Miten monen vuoden suhteen jälkeen pääsee takaisin jaloilleen? Minulla ei oli pienintäkään aavistusta siitä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan koska olin rakentanut kaiken suhteemme varaan.. Hän jätti ja hankki heti uuden. Ja minä jäin perään itkemään. Mitä pitäisi tehdä?
Miten takaisin jaloilleen?
enkuli
81254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei voi paljon tehdä.. Ei auta muu kuin ottaa päivä keralla
Voimia sinulle
Tarkoitatko, että montako vuotta kestää ehjätä särkynyt sydän? Monta, monta, monta. Jotkut eivät toivu koskaan. Minulla meni 4 vuotta. Enkä ollut jätetty osapuoli. Mutta päätin, että vapauttani en vaihda enää ikinä ja päätöksessäni olen pysynyt, asiaa auttaa suojaava ulkonäkö ja häijy luonne. Tämä neuvo ei sovi kaikille ja varsinkin miespuoliset henkilöt tulevat solvaamaan minua, mutta tehkööt sen, kestän kaiken kuin mies. Tein itsestäni koviksen. En anna tunteille valtaa. Ei ole mitään mieltä antaa omasta sisimmästään edes pientä palasta kellekään, kun vastalahjaksi saa kyyneleet. Nyt olen suurin, kaunein, vahvin, pitkä, hoikka, ruskettunut, oma itsellinen itseni. Muiden ihmisten (ihmiset = naiset, sukulaiset, naapurit, miehet) kanssa olen yrittänyt seurustella vasta vajaan vuoden. Uusi oppiminen siinäkin on 4 vuoden erakkoelämän jälkeen. Siis: nouse, ole vahva, ei maailma yhteen mieheen kaadu. Ajattele positiivisesti: ei tarvitse pestä kenenkään toisen hikisiä sukkia, kuunnella kuorsausta, kaikki mitä teet on vain sinua varten. Nimimerkistä oletan, että olet nainen.
Pari kuukautta on kulunut....yhdessä olimme 1,5 vuotta...pitkä aika 17 vuotiaille, jotka elävät parisuhteessa joka muistuttaa avioliittoa.
Eli todella...aina kun vain oli mahdollista nukuimme yhdessä, kokkasimme yhdessä, teimme lähes kaiken yhdessä.
olin kuvitellut että suhteemme kestää ikuisesti. Niin ei ollut. Olin hylännyt lähes kaikki kaverini. Minulla oli vain hänet.
Viime syyskuussa sitten se tapahtui.
Hän löysi toisen, muka kaikin tavoin paremman.
Soitin tälle uudelle ja kyselin häneltäkin miten asiat olivat. Sain tietää että poikaystävälläni oli ollut jo ennen tätä nykyistään suhde exäänsä ja oli pettänyt minua molempien kanssa.
Luulin että ensimmäiset kaksi viikkoa käyttäisin vain toipumiseen, mutta edelleen sattuu todella paljon tietäessäni hänen olevan onnellinen toisen tytön kanssa (joka ei kylläkään ole kumpikaan edellisistä)....
Mutta kaikestahan pääsee yli... en todellakaan halua uskoa etteikö pääsisi...sillä silloin elämälläni ei enää olisi merkitysty...
-loukattu-
Minunkin rakkaani vaihtoi 'parempaan' lähes suoraan. Sattuu tolkuttomasti. Itkettää aina kun näen hänen vaatteitaan asunnossani. Monta kertaa olen juonut itseni kaatokänniin jotta onnellinen välinpitämättömyyden tunne veisi suruni pois edes hetkeksi. Alkoholi tuntuu olevan ainoa asia joka suruuni auttaa. Ei muut naiset eikä kaverit.
Olo on niin tyhjä kuin voi olla. Katson kelloa, mietin mitä hän tekee, ehkä sen uuden tytön kanssa? Ehkä he katsovat toisiaan silmiin niin kuin minä joskus sain katsoa. Ehkä hän saa lämpimän halauksen, sellaisen kuin minä sain aina ennen. En halua luovuttaa vaikka tiedän että mitään ei ole tehtävissä. Ei toista voi pakottaa rakastamaan. Silti toivon edelleen että palaisimme yhteen.. En edes uskalla ajatella etten vielä joskus olisi taas hänen. Ja se hajottaa. Se rikkoo kaiken. Kaikki on niin turhaa, herääminen, syöminen, kaikki. Hän on ensirakkauteni, kaikkeni. Ei näin paljon voi toista rakastaa. Ja hän ei välitä. Ei tästä voi selvitä.
Mut jätettiin pitkän suhteen jälkeen, kun toinen halusi jatkaa matkaansa. Onneksi ei ollut mitään kolmatta osapuolta kuvioissa. Tarpeeksi kauheaa oli menettää oma rakastettu, yhteinen suunnitelmat, asunnon ostaminen,perheen perustaminen. Olen jo yli kolmekymppinen, joten aika tikittää mittarissa. Mun olo meni niin huonoksi, että jouduin menemään lääkäriin hakemaan apua. Sain unilääkkeitä, jotta sain edes nukuttua. Kuljin ympäriinsä kuin robotti, töissä mokailin ja tuntui ettei pystynyt keskittymään mihinkään. Olen jo hyväksynyt, että en saa rakkaintani takaisin. Pahin pelkoni on se, että en osaa päästää irti hänestä. Parhaan vinkin jonka täältä palstoilta sain oli Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus. Siellä kerrotaan mm. surusta, vihasta, irtipäästämisestä. Ainakin mua helpotti kun sain lukea, että mun tuntemukset ovat ihan samanlaisia ja normaaleja kuten muillakin. Neuvoksi sinulle Enkuli, hae apua itsellesi, kaikkea ei tarvitse kestää yksin. Ala suunnittelemaan itsellesi omaa elämää, äläkä jää roikkumaan. Yritä jaksaa päivä kerrallaan, niin minäkin olen tehnyt.
Ei tähän muu autakaan kun se, että yrittää olla ajattelematta tätä kaikkea. Se vaan on niin vaikeaa koska kaikki mitä teen tein ennen hänen kanssaan. Minäkään en pysty päästämään irti. En, vaikka tiedän että hänellä on toinen. Päivä kerrallaan, oikeastaan tunti kerrallaan tässä onkin porskutettu eteenpäin mutta jokainen sekunti vihlaisee sydämestä. Tiedän että pitäisi aloittaa elämä ihan itse, selvitä tästä vahvempana ihmisenä.. Mutta sitten iskee pelko että jään yksin.. Ja siksi roikun hänessä. Rakastan häntä ja haluan hänet ja vaikka kuinka tajuan tosiasiat en silti päästä irti. Pakko vaan yrittää pysyä hengissä..=(
Mulla on jättämisestä kulunut parisen viikkoa. Nyt alan jo vähän tajuta mitä ympärillä tapahtuu, pystyn jo keskittymään jotenkuten töiden tekoon. Asia ei ole ihan koko ajan mielessä, mutta silti päivittäin tulee todella heikkoja hetkiä ja kauheita ahdistuskohtauksia. Vaikka kaupassa tulee mieleen, että mitä sille rakkaalle pitäisi ostaa, mutta sitten muistaakin ettei enää tarvitse. Nukkumaan meno yksin tuntuu kaikista pahimmalta. Olen saanut helpotusta siitä, että olen kirjoittanut kaikista mieltä vaivaavista asioista. Olen listannut hänessä ärsyttävät piirteet/loukkaukset ja tehnyt myös listän hänen hyvistä puolistaan/hyvistä muistoista. Huonot puolet listasta tuli monta sivua pitkä, mutta löytyi paljon myös hyvääkin. Olen päättänyt vihata/surra huonot asiat loppuun ja antaa anteeksi ja kätkeä hyvät muistot syvälle sydämeen,josta niitä voi toivottavasti hyvillä mielillä muistella vuosien kuluttua. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta en halua kantaa moista taakkaa loppuelämääni. Ei muakaan huvita aloittaa uutta elämää, sillä olisin halunnut pitää vanhan kaikista ongelmista huolimatta. Onneksi uutta elämää ei tarvitse päivässä rakentaa. Siis päivä kerrallaan eteenpäin.