KOPLAAJA pyrkimässä eduskuntaan

Keskutan riveistä on eduskuntaan näillä näkymin pyrkimässä härski koplaaja. Muistatteko vielä kaverin?
19106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ke-ketä ta-tarkoitat?

Äänestä

Taas nähdään vaaleissa että kansa luottaa Kaukoon. Taitaa luikurikaverisi olla putoamassa eduskunnassa kun joudut trollaamaan.

Äänestä

Yuppeensahattu Vanhanen on vielä pahempi!

Äänestä

luikuri ja rikollinen Juhantalo tuomittiin 1993 valtakunnanoikeudessa vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta ministerinä ollessaan.

Tämän jälkeen hänet myös erotettiin eduskunnasta.

Lisäksi ukkeli on yli 70v, eikö se jo tajua pysyä siellä jossain
juupajoella

Äänestä
  • Kaikki yli viisikymppiset pitäisi toimittaa Honkajoelle lopetettavaksi.

    Äänestä

KEPU pettää aina on vanha sanonta ja pitää paikkansa. KEPUssa ei ole UKKn jälkeen ollut muita kuin huijareita.

Äänestä

Kyllähän Eduskunnassa on murhaajiakin kuten Sasi ja muita suurrikollisia. Koplaukset on pientä vilppiä.

Äänestä
  • Sasia ei ole tuomittu mistään murhasta.
    Juhantalo on tuomittu ja erotettu jo kertaalleen

    Pientä tarkkuutta asioihin

    Äänestä

  • pieni ero kirjoitti:

    Sasia ei ole tuomittu mistään murhasta.
    Juhantalo on tuomittu ja erotettu jo kertaalleen

    Pientä tarkkuutta asioihin

    "Laki on kaikille sama. Vain tuomiot vaihtele."

    Äänestä

Millainen onkaan Juhantaloa äänestävän moraali ja käsitys oikeuden tajusta. Onkohan Juhantalo saanut hommattua äänestyspiirissään hyvät tiet tai vastaavaa. Muuten kannatusta on vaikea ymmärtää, tosin ei sittenkään.

Äänestä
  • Kauko hoitaa vaalipiirinsä asioita. Häneltä puuttuu nykypoliitikoilta vaadittu syvä rahvaan halveksunta. Siis populisti.

    Äänestä

Onks Late listoilla ?
Sais eduskuntakin ihan oman lapipöllön jos läpi menee.

Äänestä

Ammattirikollinen tuo on.

Äänestä

Astialle tulossa kaikki kynnelle kykenevät kepussa. Ovat kuulleet että kannatus on hyvä.

Äänestä

Rikokset, rötökset ja petokset ovat meriitti kepussa. Koplaus-juhantalo yritti virkatoimissaan kiristää pankinjohtajaa.

Kepun eduskutaryhmässä,pn muitakin muitakin vankeuteen tuomittuja rikollisia.

Äänestä

Politiikka ei suomessakaan ole aina ollut ihan puhdasta, on saatu siltoja ja teitä aikaan politiikon kotiseudulle, mikä tulee kuitenkin asukkaiden hyväksi jos on todella tarve vaikka sillalle, omaan taskuunveto on aina

Äänestä

onko Vanhasen ja Kepun vaaliraha sotkut jo selvitetty?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koplaan nämä yhteen kirjoitti:

Keskutan riveistä on eduskuntaan näillä näkymin pyrkimässä härski koplaaja. Muistatteko vielä kaverin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu