Kapinaa entiselle poikaystävälleni.
Et kai koskaan tarkoittanut pahaa, ilmeisesti teit sen aivan luonnostaan.
Miksi kuitenkin sait minun ihoni kuumottamaan mustelmista ja takaraivoni jumputtamaan?
Entä mikä on syy sille, että et ollut kuulevinasi. Et kuullut vaikka hoin sinulle ''ei, ei lopeta!''
Vaikka yritin paeta sohvankulman ja sinun puristuksista, pistää kengät jalkaan ja juosta minkä jaloistani pääsisin,
en pystynyt. Pidit minusta kiinni. Pidit niin lujaa, että ranteitani kivistäisi vielä pitkään.
Melkein tunnen sen saman kivun ja tuskan edelleen, vaikka aikaa on kulunut jokseenkin kauan.
Oliko se sinusta nautintoa, kun minä pelkäsin niin paljon? Kaiken tuskan keskellä itsetuntoni vajosi nollan
tasolle. En pystynyt sanomaan mitään, en enää edes pyytämään sinua lopettamaan.
Kurkunpäästä pääsi vain pientä ininää, joka oli itkun ja tuskan välimaastolta tullutta avunpyyntöä. Jos vain joku kuulisi.
Tärisin kauttaaltani, melkein tunsin vartaloni kapinoivan vastaan. Uudestaan ja uudestaan.
En tiedä mitä tapahtui, mutta sinä yhtäkkiä tajusit kuin jumalan käskystä lopettaa. Ilmeestäsi näin,
että halusit minun lähtevän. Et sanonut sanaakaan, et edes vilkaissut minuun. Paukautin oven kiinni ja juoksin,
juoksin niin lujaa kuin pääsin. Pelkäsin ja pääni kääntyi kokoajan puolelta toiselle peläten sinun lähteneen
perääni.
Aikaa kului, et soittanut etkä pitänyt yhteyttä. Aloin jo kuvitella, että voin unohtaa kaiken ja yrittää aloittaa
puhtaalta pöydältä. Mutta ei. Sinun piti alkaa soitella minulle taas ja pyydellä anteeksi. Olit muka niin pahoillasi,
etkä tiennyt mikä sinuun meni. Uskoin sinua, taas uppouduin samaan paskaan ja jouduin pettymään.
Kaiken sekasorron keskellä löysin jotain todella arvokasta ja kultaista. Löysin ihmisen joka kertoi vilpittömästi
välittävänsä minusta, tahtoi oikeasti vain hyvää. Kuitenkin epäröin, pelkäsin hänen olevan samalainen kuin sinä.
Vihaat minun nykyistä poikaystävääni, kyselet hänestä koko ajan ja koitat saada minut taas kerran uskomaan
valheitasi. Joskus melkeinpä uskon sinua. Vaikka vihaan sinua, silti välitän. Tai en tiedä ovatko välittäminen
ja sääliminen asioita, jotka kulkevat käsikädessä.
Sinä olet se, joka saa minut nopeuttamaan kävelyvauhtiaan pimeällä.
Sinä olet se, joka saa minut ahdistumaan kosketuksesta.
Sinä olet se, joka opetti että maailma on paha.
Teit meistä jotain ainutlaatuisen hirveää.
Kiitos.
Et kai koskaan tarkoittanut pahaa, ilmeisesti teit sen aivan luonnostaan.
Miksi kuitenkin sait minun ihoni kuumottamaan mustelmista ja takaraivoni jumputtamaan?
Entä mikä on syy sille, että et ollut kuulevinasi. Et kuullut vaikka hoin sinulle ''ei, ei lopeta!''
Vaikka yritin paeta sohvankulman ja sinun puristuksista, pistää kengät jalkaan ja juosta minkä jaloistani pääsisin,
en pystynyt. Pidit minusta kiinni. Pidit niin lujaa, että ranteitani kivistäisi vielä pitkään.
Melkein tunnen sen saman kivun ja tuskan edelleen, vaikka aikaa on kulunut jokseenkin kauan.
Oliko se sinusta nautintoa, kun minä pelkäsin niin paljon? Kaiken tuskan keskellä itsetuntoni vajosi nollan
tasolle. En pystynyt sanomaan mitään, en enää edes pyytämään sinua lopettamaan.
Kurkunpäästä pääsi vain pientä ininää, joka oli itkun ja tuskan välimaastolta tullutta avunpyyntöä. Jos vain joku kuulisi.
Tärisin kauttaaltani, melkein tunsin vartaloni kapinoivan vastaan. Uudestaan ja uudestaan.
En tiedä mitä tapahtui, mutta sinä yhtäkkiä tajusit kuin jumalan käskystä lopettaa. Ilmeestäsi näin,
että halusit minun lähtevän. Et sanonut sanaakaan, et edes vilkaissut minuun. Paukautin oven kiinni ja juoksin,
juoksin niin lujaa kuin pääsin. Pelkäsin ja pääni kääntyi kokoajan puolelta toiselle peläten sinun lähteneen
perääni.
Aikaa kului, et soittanut etkä pitänyt yhteyttä. Aloin jo kuvitella, että voin unohtaa kaiken ja yrittää aloittaa
puhtaalta pöydältä. Mutta ei. Sinun piti alkaa soitella minulle taas ja pyydellä anteeksi. Olit muka niin pahoillasi,
etkä tiennyt mikä sinuun meni. Uskoin sinua, taas uppouduin samaan paskaan ja jouduin pettymään.
Kaiken sekasorron keskellä löysin jotain todella arvokasta ja kultaista. Löysin ihmisen joka kertoi vilpittömästi
välittävänsä minusta, tahtoi oikeasti vain hyvää. Kuitenkin epäröin, pelkäsin hänen olevan samalainen kuin sinä.
Vihaat minun nykyistä poikaystävääni, kyselet hänestä koko ajan ja koitat saada minut taas kerran uskomaan
valheitasi. Joskus melkeinpä uskon sinua. Vaikka vihaan sinua, silti välitän. Tai en tiedä ovatko välittäminen
ja sääliminen asioita, jotka kulkevat käsikädessä.
Sinä olet se, joka saa minut nopeuttamaan kävelyvauhtiaan pimeällä.
Sinä olet se, joka saa minut ahdistumaan kosketuksesta.
Sinä olet se, joka opetti että maailma on paha.
Teit meistä jotain ainutlaatuisen hirveää.
Kiitos.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.