Nuoren aikuisen ahdistus

Sellaista se ns elämä on. Hallituksen mielestä tarvitaan lisää keppiä ja vähemmän porkkanoita. Neegereitä tarvitaan lisää ja missä vaan on maapalolla sota, sinne viedään setelirahoitusta ja tuodaan alkuasukkaita Pohjolan veroparatiisiin. Tuotu aines ei nimittäin maksa veroja, mutta palvelut pelaa.

Työssäkäyvän elämä keskittyy viikkovapaisiin ja lomien ajaksi. Muilta osin elämä on yhtä suorittamista. Englanninkielessä on hyvä sanonta: Life sucks, the you die.

Niin eipä elämä oikein muuta ole kuin sitä että tehdään opettajille kansanedustajille sekä firman että armeijan päälliköille helppoa rahaa. Totuus kuitenkin on se ettei heitä kiinnosta sinun hyvinvointisi pätkän vertaa. Ihmishenki on heille vain pienen rahasumman menetys mutta aina kuitenkin tulee lisää alistettavia joten ei sekään mitään merkkaa pääasia että saa itse päättää kuinka oma päivä menee ja kuinka jonkun muun päivä menee kuinka ottaa kaikki hyöty irti toisesta ihmisestä.

Minusta kuulostaa siltä, että olet väärässä työpaikassa, tai sitten et ole vielä toipunut menetyksestä, varmaan työstressikin hidastaa toipumista? Eihän tuollaista ihan oikeasti jaksa loppuelämäänsä. Mullakin on töissä niin kiireistä, että usein epätoivo iskee, mutta siitä huolimatta ihanat työkaverit ja järkevät pomot tekevät hommasta mielekästä ja usein hauskaakin. Kymmenen vuotta jo samassa paikassa.

Dippadai112

Ota yhteyttä omaan työterveyshuoltoosi ja kerro tuntemuksesi siellä. He osaavat auttaa tilanteessa eteenpäin.

Onko sinulla ystäviä, harrastuksia ja mielekästä tekemistä vapaa-aikana? Em. asiat tuovat vastapainoa työlle.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti? Liikutko säännöllisesti? Em. edesauttavat työssä jaksamista.

Minulla on samoja "ongelmia". Ammattikoulun suortitettuani tuntui siltä kuin elämä olisi alkanu, oli kaikkea kivaa ja hienoa elää kun rahaa tuli kelasta ja mitään ei tarvinnut tehdä jos ei halunnut.

Sitten "hankin" miesystävän joka patisti työelämään sanomalla, että hanki työ ja elämälle jokin merkitys, joka oli tietysti siinä elämäntilanteessa ymmärrettävää..
(laskuje ym kulujen maksamiseen)


Tykkään kyllä työstäni ja tehdä työtä ja tienata rahaa, mutta saman homman olen huomannut. herään väsyneenä, pakotan itseni töihin ja töistä tultua olen niin väsynyt etten jaksa tehdä enää mitään.

Kaikki ELÄMINEN on nkykään kadonnut. En edes jaksa enää vastat kaverien viesteihin/soittoihin, koska tiedän etten jaksaisi lähteä heidän kanssaan mihinkään.

Olen itse pohtinut pitäisikö irtisanoa itseni työstäni ja kestää ikuisuudelta kestävä karenssi vai kituuttaa työelämässä vaikka tällä hetkellä se ei kiinnosta.. Jaksamisia sinne.. :)

Paljon puhutaan työelämän kehittämisestä ja työssäjaksamisen edistämisestä mutta ne jäävät vain juhlapuheiksi, käytännössä tuosta ei välitetä paskankaan vertaa joten miksi työntekijöidenkään pitäisi välittää kiirehtiä ja ylisuorittaa kun ei sitä palkkaakaan jakseta maksaa riehumista vastaavasti.

Ota vaan lunkisti töissä ihan hyvällä omallatunnolla. Työnantajatkaan ei pelaa rehellistä peliä, miksi sinunkaan pitäisi.

Sama homma itsellä kuin OP:lla.
Olen nyt neljä vuotta ollut samassa firmassa, joka on nykyään saavutus, ja aluksi pyrinkin tekemään kaikkeni työni eteen.

Noh, viime vuonna tajusin kun täytin 29 ja edelleen olen samalla palkalla kuin aloittaessa, työtehtävät ja vastuu on kuitenkin lisääntynyt tänä aikana tasaisesti.
Kuitenkin, täytin 29 ja synttäreillä huomasin ettei minulla taaskaan ole rahaa edes käydä jossain ravintolassa syömässä tai varaa tehdä muutakaan.

Kolme vuotta jaksoin tsempata itseäni kärvistellen pienellä palkalla ajattelemalla että kyllä siellä lopussa kiitos seisoo. Mutta silloin syntymäpäivänäni tajusin ettei se niin mene - ei nimittäin seiso.

Aina olin siinä uskossa että kun työllistyy, niin elämässä olisi varaa tehdä jotain, mutta tässä tämä neljä vuotta ei ole ollut muuta kuin työssäkäyntiä, nukkumista ja syömistä. Palkasta ei jää käteen edes sitä vertaa että säästöön saisi mitään.
Elämä ei oikeastaan eroa opiskelusta mitenkään, mitä nyt tulevaisuudelta ei voi odottaa mitään parannusta.

Kävin seuraavana päivänä vaatimassa palkankorotusta, mutta sitä "ei katsottu tarpeelliseksi". Siitä lähtien on tehnyt mieli joku päivä valella bensaa firman tiloihin ja heittää tulitikku perään lähtiessä, ja huutaa noille päälliköille naama punaisena että ovat hyväksikäyttäjiä koko saatanan sakki. Minä en ole mikään robotti; elämä on muutakin kuin sitä työtä.

Nyt tämä totaalinen kyrvähtäminen näkyykin töissä, olen ärsyyntynyt, äyskin ja tulipa tässä kirjallinen varoituskin kun IT-uudistuksen takia puolet työtehtävistä meni poskelleen, sillä uusien it-juttujen vuoksi emme voi enää tehdä puolia työtehtävistä, mutta niitä meiltä edelleen odotetaan. Totesin vain asiantuntijalle että koko homma kusee. Siitäkös paskamyrsky alkoi. En oikeastaan jaksa välittää enää pätkääkään ja jos firma menisi konkkaan, homma olisi itseasiassa ihan hyvä juttu meille kaikille.

Tässä kolmekymppiset lähenee taas keväällä eikä rahaa ole edelleenkään tehdä mitään. Kateellisena kuuntelen kavereiden selostuksia kuinka kävivät matkoilla Saksassa tai Thaimaassa jne.

Minulla ei rahaa ole ollut koskaan käydä ulkomailla, en omista autoa saati omaa asuntoa sillä alhaisen palkan vuoksi ei varaa lainaan ole.
Opintolainaa maksan kyllä, ja sekin meinaa olla liikaa.

Tässä koitan etsiä kokoajan muita töitä, mutta kyllä tekisi pikkuhiljaa vetää itsensä roikkumaan.

Hei vaan kaikille,

Täältä kanssa kirjoittelee eräs 29-vuotias nuori mies päälle neljän vuoden vakityön kangistamana sekä uuvuttavana.

Olen työskennellyt matalapalkkaisella alalla tosiaan jo vuodesta 2010. Vähän on korkeakouluopintoja takana ja yksi tämän alan ammattitutkinto suoritettuna työn ohessa. Aluksi kun opinnot eivät sujuneet olin ihan vaan tyytyväinen että sain vakityön ja pärjäsin täällä Helsingissä, mutta hyvin pian tajusin että tämä asiakaspalvelutyö oli todella uuvuttavaa henkisesti ja oikeasti aika pienipalkkaista nähtyyn vaivaan nähden.

Taistelin nelisen vuotta alalla ja hain kumminkin muitakin töitä yhä tälläkin hetkellä. Hiljalleen kuitenkin olen huomannut että kaikenlaisia työperäisiä stressihäiriöitä on alkanut ilmenemään vatsavaivoina, ahdistus elämässä lisääntynyt ja viimeisimpänä refluksi on tainnut iskeä. Monet työkaverit ovat väsyneitä ja ahdistuneita toisilleen tiuskivia umpikujia.

On vaikeaa saada uutta työpaikkaa, vaikka välillä kyllä haastatteluun pääsenkin. Olen huomannut että tämä paskaduunin tekeminen kumminkin on alkanut käymään rankaksi näiden oireiden perusteella. Nykyään ramppaan työterveydessä viikoittain, kun parisen ekaa vuotta alalla olin siellä ehkä kerran taikka kaksi puolessa vuodessa.

Alan menettää terveyttäni ja herään siihen että jotain olisi tehtävä. Maamme kuitenkin näyttää nyt niin synkältä leivättömien työttömyysjonojen kasvaessa kuukausi kuukaudelta vain pidemmiksi että pitäisi kuulemma olla kiitollinen että on vakiotyö vaikka se lopulta hengen sinulta viekin.

Olen siinä iässä että kai tässä voisi vielä jotain opiskellakin, mutta se vaatisi aika kovia uhrauksia. Tätä parempia työpaikkoja ei oikein nyt löydy ja suoraan sanottuna en huonommin palkattuun mielelläni lähtisi siitäkin huolimatta että sellaisen työn saisinkin.

Suomi näyttäytyy äärimmäisen masentavana ja kolkkona paikkanna tällä hetkellä ja pelkään että se on pysyvä olotila.

Suomea selvästikin ollaan ajamassa alas. Sen huomaa siitä että vaikka lainakorot ovat ennätysalhaalla, mitään investointeja, huutavan tarpeellisiakaan sellaisia ei tehdä. Koetetaan vaan pärjäillä ikivanhoilla paskakoneilla ja korjaillaan niitä jollain teipillä, nippusiteillä, kuminauhoilla ja purkalla koska mikään ei saa maksaa enää mitään. Viis siitä että tuotanto seisoo vähän väliä koneiden hajottua ja taas niihin vaihdetaan vaan uusi nippuside tai teippi ja taas tuotanto jatkuu vähän aikaa eteenpäin.

Ei tällainen ole mitään normaalin yhteiskunnan toimintaa.

Itse olin töissä matalapalkalla. Pyrin tekemään hommat tip-top tyyliin, mutta lähdin sitten pois. Hirvittää moni asia tässä maassa. Velkavankeudet ja yksinäisen ihmisen ahdistus ja se miten välillä näyttää että kaikki mitä tehdään tehdään vain ulkonäön vuoksi. Huhhuh.. En viitsi puhua enemmän kun olen pahalla päällä...

Toivottavasti kaikki hyvät suunnitelmanne onnistuvat :) Muistakaa myös työskennellä niiden eteen :)

Työpaikkojen valikoima avoimien suhteen on myös todella radikaalisti laskenut parin viime vuoden sisään.

Julkisissa työpaikkailmoituksissa on satavarmasti se 19 000 muutakin hakijaa, joten miten ajattelit jotenkin erottautua joukosta eduksesi? Ehkä jollain todella upealla ja ainutlaatuisella työkokemuksella, mutta vaikeaa se tulee olemaan kelle vaan niin monen hakijan seasta erottautua,

Itse olen hakenut toistaiseksi vain oman alan töitä ja toisinaan haastatteluun päässytkin. En ole kuitenkaan tullut valituksi ja myöhemmin on selvinnyt että paikkaan oli hakijoita joku noin 300-400.

Täytyy ryhtyä kyttäämään eläköityvien virkoja sekä toimia asiakasfirmoissa ja sitä kautta jotenkin yrittää päästä kiinni tuleviin paikkoihin. Ongelmana on vain se että tuo tulee kestämään vielä vuosikaudet, joten ei tässä maanpäällisessä kiirastulessa hetken taukoa tule kyllä olemaan muuten kuin pakollisten lomien muodossa.

Ehkä hullua sanoa näin, mutta toivoisin nykyisen epätoivoisen tilanteen valossa että tulisi potkut. Sitten voisin kylmästi päätyä johonkin työvoimapoliittiseen koulutukseen ja ehkä saada uuden mahdollisuuden vähän valoisampaan tulevaisuuteen.

Näillä palkoilla on vähän vaikeaa yrittää kasvattaa säästöjä karenssia varten. Kyllä se varmasti onnistuisi, mutta pitäisi elää parisen vuotta melkoisilla nälkäkuureilla että selviäisi sitten sen muutamien kuukausien kestävän karenssin kun nytkin menee puolet palkasta asuinhuoneiston vuokraan.

Infraltaan Suomi on hieno maa elää. Paratiisi verrattuna vaikka Venäjään. Tulevaisuus esim. tieverkoston kunnon tai talouden suhteen ei näytä kuitenkaan hyvältä.

Sotavuosien jälkeinen pitkä talouskasvun aikakausi on aiheuttanut sen, että ajateltiin julkisella sektorilla olevan varaa mihin vaan.

Vaikka nykyään ne verot taitaa mennä ulkomaille! Kehitysapuun (jolla hankitaan huvituksia ja aseita kehitysmaiden eliitille), etelä-euroopan velkoihin jne.

Meidän sosiaaliturvalla elätetään virolaisten duunareiden perheitä!

Talouskasvun avulla 1940-50 -luvulla syntyneet saivat vauraamman elämän kuin heitä edeltävät ikäluokat.
Näillä näkymin nuoret ikäluokat tulevat saamaan köyhemmän elämän kuin edeltävä ikäluokka.

Henkinen ilmapiiri mättää pahasti! Kyynärpäätaktiikalla pärjää parhaiten. Nuoleskelemalla etenee.
Tärkeintä on paljonko tehdään voittoa, isänmaallisuudella ei niin väliä!
Rahat viedään veroparatiiseihin.

Virastossa toki on aikaa miettiä onko jonkin kapakan nimi haitallinen lapsille!

Kiellot, rajoitukset, tyly kohtelu, eriarvoistuminen sen dokaamisen aiheuttaa ei mikään kapakan nimi!!!!!

Suomi, tuo onnellisten ihmisten maa!

Juu, ei se kiitos seiso hyvälle työntekijälle, vaan sille, jolla on ruskein kieli.