Tuntuu että oon aivan yksinäinen. Täällä kotona yksin möllötän pitkän viikon jälkeen. Olen ystäviäni kysynyt seurakseni mutta joko ei jaksa, muuta tekemistä tai käynyt kyllä lukemassa viestini mutta ikinä viitsinyt siihe vastata; edes sitten kieltävästi.. eikä tämä tosiaankaan ole ensimmäinen kerta.. lähes joka kerta samat sama virsi.. en jaksa enää pitää yhteyttä.. samakait tuollaisialla ystävillä joita ei ikinä edes näe.. olkoon...
ei oo ystäviä..
vähä ärsyyntynyt
4157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mä niin tiedän noi tunteet, tuntuu ettei ketään kiinnosta seurasi, kukaan ei lähde kanssasi kahville tai minnekään muualle. ei vastata viesteihin tai puheluihin kuin harvakseltaan, ja nuo fb-keskustelun viestit on pahimpia kun näet että ne on luettu muttei vaivauduttu vastaamaan mitään. se lyö jonnekin melko kovasti että enkö ole edes sen kahden kirjaimen verran mikä menee ei tai en kirjoittamiseen, ansainnut?
itse tykkäisin kulkea ja mennä mutta yksin ei ole aina niin hirmu kiva lähteä...
minulla ei ole perhettä, sukulaisia on muutaman sadan kilometrin päässä, ei miestä, ei näköjään enään kavereitakaan. Kuinka tässä pitäisi elää nuoruutta kun mihinkään hyväksytä mukaan? ja olen kuulkaa yrittänyt, pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin, etsiä uusia mutta lopputulos on silti sama, yksin.
olin nuorena koulukiusattu ja ala- ja yläasteen kuljin yksin, ei kaverin kaveria.amiskassa sain muutaman kaverin ,edes harrastuksien kautta en ole onnistunut saamaan kavereita.
olenkin miettinyt että mikä minussa on niin perustavan laatuista vikaa ettei kukaan halua olla ystäväni? kuinka se on joilekin niin helppoa löytää kavereita?
olen niin loppu etten taida enää kauaa jaksaa tätä, olen käynyt juttelemassa asioista mutta sekään polku ei tunnu johtavan mihinkään
Sinä et ole yksin! Meitä on monia muitakin ja paljon enemmän kuin voit kuvitellakkaan. Minulla oli ennen kavereita jos jonkin verran, paljonkin mutta ajan myötä ihmiset ne vain tuuppaa kaikkoamaan. Ihmiset yksinkertaisesti vain alkavat elää omia elämiään, saavat lapsia jne... mutta tiedän tunteesi, olen itsekin melkein täysin yksin ja minäkin olen aika menevä enkä malta olla paikoillaan mutta tunnen usein myös itseni yksinäiseksi kavereidenkin seurassa.. ja tiedän että minutkin on jätetty melko ulkopuolelle piireistä mutta ei se haittaa, omastakin seurasta oppii nauttimaan kun keksit itsellesi mukavia aktiviteetteja. Päästä luovuutesi valloilleen, vain mielikuvitus rajana. Ja onhan se vaikeaa kun ei ole ketään kelle puhua ja jakaa asioita.. älä missään nimessä vain luovuta!
Sama täällä. Mullakin oli ennen paljonkin kavereita ympärilläni mutta olen joutunut muuttamaan paljon paikasta toiseen ja ystävät/kaverit ovat jääneet sitten lopullisesti.. ja välillä tuntuu hirmu surulliselta huomata kuinka jotkut vanhat ystävät on muuttunu kauheesti ja saanut jopa lapsia, mennyt naimisiin yms. Ja sit ite polkee vaa paikallaan. Kavereita on munkin ollut todella hankala saada ja vielä näin aikuis iässä tuntuu entistä vaikeammalta. Onko se nii liikaa pyydetty että ois edes yksi ihminen jonka kanssa voisi jakaa kaikkia asioita ja joka olis luotettava. Tapasin täällä muutamia kuukausia sitten erään ihmisen joka vaikutti aluksi hyvin lupaavalta kaverilta mutta osoittautuikin sitten vähän epäluotettavaksi ja sitä ei kiinnostanut jutella muusta kuin itsestään.. tapailimmekin jonkun verran mutta tuntuu ettei se ehkä ollutkaan sellainen kaveri jota olisin toivonut. Toivottavasti vielä joskus löytyisi joku kaveri jonka kanssa voisi jakaa niin ilot kuin surutkin :)
Mistä päin sä kirjoitat? :)