Arvaillaan

koska trolli paljastuu lopullisesti?
1056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tunnen aina välillä häpeää, mutta harvemmin kuin ennen. Nykyään en niin välitä, mitä minusta ajatellaan, enkä itsekään ajattele itseäni niin paljon kuin nuorempana.

Mutta joskus häpeän, kun huomaan, että vessasta tullessani olen kävellyt pitkän matkaa vessapaperia kengän korossa kiinni. Tai olen jutellut jollekin ja peilistä seuraavan kerran katsoessa huomaan, että minulla oli huulipunaa hampaissa. Näitä molempia enää harvemmin kuitenkaan tapahtuu. Olen oppinut tarkistamaan ;)

Viimeksi häpesin spontaanisuuttani: avauduin kipeistä asioista juuri tutustumilleni ihmisille ja samana iltana väittelin myös itseäni paljon viisaamman kanssa. Kerrottuani myöhemmin morkkiksesta muille paikalla silloin olleille, he kuitenkin vakuuttivat, että häpeään ei ollut aihetta, muka päinvastoin.Jotenkin edelleen silti nolottaa, olisi pitänyt olla pidättyväisempi. Ehkä.

Häpeän myös huonoa kasvomuistiani. Olen tajunnut vasta jälkikäteen joskus, etten ole tervehtinyt ihmistä, joka olisi tervehdystä kaivannut. Silloin etenkin häpeän, jos kyseessä on vanhempi ihminen tai jossain ikävässä tilanteessa oleva tai joskus ollut. Eli pelkään, että hän luuli minun esittävän, että en tunne.

Äänestä

Silloin kun kirjoittaa vahingossa trollinsa rekattuna. Lähellä on pari kertaa jo ollut. Kannattaa trollata silloin, kun ei ole sammumispisteessä.

Äänestä
  • Kannattaa olla kieli keskellä suuta, jos kirjoittaa toisella palstalla rekisteröityneenä ja toisella trollaa puskista. Ettei mene senat sakaisin.

    Äänestä

Siinä vaiheessa, kun alkaa loukkaantua palstan kirjoituksista, kannattaisi pitää pientä lomaa palstasta. :)

*Huiskuttaa aloittajalle kaksin käsin*

Äänestä

Trolli on jo paljastunut.

Äänestä
  • Onko trolli rekattu?

    Äänestä

  • persenic kirjoitti:

    Onko trolli rekattu?

    Arvaus: trolli on joku rekattu, joka kokee tulleensa loukatuksi ja häädetyksi tältä palstalta. Ei pääse silti irti, vaan trollaa 24/7 puskista muita rekattuja, tavoitteenaan saada heidätkin lähtemään palstalta ja antaa palstalle lopullinen kuolinisku.

    Äänestä

  • sivusta kommentoin kirjoitti:

    Arvaus: trolli on joku rekattu, joka kokee tulleensa loukatuksi ja häädetyksi tältä palstalta. Ei pääse silti irti, vaan trollaa 24/7 puskista muita rekattuja, tavoitteenaan saada heidätkin lähtemään palstalta ja antaa palstalle lopullinen kuolinisku.

    Ehkäpä niin. Lisäksi joku avotapaus /muu vamma / narsistinen / skitsoidinen vainoharhaisuus. Ei palstalla voisi muuten olla vuodesta toiseen 24/7 ja olla vihoissaan / kaunainen / kirjoittaa alatyylistä sontaa / apinoida / puhua itsekseen.

    Äänestä

  • persenic kirjoitti:

    Ehkäpä niin. Lisäksi joku avotapaus /muu vamma / narsistinen / skitsoidinen vainoharhaisuus. Ei palstalla voisi muuten olla vuodesta toiseen 24/7 ja olla vihoissaan / kaunainen / kirjoittaa alatyylistä sontaa / apinoida / puhua itsekseen.

    Trollaa myös köyhyys-palstalla?

    Äänestä

me ei trollata paljoo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persenic kirjoitti:

koska trolli paljastuu lopullisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu