Mä vaan en jaksa, ahdistaa ja masentaa, kukaan ei voi varmaan ymmärtää miten pahalta tuntuu:(On vain pakko saada purkaa tämä kaikki jolle kulle. Juttu on pitkä ja monimutkainen, enkä ole oikein varma mistä pitäisi aloittaa.
Lähdetään siitä että tapasin erään miehen vajaa vuosi sitten. Luulin että se olisi ollut vain yhdenillanjuttu ja olinkin jo unohtanut miehen jo kokonaan seuraavana päivänä. Hän sitten itse otti yhteyttä kuitenkin hyvin pian. Ja aloimme sitten pyörimään yhdessä...
Alussa en hänestä juurikaan ollut kiinnostunut. Ajattelin vain että "miehiä tulee ja menee". Tavallaan pelkäsin ihastumista koska edellisistä suhteista ei juurikaan minulla ollut hyviä muistoja. Itsetuntoni oli hyvin matalalla, koska useimmat jutuistani olivat loppuneet yhteen iltaan. Enkä ole koskaan ollut helposti syttyvää tyyppiä. Mies sen sijaan tuntui ottavan kaiken alusta asti vakavemmin. Mietin jopa sitä että millainen idiootti hän oikeasti oli kun oli minusta noin kiinnostunut.
Mies ei ollut mikään komistus mutta hänen sanansa ja tekonsa saivat minut ihastumaan häneen koko ajan enemmän ja enemmän. Tämä söpö ujo "poika" teki minuun sellaisen vaikutuksen,ettei kukaan muu ollut siihen pystynyt aiemmin.
Emme seurustelleet sanan varsinaisessa merkityksessä mutta meillä meni todella hyvin. Kuitenkin asiat alkoivat muuttumaan... Hänen kaverinsa pyörivät liikaa ympärillämme ja yrittivät tuhota suhdettamme. Se häiritsi minua todella, muttei aluksi vaikuttanut meidän suhteen. Mies kuitenkin halusi pitää myös kaverinsa. Olisin halunnut suhdettamme hivenen vakavemmalle tasolle muttei mies ollut valmis siihen. Hän ei ollut ennen seurustellut eikä lyhyemmistäkään jutuista paljoa puhuttavaa.
Jatkoimme kuitenkin "yhdessä oloa", mutta mies alkoi haluta enemmän omaa tilaa. Tuntui pahalta, ahdisti, pelkäsin pian menettäväni hänet kokonaan. Peloissani yritin sitoa häntä enemmän koko ajan itseeni. Mies alkoi tuntua koko ajan etäisemmältä ja sitä enemmän taas yritin häntä sitoa... Tiedän että tein väärin, mutta pelkäsin todella. Ja tiedän myös että väkisin sitominen vain pahtentaa asiaa :(
Kaikki muuttui aina vaan sekavammaksi. Tappeluita toisen perään. Lopulta eräs ilta hän ilmoitti ettei halua meidän välillä olevan enää mitään. Maailmani rojahti täysin!
Kului muutama viikko, pystyimme silloin tällöin vaihtamaan muutaman sanasen, muttei sen enempää. Välillä kuitenkin kaikki vaihtui tappeluksi ja monen monta kertaa, välillä minun välillä hänen aloitteestaan, päätimme kaiken loppuvan, muttei koskaan sitä loppua tullut. Kaiken tuon aikana kuulin kavereiltani ja huomasin itsekin kuinka hän aina katseli minua ja kyöhnäsi ympärilläni mustasukkaisesti kun huomasi minut jonkun miehen seurassa. Vaikka välitin tästä miehestä, en jaksanut jonkin ajan kuluttua yrittää ja välittää hänestä enää ollenkaan...
Kun kiinnostukseni näyttäminen väheni hän alkoi enemmän yrittää saada huomiotani. Luulin vain kuvittelevani että hän olisi kiinnostunut, enkä sen kummemmin häneen kiinnittänyt huomiota.
Mutta muuutaman viikon kuluttua päädyimme viettämään ihanan yhteisen illan. Hän tuntui olevan tosissaan suhteeni, eikä kaikki loppunutkaan siihen yhteen iltaan.
Tällä kertaa yritin olla varoinen etten painostaisi häntä mihinkään. Hyvin kaikki sujuikin ensin, oikeastaan pelottavan hyvin! Mutta pian hän taas alkoi haluamaan omaa tilaa enemmän. Taas alkoivat riidat. Koko juttu paisui paisumistaan mutta silti oli niitä hyviäkin pieniä hetkiä jolloin vietimme yhteistä aikaa. Viimeinen juttu hänelle oli se että syytin häntä suutuspäissäni siitä että hän pitää minua vain leluna. Tuon jälkeen hän suuttui lopullisesti. Olen yrittänyt puhua tuosta asiasta etten sitä tarkoittanut oikeasti (enkä oikeasti tarkoittanut!), mutten varmaan koskaan saa tuota anteeksi. Vai voinko saada?
Eilen tajusin jotain... Silloin kun uudemman kerran aloimme pyörimään hän alussa oli tosissaan. Sittemmin hän alkoi hyväksi käyttää kilttiä luonnettani asiassa ja toisessa. Hänelle oli itsestään selvyys että ostelin hänelle baarissa ja että kuskasin häntä minne hän halusi. Tein sen välittämisestä, enkä minkään muun takia. Tuo käyttäytymiseni teki minusta vain ääliön. Hän käytti hyväkseen sitä että olen niin hyvä sydäminen.
Tunnen vihaa häntä kohtaan mutta silti jaksan vain välittää. Enkä pysty edes unohtamaan. Eilen itkin itseni uneen. Samoin nyt tämä kaikki on kyynelin kirjoitettu...
Miten ihmeessä saan miehen tajuamaan että en ole vain läheisriippuvainen enkä kaipaa vaan seurustelua, vaan kaipaan vain häntä itseään???
Sitä samaa joka hän oli silloin joskus vuosi sitten. Ei hän ole ollut oma itsensä nyt aikoihin!
Miten toimin seuraavaksi... ainakin ensin laitan hänet tilille siitä mitä tajusin eilen!
Ette ehkä tajua kaikki, mutta kusipäihinkin voi rakastua!
Lähdetään siitä että tapasin erään miehen vajaa vuosi sitten. Luulin että se olisi ollut vain yhdenillanjuttu ja olinkin jo unohtanut miehen jo kokonaan seuraavana päivänä. Hän sitten itse otti yhteyttä kuitenkin hyvin pian. Ja aloimme sitten pyörimään yhdessä...
Alussa en hänestä juurikaan ollut kiinnostunut. Ajattelin vain että "miehiä tulee ja menee". Tavallaan pelkäsin ihastumista koska edellisistä suhteista ei juurikaan minulla ollut hyviä muistoja. Itsetuntoni oli hyvin matalalla, koska useimmat jutuistani olivat loppuneet yhteen iltaan. Enkä ole koskaan ollut helposti syttyvää tyyppiä. Mies sen sijaan tuntui ottavan kaiken alusta asti vakavemmin. Mietin jopa sitä että millainen idiootti hän oikeasti oli kun oli minusta noin kiinnostunut.
Mies ei ollut mikään komistus mutta hänen sanansa ja tekonsa saivat minut ihastumaan häneen koko ajan enemmän ja enemmän. Tämä söpö ujo "poika" teki minuun sellaisen vaikutuksen,ettei kukaan muu ollut siihen pystynyt aiemmin.
Emme seurustelleet sanan varsinaisessa merkityksessä mutta meillä meni todella hyvin. Kuitenkin asiat alkoivat muuttumaan... Hänen kaverinsa pyörivät liikaa ympärillämme ja yrittivät tuhota suhdettamme. Se häiritsi minua todella, muttei aluksi vaikuttanut meidän suhteen. Mies kuitenkin halusi pitää myös kaverinsa. Olisin halunnut suhdettamme hivenen vakavemmalle tasolle muttei mies ollut valmis siihen. Hän ei ollut ennen seurustellut eikä lyhyemmistäkään jutuista paljoa puhuttavaa.
Jatkoimme kuitenkin "yhdessä oloa", mutta mies alkoi haluta enemmän omaa tilaa. Tuntui pahalta, ahdisti, pelkäsin pian menettäväni hänet kokonaan. Peloissani yritin sitoa häntä enemmän koko ajan itseeni. Mies alkoi tuntua koko ajan etäisemmältä ja sitä enemmän taas yritin häntä sitoa... Tiedän että tein väärin, mutta pelkäsin todella. Ja tiedän myös että väkisin sitominen vain pahtentaa asiaa :(
Kaikki muuttui aina vaan sekavammaksi. Tappeluita toisen perään. Lopulta eräs ilta hän ilmoitti ettei halua meidän välillä olevan enää mitään. Maailmani rojahti täysin!
Kului muutama viikko, pystyimme silloin tällöin vaihtamaan muutaman sanasen, muttei sen enempää. Välillä kuitenkin kaikki vaihtui tappeluksi ja monen monta kertaa, välillä minun välillä hänen aloitteestaan, päätimme kaiken loppuvan, muttei koskaan sitä loppua tullut. Kaiken tuon aikana kuulin kavereiltani ja huomasin itsekin kuinka hän aina katseli minua ja kyöhnäsi ympärilläni mustasukkaisesti kun huomasi minut jonkun miehen seurassa. Vaikka välitin tästä miehestä, en jaksanut jonkin ajan kuluttua yrittää ja välittää hänestä enää ollenkaan...
Kun kiinnostukseni näyttäminen väheni hän alkoi enemmän yrittää saada huomiotani. Luulin vain kuvittelevani että hän olisi kiinnostunut, enkä sen kummemmin häneen kiinnittänyt huomiota.
Mutta muuutaman viikon kuluttua päädyimme viettämään ihanan yhteisen illan. Hän tuntui olevan tosissaan suhteeni, eikä kaikki loppunutkaan siihen yhteen iltaan.
Tällä kertaa yritin olla varoinen etten painostaisi häntä mihinkään. Hyvin kaikki sujuikin ensin, oikeastaan pelottavan hyvin! Mutta pian hän taas alkoi haluamaan omaa tilaa enemmän. Taas alkoivat riidat. Koko juttu paisui paisumistaan mutta silti oli niitä hyviäkin pieniä hetkiä jolloin vietimme yhteistä aikaa. Viimeinen juttu hänelle oli se että syytin häntä suutuspäissäni siitä että hän pitää minua vain leluna. Tuon jälkeen hän suuttui lopullisesti. Olen yrittänyt puhua tuosta asiasta etten sitä tarkoittanut oikeasti (enkä oikeasti tarkoittanut!), mutten varmaan koskaan saa tuota anteeksi. Vai voinko saada?
Eilen tajusin jotain... Silloin kun uudemman kerran aloimme pyörimään hän alussa oli tosissaan. Sittemmin hän alkoi hyväksi käyttää kilttiä luonnettani asiassa ja toisessa. Hänelle oli itsestään selvyys että ostelin hänelle baarissa ja että kuskasin häntä minne hän halusi. Tein sen välittämisestä, enkä minkään muun takia. Tuo käyttäytymiseni teki minusta vain ääliön. Hän käytti hyväkseen sitä että olen niin hyvä sydäminen.
Tunnen vihaa häntä kohtaan mutta silti jaksan vain välittää. Enkä pysty edes unohtamaan. Eilen itkin itseni uneen. Samoin nyt tämä kaikki on kyynelin kirjoitettu...
Miten ihmeessä saan miehen tajuamaan että en ole vain läheisriippuvainen enkä kaipaa vaan seurustelua, vaan kaipaan vain häntä itseään???
Sitä samaa joka hän oli silloin joskus vuosi sitten. Ei hän ole ollut oma itsensä nyt aikoihin!
Miten toimin seuraavaksi... ainakin ensin laitan hänet tilille siitä mitä tajusin eilen!
Ette ehkä tajua kaikki, mutta kusipäihinkin voi rakastua!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Tuntuipa tutulta lukea juttuasi, paitsi että tuo kaikki tapahtui minulle 4 vuotta sitten. Kaikki täsmää, paitsi että tämä mies oli myös komea, eikä mitenkään ujo. Myös hänen kaverinsa rajoittivat "seurusteluamme".. En tiedä seurustelimmeko missään vaiheessa "virallisesti".. Tätä kesti vuoden verran, minkä jälkeen me molemmat yksinkertaisesti lähdimme omiin suuntiimme..
Mutta minä olisin halunnut pysyä suhteessa.. ajattelin että minua ei haittaa mikään kunhan saan olla hänen kanssaan... vielä nytkin vuosien jälkeen aina kun näemme, tuntuu että meidän välillä on jotain.
En halua ajatella, että hän oli minulle se oikea, koska luultavasti emme tule koskaan olemaan yhdessä..
Ja tiedän, kusipäihin voi todella rakastua.. Tuntuu etten muihin osaakaan rakastua. jos joku kiltti mies kiinnittää minuun huomiota, en ole yhtään kiinnostunut..
Hei !
Olen itsekin vain ajatellut, että naistenlehdissä ompi kaikenlaisia juttuja vastakkaisten sukupuolten seurusteluista...enkä voinut kuvitellakaan, että oma "juttuni" on aivan kuin jostakin lehdestä...eihän nyt mulle voi näin käydä...näin vain käy joillekin muille...kunnes noin vuosi sitten luulin tavanneeni elämäni miehen...aikuinen mies...etsi elämänkumppania...aluksi kirjoittelimme...sitten tapasimme...alusta asti kaikki tuntui jotenkin niin luonnolliselta hänen kanssaan...ainut mutta vaan asiassa...hän oli naimisissa...mutta eikös jo sen pitänyt kertoa, että kun joku etsii elämänkumppania, niin sitä on sitten ero tulossa...voi näin jälkeenpäin kuinka tuntuukaan typerältä kirjoittaa tälläistä...mutta minä todella uskoin häntä...mielestäni kahden ihmisen kanssakäyminen ei muuten onnistu, jos ei luota toiseen ihmiseen...mutta kuinkas ollakaan...yllätys yllätys...hän jo keväällä minulle "heitteli" ollaan ystäviä...vaikka edellisellä vkolla minulle oli ehdoteltu yhteistä asuntoa yms...että näin...olimme sitten pari kuukautta erossa...luulin, että elämäni loppuu siihen paikkaan...mutta ei...kyllähän maailma ympärillä pyörii kaikista vastoinkäymisistä huolimatta...hän sitten otti "tauon" jälkeen yhteyttä minuun...sanoin hänelle, että hänen pitää valita...minä tai hänen vaimonsa...eipä päätöstä tullut...vastakkaisen sukupuolen edustaja vain luuli, että kaikki jatkuu mukavasti jälleen siitä mihin jäimme...taasen hänen ehdoillaan...mutta kun ei...olin ilmeisesti "hiukka hankala" ja vaativa...joten hän lopetti suhteemme taas sanomalla "ollaan ystäviä"...johon kommentoin, että ei sitä sormia napsauttamalla voi ihan ystäväksi heittäytyä. jos rakastaa toista ihmistä...rakastan todellakin häntä vieläkin...nyt olemme olleet erossa jo yli kk:n...joku viisashan on sanonut, että ketään ei voi omistaa, voi vaan rakastaa omakseen; ja jos se ei riitä niin ei voi mitään...aika parantaa...on niinkin joku viisas joskus kommentoinut aiheesta...vaikka mielestäni järki ja tunteet eivät käy käsikädessä...olisi kiva saada jonkun miehen kommentti aiheeseen...joten mites olis vastakkaisen sukupuolen edustajat...mieletäni tässä ihmiselossa on kahdenlaisia ihmisiä...toisilla on suuret puheet ja pienet teot; toisilla taas pienet puheet ja suuret teot...onko näin ??
Esikatseltuani tämän, ajattelin, että tästä saapi sellaisen kuvan, että minun oli aivan helppo ja "kevyt" kirjoittaa ajatukseni...todellisuudessa olen itkeskellyt aika paljon ja oloni on tuntunut välillä tosi ahdistuneelta...elämäni on tuntunut viime viikkoina olevan aivan rikki...onneksi päivät ovat menneet työn parissa nopeasti...vkonloput ovat toisinaan aikamoista toisen kaipuuta...mutta eiköhön elämä jatku kaikesta huolimatta...aika parantaa haavat...mutta aikakin on kaikille hieman erilainen käsite...kaikki on niin suhteellista...toivon tämän palstan lukijoille rauhallista joulun odotusta kaikesta sisälläni olevasta ahdistuksesta huolimatta...
Sanoit: "ajattelin että minua ei haittaa mikään kunhan saan olla hänen kanssaan..."
Tekikö hän jotain mainittavia tekoja? Leikkikö hän tunteillasi tai oliko muita naisia tms?
Miten teillä tuo eroaminen sitten tarkemmin ottaen tapahtui?
Niin monesti itselleni vakuutin että hän ei ole se jota haluan ja että on parempiakin miehiä ja laitoin välit poikki häneen. Mutta aina kun seuraavan kerran törmäsimme, tajusin etten voi häntä unohtaa, en sitten millään!
Olen kamalan äkkipikainen luonne ja teen itseni liian helpoksi hänelle :( Niin helpoksi ettei hän voi ottaa minua tosissaan... Pitäisi kai antaa ajan kulua ja odottaa että hän olisi se joka tekee seuraavan siirron...