Lapsemme Eevi 14 v, Kustaa 13 v ja Siru 9v ovat kotikoulussa. Opetan heille kaikkia kouluaineita. Voin näin vaikuttaa opetuksen sisältöön. Esimerkiksi evoluuttiosta emme puhu. Haluan luoda luoda lapselle suljettu ja vanhempien turvallisena kokema ajatteluympäristö. Julkisessa koulussa kun on riskinä, että joutuu näkemään erilaisuutta ja erilaisia ajatuksia ja muokkaamaan maailmankuvaansa sen mukaan. Kotiopetuksessa ollaan vuodesta toiseen samojen ajatuksien äärellä ja pitkälti omassa sosiaalisessa ja etnisessäkin ryhmässä.
Lapsemme eivät mene kouluun, ovat kotikoulussa
Kotiopenaäiti
14123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
hmm... äkkiseltään viestisi vaikuttaisi nousevan hieman epäterveeltä pohjalta. Kuinka teillä hoidetaan kaupassa käynnit ja muut kodin ulkopuolisessa maailmassa vierailut?
Ei noita provoja kannata ottaa tosissaan, koska se ei ole käytännössä mahdollista.
Tommosesta otettaisiin lapset huostaan tosi nopealla aikataululla.
meitä on moneksi ja tuon tapaista ajattelua, ja jopa toimintaa, on hyvinkin olemassa. Tuskinpa kotiopetus on huostaanoton syynä, onhan se ihan laillinen tapa toimia.
Kotiopetuksessa olevien lasten täytyy käydä ainakin kerran vuodessa kokeissa, joissa testataan heidän oppineisuutensa. Eli ei Suomessa saa kotiopetuksessakaan kieltää lapsiltaan yleissivistystä ja tietoa. Aloitus olkoon provo, mutta kyllä tästä asiasta kannattaa keskustella aina välillä - muutenhan joku uskova (esim. kristitty tai muslimi) voi innostua aloituksessa kuvaillusta tilanteesta.
kotiopetus on ainoa vaihtoehto monelle ulko-suomalaisille perheelle, eikä niistä tapauksista olla yhtä huolestuneita, miksikähän? Myös nk. peruskoulukriittisiä kotiopettaja-vanhempia on olemassa, kaikki eivät siis opeta lapsiaan uskonnollisesta syystä.
Aloitus voi siis olla provo, mutta se perustuu kuitenkin lainmukaisiin normikäytäntöihin. Vaikka "Eevin", "Kustaan" ja "Sirun" äiti opettaakin lapsiaan kotona, huolemme saattaa olla aivan turha. Toisekseen lausahdukset suljetusta kotiympäristöstä ja etnisestä turvastapaikasta ovat hieman arvelluttavia. Ehkä nekin ovat vaion palstalla tutuksi tullutta maalailua?
Ihana siunattu äiti joka uskaltaa kääntää selkä maailmalle ja perceleelle.
Entä mahdollinen lukio ja jatkokoulutus ?
Siitä vain lukioon, kuten muutkin, ja jatkokouluttautumaan. Mikä on ongelma tässä?
Kyllähän lasten tulsi tietää evoluutiosta ihan yleissivistyksen takia vaikka se on mitä on. Suosittelen Pekka Reinikaisen kirjaa "Eläimet opettavat sinua". Siinä kerrotaan miksi evoluutioteoriat ovat mahdottomia.
http://www.ilonpolku.fi/kauppa/product_details.php?p=24359
Mielestäni lapsia ei ole syytä eristää muusta maailmasta eroon. Kun he kasvavat, voi tulla ongelmia, kun silmät avautuvat tavalliseen maailmaan. Tiedän tapauksen Australiasta, jolloin kotiopetuksen saanut poika pani nuoren naisen raskaaksi. Ei tainnut äiti kehdata kotikoulun penkillä puhua mitään ehkäisystä?
Kun lapsille ja nuorille ei näytä alastonkuvia ja vauvantekokuvia ei herää mitään himoakaan. Siksi kotiopetus hyvä.
Joidenkin kannattaisi mennä sittenkin kouluun. Seksuaalisuus on sisäsyntyistä, koodattua viettitoimintaa. Seksuaalisuus on aivoissa, aistitoiminta vain tukee sitä.
Puskureiden tuijotus on ihan normaalia,ei sitä opeteta, ei ainakaan peruskoulussa.
Sen sijaan kaikenlaiset myytit ovat täynnä ihraisia ja perverssejä esimerkkejä sellaisesta seksuaalisuudesta, jolta lapset ja nuoret kannattaisi varjella.
Surullinen juttu on se, että oikeasti on ihmisiä joiden mielestä kotikoulu on julkista koulua parempi, koska silloin lapset saa pidettyä erossa niistä VAHINGOLLISISTA VAIKUTTEISTA. Ja tämä Suomessa.
Avaus on typerä trolli.
Aloittaja pitäisi mennä kasvatuslaitokseen kun mielettömiä esittelee, siis vietäisiin lapsilta se mitä meille kuuluu, eikä lapsen tahtoa kuultaisi, jo on pohjois-koreaan joutaisit sitten näkisit mitä on kun ihminen eristetään.