Olin iässä 10-13, kun näin usein tällaisia unia. Kävelin jossain julkisella paikalla, ja tajusin yhtä-äkkiä olevani alasti. Alastomuus rupesi hävettämään, ja lähdin juoksemaan kotiin. Vastaavanlainen uni toistui useampaan kertaan. Myöhemmin olen miettinyt, että mitä unet merkitsivät.
Unet silloin kauan sitten
4
135
Vastaukset
- erikoisia unia
Itse näin viime yönä vähän vastaavanlaisen unen. Kävelin kotikuntani kirkonkylällä samalla kuin yksi juontaja haastatteli mua eräästä jo kuolleesta muusikosta. Siinä vaiheessa mulla oli vielä vaatteet päällä. Kun seuraavaksi kuljeskelin yksikseni, huomasin juoksentelevani ilman housuja. Läheisen koulun pihalla olleet oppilaat eivät kuitenkaan mua nähneet. Jossain myöhemmässä vaiheessa juoksentelin kylänraitilla täysin alasti. Kummassakin tilanteessa alastomuus nolotti, vaikkei kukaan huomannut. Huomaamattomuuteni oli toisaalta hämmentävää, mutta toisaalta myös onni. Tilanne olisi varmasti nolottanut vielä enemmän, jos joku olisi huomannut.
- erikoisia unia
Alastomuus unessa on kai monimerkityksellistä, mutta jostain luin sen viittaavan myös henkiseen alastomuuteen. Mutta enpä sen enempää osaa sanoa...
Unissa tärkeintä ovat tunteet, joita koetaan kun unikuvia nähdään.
Olen ollut alasti ihmisten edessä, joskus unissani ja joskus ihan hereilläkin. Vaikeata.
Painopistetunne unessasi on nolous ja häpeä.
Mietipä mitä oikeasti tunnet ja koet jos olet alasti nähtävillä? Mikä siinä pelottaa?
Avuttomuus, läpinäkyvyys, turvattomuus, kyvyttömyys?
Et oikeasti tarvitse mitään lisäpuhtia.
Sen kun annnat mennät.
Tee se kuitenkin taidolla ja anna meidän lukea otsikoita- Tulkintaa.
Hei,
Unennäkijä kuvailee untaan seuraavasti:
"Olin iässä 10-13, kun näin usein tällaisia unia. Kävelin jossain julkisella paikalla, ja tajusin yhtä-äkkiä olevani alasti. Alastomuus rupesi hävettämään, ja lähdin juoksemaan kotiin. Vastaavanlainen uni toistui useampaan kertaan."
Tulkitsisin tätä unta näin:
Varhaisteini-iässä ihminen kaipaa hyväksyntää, yhteenkuuluvuutta eli olla osana porukkaa, yksi muista, samastumista ikätovereihinsa. Siinä iässä korostuu nuorisomuoti, VAATTEET, trendit, musiikki, sos.median eri käyttömuodot jotka yhdistävät toisiin nuoriin luoden yhteisöllisyyttä, jne.
Unessa alastomuus kuvastaa suojattomuutta, paljastumista, keskeneräisyyttä ja haavoittuvaisuutta - eli kaikkia niitä tunteita joiden kanssa teini kamppailee kohti aikuisuutta.
Kyseessä on siis sisällöltään varsin yleinen uni.
Hienoa talven jatkoa unennäkijälle ja -- kauniita unia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54878Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141708- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467
