hei te nuoret avioparit/eronneet

Mulle kävi et oltiin molemmat 15v ku alettiin seurusteleen ja 6vuotta reilut oltiin kimpas. Erosta kului puol vuotta ja molemmat sit halus jutella et mistä se johtui ja mitä meille tapahtu! Tultiin siihen tulokseen et kasvoimme erilleen ku vanheni, mielipiteet muuttu, elämänkokemus kasvoi ja näki uudet haasteet mitä elämässä on! Valitettavasti näimme kaikki asiat aivan eri tavalla tästä johtuen tuli pahojakin erimielisyyksiä ja se repi meidät erilleen toisistamme!! Tärkeintä meille oli et saimme puhuttua asiat mitkä kiusasi molempia. Nyt olemme ystäviä mikä on hyvä!

Me aloimme seurustelemaan v.-88, jolloin minä olin 16 ja mieheni vasta 15 v. Menimme hyvin nuorina naimisiin, ja vastoin sukulaisten ja tuttavien odotuksia olemme yhdessä edelleenkin, ja yhdessä aiomme jatkaa myös tästä eteenpäin. Toki niitä "vastamäkiäkin" on eteemme tullut, mutta yhdessä olemme ne menestyksekkäästi ylittäneet... ja välillä olemme saaneet myös nauttia niistä arjen onnenmurusista ja joskus vähän isommistakin kimpaleista (esim. lapsi). Ja mielestäni niitä hyviä hetkiä on kuitenkin ollut paljon enemmän kuin huonoja, joten eipä tässä mitään valittamista... kaiken kaikkiaan asiat ovat hyvällä mallilla.

Eikä se, että on nuorena mennyt avo-/avioliittoon, välttämättä tarkoita, että olisi jäänyt nuoruus jotenkin väliin ja elämättä. Hauskaa voi nimittäin pitää puolisonkin kanssa - ainakin meillä on pidetty ja pidetään edelleenkin, ja nautitaan elämästä täysin rinnoin - yhdessä koko perheen voimin.

Vaikka nykykriteerien mukaan meiltä on varmaan jäänyt nuoruus elämättä, kun emme ole lennelleet kukasta kukkaan (nykyään tällä "nuoruudella" usein tarkoitetaan juuri kaikkea nykyajan hörhöilyä, jossa usein vain satuttaa itsensä), mutta uskoakseni siinä emme ole menettäneet mitään kovin ihmeellistä ;-)

Itselläni viimeinen pisara oli pitkässä suhteessa kun avopuoliso halusi muuttaa toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja omat opiskelut puolestaan alkoivat toisaalla.

Ajattelin aikaa myöten, että nyt riittää ja ei kun akka pihalle ja uutta tilalle. Nyt olen jo seurustellut nykyisen kanssa 3 vuotta ja hyvin menee, ei valittamista.

Nykyinen vaimoke on joustavampi ja tulemme paremmin juttuun kuin entisen kanssa olisin koskaan tullut.

En vain sietänyt sitä, että minua neuvottiin eikä arvostettu sellaisena kuin olen. Lisäksi jouduin todella rankasti rajoittamaan menemisiäni vain entisen avopuolisoni vuoksi ja siitäkään ei saanut arvostusta.

Joten poikki vaan, aina löytyy uusi jos entisestä aika jättää.

Aloin seurustella 15-vuotiaana, ex-kundikaveri oli juuri täyttänyt 18. Yli 7 vuotta sitä kesti. Loppu tuli, kun töyrupeaman jälkeen aloitin uudelleen opiskelun. Lapsia emme onneksi ehtineet hankkia.

Huomasimme, ettei meillä ollut mitään yhteistä - ei ollut ollut moneen vuoteen, mutta tottuneina toisiimme olimme jatkaneet kuin huomaamatta. Koulun alku sai aikaan sen, että minulle tuli tarve puhua uusista kokemuksistani. Koska en ex:n kanssa ollut puhunut omista asioistani pitkiin aikoihin, rupesin roikkumaan kavereideni luona illat ja viikonloput. Melko tunteettomasti totesimme tilanteemme ja sen, ettei enää ollut mitään syytä jatkaa. Riidat nimittäin oli riidelty jo vuosia aikaisemmin ja olimme valinneet käytöksen, joka ei ärsyttänyt toista ja takasi oman rauhan.

Piukalle sanoisin, että eihän sen niin ole, että yhdessä ollessa ei eläisi nuoruutta! Olisin mielelläni kokenut sen, mitä sinä, mutta satuin valitsemaan väärän miehen. Sellaisen saamattoman nahjuksen, joka vaati meitä aina viettämään viikonloput kahdestaan kotona (kun se oli hankittu).

Se tuntuu nuoruuden tuhlaukselta, että istuin katsomassa telkkaria ex:n kanssa, kun olisi pitänyt nimenomaan elää sitä kuuluisaa nuoruutta.

Koulussa tutustuin nykyiseeni ja hänen kanssaan olen ollut yli kolme vuotta ja olen tähän suhteeseen tyytyväinen.

olin just täyttäny 15v kun aloin seurustella mieheni kanssa.nyt ollaan oltu 7v yhdessä ja naimisissa ollaan ja kaksi lastakin on.meillä on ollu vaikeeta meinataan koko ajan erota ollaan aina vaan puhuttu erosta ja silti mentiin naimisiin.hyviäkin hetkiä löytyy,,en usko että sillä on merkitystä että aloin niin nuorena vakituiseen suhteeseen,,vaan sillä että pidetään suhdetta liian itsestään selvänä.toki useasti harmittaa että jäi nuoruus elämättä sinkkuna,,mutta oon tyytyväinen siihen mitä oon tehny ja on tapahtunu.