Entä jos Lucifer, valon poika, joka rakasti maallista elämää ja kaikkea inhimillistä
nousi kapinaan tyrannia vastaan, joka halusi alistaa kaikki olennot mahtinsa alle.
Hävittää kaiken maallisen ja inhimillisen ihmisessä.
Kuka on oikeasti tarinan konna ?
nousi kapinaan tyrannia vastaan, joka halusi alistaa kaikki olennot mahtinsa alle.
Hävittää kaiken maallisen ja inhimillisen ihmisessä.
Kuka on oikeasti tarinan konna ?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Katolisen kirkon kuvailema jumala on äärettömän paha, kun on luonut ihmisiä jotka itse säätämänsä rangaistuksen mukaan tuomitsee ikuiseen piinahelvettiin ja pitää rangaistusta yllä tekemällä tuomituista kuolemattomia ja katoamattomia. Mutta katolisen kirkon ilmoittama jumala ei olekaan Raamatun Jumala, joka tuhoaa syntiset maan päältä kuolemanrangaistuksen kautta. Vain valitut ja pyhät saavat elää ikuisesti, eivät paatuneet synnintekijät, jumalattomat.
Oli ideana jossain tieteisromaanissa, jossa roolit vaihtaneet paikkaa.Teologiasta en tajua yhtään mitään.ei ollut tarkoitus loukata uskontoja, kunhan olin utelias
Taustalla ovat valitettavasti Raamatun lukuisat käännösvirheet. Avain on perehtyä sekä Raamatun Heprealaiseen että Kreikkalaiseen alkukieleen, ja olla yksinkertaisesti välimättä MISTÄÄN MUUSTA! Myös Arameankielisissä käännöksissä on joitain virheitä, joskin ne silti ovat parempia kuin meidän nykyisen käännökset!
http://www.teosofia.net/artikkelit/raam-virheet.htm
Tuo on aika vanha artikkeli! Pointti mitä ajan takaa on, että käännösvirheitä on tapahtunut vuosien varrella, eikä niitä voi myöntää poliittisista/arvovalta syistä. Valitettavasti :=((
Jones Henry, et näköjään tiedä, että teosofia ei ole kristillisyyttä, vaan kuulu ruusuristiläisyyteen eli New Agen oppeihin.
Te kaikki eksytte, koska ette tunne totuutta.
Raamatun Isä Jumala on antanut AINOAN uhrattavaksi kelpaavan VIATTOMAN veriuhrin koko ihmiskunnan sovituksen edestä; Poikansa Jeesuksen Kristuksen.
Joka Hänet ottaa vastaan Vapahtajanaan ja Herranaan, pelastuu.
Ei ole muuta pelastusta ihmisille annettu, kuin Jeesuksen Kristuksen Veri, joka pesee puhtaaksi KAIKKI ihmisen synnit, jos hän sitä pyytää ja tekee parannuksen pahoista teoistaan Jumalan Pyhän Hengen avulla. Niin kaikki synnit hänelle anteeksi annetaan ja Taivasten Valtakunta on hänen loppusijoituspaikkansa.
Jotka Jeesuksen Kristuksen veriuhrin ja sovituksen hylkäävät - he joutuvat ikuiseen kadotukseen Raamatun mukaan - Tästä Jeesus puhui enemmän kuin Taivasten Valtakunnasta tämä on totta ja Raamatun mukaista.
lusiferilla, eli saatanalla ei ole mahdollista pelastua, sillä se on kadotuksen lapsi, koska ryhtyi kapinaan Jumalaa vastaan - sen kanssa joutuvat myös Jeesuksen kieltäjät ja pilkkaajat helvettiin ikuisiksi ajoiksi vaivattavksi tulisessa pätsissä, sanoo Raamattu.
Et edes tiedä mitä New Age tarkoittaa senkin säälittävä PELLE!
Artikkeli on vuodelta 1934 Useita vuosia ennen Talvisodan alkua. Ennenkuin vuoden 1938 Raamatunkäännös edes valmistui.
Olet säälittävä PELLE! Mene HUIJAAMAAN jotain muuta tekokristillisellä MOSKALLASI!
Arameankieliset tekstit ovat myöhempää perua kuin kreikkalaiset.
"Arameankieliset tekstit ovat myöhempää perua kuin kreikkalaiset."
Opiskele hieman historiaa ennenkuin tulet tänne uhoilemaan!
http://jesusspokearamaic.com/lessons/history-of-aramaic/Josephus
Scholars generally recognize three languages as original biblical languages: Hebrew, Aramaic, and Koine Greek.
http://en.wikipedia.org/wiki/Biblical_languages
Muinaisheprea ja aramea olivat kaikkein vanhimpien tekstien kieliä.
Jones Henryn kannattaa itse nyt opiskella lähdekritiikkiä.
Tässä yksi vinkki: jos et koskaan löydä uutta tietoa, joka voi muuttaa ajatteluasi, vaan törmäät aina tietoon ja näkemyksiin, jotka sinulla jo on, etsit vain vahvistusta omille näkemyksillesi. Se estää sinua vastaanottamasta uutta tietoa ja ymmärtämästä asioita aiempaa monipuolisemmin ja erilaisiin näkökulmiin tutustuen.
Minä olen OPISKELLUT historiaa yliopistossa toisin kuin kaiken maailman tusinaseurakuntien kvasihistoritsijat
Joo, tämä Luciferin valo on ihanaa. Siinä saa vapaudessa käyttää hyväksi naista, esim. kauppatavarana, kun kauppamiehet heidät pakottaa sinullekin ihmettelevä orjaksi. Hakataan ja uhataan, hukutetaan, tai pannaan suu täyteen hiekkaa, ellei sitä torttua sinulle anna, melkein ilmaiseksi. Vaikkapa 100 kertaa päivässä. Ukko vain vaihtuu. Siksi tämä Lusiferin valo on ihannoitava ja kaikki se loisto, mikä näitten peliluolien ympärillä on, on mahtavaa.
Harmi, että Jumala panee tuomiolle tämän Luciferin valoineen ja nämä sen valossa kulkevat.
Harmi, että tuo Jumalan rakkaus on lähimmäisen huomioonottava ja että lähimmäistä ei saisi ryöstää, hänen elämäänsä ja hyväänsä.
Konna näinollen on varmasti Jumala, kieltää kaiken lihallisen hillumisen.
Ei se kyllä ole Lucifer, vaan Jumala, joka Raamatussa ohjeistaa orjien pitoon ja naisten alistamiseen.
Lucifer ja jumala ovat mielikuvitusta molemmat.
Mitä tarkoittaa käsitteet Kointähti ja Lusifer !
Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/kunnes-kointahti-koittaa-sydamessamme-/
Siis Jeesus ja Jumala on taivaankappaleita. 5Moos.4:19. Kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoja, anna vietellä itsesi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikkille muille kansoille taivaan alla. Ps.84:12. Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi....
Aamun koi ja Aamutähti Jeesuksessa on vertauskuvaa mitä et nähtävästi ymmärtänyt :O
Lue blogini tarkemmin että ymmärrät lukemaasi !
San 4:18 "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka."
2 Piet 1:19 "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne."
Ilm 22:16 "Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas KOINTÄHTI."
Mennään vielä sinne mielikuvitusmaalilaan. Kuviteltu jumala ja Saatana ovat hyviä kavereita, koska sekin on tarun mukaan jumalan poika joka kehtasi kiusatata Jobia jumalan suostumuksella. Että sellaisiin jotkut uskovat.
Mistä taru Lusiferista on tullut? Jäleen mennään taivaankappaleisiin ja babylonialaiseen taikauskoon, joka on pesinyt myös nk. kristittyjen aivokoppaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer
http://www.sunpoint.net/~patato/makow5.html
Mistä taru Lusiferista on tullut?
_________________________
Vrt. Jes 14:12 "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä KOINTÄHTI, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!"
Tässä Jes 14:12 sana " kointähti " eli hebr " hê·lêl " viittaa myös Saatanaan ennen lankeemustaan !
" hê·lêl " =" shining Morning" "paistaa aamulla" / "star of the Morning",aamutähti,kointähti
Sana johtuu hebrean verbistä "halal" ="shine" = "loistaa"
Ps. Lucifer on latinaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "valonkantajaa", "valontuojaa" (lux = valo; ferre = kantaa, tuoda)
http://otakoppi.webnode.fi/news/kunnes-kointahti-koittaa-sydamessamme-/
Eiköhän tuossa pohdittu jo laajemmin sitä, mistä koko ajatus paholaisesta on tullut kristinuskoon. Juutalaisuudesta se ei ole peräisin, sillä heillä ei koskaan ole moista oppia ollutkaan. Olisiko hellenismillä ollut tässä asiassa kristinuskoon kaikkein suurin vaikutus? Tosin ehkä Babylonia kuitenkin on moisen ajattelun alku ja juuri.
Eikö Raamatun luomiskertomuskin ole alun perin nimenomaan Babylonian muinaisuskonnoista kopioitu Vanhaan testamenttiin? Sehän osoittaa, että israelilaisilla oli kaupankäynnin lisäksi uskonnollista kanssakäymistä babylonialaisten kanssa aikana, jolloin ei Vanhan testamentinkaan tekstejä oltu vielä kanonisoitu.
Muistan nähneeni jonkin dokumentin, jossa esiteltiin ikivanhaa pylvästä Babylonian kultakaudelta. Pylvääseen oli kirjoitettu Raamatussakin esiintyvä luomiskertomus (en nyt muista, kumpi niistä).
Ei kannata tutkia pelkkää Raamattua, vaan ottaa selvää niistä lähteistä, joista Raamatun tekstejä ja vastaavia kertomuksia löytyy ajalta ennen kuin israelilaiset siirtyivät monoteismiin.
Lisäksi kannattaa tutustua juutalaiseen kirjallisuuteen. He tuntevat useita Jeesuksen aikalaisia, joilla oli samankaltaisia opetuksia kuin hänellä. Niiden kautta voi ymmärtää tuota aikaa ja sen uskonnollisuutta paremmin, kun jälkeenpäin keksityt kristilliset opit eivät sumenna ymmärrystä.
Juutalaisuudesta se ei ole peräisin, sillä heillä ei koskaan ole moista oppia ollutkaan. Olisiko hellenismillä ollut tässä asiassa kristinuskoon kaikkein suurin vaikutus?
___________________________________
Ai miten niin...johan sinä sfääreissä liikut... :O
Vrt. Hes 28:12 "Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa.28:13 Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus-ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.28:14 "Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.
28:15 Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys
Vrt Latinankielisessä Vulgatassa tulee vastaan erittäin mielenkiintoinen kohta:
2 Piet 1:19 "Et habemus firmiorem propheticum sermonem: cui benefacitis attendentes quasi lucernae lucenti in caliginoso donec dies elucescat, et lucifer oriatur in cordibus vestris: "
Lähde: Vulgata: http://www.drbo.org/lvb/chapter/68001.htm
Sana "Kointähti" käännetään tässä "luciferiksi" ja on kyllä aika helposti harhaanjohtavaa, sillä kukapa haluaisi, että "päivä koittaa ja "Lucifer" valkenee teidän sydämissänne" ! :O
Lucifer sananhan pitäisi latinaksi tarkoittaa "valonkantajaa" (lux = valo; ferre = kantaa, tuoda)
Tulkonn nyt mistä kielestä hyvänsä, mutta Jahve on alunperin foinikialaisten taruolento, joka kulkeutui Moosen apen ja Mooseksen kautta israelilaisuuteen.