapset vähän kärsivät, niin siinäpä on entiselle puolisollekin opetusta samalla.
Tämä ajattelutapa on inhimillinen, joskin vastenmielinen. Löysin suomi24:stä erään esimerkinkin tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=590&posting=22000000005407559
Linkin takana tosin kostaminen tapahtui esineen, ei lasten välityksellä.
"Luulen että SINÄ ajattelet itseäsi"
Väärä luulo, joka tosin selittynee sillä, että en ole kertonut itsestäni mitään täsmällistä.
"avioeron ei tarvitse olla tuhoisaa lapselle, muuta avioliitto sitä voi olla."
Totta, mutta lause on erittäin harhaanjohtava. Avioero on yleensä kärsimys lapselle, ei välttämättä tuhoisa, ainakaan välittömästi. Avioliitto taas on yleensä hyvä lapselle. Koska emme voi käsitellä kaikkia mahdollisia tapauksia, voit tietenkin tehdä lainauksen kaltaisia väittämiä. Minäkin voisin sanoa, että viinapullon juominen ei välttämättä ole tuhoisaa lapselle, mutta mäenlasku talvella voi olla. Tämä on totta, mutta hyvin harhaanjohtavaa.
"Hieman kuin amputaatio…" "Mutta jossain vaiheessa amputaatio tehtävä, ei sitä kukaan tahdo"
Amputaation ja avioeron yhteydet ovat erittäin vähäiset. Avioeroa ei tarvitse tehdä missään vaiheessa. Se on tietysti yhteistä, ettei näitä kukaan tahdo, paitsi nyt perheensärkijä ja eroon syyllinen. Heidänkin mielensä muuttuu, kun uusperheen arki ei olekaan yhtä juhlaa.
"Mutta toivottavasti jonain päivänä osaat katsoa asioita toiseltakin kantilta"
Alkuperäisessä kirjoituksessani käsittelin asiaa lähinnä lapsen näkökulmasta. Sinä osaat hyvin tuoda esille avioeroa puolustavan näkökulman kaikkine selittelyineen. Ainakin tämän palstan kannalta mielipidekirjoa on jo kohtuullisesti.
Minulla ei ole tarvetta nähdä avioeroa myönteisesti minään päivänä.
"Tunteita ei tosiaan voi mitata, mutta niitä kannattaa tarkastella hieman laajemmin kuin nyt teet … suosittelen kun olet siihen valmis."
Voisin tietysti kirjoittaa tekstin avioeron ihanuudesta ja niistä hyvistä ominaisuuksista, joita uudella kumppanilla oletetaan olevan samoin kuin niistä ikävistä asioista, joista luullaan päästävän eroon. Minun ei kuitenkaan tarvitse - kymmenet muut tekevät sen puolestani tällä palstalla. Uskon vilpittömästi, ja tästä on selvää näyttöäkin, että äkkinäinen ihastuminen on niin voimakas tunne, että järki, vastuuntunto ja rakkaus omiin lapsiin voivat jäädä toiseksi.
"Ei lainkaan noin [ero helppo vastuuttomalle] – mutta jos tuon uskominen auttaa tuskaasi, niin se suotakoon sinulle."
Minulla ei ole käsiteltävään asiaan liittyvää tuskaa. Eroratkaisun helppoudesta kertoo sekin, miten nopeasti sellainen pahimmillaan kyetään tekemään.
Yleensä kuitenkin eroa edeltää pettäminen, joka tiedetään vääräksi ja joka siksi halutaan salata. Pettämisen aikana eroratkaisua sitten "käsitellään" kolmannen pyörän puolueettomien neuvojen pohjalta.
"… oliskohan se toinen elänyt kriisissä jo vuosia, etkä sinä ole asiaa huomannut"
Jokin muu kriisi voi kestää vuosia, mutta harvemmin erokriisi, ainakaan eroon syyllisen osalta. Myöhemmin tuleva uusperhekriisi on sitten eri asia, vaikka seurausta erosta onkin.
"Minusta hyvä lukea tästäkin keskustelusta avioerolasten ajatuksia – eivät ole kovasti näkemyksiäsi myötäilleet"
En mitenkään halua syyllistää avioerolapsia - he ovat eroon syyttömiä. Kieltämättä halusin syyllistää avieron järjestäjää. Tämä syyllinen on avioerolasten isä tai äiti. Kuka pitäisi oman rakkaan vanhempansa syyllistämisestä? Ymmärrän hyvin, että avioerolapsilla on motiivi jossain määrin kehua avioeroja. Näin he voivat ehkä vähentää omaa uhrin asemaansa ja poikkeavuuttaan. Tosin tätä poikkeavuutta ei ihmisestä ulospäin näe, mutta sisällään sen moni tuntee.
"ja tuoko [erojen puolustelu] tuli yllätyksenä sinulle ?!"
Olisin odottanut enemmän myötätuntoa kärsiviä lapsia kohtaan - heidän puolestaan olen tässä liikkeellä. Ymmärrettävää on, että tällä palstalla liikkuvat ovat suurimmaksi osaksi näitä eroon syyllisiä. Monella heistä on huono omatunto ja he katuvat tekoaan. Ylpeys estää myöntämästä erehdyksen ja se saa kirjoittamaan tälle palstalle eroa kehuvia kirjoituksia.
"Lait, auttajat, lapset, tutkimukset tai tämä palsta ei avioeroja vähennä …"
Esittämäni laki vähentäisi avioeroja huomattavasti - varsinkin turhimpia hetken mielijohteesta päätettyjä. Auttajat voisivat tehdä enemmän, jos heidän apuaan haluttaisiin. Monesti ei tarkoituksella haluta, koska kolmas pyörä jo odottelee.
Lasten asema ei tunnu kiinnostavan, ja lapset itse ovat voimattomia tässä asiassa. Tutkimuksia tekevät lähinnä ne, joille ero on henkilökohtaisesti tuttu. Motiivin ja lopputuloksen voi arvata.
Tällä palstalla saattaa pyöriä ihmisiä, jotka luettuaan näitä kirjoituksia tulevat toisiin ajatuksiin. Jos edes yksi avioero peruuntuu kirjoitusteni vuoksi, olen erittäin onnellinen. En kuitenkaan ole kovin luottavainen. Kukapa viitsisi ryhtyä tottelemaan suomi24:lle nimimerkillä kirjoittavaa keskustelijaa, kun kolmas pyörä jo kutsuu peiton alle.
Eri asia on, jos kirjoitukset aiheuttavat jonkinlaisen omatunnon heräämisen ja piston sydämessä. Asiasisällön puolesta niin pitäisi tapahtua, mutta voi olla, että esitystyylini on liian tiukka. Tiukkaan tyyliin minua pakottavat Suomen kärsivät avioerolapset, joiden mielipidettä ei koskaan kuunnella ja jotka ovat voimattomia heitä kohtaavien kärsimysten edessä.
"olen hyvä lapselle". >>
Hmmm … tää menee kohta juupas-eipäs linjalle, mutta toistetaan nyt se ettei ero ole itseisarvona tavoiteltava tila lapselle tai pariskunnalle tavoiteltavaa. Mutta siitä kannasta en missään nimessä ”lipeä”, ettäkö hyvä avioero on aina lapselle parempi kuin huono ”äiskä-iskä-ydinperhe” (kutsutaan sitten vaikka perhehelvetiksi).
Totta, hyvin inhimillistä … ja moni ”erotettavista” ovat sitä tehneet jo vuosikaudet ennen eroa.
>
Ei, lapset kärsivät monin verroin enemmän parisuhteessa mikä toimimaton ja ”tulehtunut” (kroonisesti)
Voih … olet kertonut rivien välissä itsestäsi HYVIN paljon.
En oikein ymmärrä tätä … mutta kai olen samaa mieltä – ei voida yleistää ettäkö avioero on automaattisesti huono ratkaisu lapsille tai että toimimaton vanhempien yhteiselo on autuus lapsille. JUURI tästä syystä ihmettelinkin mustavalkoista lähetymästäsi koko ongelmakenttään….
Kyllä se joskus on vaan pakko tehdä, tai potilas kuolee … valitettavasti joskus hyvinkin konkreettisesti. Sinulla paljon opittavaa ellet tuota ymmärrä.
Tässä taas ”perheen särkijä” tuli tekstiisi … voi kyynel, suhde mihin moinen loinen pääsee on ruvella ollut jo pitkään. Ne jotka eivät tätä suostu tajuamaan eivät erosta pääse yli ”koskaan” katkeroitumatta.
Samoin.
>
En puolusta avioeroa (koskaan niin tehnyt), se on viimeinen keino jota toivon kunkin sille tielle lähtevän asiaa harkitsevan äärettömän huolellisesti (kuin amputaatiota ikään) – mutta joskus se on ainoa oikea ratkaisu, ei suinkaan aina. Mutta en myöskään puolusta ”ydinperheen” illuusiota hinnalla millä hyvänsä – jos homma kusee eikä sille mitään tahdota, osata tai jakseta tehdä … niin mitä ”onnea” se on kenellekään ?
Voi voi … uskon että monet miestensä pahoinpidellyksi tulleet naiset taputtavat käsiään tuon mielipiteesi johdosta. Häpeäisit ”maitoparta”!
Usein (ei aina) pettäminen tapahtuu oirehtimisena suhteessa missä ei ole hyvä olla. Ei se asiaa oikeuta tai ole puolustus – olisi pitänyt puuttua suhteen huonoihin puoliin ja ongelmiin, eikä hakea sivusuhteesta lohtua tai rohkeutta erota (pomppulautateoria) – mutta valitettavasti me ihmiset menettelemme joskus näin, kunpa oppisimme ….
Tai lähes aina … molemmat….
>
Tuohon paha sano muuta kuin että VÄÄRÄSSÄ olet, ja höpö höpö….
Et ole vilpittömästi – jokainen tämän ketjunkin lukija näkee tarkoitusperäsi, oikeesti. Lapset kärsivät surullisen sujuvasti myös ns. ”ydinperheissä” – on Heinojen surmaajia jotka ns. normaaliperheestä (mikä on se normaali perhe jossa lapset kasvavat tuollaisiksi) – ja toisaalta Tarja Halosen tytär … avioerolapsi joka äitinsä ohessa menestynyt elämässään varmasti esimerkillisesti (ja tuskin kokee eläneensä surkean lapsuuden ystäviinsä verrattuna). Etkö jo vihdoin voisi lopettaa yleistämisesi – avioero tai avioliitto eivät ole takuu onnelliselle lapsuudelle – kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia, poika hyvä.
Loukkaannuit kun sinun kirjoituksesta tehtiin johtopäätöksiä … mitäs nyt sinä teet? Et tiedä – arvailu siis jatkuu.
Suurin osa virheistä tehdään avioliiton aikana – valitettavasti kun ero käsissä asioihin usein myöhäistä puuttua, niistä voi kyllä oppia. Se sattuu … ja sen huomaa kirjoituksistasi.
Niinkö … sinä siis tahtoisit elää naisen kanssa joka ei voi sietää sinua, joka käy vieraissa … mutta lain mukaan ei voisi erota … pelottava ajatus !
>
Apua on ja sitä saa jos TAHTOO … mutta uppoavaa laivaa ei voi ulkopuolelta pelastaa.
>
Hmmm … olisinkohan lukenut tuon jo joskus aikaisemmin ;->
>
Olettamuksesi menevät villimmiksi hetki hetkeltä….
Se on totta, ja tuota toivon myös … mutta en niin että tulemana kärsitään vuosi pari lisää ”perhehelvetissä”…
Nimimerkki m36, kiitokset komppauksesta!
Itse en enää viitsinyt lähteä tämän uskomattoman jyrkkäilijän kanssa hippasille mm. siitä, että hän perustaa näkemyksensä tod.näk. yhden avioeron (eli omansa) otannalle. Aika laiha argumentaatiopohja lähteä lakiuudistusta ajamaan.. :)
Ja kiitokset uskomattoman kärsivällisestä rautalangan vääntämisesta alkuperäisen kirjoittajan kaltaisille "asiantuntijoille", jotka purkavat omaa pahaa oloaan yleistämällä ja syyttämällä.
Näistä asioista on tietysti näkemyksiä ja kokemuksia yhtä monta, kuin on eronneitakin, mutta noin puritanistinen suhtautuminen ja kirjoittelu, kuin tällä kiihkoilijalla on, kertoo kyllä rivien välistä aika surullista tarinaa..
Lueskelen tätä palstaa melko säännöllisesti ja minusta kirjoituksesi, m36, ovat järkeviä, tasapainoisia ja huomaa, että sinulla on laajakatseinen näkökulma asioihin. Kommenttisi ovat varmasti auttaneet monia tältä palstalta apua ja neuvoja hakenutta.
Jatka samaan malliin - jos vaan jaksat! Hyvää jatkoa sinulle!
"...hyvä avioero on aina lapselle parempi kuin huono ”äiskä-iskä-ydinperhe” (kutsutaan sitten vaikka perhehelvetiksi)."
Kukakohan tällaisen hyvän avioeron osaisi järjestää. Rehellinen juristi? "Perhehelvetin" osapuolet? Kolmas pyörä? Vai pienet lapsetko?
Saa olla aika huono "mutsi-faija-ydinperhe" ennen kuin sitä voi rehellisesti kutsua perhehelvetiksi. Vielä käsittämättömämpää on, jos avioero korjaa tuollaisen tilanteen.
"moni ”erotettavista” ovat sitä [ajatelleet itseään] tehneet jo vuosikaudet ennen eroa."
Jälleen yritys aiheettomasti syyttää uskollista puolisoa. En voi hyväksyä tätä.
"...lapset kärsivät monin verroin enemmän parisuhteessa..."
Joissakin tapauksissa voi olla tottakin, mutta yleensä ei varmasti ole.
"Voih … olet kertonut rivien välissä itsestäsi HYVIN paljon."
Mitä sellaista olen kertonut, joka on saanut sinut päättelemään, että 1) olen mies, 2) olen eronnut, 3) vaimoni on lähtenyt 4) kolmannen pyörän mukaan ja 5) olen katkera?
"ei voida yleistää ettäkö avioero on automaattisesti huono ratkaisu lapsille tai että toimimaton vanhempien yhteiselo on autuus lapsille. JUURI tästä syystä ihmettelinkin mustavalkoista lähetymästäsi koko ongelmakenttään…."
Ei voida sanoa, että avioero on aina huono ja että avioliitto on aina hyvä. Mutta yleensä näin on. Painotan sanaa "yleensä".
Eronneet nimenomaan haluavat saada erot näyttämään nykyaikaisilta ja aivan normaaleilta. Erojen moittiminen on sitten "mustavalkoista". Minä en tällaiseen lähde mukaan. Kun ero on yleensä huono, minä sanon sen suoraan. Alkuperäisessä tekstissäkin mainitsin monia esimerkkejä lasten mahdollisesta hyvästäkin kohtelusta ja tulevaisuudesta uusperheessä. Et voi tosissasi sanoa, ettenkö olisi ottanut kaikenlaisia näkökulmia huomioon. Lasten etuakaan ei voi ajaa mustavalkoisin näkemyksin. Totuuteen pitää pyrkiä. Yritä sinäkin.
"Tässä taas ”perheen särkijä” tuli tekstiisi … voi kyynel, suhde mihin moinen loinen pääsee on ruvella ollut jo pitkään. Ne jotka eivät tätä suostu tajuamaan eivät erosta pääse yli ”koskaan” katkeroitumatta."
Mitä muuta tämä on kuin petetyn ja hylätyn puolison syyllistämistä? Eikö petturilla ole mitään osaa suhteen kariutumiseen? Petturihan se nimenomaan on se, joka petti ja hylkäsi puolison, jota oli luvannut rakastaa, kunnes kuolema erottaa.
"...joskus se [avioero] on ainoa oikea ratkaisu, ei suinkaan aina"
Nyt pääsemme lähelle yhteisymmärrystä. Joskus avioero voi olla ainoa oikea ratkaisu, kuitenkin vain hyvin harvoin. Ainakin 90 % nykyisistä eroista on turhia, ja enemmän vahingollisia kuin hyödyllisiä.
"...niin mitä ”onnea” se on kenellekään"
Jos vanhempien välit eivät olekaan aina poikkeuksellisen läheiset, niin lapsille kyllä riittää vähempikin. Ei lapsi osaa vanhemmastaan nähdä, onko tämä saanut tyydytettyä himonsa. Eikä lapsen tarvitsekaan. Lapsi ei ole vastuussa vanhempiensa onnesta, mutta vanhemmat ovat vastuussa lastensa onnesta. Ainakin näin pitäisi olla.
"Voi voi … uskon että monet miestensä pahoinpidellyksi tulleet naiset taputtavat käsiään tuon mielipiteesi johdosta. Häpeäisit ”maitoparta”!"
Väkivaltaisesta aviopuolisosta johtuneen eron voi hyväksyä, mutta ei sitäkään tarvitse kehua. Ennen kaikkea se ei oikeuta kehumaan muista syistä johtuneita eroja. Muista se, "vauvanaama"!
"Usein (ei aina) pettäminen tapahtuu oirehtimisena suhteessa missä ei ole hyvä olla."
Johan nyt jotakin! Pettäminen siis onkin petetyn syytä! Olipa oikein neronleimaus.
"Ei se asiaa oikeuta tai ole puolustus – olisi pitänyt puuttua suhteen huonoihin puoliin ja ongelmiin"
Ilmeisesti järki taas palasi tämän lauseen myötä. Olisi todellakin järkevämpää korjata vanha suhde kuin etsiä uusi.
"Tai lähes aina … molemmat…."
Eipä tule mieleen tapausta, jossa petetyssä olisi enemmän syytä kuin pettäjässä. Toki syitä voi aina keksiä. Voihan jokainen sanoa, että jätti puolisonsa, koska tämä oli niin ruma. Näin puolisossakin oli jotakin syytä.
"Et ole vilpittömästi – jokainen tämän ketjunkin lukija näkee tarkoitusperäsi, oikeesti."
Mikä sinun mielestäsi on minun tarkoitusperäni?
"Etkö jo vihdoin voisi lopettaa yleistämisesi – avioero tai avioliitto eivät ole takuu onnelliselle lapsuudelle – kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia, poika hyvä."
En ole yleistänyt enkä ole missään vaiheessa väittänyt, että jokin asia olisi takuu jollekin toiselle asialle.
Nyt olet ilmeisesti löytänyt rivien välistä tiedon siitä, että olen poika. Minkä rivien välistä tuo tieto löytyi?
Jos syytät minua yleistyksistä niin minä syytän sinua perusteettomasta yksilöinnistä.
"Loukkaannuit kun sinun kirjoituksesta tehtiin johtopäätöksiä … mitäs nyt sinä teet? Et tiedä – arvailu siis jatkuu."
En ole syyttänyt sinua henkilökohtaisesti mistään enkä ole tehnyt sinusta ainoatakaan johtopäätöstä. Tämä ei estä minua kertomasta, miten asiat yleisesti (eivät siis aina) ovat, jos ne kerran yleisesti niin ovat.
"Suurin osa virheistä tehdään avioliiton aikana – valitettavasti kun ero käsissä asioihin usein myöhäistä puuttua, niistä voi kyllä oppia. Se sattuu … ja sen huomaa kirjoituksistasi."
Nyt koen jo onnistuneeni - olet huomannut kirjoituksistani lasten kärsimyksen. Yleistän tämän heti niin, että muutkin ovat huomanneet.
"Niinkö … sinä siis tahtoisit elää naisen kanssa joka ei voi sietää sinua, joka käy vieraissa … mutta lain mukaan ei voisi erota … pelottava ajatus !"
Tällaisessa tapauksessa tahtoisin elää lasteni äidin kanssa. Hän saisi tietysti nukkua toisessa huoneessa, mutta ruokaa voisin laittaa ja lehden hakea laatikosta. Tämä siis, jos asuisimme omakoti- tai rivitalossa.
Ennen pitkää tämä pettäjä-äiti hakisi eroa päästäkseen uuden ihastuksensa luokse asumaan. Minullahan ei tuossa tilanteessa olisi hätäpäivää. Lasten asia olisikin aivan toinen juttu. Heidän vuokseen yrittäisin sovintoa ja antaisin pettämisenkin anteeksi, kunhan se loppuisi tai edes selvästi vähenisi. Puhuisin myös kolmannelle pyörälle järkeä. Välttämättä tämä ei auttaisi, mutta ainahan voi yrittää.
Voisin esimerkiksi kutsua kolmannen pyörän meille syömään yhdessä lasten kanssa. Ruokailun aikana keskustelisimme siitä, miksi hän haluaa rikkoa perheemme ja turmella lastemme elämän. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen vastauksensa. Lopuksi lapset voisivat kertoa, haluaisivatko he asua isän luona vai kolmannen pyörän luona, jos eroon vielä päädyttäisiin. Lapsilta voitaisiin myös kysyä, miltä nyt tuntuu, kun kolmas pyörä särkee heidän perhettään.
"Hmmm … olisinkohan lukenut tuon jo joskus aikaisemmin ;->"
Varmasti. Onhan kyseessä tyypillisin avioerotilanne.
"Olettamuksesi menevät villimmiksi hetki hetkeltä…"
Asiat ovat joskus villejä, eivät vain ihmiset.
No sinä kun et missään nimessä kirjoita omaista kokemuksistasi … niin minäpä nyt hieman näin teen.. Meillä eroa helpotti paljon perheterapia (väestöliitto), johon lähdettiin tarkoituksena korjata suhdetta missä kaikilla oli paha olla. Mutta kun solmuja ja käsittelemättömiä asioita ryhdyttiin setvimään. Huomasimme tilanteen missä ”kaksi erinomaista ihmistä olivat joutuneet toistensa huonoon seuraan” – joka ei tarkoita etteikö hyvää avioeroa voida toteuttaa, tilanteesta toipua, ja kokoajan pohtia miten on mahdollista että lapsella on kaksi vanhempaa jotka voivat olla onnellisia ja tasapainoisia aikuisia (mikä lapselle parasta).
Hyvän eron järjestävät eroavat puolisot, ja se onnistuu jos näkee asiat ja syyt hieman laajemmin (eikä haeta syyllisiä – se turhaa ja myöhäistä)
Määrityskysymys – uskon että tähänkin keskusteluun vastanneista osalla oikein omakohtaista kokemusta tuosta, valitettavasti. Ei mitään käsittämätöntä siinä, että avioero asian voi osaltaan korjata … monen muun toimenpiteen ja toipumisen ohella.
Eroon usein (ei aina) kaksi syyllistä .. tai oikeammin kaksi osapuolta… syyllisten hakeminen monasti turhaa – kun suhteelle ei mitään korjausliikkeitä tehdä niin jommallakummalla kuppi menee ensin nurin. Hyväksyt sen tai et….
Mitenköhän näin OLISI voinut käydä – nooh, samapa tuo … kun tämä käsitys ilmeisesti totaalisen virheellinen *hihittää*
Hyvä hyvä … yleistäminen pahasta. Parisuhteen ongelmat ja kriisit niin henkilökohtaisia, ettei voida sanoa yleistäen mikä parasta tai oikein heille menetellä – Riippuu aina tapauksesta … joskus ero on paras ratkaisu, joskus eroamattomuus JOS kriisiin joutuneelle suhteelle samalla tehdään jotain (jolloin kriisi oikeastaan vahvistanut suhdetta). Ja ellei, ero tulee ennemmin tai myöhemmin jokseenkin takuu varmasti.
Ne ovat aivan normaaleja, usein välttämätön paha jotta ihmisillä (eikä vahiten lapsilla) on hyvä olla. Myös sillä osapuolella joka kokee tulleensa ”erotetuksi” – vai kuka tahtoisi elää naisen/miehen kanssa joka sietää kärsien naamaasi vain koska olette naimisissa (tai kuvittelee tämän olevan lasten etu) … en ainakaan minä.
sano sano … ero on huono jos tilannetta ei aidosti olla yritetty korjata, ja hyvä jos se todellakin viimeinen vaihtoehto (ja tehdään niin hyvin kuin osataan ) – siis, riippuu tilanteesta.
Onnellisesta suhteessa ei aamulla herätä ja pohdita ”mitäs tänään tekis, jos vaikka pettäisin” – ellei joku tätä vielä ole tajunnut, voi olo olla aika paha pitkään. Kyse ei ole syyllistämisestä, vaan asioiden näkemisestä kokonaisuutena ja niistä oppimisesta. Mitähän se toinen on voinut unohtaa vihkivalastaan ennen pettämistä?
Ja mihinköhän tutkimukseen tai otokseen tuo eksakti lukusi perustuu?
Paska puhetta – anteeksi sanavalinta. Jälleen, määritäs millainen on ”poikkeuksellisen läheinen suhde” parisuhteessa missä on toisen kunnioitusta, läheysyyttä, välittämistä, ja rakkautta – jotka oleellinen osa avioliittoa jonka tahdotaan jatkuvan kunnes kuolema heidät erottaa.
JOS olisit kirjoittanut omasta elämästäsi.. NIIN voisin ARVATA mist tennari on mm. puristanut.
No ei… mutta vanhemmat kun ovat ihmisiä (tuliko yllätyksenä), eikä tunteitaan osaa määräänsä pidempään näytellä muuksi mitä ovat … niin onnettomuus vanhemmassa/vanhemmissa säteilee koko perheyhteisöön … erittäin onnettomilla vanhemmilla ei mielestäni voi olla onnellisia ja tasapainoisia lapsia vaikka kuinka ydinperheessä oltaisiinkin – silloin asioille tehtävä jotain (keinoja on avioeron lisäksi, joista olen kirjoittanut)
En minä eroja kehu, ikävä tilanne siihen osallistuville – sen välttämiseksi on molempien tehtävä kaikkensa…
>
eiku eiku … se on itte joka haukkuu… ;-P
Syyllisiä ovat molemmat avioeroon (lähes aina) … jollei suhdetta olla hoidettu, tilannetta korjattu, toista kuunneltu, apua haettu, otettu opiksi, keskusteltu, riidelty ja sovittu, rakastettu, muutettu tapoja toimia avioliitossa … jne. jne. Niin onko SE todella ainoa ”syyllinen” jonka oirehtiminen on ilmennyt sivusuhteina. Kysyn vaan?
>
Niinpä… ja siihen tarvitaan kaksi, joista molempien nähtävä suhteen kriisi, ja tahdottava siihen muutosta ja korjausta – eikä kuitata tilannetta ”eihän tässä mitään, meillä vaan ei ole tavattoman läheiset suhteet toisiimme, tällasta tää kaikilla on, ei tehrä tästä ny numeroo”-tyyliin.
Tämä ei tullut yllätyksenä – syyllisten ja syyttömien hakeminen melko turhaa kun ero käsissä – vastuunkantajien etsiminen kun kriisi kuumimmillaan ei sitä olisi…
Et näe parisuhdekriisien problematiikka lainkaan – joka selittää näkemyksesi. Ehkä joskus….
Hyvä jos näin on – väärin ymmärretty, sorry.
Jännä termi, jälleen … valaisisitko?
Älä turhaan tuuleta, olen sen jo käsittänyt aikaa sitten, ja varmaan aika moni tämänkin ketjun lukeneista vanhemmista. Mutta, huomaatko sinä sen tosiasian, että lapset voivat kärsiä avioliitossa tai yh-lapsina, ti osana uusioperhettä … tai ei kärsiä. Koplaat systemaattisesti yhteen asioita jotka riippuvat ihmisistä ja heidän ”hyvyydestään” ja taidoista/tahdosta vanhempina, riippumatta perhemuodosta.
"Niinkö … sinä siis tahtoisit elää naisen kanssa joka ei voi sietää sinua, joka käy vieraissa … mutta lain mukaan ei voisi erota … pelottava ajatus !"
HÄH !!! Minä en ikinä, enkä usko että moni muukaan – mutta kukin tyylillään, vaikka tuskin moni nainen joka tuollaisessa vastentahtoisessa kulississa eläisi kauaa täysjärkisenä pysyisi.
Aivan taatusti … ja sinusta hän yksin syyllinen eroon?? Voi hyvänen aika sentään….
Ja palattaisiin aikaisempaan asumismuotoon ja auvoiseen arkeen – ei onnistuisi. MUTTA koko suhteen täysremontti ehkä, jos molemmilla siihen taitoa, voimia, tahtoa, ja etenkin RAKKAUTTA.
Ei kolmaspyörä varmasti olisi vaimoasi väkisin vienyt – kyllä hän ihan itse on sivusuhteensa valinnut – ovat syyt sitten siihen olleet mitkä hyvänsä … mutta toimivasta suhteesta ei tuolle tielle lähdetä.
>
Vosi olla hyvinkin sellainen minkä kirjoitin ylle.
>
NO JOHAN POMPPAS !!! Nyt viimeistään illuusio sinusta lasten edun puolestapuhujana karisi. Tuo olisi julmaa, vastuutonta, ja käsittämätöntä toimintaa – suoranaista henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan. Häpeäisit jo pelkästään tuollaisen kirjoittamisesta.
Lapset ovat tosiaan osallisia erossa, on siinä sivusuhteita tai ei. MUTTA heitä ei saa KOSKAAN asettaa tilanteeseen jossa heidän asetuttava toisen vanhemman puolelle toista vastaan. SITÄHÄN kysymyksesi merkitsisi. Jos lapset näkevät että äidillä on parempi olla (kyllä he sen aistivat), ja sinä puolestasi tahdot muuta … niin millaiseen paikkaan lapsi vastaustaan antaessaan olisi pistetty – helvetilliseen.
AIVAN toisenlainen keskustelu lasten kanssa olisi heidän etunsa mukaista – ei todellakaan tuollainen. Tuossa jos missä heitä käytettäisiin lyömäaseina ja vanhempien välisten suhteiden tuomarina … olen tyrmistynyt.
Puuttumatta nyt varsinaisesti sisältöön...
Tällaiset tekstit ovat aika mielenkiintoisia. Erittäin hyvää artikulaatiota ja vahvoja mielipiteitä perusteineen. Toisaalta samaan aikaan niin täydellisen puhtaan järkyttävän yksioikoisia näkemyksiä, jotka todistavat kovaan ääneen elämänkokemuksen puutteesta. Aivan kuin lapsi kirjoittaisi filosofiaa - tai paremminkin filosofi tekisi Aku Ankkaa.
Mielenkiintoinen yhdistelmä!
"järkyttävän yksioikoisia näkemyksiä, jotka todistavat kovaan ääneen elämänkokemuksen puutteesta"
Esittelin monesta näkökulmasta avioeron syitä, lasten suhtautumistapoja sekä uusperheen arkea. Näiltä osin ei kirjoitustani todellakaan voi moittia yksioikoiseksi.
Sen sijaan olen yksioikoinen siinä, että kirjoitukseni oli tehty lapsen näkökulmasta. Sellaisen lapsen, jonka vanhemmat ovat eronneet.
En käsitellyt avioeron "ihanuutta", uuden kumppanin haluttavuutta tai muita sen kaltaisia asioita, koska ne ovat muutenkin ylikorostuneet avioerokeskustelussa. Eronneilla on kova syyllisyyden tunne, joka purkautuu mm. oman hirmuteon selittämisellä ja kehumisella, mutta myös muilla tavoin.
"Aivan kuin lapsi kirjoittaisi filosofiaa - tai paremminkin filosofi tekisi Aku Ankkaa. "
Tämä olikin lapsen näkökulma, mutta ei suinkaan lapsen kirjoittama. Toisaalta, lapsi varmasti kirjoittaisi juuri näin, jos eroon syyllinen ei olisi häntä ohjailemassa. Varmasti syylliset eivät myöskään halua eron käsittelyä, koska juuri siinä eroratkaisun typeryys selvästi paljastuisi.
niinhän sinä luulet (että vilpittömin mielin kaikkien maailman avioerolasten puolesta puhut)... olen melko vakuuttunut että kirjoituksesi motiivit ovat omassa pahassa olossasi, ja siinä ettet ole VIELÄ kyennyt katsomaan tapahtumia ja omia tekemisiäsi (tai tekemättä jättämisiä) objektiivisesti -- toivottavasti joskus kykenet.
No, periaatteessa ymmärrän pointtisi, mutta kääntäisin asian mielummin niinpäin että avioliittoon päästäkseen pitäisi todistaa kykynsä parisuhteeseen sitoutumiseen sekä kykynsä olla vanhempi. Eli autoanalogiaa jatkaen, ennen papin aamenta pitäisi käydä avioliittokoulu ja saada erillinen lupa mennä naimisiin. Ja jos tulee hylky niin joko menet tukiopetukseen tai sitten et perusta perhettä.
Ennemmin siis epäsopivien parien ennaltaehkäisyä kuin jälkeenpäin pakkorankaisua.
Tuollaista asiaa on harkittu, ja se saattaisi toimiakin, mutta auttaisi vain avioliittoihin. Ymmärrän kyllä, että tämä on nimenomaan avioeropalsta, mutta avoliitossa asuminen tuskin vähentää lasten kärsimuksiä erotilanteessa.
Kuten tiedetään, avoliitto on helppo muodostaa ja purkaa. Lasten hankkiminen on mahdollista ilman minkäänlaista liittoa.
Toisaalta pienestä pitäen yksinhuoltajuuteen tottuneet lapset eivät myöskään joudu kokemaan avioeroa, koska heillä ei ole ehjää perhettä koskaan ollutkaan. Tällainen vaihtoehto lienee monissa tapauksissa avioeroa parempi.
Näin ollen epäsopivia pareja ei voitaisi seuloa kuin avioliittoon mennessä. Tämä parantaisi avioliittojen tasoa, mutta saattaisi entisestään lisätä avoliittojen hajoamisia. Samalla lasten eriarvoisuus perhetaustan perusteella lisääntyisi.
Kannatan kuitenkin ehdotustasi siinä mielessä, että avioliitossa kasvavien lasten turvallisuutta voitaisiin ehkä näin parantaa.
Alkuperäisestä rangaistusideastani totean vielä, että avioero jo nykyisin muodostuu ajan mittaan rangaistukseksi myös eroon syylliselle. Pienen rahasumman vuosittainen menettäminen voisi kuitenkin toimia avioeroja ehkäisevästi, kun ihmiset ajattelisivat rahaa, minkä he kyllä osaavat.
Ehjä perhe ja ehjät vanhemmat ovat kaksi eri asiaa (vaan eivät toki toisiaan poissulkevia) – kumman sinä oikeasti tahtoisit lapsillesi? Tiedän lukuisasti yh-perheitä missä lapsilla asiat todella hyvin, ja valitettavasti myös perheitä missä lapset elävät kylmissä ”kulisseissa” ja oirehtivat milloin mitenkin. Oudosti yhdistät avioeron ja ydinperheen lapsen edun kanssa – ehdottoman mustavalkoisesti.
Eli tarkoitat että sinä ja suuri osa muista ihmisistä ovat kykenemättömiä valitsemaan puosisonsa – säälittävää.
>
HÄH ?
Notta näin – aviorikos OLI Suomen laissa muistaakseni 80-luvun alkuun asti. Ei ihmissuhteissa voi olla minun mielestä rangaistusta sille että tunteet ovat kuoleet, eikä toisen kanssa voida elää.
>
JAA, eli sinusta olisi mukava tietää että vaimosi elää ja sietää sinua VAIN sen vuoksi että hänellä ei ole varaa erota tai hänen juridisesti PAKKO sietää sinua … itsetunnostasi tuo kertoo hyvin paljon.. voi voi ja kyynel.
Avioliitossa ei olla pakosta, vaan sopimuksesta. Avioliitto on sitova sopimus. Avioliittoon päästäkseen on luvattava - sitovasti - mm. rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa.
Jos nyt rahaa ajatellaan, sopimuksen rikkomissakot ovat varsin yleinen käytäntö sopimusoikeudessa. Jos ehdottamaani lakia ei haluta, avioliittoon pitäisi määrätä sopiva (pienehkö) sakkorangaistus, jota sopimuksen rikkonut maksaa, kunnes kuolema hänet siitä vapauttaa.
Tästä huomataankin hyvin, miten avioero käytännössä on myös sopimusrikkomus ja petos puolisoa kohtaan.
"Ehjä perhe ja ehjät vanhemmat ovat kaksi eri asiaa"
Mutta enpä ole kuullut, että kukaan avioerossa tulisi ehjemmäksi kuin mitä on ollut. Sen sijaan ehjä perhe on avioeron jälkeen muisto vain.
"kumman sinä oikeasti tahtoisit lapsillesi?"
Perheen, jossa ovat oma isä ja oma äiti.
Isä- ja äitipuolet eivät kuulu ehjään perheeseen. Jos joskus on niin, että avioero jostakin syystä on ainoa ratkaisu, kolmansien pyörien pitäisi pysyä kaukana niin kauan kuin lapset tarvitsevat vanhempansa tukea.
"Oudosti yhdistät avioeron ja ydinperheen lapsen edun kanssa – ehdottoman mustavalkoisesti."
Tässä ei ole mitään outoa. Sen sijaan koko avioero on hyvin outo asia. Mutta ei mustavalkoisesti. Väkivaltaisesta puolisosta on voitava erota. Samoin pitäisin hyväksyttävänä eron syynä, jos toinen puoliso tuo kolmannen pyörän perheen yhteiseen kotiin. Tämä on yksi törkeimmistä teoista, joita ihminen voi tehdä.
"Eli tarkoitat että sinä ja suuri osa muista ihmisistä ovat kykenemättömiä valitsemaan puosisonsa – säälittävää."
Tarkoitin sitä, että alkuperäisen kirjoittajan idea soveltuu vain avioliittoihin, eikä näin auta kaikkia lapsia.
"HÄH ?"
Onhan epäreilua, että jotkut lapset saavat kasvaa turvallisessa ja ehjässä perheessä samalla, kun jotkut toiset eivät saa. Kumpaan ryhmään sinä haluaisit lastesi kuuluvan?
"Ei ihmissuhteissa voi olla minun mielestä rangaistusta sille että tunteet ovat kuoleet"
Tästä ei ole koskaan rangaistukaan. Eihän tunteita voi edes mitata, kuten on tullut esille.
Sen sijaan petturia voidaan kyllä rangaista, jos vain halutaan.
"JAA, eli sinusta olisi mukava tietää että vaimosi elää ja sietää sinua VAIN sen vuoksi että hänellä ei ole varaa erota tai hänen juridisesti PAKKO sietää sinua …"
En puhu itsestäni, mutta varmasti jokaisesta olisi ikävää huomata, että puoliso ei rakasta eikä välitä. Asialle pitäisi pikimmiten tehdä jotakin.
Olisi erittäin hyvä nimenomaan lasten kannalta, että hetkelliset tunne-elämän vaihtelut eivät rikkoisi koko perhettä lopullisesti. Monella ihmisellä jo pelkkä rahanahneus antaisi järkisyille lisää painoarvoa lyhyessä avioeron harkinnassa.
"itsetunnostasi tuo kertoo hyvin paljon.."
Tässä ei ole missään vaiheessa ollut kyse minusta ja minun itsetunnostani.
"voi voi ja kyynel."
Yritä jo piristyä. Elämässä on muutakin kuin avioero.
Luulen että tätä keskustelua eivät enää lue paljoa muut kuin sinä ja minä – mutta mukava kirjoitella henkilölle joka osaa argumentoida (yleensä) – saga siis jatkukoon…
EI täälläpäin noin luvata .. vaan kysytään TAHDOTKO rakastaa jne.jne. siinä on iso ero…
Näin on ollut Suomessakin vielä parikymmentä vuotta sitten – ei enää (kukas sen eduskunnan taas valitseekaan, jotka laativat/muuttavat lait) – minusta ihmissuhteita ja syitä erolle ei pidä kriminalisoida.
hmmm… mites osoitetaan se että puoliso on puolestaan tukenut toista vastamäessä … tai kunnioittanut. Tästä ja muista näyttöön liittyvistä syistä avioero juridista rikosoikeudellisilta seuraamuksiltaan kuten on nyt. Ja aivan oikein, mielestäni.
No tässä yksi, ja ex vaimoni myös.
Sitähän jokainen toivoo omalle kohdalleen – ei tässä siitä ole kyse.
Kyllä ne voivat kuulua – ja jopa oikein ehjään uusioperheeseen (sun-mun-meidän lapset). Jälleen, et tiedä mistä puhut – ehkä joskus.
>
ihan kuin ois ton lukenut ennenkin…. mutta miten tuo ja vanhempien tuki liittyvät toisiinsa (jota lapsi tietenkin tarvitsee)
Ja mitenköhän tässä rupeaa jälleen kuvittelemaan että kirjoitat omasta kokemuksistasi…. vaan väärässähän olen, ethän sinä ole mitään kertonut itsestäsi….
Ei liene epäselvää mihin tahtoisin heidän kuuluvan – siis … EN puolusta avioeroa itsetarkoituksellisesti… mutta JOS syystä tai toisesta ehjää ja turvallista ydinerhettä ei ole syystä tai toisesta ”tarjolla” tai ”saatavissa” niin silloin lapselle on parempi että hänellä kaksi kotia missä rakastavat vanhemmat ovat ”täysipäisinä2 kuin kulississa elääminen
Etkö juuri yllä ehdotellut aiheesta pientä sakkorangaistusakin??
Tai sitä joka ei täytä aviolupauksen muita ehtoja ???
Uskoo kuka tahtoo *hih*
Asialle todella pitää tehdä jotain, ja ajoissa … ja ellei tehdä, avioero on käsissä (kai sekin tekemistä on…) … mutta hieromalla ei porsaasta saa ajokoiraa … ja joskus rakkaus kuolee, valitettavasti (etenkin ellei sitä ja suhdetta huolleta)
Aivan, hätiköiden ei eroon pitäisi rynnätä – en usko että kirjoittamistani kommenteista tämä olisi jäänyt epäselväksi. Toisaalta, ero on joskus parasta aivan kaikille osalliselle…. se miten ” hetkelliset tunne-elämän vaihtelut” määritetään on äärettömän persoonakohtaista, mutta tärkeätä pohdittavaa kun aviokriisi on käsissä.
>
Pelottavaa .. ettäkö taloudellisten sanktioiden vuoksi oltaisiin eroamatta – huih…
Sorry, eipä tietenkään….
Tiedän, hyvin paljon muutakin – muistathan itsekin :-)
Oletko koskaan ollut missään asiassa väärässä ?
Eikö ole rasittavaa olla noin viisas ja järkähtämätön.
Tiedätkö, että joskus vaan ei tahtoa riitä. Rakkaus lapsiin ei katoa, puolisoon se voi kadota. Eikä siihen tarvita katalysaattoreita, uusia naisia/miehiä.
Ja monesti oletko haastatellut lapsia jotka ovat eläneet liitossa joka väenväkisin pidetään kasassa, kulissit pystyssä. Mitä heistä on tullut? Filmitähtiä omassa elämässään? Kykenemättömiä tunnistamaan tunteitaan, aitoja tunteitaan ?
Älä ole noin mustavalkoinen.
Luulen ja arvaan hänen hakevan syyllistä/syytä erolle, syyllistäen lastensa äitiä valinnasta ... ottamatta vastuuta omista tekemisistään ja valinnoista.
Meistä jokaisella omanlainen puolustusmekanismi -- hänelle tämä suotakoon, keskustellaan me asiasta ja ehkä joku kolmas näkee tilanteen kohdallaan hieman toisin ... toivottavasti.
"joskus vaan ei tahtoa riitä"
Tällaiset lauseet kuuluvat sarjaan "avioeron ponnettomia perusteluja", jossa myönnetään ikävä totuus, mutta muodon vuoksi lausutaan jotakin. Toinen esimerkki on "oli vaan aika erota" tai "kasvoimme erillemme".
Ehkäpä nuokin ovat parempia kuin omituinen lause "erosimme sovussa". Siis lapsille on tehty vahinkoa sovussa? Kuulostaa pahalta.
"Ja monesti oletko haastatellut lapsia jotka ovat eläneet liitossa joka väenväkisin pidetään kasassa, kulissit pystyssä."
Missähän tällaisia liittoja on? Nykyään ei taida olla, avioero otetaan nopeammin kuin ehdit sanoa "kulissi".
"Älä ole noin mustavalkoinen."
Kirjoitukseni oli varsin monipuolinen. Erikoiseksi tällä palstalla sen tekee lapsen asemaan keskittyminen. Palsta saikin näin kipeästi kaivattua vaihtelua.
"Luulen ja arvaan hänen hakevan syyllistä/syytä erolle"
Ei varsinaisesti. Jokaiselle avioerolle on ainakin yksi syyllinen. Joskus kaksikin. Mitään hakemista siihen ei tarvita.
Yleisimmin eroon syyllisen tunnistaa siitä, että hänellä on välittömästi uusi kumppani.
"syyllistäen lastensa äitiä valinnasta ... ottamatta vastuuta omista tekemisistään ja valinnoista."
Tämä olikin sitten täysin luuloa ja arvausta. Ja pieleen meni.
"Meistä jokaisella omanlainen puolustusmekanismi -- hänelle tämä suotakoon"
Lause perustui varmaankin samaan arvaukseen kuin edellinenkin.
mitä hyötyä on ylipäätään hakea erolle syyllistä ... on niitä sitten yksi tai kaksi (enempää ei).
Syyllisyys ei välttämättä konkretisoidu mielestäni uuteen suhteeseen .. se voi olla myös oirehtimisen konkretisoituminen, keino päästä pois toimimattomasta ja rakkaudettomasta suhteesta.
Juu... et TIETENKÄÄN kirjoita mitenkään omasta elämästäsi -- anteeksi arvaukseni ;->
Juu, ei ole mun kirjoittama ketju mihin kommentoit … mutta vastaan silti….
Mikä Delfon Oraakkeli sinä olet sanomaan kuka ja mikä pariskunta on yrittänyt tarpeeksi. Jos sinä jaksat juosta maratonin, niin onko kohtuullista sanoa viiden kilometrin kohdalla väsähtäneelle kaverille ”ei tässä mitään, tossua toisen eteen vaan”. Ei reilua… edes lapsille joiden äiti tai isä sylkee verta… (henkisesti)
Mitä vi..tua – erotako ei voisi sovussa … siihen pyrittävä, ja kypsät vanhemmat jopa pystyvät. Se on sitä peräänkuuluttamaasi lapsista välittämistä valitettavassa tilanteessa. Vai riidoissako pitää erota – sinulta se varmasti onistuu….
Anteeksi MITÄ?
Sitä se oli … mutta ei enää….
>
Ja se on tervetullutta – kiitos tuosta, oikeesti.
Pienenä poikana rukoilin ja pyysin siskoni kanssa, että äiti ottaisi eron isästä. Ei ottanut ei, kun oli kasvatettu "oikein" että avioliitto on pyhä ja siitä ei lähdetä. Mennään vaikka läpi kiven ja kannon ja muut ei saa tietää mitään...
Itse uskon, että olisin ollut paljon eheämpi aikuinen, jos olisin voinut elää ilman isääni ja sitä ahdistavaa ilmapiiriä mihin kotona jouduin tottumaan. Lapsuuteni traumat vaikuttavat yhä elämääni, enkä esim. osaa näyttää tunteitani puolisolleni, kun ei niitä kotona koskaan näytetty.
Et silleen, ei ne lapset aina kärsi siitä avioerosta, mutta he saattavat kärsiä vanhempien huonoista väleistä. Lapset kuule vaistoaa, jos kaikki ei ole kotona o.k.
näin asiat ovat, ja ihan oikeiden asiantuntijoidenkin mielestä (toisin kuin alkuperäinen kirjoittaja, jolla epäilemättä pahaolo ja vielä paljon opittavaa).
Toivon että kaikesta kokemastasi olet ottanut opiksi kun omaa elämääsi rakennat -- ei niin paljon pahaa jottei siitä jotain hyvää löydä (vaikka sitten kaivelemalla)... tuohon edes yritettävä uskoa.
Mistä tiesit pienenä poikana, että avioero olisi ratkaisu ongelmiinne? Oliko isässänne jotakin vikaa? Mikä ilmapiirissä ahdisti? Oliko se isä, joka pilasi ilmapiirin?
"ei ne lapset aina kärsi siitä avioerosta"
Ainakaan sinä et ilmeisesti kärsinyt, kun et sellaista joutunut kokemaan. Miksi kehut yleisesti huonoksi tunnettua ratkaisua, kun omiakaan kokemuksia ei ole?
"Lapset kuule vaistoaa, jos kaikki ei ole kotona o.k."
Tämä on totta. Mutta järjestyvätkö asiat itsekseen avioeron kautta? Eivät varmasti. Pahenevat vain entisestään.
Vastasin sinulle sillä oletuksella, että kirjoituksesi olisi totta.
En ryhdy toisten puolesta vastailemaan ... toivon että alkuperöinen kirjoittaja vastaa sinulle... mutta yksi pointti tuli mieleeni, yleisesti.
Eivät ne itsestään järjesty, mutta niiden järjestämiselle syntyy "pohja" ... JOS kaikki vaihtoehdot punnittu siitä, että liittoa olisi jatkettu.
Ja monella eronneella asiat ovat parantuneet ... mutta ei kaikilla ... jälleen varotaas yleistyksiä.
Ensinnäkin kyllä tämä elämäni on ihan totista totta. Sinun on vain varmaan vaikea ymmärtää, koska elämäsi lähtökohdat ovat aivan erillaiset kuin minun. Sinulla on ollut turvallinen koti ja rakastavat vanhemmat. Olet saanut hyvät ohjeet elämääsi, ja turvalliset perustat. Minulla ei vain käynyt yhtä onnekkaasti...
Ensinnäkin haluan sanoa, että Rakastan vanhempiani. Mutta olen samalla katkera heille, siitä, että he jo minun ollessani pieni "pilasivat" mahdollisuuteni tasapainoiseen elämään. Lapsethan oppivat tietyn käytösmallin jo kotona. Ja vaikka itse tiedostan oman opitun käyttäytymismallin ja aikoinaan päätin, että en omaa vaimoa kohtele koskaan samalla lailla, niin silti tieyissä tilanteissa, käyttäydyn aivan samalla tavalla kuin isäni.
esim. minut opetettiin, että mies on perheen pää. (Isälläni oli tapa päättää asioista, jos asiat ei menneet niinkuin hän halusi tai äitini ei totellut seurasi 2-4 viikon mykkäkoulu: arvaa vaan oliko mukava ilmapiiri, saatika nämä karmeat lapsuuteni joulut..kun joulupukki toi isälle pullon kirkasta..sittenhän se riemu repes..äiti sai selkään ja me siskon kanssa pöydän alla.
Isompana poikana aloin sitten puolustamaan äitiäni ja menin väliin. (Arvaa oliko kiva nuorena aikuisena, kun tyttökaverin kanssa oltiin yhteistä kotia hankkimassa ja isä sanoi, että kun kotoa lähdet, niin minä tapan sinun äitisi...mutta sehän oli ihan normaalia käytöstä, eikä siihen mitään kirkasta tarvittu, riitti vaan että ruoka esim. oli sinä päivänä väärän laista)
Isä ja äiti nukkuvat eri huoneissa...minäkin jossain vaiheessa sitä vaimolle ehdotin, onneksi hän ei suostunut. Mutta "tunnevammainen" minusta kyllä kasvoi sen myönnän. Apuakin olen hakenut ja nyt yritän opetella tunteiden näyttämistä niin ilon ja surun kuin vihankin.
Pelko ja ahdistus oli aina meidän perheessä. Että millä tuulellahan se iskä tänä päivänä on. Koskaan hän ei kuitenkaan meihin lapsiin suhtautunut väkivaltaisesti. Ihme ja kumma.
Vanhempani ovat edelleen naimisissa, mutta eivät kylläkään asu yhdessä.
Että kannattas miettii, ei ero aina pahasta ole, meille se ois ollut hyväksi. Ois uskaltanut käskee kavereita kylään, joten olisi minustakin ehkä tullut sosiaalisempi. Ja osaisin näyttää varmaankin myös hellyyden tunteita aviovaimoa kohtaan..(tässä muuten pikkuhiljaa sitä opettelen)
Ja paljo kaikkea muutakin, mutta listasta tulisi niin pitkä...
Sitten, kun ihmisellä olisi mahdollisuus elää hetki jonkun toisen elämää, ja sinut laitettaisiin jonkun kärsivän lapsen kenkiin hetkeksi ja eläisit hänen elämää vaikka viikon voisit ymmärtää millaista voi myös toisenlainenkin elämä olla. Kaikki ei aina ole niin ehdottoman oikeaa ja on varmasti paljon eroja missä lapset kärsivät. Mutta minä kylläkin kärsin, koska vanhempani eivät eronneet.
Jotain jäi vuodatuksessasi kertomatta...Itse lapsena "avioeron" kokeneena ja vanhempien riidat setvineenä tulee vielä päälle äidin uuden kumppanin lähentelyt ja pahimmassa tapauksessa seksuaalinen hyväksikäyttö. Varsinkin terottaisin vanhemille tarkkailemaan lapsiaan kun tulevat varhais murrosikään muuttuuko käytös ratkaisevasti?? Itse jouduin sietämään usein aamuisin äidin uuden miesystävän lähentelyä sekä hyväilyjä kun äiti oli lähtenyt töihin, kenellekkään en asiasta uskaltanut kertoa mutta varsinkin viikonloppuisin soi kelloni jo seitsemältä aamulla, jotta ehtisin häipyä ennen kuin "se" mies heräisi...
... valitettavasti tuota tapahtuu ... niin uusioperheissä, kuin "normaaleissakin" ydinperheissä, hoitopaikoissa ja vaikka "serkuilla" ... pahuutta maailmassa on -- ja siihen puututtava ja keskusteltava, sekä tuomittava. Uhreille annettava tukea ja apua.
Mutta, avioerot eivät lasten hyväksikäyttöä aiheuta -- sen tekevät pahat ihmiset viattomille lapsille.
Koeta olla katkeroitumatta ja mettämästä uskoasi ihmisiin -- helpommin sanottu kuin tehty...
Toivon sydmestäni että olet saanut ja saat apua traumoihisi. Voimia, sitä tarvitset.
Joudun myöntämään, että jätin tämän näkökulman tarkoituksella pois. Siitäkin huolimatta kirjoitustani pidettiin yksipuolisena.
"äidin uuden kumppanin lähentelyt ja pahimmassa tapauksessa seksuaalinen hyväksikäyttö"
Tuollainen on törkeää ja rikollista. Käsittääkseni tällaiset rikokset eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä edes avioerotilanteissa, minkä vuoksi en niitä maininnut. Tosin niiden yleisyydestä on vaikea saada tietoa, koska useimmat tällaiset rikokset eivät tule viranomaisten tietoon.
"kenellekkään en asiasta uskaltanut kertoa"
On ymmärrettävää, että tällaiset tilanteet myös pelottavat. Kertominen kuitenkin saattaisi tekijän vastuuseen teostaan ja ennen kaikkea se todennäköisesti lopettaisi tällaiset teot.
"varsinkin viikonloppuisin soi kelloni jo seitsemältä aamulla, jotta ehtisin häipyä ennen kuin "se" mies heräisi..."
Monet ovat poistuneet kotoaan tällä tavoin ilman rikoksen uhkaakin. He ovat paenneet isä- tai äitipuolensa muuten vastenmielistä käytöstä tai suoranaista sortoa ja epätasa-arvoa muihin perheen lapsiin nähden. Tämäkin on hyvä muistaa avioerosta puhuttaessa, vaikkakin myös normaalissa perheessä voi tapahtua vastaavaa.
Tietenkin myös seksuaalista hyväksikäyttöä voi tapahtua missä vain. Tässä on muistettava, että seksuaalinen hyväksikäyttö on vakava rikos. Avioero ei ole rikos, eikä avioerotilanteisiin mitenkään tyypillisesti liity tällaista, koska tavoiteltu seksuaalisen kiinnostuksen kohde on poikkeuksetta aikuinen.
Sen sijaan on selvää, että uusperheissä suhtautuminen vieraaseen lapseen on erilaista kuin omaan lapseen. Tästä voi olla seurauksia, joskus ikävissä tapauksissa sellaisiakin, joista kerroit.
Mutta tällä asialla en siis halua ketään syyllistää avioeroon liittyen.
Mulla on avoero meneillään, jäin kahden lapsen kanssa kolmistaan, kun mies "löysikin" "parempaa" seuraa.
Jouduin menemään päivystävälle sairaanhoitajalle, kun yöunet jäävät kahteen tuntiin vuorokaudessa, sitten loppuyö pyöritään sängyssä ja erilaiset ajatukset pyörivät päässä. No, mulla oli verenpaineen molemmat arvot ensin yli sata ja puolen tunnin päästä ne molemmat oli alle sata, hoitaja totesi, ettei tää oo normaalia ja kyseli onkos stressiä, selvitin asiani. Samassa huoneessa oli nuori tilapäislääkäri, joka totesi:"Sun täytyy tilata aika psykiatrilta", ihmetellessäni asiaa hän jatkoi "Jokainen eroava ihminen on mielenterveyspotilas". Kun sairaanhoitajakin ihmetteli ja totesi ett niistä käynneistä jää merkinnät papereihin ja mahd. työnantaja saa kopiot papereista, totesin ett oon työtön, jolloin tää lääkäri totes "Ei eronneet ihmiset tartte työpaikkaa, ne kuuluu hoitolaitoksiin". Kun vielä ilmeni ett mulla on kaksi alle 10-vuotiasta lasta, lääkäri totesi "Onneksi paikkakunnalla on hyvä uusi lastenkoti, ei muutakuin yhteys lastenvalvojaan, ett äiti ei pysty huolehtimaan lapsistaan". Onneksi siinä vaiheessa huoneeseen tuli vanhempi lääkäri, joka totesi kuunnelleensa keskusteluamme ja ilm. mulle ettei syytä murheeseen ole, ei tartte tilata aikaa psykiatrille eikä muillekaan, kunhan löytyisi joku ystävä jonka kanssa asioista pystyisi keskustelemaan.
Tämä sinun kirjotuksesi on samanlaista loanheittoa eroavien harteille, kun muutenkin on pahaolla.
Tied. lopuksi, ett se nuori lääkäri, joka oli harjottelemassa, sai KOLMANNEN varotuksen tästä jutusta ja harjottelupaikka meni.
Pääsääntöisesti kaikki kirjoituksessasi oli puppua, liioittelua, tai keksittyä. Otas rauhallisesti, eikä se avun hakeminen ole yhtään huonomoi ajatus.
Voimia.
Näin kävi mulle asuinpaikkani terveyskeskuksessa, en ole keksinyt asiaa, asiasta on meinaan johtoryhmän pöytäkirja, koska tämä vanhempi lääkäri vei asian johtoryhmään, johon hän itse myös kuuluu. Sain tietää asiasta johtavalta lääkäriltä, joka soitti mulle kotiin ja pyysi terveyskeskuksen puolesta anteeksi.
Juu, tiedän ett perheneuvojat ym. keskustelevat mielellään mutta että psykiatrilta aikaa ja lapset lastenkotiin kun eroavalla ihmisellä ei ole ihmisarvoa, sehän oli tän nuoren lääkäriksiopiskelevan mielipide.
Olen ollut yhteydessä paikalliseen perheneuvojaan, mutta kun hän haluaa miehen kans sinne, ja neuvo oli koittakaas ny sovitella. Ei meillä riitaa ole, mutt muuten asiat mietityttää ja tulevaisuus, varsinkin lasten osalta.
No...eipä ollut "korrektia" käytöstä siltä lääkäriltä, mutta...
Kyllä siinä on jotain pielessä, jos avioero tulee. Jommassa kummassa, tai molemmissa? Kyllä silloin kannattaa kääntyä ammattiauttajan tms. puoleen.
Jos alkuperäisessä viestissäni esittämäni laki olisi voimassa, miehesi olisi saattanut harkita parempaa seuraansa uudelleen, kun hänelle olisi loppuelämänsä ajaksi tiedossa 2 % ylimääräinen vero.
Jos tuo vero katsottaisiinkin loanheitoksi, niin ei se sinua koskisi. Sinä saisit valtiolta rahaa esittämäni lain perusteella. Raha ei korvaa ehjää perhettä, mutta ei se sinänsä haittaakaan.
Muuten tekstisi oli jälleen ikävä muistutus avioeron todellisuudesta ja petetyn osapuolen tunteista. Olen surullinen tilanteesi johdosta. On suuri vääryys, että yhteiskuntamme ei pysty estämään "paremman seuran" löytämisestä aiheutuvia vahinkoja.
Vaikka keskityinkin kirjoituksessani lasten asemaan, joku muu voisi kirjoittaa (ehkä on kirjoittanutkin jo) tälle palstalle petetyn ihmisen kokemuksista oikein juurta jaksaen.
Mainitsemasi erikoisesti käyttäytyvä lääkäri saattaa kuulua johonkin uskonnolliseen yhteiskuntaan, jolla on tietty suhtautuminen avioeroon ja eronneisiin. Se ei tietenkään oikeuta tuollaiseen käytökseen. Ihmettelen myös, miten joku kehtaa syyllistää ja polkea ihmistä, joka on eroon täysin syytön.
Yritä löytää joku keskustelukumppani. Asioista puhuminen helpottaa hiljalleen. Jos vain jaksat, pyri jatkamaan elämää lastesi kanssa mahdollisimman normaalisti.
Korostan vielä, että kirjoitukseni tarkoitus ei missään tapauksessa ollut syyttömien tuomitseminen tai syyllistäminen. Toivon sinulle ja lapsillesi jaksamista vaikeassa tilanteessanne.
Miten perustelet ranaistusluonteisen "avioeroveron" ... milloin se laukeaa eroa hakevalle, milloin ei?
se mielenhäiriöinen(RRAKASTUNUT) osapuoli lähtee liitosta, on jätetylle puolisolle taattu ihmmisarvoinen kohtelu edes kandienkin osalta.
kohtelias/ystävällinen/ammattitaitoinen suhtautuminen
Jopa terveyskeskusksesta saisi kriisin apua. JOS OLISI ko. L A K I.
Asennemuutosta ja ajttelun.
MIES36 laiva kääntyy hieman hitaasti...
Varmasti tähänkin liittyvälle kriisiavulle yhteiskunnassamme olisi käyttöä, kuin monelle muullekkin ... pitkälti poliittisia päätöksiä miten esim. terveydenhuollon rajallisia resursseja (rahaa) käytetään.
Monessa asiassa Suomessa (-kin) tuntuu että laiva kääntyy hitaasti, eikä aina ihan oikeaan suuntaan
Hieno kirjoitus! ;)
Avioero on minunkin mielestä peestä! Se tuhoaa lapset ja heidän elämänsä...
Kihlattuni vanhemmat ovat eronneet lähes kymmenen vuotta sitten. Vieläkin nämä "appivanhempani" vihoittelevat toisilleen, ja koettavat manipuloida lapsia: äiti väittää, että se oli isä joka petti - isä taas väittää, että äidillä oli joku mies...huh huh! =(
Kihlattuni muutti avioeron yhteydessä isälleen, pikkuveli jäi äidin helmoihin - pienempi kun oli. Sen jälkeen kihlattuni äiti lopetti yhteydenpitonsa kokonaan kihlattuuni - pikkuveljeä alkoi kuitenkin "lelliä" ja paapoa mielinmäärin. Tämä "asetelma" on vieläkin olemassa: anoppini ei ole esim. tullut meille kylään lukuisista pyynnöistä huolimatta...! Eli hyljeksii omaa poikaansa???! Pikkuveli on taas esim. ylipainoinen - siis hemmoteltu yms. Kihlattuni on taas lähestulkoon joutunut "näkemään nälkää" opiskelijana...äiti ei ole KOSKAAN kysynyt häneltä, että pärjääkö tämä?! TÄMÄ "APPIVANHEMPIENI" VIHANPITO JATKUU VARMASTI HAUTAAN ASTI - SITÄMYÖTEN EI VÄLIT KORJAANNU LAPSIIN...LAPSENLAPSIIN...JNE!
Nykyajan nuoriso haluaa kaiken nyt ja heti. Mennään esim. heti vihille, vaikka ei edes kunnolla tunneta vielä toista osapuolta?!!!
Kiitos kehuista ja ymmärtämisestä.
Kihlattusi vanhempien toiminta osoittaa, miten pitkäkestoisia ja vaikeita ongelmia avioerosta voi seurata. Tuossa olisi jo aikaa sitten ollut parempi lakaista asia maton alle ja pitää yllä kulissia, että kaikki on (muka) hyvin. Toisin sanoen keskusteluja vanhoista eroista ei kannattaisi käydä. Totta kai ne ovat loppumaton riidan aihe, mutta juuri siksi riidoista ei tulekaan loppua.
Ei kai auta muu, kun antaa kihlattusi äidin olla omissa oloissaan.
Nykyajan lyhytjänteinen elämäntyyli on vain pahaksi, siitäkin olen samaa mieltä. Jos maltettaisiin tutustua edes puoli vuotta, selviäisi toisen luonne jo paljon paremmin.
Kulissia? Minä lähinnä tarkoitin, että kihlattuni vanhempien olisi pitänyt käyttäytyä kuin aikuiset, ja sopia avioeroon johtavat "riidat" ja erimielisyydet - JO TULEVIEN SUKUPOLVIENKIN TAKIA.
Mutta molemmat "appivanhempani" ovat lähes yhtä "ylpeitä". Minuakin he ovat jopa väittäneet ylpeäksi, kun olen hieman heidän asioihin puuttunut? ...eh?! Katson, että heidän riitely kuuluu minullekin - ovathan he joskus lasteni isovanhemmat?! Sitten vielä: jännä juttu, että minusta tehdään jopa "hullu" tms., kun USKALLAN olla oma itseni ja PUHUA ÄÄNEEN asioista? Koen, että "appivanhempani" ovat kovin "sisäänpäinkääntyneitä", kun eivät osaa esim. keskustella asioista? Olen esim. uskaltanut sanoa "appivanhemmilleni" suoraan, että en hyväksy juopottelua (=molemmat sitä harrastaa).
Viestisi oli koskettava ja tarkkanäköinen. On surkuhupaisaa lukea vastauksia, joita se aiheutti. Ero on arka ja tunteita herättävä asia.
Olen huomannut omien lasteni ahdingon ja tuskan eron takia. Eikä minullakaan ole helppoa.
Yritän silti vielä parhaani, vaikka voimavarani ovat välillä loppumaisillaan. Onneksi lasten vointi on välillä parantunut. Kai tuska kääntyy lopulta sisälle, niinkuin kerroit. Toivon kuitenkin pystyväni auttamaan lapsiani niin paljon, ettei näin kävisi.
Tämä on nyt henkilökohtainen näkemys asioista. Erosta on vasta pari vuotta, mutta tilanne vain pahenee.
Yritän jaksaa lasteni takia. Onneksi he ovat ihania.
Kuvaamasi tilanteet ovat erittäin tuttuja meidän erossamme.
Tiedän, että toisinkin olisi voinut erota. Järkevästi ja yhteistyötä jatkaen, mutta olisiko sitten eroa tullutkaan. Tuskin.
Siksi kai tilanteemme ei ole poikkeava. Korostan, että minä en halunnut eroa.
Jälkeenpäin tuntuu hyvältä, että olisi halunnut sopia asiat, mutta lasten tuskaa katsellessa se ei auta ollenkaan.
Varmasti viattomat kärsivät.
Olen sitä mieltä, että narsisti eroaa, koska on aina toista parempi ja tarvitsee aina paremman puolison. Epätäydellistä puolisoa on vaikea hyväksyä, kun itsetunnossa on vikaa, ja sitä pitää pönkittää täydellisellä puolisolla. Narsisti ei näe itseään. Hän ihailee kuvaansa, joka saa ihailua muilta, ts. puolisolta, lapsilta, omilta vanhemmiltaan, työtovereilta jne.
Tämäkin on henkilökohtainen mielipiteeni ja pelkästään omaan kokemukseen perustuva. Eroja ja niiden syitä on monenlaisia.
Kun en enää pettämisen jälkeen ihaillutkaan exääni, hän otti eron.
Minä olen saanut apua psykologilta ja tällekin exäni naureskelee. Ovat kuulemma p...stä. Minä olen kuulemma sairas ja ilkeä ihminen. Exäni mielestä vain minä tarvitsen perheessämme apua. Lapset voivat hänen mielestään minun takiani huonosti.
Lapsia aivan rasittaa vanhempien viha toisiaan kohtaan.
Ehdotankin, että eroavat eivät sovi keskenään, jos eivät siihen kykene, yhtään mistään. Väkisin tehdyistä sopimuksista tulee taas riitaa.
Ehdotan, että eroa alettaisiin käsitellä lasten kannalta laissakin. Asennemuutos on tarpeen oman ja sinun kokemuksesi perusteella.
Toisenlaisia kuvauksia on tietysti syytä tuoda esille. Kuten sanoin, laissa pitäisi pystyä turvaamaan lasten elämän jatkuminen mahdollisimman hyvänä erosta huolimatta.
Aikuiset osaavat hakea tarvittaessa hoitoa ja heidät ohjataan siihen tarpeen mukaan.
Olisitteko onnellinen perhe jos teidän olisi "pakko" elää yhdessä? Olisko lapsillasi hyvä siinä kodissa isän ja äidin kanssa?
Kekenkään ei ole pakko elää tietyllä tavalla. Kukin valitsee oman tapansa elää ja suhtautua omaan perheeseensä sekä avioliiton aikana että erotilanteessa sekä sen jälkeen.
Voin kuitenkin kokemuksesta viisastuneena sanoa, että eron jälkeen exäni käytös on vielä pahempaa kuin ennen eroa.
Eritysesti lapset kärsivät tilanteesta ja se on ehdottomasti väärin.
Minä en kaipaa exääni, mutta olen todella surullinen siitä, miten hän kohtelee omia lapsiaan. Minusta se ei ole oikein.
Olen sitä mieltä, että tässä lain olisi tultava avuksi. Minun kokemassani erossa tarvittiin asiantuntijoiden apua. Erityisen tärkeää olisi, että nämä asiantuntijat olisivat hyvin koulutettuja. Exäni palkasi juristin, jolla ei ollut kokemusta perheoikeudesta, ja se selkeästi vaikeutti tilanteiden kulkua.
Uskon, että minun kaltaisiani tapauksia on paljon. Meillä naisilla ei ole valitettavasti valtaa ja rahaa aina yhtä paljon kuin miehillä. Enkä edes haluaisi käyttää niitä sopiessani lapsia koskevista asioista.
Naimisiin mennään kevein perustein. Mitä on seurauksena, kun epäkypsät ihmiset alkavat leikkiä aikuista? AVIOLIITTO JA VANHEMMUUS KEVEIN PERUSTEIN tulisi olla rangaistava teko.
Ei tunneta itseä, ei liioin toista. Ei uskalleta olla yksin omien ajatusten kanssa, tutustua itseen ja malttaa tutustua toiseen. Joku pitää olla. Ja perhe ja laina ja rivitalo.
Mukava pitää juhlia, vaiks häitä. Kohta ollaan laitoksella saamassa esikoista.
Pian tilanne muuttuu ja ollaan lastenvalvojan huoneessa tekemässä elatussopimusta ja sopimassa huoltajuudesta. Ja seuraavaksi riidellään tapaamisista ja elatusmaksuista.
on siis kiire saada joku kumppaniksi. Suru ja ero jää työstämättä. Pitää varmaan mennä naimisiin tai ainakin tehdä parisuhteelle jotain eli tehdä lapsi. Kaik saavat uusia sukulaisia, puolikkaita ainankin.
Tätäkö nimimerkki =o) tarkoitat?
Ei käy ilmi oletko itse avioerolapsi. Kenen puolesta puhut? Et ainakaan minun.
Mieti sitä miltä tuntuu lapsen kannalta kuunnelta vanhempien tappelua iltaisin ja öisin harva se päivä, kun ei suhde ole kunnossa. Siinä ei aina auta perheterapiat, eikä muutkaan asiantuntijat ja lapset jäävät usein näiden "taisteluiden" varjoon. Lapset oppivat pelkäämään jo ennalta näitä perheriitoja ja useimmiten sulkeutuvat omaan kurjuuteensa.
Näissä tapauksissa on paras ratkaisu, mikäli muuta keinoa ei ole niin erota, varsinkin lasten vuoksi. Vanhempien erotessa he eivät joutuisi enää seuraamaan jatkuvaa henkisen ja ruumiillisen väkivallan käyttöä, jota näissä perheissä yleensä on tapana käyttää. Erotilanteen jälkeen lapset saisivat kasvaa rauhassa ja turvallisessa ympäristössä.
Tietenkin lapsien suhde vanhempiinsa eron jälkeen riippuu heidän vanhemmistaan. Kaikki vanhemmat eivät edes ollessaan naimisissa huolehdi lapsistaan ja toinen joutuu ottamaan tämän vastuun jo silloin.
Turha on syytellä lasten kasvatuksen mennessä pieleen perheen erolla. Näitä pilalle hemmoteltuja sekä henkisesti "rappiolla" olevia lapsia löytyy kyllä hyvissäkin perheissä, joissa vanhempien suhteet ovat kunnossa.
Voit lohduttautua ajatuksella että eron myötä
rangaistus tuleekin. Ainakin suurimalle osalle
eronneista erosta aiheutuu tuskaa. Niin jättäjälle
kuin jätetyllekkin. Se syyllisyyden tunne mitä
sinäkin omalta osaltasi haluat luoda eronneille
on oikeasti todellista ja varsin tuskallista.
Lisätään siihen yhteiskunnan muutkin tasot jotka
syyllistävät. Suurin osa meistä eronneista on
ihan tuntevia ihmisiä. Ja varsinkin eron jälkeen
vielä herkempiäkin. Ja huomattavasti nöyrempiä.
Ero on varsin kasvattava kokemus.
Tänä päivänä olen niin omien kuin muidenkin lasten tarpeille huomattavasti herkempi.
En suosittele eroa kenellekkään. En toivoisi
pahimmalle vihamiehelleni sitä kipua minkä
ero aiheuttaa, mutta minun kasvamiselle se kipu
oli välttämätön. Opin rakastamaan sen koettuani.
Suren sitä että lapseni menettivät "perheen" ja
kannan sitä surua varmasti lopun elämäni.
Olisinko voinut tehdä toisin jotakin ettei mieheni
olisi lähtenyt? Luopuminen on osa elämää.
Luopumisen tuska on hirvittävä.
Mieheni jätti minut ja olen siitä nyt kiitollinen.
Olen parempi äiti. Ja uskon että heidän isänsä
on parempi isä. Heillä on edelleen meidät molemmat.
Heh..Joillakin on sana hallussaan!
Onko mielestäsi oikein, että lapset joutuvat päivittäin esim. katsomaan, kun isä hakkaa syyttä äitiä. Entäs sitten kun se isä hakkaa lämpimikseen lapsiaankin? Mitäs sitten tehdään kun isä pahoinpitelee äidin hengiltä? Entäs kun isä ryyppää kaikki perheen ruokarahakin? Ei saisi erota vai? Mielestäni väkivaltaisessa perheessä elävät lapset saavat syyttä rangaistusta joka päivä katsoessaan sitä helvettiä. Minun lapseni kiittävät nyt aikuisena minua, että otin eron ja vein heidät pois isänsä sadismia kärsimästä.
ihmiset vaan ovat niin tyhmiä ja barbaarisia toisiaan kohtaan, että mm. fyysinen väkivalta on joidenkin arkipäiväistä vuorovaikutusta.
Hyvä idea, mutta noinkohan toimii käytännössä tuommoinen laki.
Eikä maistraatissa eikä kirkossa saisi vihkiä eronneita.
Eihän esim. ortodoksisuus (=avioliitto on sakramentti, joka tehdään vain kerran elämässä!!!) tai katolilaisuuskaan tunne avioeroa??!
Jos vanhemmat eivät pääse kesksnään sopuun kummalle lapset jäävät on ne arvottava yksi kerrallaan. Tämä vähentänee avioerojen määrää tehokkaammin kuin mikään muu.
Jos ketjun aloittaja olisi pienenä elänyt samanlaisessa helvetissä kuin minä ja sisarukseni, saattaisi mielipide olla toinen. Ei ollut yhtään kivaa kuunnella illasta toiseen pimeässä peiton alla kädet korvilla, kun känninen isä hakkasi täysin alistamaansa äitiämme. Onneksemme äiti sai jostain voimaa viedä meidät pois sen hirvityksen läheltä. Me olimme siitä onnellisia!
Kirjoitit: AVIOERO EI UNOHDU KOSKAAN
PAHEMPAA ET VOI LAPSELLESI TEHDÄ
Vanhempieni avioero ei todellakaan unohdu koskaa se on totta, mutta tuo on täyttä paskapuhetta, että pahempaa et voi lapsellesi tehdä.
Mä toivoin vanhempieni eroa vuosikausia.Isä ryyppäs,petti äitiä ja oli agressiivinen.Erosta isä meni aivan sekaisin.Jahtasi jopa kerran mua ja sisaruksiani isoimman puukon kanssa mitä meiltä löytyi.Olisi varmasti puukottanut meidät,jos hän olisi päässyt sisään huoneeseen jonne piilouduimme.Mun elämä oli yhtä helvettiä kotona.Oliko se siis väärin, että äiti erosi isästä.Ilmeisesti sun mielestäsi on.
... ymmärrän tuohtumuksesi -- mutta vaikka tuon "sankarin" kanssa tässä ketjussa tuli mielipiteitä vaihdettua värikkäästikin ... niin joissain kirjoituksissaan myönsi "sallivansa" erot kuvaamassasi tilanteessa.
Sitä sitten pohtimatta, miten paljon vaikeammaksi tuollaiset mielipiteet (jos yleisempiä) alistetulle naiselle lähtöpäätöksen työstämisen tekee...
vaimonhakkaajamiehet auttamattomia pelkureita! Minkä heille voi?
Onneksi lapset selviävät vaikka mistä yllättävän pienin vammoin. Psykologi ja muut ammatti-ihmiset `purkamaan` lapsen hämmentynyttä mieltä ajoissa. Tai myöhemmin, kyseisen lain suomilla merkityillä "kutistajarahoilla".
Totta, ja toivottavasti heille jotain mahdetaan .. tai ainakaan lähipiiri ei ummistaisi silmiään asialle ... sikäli vastuu meillä jokaisella.
Onneksi ... ja yleensä (kai) ... mutta äärettöän turhaa kärsimystä silti.
Viittasit ilmeisesti alkuperäisen ajatuksiin. Noh, paremminkin "hakkaajalta" vaadittava vahingonkorvauksia (perheväkivalta onyleisen syytteen piirissä) uhreilleen -- se olisi jo nyky lain mukaan mahdollista, ja sitten käytettävissä vaikka terapiaan.
"Korvamerkitty" veroluonteinen maksu (tai tässä tapauksessa kollektiivinen rangaistus -- oli sitten hakkaaja tai ei) ei toimi ... ei se toimi niinkään yksikertaiseessa asiassa kuin autojen käyttömaksussa (moniko luulee sen rahan menevän mm. teiden parantamiseen). Kyllä varojen lasten mielenterveysongelmien hoitoon (johtuvat mistä hyvänsä) on löydyttävä muualta ... ja löytyy jos poliittista tahtoa siihen on.
on lakeja ja uusia tulee... Pian eivät tupakoitsijat saa tupakoida kapakoissa. Siirtyvät pitämään aitoa kapakkatunnelmaa koteihinsa...Kerrostaloasunnoissa SAA tupakoida.
Tällä tupakoimattomuus lailla halutaan suojella ravintolatyöntekijöiden terveyttä!
Pian kapakka-asuntojen naapureiden lapsetkin tupakoivat, kun ilmanvaihto ja ilmastointi toimii kuin toimíi...
lähestymme keskustelujen "rösnsyilymaailmanennätystä" !! *hih*
Mutta koetan keksiä miten esimerkkisi liittyy perheväkivallan uhrien auttamiseen ja siihen ehdotukseen että avioeroa hakenut pistetään maksamaan rangaistusluonteista veroa (tai avioeroon muuten syylliseksi tuomittu).
Totta, tupakka lain tarkoitus on suojella ravintolatyöntekijöitä. Perheväkivallan siirtyminen yleisen syytteen piiriin (ennen asianomistajarikos) oli juuri tätä siinä eläville uhreille -- se kuinka tuomioistuimet lakia soveltavat (jätetään syyttämättä tai tuomitsematta kun uhkailtu vaimo sitä "pyytää") onkin jo oma aiheensa.
Mutta muuten yhteys kommentillasi ja asialla minulla hukassa -- selvennä toki jos siltä tuntuu.
Liityy: lasten puolesta -ajatteluun ja käytännölliset ja epäkäytännölliset / toimivat lait.
Loppukoon asian käsittely osaltani tähän. Mukava seurata kommentointiasi ja terävää ajatuksenjuoksuasi.
hyvästä asiasta ajatteluharjoituksia teit ... joskus tajunnan virta vain menee yli.
Älä kehu etten ylpisty *wirn* ;->
Toivottavasti joskus kommentoit jotain muuta keskustelua.
Kyllä tässä ei olla ajateltu loppuun koko asiaa. Oletko tullut ajatelleeksi millaisia vaikutteita lapseen muodostuu kun hän joutuu elämään ongelmaperheessä. Itse olen alkoholistin lapsi ja alkoholistin entinen vaimo. Minä ainakin olen katkera äidilleni joka ei ottanut eroa useista uhkailuista huolimatta. Koko lapsuus oli pelkoa ja häpeää ja pettymyksiä. Lapset joutuivat ottamaan vastaan turhautuneen äidin tuittuilut ja kuuntelemaan rajuja riitoja ja uhkauksia erosta ja että äiti lähtee kun ei enää jaksa. Pienperheenä elämämme olisi luultavasti ollut rauhallisempaa ja tasapainoisempaa. Lisäksi "perheenpää" ryyppäsi kaikki omat rahansa ja panttasi arvo-omaisuuttamme, jonka äiti sitten joutui lunastamaan ennestäänkin vähistä varoista. Ikäväkseni omalle kohdalleni sattui mies joka ongelmien kasaantuessa lohduttautui alkoholilla. Jotkut turvautuvat väkivaltaan tai vieraisiin suhteisiin kun eivät osaa käsitellä omia tunteitaan. Asioista ei puhuta kotona eikä hakeuduta mihinkään ulkopuoliseen terapiaan. Kuinka paljon traumoja, psyykkisesti kieroutuneita aikuisia ja omassa perheessään samoin käyttäytyviä ihmisiä näistä ongelmaperheistä syntyy, jos ihmiset eivät ottaisi eroja surkeista puolisoistaan. Jokaisen tulisi välittää sen verran itsestään ettei salli toisen kohdella itseään huonosti. Ja varsinkin lapsiaan täytyy ajatella. Millaisen elämän heille antaa ja millaisen käyttäytymismallin. Lyöjän lapsesta tulee helposti lyöjä ja alkoholistin lapsesta alkoholisti. On toki niitäkin jotka ottavat toisen suunnan ja panostavat muuttumiseen ja päätökseen ettei minusta koskaan tule tuollaista. Itse päätin jo teini-iässä ettei minusta tule alkoholistin vaimoa. Useita vuosia kuitenkin annoin toiselle mahdollisuuden muuttua ja uskoin lupauksiin kunnes päätin että nyt riittää. Kerkesin kuitenkin sairastua psyykkisesti siinä aviohelvetissä ja menetin lapsista kaksi kun olivat jo yli 12 v. Olen kuitenkin sitä mieltä että eroa on tarpeen hakea jos oma tai lasten psyykkinen- tai fyysinenterveys on vaarassa ja varsinkin jos lapset ovat vielä pieniä. Silloin voi ehkä vielä minimoida vahingot. Pitkittämällä asiaa voi olla ettei olekaan enää voimia. Eron hakeminenkin on nykyään helppoa kun ei tarvita enää etsiä syyllistä ja asian voi pistää vireille yksinkin.