* MIKSI Fukushimasta valehdellaan?

-. Kuulin juuri, ettei syksyn 2o14 Fukushiman 2-8 reaktorien starttaamisista ole tullut mitään. Miten on mahdollista, ettei maailman lehdistö, tai edes TV huomaa, ettei Japanin 54 reaktorista olekaan väitetysti käynnissä 8- ei siis edes alkuun kerrottuja 2kpl?

- TEPCO ilmoittaa ettei "tiedä" missä maan 4 reaktorin kiinailmiösulaan menneitten F-1,2,3,4 reaktorien 100 tonniset sisukset ovat! Vaikka pelkästään USA:lla on 19 satelliittia mittaamassa säteilevät lähteet minuuteissa. Maailmalla on lukuisia suoraan säteilyjä kuvaavia kameroita, joilla säteilyn lähteet nähtäisiin hetkessä. Silti edes USA ei ole uskaltanut julkaista Japanin satelliittikuviaan?

- TEPCO teetti räjähtäneitten reaktorien päälle pressuhalleja, joiden sisältä EI ole annettu julki kuvan kuvaa 5 vuoteen? Miksi moinen salailu?

Tuntuu suoraan siltä, että kyse On IAEA kanssa kansainvälisesti sovittua asia. Ettei Japanin Fukushiman 4 keskeisistä reaktoreista haluta antaa mitään todellisesta tilanteesta kertovaa dataa. Japani ja USA ovat yhdessä estänee F-2 ja F-4 reaktorien räjähdyksien kuvin julkaisut yhä. Salatakseen niistä MITÄ?

Tehdäänpä muutama yhteenveto.

- Jos Japania sen enempää, kuin USA EI ole kiinnostunut siitä missä syvyydessä tai paikassa kiinailmiösulassa olevat reaktorit nyt on. Vastaus voi olla VAIN YKSI!..

Ei ole mitä kuvata. Ei ole olemassakaan 100t kiinailmiösulassa maan poveen porautuvia F-1,2,3,4 reaktoreita . . ! Miten moinen on mahdollista?
---

Katsokaa miten USA koe räjäytti SL-1 reaktorin kopion SL-2 JO 50 luvulla. Siinä näkee demottuna miten kokonainen reaktori uraanisisältöineen singahtaa korkealle taivaalle. Mutta mitään ei enää tullut alas! Ja tässä oli kyse vain 2% tehon muutoksesta lähtenyt nopeiden neutronien aiheuttaman 20 000- kertaisen tehonkasvun fissiopommin reaktío. Testin mukaan reaktorin uraanit, koko paksu reaktoripönttö yksinkertaisesti KAASUUNTUIVAT 5 millisekunnissa kokonaan! ..

TEPCO ei ole 4 reaktorin alueellaan mitään näytettävää. Ei mitään etsittävää. Koko "taru " sulavista reaktorimassoista keksittiin vain, jotta todellinen 4 reaktorin yhtäkkinen fissiopommina räjähtäminen taivaan tuuliin saatiin pois julkisuudesta!

Jatketaan kyselyä. JOS reaktorit sulivat maan sisään. Niin miksi TEPCO EI peittänyt sulan reikää millään tavoin? Ei edes koittanut kuten Tshernon tapauksessa tehtiin? On totta, että Fukushiman maaperästä todellakin nousi useita kertoja höyrypilviä myöhemmin. Kuitenkaan niihinkään EI laitettu mitään suodinta tai edes suunniteltu huurujen talteenottoja? Tuntuu todella oudolta, ettei maan alla palavaksi väitetyn 5 miljoonan kilon plutoniummassan synnyttämiin kaasuihin reagoitu missään vaiheessa niin, että niitä olisi edes yritetty rajoittaa?

Maan alta todella pursui jotain mikä räjäytti ainakin Fukushima-4 täysin tyhjennetyn, pysäytetyn avoimen reaktorin. Rakennuksen 16m paksu katto ei TAATUSTI lennä ilmaan pelkällä vetykaasuilla. Kattavin selitys on se, että metaani jääklatraatit tunkivat ydinvoimaloitten alta 600m syvyydellä kosmisella 168- kertaisella laajenemisensa nopeudella.

Tuhojen seuraus on nyt ymmärrettävissä kokonaisuudessaan. Fukushimassa on ainakin 4 reaktoria, joiden rakennuksissa ei enää ole sen enempää reaktoreita, niiden polttoaineita, EDES ydinjätealtaita. KAIKKI on yksinkertaisesti FISSIORÄJÄHTÄNEET TAIVAALLE!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

(stuxnet) : "Mutinaviestit on todella tympeää luettavaa, eikä valvojat tee niden poistamiseksi mitään."

Olen samaa mieltä ja siksi pyyntö sinulle mauri: voisitko mennä lapioimaan sontaa jonnekin muualle ?

Äänestä

On todella uskomatonta, että julkinen maailman lehdistö VALEHTELEE Japanissa käyvän useita korjattuja ydinvoimaloita viime kesän lopusta asti!

Sitten VASTA 6kk myöhemmin maassamme on tasan YKSI lehti Kansan uutiset. Joka uskalsi kertoa totuuden! Ettei Japani ole kyennyt F-3 reaktorin EMP iskujen jälkeen 5 vuoteen käynnistämään A I N O A A K A A N reaktoriaan!

Kaiken kruunaa se, ettei Maailman lehdistöllä ole PIENINTÄKÄÄN uskallusta paljastaa, että kaikki 4 Fukushiman reaktorihallit ovat 100% TYHJÄT! 5 000 000 kg näkemällä tappavaa raakaa Pu-239 kaasua on siis kiertämässä maailmaa pitkin poikin. ettei YKSIKÄÄN asiasta vastuullinen viranomaistaho maailmalla uskalla EDES VAROITTAA SÄTEILYYN TAPETTAVIA MILJARDEJA siviilejä!

Voiko ydinrikollisten moraalittomuus enää alemmaksi mennä? Mistä sikiää tämär a i v o i s a viha vain toistaiseksi elävää Tellustamme kohtaan?. . .

Äänestä
  • Suomalainen perähikiän pikkulehti saikin epäilemättä selville asioita, joista maailman jokaikinen muu media ei tiedä mitään / valehtelee. Tajuatko itsekään miten typerältä tuo kuulostaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mauri lappi kirjoitti:

-. Kuulin juuri, ettei syksyn 2o14 Fukushiman 2-8 reaktorien starttaamisista ole tullut mitään. Miten on mahdollista, ettei maailman lehdistö, tai edes TV huomaa, ettei Japanin 54 reaktorista olekaan väitetysti käynnissä 8- ei siis edes alkuun kerrottuja 2kpl?

- TEPCO ilmoittaa ettei "tiedä" missä maan 4 reaktorin kiinailmiösulaan menneitten F-1,2,3,4 reaktorien 100 tonniset sisukset ovat! Vaikka pelkästään USA:lla on 19 satelliittia mittaamassa säteilevät lähteet minuuteissa. Maailmalla on lukuisia suoraan säteilyjä kuvaavia kameroita, joilla säteilyn lähteet nähtäisiin hetkessä. Silti edes USA ei ole uskaltanut julkaista Japanin satelliittikuviaan?

- TEPCO teetti räjähtäneitten reaktorien päälle pressuhalleja, joiden sisältä EI ole annettu julki kuvan kuvaa 5 vuoteen? Miksi moinen salailu?

Tuntuu suoraan siltä, että kyse On IAEA kanssa kansainvälisesti sovittua asia. Ettei Japanin Fukushiman 4 keskeisistä reaktoreista haluta antaa mitään todellisesta tilanteesta kertovaa dataa. Japani ja USA ovat yhdessä estänee F-2 ja F-4 reaktorien räjähdyksien kuvin julkaisut yhä. Salatakseen niistä MITÄ?

Tehdäänpä muutama yhteenveto.

- Jos Japania sen enempää, kuin USA EI ole kiinnostunut siitä missä syvyydessä tai paikassa kiinailmiösulassa olevat reaktorit nyt on. Vastaus voi olla VAIN YKSI!..

Ei ole mitä kuvata. Ei ole olemassakaan 100t kiinailmiösulassa maan poveen porautuvia F-1,2,3,4 reaktoreita . . ! Miten moinen on mahdollista?
---

Katsokaa miten USA koe räjäytti SL-1 reaktorin kopion SL-2 JO 50 luvulla. Siinä näkee demottuna miten kokonainen reaktori uraanisisältöineen singahtaa korkealle taivaalle. Mutta mitään ei enää tullut alas! Ja tässä oli kyse vain 2% tehon muutoksesta lähtenyt nopeiden neutronien aiheuttaman 20 000- kertaisen tehonkasvun fissiopommin reaktío. Testin mukaan reaktorin uraanit, koko paksu reaktoripönttö yksinkertaisesti KAASUUNTUIVAT 5 millisekunnissa kokonaan! ..

TEPCO ei ole 4 reaktorin alueellaan mitään näytettävää. Ei mitään etsittävää. Koko "taru " sulavista reaktorimassoista keksittiin vain, jotta todellinen 4 reaktorin yhtäkkinen fissiopommina räjähtäminen taivaan tuuliin saatiin pois julkisuudesta!

Jatketaan kyselyä. JOS reaktorit sulivat maan sisään. Niin miksi TEPCO EI peittänyt sulan reikää millään tavoin? Ei edes koittanut kuten Tshernon tapauksessa tehtiin? On totta, että Fukushiman maaperästä todellakin nousi useita kertoja höyrypilviä myöhemmin. Kuitenkaan niihinkään EI laitettu mitään suodinta tai edes suunniteltu huurujen talteenottoja? Tuntuu todella oudolta, ettei maan alla palavaksi väitetyn 5 miljoonan kilon plutoniummassan synnyttämiin kaasuihin reagoitu missään vaiheessa niin, että niitä olisi edes yritetty rajoittaa?

Maan alta todella pursui jotain mikä räjäytti ainakin Fukushima-4 täysin tyhjennetyn, pysäytetyn avoimen reaktorin. Rakennuksen 16m paksu katto ei TAATUSTI lennä ilmaan pelkällä vetykaasuilla. Kattavin selitys on se, että metaani jääklatraatit tunkivat ydinvoimaloitten alta 600m syvyydellä kosmisella 168- kertaisella laajenemisensa nopeudella.

Tuhojen seuraus on nyt ymmärrettävissä kokonaisuudessaan. Fukushimassa on ainakin 4 reaktoria, joiden rakennuksissa ei enää ole sen enempää reaktoreita, niiden polttoaineita, EDES ydinjätealtaita. KAIKKI on yksinkertaisesti FISSIORÄJÄHTÄNEET TAIVAALLE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu