Naisen asema kristinuskossa

ajan_merkit

Usein kuullaan väitettävän, että naisen asema kristinuskossa ei täytä ihmisoikeuksia tai olisi jotenkin vääristynyt. Tiedostan että asiasta on turhaa varsinaisesti väitellä koska lopultakin on kysymys siitä mitä ihminen TAHTOO uskoa. Epäuskoinen ja paha ihminen uskoo omia aivoituksiaan, mutta uskovaiset tottelevat ja uskovat vain Jumalan sanaa.

Jos hän on valmiiksi päättänyt, ja valinnut esiymmärryksen jonka mukaan kristillisyydessä sorretaan naisia, niin tuollaisen väärän käsityksen valinneen ihmisen vakuuttaminen on mahdotonta ihmiskeinoin, siihen pystyy vain Jumala yksin. Usko syntyy kuulosta, mutta kuuleminen tulee Jumalan sanan kautta. Tulkoon siis täälläkin olevien monien väärien väitteiden rinnalle esiin tuoduksi Jumalan sanan opetus aiheesta sekä muutama selittäväinen lyhyt todistus joka meille kristityille on selvää.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Kristityn ainoa uskon ja opin ohjenuora on Jumalan sana, Pyhä Raamattu, jossa Pyhä Henki, Jumala itse puhuu meille ihmisten välityksellä:

"Ja Adam antoi kullekin karjalle, ja taivaan linnuille, ja eläimille maan päällä heidän nimensä. Mutta Adamille ei löytty apua, joka hänen tykönänsä olisi.

Ja Herra jumala pani raskaan unen Adamiin, ja kuin hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistansa, ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän Adamista otti, ja toi sen hänen eteensä.

Niin sanoi Adam: tämä on nyt luu minun luistani, ja liha minun lihastani: se pitää kutsuttaman miehiseksi, sillä hän on otettu miehestä. " (1.Moos. 2: 20-23)

>>> Aadamin (miehen) Jumala loi maan tomusta, mutta vaimo luotiin miehestä. Tämä on ensimmäinen Jumalan sanan kohta jossa järjestys asetetaan miehen ja vaimon välille, sillä mies luotiin ensin ja vaimo vasta sitten, ottamalla hänet miehen kylkiluusta:

"Vaimot olkaat omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle. Sillä mies on vaimon pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää, ja hän on ruumiin vapahtaja." (Ef. 5:23)

>>> Kun vaimo oli paratiisissa langennut, sanoi Herra hänelle:

" Ja vaimolle sanoi hän: Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet: sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla, ja sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua." (3.Moos. 2:16)

>>> Kyseessä ei siis ole aikakauteen sidottu ihmiskäsitys, vaan puhdas Jumalan käsky.

"Vaimot, olkaat teidän miehillenne alamaiset Herrassa, niinkuin kohtuullinen on." (Kol. 3:18)

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

>>> LIhallinen ihminen, joka luonnostaan pitää Jumalan sanan hulluutena, kysyy: "voiko mies siis alistaa vaimoaan ja kohdella häntä huonosti?"

Vastaus on ei, sillä molemmat ovat Jumalan kuvaksi luotuja, eikä Herrassa ole miestä ilman vaimoa:

"Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa." (1.Kor. 11:11)

"Miehet, rakastakaat teidän vaimojanne, niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestänsä" (Ef. 5:25)

>>> Näin siis Jumalan sana ilmoittaa meille asioiden oikean, luonnollisen järjestyksen, kuten Jumala itse sen on tarkoittanut. Sen takia sellainen mies ei ansaitse tulla kutsutuksi kristityksi joka kohtelee vaimoaan kaltoin. Tästä ei tule vetää sitä johtopäätöstä, jonka usein kuulee vedettävän että vaimolla ei ole ihmisoikeuksia. se on lihallisen järjen päätelmä.

Uskovaiset naiset antavat mielellään kunnian tässäkin kohdassa Jumalan sanalle eivätkä niskuroi sitä vastaan koska he tulevat miestensä kanssa keskinäisessä rakkaudessa ja kunnioituksessa kohdelluksi siten kuin heidän ihmisarvolleen sopii Jumalan kuvaksi luotuina. He tietävät että herran käskyn mukaan myös mies on annettu Jumalan tahdon alle.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

"Ja olkaat toinen toisellenne alamaiset Jumalan pelvossa.
Vaimot olkaat omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle.

Sillä mies on vaimon pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää, ja hän on ruumiin vapahtaja.

Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin myös vaimot pitää miehillensä kaikissa alamaiset oleman.

Miehet, rakastakaat teidän vaimojanne, niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestänsä " (Ef. 5:25)

>>> Tämän takia naisen ei myöskään ole lupa toimia seurakunnan paimenena.

170

2068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hihulifundisänkyrä

      Kristuksessa ei ole naista eikä miestä mutta paimenen virka on miehen kuten Kristuksen virka on Jeesuksen ja Isän rooli on Jumalan. Kaikille on omat tehtävänsä se, että kaikki eivät tee kaikkea ei ole keneltäkään pois vaan Jumalan järjestystä.
      Ihmisarvo on sama sekä naisilla, että miehillä.

      http://www.kotipetripaavola.com/Nainen ja seurakunnan johtajuus.html

      • tatur

        Mitä Jeesus sitten puhui naisen asemasta kun ei äkkipäätään tule mitään mieleen ?

      • tatur kirjoitti:

        >>>Jeesus puhui mm. nuo sanat, jotka aloitusviestissäni on.

        Jeesus = Jumala = Pyhä Henki Kaikkivaltias Jumala

        >>>Minkä Jumala puhuu, sen puhuu Jeesus sillä Jeesus on Jumalan sana.

        "Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana. " (1.Joh.1:1)

        "Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki heidän joukkonsa hänen suunsa hengellä. " (Ps. 33:6)

      • ABC-kirja
        ajan_merkit kirjoitti:

        Mistä käsityksesi tuollaisesta kolminaisuudesta on peräisin?

      • ABC-kirja kirjoitti:

        Mistä käsityksesi tuollaisesta kolminaisuudesta on peräisin?

        Pyhästä Raamatusta, Nikaian uskontunnustuksesta, sekä Evankelisluterilaisista Tunnustuskirjoista.

      • kristillinen oppi

      • jos et tiedä
        ABC-kirja kirjoitti:

        Mistä käsityksesi tuollaisesta kolminaisuudesta on peräisin?

        Oletko Jehovantodistaja ABC-kirja?

      • hihhulifundisänkyrä
        tatur kirjoitti:

        Mitä Jeesus sitten puhui naisen asemasta kun ei äkkipäätään tule mitään mieleen ?

        Ei mitään erikoista vrs. naisista kun siinä ei ollut mitään erikoista.
        Juutalaisena Jeesus noudatti juutalaista käsitystä miehistä ja naisista ja heidän rooleistaan.

      • se kiinnostais
        jos et tiedä kirjoitti:

        Oletko Jehovantodistaja ABC-kirja?

        ABC:n uskonyhteisö ei niinkään kiinnosta mutta mikä on "ajan merkit":n yhteisö ?

      • ymmällään
        kristillinen oppi kirjoitti:

        http://www.uskonpuolesta.fi/miesjaaani.htm

        Mistä tietää kuka on eksyttäjä kun eri valistajilta tulee täysin vastakkaista tietoa ja kun kaikki vielä vannoo olevansa johdatuksen vuoksi ehdottomasti oikeassa ?

      • se kiinnostais kirjoitti:

        ABC:n uskonyhteisö ei niinkään kiinnosta mutta mikä on "ajan merkit":n yhteisö ?

        Uskonyhteisöni on Suomen evankelisluterilainen kirkko. Evankelisuuden esillä pitämät asiat ovat lähellä sydäntäni mutten enää ole osallistunut toimintaan pitkiin aikoihin. Eipä tässä salattavaa.

      • ymmällään kirjoitti:

        Mistä tietää kuka on eksyttäjä kun eri valistajilta tulee täysin vastakkaista tietoa ja kun kaikki vielä vannoo olevansa johdatuksen vuoksi ehdottomasti oikeassa ?

        Kannattaa tutkia näitä asioita sydämessään ja tehdä kuten Raamatun Berealaiset, he tutkivat joka päivä pyhistä kirjoituksista, onko niin kuin sanottiin.

      • klpo

        Raamatun sanoilla ei saa kumota toisia Raamatun sanoja!!! Eli"Nainen vaietkoon seurakunnassa!" ja "Paavali ei salli, että nainen opettaa!" Uuden Testamentin mukaan Apostoli Paavalin kirjeet.

    • tatur

      Aloittajalla, "ajan merkillä" lienee oma käsitys asioista. Kun yleensä puhutaan esim. Jeesuksen puheista , ei niitä yhdistetä vaikkapa Jobin puheisiin.

      • Näin juuri epäuskoinen ihminen ajattelee kun ei ymmärrä kolminaisuutta, eikä sitä että Jeesus on Jumalan sana. Minkä siis Jumala puhuu, sen puhuu Jeesus.

        "Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana. " (1.Joh.1:1)

        "Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki heidän joukkonsa hänen suunsa hengellä. " (Ps. 33:6)

        Raamattu yhdistää yhdeksi Jumalan ja Jeesuksen noissa yllä olevissa jakeissa. Ensin puhuu Pyhä Henki Johanneksen suulla ja todistaa Jeesuksen olevan Jumalan sana. Toisessa kohdassa Pyhä Henki avaa Daavidin suulla salaisuuden ja kertoo että maa ja taivas joukkoineen on luotu Jeesuksen kautta ja Jeesukseen.

      • tatur
        ajan_merkit kirjoitti:

        Näin juuri epäuskoinen ihminen ajattelee kun ei ymmärrä kolminaisuutta, eikä sitä että Jeesus on Jumalan sana. Minkä siis Jumala puhuu, sen puhuu Jeesus.

        Voitko kuitenkin sanoa onko tuo evl.kirkon, katolisten, ortodoksien, helluntai - vapaakirkko- babtisti- angligaani- vai minkä kirkon virallinen tulkinta . Vai onko se jonkun lahkon tulkinta että kun puhutaan Jeesuksen sanomasta niin se voi olla periaatteessa vaikka mikä kohta raamatusta.

        Tuo sama tunnustus on kaikissa kolmessa vanhan kirkon tunnustuksessa:

        Apostolinen uskontunnustus

        Nikaian uskontunnustus

        Athanasioksen uskontunnustus

        Niitä sanotaan "ekumeenisiksi" tunnustuksiksi, sillä niistä ja niiden tulkinnasta ei ole erimielisyyttä evankelisluterilausuuden, Roomalaiskatolisuuden ja Ortodoksikirkon kesken.

        Olen kirjoittanut pitkähkösti asiasta tässä ketjussa:

        "Jumalan vaiko Elon laskuoppi" -sen tähden en viitsi toistaa itseäni tässä, kun ketjun aihekin on periaatteessa eri.

        Kiitos asiallisesta kysymyksestäsi!

      • ajan_merkit kirjoitti:

        Vapaiden suuntien kolminaisuusopista en ole varmuudella perillä. Luultavasti hekin yhtyvät samaan tunnustukseen, joka siis koskee Jumalaa ja Hänen olemustaan, kolminaisuusoppia.

      • yhteiskristillinen
        ajan_merkit kirjoitti:

        Vapaiden suuntien kolminaisuusopista en ole varmuudella perillä. Luultavasti hekin yhtyvät samaan tunnustukseen, joka siis koskee Jumalaa ja Hänen olemustaan, kolminaisuusoppia.

        Kyllä.

      • ajan_merkit kirjoitti:

        Vapaiden suuntien kolminaisuusopista en ole varmuudella perillä. Luultavasti hekin yhtyvät samaan tunnustukseen, joka siis koskee Jumalaa ja Hänen olemustaan, kolminaisuusoppia.

        ajan_merkit sanoi :

        ______________
        Eivät yhdy.

        http://jeesus-on-herra.com/?p=263

        Minusta kolminaisuusoppi on kuitenkin eri asia kuin se, mitä esim. Jeesus on henkilökohtaisesti sanonut ja mitä vaikkapa Jeremia on puolestaan sanonut. En kyllä ymmärrä että Jeremian sana on yhtä kuin Jeesuksen sana vaan käsitän ne erilliseksi persooniksi joilla kummallakin on oma sanomansa, mutta täytynee ottaa selvää muiltakin.

      • mikä on erilaista?
        pertsa2012 kirjoitti:

        Minkä vapaan suunnan sivu tuo on? Mikä siinä on ero luterilaiseen kolminaisuusoppiin?

        Minä olen käynyt hellareiden, vapaakirkollisten, baptistien ja metodistien kokouksissa enkä ole huomanut mitään eroa kolminaisuudessa suhteessa luterilaiseen kirkkoon.

        Olet oikeassa siinä, ettei Raamattua kuitenkaan voi lukea sillä tavalla että suoraviivaisesti vaihdetaan esim. lauseen: "Jeremia sanoi" -tilalle sanojaksi Jumala tai Jeesus, sillä myös se että sanoja vaihtuu, on tarkkaavaisesti huomattava koska usein myös sillä, kuka sanoo; -on oma tietty merkityksensä.

        Kuitenkin kristillisen kolminaisuusopin mukaisesti, kun Jeesus opettaa uskonoppia, tai Paavali, sitä on pidettävä myös Jumalan sanana niinkuin Raamattu todistaa että Paavalissakin puhuu Kristus.

        Toivottavasti löydät hyviä vastauksia kysymykseesi jotka vakuuttavat sydämesi ja omatuntosi.

        Toivottavasti kukaan ei nyt sano, että teen Paavalista yhden Jumalan persoonista.

        Pyhä Henki, yksi Jumalan kolmesta persoonasta puhuu Paavalin kautta.

      • mikä on erilaista? kirjoitti:

        Minkä vapaan suunnan sivu tuo on? Mikä siinä on ero luterilaiseen kolminaisuusoppiin?

        Minä olen käynyt hellareiden, vapaakirkollisten, baptistien ja metodistien kokouksissa enkä ole huomanut mitään eroa kolminaisuudessa suhteessa luterilaiseen kirkkoon.

        Ei minullakaan ole koskaan tullut helluntailaisten ystävieni kanssa tästä mitään kiistaa. Siksi uskallan vähän epäillä Pertsan sanaa, jos jollain on liikaa energiaa, voisi selvittää mitä esim. Helluntaiseurakunnissa tästä tunnustetaan.

        Epäilen myös ettei luterilainen kirkkomme tunnustaisi näit kristillisiksi järjestöiksi jos heillä olisi eri kolminaisuuoppi...

      • mikä on erilaista? kirjoitti:

        Minkä vapaan suunnan sivu tuo on? Mikä siinä on ero luterilaiseen kolminaisuusoppiin?

        Minä olen käynyt hellareiden, vapaakirkollisten, baptistien ja metodistien kokouksissa enkä ole huomanut mitään eroa kolminaisuudessa suhteessa luterilaiseen kirkkoon.

        mikä on erilaista? sanoi :

        ____________
        Tuolle minä en voi mitään , mutta se ero luterilaiseen oppiin on esim. tämä :

        Johanneksen evankeliumi:
        14:28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI.

        Pannaan nyt se linkki vielä uudestaan :
        http://jeesus-on-herra.com/?p=263

        Jeesuksen JUMALA on häntä SUUREMPI eikä tuo asia mene siis kolminaisuusopin mukaisesti , siten että Jumaluuden kaikki persoonat omaisivat SAMAN / YHTÄ SUUREN STATUKSEN.

        Tuohon linkkiin olen itse kerännyt mitä Raamattu kertoo kolminaisuuteen
        liittyvistä asioista :

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänytkään, että kaikilla Jumalan kolmella persoonalla olisi sama status, jos statuksella ymmärretään ilmenemismuotoja.

        Isästä kaikki on lähtöisin ja ainoastaan siinä mielessä voidaan ymmärtää Isän olevan "suurempi" Poikaa.

        Johannes kuitenkin opettaa:

        Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja >Sana oli Jumala

        Vielä vakuudeksi pieni tarkennus:

        Pertsa sanoi:

        "'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI. (Raamattusitaatti)

        "Jeesuksen JUMALA on häntä SUUREMPI eikä tuo asia mene siis kolminaisuusopin mukaisesti , siten että Jumaluuden kaikki persoonat omaisivat SAMAN / YHTÄ SUUREN STATUKSEN." (Pertsan kommentti sitaattiin)

        >>> Isä on Poikaa surempi, kuten äsken itsekin totesin, tietyssä merkityksessä ymmärrettynä, sillä Raamattu kertoo Isän olevan Luoja.

        Tosiasiallisesti Pertsa teet kuitenkin yllä olevasta sellaisen väärän johtopäätöksen etteivät Isä ja Poika olisi yhtä. Tästähän meillä on tarkalleen ottaen kysymys.

        Kun Jeesus opettaa: "Isä on minua suurempi", se ei tarkoita etteivätkö Isä ja Poika olisi yhtä.

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Samalla tavoin Pyhä Henki on yhtä Isän ja Pojan kanssa mutta heillä kullakin on oma persoona, eli ilmeneminen/Tehtävä -suhteessa ihmisiin, ja heidät on ilmoitettu meille ihmisille tällä tavalla jotta me ottaisimme siitä vaarin.

        Loppujen lopuksi ihminen ei voi milloinkaan pohjia myöten tulla selvittämään Jumalan olemusta vaan Hän jää meille salatuksi. Siksi meidän tulee olla nöyriä näin suuren kysymyksen edessä ja uskoa Hänet sellaiseksi millaisena Hän itse meille itsensä ilmoittaa.

        Isä, Poika ja Pyhä Henki, yksi Jumala, kolme eri persoonaa.

        "Isä, Poika ja Pyhä Henki, yksi Jumala, kolme eri persoonaa."
        Niin ovatkin vai mitä ne nyt päättivätkään noissa kirkolliskokouksissaan.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61

        Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381 taas käsiteltiin erityisesti Pyhää Henkeä. Konstantinopolissa kolminaisuusoppia täsmennettiin siten, että jumaluudessa on kolme persoonaa, jotka ovat yksi ja sama entiteetti, yksi täydellisyys, yksi Jumala.
        ________________
        Vuonna 451 pidetyssä Khalkedonin yleisessä kirkolliskokouksessa kolminaisuusoppi hyväksyttiin lopullisesti.

        1.Korinttolaiskirje:
        15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

      • erkki.
        pertsa2012 kirjoitti:

        ajan_merkit sanoi :
        Vapaiden suuntien kolminaisuusopista en ole varmuudella perillä. Luultavasti hekin yhtyvät samaan tunnustukseen, joka siis koskee Jumalaa ja Hänen olemustaan, kolminaisuusoppia.
        ______________
        Eivät yhdy.

        http://jeesus-on-herra.com/?p=263

        Pertsa tuo siteeraamasi sivusto on Weijo Lidroosin sivu ja hänellä on helluntai-tausta, mutta helluntalaiset eivät allekirjoita hänen opetuksiaan.

        Kaiken kaikkiaan ristiriitainen persoona.

        Tämänkaltaisia eksyttäjiä ei kannata kuunnella, siitä meitä Raamattu varoittaa.

      • erkki. kirjoitti:

        erkki sanoi :

        Hän näyttää olevan kolminaisuuden entiteeteistä eri mieltä kuin kirkkoisät ja
        niin olen minäkin sekä Raamattu.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61

      • ajan_merkit kirjoitti:

        Näin juuri epäuskoinen ihminen ajattelee kun ei ymmärrä kolminaisuutta, eikä sitä että Jeesus on Jumalan sana. Minkä siis Jumala puhuu, sen puhuu Jeesus.

        "Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana. " (1.Joh.1:1)

        "Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki heidän joukkonsa hänen suunsa hengellä. " (Ps. 33:6)

        Raamattu yhdistää yhdeksi Jumalan ja Jeesuksen noissa yllä olevissa jakeissa. Ensin puhuu Pyhä Henki Johanneksen suulla ja todistaa Jeesuksen olevan Jumalan sana. Toisessa kohdassa Pyhä Henki avaa Daavidin suulla salaisuuden ja kertoo että maa ja taivas joukkoineen on luotu Jeesuksen kautta ja Jeesukseen.

        AJAN_MERKIT otti vähän epämääräisesti esiin naisen aseman Raamatussa.

        1. Jumala ei esittänyt kertaakaan naisia laskettavaksi välilukuun; niinpä koko Raamatussa ei naisia lasketa; vain miehet.

        2. Jumala määräsi naisen arvoksi 60% miehen arvosta.

        3. Paavali määräsi miehiä elämään kuin heillä ei vaimoja olisikaan.

        4. Miehenä ajattelen, että Jumala ei pitäisi minua minään, jos tuolla lailla suhtauduttaisiin kuin Raamattu naisiin.

      • erkki.
        pertsa2012 kirjoitti:

        erkki sanoi :
        Pertsa tuo siteeraamasi sivusto on Weijo Lidroosin sivu ja hänellä on helluntai-tausta, mutta helluntalaiset eivät allekirjoita hänen opetuksiaan.
        ____________
        Hän näyttää olevan kolminaisuuden entiteeteistä eri mieltä kuin kirkkoisät ja
        niin olen minäkin sekä Raamattu.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61

        Se on loppupeleissä sama mitä mieltä olette Lidroosin kanssa.

        Mikäli haluat tuota harhaopetusta kuunnella, ole hyvä, mutta sillä ei ole luterilaisuuden kanssa mitään tekemistä.

        Tekö muutatte sen, mitä tunnustuskirjat nojautuen Raamattuun edustavat ?

        "Tekö muutatte sen, mitä tunnustuskirjat nojautuen Raamattuun edustavat ?"

        Jos tunnustuskirjat kertovat asioista täysin eri lailla kuin Raamattu niin on aihetta
        kurtistella kulmakarvojaan :-)

      • jatkahan
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        AJAN_MERKIT otti vähän epämääräisesti esiin naisen aseman Raamatussa.

        1. Jumala ei esittänyt kertaakaan naisia laskettavaksi välilukuun; niinpä koko Raamatussa ei naisia lasketa; vain miehet.

        2. Jumala määräsi naisen arvoksi 60% miehen arvosta.

        3. Paavali määräsi miehiä elämään kuin heillä ei vaimoja olisikaan.

        4. Miehenä ajattelen, että Jumala ei pitäisi minua minään, jos tuolla lailla suhtauduttaisiin kuin Raamattu naisiin.

        Miten nuo asiat ovat vaikuttaneet naisen elämään?
        Mitä haittaa niistä on naisille ollut?

      • :))))
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        AJAN_MERKIT otti vähän epämääräisesti esiin naisen aseman Raamatussa.

        1. Jumala ei esittänyt kertaakaan naisia laskettavaksi välilukuun; niinpä koko Raamatussa ei naisia lasketa; vain miehet.

        2. Jumala määräsi naisen arvoksi 60% miehen arvosta.

        3. Paavali määräsi miehiä elämään kuin heillä ei vaimoja olisikaan.

        4. Miehenä ajattelen, että Jumala ei pitäisi minua minään, jos tuolla lailla suhtauduttaisiin kuin Raamattu naisiin.

        Nykyään naisen euro on 80 senttiä eli 80% :)

      • €€€€
        :)))) kirjoitti:

        Nykyään naisen euro on 80 senttiä eli 80% :)

        Ja sekö on kristinukson syy?

      • väärää tietoa
        :)))) kirjoitti:

        Nykyään naisen euro on 80 senttiä eli 80% :)

        Eihän ole kun 0,97€
        SAK:n vika!

      • vanhaa jauhantaa
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        AJAN_MERKIT otti vähän epämääräisesti esiin naisen aseman Raamatussa.

        1. Jumala ei esittänyt kertaakaan naisia laskettavaksi välilukuun; niinpä koko Raamatussa ei naisia lasketa; vain miehet.

        2. Jumala määräsi naisen arvoksi 60% miehen arvosta.

        3. Paavali määräsi miehiä elämään kuin heillä ei vaimoja olisikaan.

        4. Miehenä ajattelen, että Jumala ei pitäisi minua minään, jos tuolla lailla suhtauduttaisiin kuin Raamattu naisiin.

        Liität varmaan Raamatun kohdat missä noin sanotaan niin itsekin näet missä asiayhteudessä noin puhuttiin - jos puhuttiin.
        Niissä ei ollut kyse naisen arvostamisesta tai aseman heikentämisestä.

      • vanhaa jauhantaa kirjoitti:

        Kohta 1. jossa on kyse siitä, että Jumala katsoo laskettavaksi vain miehet. Siksi koko Raamatussa lasketaan väkilukuun vain miehet.

        Kohta 2. jossa kyse on "lunastusmaksusta", jossa naisen saa lunastaa halvemmalla; mies on arvokkaampi Jumalan näkemyksen mukaan.

        Kohta 3. jossa Paavalin mukaan aikaa oli niin vähän (ja nykyään 2000 vuotta sitä vähemmän), että aviomiesten tulee elää kuin heillä ei vaimoja olisikaan.

        Ja kun nainen ei saa puhua seurakunnassa, niin näen siinä jo aika lailla asioita, joissa naisen asema on heikennetty jopa aivan mitättömäksi.

        Pyysin Raamatun k o h d a t, kiitos!

        Miten naisia haittaa jos heitä ei laskettu väkilukuun ja sotajoukkoihin?
        Miten lunastusmaksun suuruus heikentää naisen asemaa, hehän eivät ole perheen elättäjiä eikä sotilaita?
        Jumalan työ meni vaimojen edelle, miten vaimot siitä kärsivät?
        Jos naisia kiellettuiin häiritsemästä seurakunnan kokouksia kovaäänisellä kyselemisellään miehiltään kokouksen aikana ja neuvottiin kysymään kotona, miten vaimot siitä karsivät?

        Miten miehiäkään haittasi, jos naiset laskettaisiin, mutta miehiä ei? Näin olisi Jeesuksen kaloilla ja leivillä ruokkimat olleet ilman miesten lukumäärää, heitä ei ikään kuin tarvittu laskea. Ja jos yhä olisi niin.

        Lunastusmaksu toisiaan kertoo vain sen kuinka arvokkaita tehtäviä kullakin oli, riippuen oliko mies vai nainen.

        Miten miehet kärsisivät, jos heidät huutajina pidettäisiin suu kiinni seurakunnissa?

        Miten et osaa asettua toisen asemaan laisinkaan, vaan pidät kaikkea aivan normaalina tapana?

      • jankuttajalle

        Olisi hyvä mutta huomenna ei varmaan ellei kaksi.
        Usein 12.50/kg pituus vähemmän eriparia punainen. Myös on huomattava, että kaikki ei kuitenkaan kaulahuivi. Jos taas niin olisi jokaisesta talo vähennetty kuumetta saapasko?
        Tämäkin ravit roiskuu kolmiosta mielipidehän saunavihta.

      • vanhaa jauhantaa
        jankuttajalle kirjoitti:

        Olisi hyvä mutta huomenna ei varmaan ellei kaksi.
        Usein 12.50/kg pituus vähemmän eriparia punainen. Myös on huomattava, että kaikki ei kuitenkaan kaulahuivi. Jos taas niin olisi jokaisesta talo vähennetty kuumetta saapasko?
        Tämäkin ravit roiskuu kolmiosta mielipidehän saunavihta.

        Hyvä vastaus, ei lisättävää.

      • jankuttajalle kirjoitti:

        Joku sekosi. Se en ollut minä, onneksi.

      • Paavo Pottuloora
        vanhaa jauhantaa kirjoitti:

        Hyvä vastaus, ei lisättävää.

        Sangen hyvin vastattu :)

      • *o* :)
        vanhaa jauhantaa kirjoitti:

        Hyvä vastaus, ei lisättävää.

        Kiitti vinkistä!

      • Ystävänneuvo
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        Joku sekosi. Se en ollut minä, onneksi.

        Mutta vihdoinkin sait tasollasi olevan vastauksen. SInun pitäisi kiittää nim. Jan Kutta Jallea, kun hän noin viisaasti puhui kieltä millä sinä meille kirjoittelet. Ole kiitollinen! Ymmärtänet Jokkeri varmaan kuinka suuren lähimmäisteon tämä Jan Kutta Jalle teki, kun laskeutui tasollesi? Meidän kaikkien pitäisi alkaa puhua kieltäsi että ymmärtäisit meitä paremmin. Eikö totta? :))

      • Ystävänneuvo kirjoitti:

        Jaa. Olen omasta mielestäni kirjoittanut sitä mitä Raamattu sanoo, ja tässä yhteydessä vastaillut heille, miten kukin on Raamatun käsittäneet.

        Yleisesti voin todeta, että Raamattua pidetään tosi tärkeänä, jonka asiat ovat täyttä asiaa ilman pienintänkään epäilystä. Mutta en vain siltikään ole huomannut koko elämäni aikana, että kukaan olisi toiminut niin kuin esimerkeissäni otin esiin.

        On siis niin, että luki Raamatussa mitä hyvänsä, niin kukaan ei tee niin kuin siellä sanotaan. Tämä on kieltäni, jota ei tunnuta millään ymmärrettävän. Muut ovat kanssani aivan eri linjolla, emmekä ymmärrä toisiamme.

      • ota vastaan nöyrästi

        "Olen omasta mielestäni kirjoittanut sitä mitä Raamattu sanoo, ja tässä yhteydessä vastaillut heille, miten kukin on Raamatun käsittäneet. "

        Ja nyt olet saanut katsoa peiliin, että mitä sieltä oikeasti näkyy. Toimimme sinun peilinäsi, jotta voisit vähän saada aitoa tietoa miten viestisi näyttäytyy ulospäin.

      • jankuttajalle kirjoitti:

        Olisi hyvä mutta huomenna ei varmaan ellei kaksi.
        Usein 12.50/kg pituus vähemmän eriparia punainen. Myös on huomattava, että kaikki ei kuitenkaan kaulahuivi. Jos taas niin olisi jokaisesta talo vähennetty kuumetta saapasko?
        Tämäkin ravit roiskuu kolmiosta mielipidehän saunavihta.

        Minunkin mielstäni hyvin vastattu.

        "Vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettei hän näkyisi viisaaksi silmissänsä."
        (Snl. 26:5)

      • helsinkijokkeri kirjoitti:

        Jaa. Olen omasta mielestäni kirjoittanut sitä mitä Raamattu sanoo, ja tässä yhteydessä vastaillut heille, miten kukin on Raamatun käsittäneet.

        Yleisesti voin todeta, että Raamattua pidetään tosi tärkeänä, jonka asiat ovat täyttä asiaa ilman pienintänkään epäilystä. Mutta en vain siltikään ole huomannut koko elämäni aikana, että kukaan olisi toiminut niin kuin esimerkeissäni otin esiin.

        On siis niin, että luki Raamatussa mitä hyvänsä, niin kukaan ei tee niin kuin siellä sanotaan. Tämä on kieltäni, jota ei tunnuta millään ymmärrettävän. Muut ovat kanssani aivan eri linjolla, emmekä ymmärrä toisiamme.

        "On siis niin, että luki Raamatussa mitä hyvänsä, niin kukaan ei tee niin kuin siellä sanotaan."

        >>> Mm. minä olen tämän myöntänyt selä omalla kohdallani, että yleisestikin. Olet aivan oikeassa: kukaan ei tee niinkuin Raamatussa käsketään. Ei yhden yksikään! Niinhän Raamattu itsekin todistaa.

        Se taas, miten tästä jatketaan, erottaa meitä kuin syvä ylipääsemätön juopa. Nimittän me uskomme sen, ettemme tekojemme kautta (juuri mainitusta syystä) voi tulla Jumalan edessä vanhurskaaksi, vaan meidän ainoa toivomme on että Jeesus meidät armahtaa, niinkuin tekeekin sen joka uskossa HÄneen turvautuu.

        Tätä sinä olet sanonut "kieroiluksi" ja todennut käsitykseksesi että ihmisen tulee tulla Jumalan edessä kelpaavaksi lain töiden kautta.

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        "Sillä niin monta, jotka lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla; sillä kirjoitettu on: kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikissa mitä lakiraamatussa kirjoitettu on, että hän niitä tekis. " (Gal. 3:10)

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Vai oletko sittemmin muuttanut mielipidettäsi asiasta?

      • ota vastaan nöyrästi kirjoitti:

        "Olen omasta mielestäni kirjoittanut sitä mitä Raamattu sanoo, ja tässä yhteydessä vastaillut heille, miten kukin on Raamatun käsittäneet. "

        Ja nyt olet saanut katsoa peiliin, että mitä sieltä oikeasti näkyy. Toimimme sinun peilinäsi, jotta voisit vähän saada aitoa tietoa miten viestisi näyttäytyy ulospäin.

        Katsoin viestini 11.1. klo 18.30, jossa kyllä kerroin asiat ihan Raamatun kertoman mukaisena. Viimeinen lause oli oma kommenttini.

        Jos sieltä "oikeasti" näkyy jotain ihmeellistä ulospäin, niin silloin on asiat hullusti. Mutta hyvä kun kerroitte, että Raamattu- minä- te, on mahdoton yhdistelmä. Raamatun sanat ja sanoma eivät kerro teille ja minulle samaa tarinaa.

      • ajan_merkit kirjoitti:

        "On siis niin, että luki Raamatussa mitä hyvänsä, niin kukaan ei tee niin kuin siellä sanotaan."

        >>> Mm. minä olen tämän myöntänyt selä omalla kohdallani, että yleisestikin. Olet aivan oikeassa: kukaan ei tee niinkuin Raamatussa käsketään. Ei yhden yksikään! Niinhän Raamattu itsekin todistaa.

        Se taas, miten tästä jatketaan, erottaa meitä kuin syvä ylipääsemätön juopa. Nimittän me uskomme sen, ettemme tekojemme kautta (juuri mainitusta syystä) voi tulla Jumalan edessä vanhurskaaksi, vaan meidän ainoa toivomme on että Jeesus meidät armahtaa, niinkuin tekeekin sen joka uskossa HÄneen turvautuu.

        Tätä sinä olet sanonut "kieroiluksi" ja todennut käsitykseksesi että ihmisen tulee tulla Jumalan edessä kelpaavaksi lain töiden kautta.

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        "Sillä niin monta, jotka lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla; sillä kirjoitettu on: kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikissa mitä lakiraamatussa kirjoitettu on, että hän niitä tekis. " (Gal. 3:10)

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Vai oletko sittemmin muuttanut mielipidettäsi asiasta?

        Niin, ajan_merkit. Minun oma uskoni alkoi hiipua ja mitä nytkin olen edustanut, kun Jeesus korostaa niitä tekoja. Minulle tuhoisa sana löytyy Markus 16, jonka mukaan minulla ei näkynyt ainuttakaan Jeesuksen seuraajan merkkiä.

        Minulle se sana osoitti, ettei Jeesus tule minua tuntemaan loppupeleissä omakseen, joten uskoni oli pakko lopettaa. Ja se sama näkyy muutenkin uskovissa: en tiedä ainuttakaan, jossa ne merkit näkyvät. Minulle on hämmentävää miten Raamattu voi olla uskoville se tärkein kirja, vaikka sen sanat eivät ole todellisuutta uskoville.

        Koko Mooseksen ja muu laki on toki mahdoton pitää, sen jo VT vahvasti osoittaa. tavallaan onkin kyse siitä, ettei edes Paavalin ja Jeesuksen sanat ja opit ole käytännössä edes seurakunnissa.

      • jolsinkihekkeri

        Kyllä jos paljon mennyt kuka paksusti. Tosiasia vaikka Erkki vene hiipii golf. Ellei sitten vahva ylös kurkisti luettelo voisi!

        Jokkerille:

        Edelleen vastaan sinulle niin asiallisesti kuin osaan, koska itsekin puhut asiallisesti ja kunnioittavasti. Aluksi haluan sanoa etten usko väittelyyn enkä jankutukseen, joten minusta et saa kaveria loputtomaan ketjuun jossa samaa asiaa vatvotaan.

        Yhden kuitenkin haluan sinulle sanoa vilpittömästi sydämestäni, toivoen hyvää kohdallesi ja pyydän että jos et voikaan sitä uskoa niin lue ainakin ja punnnitse asiaa tykönäsi jos sinulle näkyy hyväksi:

        "Minun oma uskoni alkoi hiipua ja mitä nytkin olen edustanut, kun Jeesus korostaa niitä tekoja. Minulle tuhoisa sana löytyy Markus 16, jonka mukaan minulla ei näkynyt ainuttakaan Jeesuksen seuraajan merkkiä."

        >>> Minusta sinä teit väärin itseäsi kohtaan. Ei siksi että minun pitäisi yrittää "leipoa" sinusta oikeaoppista uskovaista (Jumala tehköön sen jos näkee hyväksi) -vaan juuri siksi että MINÄKIN olen ihan 100% oikeasti joutunut tunnustamaan itsestäni saman.

        En minä ole sinua parempi missään suhteessa. On paljon mahdollista että olen huonompi koska näemmä olet yrittänyt parantaa itseäsi todellisesti kuitenkin. Minä en osaa sanoa, olenko koskaan yrittänyt kaikkeani lain täyttämisen suhteen, kun tuntuu että se yrittäminenkin on jäänyt kesken.

        Mutta siinä olet tehnyt suuren vahingon sieluasi kohtaan ettet antanut Herran Jeesuksen pelastaa itseäsi ARMOSTA. Juuri sitä evankeliumi on että Jeesus tuli vuodattamaan verensä kun Jumala näki, ettei yksikään ihminen koko maan päällä kynene tulemaan vanhurskaaksi lain töiden kautta. Juuri SIKSI tarvittiin tämä kallis uusi liitto jossa Jumala tulee tykösi pelkän paljaan uskon kautta siihen, että Jeesus sinut armahtaa laupeutensa tähden, ei siksi että itsessäsi olisit kelvollinen vaan paljaan oman laupeutensa tähden.

        Miten minä sinut voisin vakuuttaa että juuri TÄSTÄ kaikessa on kysymys? Jos voisin, muuttuisin kynnysmatoksi jalkojesi alle jotta voisit kävellä ylitseni ja nähdä kuolevaisen ruumiini ohitse sen, jota kohti minä osoitan puhuessani sinulle,

        Vapahtajaan osoitan ristillään riippumassa, verta vuotavana ja sovittamassa kaikki entiset, nykyiset ja tulevat syntisi ja että soisit Hänen sanovan: "uskosi on sinut pelastanut sillä sinä olet uskonut siihen joka tuli tekemään syntisen ihmisen vanhurskaaksi ja Jumalan edessä sovitetuksi.

        Ei meistä yksikään mitään muuta kautta ole tullut Kaikkivaltiaan Jumalan eteen kuin Kristuksen kautta. Sekin on meille luettava synniksi ettemme ole edes tunteneet syntiämme pohjaan asti, "Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa." (2. Kor. 5:21)

        Sinä olet tullut lain koskettamaksi. Jumala on tehnyt sinussa lain kautta työtään, sen minä näen. Mutta sinun tulee ymmärtää että pelkkä laki saa aikaan vain vihaa ja katkeruutta Jumalaa kohtaan koska lain kautta ilmoitetaan synnit mutta ei anneta pelastusta.

        Jumala on Pojassaan sovittanut sinun kaikki syntisi, jopa syntiSYYTESI, niin sinun on lupa uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

        Tämän paremmin en taida tätä sinulle sanoa. Rukoilen että se Taivaallinen Isä joka avasi silmäsi näkemään syntisyytesi, tekisi työnsä loppuun ja avaisi sydämesi evankeliumin parantavalle voiteelle ja sitten sinä saat rauhan.

        Sinun ei tarvitse ruveta "uskovaiseksi", älä ymmärrä väärin. En tahdo sanoa että sinun tulee tulla kaltaiseksemme, tahdon vain sanoa että anna Jeesuksen parantaa haavasi jotka sinuun lyötiin väärällä opilla joka valhetellen sanoo että sinun tulee etsiä Jumalan mielisuosiota omien tekjesi kautta.

        https://www.youtube.com/watch?v=0-lxQBfRGHc

      • *huoh*
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        Katsoin viestini 11.1. klo 18.30, jossa kyllä kerroin asiat ihan Raamatun kertoman mukaisena. Viimeinen lause oli oma kommenttini.

        Jos sieltä "oikeasti" näkyy jotain ihmeellistä ulospäin, niin silloin on asiat hullusti. Mutta hyvä kun kerroitte, että Raamattu- minä- te, on mahdoton yhdistelmä. Raamatun sanat ja sanoma eivät kerro teille ja minulle samaa tarinaa.

        "Jos sieltä "oikeasti" näkyy jotain ihmeellistä ulospäin, niin silloin on asiat hullusti."

        No hullusti asiat ovat - kuten itse totesit! Tätähän sulle on nyt yritetty toitottakaa äärisarkasmin muodossa ja asiapohjalta. Kaikkea olemme yrittäneet - no päällämme seisten emme ole vielä sinulle viestiä kirjoittaneet :)

      • ikknojirettok
        jolsinkihekkeri kirjoitti:

        Kyllä jos paljon mennyt kuka paksusti. Tosiasia vaikka Erkki vene hiipii golf. Ellei sitten vahva ylös kurkisti luettelo voisi!

        Mtähän jos kokeiltaisiin kontinkieltä väärinpäin jokkerille ja sekin kirjoitetaan kiinalaisella näppäimistöllä - auttaisko se? On tää kans ....ja vielä pakkastakin ulkona.

      • ikknojirettok
        ajan_merkit kirjoitti:

        Minunkin mielstäni hyvin vastattu.

        "Vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettei hän näkyisi viisaaksi silmissänsä."
        (Snl. 26:5)

        Täytyy asettautua lähimmäisen tasolle - se on viisautta.

      • kova hyntti kodea intti
        ikknojirettok kirjoitti:

        Mtähän jos kokeiltaisiin kontinkieltä väärinpäin jokkerille ja sekin kirjoitetaan kiinalaisella näppäimistöllä - auttaisko se? On tää kans ....ja vielä pakkastakin ulkona.

        Korvii tantti korittää yntti.

      • kova hyntti kodea intti kirjoitti:

        Korvii tantti korittää yntti.

        Jos Raamattu ei kelpaa kristitylle sellaisena kuin se on kirjoitettu, vaan pannaa kaikki hulinaksi, niin Raamattu on loattu kokonaan.

        Olen itse vakava, enkä käsitä kaiken lössiksi lyöntiä.

      • kokkerillejontti
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        Jos Raamattu ei kelpaa kristitylle sellaisena kuin se on kirjoitettu, vaan pannaa kaikki hulinaksi, niin Raamattu on loattu kokonaan.

        Olen itse vakava, enkä käsitä kaiken lössiksi lyöntiä.

        Koletontti kokavavantti? Koksimintti?
        Kolkkaajatpintti kovatontti koleensayntti kouravianantti.

      • ikknojirettok kirjoitti:

        Täytyy asettautua lähimmäisen tasolle - se on viisautta.

        Pakko tähän sanoa, vaikka ei ole kyse naisen asemasta kristinuskossa. Jos en vuoden 1975 jälkeen ole saanut Jumalasta ainuttakaan merkkiä, vaikka siitä lähtien uskoin Jeesukseen ja Jumalaan, ja Jeesuksen esittämät merkit eli teot puuttuivat, niin ei ollut mitään edellytyksiä enää uskoa. Tulokseni oli nolla.

        Mutta en ole siitä katkera, vaan olen yrittänyt saada selvää miksi uskotaan, vaikka Raamattu ei toteudu muidenkaan kohdalla. Onko Raamattu väärä kirja, vai uskotaanko väärään? Tätä ihmettelin jo ex-vaimoni kohdalla, joka uskoi, vaikka ei saanut sen kummempaa aikaan kuin minäkään. Onko sokea usko uskovien olemus, jossa ei nähdä tosiasiaa? Siis kaikkialla maailmassa.

        En kyllä koe itseäni sen syntisemmäksi kuin muutkaan. Olen sinut sen kanssa. Jos tekee hyvää, niin ei voi enempää vaatia?

        Olet kymmeniä kertoja tämän saman kirjoittanut. Mikään vastaus ei ole sinulle kelvannut vaan alat aina kinaamaan.
        Sano nyt ihan suoraan mitä sinulle pitäisi vastata.

      • neuvokasjas
        Paavo Pottuloora kirjoitti:

        Olet kymmeniä kertoja tämän saman kirjoittanut. Mikään vastaus ei ole sinulle kelvannut vaan alat aina kinaamaan.
        Sano nyt ihan suoraan mitä sinulle pitäisi vastata.

        Sananl. 26:5

        Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.

        Raamatusta löytyy vastaus! Tätähän jokkerikin huutelee ....

      • Paavo Pottuloora kirjoitti:

        Olet kymmeniä kertoja tämän saman kirjoittanut. Mikään vastaus ei ole sinulle kelvannut vaan alat aina kinaamaan.
        Sano nyt ihan suoraan mitä sinulle pitäisi vastata.

        Jaa, että miten mulle pitäisi vastata? Minulle vastaukset lukee Raamatussa, muut sitten toisten päästä. Jos kyse tässä oli naisen asemasta, niin Raamattu kertoo kyllä aika tyhjentävästi siitä miten naisiin suhtauduttiin siihen aikaan. Mitä minulle siis on pitänyt vastata Raamatun sanojen ulkopuolelta? Eikö Raamattu koskaan riitä?

        Luuletko tosiaan niinkin, että minulle pitää selvittää uskovan syvin olemus, vaikka elin 20 vuotta syvästi uskovan rinnalla? Olen nähnyt jo kaiken.

      • usko jo!

        Olet ateisti. Usko on henkilökohtainen asia jos sitä ei ole et tiedä mitään.

    • No, ainakin jos tarkastellaan niitä tietoja, mitä on esim. jäänyt kirjallisuuteen, niin niitä voimme sanoa faktoiksi.

      Voimme tarkastella asiaa m. juutalaisen historian kautta sekä sen ajan käytänteiden kautta.

      Totta on että alkuseurakunnassa naisilla oli melkein yhtäläiset oikeudet, mutta pian ne peruttiin. Mentiin jopa siihen pisteeseen, että naista ei pidetty oikein ihmisenäkään.

      Nyt kun ehkä muut tahot ovat nostaneet naiset samaan arvoon, on aika helppoa väittää takaperoisesti että naisten vapautuksen puolesta ovat juuri kristityt toimineet. Nyt on alettu tulkitsemaan Raamattua toisin kuin mitä sitä on tulkittu 2000 vuoden aikana. Ja se on ihan hyvä asia.

      • höpöhöpöhöp

        Perustelehan noita väitteitäsi ihan konkrettisilla asioilla.

      • höpöhöpöhöp kirjoitti:

        Jos vain jaksat, tutustu historiaan. Sieltä löydät aivan konkreettisia asioita.

      • höpöhöpöhöp
        mummomuori kirjoitti:

        Et pysty sanomaan asioita muuta kuin heittelemään latteuksia.

      • höpöhöpöhöp kirjoitti:

        Et pysty sanomaan asioita muuta kuin heittelemään latteuksia.

        Kyllä voin mutta minua kiellettiin liittämästä mitään linkkejä koska aivan kaikki osaavat ne itsekin etsiä...

      • höpöhöpöhöp
        mummomuori kirjoitti:

        Kyllä voin mutta minua kiellettiin liittämästä mitään linkkejä koska aivan kaikki osaavat ne itsekin etsiä...

        En pyytänytkään linkkejä vaan sanallista kerrontaa ytimekkäästi sehän on keskustelua.
        Linkkejä jokainen löytää netistä.

      • höpöhöpöhöp kirjoitti:

        En pyytänytkään linkkejä vaan sanallista kerrontaa ytimekkäästi sehän on keskustelua.
        Linkkejä jokainen löytää netistä.

        Eikös tuossa ollut ytimekkäästi?

      • eipä ollut
        mummomuori kirjoitti:

        Eikös tuossa ollut ytimekkäästi?

        Ylimalkaisesti siinä oli jotakin ei ytimekkäästi.
        Pelkkiä olettamuksia.

      • eipä ollut kirjoitti:

        Ylimalkaisesti siinä oli jotakin ei ytimekkäästi.
        Pelkkiä olettamuksia.

        Alkuseurakunta oli iloinen joukko, jossa nainen on yhdenvertainen miehen kanssa. Koska Jeesus oli opettanut mm. että taivaassa ei avioiduta, se innoitti joitakin vapaamailisiin suhteisiin. Tästä joutui mm. Paavali ärähtämään seurakunnalle. Naiset saivat toimia seurakunnassa saarnaajina, profetoijina, johtivat pieniä seurakuntia kodeissaan ym. muissa tehtävissä miesten rinnalla.

        Kunnes siihen tuli aika pian muutos.

        Nainen ei omistanut omaisuuttaan ja oli miehen holhouksen alla. Hänen tuli kysyä lupa joko mieheltään tai isältään kaikkeen. Mitään oikeutta osallistua julkiseen elämään ei juuri ollut. Nainen ei voinut toimia edes todistajana oikeudessa, ei tehdä testamenttia, ei osaa tai myydä omaisuuttaan jne..
        Eihän naista todella edes laskettu väkilukuun ja se tulee juutalaisuudesta, sillä eihän naista ollut ympärileikattu.
        Kristityt pitivät myös orjia, joskin suurin osa heistä oli köyhiä, lähes 400 vuotta. Naiset orjina eivät saaneet pitää synnyttämiään lapsia, ja heitä sai käyttää seksuaalisesti hyväkseen. Tätä ei pidetty edes haureutena.

        Aviomies sai rangaista vaimoaan, ei tarvinnut siis edes viedä oikeuteen. Jopa kuolemantuomion sai mies laittaa ja toteuttaa.
        Vaikka joissakin seurakunnissa toimi varsin aktiivisia naisia, heidän osuuttaan ei edes kirjoitettu historiaan. Kun syntyi luostarilaitos, siellä naiset saivat toimia johtajina, ym. Kunnes uskonpuhdistus ajoi kaikki naiset kotiin, naimattomuutta kun ei enää pidetty hyvänä.

        Keskiajalla oli naisen asema kaikkein huonoin. Silloin uskonnolliset johtajat omaksuivat käsityksen antiikin filosofeilta, että nainen on kaikin tavoin huonompi kuin mies. Vain mies saattoi olla Jumalan kuva, nainen vain kehno jäljitelmä.

        Käsitys alkoi muuttua vasta 1900 luvun alussa. Tällöin myös naiset alkoivat saamaan takasin sitä asemaa, mikä oli alkuseurakunnan alkuaikoina. Tästä löydät runsaasti tietoa halutessasi, mm. siitä ketkä eniten vastustivat näitä oikeuksien antamista naisille.

        Eli on varsin radikaali ja liberaali ajatus siitä, että Raamattu nyt puoltaakin naisen oikeuksia. Se vain tuntuu unohtuneen tässä parissa sadassa vuodessa?

    • Opetusta vähän

      Kristinuskossa naisen asema on parempi kuin missään muussa kulttuurissa.

      Naisen tulee kunnioittaa miestään, mikä käskynä on itsestäänselvä. Jokaisen tulee kunnioittaa ja rakastaa lähimmäistään.

      Mutta miehen tulee rakastaa vaimoaan kuten Kristus rakasti seurakuntaa. Tämä on raju vaatimus. Miehen tulee uhrata itsensä vaimonsa puolesta jos tarpeen.

      Eli kristinuskossa miehiin kohdistuvat vaatimukset ovat paljon suurempia kuin naiseen.

      • Tämä on nykyajan tulkintaa!

      • juurikin näin

        Siksi koska mies on naisen pää ja vastuussa tästä.
        Kristuksellakin on paljon kovemmat vaatikukset kuin seurakunnalla.

        Näinhän sen pitää ollakin.

    • terv

      jos nyt mies ikuisesti on naisen pää niin
      miten on mahdollista että naisilla on
      äänioikeus esim seurakuntavaaleissa,
      papinvaaleissa ja mitä näitä on. eikö vain
      miesten kuuluisi saada äänestää?

      onko "vanhurskaiden" luterilaisten
      mielestä tässäkin kohdassa rikottu Jumalan
      Sanaa joka ei koskaan muutu.

      vai olisiko mahdollista että nyt 2015 "nainen"
      jota on koulutettu ja sivistetty ja emansipoitu
      ei ehkä olekaan aivan se "nainen" joka kyyristellen
      pesi miehensä jalkoja vuonna 0.

      luulin pysyväni kärryillä tässä luterilaisessa
      uskonnossa...

      • mietis uudelleen

        Ei päänä oleminen tarkoita alistamista vaan vastuunkantoa.
        Vertaa; Jeesus/seurakunta, vanhemmat/lapsi, esimies/alainen
        ymmärrätkö?

      • Paavo Pottuloora

        Älä pyri pysymään kärryillä uskonnossa.
        Pysy uskossa ja Jeesuksessa!

      • terv
        mietis uudelleen kirjoitti:

        Ei päänä oleminen tarkoita alistamista vaan vastuunkantoa.
        Vertaa; Jeesus/seurakunta, vanhemmat/lapsi, esimies/alainen
        ymmärrätkö?

        vanhemmat äänestää vaaleissa, lapset odottaa kotona

      • mietis uudelleen
        terv kirjoitti:

        vanhemmat äänestää vaaleissa, lapset odottaa kotona

        Eihän missään niin ole määrätty. Vain koiria ei saa tuoda äänestyspaikoille.

    • Opetusta vähän

      "Ei päänä oleminen tarkoita alistamista vaan vastuunkantoa.
      Vertaa; Jeesus/seurakunta, vanhemmat/lapsi, esimies/alainen
      ymmärrätkö?"

      Juuri näin se on!

      Feministit ajattelee valtaa ja vallan anastamista, kun puhuvat "päänäolemisesta".

      Kyse ei ole vallasta, vaan vastuusta. Mies vastaa "omalla päällään" vaimostaan ja perheestään ja huolehtii heistä rakastavalla tavalla ja suojelee heitä vaikka henkensä antaen. Tämä on Jumalan näkemys asiasta. Liberaalit ja feministit yrittävät tuhota tämän rakkautta pursuavan asetelman, koska se ei sovi heidän vallanhimoonsa. Vaimon ei tule Jumalan käskyn mukaan muuta kuin kunnioittaa miestään ja tämä lähimmäisen kunnioittaminen on itsestäänselvyys kristinuskossa.

      Liberaalius ja feminismi meni vikaan siinä, kun ottivat miehen ihanteeksi, jota kohti tulee tavoitella myös naisten. Feministit siis hylkäsivät naisen ja naiseuden ja asettivat naisille vaatimuksen, että tulee olla kaikessa kuin miehet. Mutta Jumala ei tätä hyväksy eikä naiselliset naisetkaan. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja molemmat täydentävät toisiaan, jos ovat omalla paikallaan. Mutta jos naisetkin asettaa miehisyyden ja miehen aseman tavoitteekseen, niin he hylkäävät itsensä ja oman identiteettinsa ja rikkovat itsensä pahoin ja loppuelämä onkin sitten vain miehen ja koko miehisen maailman vihaamista.

      Kuten seurakunnassa eli Kristuksen ruumiissa jokaisella on oma paikkansa ja asemansa senmukaan miten Jumala heidät "virkaansa" on asettanut. Jokainen Kristuksen ruumiin jäsen on tärkeä ja välttämätön. Myös perheessä jokaisella on oma paikkansa ja oma tärkeä ja välttämätön tehtävänsä, joka asetelmaa ei ihmisen tule rikkoa. Sillä näin toimien rikotaan koko yhteisö taikka perhe eikä tämä instituutio siitä enää koskaan toivu. Tätähän me näemme nyt nykypäivän Suomessakin, että kaikki hajalle vaan ja lapsista tehdään mielisairaita ja masentuneita ennenkuin täyttävät 15v. Tämäkö on sitä naispappien ihannoimaa nykyaikaa?

      • vääristelet asioita

        Älä nyt sentään vedä valheellisia johtopäätöksiä asioista. Ota välillä malkaa omasta silmästäsikin.

      • Opetusta vähän
        vääristelet asioita kirjoitti:

        Älä nyt sentään vedä valheellisia johtopäätöksiä asioista. Ota välillä malkaa omasta silmästäsikin.

        Eikös ollutkin sattuvasti kirjoitettu? Nykyajan ihmiselle, joka kuvittelee olevansa historian kehityksen huippuyksilö, on joskus hyvä saada tietää mitä hän faktisesti edustaa. Muotivirtaukset kun ovat sellaisia, ettei niiden sisäistä luonnetta haluta ymmärtää, koska ne ovat ..... muoti-ilmiöitä ...hmmmm

      • Jos olet rehellinen, ei tuo mitään opetusta ole, vaan omia mielipiteitäsi. Ne eivät tunnu kestävän lähempää tarkastelua. Tosiasiat puuttuvat tyystin.

        Jokainen mies joka kokee että naista tulee kohdella yhdenvertaisena miehen kanssa, on feministi.

      • Opetusta vähän
        mummomuori kirjoitti:

        Jos olet rehellinen, ei tuo mitään opetusta ole, vaan omia mielipiteitäsi. Ne eivät tunnu kestävän lähempää tarkastelua. Tosiasiat puuttuvat tyystin.

        Mutta Jumala ei tarkoittanut feministien tavoin, että naisen tulee ottaa miehen malliksi ja mittapuuksi. Jumala tarkoitti naisen naiseksi, jolla on omat vahvuutensa kuten kaikki pohojalaaaaset miehet tietää. Pohjanmaalla ei ole ainuttakaan feministia, koska siellä naiset luottavat itteensä ja ohjaavat perheen taloutta ja asioita ja miehet tekee sitten ne työt, joita naiset ei halua tehdä. Näin se menee. Feminismi on sellaisten naisten touhua, jotka naisena tuntevat itsensä jotenkin vajaaksi.

        Ainut ratkaisu tähän on kristinusko, jossa kaikki ihmiset miehet ja naiset, kreikkalaiset, roomalaiset, juutalaiset ja jopa turkulaiset ovat samanarvoisia. Kristinusko ei jaottele ihmisiä kuten feminismi ja suvaitsevaisto tekee. Feministit sietää vain feministejä ja suvaitsevaisto suvaitsee vain suvaitsevaisia. Mutta kristinuskossa emme katso ihmiseen.

      • Opetusta vähän kirjoitti:

        Täytyy myöntää että siinä olet oikeassa, naisten ei tulisi ottaa miehistä mallia. Silloin saattaa tulla eteen se, että he alkavat yhtälailla alistaa miehiä kuten miehet ovat heitä kohtaan tehneet. Samoin aletaankin kilpailla miesten luomien sääntöjen mukaan ja kilpaillaan myös niistä useista huonoista piirteistä mitä miehillä saattaa olla – irstailun halu, väkivaltaisuus, taipumus päihteiden väärinkäyttöön, itsekkyys, vallan halu jne.

        Pohjanmaa on tunnettu feministeistä juuri sen vuoksi, että nuo naiset ovat pitäneet puoliaan. Suomalainen nainen ylipäätään toteuttaa feminismiä, koska on karuissa oloissa ollut pakko niin tehdä.

        Sinä siis suvaitset feministit ja et jaottele sen mukaan ihmisiä? Tuota, ehkäpä mietit hetken uudestaan kirjoittamaasi?

        "Täytyy myöntää että siinä olet oikeassa, naisten ei tulisi ottaa miehistä mallia. Silloin saattaa tulla eteen se, että he alkavat yhtälailla alistaa miehiä kuten miehet ovat heitä kohtaan tehneet."

        Pahinta tässä on se, että monet äärifeministinaiset ottavat esim. johtamismallia narsisitisen luonnehäiriöisistä miehistä ja jälki on sitten aivan kauheaa. Myös naistoimittajien miesmäinen aggressiivisuus on vastenmielistä katsottavaa. Kun nainen ottaa tavoitteekseen olla mahdollisimman miesmäinen, niin jotain on mennyt pahasti pieleen.

        Tuossakin olet oikeassa, että moraalikysymyksissä ja räävittömässä kielenkäytössä naisten ei pitäisi ottaa mallia miehiltä. Myös alkoholinkäytössä ja tupakan suhteen naiset asetttavat miehen usein mittapuuksi.

        Näissä kuvioissa feminismi on epäonnistunut ihan tyystin. Lohdullista on että on jo olemassa naisasianaisia, jotka ymmärtävät tämän vaaran ja jopa julkisuudessa ovat jo varoittelemassa naisia tästä miesmäisyydestä.

        Femiistit ovat evankeliumin kohteita ihan samoin kuin kaikki muutkin syntiset. Kristinusokossa emme jaottele ihmisiä. Myös ihmisinä kohtelen heitä kuten muitakin - paitsi joskus en voi olla tokaisematta äärifeministin läsnäollessa, että naisella on pienemmät aivotkin kuin miehellä :) Huonoa käytöstähän tuo osoittaa minun kohdallani, mutta tottahan se on ja en nyt vaan voi itselleni mitään. Joo jooo - totta - rassataanhan siinä tämän äärifeministin huumorintajua kovalla kädellä, muttaku ...

        Toistaiseksi suomessa ei tällaisia radikaalifeministejä juuri ole.
        ”…esim. johtamismallia narsisitisen luonnehäiriöisistä miehistä…”
        No, jos miehet ovat hyvin sovinistisia sekä eivät arvosta naisia, kostaminen ei ole oikea tie. Narsisteja on etenkin liike-elämässä sekä uskonnon piirissä, missä siitä on paljon etua.

        ”…naistoimittajien miesmäinen aggressiivisuus on vastenmielistä katsottavaa.”

        Onko miesten aggressiivisuus sitten miellyttävää katseltavaa? Ja mitä sillä aggressiivisuudella tarkoitetaan? Sehän ei tarkoita pelkkää, vaan voimakasta kilpailua, hyökkäävää käytöstä tai tuhoavaa käytöstä.

        ”…on jo olemassa naisasianaisia, jotka ymmärtävät tämän vaaran ja jopa julkisuudessa ovat jo varoittelemassa naisia tästä miesmäisyydestä.”

        Niin, nuo naisasianaiset ovat feministejä. Moni nainen on nykyään ylpeä siitä, että toimii naisena toisin kuin useimmat miehet. heitä tosin haukutaan ja mitätöidään mm. siitä, ettei heillä silloin ole sitä arvovaltaa mitä miehet kaipaavat. Joten miesmäisyys on ollut ainoa tapa pärjätä miesvaltaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Onneksi miehetkin ovat ymmärtäneet heikkoutensa ja pikkuhiljaa alkavat ottaa mallia naisista.

        No, nuo mielipiteet loukkaavat naisia – olivat he sitten millaisia tahansa. Jokainen tietää ettei aivojen koko ole yksioikoisesti suoraan verrannollinen älykkyyteen.

      • näin nykyään

        "Niin, nuo naisasianaiset ovat feministejä. Moni nainen on nykyään ylpeä siitä, että toimii naisena toisin kuin useimmat miehet."

        Tiedän kyllä miten ihanan naisellisesti nämä kauniit ja tyylikkäät naiset toimivat ja kantavat naiseuttaan.

        Tuossa olet väärässä, että naisasianaiset ovat feministejä. He sanoutuvat jyrkästi irti tästä kamalasta naisia tuhoavasta liikkeestä. He ovat naisia jotka ovvat ylpeitä naiseudestaan ja kaikesta siitä mitä naiset ovat - ja miehet kyllä mieluusti sitten korjailee heidän autojaan ja antaa ohjeita miten tietokoneen saa toimimaan. Ja se feministiparka saa tehdä kaiken itse vihan liekkien vain polttaessa ympäristöään karrelle.

      • näin nykyään kirjoitti:

        Kyllä, feministi on naisasia nainen. Hän ajaa naisen asemaa. Todellinen naisellinen nainen ei anna miesten määritellä naiseuttaan. Hän voi olla naisellinen ollessaan korkeasti koulutettu ja arvostetussa asemassa, hän on naisellinen toimiessaan siinä ammatissa, jonka hän on valinnut – oli se sitten rekkakuski, upseeri tai talonmies. Hän on naisellinen vaikka korjatessaan tietokoneita tai autoja.

        Oikeasti naisellinen nainen ei heittäydy avuttomuuteen, siirrä vastuuta toisille tai käytä hyväkseen miesten seksuaalista heikkoutta.
        Naisasianainen takoittaa suffragettia. He olivat 1900 luvun feminismin aloittajia kaartia. Minna Canth oli heitä yksi.

        Canth oli myös uraauurtava naisasianainen ja yhteiskunta-aktiivi.
        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/minna_canth_-_realisti_ja_naisasianainen_11710.html#media=11715

        Mielestäni tavalliset feministit ovat myös miesasialiikkeen kannattajia.

        Miesasialiike vaatii tasa-arvoa
        http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2385697/miesasialiike-vaatii-tasa-arvoa

        Ainakin itse olen tuon liikkeen kannattaja.

      • ollako vai ei
        mummomuori kirjoitti:

        Jos olet rehellinen, ei tuo mitään opetusta ole, vaan omia mielipiteitäsi. Ne eivät tunnu kestävän lähempää tarkastelua. Tosiasiat puuttuvat tyystin.

        Jokainen mies joka kokee että naista tulee kohdella yhdenvertaisena miehen kanssa, on feministi.

        mummomuori,

        "Jos olet rehellinen, ei tuo mitään opetusta ole, vaan omia mielipiteitäsi."

        Hetki sitten olit tätä mieltä, mitä opettaminen on:

        "Opettaminen muuten on jotain muuta kuin saarnan pitämistä tai ulkoa oppimista. Opettaja esittää aina omia näkemyksiään ja mielipiteitään siitä miten on jonkun ymmärtänyt. "
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/13232406/#comment-76683669

      • !!!
        mummomuori kirjoitti:

        Kyllä, feministi on naisasia nainen. Hän ajaa naisen asemaa. Todellinen naisellinen nainen ei anna miesten määritellä naiseuttaan. Hän voi olla naisellinen ollessaan korkeasti koulutettu ja arvostetussa asemassa, hän on naisellinen toimiessaan siinä ammatissa, jonka hän on valinnut – oli se sitten rekkakuski, upseeri tai talonmies. Hän on naisellinen vaikka korjatessaan tietokoneita tai autoja.

        Oikeasti naisellinen nainen ei heittäydy avuttomuuteen, siirrä vastuuta toisille tai käytä hyväkseen miesten seksuaalista heikkoutta.
        Naisasianainen takoittaa suffragettia. He olivat 1900 luvun feminismin aloittajia kaartia. Minna Canth oli heitä yksi.

        Canth oli myös uraauurtava naisasianainen ja yhteiskunta-aktiivi.
        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/minna_canth_-_realisti_ja_naisasianainen_11710.html#media=11715

        Mielestäni tavalliset feministit ovat myös miesasialiikkeen kannattajia.

        Miesasialiike vaatii tasa-arvoa
        http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2385697/miesasialiike-vaatii-tasa-arvoa

        Ainakin itse olen tuon liikkeen kannattaja.

        Sinun höpinäsi ei kestä lähempää tarkastelua MUMMO!

      • Piste..

        Naisasianaiset ovat naisia - ei miehiksi haluavia feministejä taikka miesten vihaajia.

      • Piste.. kirjoitti:

        Naisasianaiset ovat naisia - ei miehiksi haluavia feministejä taikka miesten vihaajia.

        Eivät feministi ole miehiksi haluvia naisia. he ovat aivan tavallisia naisia. Jos olet antanut tuolle sanalle jonkun toisenlaisen merkityksen, se taitaa olla ongelma joka sinun tulee ratkaista.

      • ollako vai ei kirjoitti:

        mummomuori,

        "Jos olet rehellinen, ei tuo mitään opetusta ole, vaan omia mielipiteitäsi."

        Hetki sitten olit tätä mieltä, mitä opettaminen on:

        "Opettaminen muuten on jotain muuta kuin saarnan pitämistä tai ulkoa oppimista. Opettaja esittää aina omia näkemyksiään ja mielipiteitään siitä miten on jonkun ymmärtänyt. "
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/13232406/#comment-76683669

        Niin, kun täällä joku kirjoittaa, se ei oikeastaan ole opetusta. Opetukseen kuuluu paljon muutakin kuin mielipiteiden esittäminen. Hyvä opettaja osaa erottaa opetettavan asian ja oman mielipiteen toisistaan mutta ei sitä kuitenkaan panttaa.

      • ollako vai ei
        mummomuori kirjoitti:

        Niin, kun täällä joku kirjoittaa, se ei oikeastaan ole opetusta. Opetukseen kuuluu paljon muutakin kuin mielipiteiden esittäminen. Hyvä opettaja osaa erottaa opetettavan asian ja oman mielipiteen toisistaan mutta ei sitä kuitenkaan panttaa.

        Mutta sinähän sanoit, että mielipiteiden esittäminen on opettamista. Ristiin olet puhunut, huomaatkohan sitä itsekään.

        Koska näet kaiken kirjoittelun täällä pelkkinä mielipiteinä, ethän voi nähdä, milloin kirjoituksessa on opetusta.

      • ollako vai ei kirjoitti:

        Mutta sinähän sanoit, että mielipiteiden esittäminen on opettamista. Ristiin olet puhunut, huomaatkohan sitä itsekään.

        Koska näet kaiken kirjoittelun täällä pelkkinä mielipiteinä, ethän voi nähdä, milloin kirjoituksessa on opetusta.

        Jos tahallaan haluat sen kääntää, niin mikäs siinä.

        Ihminen oppii vaikkei häntä opeta. Se on aina itsestään kiinni, mitä haluaa oppia. Näin ollen mielipiteistäkin voi oppia jos haluaa.

        Opetus on tavoitteellista toimintaan jossa opettaja ohjaa oppijaa.

      • opepope

        mummomuori kirjoittaa näin ....

        "Jos olet rehellinen, ei tuo mitään opetusta ole, vaan omia mielipiteitäsi."

        "Opettaja esittää aina omia näkemyksiään ja mielipiteitään siitä miten on jonkun ymmärtänyt. "

        "Opetukseen kuuluu paljon muutakin kuin mielipiteiden esittäminen. "

        Niin - mummo - onko opettaminen asiaohjaamista vai mielipiteiden esittämistä? Voisitko nyt vihdoin vastata eksaktisti tähän ongelmaan, mikä sinua noin ristiriitaisesti kiehtoo?

      • opepope kirjoitti:

        Taitaa sinua nyt ”kiehtoa” tämä asia?
        Tuota, ehkä sinun pitäisi ensin perehtyä ylipäätään siihen, kuinka etenkin aikuinen oppii?

        Ehkä pieni esimerkki?

        Jos tavoitteena on vaikka Raamatun tuntemus. Opettaja ohjaa sen mukaan, mitä oppija haluaa tietää. Hän osaa myös ohjata monipuolisesti eri lähteille. Sitä ei opettaja voi salata, mikä on hänen oma näkemyksensä juuri tuosta asiasta. sSe tuodaan esille niin, että oppija saa tehdä itse päätelmiään, haluaako omaksua tuota näkemystä vai ei. Samoin hän voi kyseenalaistaa sitä, onko opettaja tuonut kaiken esiin riittävällä tavalla.

        Kaste – opettaja kertoo että tästä on eri näkemyksiä. Hän ohjaa ottamaan selvää mitä ne ovat. Hän kertoo sen, että itse näkee asian tietyllä tavalla. Hän ei estä oppijaa esim. tutustumasta eri seurakuntiin ja kysymästä miten siellä asia nähdään. Opettaja perustelee miksi hänestä juuri hänen oma näkemyksenä on hyvä.

        Ajatuksesi tuossa yllä menee pahasti ristiin. Voisitko nyt vastata tuohon kysymykseen. Äläkä kiertele äläkä puhu opettamisesta mitään kun et näköjään edes tiedä mistä siinä kysymys. Itse opetusalan ammattilaisena kyllä tiedän tämän asian.

    • Minusta aloittaja puhuu niinkuin alussa oli Jumalan tahto miehen ja naisen suhteen.
      Usein katsotaan historiaa ja sitä, miten ihmiset tekevät. Mutta se mitä ihminen tekee ei vättämättä ole sitä, miten Jumala haluaisi ihmisen tekevän. Ei Jumala ole tarkoittanut miehen alistavan naista, vaikka aikain saatossa niin on tehtykin. Minusta miehellä ja naisella kumallakin on omat tärkeät tehtävänsä, vaikkei ne tehtävät välttämättä ole samat.
      Jeesuskin arvosti naista. Kaikki tiedämme Martan ja Marian. Ja Hänen suhtautumisensa naiseen ilmeni ristillä selvimmin. Hän ei hyljeksinyt naista.

      "Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena.
      Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!"
      Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa." Joh.19:25-27

      Minusta yleensäkin se miten ihmiset tekevät ei riitä ohjeeksi sille, miten Jumala tahtoo meidän tekevän. Kun ihmisestä ei ole mittapuuksi, katsokaa Kristukseen.
      Jeesus oli kakessa kuten me ihmiset, mutta kuitenkin ilman syntiä.

      https://www.youtube.com/watch?v=u2gmYim_PNI

      • ”Ei Jumala ole tarkoittanut miehen alistavan naista, vaikka aikain saatossa niin on tehtykin.”

        Tässä olen samaa mieltä.

        ”Usein katsotaan historiaa ja sitä, miten ihmiset tekevät.”

        Näin tulee tehdä siksi, että me edes jotain oppisimme virheistä. Ei meille ole turhaan annettu järkeä ja sitä älyä.

        Aina kun vedotaan siihen että ihminen on jotain tehnyt, vaikka Jumala ei niin ole tarkoittanutkaan, tulee muista akaksi asiaa.

        Kuka ja ketkä 2000 vuoden aikana on sitten tehnyt oikein? Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa? Vastako nyt 1900 luvun lopulla on ilmaantunut heitä, jotka sen lopulta ymmärtävät oikein?

        Voidaanko siis sanoa että koska ihminen on toteuttanut kristinuskoa, se on ollut vääjäämättä pielessä aina näihin päiviin saakka. Nytkö vasta on siis ihmisiä, joita ei enää koska ihmisenä olemisen taakka?

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Ei Jumala ole tarkoittanut miehen alistavan naista, vaikka aikain saatossa niin on tehtykin.”

        Niin, historia on kyllä hyvä tuntea, että osataan tulevaisuutta rakentaa, mutta menneisyyden virheitä ei kannata toistaa, vaan kysyä Jumalan tahtoa asiassa.

        Uskon että suuret massat ovat aina mieluummin seuranneet maailmaa kuin ottanut Jumalan Sanasta vaarin.

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Ei Jumala ole tarkoittanut miehen alistavan naista, vaikka aikain saatossa niin on tehtykin.”

        Tässä olen samaa mieltä.

        ”Usein katsotaan historiaa ja sitä, miten ihmiset tekevät.”

        Näin tulee tehdä siksi, että me edes jotain oppisimme virheistä. Ei meille ole turhaan annettu järkeä ja sitä älyä.

        Aina kun vedotaan siihen että ihminen on jotain tehnyt, vaikka Jumala ei niin ole tarkoittanutkaan, tulee muista akaksi asiaa.

        Kuka ja ketkä 2000 vuoden aikana on sitten tehnyt oikein? Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa? Vastako nyt 1900 luvun lopulla on ilmaantunut heitä, jotka sen lopulta ymmärtävät oikein?

        Voidaanko siis sanoa että koska ihminen on toteuttanut kristinuskoa, se on ollut vääjäämättä pielessä aina näihin päiviin saakka. Nytkö vasta on siis ihmisiä, joita ei enää koska ihmisenä olemisen taakka?

        Mummolle:

        Erittäin hyviä kysymyksiä!

        SEllainen asia vain nousee mieleeni että varsin usein puhuttaessa naisen asemasta kristillisyydessä, nostetaan esiin vain epäkohtia (joita taatusti riittää), mutta asia halutaan nähdä pelkästään negatiivisessa valossa.

        On paljon kristittyjä naisia jotka mielellään ja omasta halusta taipuvat Jumalan sanan opetuksen alle myös naisen asemasta suhteessa mieheensä. Silti eläen onnellisessa, rakastavassa ja molempia kunnioittavassa liitossa. Itsellä kun on hyvin paljon uskovaisia ystäväparskuntia tullut vuosien varrella sellaisista piireistä joita nämä 2000 -luvulla ilmestyneen "uuden viisauden" edustajien silmissä lienee ankaria fundamentalisteja kuten tavataan sanoa.

        Täytyy muistaa että sellainen avioliitto esim. johon kuuluu vain lakihenkisesti käsitettynä tuo naisen alamaisuus, mutta keskinäinen rakkaus ja kunnioitus puuttuu, on pelkkä sairas irvikuva siitä mitä Jumala on tällä asialla tarkoittanut.

        Toisekseen ei tahdota muistaa sitäkään että myös miehen on oltava alamainen, suhteessa lähimmäisiin, mutta erityisesti suhteessa Jumalaan ja miehen on vastattava perhekuntansa oikeasta ja puhtaasta kristillisyyden opettamisesta. Se ei ole helppo työsarka.

        Oikea kristitty ei käsitä tätä alamaisuutta lihallisen järjen mukaan alistamisena, nöyryytettynä olemisena jne. vaan hän jolla on Pyhä Henki ja rakkaus Jumalan sanaan, yhtyy siihen ja taipuu ilolla siihen ymmärtäen että se on Herran käsky, ei ihmisten käsitys eikä aikaan sidottu vaan luomisjärjestykseen ja Jumalan tahtoon perustuva selkeä asia jossa Jumala vaatii meiltä kuuliaisuutta.

        Naisen alamaisuus on laadultaan paljolti samanlaista alamaisuutta jota mieheltäkin vaaditaan suhteessa lähimmäisiin, paitsi että mies on perheen päänä vastuussa henkilökohtaisesti perhekunnastaan. Uskovaisille naisille tämä onoikeastaan vapahtava sana, mutta niille jotka ajattelevat asiaa lihan ja paljaan syntiinlangenneen järjen valossa, asia näyttäytyy alistumisena alistettavaksi ja nöyryytettäväksi yms.

    • Huomioita

      " Ei Jumala ole tarkoittanut miehen alistavan naista, vaikka aikain saatossa niin on tehtykin. "

      Kristinuskon mukaan Jumala käski miehen rakastaa vaimoaan sillä tavalla kuin Kristus rakastaa seurakuntaansa. Jeesuksen rakkaus seurakuntaa kohtaan tuli hyvin esiin, kun roikkui Golgatan ristillä alastomana ja veripäissään pelkästään sentakia, että voisi itse näin sovittaa toisten tekemät synnit ja laiminlyönnit. Tässä tulee esiin myös miehen suhtautuminen vaimoonsa. Kaikki muu on vain sitten ihmisten pahantahtoista tulkintaa.

    • Ajan merkit toteaa avauksessaan osuvasti, että ihmisillä on voimakas taipumus uskoa siihen, mihin hän "esiymmärryksessään" on tahtonsa kallistanut. Jos ihmiseen on syötetty ajatus, että Raamattu ja raamatullinen kristinusko sortaa tavalla tai toisella naista, niin hänen on hyvin vaikea lukea Raamattua Jumalan Sanana. Kaiken, mitä Raamatussa on, sanoo Jumala eikä mikään naista alistava kristinusko. Tuollaisen ihmisen vakuuttaminen Jumalan totuudella on ihmiskeinoin mahdotonta - tässä Ajan merkit sanoo oikein.

      Ajan merkit aloittaa luomisjärjestyksestä. Myös Paavali viittaa juuri tähän Jumalan luomisjärjestykseen kirjoittaessaan miehen ja naisen erilaisista tehtävistä ja asemasta. Uskoville Jumalan Sanan antama ilmoitus on ainoa oikea lähtökohta. Voimme aina pohtia, mitä luomisessa tapahtui, mitä lankeemuksessa, miten naisen asemaa tuossa prosessissa kaiken kaikkiaan kuvataan. Miksi Adam ei puuttunut Eevan ja käärmeen muodossa esiin tuleen sielunvihollisen keskusteluun, vaikka hän oli siinä vieressä? Oliko Adam historian ensimminen sohvaperuna, joka ei kantanut vastuuta vaan sanaa sanomatta antoi sielunvihollisen viekoitella Eeva syömään kiellettyä hedelmää? Onko nainen jo paratiisista lähtien ottanut ja passiivisen miehen säestyksellä saanut valtaa ja asemaa, joka ei naiselle kuulu?

      Hyvin harvoin olen saanut lukea Raamatun syntiinlankeemuksen jälkeisen Jumalan puhuttelun, niin kuin alkukieli antaa ymmärtää. Ilokseni huomasin, että Ajan merkit tekee sen: " Ja vaimolle sanoi hän: Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet: sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla, ja sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua." (3.Moos. 2:16). Jotkut kääntävät alkukielen merkitystä painottaakseen kohdan "mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva" näin: "miehen hallintaan on sinun halusi oleva ja hän on sinua vallitseva".

      Naisen tulee Jumalan Sanan tähden olla alamainen miehelleen eikä tämä ole lainkaan helppoa ja yksinkertaista. Tämä sen tähden, että naisella on halu ottaa itselleen sellaista valtaa ja vastuuta, joka ei hänelle kuulu. Naisen on vaikea kuulla väärään vallankäyttöön langettuaan,että "sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua". Naisen halu toimia "ohi miehen" näkyi paratiisissa ja tänään se näkyy naisen nousemisena virkapapiksi ja -piispaksi. Piispan virassa nainen nostaa itsensä opetusvirassa miehen yläpuolelle. Nainen voi julistaa evankeliumia ja opettaakin monenlaisissa tilanteissa, mutta ei koskaan miehen yläpuolella niin, että seurakunnan opettaminen tulee naisen vastuulle. Se tehtävä kuuluu miehelle, sillä nainen ei saa vallita miestään. Seurakunnan opetuksesta vastaaminen kuuluu miehelle. Avainsana on "vallitsee".

      1. Tim. 2:12 "mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."

      Koska naisella on halu vääränlaiseen vallankäyttöön, niin nainen joutuu mielessään alistumaan vastoin tunteitaan ja inhimillisiä toiveitaan. Kristittynä vaeltaminen on oman lihan kuollettamista ja tällainen kilvoittelu on molempien sukupuolten osa.

      On ilman muuta selvää, että mies on monella tavalla syyllinen siihen, että naisen asema kristinuskossa ei ole sitä, millaiseksi Jumala on sen tarkoittanut. Sohvaperunan roolissa miehet ovat antaneet hengellisen vallan monella tavalla naisille. Väärää naisen alistamista niin fyysisellä kuin henkiselläkin väkivallalla tapahtuu varmaan usein. Tällaista vastaan tulee kaikkien niin miesten kuin naistenkin protestoida ja puolustaa ihmisoikeuksia koskemattomuuteen.

      On suuri opetuksellinen asia, mitä on oikea alamaisuus. Kaikki lähtee Jumalan Sanan kunnioittamisesta ja pyhästä arkuudesta Jumalan edessä. Alamaisuus on tarkoitettu kaikkien uskovien mielenlaaduksi. Ef. 5:21 "Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa." Vasta sitten, jos tämä alamaisuus toteutuu, voidaan päästä naisen oikeaan alamaisuuteen suhteessa mieheen. Miehen on kysyttävä itseltään, onko hänen mielenlaatunsa alamainen suhteessa lähimmäisiin.

    • Helpompi osa

      Jotkut täällä perustelevat naisen asemaa käsittelevissä kirjoituksissa Raamatulla tehtävien ja aseman erilaisuutta verrattuna miehiin. Lähdetään luomisjärjestyksestä, otetaan esille Raamatun sana naisen alamaisuudesta, viitataan raamatulliseen pappeuteen. Onko naisten asemasta kiistelyn perussyy sitten yksinkertaisesti siinä, että joko ei uskota, mitä Jumala Sanassaan sanoo tai sitten Jumalan Sanaa tulkitaan oman halun mukaisesti? Eikö sen pitäisi olla naiselle helpotus, että hän saa levätä alamaisuudessa tarvitsematta kantaa päävastuuta perheen tai seurakunnan tapahtumista? Ei kai se päävastuun kantaminen miehelle mikään helppo tehtävä ole, varsinkin kun hänen on tehtävä se vaimoaan rakastaen ja seurakuntalaisten iankaikkista parasta koko ajan ajatellen.

      • Olen aikoinaan pohtinut paljon näitäkin puolia.

        ”Eikö sen pitäisi olla naiselle helpotus, että hän saa levätä alamaisuudessa tarvitsematta kantaa päävastuuta…”

        Se joka pitää että saa olla lapsi koko elämänsä, aivan varmaan tuo on mukavaa. Ei tarvitse aikuistua kuin pieneltä osalta. Antaa vain päätäntävalta jollekin toiselle omasta elämästään. Tosin näin on aika moni mieskin huomannut. En oikein usko että kaikki miehet tykkäävät nukkevaimoista.

        Mutta onko tuollainen elämä mukavaa tai helppoa? Kun mitään ei saa päättää, on miehen armoilla silloinkin kun todellisuudessa mies ei kykene ottamaan vastuuta tai alkaakin käyttää mielivaltaa. Naisen on vain pakko alistua.

        Kun tuolla yllä lueteltiin miesten heikkouksia kuten irstailun halu, väkivaltaisuus, taipumus päihteiden väärinkäyttöön, itsekkyys, vallan halu, persoonallisuushäiriöt (ovat yleisempiä miehillä) aggressiivinen käyttäytyminen työssä ja kotona, vastuun välttely, rikollisuuteen taipuvaisuus jne., alkaa hiukan miettimään että onko elämä silloin helppoa?

        Jos esim. mies ei ymmärrä taloudesta ja rahankäytöstä höykäsen pöläystä, eikä ymmärrä lasten kasvatuksen perus asioita, ei välitä suunnitella tai miettiä seurauksia tekemisistään, niin miten siinä käy? Jos nainen sen sijaan osaa ja kykenee, hän ei sitten saakaan tehdä mitään.

        Ikävä kyllä ne hyvät ominaisuudet miehissä eivät ole itsestään selvyyksiä. Itse asiassa mies on heikompi siinä että hänelle Luoja on antanut enemmän vaihtelua jo synnynnäisesti. Poikasikiöt ovat huomattavasti herkempiä sille, että synnynnäisiä ”vikoja” on paljon enemmän. Poikalapsilla on myös enemmän niitä ja miehiksi kehittyneiden erot ovat suuremmat kuin naisilla näissä ongelmissa.

        Taitaa olla niin, että se ottaa vastuun perheessä, joka sen halua tai jolle se kaatuu.

      • mummomuori kirjoitti:

        Olen aikoinaan pohtinut paljon näitäkin puolia.

        "En oikein usko että kaikki miehet tykkäävät nukkevaimoista."

        Tuo on mielestäni aika loukkaavaa ja vääristelevää kärjistämistä.

      • Loppuhuomio
        ajan_merkit kirjoitti:

        "En oikein usko että kaikki miehet tykkäävät nukkevaimoista."

        Tuo on mielestäni aika loukkaavaa ja vääristelevää kärjistämistä.

        Tuossa yllä mummomuori purkaa vain omaa katkeruuttaan. Mikä lie syynä niin sitä emme nyt lähde arvailemaan?

        Kristinuskossa naisen asema on turvattu ja luotamme kyllä tässäkin Jumalan viisauteen. Jos jotkut viisveisaa Jumalan tahdosta, niin se on heidän ongelmansa. Kyllä he sitten edestään löytää suhtautumisensa Jumalan säätämyksiin. Feminismi tuhoaa naisia enemmän kuin mikään muu liike. Psykiatrit ja lääkevalmistajat tämän tietävät, mutta pistävät rahoiksi nämä yhä yleistyvät naisten ongelmat.

      • ajan_merkit kirjoitti:

        "En oikein usko että kaikki miehet tykkäävät nukkevaimoista."

        Tuo on mielestäni aika loukkaavaa ja vääristelevää kärjistämistä.

        "En oikein usko että kaikki miehet tykkäävät nukkevaimoista."

        ”Tuo on mielestäni aika loukkaavaa ja vääristelevää kärjistämistä…”
        Kärjistämistä kyllä, mutta tuskin loukkaavaa. Jos ajatellaan asetelmaa jossa naisella ei ole itsenäisyyttä eikä tasaveroista asemaa miehen rinnalla, niin onhan se kuin nukke.

        Nukke tekee aina kuten käsketään. Se ei omaa mielipiteitä. Jos omaa, niitä voi pitää lähinnä huvittavina juttuina. Nukke kysyy, miten minä tämän teen? Se kysyy tavan takaa, sano mitä tai miten minä teen. Hän on miehen huvitus sekä näyttelykapine. Hän synnyttää miehelle miehen lapsia.

        En usko että kovinakaan moni suomalainen mies tykkää tuollaisista naisista. Patriarkaalisissa kulttuureissa tuo on arkea.

        Näitä naisia vielä on. Yleensä suhde on etäinen, roolien mukainen. Niin kauan kun rooleissa pysytään, suhde ”toimii”. Ehkä nämä naiset itkevät hiljaa ja salaa, ehkä kertovat luottaville ystävilleen pahasta olostaan. Jos ollaan kulttuurista, jossa tämä on kaikkialla samaa, ei ulospääsyä ole. Jos eletään kulttuurissa jossa se on poikkeus, on henkinen vankila tehty manipuloinnin avulla.

        Ja olen tavannutkin heitä. he ovat naisia jotka hämmentyvät vaikka näistä: Kuinka sinä uskallat tulla aamiaispöytään ilman että laitat itseäsi (tämän kuulin synnytyslaitoksella kun raskausmyrkytyksestä ja leikkauksesta väsynyt äiti halusi apua kampauksen tekoon ja meikkaukseen)? Miten sinä uskalsit tehdä tuon vaikka et kysynyt mieheltäsi lupaa (kyse oli pankkitilin avaamisesta)? Kuinka sinä uskalsit ajaa tuolta asti, vaikkei mukana ollut miestä (vieralin lastenlasteni luona ja toin heidät mukanani mummollaan)?

      • voihan nenä!

        Edelleen sinä mässäilet marginaaleilla!

      • Loppuhuomio kirjoitti:

        Tuossa yllä mummomuori purkaa vain omaa katkeruuttaan. Mikä lie syynä niin sitä emme nyt lähde arvailemaan?

        Kristinuskossa naisen asema on turvattu ja luotamme kyllä tässäkin Jumalan viisauteen. Jos jotkut viisveisaa Jumalan tahdosta, niin se on heidän ongelmansa. Kyllä he sitten edestään löytää suhtautumisensa Jumalan säätämyksiin. Feminismi tuhoaa naisia enemmän kuin mikään muu liike. Psykiatrit ja lääkevalmistajat tämän tietävät, mutta pistävät rahoiksi nämä yhä yleistyvät naisten ongelmat.

        Jaa a, voit aloittaa tietojen keräämisen vaikka siitä, miten paljon naisia on pahoinpidelty avioliitoissa. Miten paljon ongelmia ovatkaan tuottaneet juuri miehet.

        ”Jos jotkut viisveisaa Jumalan tahdosta, niin se on heidän ongelmansa.”

        Aika välinpitämätöntä. Kuitenkin myös niissä perheissä joissa on usko ollut tärkeää, on naisia alistettu monin tavoin. Yksi tapa on, että avioeroa hakevaa naista on halveksittu.

        Tiedän että aina koetaan laittaa pää pensaaseen. Kun joku ”hyvä” uskova mies onki paljastuntu vähemmän hyväksi niin yllättäen kielletään ”eihän se ollutkaan oikeassa uskossa” tai mitätöidään ”No, ainahan näitä ongelmia on, ihmisiähän tässä ollaan.”

        Kuitenkin ei miehet ole lähtökohtaisesti sen kummallisempia tai jossain parempia kuin naiset. Silloin pitää väittää että liki puolet ihmiskunnasta on lähtökohtaisesti parempia. Jos ajatellaan vain miehiä, jotka ovat kristinuskossa, onko tuo valikoitunut joukko? Vai puhutaan vain pienestä osasta miehiä, jotka täyttävät tuon ihanteen?

        Ongelmat joista puhut, niistä kärsii eniten miehet. Toki naistenkin osuus lisääntyy. Syy ei selity tuolla.

        Sinä päivänä kun me kykenemme näkemään toinen toisemme ihmisiä emmekä luokittele heitä sen mukaan, mitä siellä jalkojen välissä on, olemme paljon lähempänä sitä mitä Jeesus opetti.

      • voihan nenä! kirjoitti:

        Edelleen sinä mässäilet marginaaleilla!

        Jaa, mutta täällähän kuulutettiin että juuri tuohon marginaaliin pitäisi kaikkien naisten asettua?

      • voihhh

        Sukupuolet ovat maailman perusasia. Siis jännä tyyli sinulla ajaa sukupuolettomuutta/kolmatta sukupuolta.

      • voihan nenä!
        mummomuori kirjoitti:

        Jaa, mutta täällähän kuulutettiin että juuri tuohon marginaaliin pitäisi kaikkien naisten asettua?

        Missä niin sanottiin?

      • voihan nenä! kirjoitti:

        Missä niin sanottiin?

        Nainen ei saa olla nainen vaan hänen tulee olla miehen määritelmän mukaisesti "naisellinen".

      • voihhh kirjoitti:

        Sukupuolet ovat maailman perusasia. Siis jännä tyyli sinulla ajaa sukupuolettomuutta/kolmatta sukupuolta.

        Jos nainen ja mies ovat ihmisiä joilla on yhtäläiset oikeuden ja mahdollisuudet, ei kai siinä kukaan muutu sukupuolettomaksi?

      • mies ja nainen
        mummomuori kirjoitti:

        Jos nainen ja mies ovat ihmisiä joilla on yhtäläiset oikeuden ja mahdollisuudet, ei kai siinä kukaan muutu sukupuolettomaksi?

        Sukupuolien erot kapenisivat ja heitä ei enää saisi tunnustaa esim nimistä tai ulkonäöltä. Homot ja lesbot olisivat myös tasaveroisia aviopuolisoita liitoissaan heteroparien kanssa.
        Sinä ajat vain tällaisia tasa-arvo oikeuksia.

      • voihan nenä!
        mummomuori kirjoitti:

        Nainen ei saa olla nainen vaan hänen tulee olla miehen määritelmän mukaisesti "naisellinen".

        Nainen haluaa ihan luonnostan olla naisellinen paitsi suurin osa lesboista.

      • lisähuomautus
        voihan nenä! kirjoitti:

        Nainen haluaa ihan luonnostan olla naisellinen paitsi suurin osa lesboista.

        Ja sitten nämä naiset jotka eivät naisellisuudessa oikein pärjää, niin he sitten käyttävät muita keinoja, jotka usein rikkovat heidän psyykkeensä.

      • voihan nenä! kirjoitti:

        Nainen haluaa ihan luonnostan olla naisellinen paitsi suurin osa lesboista.

        Lesbot ovat muuten aika naisellisia. Mistä kummasta tuon käsityksen olet saanut?

      • mies ja nainen kirjoitti:

        Sukupuolien erot kapenisivat ja heitä ei enää saisi tunnustaa esim nimistä tai ulkonäöltä. Homot ja lesbot olisivat myös tasaveroisia aviopuolisoita liitoissaan heteroparien kanssa.
        Sinä ajat vain tällaisia tasa-arvo oikeuksia.

        Höpö höpö.

      • kyllä se niin vaan
        mummomuori kirjoitti:

        Lesbot ovat muuten aika naisellisia. Mistä kummasta tuon käsityksen olet saanut?

        Olen käynyut setan bileissä Stadissa eikä siellä tiedä kumpaa sukupuolta ihmiset ovat. Ihan siis elävästä elämästä, tyäpaikalta ja kaduilta on tämä havaintoni.
        Itse olen hetero mutta kaikkiin paikkoihin sitä on mentävä työn takia....

      • mies ja nainen
        mummomuori kirjoitti:

        Höpö höpö.

        Kyllä omat kirjoituksesikin juuri sitä osoittavat.
        Mikä sitten sinun mielestäsi on hyväksyttävä ero miesten ja naisten välillä?

    • Ajattelen niin, että tietty järjestys on oltava, vaikkeivät kaikki siihen järjestykseen kykenisikään. Aina on vahvemman tuettava heikompaa ja on kykenevämmän autettava puutteellisempaa, vaikkei kaikki menisikään niin kuin Jumala on yleisesti ottaen tarkoittanut.

      Sanotaan, että Jumala on järjestyksen Jumala. Hän tahtoo, että asioilla on joku tietty sääntö ja järjestys. Hän on ottanut huomioon niin miehen kuin naisenkin erilaiset vahvuudet ja heikkoudet tätä järjestystä asettaessaan.

      Esim. nykyään naisetkin pääsevät armeijaan. Siellä on tullut ilmi, että pitkillä marsseilla täyspakkaukset selässä naiset eivät ole jaksaneetkaan kantaa kaikkia varusteitaan, vaan miesten on pitänyt auttaa heitä kantamisessa.

      Ajattelen niin, että kaikissa ääritilanteissa nainen ei selviäkään niistä kaikista tehtävistä, joita miehille on asetettu ja siinä rajoitteena on ihan luonnolliset syyt, eivätkä mitkään alisteiset tarkoitusperät. Samoin kuin naisella on tiettyjä ominaisuuksia, mistä nainen luonnollisesti selviää miestä paremmin.

      Jumala on tiennyt tämän jo luomisessa ja siksi hän on antanut miehelle ja naiselle erilaiset tehtävät ja eri vastuut erill. tehtäviin.

      • Paavo Pottuloora

        Saattaako tuon selvemmin sanoa.

      • ”Aina on vahvemman tuettava heikompaa ja on kykenevämmän autettava puutteellisempaa…”

        Tässä olen samaa mieltä. Tätä jakoa ei vain voi tehdä sukuelimien kautta.

        ”…miehen kuin naisenkin erilaiset vahvuudet ja heikkoudet…”

        Ne erot mitä meillä on, ovat ns. keskimääräisiä eli noin puolella miehistä ja naisista esiintyviä. Tieteelliset tutkimukset on aina luettava noin. On myös katsottava tosiasioita, ne erot mitä meillä on, eivät aina sovi noihin rooleihin. Jos miehet ovat keksimäärin parempia arvioimaan matkoja ja hahmottamaan abstrakteja asioita, se ei tarkoita etteikö olisi myös naisia joilla on nuo ominaisuudet. Tai jos naiset ovat parempia muistamaan paikkoja tai heidän vuorovaikutustaitonsa on parempi, ei poista sitä tosi-asiaa että myös on miehiä, jotka ovat lahjakkaita tuolla saralla.

        Tuota, onko sellainen mies naisellinen, joka on fyysisesti keskimääräistä heikompi? Heitä on myös armeijassa ja yhtälailla kaverit auttavat.
        Fyysisiä eroja on, toki. Tässäkin tulee muistaa se, puhutaanko keskimääräisyydestä vai yksilöistä. Onko 90 kiloinen nainen joka on harjoittanut fysiikkaansa, heikompi kuin 60 kiloinen mies, joka ei ole harjoitellut?

        Ajan takaa sitä, että jos roolimallit ovat ahtaat, on aina luontaisesti joukko, joka ei mahdu noihin malleihin. Jos joutuu pakotetuksi malliin, joka vain ei toimi, on ihmisen luoma käsitys – ei Jumalan tarkoittama malli.

      • nyt ymmärrätä
        mummomuori kirjoitti:

        ”Aina on vahvemman tuettava heikompaa ja on kykenevämmän autettava puutteellisempaa…”

        "”Aina on vahvemman tuettava heikompaa ja on kykenevämmän autettava puutteellisempaa…”

        Tässä olen samaa mieltä. Tätä jakoa ei vain voi tehdä sukuelimien kautta."

        Vastauksesi mielestäni itsestäänselvään asiaan kuvastaa sitä räävittömyyttä mikä leimaa nykyajan naisia. Heillä ei ole enää kykyä keskustella asiallisesti.

        "Ajan takaa sitä, että jos roolimallit ovat ahtaat, on aina luontaisesti joukko, joka ei mahdu noihin malleihin."

        Näitä asioita ei tarkastella marginaalien kautta, vaan senkautta mikä on kokonaisuuden kannalta parasta. Tärkeää on että jaottelemme tarkoin ns. miesten työt ja naisten työt. Myös tyoelämässä ihmiset asetetaan työtehtäviin, jotka heihin sopivat parhaiten. Tämä on viisautta.

      • nyt ymmärrätä kirjoitti:

        Vai räävitöntä – sitähän tässä sukupuolten työnjaossa katsotaan – alapäätä eikä yläpäätä.

        Mitä sinä ymmärrät marginaaleilla? Jos marginaalisesti esim. vammaisia tai musiikillisesti lahjakkaita on vähemmän, niin heitä pitää kohdella vain sen mukaan, miten enemmistö tekee?

        Miesten ja naisten työt nyt vain ovat eri perheissä hyvin erilaisia. Entä jos käy niin, ettei osaa tai kykene tekemään niitä pakollisia töitään, niin pitääkö toisen alistua siihen, että kukaan ei niitä tee? Jos ne sattuvat olemaan hänen sukupuoleltaan ”kiellettyjä”?

        Niin, viisautta on juuri se, että kukin tekee sitä, mihin on sopiva ja on taitoja sekä osaamista. Tarvittaessa opettelee tekemään myös sellaista, mitä ei helppoa ole tehdä.

      • jatka näin

        "Vai räävitöntä – sitähän tässä sukupuolten työnjaossa katsotaan – alapäätä eikä yläpäätä. "

        Olet näköjään aika nykyaikainen nainen tuossa räävittömyydessä. Työpaikoilla asioita katsotaan osaamisen ja työtehtävien kautta.

        "Jos marginaalisesti esim. vammaisia tai musiikillisesti lahjakkaita on vähemmän, niin heitä pitää kohdella vain sen mukaan, miten enemmistö tekee? "

        Tässäkin olet väärässä. Ennenvanhaan vammaisia kohdeltiin yhteisöissä tasavertaisina ihmisinä. En ymmärrä, miksi haluat että vaimmaisia pitäisi nykyään kohdella huonosti.

        " Entä jos käy niin, ettei osaa tai kykene tekemään niitä pakollisia töitään, niin pitääkö toisen alistua siihen, että kukaan ei niitä tee? "

        Tässäkin olet väärässä. Aina tulee auttaa - sehän on kristinuskon kulmakiviä.

        "Niin, viisautta on juuri se, että kukin tekee sitä, mihin on sopiva ja on taitoja sekä osaamista. Tarvittaessa opettelee tekemään myös sellaista, mitä ei helppoa ole tehdä."

        Jotain sentäs olet oppinut ymmärtämään. Mutta tuo alku oli kyllä sinultakin ihan sairasta ajattelua.

    • Olen oikeastaan sanottavani tämän ketjun pääaiheesta jo sanonut edellisessä viestissäni. Hyvin monissa viesteissä käsitellään naisten väärää kohtelua, miesten vääränlaista vallankäyttöä ja naisen aliarvioimista, se kaikki on tietenkin totta ja sitä tapahtuu ja on tapahtunut kaikkina aikoina. Kristillisyydessäkin joudumme kokemaan monenlaista epäraitista ja kovahenkistä toimintaa. Nimim. Ajan merkit huomioi tämän erinomaisesti kirjoittaessaan:
      "Täytyy muistaa että sellainen avioliitto esim. johon kuuluu vain lakihenkisesti käsitettynä tuo naisen alamaisuus, mutta keskinäinen rakkaus ja kunnioitus puuttuu, on pelkkä sairas irvikuva siitä mitä Jumala on tällä asialla tarkoittanut."

      Monien sydämen kovuus esim. lakihenkisyydessä tai lain alla elämisessä ei saa kuitenkaan hämärtää ja kuurouttaa meitä siltä, mitä Jumala sanoo. Jos olet uskova, Jeesuksen oma, niin tärkeintä on se, mitä Jumala Sanassaan sanoo ja ojentautua sen mukaan - on se sitten naisen asemasta seurakunnassa tai oikeasta miehen mallista. Se, että jäämme kaikissa teoissamme aina vajaiksi ei saa tehdä meitä veltoiksi, vaan saamme armon varassa pyrkiä elämään rauhassa ja rakkaudessa lähimmäistemme kanssa.

      Naisen asemaa haluttiin kehittää jo ennen naispappeuden hyväksymistä. Tarkoitus oli kehittää seurakuntalehtorin virkaa niin, että nainen voisi siinä löytää sen äidillisen roolin, mikä hänelle sopisi ja olisi sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa. Hanke laitettiin jäihin, kun vaatimukset papin viran avaamisesta naiselle voimistuivat. Isällinen ja äidillinen rooli ovat menneet sekaisin niin yhteiskunnassa kuin kansankirkossammekin.

      Erilaisuuden hyväksyminen näyttää vaikealta. Joka tapauksessa Evita tiivistää tämän ytimekkäästi: "Jumala on tiennyt tämän jo luomisessa ja siksi hän on antanut miehelle ja naiselle erilaiset tehtävät ja eri vastuut erill. tehtäviin."

      Naisen asemaa käsitellään helposti vain negatiivisesti, ongelmia ruotien ja naisten väärää alistamista korostaen. Sen sijaan pitäisi edetä sitä kohti, mikä on oikea alamaisuus, oikea naisen rooli niin seurakunnassa kuin perheessäkin ja kuinka naisen tasa-arvoisuus voisi toteutua nykyistä paremmin. Samalla tavalla olisi käsiteltävä sitä, kuinka mies voisi löytää oman osansa nykyistä paremmin.

      On paljon avioliittoja, joissa mies ei ole ottanut miehelle kuuluvaa perheen pään vastuuta ja huolta kantavaa roolia lainkaan haltuunsa. Usein pelkkä passiivinen läsnäolo, omiin harrastuksiin tai TV:n katseluun keskittyminen vie perheeltä "perheen pään". Ei myöskään ole harvinaista, että esim. päihderiippuvuus, narsistinen persoonallisuushäiriö tai tunnekylmyys pakottavat naisen ottamaan perheestä kokonaisvastuun. Nainen joutuu kantamaan yksin taakan, ottamaan sekä naisen ja miehen osan, joka on hänelle aivan liian raskas kantaa. Kun nainen joutuu tähän osaan henkisen tai fyysisen väkivallan jatkuvan uhan alla, niin se on aivan musertavaa.

      Kaikesta edellä olevasta huolimatta jokaisen kristityn on pyrittävä sitä kohti, mitä Jumala Sanassaan sanoo. Kinastelu, negatiivisten asioiden yksipuolinen ruotiminen johtunee siitä, että näissä asioissa ei etsitä Jumalan tahtoa. Jumalan Sana on näissä asioissa hyvinkin selkeä, jos vain tahdomme sen ottaa vastaan. Kristilliset järjestöt järjestävät nykyään paljon avioliittoleirejä, joissa naisen ja miehen erilaisuus ja eri roolit käydään läpi Raamatun valossa. Eri kristilliset suuntaukset näkevät asiat hyvinkin samalla tavalla. Sellaiselle, joka vastustaa tässä asiassa Jumalan tahtoa, ei asiaa voi väkisin selittää.

      1. Kor. 14:38 "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.

      • Osaatko vastata tähän:

        Kuka ja ketkä 2000 vuoden aikana on sitten tehnyt oikein?
        Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa?
        Vastako nyt 1900 luvun lopulla on ilmaantunut heitä, jotka sen lopulta ymmärtävät oikein?

      • ota mallia
        mummomuori kirjoitti:

        Osaatko vastata tähän:

        Kuka ja ketkä 2000 vuoden aikana on sitten tehnyt oikein?
        Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa?
        Vastako nyt 1900 luvun lopulla on ilmaantunut heitä, jotka sen lopulta ymmärtävät oikein?

        "Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa? "

        Raamatussa naiset saa paljon sananvaltaa ja heidän sanomisistaan ja myös teoistaan kerrotaan paljon. Kertaakaan he eivät näytä valittavan kuten nykyajan rikkimenneet naiset masennuslääkkeitä syödessään. Jos on huolissaan naisen asemasta Raamatun aikoihin, niin kannattaa lueskella heitä itseään ja heidän teoistaan. Voisi alkaa vaikka Esteristä ja Noomista. Itse olen paljon enemmän huolissani naistyypistä mitä esim. mummomuori edustaa kirjoituksissaan.

        Raamatun naiset olivat tasapainoisia, vahvoja ja arvonsa tuntevia. Edustavat vähän samaa naistyyppiä mitä pohjalaiset naiset nykyään, joiden parissa feminismiä ei esiinny. Moooon itte mieheni hoitanu ja kuris pitäny - siinä on sitä tervettä naistyyppiä.

      • ota mallia kirjoitti:

        Tuota, tuo on varsin feministinen näkemys - itsenäinen ja vahva nainen. :D

      • Ennen oli hyvä
        mummomuori kirjoitti:

        Tuota, tuo on varsin feministinen näkemys - itsenäinen ja vahva nainen. :D

        Hyvin ymmärsit asian! Nykyään naisen asema on sitten vakavalla tavalla huonontunut eikä ns. aidosti vahvoja naisia oikeastaan enää ole. On vain häiriintyneitä ja aggressiivisia naisia, jotka tarvitsevat paljon hoitoa ja turvaa.

      • Ennen oli hyvä kirjoitti:

        Hyvin ymmärsit asian! Nykyään naisen asema on sitten vakavalla tavalla huonontunut eikä ns. aidosti vahvoja naisia oikeastaan enää ole. On vain häiriintyneitä ja aggressiivisia naisia, jotka tarvitsevat paljon hoitoa ja turvaa.

        No, kyllä heitäkin löytyy vielä melkoinen joukko. Ongelmaisia on kuitenkin pieni osa.

      • oikaisua
        mummomuori kirjoitti:

        No, kyllä heitäkin löytyy vielä melkoinen joukko. Ongelmaisia on kuitenkin pieni osa.

        Uskovat naiset ja naiset jotka eivät ole sekaantuneet nykyajan virtauksiin, niin ovat vielä tasapainoisia. Muut ovat sitten vallanhalun, perheongelmien, työpaikkaongelmien ym. tuhoamia ja syövät tukuttain lääkkeitä ja käyvät ties missä hoitoa saamassa. On siinä naisen asemaa kerrakseen. Jos mummo pidät tätä ihanteena, niin muista että nämä naiset maksaa hinnan.

    • Hyvä keskustelu

      "Olen oikeastaan sanottavani tämän ketjun pääaiheesta jo sanonut edellisessä viestissäni. Hyvin monissa viesteissä käsitellään naisten väärää kohtelua, miesten vääränlaista vallankäyttöä ja naisen aliarvioimista, se kaikki on tietenkin totta ja sitä tapahtuu ja on tapahtunut kaikkina aikoina."

      Nämä kysymykset suoranaisesti eivät liity kristinuskoon. Jumala ei tarkoittanut missään vaiheessa, että naisia kohdellaan väärin ja alentavasti. Tämä kaikki on sitten sen syntisen ihmisen aikaansaannoksia. Ja heille jotka ovat huolissaan tästä naisten väärinkohteluista, niin voin vakuuttaa, että Jumala tulee poistamaan pahuuden tästä maailmasta. Sinun kohdallasi tärkein kysymys nyt onkin, että miten sinun käy kun Jumala poistaa pahuuden maailmasta?

    • "Osaatko vastata tähän: Kuka ja ketkä 2000 vuoden aikana on sitten tehnyt oikein?
      Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa? Vastako nyt 1900 luvun lopulla on ilmaantunut heitä, jotka sen lopulta ymmärtävät oikein?"

      Kiitos kysymästä, osaan vastata.

      Kukaan eivätkä ketkään ihmiset tee kaikessa aina oikein. Olemme vasta matkalla, mutta meidän vajavaisuutemme ei saa olla tekosyy sille, ettemmekö pyrkisi elämään oikein ja toteuttamaan yksilöinä ja seurakuntana hyvän Jumalan tahtoa. Kaikkina aikoina hyvin tekee se, joka sellaisenaan turvautuu luottavaisesti Jeesuksessa tarjottuun ristin sovitukseen ja ojentautuu omassa elämässään Raamatun Sanan mukaan. Armon kirkastuessa sellainen ihminen iloitsee pelastuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Jeesus on tehnyt kaiken hänen puolestaan - "se on täytetty": Jeesus on tehnyt kaikein oikein, Hänen ristinsä työ on kokonainen, minun kaikki tekoni ovat aina vain puolinaisia.

      Aiemmin eläneet sukupolet ovat olleet oman aikansa ja olosuhteiden saattelemia. Suurina luopumuksen aikoina, kuten keskiajan tekohurskaassa kirkkohistorian vaiheessa, jolloin taivasosuus saatettiin ostaa anekaupalla ja ihmisiä poltettiin järkyttävissä noitavainoissa roviolla, Raamatun armon sanoma hämärtyi laajalti tyystin. Jumala on aika ajoin suonut myös herätyksen aikoja, jolloin kirkas evankeliumin Sana avautuu uudella tavalla ja ihmisiä pelastuu. Ei ole aikaa, jolloin "kaikki ihmiset" olisivat sokeutuneet, vaan aina on olemassa pieni jäännös, jotka sydämessään ovat ymmärtäneet ja sisäistäneet armon evankeliumin sanoman voimakseen ja lohdutuksekseen.

      Nykyaikana ei niinkään ole ilmaantunut Raamatun sanoman oikein ymmärtäviä, vaan oikeastaan päinvastoin. Raamatulle uskollisten määrä vähentyy, julistuksesta puuttuu usein lain ja armon sanoma ja Sanaa tulkitaan nykyajalle sopivaksi ja samalla luovutaan ajattomasta Jumalan Sanasta. Alkuseurakunnassa monet ymmärsivät Raamattua okein, esimeriksi Paavalin kirjeet ovat täynnä Pyhää Henkeä ja hän kertoo myös todellisesti uskovien välisestä yhteydestä ja yhteisymmärryksestä. Samalla kirjeissä näkyy suru ja huoli monien luopumisesta, väärien apostolien harhaopieista ja monien palaamisesta armosta takaisin synnin orjuuteen. Tällaista tapahtunee kaikkina aikoina. Mutta kaikkina aikoina on myös heitä, jotka turvautuvat sydämessään armoon ja Jumalan Sanan totuuksiin.

      • Tarinaa oli paljon mutta ikävä kyllä asiaa ei. Osasit väistellä aika hyvin.

        ”… vajavaisuutemme ei saa olla tekosyy sille, ettemmekö pyrkisi elämään oikein …”

        Tässä olen samaa mieltä. Meillä on ja saa olla ihanteita joita koti pyrimme. Tätä en ole edes kritisoinut.
        ”Aiemmin eläneet sukupolet ovat olleet oman aikansa ja olosuhteiden saattelemia.”

        Niin, jokainen meistä on oman aikakautensa tuote. Myös aiemmin on lähdetty siitä, että juuri tuon sukupolven ymmärrys on se ”kaikkein oikein”. Siksi on herännyt kysymys, että vasta noin 100 vuotta sitten on tästäkin sukupuolten välisestä kysymyksestä ”löydetty” se ”oikein” ja aiemmat sukupolvet eivät ole osanneetkaan tulkita Raamattua oikein. Miksi näin on tapahtunut?

        ”…suonut myös herätyksen aikoja…” ja ” Ei ole aikaa, jolloin "kaikki ihmiset" olisivat sokeutuneet, vaan aina on olemassa pieni jäännös…”

        Aivan, erilaisia liikkeitä on syntynyt koko kristinuskon ajan. Jo alkuseurakunta koostui monesta suuntauksesta ja varsinainen kristinuskonto alkaa n. 300 luvulta eteenpäin. Myös tuolloin oli pieniä joukkoja joista tuli omia yhteisöjään. Niitä syntyy koko ajan lisää.
        Myös pietistiset heräysliikkeet kuuluvat näihin uusimpiin suuntauksiin (rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus.) Samalla on syntynyt karismaattisia liikkeitä.
        ”Helluntaiherätyksen juuret ovat 1800-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneissa baptisti- ja metodistikirkkojen pyhitysliikkeissä.”
        http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=28

        Mutta jos tarkastellaan kokonaisuutta, niin mikä noista suuntaksista Eli ”pienestä jäännöksestä” sitten toteutti Raamatun mukaista tasavertaisuuden näkemystä?

        Niin, ja alkuseurakunnassa ei ollut Raamattua. Paavali oli ensimmäisiä jotka alkoivat tätä uutta uskontoa kehittää.

    • Hyvä mummomuori, yritä keskittyä oman mielipiteesi ilmaisemiseen moittimatta muita. Pyrin vilpittömästi totuuteen, en väistele mitään. Tarkan vastauksen antaminen on vaikeaa, koska en ymmärrä kaikkea, mitä tarkoitat.

      "Siksi on herännyt kysymys, että vasta noin 100 vuotta sitten on tästäkin sukupuolten välisestä kysymyksestä ”löydetty” se ”oikein”.
      Mitä uusi asia noin 100 vuotta sitten mielestäsi löydettiin sukupuolten väliseen kysymykseen, joka olisi koettu kuin uutena totuutena? Mikä oli se uusi linjaus, joka tuolloin löydettiin ja aikaisemmin pidetty näkemys jäi tavalla tai toisella syrjään? Millä tavalla tuo noin 100 vuotta sitten tullut uusi näkemys perusteltiin Jumalan Sanalla? Jos kerrot, mikä tuo uusi näkemys oli, niin voin pohtia, miksi sen esille työntyminen tapahtui.

      "varsinainen kristinuskonto alkaa n. 300 luvulta eteenpäin."
      Kristinusko, usko Jeesukseen Kristukseen syntyi jo ns. alkuseurakunnassa heti Jeesuksen Taivaaseen astumisen jälkeen. Raamattu kertoo, kuinka uusia ihmisiä uudestisyntyi ja liittyi seurakuntaan - usko Jeesukseen on kristinuskoa. Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana. Se, mitä kirkossa ja kirkoissa on tapahtunut ja syntynyt myöhemmin se on jo aivan eri asia.

      "Niin, ja alkuseurakunnassa ei ollut Raamattua. Paavali oli ensimmäisiä jotka alkoivat tätä uutta uskontoa kehittää."
      Paavali ei ollut se henkilö, joka alkoi kehittää uutta uskontoa. Paavalilla välitti toki ilmoitusprofetiaa, jonka kautta meillä on UT:n monet opetukselliset kirjeet. Evankeliumeissa Jeesus itse tuo esille pelastussanoman, joka on koko kristinuskon ydin ja ainoa varsinainen sisältö. Sitä ei tarvitse kehittää eikä sitä edes saa kehittää uudenlaiseksi. Paavali ei tuo esille uutta uskontoa, vaan ainoastaan selittää kirjeissään uskon sisältöä ja antaa opetusta siitä, kuinka kristittyjen tulee elää ja toimia.

      Alkuseurakunnassa ei voinut olla meillä olevaa Raamattua. Peruskirjana oli Vanha Testamentti, joka monin tavoin viittaa Messiaassa, Jeesuksessa, olevaan pelastukseen. Seurakuntien käytössä oli jo alkuseurakunnassa myös kokoelmia Jeesuksen sanoista, joita tutkittiin ja luettiin seurakunnan kokouksissa. Nämä kokoelmat Jeesuksen puheista olivat tärkeä osa alkuseurakunnan toiminnassa. Näistä puheista evankelistat kirjoittivat sitten yhtenäiset evankeliuminsa, jotka sellaisenaan ovat nykyään meidän käytössämme.

      Toivon, että esittäisit täsmällisiä kysymyksi, ja toivon mukaan pystyn vastaamaan niihin ymmärrettävästi. Pidän kiinni siitä, miten Raamattu ymmärrän - väisteleminen ei kuulu minun ominaisuuksiini.

      • raiteilla pysyttävä

        Sinunkaan ei kannattaisi pröystäillä tiedoillasi alkuseurakunnasta kun siitä ei ole selvillä raamatuntutkijatkaan. Jeesuksen veljen Jaakobin, sanotaan olleen mahdollinen johtaja alkuseurakunnan alun toiminnassa mutta miten hän sitten menetti johtajuuden , siitä ei ole tarkkaa kuvaa.

        Ja vielä, miten Jeesus toi esille pelastussanomansa kun todellisuudessa hän ei itse millään tavoin tulkinnut olemistaan pelastussanoman toteuttajaksi ?

        Paavali ja jälkipolvet sen loppujen lopuksi tekivät.

      • Hyvä juttu ettet väistele. laitan vielä kysymyksen lopun:

        ”…aiemmat sukupolvet eivät ole osanneetkaan tulkita Raamattua oikein. Miksi näin on tapahtunut?”

        ”Millä tavalla tuo noin 100 vuotta sitten tullut uusi näkemys perusteltiin Jumalan Sanalla?”

        Siinäpä se. Otetaan vaikka naisen oikeus hallita omaa omaisuuttaan itsenäisesti tai äänestää. Kuinka moni kristitty oli aktiivinen, jotta nuo oikeudet saatiin? Ellen pahasti väärin muista, niin Raamattuun taidettiin vedota juuri päinvastaisessa merkityksessä

        Näin tehtiin monessa muussakin naisiin liittyvissä asioissa. Nyt vasta on Raamattua tulkittu toisin ja hyväksytään naisten oikeudet.

        ”Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana.”

        No tuo on omaa historian tulkintaasi, ikävä kyllä. Tosi asiat kertovat toista. Ei Jeesus tullut perustamaan uutta uskontoa.
        noista krijoituskista voit lukea täältä – niitä kaikkia ei Raamattuun otettu.

        ”Löydetyistä teksteistä noin 25 % on sellaisten tekstien käsikirjoituksia, jotka tunnettiin ennestään Heprealaisesta Raamatusta.” (eli VT)

        ”…ennestään tunnettuja juutalaisia tekstejä, kuten apokryfisia ja pseudepigrafisia kirjoituksia, esimerkiksi Sirakin kirja ja Riemuvuosien kirja.”

        ”…aiemmin tuntemattomat tekstit, esimerkiksi Yhdyskuntasääntö ja Sotakäärö.”
        http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/lahteiden/qumran.html
        http://www.tieteessatapahtuu.fi/004/qumran.htm

      • oikaisua
        mummomuori kirjoitti:

        Hyvä juttu ettet väistele. laitan vielä kysymyksen lopun:

        "”Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana.”

        No tuo on omaa historian tulkintaasi, ikävä kyllä. Tosi asiat kertovat toista. Ei Jeesus tullut perustamaan uutta uskontoa."
        '

        Kristinusko on Jeesuksen eli uuden liiton perua. Et varmaan mummo tiennyt, että nimitys kristinusko kumpuaa sanasta Kristus. Sinun mummo ei kannata keskustellla kristinuskosta, koska et tunne sitä ollenkaan. Mitä nyt jostain ihme wikipediasta olet jotain lukenut.

      • ollako vai ei
        raiteilla pysyttävä kirjoitti:

        Sinunkaan ei kannattaisi pröystäillä tiedoillasi alkuseurakunnasta kun siitä ei ole selvillä raamatuntutkijatkaan. Jeesuksen veljen Jaakobin, sanotaan olleen mahdollinen johtaja alkuseurakunnan alun toiminnassa mutta miten hän sitten menetti johtajuuden , siitä ei ole tarkkaa kuvaa.

        Ja vielä, miten Jeesus toi esille pelastussanomansa kun todellisuudessa hän ei itse millään tavoin tulkinnut olemistaan pelastussanoman toteuttajaksi ?

        Paavali ja jälkipolvet sen loppujen lopuksi tekivät.

        Kyllä Jeesus puhui omasta tehtävästään pelastajana.
        Lue Johannes 10:
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.10.html

        "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Joh. 8:24

        Paavali todisti Jeesuksen sanat Apt. 26:
        5. "Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
        16. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        17. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        18. avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' "

      • ollako vai ei
        mummomuori kirjoitti:

        Hyvä juttu ettet väistele. laitan vielä kysymyksen lopun:

        ”…aiemmat sukupolvet eivät ole osanneetkaan tulkita Raamattua oikein. Miksi näin on tapahtunut?”

        ”Millä tavalla tuo noin 100 vuotta sitten tullut uusi näkemys perusteltiin Jumalan Sanalla?”

        Siinäpä se. Otetaan vaikka naisen oikeus hallita omaa omaisuuttaan itsenäisesti tai äänestää. Kuinka moni kristitty oli aktiivinen, jotta nuo oikeudet saatiin? Ellen pahasti väärin muista, niin Raamattuun taidettiin vedota juuri päinvastaisessa merkityksessä

        Näin tehtiin monessa muussakin naisiin liittyvissä asioissa. Nyt vasta on Raamattua tulkittu toisin ja hyväksytään naisten oikeudet.

        ”Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana.”

        No tuo on omaa historian tulkintaasi, ikävä kyllä. Tosi asiat kertovat toista. Ei Jeesus tullut perustamaan uutta uskontoa.
        noista krijoituskista voit lukea täältä – niitä kaikkia ei Raamattuun otettu.

        ”Löydetyistä teksteistä noin 25 % on sellaisten tekstien käsikirjoituksia, jotka tunnettiin ennestään Heprealaisesta Raamatusta.” (eli VT)

        ”…ennestään tunnettuja juutalaisia tekstejä, kuten apokryfisia ja pseudepigrafisia kirjoituksia, esimerkiksi Sirakin kirja ja Riemuvuosien kirja.”

        ”…aiemmin tuntemattomat tekstit, esimerkiksi Yhdyskuntasääntö ja Sotakäärö.”
        http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/lahteiden/qumran.html
        http://www.tieteessatapahtuu.fi/004/qumran.htm

        mummomuori,

        Natanael: ”Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana.”

        Mummis: "No tuo on omaa historian tulkintaasi, ikävä kyllä. Tosi asiat kertovat toista. Ei Jeesus tullut perustamaan uutta uskontoa."

        Ja niiksi 'tosiasioiksi' kerrot Qumranista löydettyjä tekstejä, jotka ovat peräisin Heprealaisesta Raamatusta eli Vanhasta testamentista, juutalaisia tekstejä, jotka eivät kuulu Vanhaan testamenttiin sekä Qumranin yhteisön laatimia rituaali- ja sääntötekstejä, esim. Yhdyskuntasääntö ja eskatologista sotaa kuvaileva Sotakäärö. Tekstien oletettu kirjoittamisaika n. 250 eaa. - 70 jaa.

        Mitä VT:n tekstit ja Qumranin sisäiset säännöt kertovat kristinuskon synnystä kun Jeesus eikä kukaan muukaan UT:n henkilö esiinny Qumranin teksteissä (tutkijoiden mukaan)?

        Natanael kertoo historiallisen tosiasian: kristinusko alkoi uskosta Jeesukseen.

      • hulipumppaa kaikki
        mummomuori kirjoitti:

        Hyvä juttu ettet väistele. laitan vielä kysymyksen lopun:

        ”…aiemmat sukupolvet eivät ole osanneetkaan tulkita Raamattua oikein. Miksi näin on tapahtunut?”

        ”Millä tavalla tuo noin 100 vuotta sitten tullut uusi näkemys perusteltiin Jumalan Sanalla?”

        Siinäpä se. Otetaan vaikka naisen oikeus hallita omaa omaisuuttaan itsenäisesti tai äänestää. Kuinka moni kristitty oli aktiivinen, jotta nuo oikeudet saatiin? Ellen pahasti väärin muista, niin Raamattuun taidettiin vedota juuri päinvastaisessa merkityksessä

        Näin tehtiin monessa muussakin naisiin liittyvissä asioissa. Nyt vasta on Raamattua tulkittu toisin ja hyväksytään naisten oikeudet.

        ”Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana.”

        No tuo on omaa historian tulkintaasi, ikävä kyllä. Tosi asiat kertovat toista. Ei Jeesus tullut perustamaan uutta uskontoa.
        noista krijoituskista voit lukea täältä – niitä kaikkia ei Raamattuun otettu.

        ”Löydetyistä teksteistä noin 25 % on sellaisten tekstien käsikirjoituksia, jotka tunnettiin ennestään Heprealaisesta Raamatusta.” (eli VT)

        ”…ennestään tunnettuja juutalaisia tekstejä, kuten apokryfisia ja pseudepigrafisia kirjoituksia, esimerkiksi Sirakin kirja ja Riemuvuosien kirja.”

        ”…aiemmin tuntemattomat tekstit, esimerkiksi Yhdyskuntasääntö ja Sotakäärö.”
        http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/lahteiden/qumran.html
        http://www.tieteessatapahtuu.fi/004/qumran.htm

        Krittitty ei äänestä politikkoja valtaan ,koska politiikka on pe-r-k-e-lees-tä .Luoja sallii valtioiden toimia,koska siitä on hyötyä yhteikunnille ,mutta kristittyjen on pysyttävä tämän maailman haliinnollisista asioista irti ,koska kristitty on taivaallisen teokraattisen halliruksen jäsen eikä maallisen valtion. Jeesus sanoi apostoleilleen te ette ole enää tästä maailmasta .Me muut voimme ottaa osaa valtiollisiin asioihin,koska me emme ole kristittyjä .Äänestämään vain jos huvittaa ,ei siitä mitään hyötyä tule köyhälle .

      • mitkä kristityt ?

        Mitä mieltä olet Jeesusta edeltäneiden profeettojen uskosta .He saivat ohjauksensa enkelien kautta Jumalan lähettämänä .Heidän uskoaan ei tietenkään voitu kutsua kristinuskoksi ,mutta samat totuudet heillä oli tiedossa .Kristuksen maallisen elämän jälkeen roomalaiset alkoivat kutsumaan kristuksen seuraajia kristukseen - uskovaisiksi .Ihme ja kumma miten kristinusko jatkoi etenemistään ,kristuksen seuraajien ,eli opetuslasten kuoltua hautoihinsa .Milloin mahtoi viimeinen kristitty menettää henkensä marttyyrin kuolemalla uskonsa takia .

    • Tilannearviota

      "Myös aiemmin on lähdetty siitä, että juuri tuon sukupolven ymmärrys on se ”kaikkein oikein”. Siksi on herännyt kysymys, että vasta noin 100 vuotta sitten on tästäkin sukupuolten välisestä kysymyksestä ”löydetty” se ”oikein” ja aiemmat sukupolvet eivät ole osanneetkaan tulkita Raamattua oikein. Miksi näin on tapahtunut?"

      Hyvin olet ymmärtänyt! Jos naisen asemaa tarkastellaan, niin Jumalan ilmoittama naisen asema on naisen kannalta maksimaalisen hyvä. Luotetaan vaan Jumalan ymmärrykseen. Myös ns. ennenvanhaan naisen asema oli hyvä ja turvattu eikä masennuslääkkeitä ole tarvinnut syödä.

      Vasta viimeisten vuosikymmenien aikana naisen asema on dramaattisesti huonontunut. Naiset ovat rikkonaisia ja tätä rataa myös perheet hajoaa ei-uskovien kohdalla lähes kaikki tyyni. Naisten aika menee uran rakentamiseen, mikä rikkoo ihmisen kuten psykiatrit hyvin tietävät. Myös tällä nettifoorumeilla kirjoittavien naisten viestit kertoo melkoisesti ahdistuksesta ja jopa häiriintyneistä mielistä.

      On selvää, että nykyaikana naisia tuhotaan moneltakin eri suunnalta - uravaatimukset, perheen ja työn ristiriita, feministtien tekemä tuhotyö, oma ego, avioerot, lasten häiriintymiset, opettajia vastaan käytävä taistelu, päivähoitotarpeet, päivähoidon tuoma huono omatunto, .... eli nykyaika on tuottanut paljon erilaisia voimatekijöitä, jotka tuhoavat naista lähes kattavasti. Naisen asema on nykyään huuonompi mitä koskaan historian saatossa.

      • Jahas, joko et ole lukenut lainkaan historiaa tai olet laatinut aivan oman koosteen siitä.

      • hyhy
        mummomuori kirjoitti:

        Jahas, joko et ole lukenut lainkaan historiaa tai olet laatinut aivan oman koosteen siitä.

        Ajan seuraaminen riittää! Älä elä silmät ymmessa.

    • Kohti ihannetta

      "Myös aiemmin on lähdetty siitä, että juuri tuon sukupolven ymmärrys on se ”kaikkein oikein”

      Kenties tässä ketjussa kulkevat rinnakkain toisaalta naisen asema kristinuskossa Jumalan ilmoituksen perusteella ja sitten naisen asema seurakunnallisessa elämässä kirkkohistorian mukaan. Ketjun otsikko koski kuitenkin naisen asemaa kristinuskossa ja Tilannearviota huomauttaa mielestäni aivan oikein, että Jumalan ilmoittama naisen asema on maksimaalisen hyvä - kuinka muutenkaan voisi olla, sillä onhan Jumala niin miehen kuin naisen luonutkin ja siunannut heidät elämään yhdessä.

      Mummomuori näyttää tarkoittavan naisen asemaa kirkossa, eri aikakausina, huomauttaessaan, että ihmiset kuvittelevat aina vain uudestaan osaavansa määritellä naisen aseman paremmin kuin aikaisemmin. "Juuri tuon sukupolven ymmärrys" on aikaansa, sen hetken moraalikäsityksiin ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen sidottu tulkinta eikä se lähde suoraan Raamatun tulkinnasta. Esimerkiksi 1960-luvulla käynnistyi naisen vapautusliike, johon liittyi e-pillereiden yleistymsien myötä seksuaalinen vapaus, työelämään nouseminen keskeiseksi ja ns. kotiäidin rooliin suostuvan suoranainen surkuttelu.

      Naisen asema on historian saatossa ollut erittäin huono monena ajanjaksona. Samaan aikaan on käynyt myös niin, että miehen asema on mennyt sivuraiteille. Mies on etääntynyt perheen pään roolista ja tämän päivän nuorisosta voidaan puhua isättömänä sukupolvena. Vasta sitten kun sekä miehen, että naisen erilaiset roolit, psykologinen erilaisuus, erilaisiin tehtäviin sopivuus ja molemmille kuuluva perhekeskeisyys tunnustetaan sellaisina kuin ne Raamatussa ovat, naisen asemasta voi tulla sellainen, millaiseksi Jumala on sen tarkoittanut.

      Naisen asema kristinuskossa, Raamatun ilmoittamassa järjestyksessä, on todellakin ihanteellinen - sitä kohti meidän tulee pyrkiä. Naisen asema löytyy perheissä ja yhteiskunnassa vasta sitten, kun löytyy miehen oikea asema - miehen tulee olla perheestään huolehtiva, naistaan rakastava, häntä kuunteleva ja huomoiva, hänen tulee vapauttaa nainen turhista huolista niin kuin Kristus vapauttaa seurakunnan - tämä tuottaa sitä iloa ja lepoa naisen sydämeen, jonka hän on ansainnut. Ilo ja rauha ovat juuri sitä hyvää, mitä vain Jeesus voi omilleen tuottaa. Mitä kauemmaksi me menemme raamatullisesta uskosta, sitä enemmän vanhinkoa ja tuhoa me tuotamme itsellemme ja lähimmäisillemme.

      • ”Jumalan ilmoittama naisen asema on maksimaalisen hyvä…”

        Tämä varmaan on totta. Ihminen on vain muuttanut sitä, ja tulkinnut Raamattua täysin päinvastaisesti. Se on tosin mielenkiintoista että vasta nykyaika on tuonut sitä hyvää.

        ”Mies on etääntynyt perheen pään roolista…”

        Hyvä että tunnustat sen että miehetkin ovat halunneet heittää tuon roolinsa sivuun. Eivät ehkä ole niin kovin siitä pitäneet?

        ”Mummomuori näyttää tarkoittavan naisen asemaa kirkossa…”

        Ei, vaan niin historiallisesti (näistä on todisteita) sekä uskonnollisesti (näistä on viitteitä) aivan yleisiä asioita.

      • ei mielikuvia

        Uskon että mummomuori keskustelee taas omien mielikuviensa kanssa. Niin kaukana hänen juttunsa on todellisuudesta.

      • Arviota

        "Naisen asema kristinuskossa, Raamatun ilmoittamassa järjestyksessä, on todellakin ihanteellinen - sitä kohti meidän tulee pyrkiä. "

        Tämä on tosiaan se pointti. Naisen asema kristinuskossa on maksimaalisen hyvä - myös nykyään. Uskovat naiset ovat ainut ihmisryhmä, jotka joilla on mahdollisuus elää tervettä elämää. Muut naiset on sitten rikottu joko oman egonsa taikka oman vallanhalunsa vuoksi. Tämä villiinnyttää sitten miehet ja lapset ja loppu onkin sitten perhesurmien ja lievempien ongelmien täyttämää.

      • että sillä lailla
        Arviota kirjoitti:

        Arviota: Rivien välistä oli luettavissa,että nainen villiinnyttää miehen,eikä miehellä ole muuta keinoa kuin väkivaltaisuus. Miten raamattu kehottikaan miestä suhtautumaan naiseen? Väkivallalla ja pakottamalla?

        Meidänkin perheessä molempien oli käytävä töissä, että ylipäätään tulisimme toimeen, ja miehen oli osallistuttava kotitöihin siinä missä naisenkin. Kumpikaan ei ollut se heikompi astia.

        Elämämme oli ihan hyvää mutta työntäyteistä, ja molempien ego pullisteli aika ajoin.

        Joskus ihan vakavissaan miettii, miten uskovaisilla on näin ankea käsitys uskonnottomien elämästä. Onko se jonkinlaista itsesuojelua? Kuitenkin perhesurmat ovat aika harvinaisia ja traagisia tapauksia, on paljon hädässä olevia ihmisiä eikä siitä voi syyttää yksinomaan naisen egoa tai vallanhalua.

      • Huomautus
        että sillä lailla kirjoitti:

        "Miten raamattu kehottikaan miestä suhtautumaan naiseen? Väkivallalla ja pakottamalla?"

        Raamattu kehoittaa miestä rakastamaan vaimoaan! Ja tietenkin myös rakastamaan lapsiaan sillä rakkaudella miten Isä Jumala rakasti maailmaa.

      • paras suhde

        Onhan elämä paljon helpompaa jos neuvottelujen jälkeen mies tekee lopullisen päätöksen ,ei se aina ole paras ratkaisu, mutta sopu säilyy jos puolisoiden välille ei kehity jatkuva kilpailu paremmuudesta,mikä on nykyään hyvin yleistä . Saattaahan mies antaa päätöksenteon vaimolleen ,jos siitä on hyötyä perheelle ,ei siinäkään mitään väärin ole ,mutta jokaisella on oma osansa tuoda " kortensa kekoon ".Kuitenkin riitaa on vältettävä ,siitä ei ole mitään hyötyä . Rakkaudellinen perhesuhde on paras mahdollinen suhde .

      • paras suhde kirjoitti:

        Nämä ovat hienoja ihanteita. Tavallinen ihminen vain ei ehkä yllä näihin ihanteisiin?

        Aina tulee sellainen käsitys jostain ylemmästä keskiluokasta olevien arvomaailmasta, enkä ymmärrä, miksi se on ihanne?

        Yhtä hyvin mies voi välttää riitaa ja antaa naisen tehdä varsinaisen päätöksen. Miksi ei? Sitähän se ”kortensa tuominen yhteiseen kekoon” tarkoittaa. Riitaa ei kannata vältellä jos kyse on tärkeästä asiasta – turhasta riiteleminen on tyhjää.

    • minä uskova

      Raamatun mukaan naisen on pidettävä turpansa kiinni. Aamen!

      • että sillä lailla

        Voin olla varma että raamattu ei sillä lailla sano eikä kehota uskovaa käyttämään rumaa ja sivistymätöntä kieltä, Aamen vaan itsellesi, tarvitset sitä näköjään enemmän kuin minä.

    • tarpeeton Logo

      Täysin raamatunmukaisesti selitetty . Ei siihen muuta voi lisätä .
      Ainoa mikä tökkii silmään ,on vasemmassa yläkulmassa " Logo mustasta rististä " ,se ei kuulu kristillisiin keskuteluihin .

    • Olipa jo tullut paljon keskustelua hyvästä ja tärkeästä aiheesta. Kaikkia en ole tosin jaksanut lukea, mutta tässä pieni tiivistelmä siitä mitä luin:

      Uskonnottomat ja liberaalit (jotka eivät usko Raamattua Jumalan sanana) näyttivät pääosin valittavan sitä, miten historian saatossa ja vieläkin löytyy epäkohtia naisten kohtelussa ja etenkin maissa joissa on vielä hyvin patriarkaalinen yhteiskunta.Monet vetävät myös samaan nippuun esim. islamin ja kristinuskon, mikä on paha virhe mutta aivan ilmeisesti johtuu tarkoitushakuisuudesta.

      Tässä ei nyt ole selvästikään asia tullut kaikille ymmärretyksi ja puhe on mennyt lillukanvarsiin. Niin sanotusti puurot ja vellit ovat menneet sekaisin kun väitetään Raamatun sanan naisen asemasta seurakunnassa ja avioliitossa johtavan väärinkäytöksiin.

      Mehän tiedämme ettei näin ole, vaan väärinkäytökset ovat vastoin Jumalan sanaa. Ei väärinkäytökset kuulu uskovaisuuteen, päinvastoin Raamattu kieltää ne ankarasti.

      Juuri sen takia että vedotaan väärinkäytöksiin, ja sillä perusteella tuomitaan Raamatun sana pahaksi ja turhaksi, niin monet luulevat olevan Raamatun ja kristillisyyden syytä nämä väärinkäytökset. Moni (kuten tässä ketjussa esim. Mummomuori) tuntuvat suorastaan pakonomaisesti janoavan saada vetää yhtäläisyysmerkin Raamatun sanan ja naisten huonon kohtelun välille. Mielestäni tässä on kyse ennalta valitusta ASENTEESTA, pahantahtoisesta esiymmärryksestä. On jo edeltäkäsin päätetty että asia on näin ja mitkään järkipuheet tai vakuuttelut eivät saa muuttamaan mieltä. Pyrkimys ei olekaan vilpittömään totuuteen, vaan ns. "oikeassa olemiseen".

      No, kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu.

      Mutta kaiken lopputulos näyttää olevan, että jos ihmisellä on jo ennalta Jumalan sanan opetukset hylkäävä mieli, niin ei se voi sokeudessaan ymmärtää mikä on hyvän ja pahan alkujuuri, vaan miettii asiat sokaistuneen ja syntiinlangenneen lihallisen järjen avulla joka vie ihmistä harhaan.

      Jumalan sana on ainoa todellinen valomme.

      • Kyllä meidän tulee katsoa totuutta silmiin.

        Jos naisen asema olisi ollut pelkästään ns. konservatiivisten käsissä, naisten oikeudet olisivat yhä huonoja. Mutta onneksi on kautta aikojen ollut niitä rohkeita kristittyjä jotka ovat myös uudistaneet yhteiskuntaa sekä hiljalleen ymmärtäneet Raamattua uusin silmin.

        ”…kun väitetään Raamatun sanan naisen asemasta seurakunnassa ja avioliitossa johtavan väärinkäytöksiin.”

        Näkemyksesi on siis nykyajasta käsin tulkitsemista. Toki voidaan omahyväisesti sanoa että ennen ei ollut ”oikeita” kristittyjä ja he tulkitsivat Raamatun aivan väärin tässä naiskysymyksessä. Kun riistetään aiempien kristittyjen ”oikea” usko, ja sanotaan että he toimivat vain ihmislähtöisesti, niin miksi näin on tapahtunut? Onko tuo oikein ja rehellistä? Me nyt tässä ajassa vasta osaamme ymmärtää oikein…

        No, olen aivan samaa mieltä siitä, ettei Raamatussa naista alenneta juurikaan – osahan on tuon ajan kulttuuria. VT:ssä sen sijaan on paljon kyseenalaisia kohtia joita mieluusti on nostettu esiin.

        Siinä mielessä puurot ja vellit on mennyt sekaisin, että tässä keskustellaan siitä, mitä on oikeasti tapahtunut eikä siitä, miten olisi pitänyt tehdä.

    • Ana Lyysi

      "Jos naisen asema olisi ollut pelkästään ns. konservatiivisten käsissä, naisten oikeudet olisivat yhä huonoja."

      Niin naisen asema olisi yhä luja ja turvattu. Konservaatiivit ovat aina huolehtineet ennenvanhaan naisistaan ja antaneet naisille sen tärkein ja välttämättömän aseman mikä heille kuuluukin. Naiset hoito perheen talouden ja johtamisen, ja miehet raatoi raskaat hommat ja tasapaino säilyi. Ja naiset oli terveitä psyykkisesti.

      Nykynainen on rikkirevitty masennuslääkkeitä ja päihteitä käyttävä itsensätilittäjä ja omaa itseään etsivä raakile. Lukemattomat "puunhalaus" ym. miljoonat erilaiset "zumbat ja pumpat" kielii kuinka rikkinäinen ja alistettu nykynainen on. Jatkuva vihanpito miehiä kohtaan on tuhonnut nykynaisen eikä jatkuva seksinkinuaminenkaan ole ratkaissut tätä ongelmaa. Ja samalla siinä on sitten tuhottu perheet ja lapset ja myös aviomiehet loputtomissa toisiaan ja lapsiaan raatelevissa avioerokiistoissa. On siinä naiskuvaa kerrakseen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      235
      4280
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      124
      2184
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      215
      1811
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1784
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1634
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      186
      1506
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1364
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1281
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      60
      1262
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1161
    Aihe