Keskiviikkoiltana Oulun kirvesmurhissa kuollut baarin työntekijä oli erittäin pidetty persoona.
Uhrin lapsuudenystävä kertoo uhrin olleen iloinen, sosiaalinen ja sanavalmis ihminen.
- Jos maailmassa oli yksi tuhannesta henkilöstä hänen kaltaisensa, tämä olisi paljon parempi paikka elää.
Lapsuudenystävä on varma, että baarin työntekijä ei ole suututtanut surmaajaa.
- Tämä on sairaan ihmisen tekosia. Hänestä pitivät kaikki tuntemani henkilöt. Olen varma, ettei hän ole suututtanut tekijää millään tavoin.
Uhri oli innokas urheilumies. 45-vuotias mies pelasi juniorina jalkapalloa Tornion Pallon riveissä.
- Luunkova puolustaja. Hän oli periksi antamaton niin pelikentällä kuin elämässä yleensäkin.
Uhri muutti kotipaikkakunnalta Torniosta Ouluun viime vuosikymmenellä. Tästä huolimatta häntä muistetaan yhä kotiseudulla.
- Olen saanut suruvalitteluja niin täältä Torniosta kuin ympäri Suomeakin. Otan osaa hänen vanhempiensa suruun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.