PAPIT VALTASIVAT KIRKKOVALTUUSTON JA KIRKKONEUVOSTON LAPALLA

Lapuan tuomiokirkkoseurakussassa kirkon luottamushenkilöille, maalikoille tarkoitettu kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen rovasti Pentti Lemettisen(kepu) Myös kirkon luottamushenkilöille, maalikoille tarkoitetun kirkkoneuvoston jäseneksi valittiin pastori Ulla Latomaki(kd) Virka-asemansa perusteella kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii Lapuan tuomiorovasti.
Lisäksi kirkkoneuvoston varajäseniksi valitiin eräitä maalikoita, jota eivät olle edes ehdolla seurakuntavaaleissa.
Merkillisä valintoja, mutta Lapualla kaikki näyttää olevan mahdollista. On kirkon demokratian halventamista kun papit valtaavat kirkon maalikoille tarkoitetut kirkolliset luottamustoimet. Papit pysyköön lesteissään.
5221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämänhän arvasi.

Lemettistä mainostettiin somasti ja Ilkassakin oli juuri ennen vaaleja kirjotus,
missä hänet oli valittu jonkun toimikunnan puheenjohtajaksi.

Ei siinä mitään hänellä on ammattitautia ja kokemusta. Onnea !

Äänestä

Kepu otti kokoomukselta kirkkovaltuuston puheenjohtajan paikan, vaikka Rintaniemi sai eniten ääniä. Ikävää että kepu ja kokoomus ovat politisoineet kirkonkin luottamuselimet. Mitä Jeesus sanoo tästä menosta?

Äänestä
  • Jeesuksen vastausta saamme odottaa tuomiopäivään saakka, joten nyt on valitettavasti tultava toimeen noitten kanssa.

    Äänestä

Naurettavaa että sivistysvaltios vieläkin ihmiset uskoo satu-ukkoihin!

Äänestä

Eläköityneet papit tulisi kyydittää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kunnon fariseukset kirjoitti:

Lapuan tuomiokirkkoseurakussassa kirkon luottamushenkilöille, maalikoille tarkoitettu kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen rovasti Pentti Lemettisen(kepu) Myös kirkon luottamushenkilöille, maalikoille tarkoitetun kirkkoneuvoston jäseneksi valittiin pastori Ulla Latomaki(kd) Virka-asemansa perusteella kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii Lapuan tuomiorovasti.
Lisäksi kirkkoneuvoston varajäseniksi valitiin eräitä maalikoita, jota eivät olle edes ehdolla seurakuntavaaleissa.
Merkillisä valintoja, mutta Lapualla kaikki näyttää olevan mahdollista. On kirkon demokratian halventamista kun papit valtaavat kirkon maalikoille tarkoitetut kirkolliset luottamustoimet. Papit pysyköön lesteissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu