Ollessani pikkutyttö ja kuunnellessani rakkauslauluja miehen laulamana, haavelin jo silloin siitä miten ihmeellisesti, kauniisti ja romanttisesti mies voi rakastaa. Ne ovat vain lauluja ei miehet ole romanttisia minulle väitettiin ja että kaikki miehet ovat samanlaisia. Aloin uskoa väitökseen. Menin nuorena naimisiin ja sain hyvin arkisen puolison, kaikkein vähiten romanttisen mitä voi kuvitella. Nuoren tytön oma mielikuvitus riitti muuttamaan kaiken toivottuun suuntaan. Erosimme ja olisin jo leskikin, jos olisimme yhdessä. En kuitenkaan enää ole varma siitä, että miehet vain laulavat ja kirjoittavat sanoja joita ei tarkoita. Onko siis mies sittenkin romanttinen. Itse olen vieläkin, vaikka maailma ja arki onkin leikannut siitä melkoisia paloja.
Onko mies romanttinen?
6
185
Vastaukset
- romanttinen faija
Onko mies romanttinen? Riippuu miehestä. Toiset eivät ole. Toiset ovat. Minä olen romanttinen, olen aina ollut. Nuorena haaveilin viattomia rakkauslauluja kuunnellessani, olisipa elämä sellaista kuin niissä. Elämä on opettanut raskaalla kädellä. Piiskannut irti romantiikkaa. Sitä on kuitenkin vielä jäljellä. Tarpeeksi koko loppuelämäksi. :) Osa minusta haluaisi elää yksin. Ettei tarvitsisi enää kohdata epäromanttisia naisia. Jonain päivänä toivon silti löytyvän jonkun jonka kanssa jakaa romanttisuutta.
- Romanttinen hupsu
Romanttisia ihmisiä, olivatpa he naisia tai miehiä on siis olemassa, mutta ehkä huomattavasti harvemmassa kuin esim. rakkauskirjojen ja laulujen pohjalta nuori romantikko voisi uskoa ja olettaa. Näennäisesti ihan samanlainen arkielämä kuin naapurilla koetaan eri parisuhteessa ehkä hyvinkin erilaisena. Itse selitin itselleni, että jos tunteet ja ajatukset kuvattaisiin väreinä puolisoni maailmassa oli ehkä vain sinistä eri sävyissä ja ehkä vähän valkoista ja mustaa tehosteena. Hän eli aina tässä ja nyt, ei muistellut vanhaa eikä suunnitellut tulevaa eikä nähnyt missään erityisen kaunista ei maisemissa, tunteissa, musiikissa eikä ihmisissäkään. Hän oli kuitenkin tyytyväinen, koska minä ymmärsin sitä "sinsitäkin".Kaikki elämä liittyi juuri edessä olevaan arkiseen tekemiseen. Itse en ole varsinaisesti juhlaihminenkään, mutta rakastan kaikkea kaunista, musiikkia, maisemia ja kuvitteellisia romanttisia ihmisiä. Kun on ollut useita vuosia yhden ainoan miehen kanssa ja mennyt nuorena naimisiin, en oikein ole voinut käsittää tai uskoa, että muunlaisiakin miehiä on olemassa. Mieheni ei esim. lukenut koskaan yhtään romaania, vaikka nuoruudessani kirjoja vielä luettiin. Em. syystä en ymmärrä edes, että joku muu mies on lukenut ja lukee kirjojakin.
- 20150112
Sellaisesta ominaisuudesta avauduttaan ainoastaan Omalle Naiselle, ja toivotaan vastakaikua. Miehet eivät saa paljastaa romattisuutta yleisesti, mutta ei tuossa asiassa sukupuolten välillä muuten ole kovin suurta eroa.
Itse M49 esimerkiksi menen aina seuraamaan hienon auringonlaskun mereen. Tai nousun. Muutaman kerran kesässä näkee oman veneen kanneltakin, hienointa Itämerellä keskellä ei-mitään,
Oma vaimokulta ei noita auringonlaskuja tajua, lähinnä haluaisi punkkaan nukkumaan.
Mutta tuo romantiikka on julkisuudessa vähän sellainen naisten juttu, etkä punaista lihaa syövät heteromiehet uskalla julkisesti tunnustaa tykkäävänsä asiasta. Mies ei välitä hömpästä vaan suorittaa, pärjää, onnistuu, Samasta syystä muuten miehet tiedostamattaan eivät kysele tietä tai ajo-ohjeita. Apua pyytävä mies on luuseri, joka ei kelpaa naaraalle puolisoksi -ajatus on geeneissä varmaan kivikaudelta asti. - romanttinen faija
20150112, ajatuksissasi on totta. Ei moni tuntemani mies liikaa romanttisuutta paljasta, jos hänessä sitä on. Ei varsinkaan jos muita on läsnä. Etenkin miehiä. Sama koskee osaamista. Osaamattomuutta ei sanota helposti ääneen. Itse koetan elää itsenäni. Vaikka karsaasti katsotaan kun sanon etten osaa jotain.
Romanttinen hupsu, kyllä meitä romantiikkaa ymmärtäviä miehiä on, vaikka kaikki eivät sitä ääneen sano. Yhteiskunta opettaa miehen olemaan hiljaa siitä. Myös meitä hyvin romanttisia miehiä on, jotka asiasta puhuvat jos tulee mahdollisuus. Minä haluan nähdä muutakin kuin mustaa sinistä ja valkeaa. Kaikkea kaunista voi nähdä lähes kaikessa, jos vain haluaa. Ja osaa nähdä. Luen kirjoja. Teininä lukeminen jäi. Mutta alkoi sitten uudelleen. Joten voit ymmärtää, että lukevia miehiä on. :) Jotka lukevat muutakin kuin autonsa korjausopasta. ;) Haluan haaveilla. Olisi kiva haaveilla romantisointia ymmärtävän naisen kanssa kauniita ja romanttisia asioita. Tehdä romanttisia asioita yhdessä. Toivottavasti ei tullut liikaa yhdellä kertaa, kun olet elänyt romanttisuutta lähinnä haaveissasi. :) - Romanttinen hups
Niin mielikuvituksesta voi olla haittaakin, kun nuorena tyttönä pystyin kuvittelemaan tulevan mieheni sellaiseksi kuin halusin. Sitten naimisissa odotin että hän avautuu ja kertoo sisimpänsä, mutta sitä "sisintä" ei ollutkaan. Tunnen kyllä myös useita naisia, joilta romantiikka puuttuu kokonaan, vaikka sen katsotaan kuuluvan naisen ominaisuuksiin tai itse asiassa en tunne montaakaan romanttista naistakaan. Koulutyttönä kaikki kyllä jossakin määrin haaveilivat tulevasta, pojista, aviomiehestä ja kodista, mutta samat tytöt akkoina ovat toisinaan ihan mahdottoman maan läheisiä, joita ei kiinnosta muu kuin tässä ja nyt arkielämä. Tarkoituksenani oli kysellä vähän millainen on romanttinen mies, mutta olinko jo saanut vastauksia. Kysynkin sitten mitä romanttinen mies odottaisi naiseltaan eniten tai ylipäätään.
Usein lahjat ja kukat merkkipäivinä liitetään romantiikkaan, illallinen kynttilän valossa, mutta kyseiset eleet eivät ainakaan aina ole osoitus romanttisuudesta.
Toisaalta huomionosoitusten kokonaan puuttuminen on kyllä merkki jostakin.
Mieheni ei edes muistellut kertaakaan hääpäiväämme mitenkään. Satuimme olemaan tuttavaperheen kanssa lapset mukana lapissa telttaretkellä juuri 10v hääpäivänä. Pyysin miestäni, kun lapset olivat nukkumassa kävelylle yöttömään yöhön, kartan mukaan lähellä oli pieni vaara, jonka molemmin puolin pieni järvi, matkaa ei ollut kuin 200m ja tuttavaperhe oli lasten seurana. Lopulta hän suuttui, pani saappaat jalkaan ja juoksi edellä ja kirosi että "kattotaan" nyt sitten ne järvet. - romanttinen faija
Sinä kuulostit valitettavan tutulta naiskuvaukselta mitä haaveisiin ja romantiikkaan tulee. Sinun kaltaisiasi ja teidän tulevaa elämää pohdin nuorena. Hääpäiväkuvauksesi oli surullinen. Kauhea olisi ollut muulloinkin kuin hääpäivänä. Totta, mielikuvitus voi tehdä liikaa odotuksia. Haaveilin nuorena paljon millainen hän olisi. Hyvin romanttisia ajatuksia. Todellisuus puolisoista ei vastannut kuvitelmia. Yhdellä oli romanttisia ajatuksia, mutta hänenkin romanttinen säiliö tyhjeni nopeasti ja täyttymistä sai odottaa. Paljon sai kuulla pahaa haaveistaan. Minua ei kiinnosta tässä ja nyt arkielämä. Paitsi lapsiarki tietysti ja pakolliset arjen kuviot jotka on pakko tehdä. Mutta haluan muutakin. Haluan toteuttaa haaveeni. Toivottavasti löytyy joku romanttinen toteuttamaan niitä kanssani tai tukemaan rinnalla. :)
Romanttisena miehenä odottaisin naiselta halua ottaa vastaan romantiikkaa. Minä haluan osoittaa romanttisuutta teoilla. Toisille sopii lahjojen antaminen ja ottaminen paremmin. Tehkööt he niin. Minä kaipaan kaikenlaisia pieniä romanttisia tekoja. Romanttisia eleitä. Kosketuksia. Usein ja päivittäin. Kaikki naiset eivät voi sietää sellaista. Minä en halua enää sellaista arkista maanläheistä akkaa, jollaisista mainitsit. Olkoot onnellisia maanläheisten miestensä kanssa. :) Ajatus hyvin romanttisesta naisesta vetoaa minuun. Haluan itsekin naiselta romanttisia osoituksia. Paljon. Usein. Keksivyyttä romanttisten asioiden suhteen. Läheisyyttä myös. Yhdessä tehdä kaikenlaista ja osoittaa romanttisuuttaan puolin ja toisin. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352951Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1082230En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731174- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148954Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 42786