"However, it was not all fun for Saudis after a religious scholar said that building snowmen or snow animals was not acceptable in Islam."
Suomalaisten on luovuttava inhottavasta lumiukko perinteestä, jonka uskonnollinen fanaatikko tietää jumalanpilkaksi. Meillä on nyt tieto, että fanaatikko suuttuu lumiukkojen rakentelusta. Hyvän ystäväni eli nimimerkki kristitty* neuvoja kuunneltuani olen tullut siihen lopputulokseen, että lumiukkojen rakentelu tulee kieltää myös Suomessa. Mahdollisesti rakentelun tulee olla rangaistava teko. Tavoitteeni ei suinkaan ole alistua terrorismin edessä vaan pelastaa ihmishenkiä. Viisaina ja urheina länsimaiden edustajina meidän tulee harrastaa itsesensuuria, jonka rajat uskonnollinen fanaatikko voi määritellä.
Rajoja on nyt siis siirretty ja lumiukot ja lumiakat kuuluvat historiaan, koska ne voidaan nähdä jumalanpilkkana, emmekä me urheina ja selkärankaisina länsimaisina ihmisinä halua kaivaa verta nenästämme. On eri tyhmää rakennella lumiukkoja ja -akkoja, kun tiedämme, että uskonnollinen fanaatikko niistä aivan kiivastuu. Luopukaamme siis tästä perinteestä ja onhan hyvä, että uskonnollinen fanaatikko ohjaa meitä käyttäytymään sopivalla ja hyvällä tavalla, joka miellyttää islamin uskoista fanaatikkoa.
Kun luovumme lumiukkojen rakentelusta niin uskonnollinen fanaatikko kyllä lauhtuu, eikä jatkossa tule vaatimaan meiltä muita myönnytyksiä. Ja kukapa haluaisi haastaa riitaa näin hölmössä asiassa? Kuka haluaa kuolla lumiukkojen puolesta? Hölmöläisten hommaahan se olisi, kuten nimimerkki kristtty* osaisi opastaa.
Kristitty* nimimerkkillä on viisautta, joka minulta meni ensin ohi, mutta sittemmin opin, että itsesensuuri on siitä suurinta viisautta ja sitä meidän tulee harrastaa heti jos uskonnollisen fanaatikon viiksikarvat alkavat lepattamaan.
Otan tästä neuvosta vaarin ja lähden heti lumiukko fatwalle lähinaapurieni pihoille. Siellä jumalanpilkka on varsin näkyvää jo ihan pienestä pitäen eli kovin pilkka tulee pikkulapsilta, mikä on varsin huolestuttava ilmiö.
http://gulfnews.com/news/gulf/saudi-arabia/saudi-fatwa-banning-snowmen-triggers-heated-debate-1.1439821
Suomalaisten on luovuttava inhottavasta lumiukko perinteestä, jonka uskonnollinen fanaatikko tietää jumalanpilkaksi. Meillä on nyt tieto, että fanaatikko suuttuu lumiukkojen rakentelusta. Hyvän ystäväni eli nimimerkki kristitty* neuvoja kuunneltuani olen tullut siihen lopputulokseen, että lumiukkojen rakentelu tulee kieltää myös Suomessa. Mahdollisesti rakentelun tulee olla rangaistava teko. Tavoitteeni ei suinkaan ole alistua terrorismin edessä vaan pelastaa ihmishenkiä. Viisaina ja urheina länsimaiden edustajina meidän tulee harrastaa itsesensuuria, jonka rajat uskonnollinen fanaatikko voi määritellä.
Rajoja on nyt siis siirretty ja lumiukot ja lumiakat kuuluvat historiaan, koska ne voidaan nähdä jumalanpilkkana, emmekä me urheina ja selkärankaisina länsimaisina ihmisinä halua kaivaa verta nenästämme. On eri tyhmää rakennella lumiukkoja ja -akkoja, kun tiedämme, että uskonnollinen fanaatikko niistä aivan kiivastuu. Luopukaamme siis tästä perinteestä ja onhan hyvä, että uskonnollinen fanaatikko ohjaa meitä käyttäytymään sopivalla ja hyvällä tavalla, joka miellyttää islamin uskoista fanaatikkoa.
Kun luovumme lumiukkojen rakentelusta niin uskonnollinen fanaatikko kyllä lauhtuu, eikä jatkossa tule vaatimaan meiltä muita myönnytyksiä. Ja kukapa haluaisi haastaa riitaa näin hölmössä asiassa? Kuka haluaa kuolla lumiukkojen puolesta? Hölmöläisten hommaahan se olisi, kuten nimimerkki kristtty* osaisi opastaa.
Kristitty* nimimerkkillä on viisautta, joka minulta meni ensin ohi, mutta sittemmin opin, että itsesensuuri on siitä suurinta viisautta ja sitä meidän tulee harrastaa heti jos uskonnollisen fanaatikon viiksikarvat alkavat lepattamaan.
Otan tästä neuvosta vaarin ja lähden heti lumiukko fatwalle lähinaapurieni pihoille. Siellä jumalanpilkka on varsin näkyvää jo ihan pienestä pitäen eli kovin pilkka tulee pikkulapsilta, mikä on varsin huolestuttava ilmiö.
http://gulfnews.com/news/gulf/saudi-arabia/saudi-fatwa-banning-snowmen-triggers-heated-debate-1.1439821
Vastaukset 35
Vanhimmat
Pohjoisessa elävien lasten henki on vaarassa.
Tolloja nuo uskovaiset.
Ateisteja saa varoa nykyisin, ovat sotajalalla isis-veljiensä kanssa.
Täytyy ymmärtää että heillä on siellä eri kulttuuri, jättäkäämme siis rienaava sananvapaus, suuttukaamme pienistä ja palatkaamme keski-ajalle.
https://www.youtube.com/watch?v=kpaq-Wz48QE
Kyllä se, joka suuttuu pienemmästä on se, jota vastaan hyökätään. Pitää siis muistaa tämä jalo oppi ja suuttua aina ennenkuin toinen suuttuu ja vihasi on oikeutettua. Tällöin sinua vastaan on hyökätty ja tekosi on vain reaktio eli ei syy vaan seuraus.
"Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy."
Sananlasku vaatisi pientä viilausta "joka syyttä suuttuu, on se uskollinen kaveri, jonka kotona on kalashnikov"
Täytyy ilmeisesti alkaa itsekin pahoittamaan mielensä turhista asioista kuten siitä että joku palstalle eksynyt käännyttäjä ei tajua puhuvansa ateisteille eikä jollekin vihreiden puoluekokoukselle. En kyllä tiedä miten siitä voisi kilahtaa kun joku yksinkertainen selittelee omiaan.
Kun menin tuhoamaan lumiukkoja ja toteuttamaan lumiukko -fatwaani niin eteeni tuli moraalinen ongelma. Pitäisikö minun kivittää lumiukot vai onko parempi polttaa ukot roviolla? Vai riittääkö se, jos lyön pään irti, kuten monet hurskaat ja jumalaa pelkäävät pyhät miehet suosittavat?
Näin talvella rovion pystyttäminen tuntuu melko työläältä. Mutta tietenkin jos Yahwe=Allah niin olen jostain lukenut, että poltetun uhrikaritsan tuoksu niin kovasti Yahwea miellyttää. Ehkä se polttaminen on vaivoista huolimatta eniten Yahwea tai Allahia miellyttävä operaatio. Kivittäminen vaikuttaa hieman brutaalilta, tosin minulla on hyvä ja tarkka heittokäsi. Myös pään irroitus miekalla vaikuttaisi tyylikkäältä, ainakin jos leffoista olen mitään oppinut. Tai ehkä syön vain ensi alkuun lumiukolta porkkanan päästä?
Tanskassahan juhannuskokkoa sanotaan noidan polttamiseksi keskiaikaisen perinteen mukaisesti. Ehkä joudut odottamaan siihen että lumet sulavat että voit toteuttaa fatwasi.
Lumiukko palaa saakelin huonosti, eikä paksun hangen alta jaksa alkaa kiviäkään kaivamaan.
Taidan tyytyä lähettämään taloyhtion hallitukselle rikinkatkuisen kirjeen ja vaatia hallitusta poistamaan moiset irstaat hirvitykset yhtiömme alueelta.
Seuraavaksi kirjoitan seutukunnan päälehteen ja vaadin kaupunkia kieltämään rienaavien epäihmisenkuvien rakentelun omistamallaan alueella.
Viimeinen pykälä on kirjoittaa kansanedustajalle ja vaatia lumiukkolakia Suomeen. Onhan se järkyttävää, jos jopa Saudi-Arabiassa asia on huomioitu, mutta ei meillä muka niin sivistyneessä Suomessa.
Molemmille kuolemantuomio, sekä lumiukon tekijälle että lumiukolle, ja heti, turha odotella kevättä joka poistaisi ongelman lumiukkojen osalta.
Suomessakin kuulemma 1700-luvulla eläimiin sekaantuminen rangaistiin kuolemalla, koskien sekä ihmistä, lähinnä renkiä, (jos parempi ihminen, vaikka rikas isäntä tai pappi teki samaa niin ehkä katsottiin tekoa läpi sormien), että eläintä, joka sekin oli syyllinen.
Kalapagos (ei kirj.)
"Kivittäminen vaikuttaa hieman brutaalilta, tosin minulla on hyvä ja tarkka heittokäsi. Myös pään irrotus miekalla vaikuttaisi tyylikkäältä, ainakin jos leffoista olen mitään oppinut. Tai ehkä syön vain ensi alkuun lumiukolta porkkanan päästä?"
Onhan tuossa erilaisia vaihtoehtoja, joita jokainen voi pohdiskella. Oletko ajatellut että on tulossa kevät, kesä ja aurinko tekee tehtävänsä. : )
Kun ökyrikas ateisti 1900-luvulla (nyk. parempi ihminen) ajaa juovuksissa (ministeri) ihmisen yli ja pakenee paikalta niin se ei saa rangaistusta teostaan (kunhan juo kotona vielä muutaman kaljan ennen poliisien tuloa).
Nooh, olkaatten rauhassa. Eivät he tule pihallenne ampumaan teitä lumiukkojenne takia, jos ette pane ukoillenne turbaania päähän ja tee niistä Muhammedin näköisiä ja pane niiden käteen plakaattia jossa lukee jotain törkeää ja lisäile ukoille vaikka sopivia irstaita lisukkeita. Voittehan te toki tehdä tuon tylsän elämänne piristykseksi. Tulee jännitystä. Kyllähän te osaatte.
https://www.youtube.com/watch?v=Xyu-3I3mweI
Hyvä että sinulla löytyy ymmärrystä näille jotka tuhoavat kristittyjenkin hautausmaita valtaamillaan alueilla.
Heitä tuskin kiinnostaa vaikka haluat kuinka suudella jalkoja heidän allaan, olet kafiiri siinä missä Hebdonkin tyypit. Palvot Jeesusta joka on pyhäinhäväistys.
Luuletko, että meidän pitäisi neuvotella diplomation keinoin tästä Suomen lumiukko-ongelmasta? Entä olisiko parempi jos harrastammeko itsesensuuria vai pyydämmekö ohjeet suoraan Saudi-Arabiasta?
Entä muu Suomen lainsäädäntö? Luuletko, että saudiprinssi pyydettäessä korjaisi suomalaista lainsäädäntöä häntä mielyttävään muotoon vai joudummeko maksamaan hänelle palkkaa muutostöistä.
Kiitos jo etukäteen. Toivottavasti uskon fanaatikot ymmärtävät, että pyrimme myönnytyksillä sopuisaan yhteiseloon. Ja tällä lumiukko sopimuksella saamme varmaan vähintäänkin yhden terroristivapaan vuoden? Ehkä kaksikin jos päämiehemme julkisesti irtisanoutuu lumiukkojen rakentelusta ja tuomitsee rakentelijat alimpaan helvettiin. Mietteissäsi on kyllä viisauden alku, koetan jatkossakin kuunnella sinua herkällä korvalla.
Huomaan, että viisauden siemen on itänyt sinussa. Tosin minä en ole sitä kylvänyt, vaan fundamentalistikristityt, jotka ovat istuttaneet sinuun kaltevan pinnan ideologian. Kauan sen siemenen itäminen on kestänyt, mutta nyt näkyy maasta jo tuonkin nimimerkkisi kohdalla jotakin vihreää.
Periksi paholaisen kuiskutuksille ei toki sovi antaa milliäkään, koska muuten olemme tuota pikaa kaulaamme myöten suossa. Eli rakentelemaan niitä Muhammed-lumiukkoja vain. Syyksi täytyy tietysti sanoa sananvapauden puolustaminen, koska kyllin jalolta kuulostava syyhän siihen pitää ilmoittaa. Sen avulla voit parhaassa tapauksessa päästä jopa kansallismarttyyriksi.
Mutta miten luulet, johtavatko neuvottelumme terrorivapaisiin vuosiin jos diplomaattejamme ja maatamme edustaisi kaltaisesi tulenpalava uskonnainen? Luovummeko demokraattisten oikeuksien lisäksi myös tietystä maa-alueista? Maa-alueiden ennalta pois antaminen vähentäsi riskiä joutua sotaan kyseisten alueiden vuoksi? Olisiko parempi luovuttaa koko Suomi pois niin sodanuhka poistuisi vallan kokonaan? Ja jos me luovumme myös demokraattisista oikeuksistamme niin, eihän fanaatikoilla ole enään mitään syytä tulla tänne? Saamme tuolloin nauttia rauhallista eloa? Ainakin olemme elossa. Parempi muslimien ovimattona kuin kuolleena marttyyrinä, eikö totta? Talvisodassakin miehet kaatuivat sodassa velivenäläistä vastaan. Turhaan kuolivat, kun vaihtoehtona oli täydellinen antautuminen. Kansallismarttyyreja koko porukka nykyään, voi surku, kun menettelivät ajattelemattomasti.
Kunpa olisit ollut ohjaamassa esi-isiämme rauhan apostolina ja takonut sotilaittemme aseista kyntövälineitä. Olisi moni suomalainen säästynyt kuolemalta ja saisimme nyt mukavasti köllötellä hyvämielisten venäläisten alaisuudessa. Sepä vasta olisi elämää. Katsohan sie likka miten hyvin karjalaisillekin kävi. Onnenpoikia ja tyttöjä. Vieköön, kun voisimme sinut viedä ajassa taaksepäin niin olisihan riemu Suomessakin ihan erilainen kuin mitä se nyt on.
Sinähän pyörit väkkäränä tuulten mukaan kuin liberaali. Minne ryhtisi katosi, kun yhtäkkiä oletkin noin häpeällisen alistuva? Ei ei tuollainen vetele. Hus tekemään sitä lumiukkoa nyt!
Onko sinulla yhtään mitään periaatteita, joista oikeasti pitäisit kiinni, etkä luopuisi niistä heti kun joku niitä väkivalloin yrittäisi sinulta viedä?
Sinä et henkilökohtaisesti miellä satiiria hyväksyttäväksi kritiikin muodoksi, ja pidät sitä loukkaavana varsinkin silloin, kun se kohdistuu johonkin uskontoon tai uskonnollisiin ihmisiin, koska itse uskonnollisena henkilönä samaistut siitä mielensä pahoittaviin ihmisiin. Et pidä satiiria puolustamisen arvoisena sananvapauden muotona.
Virheesi on, ettet ymmärrä satiirin merkitystä yhteiskunnallisena vaikuttajana, ja luulet, että se aiheuttaa ainoastaan eripuraa ihmisten välille. Ehkäpä et itse ole kovin hyvä tulkitsemaan satiiria?
Tästä seuraa se, että pidät Charlie Hebdon pilapiirtäjiä syyllisinä tapahtuneeseen veritekoon. Olet järkyttynyt ja surullinen kuolleiden ihmisten puolesta, jotka kuolivat mielestäsi sen takia, että pilapiirtäjät tahallisesti provosoivat ääri-islamisteja loukkaamalla heidän arvojaan. Omaat ns. "He kerjäsivät sitä" mentaliteetin.
Virheesi on, että syytät väkivallan uhreja, etkä ymmärrä, että väkivallan käyttäjä on aina syyllinen siihen, mitä tekee, olipa hänen kohteensa provosoinut häntä tai ei. Sen lisäksi et näe, että terroriteon päämotiivi ei ollut kostaa pilakuvien takia, vaan järkyttää ja pelotella ihmisiä, sekä tehdä hallaa muslimien ja ei-muslimien välille. Ihmiset alkavat helposti syyttää muslimeja terrorismista varsinkin silloin, kun terroristit nimeävät syyksi uskonnolliset arvonsa. Kun muslimeja kohdellaan tästä syystä huonosti, he katkeroituvat puolestaan ei-muslimeille. Kun molemmat osapuolet radikalisoituvat , syntyy heidän välilleen konflikti, jonka islamistit pyrkivät voittamaan, ja istuttamaan omat arvonsa länsimaisten arvojen tilalle.
Tästä syystä meidän tulee seisoa arvojemme takana, ja tehdä selvä ero ääri-islamististen terroristien ja maltillisempaa tulkintaa edustavien muslimien välille. Vaikka maltilliset muslimit ehkä paheksuvat satiirisia pilakuvia, he eivät hyväksy väkivaltaa niitä piirtäviä kohtaan, ja sietävät niitä, koska ymmärtävät, että ne ovat osa meidän arvojemme mukaista sanan-, ja ajatuksenvapautta.
Meidän ei tule vajota itsesensuuriin, vaan seisoa yhdessä linjassa arvojemme takana, ja puhua siitä, miten tärkeää on sietää ja suvaita toisten ajatuksia, ja kunnioittaa heidän oikeuttaan väkivallattomaan ja turvalliseen elämään.
Voi voi voi. Selkärankasi vääntynyt korkkiruuviksi. Vääntyyhän se tuollaisesta pyörimisestä. Yritä nyt päättää, mitä mieltä olet, että pysyisit vielä edes jotenkin pystyssä. Kumpi sinulle on tärkeämpi, hernerokka vai vapaus?
Toivottavasti sinulla ei kristitty* ole Jeesuksen kuvia kotona, ne ovat myös kuolemantuomioon oikeuttavaa ISIS-landiassa. Et ole tajunnut että sillä ei ole väliä miten profeetta on piirretty vaan se että se ylipäätään on, ja Jeesus on myös profeetta islamissa. Kirkot siis tyypillisesti loukkaavat heitä koska siellä on kuvia profeetasta. Toimi heti, ehkä vielä pelastut jos huntusi on tarpeeksi peittävä.
https://www.youtube.com/watch?v=ARTXwNRbkiY
Toivottavasti olet tyytyväinen orja sen hernerokkasi kanssa.
"Tästä syystä meidän tulee seisoa arvojemme takana, ja tehdä selvä ero ääri-islamististen terroristien ja maltillisempaa tulkintaa edustavien muslimien välille."
Juuri näin. Näissä pitkospuissa on suo molemmilla puolilla.
Emme voi tinkiä arvoistamme ulkoisen painostuksen takia.
Meidän ei pidä myöskään syyllistää tai syrjiä sitä suurta muslimien enemmistöä, joka noudattaa lakejamme pyrkien sopeutumaan yhteiskuntaamme ja rakentamaan sitä.
"Yritä nyt päättää, mitä mieltä olet, että pysyisit vielä edes jotenkin pystyssä."
Kuinka niin? Tätä mieltä olen koko ajan ollut, sinä olet edelleenkin vain erittäin yksinkertainen ihminen, joka mieluummin ymmärtää väärin kuin ymmärtää olevansa väärässä.
Minä yritin nyt ihan tosissani selittää tämän kantani sinulle, ettet vaan jatka tuota väärin ymmärtämistäsi, ja samalla selittää, millaisena minä kirjoitustesi pohjalta sinun kantasi näen. Haluatko ehkä korjata jotakin?
Nyt sie raukka olet mennyt ihan sekaisin. :(
Ei kukaan järjissään oleva voi pyörtää kantaansa päinvastaiseksi niin äkkiä kuin sinä eilen, ja edelleen jatkat sekavia puheitasi. Oijoi.
... Hyvä on. Turhaan minä sinun kanssasi yritän keskustella, kun ei älysi tällaiseen riitä. Kuten huomaat, olet ainoa, joka pitää minua samana henkilöinä fda:n kanssa, ja ainoa, joka ei ole ymmärtänyt, mitä olen täällä sanonut ja tarkoittanut. Eipä ole pois minulta.
Olet elävä esimerkki lauseesta: "If you could reason with religious people, there would be no religious people."
Tilaa nyt kuule aika lääkärille, jooko? Olet jo niin sekaisin ettet muista, millä nimimerkillä keskustelit kanssani.
Jep kristitty* tekee virheen kun kuvittelee että meillä olisi identtinen kanta. Mikä sitten herättää kysymyksen miksi hän ylipäätään luulee että olemme sama henkilö kun meillä on niin selkeästi eroja näkemyksissä. Pääosin olen kuitenkin samaa mieltä, vaikka näkemykseni uskonnoista on luultavasti aikalailla synkempi. Yhteistyötä syntyy sitä enemmän mitä vähemmän uskonnoilla on valtaa.
Yhteyttä enemmän kaipaan sitä että noiden pässien kalifaattihaaveet torpataan. Ei minullakaan muslimeita vastaan mitään ole kuten ei kristittyjäkään, kummankin historia vaan on rumaa luettavaa. Hedelmistään puu tunnetaan.
Ei hän ole sekaisin, sinä olet vaan ihan ......... sekaisin ja nyt sitten ihmettelet kun niille viidelläkymmenellä fda:lla onkin eri näkemykset! Menepä itseesi ja alota alusta.
Vai pitäisi muslimien rakentaa meidän yhteiskuntaa kun eivät osaa rakentaa edes omaansa ja lähtevät sen takia karkuun sieltä.
Minä luotan siihen, että uskonnollisuus "maallistuu" uusien sukupolvien myötä, ja erityisen uskonnollisten ja ääritulkintoja suosivien ihmisten määrä vähenee.
Oma veikkaukseni on että jos mitään katastrofia ei tule, vanhat uskonnot kuolevat pois pikkuhiljaa sen mukaan kun ne kohtaavat todellisuutta ja tajuavat että uskonto estää heitä näkemästä. Jonkunlainen hengellisyys varmaan jää jossa ihmiset etsivät jotain "elämää suurempaa" mutta ilman järjestäytynyttä uskontoa.
Paaviin pistän aika paljon toivoa tällä hetkellä jos ensimmäinen ajatukseni ei toteudu, toivottavasti elää pitkään, hänellä on valtaa muuttaa aika iso sektio vaarallisia fundiksia terveellisemmin ajattelevaksi. Yllätyin että hän tajusi jopa pyhää lehmää, eli äiti Teresaakin hieman sohaista. Harva taitaa tietää mitä pahaa se eukko teki.
Enemmän jeesusmaista kun paavalimaisen kristinuskon sijaan, kiitos kyllä.
Kyllähän ne ovat osanneet, se taito vaan hävisi kun keskittyivät enemmän koraaniin oltuaan hetken muuta maailmaa edellä. Nopea se on tie alas huipulta.
Ei pitäisi lukea ateismiin perustuvaa koraania.
http://youtu.be/3FM6OAIyWZM