etäisyydet

Moniko teistä lähtee tosissaan liikenteseen jos kaikki sopivat ovat olleet sanotaan vaikka 3h tai enemmän matkan päässä?
Toimiiko nää hommat yleensä ja jos oma elämäntilanne ei salli muuttoa.
Millaisia kokemuksia netistä alkaneella, ja lähinnä kaukosuhteeksi alkuun jäävistä tapauksista.

Postaan nyt tänne koska tuntuu että netin kautta yleisempi tilanne ku perus baarireissulla.

Ymmärrän myös että kysessä tapauskohtainen asia.
14183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen käynyt treffeillä myös ulkomailla, olisiko ollut pari tuhatta kilometriä välimatkaa. Sillä huomiolla kuitenkin, etten lähtenyt ensisijaisesti ko. ihmisen takia sinne vaan sovitimme tapaamisen paikkaan, joka kiinnosti molempia kaupunkilomakohteena, eli vaikka ei olisi "natsannut" niin matkustaminen ei olisi mennyt millään tavalla hukkaan.

Sitten, jos tavoitteena on jotain vakavampaa, niin kahden aikuisen suhteessa 300 km tuskin on este, sen sijaan lapsiperhe-elämää on vaikea elää kahdessa eri osoitteessa. Jos sinun elämäntilanteesi ei salli muuttoa (miksi ei?) niin rajoittaahan se mahdollisuuksia, koska ainoa vaihtoehto on löytää puoliso, joka voi ja haluaa muuttaa.

Äänestä

Jos kunnolla natsaa, siinä ei kilometrejä katsota.
Jos molemmat ovat mukana tosissaan, niin homman saa varmasti toimimaan.
Mieluummin otan sen oikean 8h matkan päästä kuin väärän lähipubista.
Anna mennä vaan ja kuuntele sydäntäsi!

Äänestä

maksaa se huorissa käyntiki..

Äänestä

no joo..eipä tuo välimatka merkkaa mitään, ainakaan niin kauan kun ollaan Euroopassa, saati sitten samassa maassa.

Äänestä

Joo, toimii varmaan niillä joille riittää tapaaminen ehkä kerran kuussa. Itse haluan nähdä useemman kerran viikossa, ja sellaseen tuskin normaalitulosella on varoja paljoa 50km kauemmas. En myöskään jaksais jatkuvaa reissaamista junilla ym. johonkin yli 100km päähän (en omista autoa), että kuinka sellasta ykspuolista panostusta vois toiseltakaan vaatia.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Olen jo toistamiseen kaukosuhdetta (200-300km välimatkaa) yrittäny ja ainakaan minulle ei sopinut. Läheisyyden kipeänä ihmisenä en vain viihtynyt suhteessa jossa toista oli mahdollista nähdä vain kerran-pari kuussa kun olisin halunnut nähdä kerran-pari viikossa, vähintään. Toimii varmasti niille joille riittää yhteydenpito puhelimitse/netin kautta tai niille joilla on suuri omantilan tarve mutta ei nuo kaukosuhteet vaan ole jokaisen juttu.

    Äänestä

Toinen mieheni ajeli joka ikinen viikonloppu ja lomilla luokseni kuusi vuotta. Matkaa yhteen suuntaa oli reilut 3 tuntia.
Nykyinen ajaa vielä pidempään, eli 4,5 tuntia suuntaansa. Eli välimatka ei ole este, vaan hidaste.

Äänestä
  • Toivottavasti jaatte matkakustannukset. Meillä ei ole noin pitkä välimatka, mutta vuorotellen pyritään liikkumaan ja se, jonka luona ollaan, hankkii yleensä ruoat. Sillä tavalla kustannukset menevät kokolailla tasan. Mutta onhan seurustelu kalliimpaa kuin yksineläminen, on sen jo nyt kukkarossa huomannut.

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Toivottavasti jaatte matkakustannukset. Meillä ei ole noin pitkä välimatka, mutta vuorotellen pyritään liikkumaan ja se, jonka luona ollaan, hankkii yleensä ruoat. Sillä tavalla kustannukset menevät kokolailla tasan. Mutta onhan seurustelu kalliimpaa kuin yksineläminen, on sen jo nyt kukkarossa huomannut.

    Kaksineläminen on edullisempaa kuin kaukosuhteet mutta jokainen taaplaa tyylillään. Henkilökohtaisesti haluan jakaa arjenkin kumppanini kanssa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö molemmilla voi olla omia menojaan. Mutta jos on kaksi puheliasta joilla samanlainen huumorintaju ja tykkää puuhastella kaksin niin ei se niin haittaa että toinen on liki enemmäkin.

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Toivottavasti jaatte matkakustannukset. Meillä ei ole noin pitkä välimatka, mutta vuorotellen pyritään liikkumaan ja se, jonka luona ollaan, hankkii yleensä ruoat. Sillä tavalla kustannukset menevät kokolailla tasan. Mutta onhan seurustelu kalliimpaa kuin yksineläminen, on sen jo nyt kukkarossa huomannut.

    Meidän tilanteessa mies joutuu ajamaan meille. Hänellä on yksiö, eikä sinne mahduta kaikki. Minulla on kaksi lasta. Minä kustannan ruuat, hän löpön.

    Äänestä

minä olisin valmis ajamaan vaikka 1000 kilometriä naisen takia! Ei mitään ongelmaa koska minulla on hyvä auto, riittävästi rahaa ja kova naisen kaipuu. Arkisin ainoa rajoitukseni on työni, mutta muuna aikan olen valmis lähtemään minne vain.

Äänestä
  • vaikka työmoraalini on kova, niin treffien vuoksi voin kernaasti ottaa yhden vapaapäivän! Jos välimatka on pitkä jne...

    Äänestä

Exemännän kanssa etäisyyttä oli vaihtelevasti pari tuhatta kilometriä, itse olin jossain välissä ulkomailla ja sitten hän oli. Mutta sitten tavatessamme muutimme heti yhteen, ei olisi toiminut pitkiä matkoja treffeille ajelu kuitenkaan.

Äänestä

Riippuu ihmisestä, minkä kokee pitkäksi matkaksi. Kokemukseni mukaan pääkaupunkiseutulaiset on tosi nihkeitä liikkumaan (40km pitkä matka...) kun taas pohjoisen ihmisille etäisyydet on tehty ylitettäviksi (100km on lähellä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bensa maksaa kirjoitti:

Moniko teistä lähtee tosissaan liikenteseen jos kaikki sopivat ovat olleet sanotaan vaikka 3h tai enemmän matkan päässä?
Toimiiko nää hommat yleensä ja jos oma elämäntilanne ei salli muuttoa.
Millaisia kokemuksia netistä alkaneella, ja lähinnä kaukosuhteeksi alkuun jäävistä tapauksista.

Postaan nyt tänne koska tuntuu että netin kautta yleisempi tilanne ku perus baarireissulla.

Ymmärrän myös että kysessä tapauskohtainen asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu