Huumoripalsta

Todella huvittavia juttua, tässä parhaat. Kaikki valta on naisilla. Kaikki naiset saavat itselleen jos ei rikasta niin ainakin varakkaan miehen. Kyllä se on aivan totta, kenenkään naisen ei tarvitse duunariin tyytyä vaan jokainen saa DI:n, ekonomin, juristin, lääkärin tai vastaavan. Sitten miehen rahoilla eletään onnellisena elämän loppuun saakka. Ennen avioitumista naiset pitävät hauskaa komeiden hulttioiden kanssa, he ovat "jännämiehiä".

Miehen kohtalo taasen on armoton mikäli hänelle ei ole kunnon ammattia tai rahaa. Naista ei saa, yksin joutuu koko elämänsä elämään. Joo-o, ei ole duunariperheita olemassa, viimeksi niitä on ollut joskus 1970-luvulla.

Tällaisia tarinoita täällä kirjoitellaan ja ilmeisesti aivan tosissaan?
28118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"Ehkä hieman yllättävää Suuren suomalaisen seksikyselyssä oli se, että tuloksien perusteella naisilla oli ollut enemmän seksikumppaneita kuin miehillä. Siinä missä miehistä suurimmalla osalla (24 %) seksikumppanien määrä oli 2-4, suurimmalla osalla naisista (24 %) vastaava luku oli 5-10. Naisten osuus oli miehiä suurempi myös yli 10, 20, 30 ja 40 seksikumppanin kanssa seksiä harrastaneiden keskuudessa, vaikkakaan erot eivät olleet kovin suuria. Ainoastaan yli 50 ihmisen kanssa seksiä harrastaneista enemmistö oli miehiä."

Mitä mieltä olet tuosta, kun se yhdistetään tähän: "Ennen avioitumista naiset pitävät hauskaa komeiden hulttioiden kanssa, he ovat "jännämiehiä"."

Äänestä
  • Mikä tuo tuollainen kysely on, laittaa linkkiä. Kaikissa tutkimuksissa, niin koti kuin ulkomaisissa, miehillä on ollut enemmän seksikumppaneita kuin naisilla. Johtuu siitä että miehet liioittelevat ja naiset vähättelevät kumppaneidensa määrää. Todellisuudessa kummillakin on keskimäärin aivan yhtä monta seksikumppania.

    Tietysti on miehiä ja naisia joilla on ollut kymmeniä, satoja kumppaneita. He ovat kuitenkin pieni vähemmistö.

    Äänestä

  • panoringeissä odottaessaan korkean statuksen ja rahakasan omaavaa miestä.

    Äänestä

http://www.terve.fi/vanhemmuus-ja-kasvatus/suuri-suomalainen-seksikysely-paljastaa-nain-suomalaisten-seksikumppanien

Juuri siksi tulos on erittäin mielenkiintoinen, että miehet liioittelevat ja naiset vähättelevät .Valtaosalla naisista on yli kaksinkertaisesti kumppaneita valtaosaan miehiä nähden näistä liioitteluista ja vähättelyistä huolimatta.

Tämä on myös hyvä huomata: "Seksikyselyyn vastanneista seksiä harrastamattomien osuus oli niin ikään miesten kohdalla suurempi kuin naisten. Kyselyyn vastanneista naisista kaksi prosenttia oli neitsyitä, kun miehistä viidellä prosentilla oli poikuus tallella."

Äänestä
  • "Juuri siksi tulos on erittäin mielenkiintoinen, että miehet liioittelevat ja naiset vähättelevät .Valtaosalla naisista on yli kaksinkertaisesti kumppaneita valtaosaan miehiä nähden näistä liioitteluista ja vähättelyistä huolimatta."

    Jos lasketaan kaikkien naisten ja kaikkein miesten seksikumppanit ja naisilla keskiarvo olisi vaikka kymmenen ja miehillä viisi niin keiden miesten kanssa naiset seksiä harrastaisivat? Kyllä keskiarvo on kummallakin aivan sama.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    "Juuri siksi tulos on erittäin mielenkiintoinen, että miehet liioittelevat ja naiset vähättelevät .Valtaosalla naisista on yli kaksinkertaisesti kumppaneita valtaosaan miehiä nähden näistä liioitteluista ja vähättelyistä huolimatta."

    "Ainoastaan yli 50 ihmisen kanssa seksiä harrastaneista enemmistö oli miehiä.""

    Piirit pienet yhdessä pyörii. Teinilapset siellä kimpassa hyörii. :)

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    "Juuri siksi tulos on erittäin mielenkiintoinen, että miehet liioittelevat ja naiset vähättelevät .Valtaosalla naisista on yli kaksinkertaisesti kumppaneita valtaosaan miehiä nähden näistä liioitteluista ja vähättelyistä huolimatta."

    Jos lasketaan kaikkien naisten ja kaikkein miesten seksikumppanit ja naisilla keskiarvo olisi vaikka kymmenen ja miehillä viisi niin keiden miesten kanssa naiset seksiä harrastaisivat? Kyllä keskiarvo on kummallakin aivan sama.

    "Kyllä keskiarvo on kummallakin aivan sama. "

    Niin. Mutta siis ensinnäkin mitä se pelkkä keskiarvo kertoo? Ei sitä pidä tuijottaa.

    Ajattelepas nyt vaikka täysin kuvitteellista tilannetta, jossa on kolme miestä, käytettäköön heistä vaikka tässä esimerkissä nimiä Jare, Jaska ja Pertti.
    Sitten on kolme naista: Bea, Henna ja Kiira.

    Näistä Jaska on työtön ja masentunut mies, eikä juuri jaksa lähteä ulos viihteelle. Pertti taas on hieman ylipainoinen ja kaljuuntuminenkin on alkanut iskeä. Ja sekös Pertin itsetuntoa nakertaa, joten mies on niin epävarma ettei uskalla tehdä aloitteita.
    Jäljelle jää Jare. Ja koska Jare on aina iloinen huumoriveikko, jonka hymy valloittaa naisen kuin naisen ja koska Jare on tienannut työllään hyvin ja ajelee näyttävällä autolla ja pukeutuu siististi, tavaten vieläpä työssään paljon naisia, niin mitenköhän tässä käy... No tietysti niin että Jare on juuri se joka päätyy lopulta käväisemään kaikkien noiden naisten sängyissä.

    Lopputuloksena on se, että noiden naisten keskiarvo on 1 seksikumppani (eli Jare). Samaten miesten keskiarvo on 1. Mutta jakauma onkin täysin erilainen.

    Miehistä: Jaska 0, Pertti 0, Jare 3
    Naisista: Bea 1, Henna 1, Kiira 1

    Kuten huomaat, niin keskiarvo ei kerro yhtään mitään hyödyllistä tässä tapauksessa.

    Siksi on täysin mahdollinen tulos, että useimmilla naisilla on selvästi enemmän seksikumppaneita kuin useimmilla miehillä. Ja vastaavasti muutamilla miehillä taas on todella paljon seksikumppaneita (siis ne miehet siellä yli 50 kumppanin ryhmässä). Tämä esimerkki oli tietysti täysin yli-yksinkertaistettu, mutta kun tuon laajentaa suurempaan skaalaan ja reaalimaailmaan, niin päästään tuohon kyselyn tulokseen.

    Äänestä

Katsoppa huviksesi vaikka youtubesta videoita missä joku suomalainen lihava vanha kurppa kälättää jotain, niin eikö silläkin vaan ole sormus sormessa ja mies vakaasti liitossa. Sitä vastoin katsoppa vaikka Niilo22 videoita, hänellä ei vaan niitä naisia näy.

Äänestä
  • 2 8 eli miehiä on paljon enemmän sinkkuina kuin naisia? Ei muuten ole.

    Äänestä

  • 3+17 kirjoitti:

    Suosittelen tutustumaan vähän asioihin ennenkuin tulet esittämään perättömiä väitteitä.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020718018192_uu.shtml

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1305680279629

    http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

    Katso mm. alle 55v ikäluokkien sukupuoli jakaumaa.

    "Jos etsii nuorta naisseuraa, valopilkkuja Suomen kartalla on tasan kaksi: Helsinki ja Turku. Vain niissä on selvästi enemmän naisia kuin miehiä vapailla markkinoilla. Helsingin sinkkuisinta aluetta on Kallion ympäristö, joka lienee nuoren heteromiehen paras paikka Suomessa."

    Turha siis jäädä sinne Junttilaan vaan Helsinkiin, Kallioon jossa asuu myös paljon homoja. Siellä nuorella heteromiehellä on kissanpäivät!

    Itseasiassa siinäkin on Helsingin ympäristössä jo enemmän kuin tarpeeksi miehiä kaikille pk-seudun naisille 5-10minuutin matkan päässä, joten ei sielä ole paljon sen paremmat olosuhteet.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Maalla on vähemmän naisia kuin miehiä mutta suurissa kaupungeissa naisia on enemmän kuin miehiä. Aivan oma valinta jäädä maaseudulle.

    Lisäksi jos ei ole rikas, tai työpaikkaa niin ei sitä noin vain muuteta. Vähän sama kuin sanoisi Afrikan nälkää näkeville, että se on heidän oma valinta, että mitäs eivät lähde sinne missä sitä ruokaa on.

    Äänestä

  • 7+7 kirjoitti:

    Ja tämän takiahan sielä niin paljon niitä naisia varmasti onkin, hamuavat jotain rikasta miestä ja korkeaa elintasoa.

    Äänestä

  • 7+7 kirjoitti:

    Lisäksi jos ei ole rikas, tai työpaikkaa niin ei sitä noin vain muuteta. Vähän sama kuin sanoisi Afrikan nälkää näkeville, että se on heidän oma valinta, että mitäs eivät lähde sinne missä sitä ruokaa on.

    Ahaa, Helsinkiin pystyy muuttamaan vain rikkaat? Tosin jos itse on persaukinen niin silloinhan kaikki muut tuntuvat rikkailta.

    Äänestä

  • 15+11 kirjoitti:

    Itseasiassa siinäkin on Helsingin ympäristössä jo enemmän kuin tarpeeksi miehiä kaikille pk-seudun naisille 5-10minuutin matkan päässä, joten ei sielä ole paljon sen paremmat olosuhteet.

    15 11, kertoo kuinka monta prosenttia enemmän on sinkkumiehiä kuin sinkkunaisia? Jutuistasi saa sen käsityksen että miehiä olisi kymmeniä prosentteja enemmän. Ei ole, aivan marginaalisesti enemmän.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Ahaa, Helsinkiin pystyy muuttamaan vain rikkaat? Tosin jos itse on persaukinen niin silloinhan kaikki muut tuntuvat rikkailta.

    Niin kyllä sitä aika persaukinen on, jos joutuu ihan tyhjästä noin vain lähtemään toiselle paikkakunnalla ilman työpaikkaa, varsinkin kun vuokratkin sielä on paljon kalliimmat kuin muualla Suomessa. Ehkä kuitenkin jätän tämän keskustelun tähän, koska vaikutat ylimieliseltä kusipäältä ja en jaksa tuhlata enempää aikaani sinuun.

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    19 4, aikoinaan Suomesta lähti ihmisiä Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan mutta uusavuttomat eivät pysty muuttamaan omassa maassaan muutamaa sataa kilometriä. Ei ole mikään ihme ettei tuollaisilla ole eikä tule olemaan naisia. Se tässä vielä puuttuisi että tuollaiset lisääntyisi, Suomessa teitä on jo aivan tarpeeksi!

    lähes yhtäpaljon miehiä ja naisia sinkkuina. Koska nainen on se joka antaa, sinkkuus on pelkästään naisten haluista johtuva ilmiö.

    Äänestä

  • 15+11 kirjoitti:

    Itseasiassa siinäkin on Helsingin ympäristössä jo enemmän kuin tarpeeksi miehiä kaikille pk-seudun naisille 5-10minuutin matkan päässä, joten ei sielä ole paljon sen paremmat olosuhteet.

    siihen, että jos nainen on sinkkuna helsingissä, se on pelkästään naisen oma valinta ja halu.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    15 11, kertoo kuinka monta prosenttia enemmän on sinkkumiehiä kuin sinkkunaisia? Jutuistasi saa sen käsityksen että miehiä olisi kymmeniä prosentteja enemmän. Ei ole, aivan marginaalisesti enemmän.

    Vaikka tässä nyt puhutaankin pienistä prosenttiluvuista niin on syytä muistaa että yläjäämämiehiä on Suomessa kuitenkin tuhansia.

    Äänestä

"Suuren suomalaiseen seksikyselyyn vastasi lähes 1410 suomalaista."

Kovin on vähäinen osallistujien lukumäärä.

Äänestä
  • Eikä ole. 1000 on yleisesti hyväksytty otos tutkimuksissa.

    Äänestä

  • Ihan riittävä suuri, jotta siitä näkee oikeat tulokset koko kansaa kohden.

    Jo minun kaveripiiristäni kymmenkunta miestä riittäisi antamaan oikean tuloksen seksikumppanien määrän suhteen. Keskiarvo voi olla sama kuin naisilla, mutta se ei kerro yhtään mitään.

    Äänestä

Tekeekö totuuden myöntäminen tiukkaa?

Äänestä

Osa jutuista on todella karrikoituja, mutta monessa asiassa on paljon perää. Ja vaikka tänne kuinka linkattaisiin tieteellisiä tutkimuksia sukupuolijakaumista, seksikyselyistä ym. niin kummasti nuo faktat aina tuppaavat unohtumaan toisilta kun halutaan pitää kiinni siitä romanttisesta fantasiasta että kaikille kyllä löytyy "se oikea". Rahattomalle ja epäsosiaaliselle miehelle ei vaan ole ketään vaikka kuinka rimaa yrittäisi laskea.

Äänestä
  • Ei näemmä löydy eli miljoonalle suomalaiselle paria. Suosittelen kännäystä, viina yhdistää ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tosi on kirjoitti:

Todella huvittavia juttua, tässä parhaat. Kaikki valta on naisilla. Kaikki naiset saavat itselleen jos ei rikasta niin ainakin varakkaan miehen. Kyllä se on aivan totta, kenenkään naisen ei tarvitse duunariin tyytyä vaan jokainen saa DI:n, ekonomin, juristin, lääkärin tai vastaavan. Sitten miehen rahoilla eletään onnellisena elämän loppuun saakka. Ennen avioitumista naiset pitävät hauskaa komeiden hulttioiden kanssa, he ovat "jännämiehiä".

Miehen kohtalo taasen on armoton mikäli hänelle ei ole kunnon ammattia tai rahaa. Naista ei saa, yksin joutuu koko elämänsä elämään. Joo-o, ei ole duunariperheita olemassa, viimeksi niitä on ollut joskus 1970-luvulla.

Tällaisia tarinoita täällä kirjoitellaan ja ilmeisesti aivan tosissaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu