Mikä teillä on kun joko petätte tai siedätte sitä?
Ja te jotka alatte suhteeseen ihmisen kanssa jolla tiedätte olevan suhteen?
Vaatikaa ensin suhteen lopettamista niin ette satuta toista ettekä itseänne kun hän ei sitten myöhemmin suostukaan jättämää kumppaniaan...
Mulle kävi niin että eka poikaystävä petti ollessani 15-vuotias, en asntanut anteeksi ja edelleen on sama, vaikka olisin ollut kuinka pitkässä suhteessa jos toinen menee pettämään, ei hän minusta välitä eikä ole sen arvoinen että välittäisin, joten olen aika kiitollinen sille kusipäälle joka minua petti, sillä olen säästynyt paljolta sen ansiosta, sinisilmäisyys karisi kerralla!
Juttuhan on niin että jos ette itse kunnioita itseänne sen vertaa että hyväksytte että teitä saa pettää tai annatte sitä tehdä, ei muiltakaan sitä kunnioitusta irtoa, olen huomannut sen.
Miksi ette voi elää sinkkuina jos pitää paneskella ympäriinsä?
Ja te jotka alatte suhteeseen ihmisen kanssa jolla tiedätte olevan suhteen?
Vaatikaa ensin suhteen lopettamista niin ette satuta toista ettekä itseänne kun hän ei sitten myöhemmin suostukaan jättämää kumppaniaan...
Mulle kävi niin että eka poikaystävä petti ollessani 15-vuotias, en asntanut anteeksi ja edelleen on sama, vaikka olisin ollut kuinka pitkässä suhteessa jos toinen menee pettämään, ei hän minusta välitä eikä ole sen arvoinen että välittäisin, joten olen aika kiitollinen sille kusipäälle joka minua petti, sillä olen säästynyt paljolta sen ansiosta, sinisilmäisyys karisi kerralla!
Juttuhan on niin että jos ette itse kunnioita itseänne sen vertaa että hyväksytte että teitä saa pettää tai annatte sitä tehdä, ei muiltakaan sitä kunnioitusta irtoa, olen huomannut sen.
Miksi ette voi elää sinkkuina jos pitää paneskella ympäriinsä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itselleni kävi myös samoin nuorena 15-vuotiaana, ensimmäinen rakas poikaystäväni petti. Päätin, etten itse ikinä petä ja aina pidän petetyn puolta.
Elämä ei vaan ole reilua kenellekään. On niin paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja elämäntilanteita, että sitä aikuistuessaan pystyykin ymmärtämään uskottomuuttakin.
Ja monesti pitkässä parisuhteessa elävä mies tai nainen on onnellinen sitten myös kotonaan kun saa hetkittäin kokea itse onnea muualla. Kotisuhde on epäilemättä ollut joskus myös onnellinen ja toinen voi kokea sen onnelliseksi edelleen ja tämä pettäjä ei henno rikkoa puolisonsa kiiltokuvaelämää. Nyt minulla on suhde juuri tälläiseen mieheen, enkä henno toisaalta jättää häntä. Hän etsisi toisen sivusuhteen kuitenkin. Me olemme hyvin tyytyväiset ja onnelliset omassa salasuhteessamme. Eihän se tietysti ole oikein, mutta mikä sit olisi oikein, varma avioero, kun toinen ei juuri koskaan koe onnellisia hetkiä, niinkö?
Miksi olla suhteessa mikä ei tyydytä?
Mikä pakko olla joku jonka kanssa "leikkiä kotia" jos siihen ei oikeesti ole valmis...
Paras ois kun kaikki pysyis sinkkuna niin pitkään et on varmasti kokeillut tarpeeksi eikä mentäis naimisiin ennen kuin tosiaan tuntuu siltä että se on se "oikea"
Pettäminen on sairasta, minkä takia uskottomuutta pitää ymmärtää????
Sit on eriasia jos se tehdään niin et kaikki osapuolet tietää asiasta mut on se silti aika sairasta, kenties sairaampaa, miksi pitää olla parisuhde jos tietää että haluaa vaan "metsästää"?
Oman kokemukseni mukaan joillekin miehille on olemassa vain kahdenlaisia naisia käyttötarkoituksen mukaan; niitä, joiden kanssa mennään naimisiin ja niitä, joiden kanssa pidetään hauskaa. On mukavaa, kun on sellainen nainen, joka pyykkää, laittaa ruoan ja hoitaa jälkikasvun. Samalla voi hemmotella itseään silloin tällöin nuoremmilla naisilla, joilta saa parempaa seksiä, kuin siltä kotona työtä tekevältä kotitalousrobotilta, joka on illalla liian väsynyt suorittaakseen aviolliset velvollisuudet.
”En ole ollut sinkku sitten teiniaikojen”. Joillekin taas parisuhde on samanlainen hyödyke kuin sohva, auto tai televisio. Ajatus yksinelämisestä on outo ja jollain tavalla hävettävä; koska kukaan ei ole huolinut minua, olen viallinen yksilö. Ja samalla tavalla kuin auto tai televisio käy vanhaksi ja vialliseksi, suhde muuttuu happameksi ja siitä katoaa uutuudenviehätys. On aika lähteä haistelemaan uusia tuulia. Entistä ei kuitenkaan hylätä ennen, kuin uusi on kiikarissa. Näille ihmisille kumppania ei ole olemassakaan, on vain se suhde ja tarpeet, mihin toisen pitää sopia. Ehdokkaita löytyy useita, huonompia ja parempia, yleensä huonompikin kelpaa paremman puutteessa ...
Eli lyhesti ja kompaktisti ilmaistuna; itsekkyys, laskelmoivuus ja hyväksikäyttö. Ei siihen tarvita yhtään mitään muuta :o) Niille, joille sen ”kumppanin” pettäminen tulee yllätyksenä, sanon, että ette taida tuntea ihmistä, jonka kanssa elätte. Empaattinen yksilö, joka kykenee eläytymään toisen tuskaan, ei petä. Sen sijaan petetyksi tulleet ja sen hyväksyneet ovatkin mielenkiintoisia tapauksia.
tyydyttävässäkin suhteessa saattaa esiintyä joskus uskottomuutta ja syyt vaihtelevat. Huomaa myös, ettei varmasti suurin osa ihmisistä petä kuin kerran tai pari - koko elämänsä aikana. En edes nimittelisi heitä pettäjiksi.
Herranjestas mitä paatosta :)) Oikein tulee vanhat hyvät ajat mieleen kun osaskin nähdä asiat näin mustavalkoisena. Eiku onnea ja menestystä vaan :))
huora?
Neljä lasta (nuorimmat alle 2 v) ja mies ,joka petti, juo ja valehtelee.
Kokoan parhaillaan itseäni ja suunta on selvä.
Ylöspäin!
Vielä kun saisin sen miehen tajuamaan, ettei tarvitse tehdä asiasta hankalampaa kuin on.
Miehet ei kyl tajua mitään, siis neljä lasta ja nuorimmat alle 2vee, miten sä jaksat?
Otan osaa...
Välillä tuntuu, että elämä on todella epäreilua.
Yritän kekittyä lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa.
Vaikeaa tällä hetkellä on se, että mies ei halua missään nimessä eroa, koskaa "rakastaa" meitä.
Ei kestä eroa lapsista ja yksin asumista.
Itse en tunnu millään pääseväni yli asioista ja olo on ajoittain todella raskas.
Tuntuu niin turhalta jatkaa kaiken paskan jälkeen.
koittaakaa erottaa lapsuus ja aikuisuus toisistaan