Uusi yhdenvertaisuuslaki puree paremmin syrjintään
Vuoden vaihteessa voimaan astunut uusi laki antaa paremmat mahdollisuudet mm. syrjintään puuttumiseen. Lain toteutumisen seuranta kuuluu eduskunnan alaiselle yhdenvertaisuusvaltuutetulle.
Video
Mistä on kyse?
•Uusi yhdenvertaisuuslaki on edellistä laajempi
•Laki kieltää syrjinnän mm. entisen taustan, vammaisuuden tai sukupuoli-identiteetin perusteella
•Lain toteutumista valvoo eduskunnan alaisuudessa toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu
•Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävään on valittu Eva Biaudet, joka aiemmin on toiminut vähemmistövaltuutettuna
Kauan odotettu uusi yhdenvertaisuuslaki astui voimaan 1. tammikuuta. Eduskunta hyväksyi lain aivan loppuvuodesta. Lainmuutos oli yksi niistä asioista, jotka piti saada kuntoon ennen kuin YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimus voidaan ratifioida.
Syrjintätapauksiin erikoistuneen lakimiehen mukaan laki antaa paremmat mahdollisuudet yhdenvertaisuuden ajamiseen ja syrjintään puuttumiseen.
– Jo aiemmin rikoslaissa ollut syrjintärikos edellyttää aika paljon tahallisuutta, mutta yhdenvertaisuuslain kautta meille tulee välineitä puuttua näkymättömämpään syrjintään, mikä välttämättä ei ole tahallista. Aiemmin meillä yhdenvertaisuuslaissa oli jo näitä välineitä, mutta ne koskivat vain työtä ja opiskelua. Nyt se soveltamisala laajenee myös muuhun elämään eli ihan yksityiseen ja julkiseen palveluntarjontaan, kertoo lakimies Jukka Kumpuvuori.
Laki suojelee kaikkia riippumatta siitä, johtuipa syrjintä vammaisuudesta, etnisestä taustasta, sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä. Syrjinnäksi luetaan nyt myös häirintä.
– Jos vaikkapa viittomakieliset kuurot keskustelevat esimerkiksi elokuvateatterissa ja sinne tullaan sitten sanomaan, että tämä nyt häiritsee muita, ja jos tämmöisellä toiminnalla aiheutetaan tosiasiallisesti halventava tai nöyryyttävä ilmapiiri, niin tällaistä pidetään tämän yhdenvertaisuuslain mukaan syrjintänä, Kumpuvuori sanoo.
Vähemmistövaltuutetusta yhdenvertaisuusvaltuutettu
Syrjintää kokevat voivat vaikuttaa asioihinsa valittamalla yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle voivat kannelle myös järjestöt, joilla on keskeinen rooli myös uudesta laista tiedottamisessa.
– Suurin ongelma tän lain hyödyntämisessä on vähemmistöjen ja syrjityksi tulevien tietotaso ja oma käsitys siitä, mikä on syrjintää. Jos ihmiset edelleen tyytyvät siihen syrjivään kohteluun, ja jättävät asiat sitten viemättä eteenpäin, niin esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetulla ei ole mitään mitä tutkia, Kumpuvuori toteaa.
Syrjintää kokevat voivat nostaa myös siviliikanteen käräjäoikeudessa. Kanteeseen liittyy kuitenkin aina riski, sillä hävitessään kantaja joutuu korvaamaan myös vastapuolen oikeuskulut.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii oikeusministeriön alaisuudessa. Tehtävään on valittu aiemmin vähemmistövaltuutettuna toiminut Eva Biaudet.
Samalla toimintakenttä laajenee. Myös toimintaresurssit kasvavat, vaikkakaan eivät samassa suhteessa. Jukka Kumpuvuori uskoo silti, että uusi laki tulee parantamaan merkittävästi yhdenvertaisuutta, kunhan se ensin vakiintuu.
– Kyllä yhdenvertaisuuslaki on merkittävä ja historiallinen muutos. Luulen, että ajan myötä ihmiset ymmärtävät mistä on kyse ja alkavat sitten hyödyntää lakia omassa elämässään, Kumpuvuori sanoo.
http://yle.fi/uutiset/uusi_yhdenvertaisuuslaki_puree_paremmin_syrjintaan/7731916
Valtion budjetti v. 2015
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2015&lang=fi&maindoc=/2015/aky/aky.xml&opennode=0:1:11:269:403:405:411:

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkoittaako tämä nyt sitä, et jos mä en yrittäjänä halua tehdä jotain palvelusta vähemmistöille tai ulkomaslaisille, tai vuokrata kämppää ulkomaalaiselle tai ole samaa mieltä homojen avioliitosta tai adoptiosta, niin siitä voidaan syyttää?
Onko tämä nyt se ihmisten hiljennys ja mielipiteen vapautta rajoittava laki, josta kärsii esim. Massachusetts?
Kertokaa esimerkkejä, vaikeaa tietää mikä on laillista ja laitonta?
Pitäisi olla enemmän esimerkkejä, kuin tuo kuuroihin vertaavat esimerkki, ei ole reilua näin...
Voi pyhä yksinkertaisuus.
Lailla kielletään palveluntuottajia ja palveluntarjoajia syrjimästä em. ryhmiä ja ihmisiä. Asia on täysin arkinen ja tuttu esim työelämästä.
Mielipiteitä saa olla vaikka minkälaisia mutta ne on parempi pitää omana tietonaan, niinkuin sivistynyt ja fiksu ihminen ymmärtää tehdä muutenkin...
Pelkillä mielipiteillä ei muutenkaan voi perustella yhtään mitään todeksi, ne ovat vain sinun mielipiteitäsi, eivätkä välttämättä mitään tosiasioita.
Ymmärrätkö faktan ja mielipiteen eron?
Jos esimerkkisi mukaan et suostu vuokraamaan asuntoa vain ja ainoastaan siksi että joku satuu olemaan ulkomaalainen, syyllistyt syrjintään.
Jos ulkomaalaisvastaisuus on ainoa perusteesi niin silloinhan sinä syrjit ja asetat ulkomaalaisen eriarvoiseen asemaan ilman mitään perusteltua syytä.
Sen tiedät sinä ja sen tietää myös se ulkomaalainen, miksi siis esittää että kyseessä olisi mikään muu syy kuin sinun ulkomaalaisvastaiset asenteesi.
Vai haluaisitko mielummin keksiä jonkun muun tekosyyn ja verukkeen rasistisen mielipiteesi kulissiksi, senkin piilorasisti;)
Ulkomaalaiset vuokralaiset laitto sukulaisen kämpän tuhon partaalle, tuli erittäin pahat vesivahingot, pintavahingot jne.... pidä sinä vaan kämpänomistajia syrjivinä, se kertoo jotain itsestäsi!