Auttakaa minua, mitä mun pitäisi tehdä. Olemme 24 ja 25 vuotiaita ja yhdessä 1,5v. Kauan on mennyt huonosti ja mies on miettinyt mitä elämältään haluaa. Hän on koko mietinnän ajan ollu ajoittain ilkeä ja etäinen. Hän sanoo että riitelemme liikaa, mutta minusta sen asian voi korjata ja olenkin omalla käytöksellä korjannut osittain.
Mies sanoit vähän aikaa sitten että ei ehkä ole valmis suhteeseen, vaikka riitely jne saataisiinkin korjattua. Hän haluaa luultavasti erota, koska hänellä ei ole sitä vahvaa paloa ja tunnetta enää seurustelua kohtaan. Kuitenkin samaan aikaan hän haluaa "lisäaikaa" jotta voisi katsoa tuleeko se vahva tunne vielä. Sitä tunnetta on etsitty jo muutama kk. Voiko se enää edes tulla. Mies sanoo, että se voi tulla jos vietämme kivaa aikaa, mutta sekään ei takaa mitään.
On aika raastavaa elää nyt, kun ero voi tulla koska vaan. Ja kun tietää että mies miettii eroa. Lisäksi hän haluaisi olla sinkku, kokee että on liian nuori. Tuntuu että aina kun on mahdollisuus, niin hän on mielummin kavereidensa kanssa. Ennen hän laittoi minut ykköseksi. Aina.
Miksikö vielä katson tätä ja annan koko ajan lisäaikaa? Siksi että rakastan. Ja tiedän että jos se tunne tulisi takaisin, niin hän laittaisi minut ykköseksi. En vaik tajua, että miksi mies puhuu koko ajan erosta ja sitten kun sanon että ok erotaan, niin mies haluaakin lisäaikaa ja haluaa vielä katsoa jos se palo tulisi takaisin ja minä suostun, koska en missään nimessä haluaisi erota. Mutta onko kellään tullut sitä takaisin, jos sen kerran menettää.
Mies sanoit vähän aikaa sitten että ei ehkä ole valmis suhteeseen, vaikka riitely jne saataisiinkin korjattua. Hän haluaa luultavasti erota, koska hänellä ei ole sitä vahvaa paloa ja tunnetta enää seurustelua kohtaan. Kuitenkin samaan aikaan hän haluaa "lisäaikaa" jotta voisi katsoa tuleeko se vahva tunne vielä. Sitä tunnetta on etsitty jo muutama kk. Voiko se enää edes tulla. Mies sanoo, että se voi tulla jos vietämme kivaa aikaa, mutta sekään ei takaa mitään.
On aika raastavaa elää nyt, kun ero voi tulla koska vaan. Ja kun tietää että mies miettii eroa. Lisäksi hän haluaisi olla sinkku, kokee että on liian nuori. Tuntuu että aina kun on mahdollisuus, niin hän on mielummin kavereidensa kanssa. Ennen hän laittoi minut ykköseksi. Aina.
Miksikö vielä katson tätä ja annan koko ajan lisäaikaa? Siksi että rakastan. Ja tiedän että jos se tunne tulisi takaisin, niin hän laittaisi minut ykköseksi. En vaik tajua, että miksi mies puhuu koko ajan erosta ja sitten kun sanon että ok erotaan, niin mies haluaakin lisäaikaa ja haluaa vielä katsoa jos se palo tulisi takaisin ja minä suostun, koska en missään nimessä haluaisi erota. Mutta onko kellään tullut sitä takaisin, jos sen kerran menettää.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Otat tilanteen haltuun..jätät moisen 'miehen', alat etsimään uutta ja kuljet paljon treffeillä. Ei aikaakaan kun tuo nyksäsi vinkuu perään ja voit sitten katsoa kuinka tosissaan hän on ja tehdä itse omat päätöksesi jatkon kanssa.
Taitaa pitää sinua varalla ja häippäsee, kun tuntee vahvempaa vetovoimaa jotain toista kohtaan.
Kyse on nyt enää siitä, annatko kohdella itseäsi noin, että sinua pidetään jatkuvassa epävarmuudessa.
Onko hän löytänyt jonkun paljon nuoremman kauniin ja siksi eroaisi? Vai tosiaan riidat syynä.
Ovat 24 ja 25... ?
Monista omakohtaisista kokemuksista tiedän, ettei saa korjattua. Eroa vaan pitkittää ja yrittää uskoa muutokseen. Jälkikäteen tajuaa, että olisi pitänyt erota ajat sitten. Koskaan en ole katunut eroa, sitä useinkin, että en saanut erottua aikaisemmin.
Tuntuu niin kamalalta kuulla, ettei se tunne enää palaa. Vaikka rakastaa, mutta se "jokin" puuttuu miehen mielestä :( se jokin pitäisi kaivaa jostain esille, mutta pelkään että se ei onnistu. Ehkä antamalla aikaa ja tilaa? Ehkä jos mies tulisi mustasukkaiseksi? Ehkä jos muuttaisin pois? En minä tiedä, mutta erota en lopullisesti halua ja en tiedä miten siitä selviäisin.
Hmmm.. auttaisikohan, jos googlaisit"parisuhteen vaiheet" tms? Väitetään, että ns.ensi huuma hälvenisi n.1,5 vuoden kuluttua, ja aletaan kaivata etäisyyttä, ilmaa suhteeseen. Ja se eriytymisen tarve voi molemmille tulla hieman eri aikaan. Tästä päädytään sitoutumiseen, tai sitten ei päädytä vaan päädytään erilleen. Tuo siis tavallaan kuuluu parisuhteen kehityskaareen, ja olette malliesimerkki.
Ymmärrän tunteesi, sillä tuttua minullekin. Jos tilanne kestää pitkään, voi olla, että itse tahdot vaan pois, vaikka mies yhä vielä empisi. Teillä on kuitenkin ollut ihana suhde - se on kantanut onnellisena noin pitkälle. Vaikka tässä kiirastulessa lopputulos olisi mikä vaan, niin se, mitä teillä on ollut ja mitä olette kokeneet, on kirjoitettuna elämäänne mustekynällä, eikä se sieltä katoa. Tulet aina olemaan pala tämän miehen sielua.
Mutta jos elämä ohjaa sinut nyt ulos tuosta suhteesta, niin se voi olla tämän tarinan loppu, mutta tarinoita tulee lisää, uusia, kunhan niille on tilaa.
Ihan selvä juttu. Mies on kyllästynyt sinuun. Katselee uusia naisia. Sinua pitää varalla siihen saakka kunnes löytää paremman. Huom...Varalla. Itse olen juurikin näin toiminut silloin nuorempana. Valitettavasti.
En usko missään nimessä, että olen miehelle varalla ja hän katsoisi uutta. Hän ei ollut ikinä ennen minua seurustellut, on siis enemmän sinkkutyyppiä. Uskon ennemminkin, että hän haluaa taas olla vapaa, kun on elämänsä ekat 23v ollu sinkku niin sitä ei välttämättä "osaa" seurustella. Ja hän ehkä kaipaa taas sitä vapautta. Eikä hän ymmärrä, että on normaalia että palo hälvenee. Toki todennäköistä on, että palo ei olisi hälvennyt ilman turhia riitoja.
Mies haaveilee ulkomaille lähdöstä kavereiden kanssa piiiitkäksi aikaa ja on sanonut, että senkään takia ei haluaisi seurustella minun, saati kenenkään muun kanssa, jotta tämä haave toteutuu. Tämänkää takia en usko että alkaisi seurustelemaan kenenkään muun kanssa yli vuoteen.
Jos hän rakastaa minua ja jättää minut koska "se jokin" puuttuu ja koska haluaa taas vapautta niin voinko minä enää tehdä mitään :( kuitenkin hän rakastaa.
No tuossahan se vastaus tulikin siihen, mikä hiertää: "Hän ei ollut ikinä ennen minua seurustellut, on siis enemmän sinkkutyyppiä"
Mies ei ole valmis "pariutumaan" sinun kanssasi, vaan haluaa katsella vielä ympärilleen, että mitä kaikkea onkaan tarjolla... Tuo, ettei osaa päättää johtuu siitä, että olet ensimmäinen seurustelukokemus ja mies pelkää, että jossei kuitenkaan löydäkään ketään parempaa... Mikä on "sinkkutyyppi"...? Miehelläsi on sitten takana liuta irtosuhteita, vai?
Olet tainnut kirjoittaa tälle palstalle jo aiemmin tai ainakin olen lukenut hyvin samanlaisesta tilanteesta... Olet jälleen palstalla eli tilanne ei ole korjaantunut... Joten mitäs, jos vihdoin katsoisit totuutta silmiin ja myöntäisit, että et voi yksin parisuhdetta pystyssä pitää? On täysin oma valintasi, hakkaatko päätäsi seinään lisää vai myönnätkö tosiasian = mies ei ole valmis parisuhteeseen ainakaan sinun kanssasi ja jatkat matkaa yksin.
Kun muistelen oman parisuhteeni kehityskaarta, niin kyllä tuossa puolentoista vuoden kohdalla "mentiin täysillä eteenpäin" ; oli muutettu yhteen, suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta pidemmällekin - eikä tosiaan kumpikaan meistä miettinyt mitään "sen jonkin" puuttumista. Puolitoista vuotta on todella lyhyt aika parisuhteen kehityskaaressa - vaikka nyt saisitte tilanteen korjattua, noita samanlaisia "puutostiloja" tulisi aivan varmasti jatkossakin. Mies sanoo rakastavansa - - oletko tullut ajatelleeksi, että sanoo noin, koska ei halua loukata tunteitasi? Kyllä hän sinusta välittää, mutta ei se riitä, kun kyse on yhteisyrityksestä nimeltä parisuhde.
Sinun kannattaisi suhtautua vakavasti näihin miesten kirjoittamiin kommentteihin.
Naisena sinä et pysty koskaan täysin ymmärtämään miehen ajatusmaailmaa, vaan uskottelet itsellesi: "En usko missään nimessä, että olen miehelle varalla ja hän katsoisi uutta.".
Toinen mies sen sijaan ymmärtää täysin, mitä miehen pääkopan sisällä saattaa liikkua: "Ihan selvä juttu. Mies on kyllästynyt sinuun. Katselee uusia naisia. Sinua pitää varalla siihen saakka kunnes löytää paremman. Huom...Varalla. Itse olen juurikin näin toiminut silloin nuorempana. Valitettavasti."
Älä ole liian naivi, vaan pistä suuri painoarvo niille kommenteille, joita miespuoliset vastaajat sinulle täällä antavat.
Ap huijaa nyt itteensä. Ei halua uskoa faktoja.
Niinhän se monesti täällä menee. Ei haeta neuvoja vaan vain tukea omille käsityksille. Moni on myös loukkaantunut, kun vastaukset ovat olleet kysyjän tuomitsevia.
No täällä on kyllä vastaajia moneen lähtöön, joten aimo annos kriittisyyttä pitää olla.
Et voi tehdä mitään muuta kuin korkeintaan pelastaa itsesi tältä perin epäritarilliselta kumppanilta.
Ei rakastettua kohdella epävarmuudella suhteen kestämisestä. Rakkaus näytetään teoissa ja suhteeseen sitoutumisessa.
Peräti epäkypsä mies pohdiskelee noita ääneensä tekemättä asialle mitään rakentavaa.
Noilla ajatelmillaan hän on jo rikkonut suhteessanne luottamuksen ja turvallisuuden.
Nyt sinun osaksesi on jäänyt alamaisena odottelemaan, milloin ja koska Hän suvaitsee lähteä.
Näillä harkinnoillaa "lähteäkö, vaiko ei" hän alistaa.
Sinun on säilytettävä oma naisellinen kunniantuntosi ja olla suostumatta enää kuuntelemaan hänen tyhjiä pohdintojaan.
Ongelmasi ydin on päättämättömyys, joka hiertää ja kiertää sinuakin.
Ota itse päätös käteesi, omanarvontuntosi ja lopeta suhde ainakin toistaiseksi muuttamalla erilleen... miehen mahdollisesta vastustuksesta huolimatta.
Kas, hän tulee kyllä vastustamaan päätöstäsi, koska se iskee haavan hänen päättämättömyyteensä ja kunniaansa.
Hän lähteköön ulkomailleen tai mihin hyvänsä, mutta sinulle jää kunniasi, koska sinä olet naisena se, joka et salli itseäsi kohdeltavan halpamaisesti.
Miehen on katsottava sinua arvostaen arvokkaana timanttina, jonka ei soisi kadottavansa.
Nyt olet hänelle pelkkä toisarvoinen kivenmurikka, jollaisia on joka puolella.
Ole saavuttamaton ja arvokas. Anna hänelle opetus, jollaisen hän tietämättömällä sielullaan tarvitsee ymmärtääkseen kumppaninsa kunnioittavan kohtelun myötelämällä toisen oikeuksia.
Ihan helmi vastaus margareeta!
Kaikki samaa asiaa kuin jo vastaukseni ensimmäisenä, siinä on sinulle toimintatapa..sisältää kaiken ilman löpinöitä :)
Pysyt vahvana ja päättäväisenä -> mies juoksee perässäsi, teet sitten itse päätöksesi kun aika on. Tällähetkellä olet miehelle vain tylsä, päivänselvä pikku vaimoke.
En itsekkään pidä parisuhteissa pelailusta, mutta tässä et enää voi hävitä mitään.
Tottakai tajuan että olen raukka, ilman kunniaa ja ylpeyttä, kun tällaista peliä katselen. Jos se olisi niin helppoa, niin olisin jättänyt jo. Mutta kun rakastan niin paljon. En halua kuvitella tulevaisuuttani ilman häntä :(
Jos omasta mielestäsi ansaitset moisen kohtelun ja olet onnellinen eläessäsi niin, niin ei sitten mitään.
Mitä sinä hänessä erityisesti rakastat? Hänen jahkailevaista luonnettaan..?
Fine, sitten vain jatkat tuohon malliin. Annat jätkän roikottaa itseäsi epätietoisuudessa ja yhtenä päivänä huomaat, että no se meni nyt... Jätti sinut kylmästi, lähti ulkomaille seikkailemaan. Luuletko oikeasti, että olisi vuoden vierailla mailla ilman ensimmäistäkään naista elämässään..? Ehkei seurustella alkaisi, mutta muuta kyllä puuhaisi tilaisuuden tullen, se on saletti.
Rakastat pääsi sisälle luomaasi mielikuvaa siitä, millaista teillä VOISI olla. Puolitoista vuotta takana eikä tuo mielikuva ole toteutunut eikä toteutumassa...
Haloo, avaa silmäsi!
Rakastatko N24-ap itseäsi?
Onko rakkautesi masokismia luonnoltaan? Ilman häntä, sinulla ei olisi elämää, koska haluat olla osanen hänen persoonastaan? Muutenko ilman häntä, olisit tyhjä vain, turvaton lastu maailmalla?
Hänen ylpeytensä, vaikka se sisältää jahkailua, on vain briljeerausta hänen vallastaan sinuun nähden.
Sinä kuuntelet, hän veivaa rakkaita ajatuksiaan, mennäkö vaiko ei, ollako vaiko ei.... kaikki se on ylpeää itserakkautta (joka ei ole mitään sukua terveelle itsensä rakastamiselle).
Et halua kuvitella tulevaisuutta ilman häntä. Et, koska pelkäät. Hän, mies, tietää sen, ja on näin ollen saanut valtaherran aseman maailmassasi.
Olet nyt tienhaarassa, valinnan paikassa, hukkaatko tulevaisuutesi tämän miehen kanssa, koska sinun ihan oman omaa elämää ei tule hänen kanssaan.
Tiedän, tuo mies ei jätä sinua. Hän lähtee maailmaa kiertämää, mutta pitää sinut yhteydessään, odottamassa, epävarmuudessa, ristiriitaisena.
Hän on Herra Saavuttamaton. Tulee aina olemaan. Se on hänen pirullinen luontonsa, ja se sinua kiehtoo.
Jos haluat elämän, ala pohtia vain itseäsi, kaikin tavoin, mitä sinä, juuri sinä haluat. Harjoittele tahtomista, harjoittele. Kuuntele sisimpääsi, mitä se haluaa ja toteuta se.