Kolme Kristusta ei sovi yhteen koppiin

eli miksi ihmiset joilla on messiasharha eivät sovi toistensa vertaistueksi:

"Vuonna 1959 kolme Kristusta päätyi olosuhteiden pakosta saman katon alle Ypsilantin mielisairaalassa Yhdysvalloissa.

Sosiaalipsykologi Milton Rokeach keräsi kolme Kristuksena itseään pitävää skitsofreniapotilasta yhteen. Rokeach toivoi, että miehet muodostaisivat vertaistukiryhmän ja oppisivat eroon harhastaan.

Alussa Kristukset raivosivat toisilleen ja kävivät miltei väkivaltaisiksi. Myöskään potilaiden identiteettiharhat eivät kadonneet, vaan potilaat oppivat vähättelemään toisiaan.

Yhden potilaan mukaan muut miehet olivat hulluja. Toinen piti kilpailevia Kristuksia kuolleina ihmisinä, joita koneet ohjailevat. Kolmas väitti, että ylimääräiset Messiaat olivat teeskentelijöitä.

Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana Rokeach sorkki miesten mieltä monilla tavoilla. Hän esimerkiksi lähetti yhdelle miehistä viestejä tämän kuvitteelliselta vaimolta.

Psykologi kertoi vuonna 1984 katuvansa, että oli leikkinyt miesten mielenterveydellä ja esitti julkisen anteeksipyynnön."

Kyseistä kokeilua voi tietenkin pitää arveluttavana - siitäkin huolimatta että motiivi oli ilmeisen vilpitön tarkoitus auttaa miehiä vapautumaan harhoistaan - mutta toisaalta ainakin minulla herää kysymys tuosta kohdasta "oli leikkinyt miesten mielenterveydellä", että millä ihmeen mielenterveydellä?
12293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin, eihän harhainen ihminen näe itsessään vikaa, tuhoontuomittu yritys...

Eipä asia liity ateismiin mitenkään...

""oli leikkinyt miesten mielenterveydellä", että millä ihmeen mielenterveydellä? "

Sen sijaan, että olisi keskittinyt kohentamaan "Jeesusten" mielenterveyttä, pilaili julmasti heidän kustannuksellaan, mahdollisesti pahentaen heidän tilaansa.

Tapaus kertoo vain skitsofrenian hoidon tasosta tuohon aikaan.

Äänestä
  • Miten niin eivät jumalharhat liity mitenkään ateismiin? Kyseessä on tunnettu ilmiö, jota esiintyy etenkin Israeliin matkustavilla uskovilla turisteilla:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Jerusalem_syndrome

    Jerusalemissa esiintyy pääsiäisen aikaan niin paljon harhaisia uskovia, että heitä varten on varattu paikallisesta sairaalasta ihan oma osasto. Uskishörhöjä jotka luulevat olevansa milloin Johannes Kastaja, milloin itse Jeesus ja milloin Jesaja. Naiset taas yleensä luulevat olevansa Maria Magdalena. Tervettä meininkiä tuo uskovaisuus...

    Äänestä

  • ihan terve kirjoitti:

    Miten niin eivät jumalharhat liity mitenkään ateismiin? Kyseessä on tunnettu ilmiö, jota esiintyy etenkin Israeliin matkustavilla uskovilla turisteilla:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Jerusalem_syndrome

    Jerusalemissa esiintyy pääsiäisen aikaan niin paljon harhaisia uskovia, että heitä varten on varattu paikallisesta sairaalasta ihan oma osasto. Uskishörhöjä jotka luulevat olevansa milloin Johannes Kastaja, milloin itse Jeesus ja milloin Jesaja. Naiset taas yleensä luulevat olevansa Maria Magdalena. Tervettä meininkiä tuo uskovaisuus...

    Vastaaville hihuhöhelöille on täällä Suoli24:ssä varattu ihan oma palsta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3900

    Siellä ne vara-Jeesukset, Herran voidellut Profeetat ja muut foliokypäräiset vuodattavat sitä jumalallista viisauttaan, eli asioita joita ei koskaan tapahdu.

    Suurin osa tuonne suoltavista näyttää kärsivän todella pahoista psyykkisistä ongelmista ja vakavista mielenterveyshäiriöistä. Mikä taas ei tietenkään tule yllätyksenä muille kuin heille itselleen.

    Äänestä

Psykologien kokeita ihmetellessä ei voi kuin miettiä sitä, kuka olikaan se terve ja kuka sairas. Toivottavasti kukaan ei ikinä järjestä koetta, jossa kolme psykologia laitetaan samaan tilaan.

Äänestä
  • Juuri näin. Tuossa hesarin jutussa tuli hyvin esille kuinka sadistisia kokeita tutkijat ovat valmiita tekemään tieteen nimissä. Ei nuo psykologit ole paljoa Mengeleä parempia.

    http://www.hs.fi/tiede/a1421071488967

    Äänestä

  • Mentaalipotilas kehui laitoksen psykiatria: "Sinä olet niin mukava mies - ihan kuin yksi meistä!"

    Äänestä

  • a s d kirjoitti:

    Juuri näin. Tuossa hesarin jutussa tuli hyvin esille kuinka sadistisia kokeita tutkijat ovat valmiita tekemään tieteen nimissä. Ei nuo psykologit ole paljoa Mengeleä parempia.

    http://www.hs.fi/tiede/a1421071488967

    "paljoa Mengeleä parempia."

    Mengele oli sadistinen natsiupseeri ja keskitysleirin lääkäri, joka tappoi kokeissaan suuren määrän ihmisiä ja lähetti suuren määrän ihmisiä kaasukammioihin tapettaviksi.

    Mitäs keskitysleriä nuo Hesarin jutuissa mainitut psykologit pyörittivät, kuinka monta ihmistä he itse tappoivat ja kuinka monta he lähettivät kaasukammioihin tapettaviksi?

    Äänestä

  • Miten sinä suhtautuisit ihmiseen, joka väitäisi olevansa Jumalan poika?

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Miten sinä suhtautuisit ihmiseen, joka väitäisi olevansa Jumalan poika?

    "Miten sinä suhtautuisit ihmiseen, joka väitäisi olevansa Jumalan poika? "

    Samoin kuin sinuun...


    ...rakkaudella. :)

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Miten sinä suhtautuisit ihmiseen, joka väitäisi olevansa Jumalan poika? "

    Samoin kuin sinuun...


    ...rakkaudella. :)

    aaww

    Äänestä

Jep: Niin toivottomia tapauksia, että tekipä sos.psykologi heidän kassaan mitä tahansa, niin ainakaan huonompaan suuntaan ei voinut noiden kolmen potilaan "mielenterveys" mennä, koska se oli jo alussa nolla, olematon..

Äänestä
  • Ruvennu pikkuhiljaa tuleen mieleen juttujenne perusteella kauhistuttava aatos ??
    Jospa sittenkin meidän mielenterveydellä "paimenet" vain leikkivät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sopu sijaa antaa kirjoitti:

eli miksi ihmiset joilla on messiasharha eivät sovi toistensa vertaistueksi:

"Vuonna 1959 kolme Kristusta päätyi olosuhteiden pakosta saman katon alle Ypsilantin mielisairaalassa Yhdysvalloissa.

Sosiaalipsykologi Milton Rokeach keräsi kolme Kristuksena itseään pitävää skitsofreniapotilasta yhteen. Rokeach toivoi, että miehet muodostaisivat vertaistukiryhmän ja oppisivat eroon harhastaan.

Alussa Kristukset raivosivat toisilleen ja kävivät miltei väkivaltaisiksi. Myöskään potilaiden identiteettiharhat eivät kadonneet, vaan potilaat oppivat vähättelemään toisiaan.

Yhden potilaan mukaan muut miehet olivat hulluja. Toinen piti kilpailevia Kristuksia kuolleina ihmisinä, joita koneet ohjailevat. Kolmas väitti, että ylimääräiset Messiaat olivat teeskentelijöitä.

Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana Rokeach sorkki miesten mieltä monilla tavoilla. Hän esimerkiksi lähetti yhdelle miehistä viestejä tämän kuvitteelliselta vaimolta.

Psykologi kertoi vuonna 1984 katuvansa, että oli leikkinyt miesten mielenterveydellä ja esitti julkisen anteeksipyynnön."

Kyseistä kokeilua voi tietenkin pitää arveluttavana - siitäkin huolimatta että motiivi oli ilmeisen vilpitön tarkoitus auttaa miehiä vapautumaan harhoistaan - mutta toisaalta ainakin minulla herää kysymys tuosta kohdasta "oli leikkinyt miesten mielenterveydellä", että millä ihmeen mielenterveydellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu