Ruotsissa leviää outoja jauhekirjeitä

Ruotsissa ihmetellään outoja valkoista jauhetta sisältävien kirjeitä, joita on lähetetty eri puolille maata.

Viime viikolla Ruotsin hallituksen kansliassa havaittiin kirje, joka sisälsi valkoista jauhetta. Pari päivää ennen sitä samanlainen kirje oli lähetetty malmöläiseen verotoimistoon.

Tänään Pohjois-Ruotsissa Jällivaarassa kiinteistövälitysfirmassa työskentelevä nainen löysi postia avatessaan jauhekirjeen. Poliisi kielsi noin 50 ihmistä lähtemästä ulos rakennuksesta, jossa nainen työskentelee.

Aamulla jauhekirje löytyi puolestaan Umeån postiterminaalista. Poliisi eristi lentokentän yhteydessä toimivan postiterminaalin ja viereisen parkkipaikan varotoimenpiteenä. Löydön vuoksi noin 10 000 taloutta jäi ilman postia.

- Samaan aikaan tuli tieto jauhekirjeistä Handelsbankenin konttorissa Jällivaarassa. Myös monet muut yritykset ja organisaatiot ovat saaneet samantyyppisiä kirjeitä, Umeån poliisin edustaja kertoo.

Viimeisin kirje jätettiin iltapäivällä Helsingborgin poliisiasemalle. Kirjeen asemalle tuonut mies kertoi saaneensa kirjeen tuntemattomalta henkilöltä. Paikalle hälytettiin varmuuden vuoksi palokunta sekä ambulanssi ja poliisiasema suljettiin.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan poliisin pommiryhmä on matkalla paikalle.

- Nyt kirje on pihallamme. Se täytyy pakata ja lähettää tutkimuksiin Tukholmaan vielä tämän illan aikana.

- Poliisiasemaa pysyy kiinni, kunnes olemme täysin varmoja kirjeen sisällöstä, Nils-Erik Svensson Helsingborgin poliisiasemalta kertoo.

Lähteet: Expressen, The Local
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


isis? kirjoitti:

Ruotsissa ihmetellään outoja valkoista jauhetta sisältävien kirjeitä, joita on lähetetty eri puolille maata.

Viime viikolla Ruotsin hallituksen kansliassa havaittiin kirje, joka sisälsi valkoista jauhetta. Pari päivää ennen sitä samanlainen kirje oli lähetetty malmöläiseen verotoimistoon.

Tänään Pohjois-Ruotsissa Jällivaarassa kiinteistövälitysfirmassa työskentelevä nainen löysi postia avatessaan jauhekirjeen. Poliisi kielsi noin 50 ihmistä lähtemästä ulos rakennuksesta, jossa nainen työskentelee.

Aamulla jauhekirje löytyi puolestaan Umeån postiterminaalista. Poliisi eristi lentokentän yhteydessä toimivan postiterminaalin ja viereisen parkkipaikan varotoimenpiteenä. Löydön vuoksi noin 10 000 taloutta jäi ilman postia.

- Samaan aikaan tuli tieto jauhekirjeistä Handelsbankenin konttorissa Jällivaarassa. Myös monet muut yritykset ja organisaatiot ovat saaneet samantyyppisiä kirjeitä, Umeån poliisin edustaja kertoo.

Viimeisin kirje jätettiin iltapäivällä Helsingborgin poliisiasemalle. Kirjeen asemalle tuonut mies kertoi saaneensa kirjeen tuntemattomalta henkilöltä. Paikalle hälytettiin varmuuden vuoksi palokunta sekä ambulanssi ja poliisiasema suljettiin.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan poliisin pommiryhmä on matkalla paikalle.

- Nyt kirje on pihallamme. Se täytyy pakata ja lähettää tutkimuksiin Tukholmaan vielä tämän illan aikana.

- Poliisiasemaa pysyy kiinni, kunnes olemme täysin varmoja kirjeen sisällöstä, Nils-Erik Svensson Helsingborgin poliisiasemalta kertoo.

Lähteet: Expressen, The Local

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu