Söin! 3 x lahjaksi saatu wiener-nougat-rasia (viimeinen tyhjeni eilen), itse tekemiäni dajm-leivoksia, lasten jääsuklaata kähvelsin myös, turkinpippureita. Tietysti jouluruokia, luomukinkusta luomusavukalkkunaan, mätiä ja smetanaa jouluna ja uv aattona, samoin graavilohta, punajuuri-homejuusto-laatikkoa, glut.pipareita homejuuston kanssa, juustoja yleensä, blinejä.. Eilen oltiin intialaisessa, Turussa.
Paino noussut pari kiloa, mitä toivoinkin. Oli stressaava syksy ja paino laski siksi kuin lehmän häntä. Jätin kaiken ylimääräisen liikunnankin väliin lomilla. Ens viikolla vois alkaa syödä ja liikkua jo normaalisti. Olo on aika ähky. Laskeutuminen paaston on vielä kysymysmerkki. Jos tuntuu, että paino laskee liikaa, en lähde siihen tänä vuonna.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.