Project for the New American Century on kyllä aivan saman luokan opus kun Aatu Hitlerin taannoinen Talsteluni teos.
Vuonna 1997 perustettu PNAC ajaa Yhdysvaltain maailmanlaajuisen sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen johtajuuden asiaa.
PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneet esimerkiksi Jeb Bush, Dick Cheney, Donald Rumsfeld, John Bolton sekä Paul Wolfowitz.
PNAC kannatti voimakkaasti Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin. PNAC:n tavoitteena on koko maailman imperialistinen alistaminen USA:n valtaan.
Mikäli diplomatian ja pakotteiden avulla ei saavuteta tuloksia, Yhdysvaltojen on oltava valmis käyttämään sotilaallista voimaa. Uusia pysyviä sotilastukikohtia tulisi perustaa Kaakkois-Eurooppaan.
"Kehittyneet biologisen sodankäynnin muodot, jotka voidaan suunnata tiettyihin genotyyppeihin, saattavat muuttaa biologisen sodankäynnin kauhun valtakunnasta poliittisesti käyttökelpoiseksi työkaluksi."
NATO:a tulee laajentaa työkaluna maailman alistamiseksi USA:n vallan alle.
Rebuilding America's Defences -raportissa mainitaan "katastrofaalinen ja katalyyttinen tapahtuma - kuten uusi Pearl Harbor", joka kiihdyttäisi muuten hidasta muutosta USA:n globaalin hallinnan suuntaan.
No jopas kävi pojilla tuuri! Viisas savon ukko ei kuitenkaan usko että se oli pelkästään tuuria.
Viisas savon ukko on sitä mieltä, että tämän kaltaiset kalvan kalistelijat aina lopulta siihen itse uppoavat.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Wikipediassa lukee alhaalla jopa "Katso myös: Mein Kampf".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_American_Century
USA janoaa sotaa, tarkalleen Project for the New American Century-suunnitelman mukaisesti. Mutta ei omalle mantereelleen vaan tänne meidän ikiomaan Eurooppaan.
Se on hyväksi USA:n taloudelle. Ja muutama miljoona kuollutta eurooppalaista ei paljon paina mammonan vaa'assa.
Ikävää että EU on mukana tässä venäjän härnäämisessä.
Joe Biden sanoi että sai EU:n munia puristelemalla nämä mukaan tuhoamaan omaa talouttaan ja lisäämään työttömyyttään.
Terroristi on tiedossa=usa. Uhkaa koko maailman rauhaa. Ja popula seuraa niitä kohteita, joita usa heille osoittaa näyttääkseen, missä se pahuus sijaitsee?
Maailman rauhaa uhkaa eniten agressivinen Venäjä!
PNAC on lähinnä jonkinlainen jenkkien aivoriihi.
"PNAC kannatti voimakkaasti Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin. PNAC:n tavoitteena on koko maailman imperialistinen alistaminen USA:n valtaan."
Todistat itse itsesi valehtelijaksi.
Miksi USA vetäytyi Irakista ja Afganistanista, eikä ole suostunut menemään Libyaan tai Syyriaan?
Terrorismia vastaan USA tosin taistelee kaikkialla.
No siksi koska Irakista ja Afganistanista tuli USA:n Stalingrad.
Voit lukea Project for the New American Century-papereita netistä aivan vapaasti, niin voit lopettaa muiden nimittelyn täällä. Sieltä vaan luet. Jatka sen jälkeen Mein Kampfilla niin voit vertailla.
Tosin ei Aaatu kai suunnitellut tällaisia virusiskuja tiettyjä rotuja vastaan.
Nato on USA:n maailmanlaajuisen politiikan työkalu USA:n pyrkiessä herruuteen Euroopassa, Aasiassa ja IVY-maiden alueella.
Naton uusi oppi sallii sotilasliiton toimimisen missä tahansa maailmankolkassa, missä USA:n johdon mielestä Nato-maiden ja ennen muuta USA:n intressit ovat uhattuina.
Naton laajentuminen itään, Venäjän ympäröiminen USA:n sotilastukikohdilla, ohjustukikohtien sijoittaminen Tshekkiin ja Puolaan ja EU:n militarisoiminen merkitsevät Euroopan uutta jakoa.
Aatuhan vaikuttaa suorastaan humanistiltä tähän PNAC porukkaan verrattuna.
Aatuhan kielsi biologisten aseiden käytän aivan loppuun asti.
USA on natsien johtama valtio.
Obaman taustalla on satoja PNAC-natseja.
Mielenkiintoista!
Mielenkiintoista!
PNAC se täällä Itämerelläkin räyhää.
Taitaa olla uskonnollisten hihhuleiden käsialaa nuo amerikan ideat.
PNAC on mielipuolisten psykopaattejen projekti.