Siis ylitöitä ilmaiseksi?

tehkäärikosilmoitus

Jaa saako Suomessa rikkoa "ylityölakia"?

Haluaisin nähdä sen veijarin joka tekee ilmaiseksi työtä.

Laittakaas työnantajien nimet esille jotka eivät maksa työnteosta palkkaa.

Kyseessä on ihmiskauppa.

36

1743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sijaisope

      Esimerkiksi opetusalalla ilmaiset ylityöt ovat arkipäivää, etenkin jos olet vielä epäpätevä sijainen, niinkuin itse olen. Sijaiselle maksetaan työnantajasta ja koulutustasosta sekä sijaistettavan henkilön tehtävistä riippuen erisuuruista tuntipalkkaa opetetuilta tunneilta.

      Jos olen sijaisena vaikka 14 tuntia, saan palkkaa vain näiltä tunneilta, en suinkaan niiltä tunneilta, jotka käytän työhöni. Jos tulen kouluun puoli tuntia aikaisemmin valmistelemaan päivää tai jään töihin korjaamaan kokeita tai suunnittelemaan, ei niiltä ylitunneilta makseta. Työsopimuksella töitä tekevän opettajan kuukausipalkkaan nämä tunnit on ns. laskettu, vaikka pieneksihän se tuntipalkka jää jos oikeasti laskisi niitä työtunteja.

      Myöskään niiltä tunneilta, jotka mahdollisesti sijaisena käytän vaikka opettajaopiskelijan ohjaamiseen ei minulle palkkaa makseta. Opiskelijaa saattaa joutua ohjaamaan ihan tavallisessakin (ei siis Normaalikoulussa, joita on ainakin kaikissa kaupungeissa, missä on opettajaopiskelu mahdollista) koulussa, sillä opintoihin kuuluu soveltava harjoittelu kenttäkoulussa. Mikäli sijaistat ohjaavaa opettajaa, ei sinulle näistä ohjaamiseen käytetyistä tunneista makseta. Toki voit haistatella opiskelijalle, että enpä ohjaa kun ei makseta, mutta itse en näin ainakaan pysty tekemään ihan jo siksi että tiedän miten kökköä se opiskelu välillä on. Ja myöskään ei sijaistettavan opettajan töitä saa jättää tekemättä.

      Sellaista, ei taida ihan rikoksen tunnusmerkkejä täyttää.

    • tyhjästänyhjästy

      Mainitsemasi suunnittelu ym ei ole ylityötä, kuulostaa enemmän huonolta ajankäyttöä, ja huonolta suunnittelulta.

      Ei edes tavallinen duunari saa ylityöpalkkaa kun menee duuniin 0,5h aikaisemmin, suunnittelemaan päivän töitä?

      Jos työt alkaa klo 8.00, työpaikalle mennään 15min aikaisemmin, jos siinä ajassa ehtii vaihtamaan työvaatteet, työkengät ja juomaan aamukahvit. Työpisteellä ollaa siis tasan klo 8.00, ei vartin yli.

      Myös työt lopetetaan tasan juuri silloin kun työaika päättyy esim, klo 16.00, ei varttia vaille. Tämän jälkeen vaihdetaan työvaatteet, peseydytään, ja työpaikalta poistutaan kuka milloinkin 16.15, tai jopa 16.30. Ei nämä ole ylitöitä.

      • 19ja10

        Oletko tehnyt päivääkään töitä opettajana? Yksistään viime viikolla minulle kertyi työpaikalla vietettyä, palkatonta opetuksen järjestämiselle välttämätöntä aikaa 5 tuntia. En ole laskenut siihen sitä aikaa, minkä käytän oppituntien sisältöjen suunnitteluun tai myöskään sitä, että tulen työpaikalle ajoissa. Oletko miettinyt kuka laatii sinunkin mahdollisen lapsesi kouluvihkoista löytyvät monisteet? Voin kertoa, että ne eivät aina tupsahda mistään taivaasta sinne.


      • BadTeacherifdgdfgt

        Saat varmaankin ihan kohtalaisesti kompensaatiota muutamista lisätunneista helvetin pitkistä lomista. Mutta eihän noita lomia kukaan laske, mutta sen kyllä laskee jos on ollu tunnin "ylitöissä"


      • kakskytseitsemän
        BadTeacherifdgdfgt kirjoitti:

        Saat varmaankin ihan kohtalaisesti kompensaatiota muutamista lisätunneista helvetin pitkistä lomista. Mutta eihän noita lomia kukaan laske, mutta sen kyllä laskee jos on ollu tunnin "ylitöissä"

        Mitä tarkoitat kompensaatiolla? Tiedätkö mihin opettaja käyttää esimerkiksi syysloman? Suunnittelee opetustaan jouluun asti, eriyttää eri tasoiselle oppilaille opetussuunnitelmaa, vastaa vanhempien puheluihin ja sähköposteihin ja lista jatkuu. Sama homma joulu-, talvi- ja pääsiäislomalla. Opettajan kesäloma alkaa vasta kesäkuun loppupuolella oikeasti ja loppuu 1.8. Se ei ole mitään ilmaista lomaa. Opettajalle maksetaan vain pidetyistä tunneista, mutta kokonaispalkka näistä tunneista on jaettu kahdellatoista, joten palkkaa saa myös kesällä ja muina "h.lvetin pitkinä lomina". Huonompi homma jos opettaja ottaa vastaan työsuhteen, joka loppuu kevääseen, jää vähintään kahden kuukauden palkka saamatta, vaikka työ niitä ajatellen on jo tehty. Ei ehkä kannata urputtaa jos et ole tähän palkkaussysteemiin perehtynyt.


      • BadTeacherifdgdfgt kirjoitti:

        Saat varmaankin ihan kohtalaisesti kompensaatiota muutamista lisätunneista helvetin pitkistä lomista. Mutta eihän noita lomia kukaan laske, mutta sen kyllä laskee jos on ollu tunnin "ylitöissä"

        Aika hyvä läppä tuo kompensaatio helvetin pitkistä lomista sijaiselle. Jos on sijaisena vaikkapa muutaman kuukauden kerrallaan, kuten minä jossain vaiheessa ammattikoulussa olin, oli vakituisen opettajan hyväntahtoisuudesta kiinni, että opetusmateriaalit ylipäätään löytyivät. Joskus sellaisia ei yksinkertaisesti ollut ja kaikki kalvot (silloiset piirtoheitin-) piti itse piirtää ja kirjoittaa etukäteen, koska työaika oli opetusaikaa.

        Kaikki opetettavat asiat on suunniteltava ja valmisteltava etukäteen. On kopioitava materiaaleja ym. Työtään arvostava opettaja ei siis ensimmäisellä tunnilla kysy oppilailtaan, että mitä nämä haluaisivat heille opetettavan ja millä tavalla.

        Kokeita pidettiin melko paljon ja ne oli tarkistettava ja oppilaat arvosteltava varsinaisen työajan ulkopuolella.

        Opetusaika oli määrätty lukujärjestyksen mukaan. Vakituiselle opettajalle maksettiin kuukausipalkkaa, mutta minulle maksettiin yleensä lukujärjestyksen mukaisista opetustunneista. Joskus tosin pääsin kuukausipalkalle itsekin, mutta harvemmin. Tällöin viikko-opetustunteja saattoi joissain jaksoissa olla vähemmän kuin 35, mutta silti sai koko palkan. Tuntitöissä palkan sai vain opetustunneista.


      • Anonyymi
        19ja10 kirjoitti:

        Oletko tehnyt päivääkään töitä opettajana? Yksistään viime viikolla minulle kertyi työpaikalla vietettyä, palkatonta opetuksen järjestämiselle välttämätöntä aikaa 5 tuntia. En ole laskenut siihen sitä aikaa, minkä käytän oppituntien sisältöjen suunnitteluun tai myöskään sitä, että tulen työpaikalle ajoissa. Oletko miettinyt kuka laatii sinunkin mahdollisen lapsesi kouluvihkoista löytyvät monisteet? Voin kertoa, että ne eivät aina tupsahda mistään taivaasta sinne.

        48 Vuotta opettajana ja satoja tunteja ylitöitä kurssinpitämisiä ym kaiken hyvä päälle eläkemaksut maksamatta yhdessä paikassa liiton kautta piti hake rukaraha kun talouspäällillö ei suostunut maksamaan ei maksanut sittenkään kuni omalta tilililtään kun ei suostunut myöntämään virhettään. sama kohtalo odottaa eläkkeen maksuja


      • Anonyymi

        Anteeksi, mutta ainakin omalla työpaikalla sitä pitää leimata itsensä sisään viimeistään silloin kun työvuorolistalla merkitty työvuoron aloitus, esim klo 6:00/14:00/22:00/tms, työpisteeltä saa poistua aina varttia ennen työajan loppumista,vaikka asiasta ei ole milloinkaan mainittu erikseen, se on vain hyväksytty tapa firman kesken.


    • näin suomessa

      Ihmiset sekoittavat 2 eri asiaa.

      Palkaton työ ja ylityö.

      Ylitöistä sovitaan työnantajan kanssa etukäteen, ja siitä saa ylityökorvauksen.

      Palkatonta työtä saa tehdä jos haluaa (jos ammatillinen osaaminen on huonoa, ei ehdi tehdä vaadittuja töitä vaaditussa ajassa), se ei ole työnantajan pussista pois.

      Jopa työttömille ehdotetaan palkatonta työtä, niin miksi työssäoleville pitäisi palkattomasta työstä maksaa korvaus.

      Ylityö muodostuu kun viikottainen tuntimäärä 37,5-40h ylittyy, tai 8h päivässä ylittyy. Riippuu alasta, ja sovituista työajoista.

    • 2+11

      Olen omalla autolla liikkuva edustaja. Osaakohan liukuhihnatyöntekijät kertoa loppuuko työaikani siihen kun keskustelu asiakkaan kanssa päättyy, istun autoon, parkkeeraan kotipihaan, puran tavarat, tilaan tavarat vai johonkin muuhun aikaan?

      Ymmärrän, että on töitä, missä tarvitaan Ihalainen kertomaan kusitauot, ja ymmärrän, että on ihmisiä, jotka tarvitsevat määrätyt kusitauot, mutta on myös niitä töitä ja ihmisiä, jotka osaavat itse käydä vessassa kun kusettaa.

      Joten en anna työnanjan nimeä enkä yhdy aloittajan valituksiin. Mieluummin nautin itsenäisestä työstäni.

      • getalife

        Tyhmemmänkin edustajan pitäisi tajuta, koska edustajan oma työaika loppuu.

        Jos edustajaduunari ei itse sitä tiedä, niin kannattaa soittaa Ihalaiselle.


    • MoniTekee

      Tiedän montakin työpaikkaa, jossa tehdään "ilmaista" ylitöitä.
      Itsekin teen aina silloin tällöin.

      Sitä kutsutaan joustamiseksi.

      Ei alallani (IT) voi laittaa pillejä pussiin klo 16:00, jos hommat/asiakkaat sitä vaativat.

      Ja joustoa on sitten molempiin suuntiin. Jos työt sallivat, niin voi lähteä vaikka omille asioille keneltäkään erikseen kysymättä.

      Ja firma, missä työskentelen, on iso IT-alan yritys. Sama pätee muihinkin IT-alan yrityksiin.
      Kun joustoa on molemmin puolin, niin hommat sujuu, ja kaikilla on mukavaa töissä,

      • Jousto_yhteen_suuntaan

        Pointti kysymyksessä varmaankin oli, että jousto on vain yhteen suuntaan. Työntekijät joustaa tekemällä joka viikko ylitöitä runsaasti. Samalla kuukausipalkalla. Itse olen ollut suunnitteluhommissa mm. Nokialla. Joustaminen yhteen suuntaan oli omaa tyhmyyttäni. Odottelin että urani lähtee nousukiitoon. Yölläkin kirjoittelin työmaileja yms. Ei tullut palkankorotuksia. Ei tullut ylennystä ja uralla etenemistä. Oma kallisarvoinen aikani siinä hukkaantui. Ihmiselämä on kovin lyhyt. Ilmaistyö ei kerrytä eläkettäkään. Tyhmä ei saisi olla.


    • kusilusi

      En todellakaan hoida mummoja ilmaiseksi.Paskavaippa jää puoleen sääreen jos ei ylitöistä makseta.Sen verran sentään pitää paskasen työn lisää saada.

    • oldis

      Kokonaispalkkaus! Olen tehnyt töitä usean työnantajan palveluksessa kokonaispalkalla.
      Määräaikaisissa siihen sisältyivät myös loma- ja lomaltapaluurahat.
      En laskenut työtuntejani mutta koskaan ne eivät rajoittuneet säännömukaisiin.
      Vastaavasti voin olla omilla menoillani palkan pienentymättä. Kokonaissaldo on kuitenkin työnantajavoittoinen.
      Tärkeintä töissäkäymisessä on tulos eikä tuntien laskeminen!

    • qwertyääcc

      olen myös opetusalalla ja meillä kesälomaa ei ole vaan työttömys kutsuu hyvissä ajoin keväällä
      tuntien käyttö on juuri tuollasita ilmaista työtä pitää vaan kestää ja tehdä

    • Kivipalli

      ylitöitä ei oo pakko tehdä.itse en tehnyt ja sain potkut.Selitys oli et pomon kaveri tarvii töitä.No mun puolesta saa ilmasiks tehdä.Kyseinen firma Orivedeltä Murska Firma .En suosittele.Itsellä 30vuotinen kokemus.Tieto taitoo on pojat

      • kivikrop

        Selvästi Seppälän kiuaskivi Oy.Miehet vaihtuu ahkerasti.Läpitunti palkka ei lisiä.ylitöitä ois kuulemma tehtävä..ammattimiehet kiertäkää kyseinen firma.


    • Kivest

      Seppälän kiuaskivi EI MAKSA YLITÖITÄ...eikä muutakaan.Kiertäkää kaukaa.Ja niiden kiuaskivet huono laatuisia Mäntyharjulta olevat kivet kestää varsinkin puu lämmitteisissä

    • ProvikkahommissaNäin

      Olin aikoinaan eräässä provikkapalkkaisessa työssä, tunteja kertyi kuukaudessa 220-240 ja koska palkka tuli pelkästään kuukauden kauppamäärän mukaisena provikkana, tuntejen määrä ei vaikuttanut tietenkään millään tavalla palkkaan. Lopulta väsyin tuohon touhuun ja irtisanoin itseni..

    • perusinsinööri

      Teen, mutta minulla onkin kokonaispalkka. Viikottainen työaikani on noin 45 tuntia, mutta voin hoitaa myös omia asioitani työajalla ja työaikaani ei seurata mitenkään. Tulokset ratkaisevat ja niiden mukaan saan bonusta. Toisaalta olen melkein 100 henkilön esimies...

    • suullinensopimus

      autohuolto esko heikkinen oy nurmes "maksaa"ylityöt joita ei saa tehdä,mutta niitä pitää tehdä...!tavarana ja kun teet listan tavaroista joita olet ottanut,jotka ei lähimainkaan korvaa ylityötä niin pomopa veloittaa seuraavasta tilistä suorilla mitään kysymätä/puhumata,eli työntekijät maksaa omat ylityötunnit..suullinen sopimus,joten hankala käräjöidä vaikka sekin on kyllä vireillä..mulle riitti.. kuitenkin 11v kerkesin siellä palvella.

      • ToiOnNiinVäärin

        Mitä Httoa!
        Joudut maksamaan tavarat, jotka olet yrityksestä vienyt?
        Se on väärin. Työnantaja laskee aina hankintoihin sen, että ravintolasta ja kaupasta viedään ruokaa kotiin ja toimistoista koulutarvikkeet lapsille.


      • suullinensopimus
        ToiOnNiinVäärin kirjoitti:

        Mitä Httoa!
        Joudut maksamaan tavarat, jotka olet yrityksestä vienyt?
        Se on väärin. Työnantaja laskee aina hankintoihin sen, että ravintolasta ja kaupasta viedään ruokaa kotiin ja toimistoista koulutarvikkeet lapsille.

        siis työnantajan ehtojen mukaan ollaan otettu tavarana ylityö korvaukset ja minä pein listaa otetuista,jotta saataisiin laskettua korvaukset oikein ja ettei huudella varastamisesta,koska ne tavarat on otettu työnantajan läsnäollessa ja hyäksymänä,mutta tästä huolimatta työnataja veloitti listalla olevat tavarat ilman mitään alennuksia,hyvityksiä suoraan tilistä vaikka listalla olevat tavarat oli ylityö korvauksia.


    • AvaaSilmät

      Työaikalaki ei koske yrittäjiä eikä yrittäjäperheen jäseniä. Ei koske myöskään palkalliset lomat, sairauslomat, ylityöt tai sosiaaliturva ylipäänsä. Maksaa täytyy, mutta mitään ei saa.

      Solidaarisuus ei ole kovin korkealla pillittäjiä kohtaan.

    • inssivaan

      Ei kannata purra ruokkivaa kättä ja ainahan myös niin on ollut, että työmiesten maksamaton palkka huutaa(Jaak. 5:4). Ruikuttavaa yrittäjääkään ei kannata kauan kuunnella. Yleensä pienyrittäjät ruokkii tavalliset duunarit. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    • ntv

      yks firma _pomo ei maksanu mitään ylitöistä ... niimpä lopetin ne ? kun en viittiny tehdä ilmaista työtä . firma meni sit myöhemmin konkkaan ! jotkut on maksanu % tit ! jotkut ei ? ihan normi palkalla överii ..olen tehnyt joskus ...

    • kaikkikoulut

      Opetusalalla

      Opettajalle maksetaan vain opetustunneista esim. 16h/ vk. Ei taukoja päivänaikana.

      Opettajat ovat töissä 24/7. Opetustunnit, palaverit, suunnittelut, tehtävien tarkistukset, toimistotyöt, luokan huollot, siivous, hinnarointi, tarvikkeiden kankinnat, neuvottelut/ yhteydepito vanhempiin, oppilaiden etsiminen kouluun......työlista on loputon.
      Opettaja opettaa työajastaan noin tunnin ja loppuaika on kaikkea mahdollista, kiinteistönhuollosta lähtien.

      Opetusala on bisnestä.. ei sillä ole enää sivistystehtävää. Tai siis opettajat koulutetaan opettamaan, käytännössä rehtorit ovat toimitusjohtajia ja sen vararehtorit ja koulutussuunnittelija tukevat reksiä irtisanomissa ja taloudellisissa kurjistamistoimissa.

      Mikä on rehtorin koulutus? Kauppaopisto vai?

      • 11718

        No joo. Melko pitkään opettajien työtä seuranneena voin sanoa, että harva opettaja tekee yhtään mitään ellei siihen ole annettu resurssia. Muutama poikkeus on, jotka tekevät ja kokevat homman todella omakseen.

        Suurin osa ei keitä kahvia, ei saa kuppia pesukoneeseen, ei täytä paperia monistuskoneeseen, ei istu kokouksessa eikä vallankaan suunnittele mitään ellei siihen ole resurssoitu tunteja. Eivät jää sijaistamaan työkaveria kun on varattuna juuri sopivasti kampaaja, hammaslääkäri tai muu meno.

        Ja kun suvivirsi soi, viimeisen säkeistön alkaessa näkyy opettajien autojen perävalot jo ruuhkana menossa. Elokuussa kömpivät koloistaan aloituspäivään, koska siitä alettiin viedä palkka ellei ilmesty paikalle. Palkan mahdollinen menetys potkii paikalle yleensä jokaisen.


    • hankkenilainen

      Mä teen ilmaista työtä jatkuvasti. Me saadaan kerätä saldoa korkeintaan 50 tuntia ja mulla on 66 tuntia nyt. Niitä ei saa rahana. Saldo leikkautuu 2kk välein takaisin 50:een, eli 1.6.2016 multa palaa 16 tuntia. En mä ehdi niitä vapaana pitää eli teen ilmaista työtä.

    • tvalakokemuksia

      Tv-alalla ja media-alla ei ole mitään työaikaseurantaa. Pisimmät työpäivät ovat 18-tuntisia... Tervetuloa tulevat medianomi opiskelijat alalle :)

    • Esa_P_______

      Meidän työpaikalla tehtiin niin, että palkan perusteena on tehdyt työt eikä aika. Firmamme tekee kokoonpanotyötä pienessä tuotantolaitoksessa (15 heeboo tuotannontöissä ja konttorihommissa 6 kaveria). Kaikkien kokoonpantavien tuotteitten työ on kiintästi hinnoiteltu alkaen 80 € ja päättyen 1.120 € kappaleelta. Siinä on myös laatu ja aikataulukriteeri eli jos tarkastuksessa tulee bumerangi, niin pitää korjata "samaan hintaan". Erilaisia kokoonpanon tuotteitta puolivalmiine tuotteineen on meillä noin 60 kpl. Tää otettiin käyttöön jotain 2,5 vuotta sitten ja aluksi ihmeteltiin, miten meidän tässä oikein käy. Nyt kaikki on tyytyväisiä: kaikkien kokoonpanijoitten palkat ovat nousseet käytännössä n. 25 %, laatu on kuulemma parantunut ja samoin firman tuottavuus. Duuniin saa tulla milloin vain ja myös viikonloppuna. Esim. muutama viikko sitten, kun viikonloppuna oli huono keli, menin töihin ihan vapaehetoisesti ja tein yhden 152 € arvoisen kokoonpanotyön, meni 7 tuntia vaikka kellotettu aika on 10,6 tuntia. Mitään viikonloppukorvauksia näissä ei ole. Mutta oli kiva mennä kotiin illalla ja hakea pitseriasta pitsat ja kaupasta muutama olut ja vaimolle siideri. Toisena vaihtoehtona olisi ollut norkoilla kotona tekemättä mitään. On meillä jonkin verran tuntitöitä esim. työkaluhuollot, tuontantotilojen siivouksen, materiaalin vastaanotto ja pakkaaminen ja tietty jos sairastuu niin saa kta mukaista palkkaa. Tänään olen itse saikulla. Toivottavasti huomenna jo työkykyinen, kun tahdon napata huomisesta työajosta itselleni parhaat urakat maaliskuulle. Meillä työt jaetaan aina joka kuukauden 6. päivä, koska asiakkaitten tilaukset tulee aina joka kuukauden ekalla viikolla. Mä en tiedä meidän porukasta ketään, kuka haluaisi vaihtaa työpaikkaa eikä kukaan enää purnaa. Silloin kun tätä aloitettiin, taidettiin kyllä purnata kaikki ja kaksi kaveria lähti firmasta pois. Mun mielestä tää on ollut tosi hyvä tapa tehdä töitä ja kun mitataan vain mitä saat aikaan, niin ahkerat kaverit tienaa selvästi tuntityöläisiä enemmän.

      • Projektipäällikkö

        Suurehko kansainvälinen konsulttitoimisto teki 2000-luvun alussa, ainakin teoriassa, hyviä päätöksiä ettei ylitöitä saa tehdä liikaa. Tarkoitus oli parantaa työntekijöidensä töissä jaksamista. Työt tuli pyrkiä saada tehdyksi normaalilla työajalla. Jos ylitöitä kertyi ne olisi pitänyt pitää sopivana ajankohtana vapaana. "Sopivaa" ajankohtaa vaan ei koskaan tullut. Resursseja työpaineen alle riutuvien projektipäälliköiden hyväksi ei kuitenkaan lisätty. Toisin sanoen lisätyövoimaa ei palkattu. Lisäksi keskitason johto alkoi kytätä tehtyjä tunteja. Ylitöistä maksettiin pitkin hampain ja ylimääräiset kulut näkyivät heti projektien kuluissa pirullisen tarkalla budjettienseurantaohjelmistolla, jota kontrollerit valvoivat. Olit huono vastuullinen työntekijä jos luvut alkoivat näyttää kiusallista punaväriä toivotun vihreän tai keltaisen sijasta.

        Vuosien mittaan käytäntö johti siihen että pitääkseen projektit jotenkuten pinnan yläpuolella alkoivat vastuulliset henkilöt tehdä työtä omalla "ajallaan" eli ilmaiseksi merkitsemättä kaikkia tunteja projektinseurantaohjelmistoon. Jos pakottavassa tilanteessa sai apua työkiireisiin, ei "kiireapulaisella" tietystikään ollut solidaarisuutta työ- ja budjettipaineissa kieriskelevää "projektipäällikön" komealla tittelillä toimivaa työtoveriaan kohtaan. Kaikki tunnit lisättiin ennestään jo surkeasti menneen projektin kulupuolelle. Ei ihme että vuosien mittaan ylimääräisen työn tekemiseen lisääntyi. Näin kävi myös omalla kohdallani. Noin kymmenen vuoden ajalla tein jokaisena viikon työpäivänä vähintään n 1-1,5 tuntia ilmaista työtä. Viimeisinä vuosina sääntönä oli paremminkin 2 tuntia päivässä. Jos tein vain työehtosopimukseen kuuluneet 7,5 tuntia päivässä ja lähdin jo klo 16 kotiin, tuli jotenkin sellainen luuserin fiilis.

        Laskeskelin juuri tehneeni entiselle työnantajalleni lähes 3000 tuntia töitä korvauksetta. Eräs työtoverini joka ei alistunut tilanteeseen vaan taisteli usean vuoden ajan n. 700 ylityötunnin korvaamisesta. Hän oli tunnontarkasti merkinnyt kaikki tunnit vuosien mittaan ylös. Jonkinlainen kompromissi neuvoteltiin, että eläkeiän kynnyksellä viimeisinä vuosinaan tämä "työnsankari" lähti viikonlopun viettoon mökilleen jo torstai-iltana saaden loppuviikon tunneistakin palkan.
        Kun firmassa alkoivat YT-neuvottelut muutama vuosi sitten, meidät eläkeiän kynnyksellä olevat "työnsankarit" heitettiin kylmästi syrjään. Aikaisemmat lupaukset "seniorikonsultin" asemasta viimeisten parin kolmen vuoden ajaksi ns hiljaisen tiedon siirtäjinä unohdettiin. Tosin keskijohto oli tuolloin vaihtunut eikä ketterämmillä " nuorilla panttereilla" ollut mitään velvoitteita, vaikeuksia tai omantunnontuskia siivota vanhat "työrukkaset" syrjään ennenaikaiselle eläkkeelle.

        Kyllä minä niin mieleni pahoitin.


    • Siiffi

      Laitan vähän kommenttia laivatyöstä. Laivalla päälliköt (siis kippari ja siiffi eli konepäällikkö) ovat usein sopimuspalkalla joka löytyy nykyisin jo ihan työehtosopimuksistakin. Ennen oli isotöinen tuntikirjanpito ja työ ja vapaa-ajat.
      Nyt on sopimuksen mukaan 24/7 töissä ja se on mielestäni toimiva juttu. Kuukausipalkkaan on laskettu x-tuntia ylitöitä ja sillä siisti. Työ on sellaista, että joskus niitä töitä on todella paljon ja kiire on kova ja joskus sitten taas rauhallisempaa. Ei siis tule latiakaan ylitöistä erikseen mutta saapahan sitten taas nukkua täydellä palkalla.

    • Anonyymi

      minä kyllä tekisin töitä vaikka ilmatteeksikkin kun on niin mukavaa, kun on niin työholisti.

    • Anonyymi

      Tässäpä muutama sellainen yritys:

      Sol palvelut
      Iss palvelut
      Ltq-partners
      Lassila-tikanoja
      Rtk palvelut
      jne listaa voisi jatkaa vaikka kuinka....

      Ja mitkään ammattiliitot ei lähde hoitamaan palkkasaatava asiaa...

      Pitäkää hyvät ihmiset puolianne..älkää menkö näihin riisto yrityksiin töihin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe